Isot belgit: De Ranke XXX Bitter

0 kommenttia
 
Jotta totuus ei unohtuisi niin nautitaas välillä isojakin belgejä. Nyt onkin sitten luvassa aika kutkuttavaa tavaraa, nimittäin De Ranken XXX Bitter, joka on tuunatumpi versio panimon legendaarisesta XX Bitteristä, jota ensi kertaa nautiskelin vuonna 2011. Melkein 10 vuotta sitten... onhan näitä juttuja tullut tehtyä. 

De Rankea löytyy Suomesta Alkon valikoimistakin useita, mm. näemmä jo mainittu XX Bitter sekä mainio Guldenberg sekä Saison de Dottignies, jota 5,5% vahvuisena löytää halvemmalla kaupoistakin ja myös isossa pullossa. En nopealla haulla löytänyt blogistani arviota Guldenbergistä, mutta on niitäkin nautittua tullut. Pitäisi varmaan hommata iso pullo jossain kohtaa ja korjata tämä puute, hieno olut sekin.




De Rankea luotsaavat Nino Bacelle ja Guido Devos. Nino aloitteli oluentekoa jo vuonna 1981, mutta De Ranken ensiaskeleet otettiin vasta 1994, jolloin Guldenberg teki ensiesiintymisensä - se valmistettiin Brewery Nino Bacellen toimesta "mustalaispanimona" Decalla. Nino ja Guido yhdistivät tietotaitonsa vuonna 1996, jolloin Brewery Nino Bacelle nimettiin uudelleen De Rankeksi. XX Bitteriä valmistettiin myös ensi kertaa vuonna 1996. Oluenteko jatkui mustalaispanimona 11 vuoden ajan eli aina vuoteen 2005, jolloin miehet viimein rakennuttivat oman panimon Belgian Dottenijsin kylään. Panimon sanotaan tuoneen humalan takaisin belgialaiseen olueen. Vuosituotanto vuonna 2015 on ollut 500 000 litraa eli isohkon kotimaisen pienpanimon verran (Fat Lizard, Malmgård, Mallaskoski) tai vähän enemmän.




Sitten mennään tähän XXX Bitteriin, joka panimon sivujen mukaan on XX Bitterin variaatio, johon on lisätty vielä 50% enemmän humalaa. Humalina oluessa on käytetty englantilaista Brewer's Goldia ja saksalaista Hallerthau Mittelfrühia, joista Brewer's Gold on korkea-alfahappoinen katkerohumala ja Hallerthau tietysti legendaarinen aromihumala. Väri on vaalea, 10 EBC. Katkerot korkeat 70-75 IBU, joka usein runsaammalla rungolla varustetussa IPAssa on normimäärä, mutta tämä on hyvin vaalea ja kuivemmaksi käynyt belgi, joten tuntuma voi hyvin olla IPAa katkerampi. Oma pulloni olisi korkin perusteella pakattu marraskuussa 2019 eli vuoden verran jo viihtynyt pullossa, se voi olla jonkin verran pois aromipuolelta.
 
XXX Bitter
6% |  Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva


Kultainen tai kultaoranssi olut, jonka vaahto on mittava, kestävä ja tiheät pitsit lasin reunoille nypläävä. Kaunis ja peräti hehkeä on hän. Tuoksu on hieno. Siinä on erittäin voimakkaasti aromaattisia yrttejä, kukkaisuutta sekä hieman ruohoa ja sitruksisuuttakin. Humalointi on siis voimakas ja intensiivinen. Myöhemmät pyöräyttelyt irrottavat lasista myös sitruunaruohon ja limen aromeja. Ei niin perinteinen belgiblonde, sillä hiivan tuottamat aromit, joita niitäkin varmasti on, on nyt syrjäytetty miltei ylilyödyllä humalaisuudella. Suutuntuma on parhaaseen belgityyliin kepeä, raikas sekä runsaan hiilihappoinen. Katkero alkaa rakentumaan heti alkumaussa ja yltyy jo ennen nielaisua hekumalliseen voimakkuuteen. Nielaisun välittömässä läheisyydessä katkeruus väistyy ja päästää läpi myös humalien raikasta hedelmäisyyttä, kunnes taas jälkimaussa muuttuu yhä vaan yrttimäisemmäksi ja jää vain kuivakkana katkeruutena elämään pitkäksi aikaa. Katkera, raikas ja kuitenkin myös belgityylisen hedelmäinen. Hieno olut, mutta makupaletti isossa pullossa on jo aika extremeä. Aluksi maistelin ja totesin, että tämähän on paitsi erittäin hyvän makuista, mitä se on toki vielä pullon loppupuolellakin, mutta myös varsin helposti nautittavaa. Katkero kuitenkin minulla ainakin kumuloituu ja ison pullon loppupuolella jo toivoo että hieman pehmeyttäkin nousisi oluen hieman jo lämmettyäänkin mukaan, mutta sitä ei tule. Brutaali tykitys vaikuttaa jatkuvan hamaan tappiin asti. 
 
Tähän on kuitenkin yksi oiva lääke - tietenkin juusto! Rasvaista juustoa kunnon kuutiona maisteluun mukaan ja jopas pehmenee suutuntuma ja jälkimaun yrttimäinen katkero leikitteleekin kielellä nyt erilaisissa sävyissä. Oikein harmittaa, ettei nyt ole erityylisiä juustoja maisteltavaksi tämän kanssa, vaan joudun tyytymään leivän päälläkin hyvin toimivaan Valion Polar leppäsavuun. Tämän kanssa sopisikin varmasti ihan mikä tahansa juusto, kunhan vaan on riittävän rasvaista. Tylyä tykitystä humalapuolella, kuten oli jo XX Bitterissäkin. Tällainen olut voidaan tänä päivänä luokitella melkein uhanalaiseksi lajiksi, mutta onneksi näitäkin vielä joku tekee, vaikka ymmärrän kyllä senkin, että kyseessä voi olla kaupallinen itsemurha. Hieno olut ja minun makuuni, joskaan en ihan joka kerta tällaista räjähdystä suuhuni kaipaa vaan välillä maistuu rauhallisempi ja maltaisempikin tulkinta. 


Maistossa gluteeniton kotiolut Sensonin Gluten Free uutteesta

3 kommenttia
 
Painoin tuossa aika lailla tasan kaksi kuukautta sitten pönttöön kotioluen lahtelaisen Sensonin innovoimasta gluteenittomasta mallasuutteesta. Uutteen tuotenimi on Senson Gluten Free Liquid Malt Light 10 ja se on tulossa kotipanijoiden saataville. Omat uutepurkkini sain Sensonilta näytteeksi. Uute on Pilsner maltaasta valmistettu eli vaalea ja lisäksi humaloimaton eli halutut humalat saa keittää itse sisään - pidän tätä positiivisena puolena sillä se antaa kotipanijalle humaloinnin suhteen vapaat kädet.

Valmistin uutteesta belgiblonden oheisella reseptiikalla:

Vettä 20,5 litraa
Senson Gluten Free Liquid Malt Light 10 uutetta 3kg
Sokeria 1kg

Uute on humaloimaton, joten otin erilliseen kattilaan pienen määrän uutetta muutaman litran vesimäärään ja keitin siihen katkerohumalat sisään - 45 minuuttia ja belgiblondelle tyypillisen maltilliset noin 18 IBUa. Hiivana testasin itselleni uutta Mangrove Jack's M47 Belgian Abbey belgihiivaa, jonka pitäisi olla varsin hedelmäinen.
 
Reseptiikka näyttää Brewmatessa tältä:
 

 
 
Hiiva osui aika tarkalleen tavoiteltuun loppupainoon 1.011, joten sen puolesta yllä oleva reseptiikka pitää paikkansa. Väri sen sijaan jäi tummemmaksi, koska en osannut kunnolla ottaa huomioon tarvittavaa uutteen ja veden suhdetta. Valmistajan lähettämässä esimerkkireseptissä veden osuus kokonaisuudesta oli 88%, minun reseptissäni se on hieman alle 84%. Uutepitoisuus kokonaisuudesta esimerkissä 10%, minulla 12,2%. Ei luettuna vaikuta isolta, mutta käytännössä tuo erotus näyttää kääntävän oluen kultaisesta punertavamman suuntaan - uutteen pitoisuus veden määrään nähden on suurempi. Olut on nyt ollut pullossa viitisen viikkoa ja kehittynyt hyvin. Hiilihapot olivat kohdillaan jo parin viikon jälkeen, jolloin siirsin pullot huoneenlämmöstä viileään kellariin. Olen maistellut muutaman matkan varrella ja kehitystä on tapahtunut, joten potentiaalia vieläkin parempaan voi pidemmällä kypsytyksellä olla. 




Olut kaatuu lasiin kirkkaana ja punertavan oranssina. Väri ei siis vastaa belgiblondea, mutta tuoksusta raikasta belgihedelmää kuitenkin löytyy ja kevyesti myös mausteisuutta. Maku alkaa makeampana ja varsin leipäisen maltaisena, kääntyen sitten keskivaiheilta kuivempaan suuntaan. Maltillinen katkerointi jää tämä mallasrunko huomioon ottaen liiankin kepeäksi ja makeutta kantautuu hieman vielä jälkimakuunkin. Hyvät belgihedelmät, sellaista kuivattua hedelmää ja varsin antoisasti hunajaisuuttakin löytyy - hiiva jatkoon ehdottomasti! Hyvän makuinen, mutta kyllä sellainen kunnon belgiblonden raikkaus ja huikean aromaattinen hedelmäisyys jää tässä maltaan peittoon. Tämä on oma virheeni reseptiä suunnitellessa, eikä uutteesta johtuvaa - uutehan on toiminut niin kuin pitääkin ja maltaisuus on leipäinen, ei aivan bockmaisen runsas, mutta siihen suuntaan. Olisi kaivannut enemmän vettä tähän uutemäärään ja rohkeampaa sokerin käyttöä ollakseen vaaleampi ja kuivempi. Vahvan münchenerin maltaisuuden omaava ja belgihiivalla käytetty hybridiolut ei vielä ole noussut hittituotteeksi ja tätä maistaessa voi päätellä miksi ei. Yhdistelmä ei ole huono, mutta kyllä tämä aika epäortodoksiselta maistuu - näitä kahta ei ole tarkoitettu yhteen. Jos kuvittelen tämän lagerhiivalla käytetyksi niin siihenhän tällainen runsas maltaisuus sopisi hyvin, vielä lisää katkeroa kylkeen ja siinähän olisi varmasti ollut toimivampi olut käsillä. 
 
Mielellään tätä juo tälläkin reseptiikalla ja jos nyt muistelen taaksepäin kun vasta kotioluen tekoa aloittelin niin olisin silloin ollut lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Ei mitään virheitä tuoksussa tai maussa - eikä aloittelijan kokemana olisi varmaan juuri reseptiikassakaan. Nyt on kuitenkin belgejä tullut tässä maisteltua ja tehtyäkin sen verran, että pystyn paikantamaan ongelman ytimen, joka tällä kertaa oli rohkeuden puute. Tuote on liian maltainen - onko tämä sitten uutteen valmistajan näkökulmasta kehu vai moite? Valmistajan esimerkkireseptissä uutteen ja sokerin suhde oli melkein sama 80% uutetta ja 20% sokeria, minulla on tässä 75%-25%. Maun perusteella olisin voinut lisätä vielä sokerin määrää, jos olisin lisännyt samalla vettäkin aina tuonne johonkin 28 litraan asti, jolloin haluttuun vahvuuteen päästäkseni olisi uutteen ja sokerin suhde ollut jopa luokkaa 60%-40%, mutta tästähän belgipanimot on tunnettu - rohkeasta sokerien käytöstä. Se on se mikä tekee sen kepeyden parhaisiin belgioluisiin, mutta taianomaisesti nautittavuudesta tinkimättä. Uutteen maltainen voima yllätti nyt blogistin. 
 
 
Totean muuten tässä vaiheessa, että jutussa on se homman varsinainen pointti, eli uutteen gluteenittomuus jäänyt melkein täysin käsittelemättä. No, gluteenitonta se on, mutta huomaako sitä maussa jotenkin? Ei huomaa mitenkään. Uute on 100% ohramallasta eli täysmaltainen, mutta gluteeniton. Tällä saa kunnon olutta valmistettua ja vieläpä helposti.

Minulla on vielä uutetta jäljellä ja seuraavaksi ajattelinkin kokeilla tuollaista 4,5-5% oluen valmistusta, johon uute lienee alunperin tarkoitettukin. Ihan perinteistä en meinannut kuitenkaan tehdä vaan meinaisin keittää sisään kunnon katkerot. Ehkä noin 50 IBUa, joka tuossa vahvuudessa on jo paljon ja lisäksi vielä katajaa mausteeksi (kotipanimon signatuuri) sekä kuivahumalointi brittihumalalla. Hiivana tässä käytän jo valmiiksi jääkaapista löytyvää Gjernes Voss kveikiä, jonka kuitenkin käytän huoneenlämmössä eli varsin neutraalia käymisaromikkuutta pitäisi olla tarjolla. Täytyy vaan varmistaa, että käy loppuun, kun suositeltu lämpötila on jossain 25-39 asteen välillä. Tästä tulisi noin 29 litrainen satsi, joka on yli tuplasti isompi kuin mitä kotipanimossani yleensä teen. Pullotan kaiken, joten nyt pitäisi alkaa niitä pullojakin keräilemään - tai olisi jo pitänyt alkaa. Iso osa on pulloistani on nyt kiinni tässä belgissä. Sori siis kaikille tölkittäville panimoille - nyt ei ostella niitä hetkeen.

Kiitokset Sensonille uutenäytteestä. Tarina jatkuu!

Maistossa Kahakka Brewlab #5A Witbier ja Kråkö Iizi Pale

0 kommenttia
 
Itsenäisyyspäivän kunniaksi maistellaan vähän pienpanimo-oluita. Tällä kertaa minulla on edessä tutustuminen kahden aiemmin maistamattoman pienpanimon tuotantoon. Kokkolassa sijaitseva Kahakka Brewery on ollut kehissä jo vuodesta 2018, mutta en ole sen oluisiin (muistaakseni) aiemmin törmännyt. Porvoon edustalla saaressa on sen sijaan aloitettu oluen valmistus vasta tämän vuoden puolella Kråkö Bryggerin toimesta, joten se on vielä tuoreempi tapaus.

Otetaan ensin maistoon kokkolalaista. Kahakan Brewlab -sarja on kokeellisten oluiden sarja, jonka kaikki erät ovat kertaluontoisia ja numeroituja. Tämä korianterilla ja sitruunan sekä appelsiinin kuorilla maustettu witbier on eränumeroa #5A. A on numeron perässä siksi, että näitä ilmeisesti myös jaetaan eri tankkeihin ja maustetaan eri tavoilla.

Kahakka Brewery Brewlab #5A Witbier
5,3% | Vesi, ohramallas, vehnä, humala, hiiva, korianterinsiemen, sitruunan sekä appelsiinin kuorta




Hiivat sekaan pyöräytettynä samea, oranssihtava ja vaahdoltaan niukka. Raikas tuoksu on witbiermäinen eli vehnäisen pohjan päällä raikasta korianterisuutta ja sitruunaisuutta sekä hieman yleistä mausteisuutta. Maku on myös hyvä, mutta jää lopussa vähän kaipaamaan lisää hiilihappoisuutta. Kuplia on nyt varsin maltillisesti ja witbier kaipaisi muiden vehnäoluiden tavoin hieman enemmän - jälkimaussa kun ei tyypillisesti juuri katkeroitakaan ole niin nyt se jää hieman tyhjäksi. Hyvä hedelmänkuorisuus ja sopiva raikas korianterisuus kuitenkin ja laatutasoltaan muutenkin aivan moitteeton olut. Mukava maistaa kokkolalaista!

Sitten Porvoon edustalla saaressa pantua. Tämä vaikuttaisi olevan ihan perinteinen pale ale, ei kommervenkkejä ainakaan etiketin perusteella - etiketin, joka on muuten varsin tyylikäs kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kråkö Iizi Pale
4,7% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva




Kaunis kultaoranssi olut, jonka vaahto on muhkea. Raikasta humalien sitruksisuutta ja kukkaisuutta tuoksussa. Mallaspohja ei tungeksi humalien eteen vaan pysyttelee taustalla. Vaikuttaa hyvältä! Maku toimii myös. Yksinkertainen on usein kaunista ja niin nytkin. Sopiva mallaspohja, sitrusmaista humalaa, hieman havuisuutta ja mukavasti myös katkeruutta. Ei mitään moitittavaa laadullisesti tässäkään. Ihan nimensä mukainen helppo pale ale, eikä helppo tässä tapauksessa suinkaan tarkoita mautonta. 

Näiden kahden ilman sen suurempaa harkintaa ostetun oluen perusteella kotimaisten pienpanimoiden, vasta hiljattain aloittaneidenkin, laatutaso vaikuttaisi olevan varsin hyvällä mallilla. Aina ei ole näin ollut, joten ollaan siitä iloisia. Maukasta itsenäisyyspäivää!

Molemmat maistetut oluet ostettu Lohjan Deli Bakersistä.

Kotiolutta: BBHBC Old Fart Barley Wine

0 kommenttia
 

Nyt maistoon kotiolutta Eurajoelta. Liekö hiljattain neljäkymmentä ikävuotta saavuttaneen tekijän omaksi juhlaoluekseen panemaa. Nimen perusteella kenties ainakin - Reittausblogi onnittelee! Jenkkiläisellä Anchorilla on erinomainen barley wine Old Foghorn ja kyllä vanha pierukin sellaiselta varmasti kuulostaa voi. Maku on oluita arvioitaessa kuitenkin ääntä tärkeämpi ja sitä tässä on lähdetty hakemaan melko kunnianhimoisinkin kääntein. Olut on nimittäin kypsytetty tekijän omalta tontilta kaadetun tammen lastuissa, joita on ensin paahdettu ja sitten uitettu Ron Jeremy rommin ja luomurusinoiden seassa parin viikon ajan. Mallaspohja on neljän viljan tavaraa, eli enimmäkseen ohramallasta, mutta myös ruismallasta, vehnämallasta ja kaurahiutaleita löytyy. Vahvuutta on noin 9% vaikka hakusessa oli vieläkin vahvempaa, mutta ominaispainosta hieman kuulemma jäätiin eli tehokkuus jäi alemmas kuin yleensä. No, vahvuutta kuitenkin on rukiiselle barley winelle ihan tarpeeksi, sen näytti viime viikonloppuna erinomainen Kimito Brewing Rye Wine

 

BBHBC Old Fart Barley Wine
~9% 
 
Maltaat: Pilsner, Munich, Delicacy Caramel Rye, Wheat, kaurahiutale
Humalat: Citra (katkerot), Hüll Melon (aromi)
Hiiva: Nottingham
Muuta: Kypsytetty Ron Jeremy rommissa ja luomurusinoissa lionneilla tammilastuilla


Punaruskea, kirkas ja miltei täysin vaahdoton olut kaatuu lasiin. Hidasliikkeistä tavaraa. Tuoksussa on brittityylisen barley winen kuivakakkumaisia palasia, mutta tässä tapauksessa rusinaisin sävyin. Rommi tuo omat merirosvomaiset säväyksensä eli alkoholi tavallaan tuoksuu, mutta en usko sen olevan niinkään itsessään oluen vaan pikemmin kypsytykseen käytettyjen tammilastujen tuottamaa. Hienostunut tuoksu. Kuivattuja hedelmiä, karamellisoitunutta sokeria... aiai, kunnollinen ison oluen meininki. Suutuntuma on alkuun täyteläinen, mutta kapenee hieman lopussa rommimaisen säväyksen iskiessä. Runko kantaa kuitenkin hyvin ja on tyylille tyypillisen tuntuinen - eli runsas. Rusinoista en sellaisenaan pidä juuri lainkaan, mutta oluissa ne tuntuvat toimivan ihan hyvin, eivät ainakaan häiritse. Maussa on runsaasti maltaisia osia, ihan rehtiä leipää, myös limppumaisia puolia ja jälkimaussa ruista vivahteena. Tammea on puumaisena vivahteena melko vähän, mutta kypsytyksen rommimainen puoli on hyvin esillä - sopivan maltillisesti ilman dominointia, mutta lopussa hieman puraisten, kuten asiaan kuuluu. On se kyllä hienoa, että oman tontin tammesta osa on päässyt tällaiseen käyttöön, erityinen tapaus tekijälle ja myös maistelijalle ruudun tällä puolella. Maku on mielestäni maltaisuutta lukuun ottamatta myös varsin sherrymäinen ja siihen varmasti rusinakin kuivattuna rypäleenä osansa antaa. Maukas ja tasapainoinen olut. Tammi- ja luomurusinakypsytys on oikeassa suhteessa varsinaiseen pohjaolueen nähden ja tuntuu tuovan siihen jotakin lisää, sen sijaan että vain yksipuolistaisi kokemusta. 
 
Hienoa työtä Eurajoen suunnalla, vielä kerran onnittelut ja kiitokset tekijälle!

Kotiolutta: Kyllikki Brewing Lé Lorié (Coconut Maple Imperial Porter)

0 kommenttia
 
Sitten maistoon jykevää kamaa ihanalta Kyllikiltä. Sain tältä kotipanevalta lahtelaiskaksikolta kolme olutta jo lokakuun puolella, mutta säästelin tarkoituksella tätä syysiltojen lämmittäjäksi mainittua olutta sellaiseen rauhalliseen kotailtaan, jossa olut pääsisi varmasti oikeuksiinsa. Nuo kaksi aiemmin maistettua olivat Apex Sauce Mango Pale Ale ja Küllitarha Witbier
 
Lé Lorié onkin sitten tosiaan taas pidemmällä ainesosaluettelolla siunattu, mutta ei se Apex Saucenkaan tapauksessa ollut este oluen erinomaisuudelle. Tässä 9,8% vahvassa vaahtera kookos porterissa on käytetty perusraaka-aineiden lisäksi kookoslastua, kookosvettä, vaahterasiirappia, vaniljaa ja laktoosia. Humalina Magnum ja EKG eli East Kent Goldings.
 
Tekijän kommentit:
Ideana tämän kanssa oli vain testata miten kookoos käyttäytyy tummassa oluessa. Tummia erikoismaltaita tosin lorahti reseptiin sen verran paljon, että tulos venyttää porterin määritelmää. Paahdettua kookoslastua meni keittoon ja secondaryyn. Keittovaiheessa lisättiin mukaan myös loraus kookosvettä sekä loppua kohden vaahterasiirappia sekä laktoosia. Pehmeä ja pyöreä. Täydellinen syysillan lämmittäjä.

 

LÉ LORIÉ Coconut Maple Imperial Porter
OG: 1.103 | FG: 1.031 | IBU: 33 
 

Musta, hyvin maltillisesti vaahtoava tai käytännössä miltei vaahdoton olut. Tuoksu on herkullinen. Siinä on todella leivosmainen suklaisen kookosmainen ja vaniljaisen pehmeä, välillä kermakahvimainenkin tuoksu. Mikä se on nimeltään se suklaaleivos, jossa on kookoshiutaleita päällä? En muista nimeä nyt, mutta sellaiselta tämä tuoksuu. Taitaa olla ihan vaan suklaaneliö kookoshiutaleilla, no sama se. Oluella on täyteläinen ja pehmeä suutuntuma, jossa on vaahdottomuudesta huolimatta myös hiilihappoja sopivasti. Makukin on maukas, oikeastaan todella hyvä. Paahtomaltainen pohja, jossa on konvehtimaista suklaisuutta ja jonkin verran myös kahvimaisuutta, joka ilmeisesti laktoosin myötä saa hieman kermaisiakin sävyjä. Keskivaiheilla siirrytään runsaan anteliaisiin leivosmaisiin sävyihin, jotka ovat edelleen suklaisia ja kookos tulee nyt myös vahvana mukaan. Vanilja korostuu sitten lopussa ja vielä jälkimaussakin. Erittäin runsasmakuinen ja niin pehmeän silkkinen että nauttiminen tuntuu melkein synniltä. Vaahterasiirappiakin on käytetty ja onhan se oluen nimeenkin nostettu, mutta ei ainakaan dominoi vaan hentoisena jää enemmän muiden makujen varjoon, nousten kuitenkin jälkimaussa enemmän esiin. Taidokkaasti maustettu. Vaikka ainesosia on runsaasti niin lopputulos on ennen kaikkea tasapainoinen ja erittäin nautittava sekä mauiltaan runsas. Erinomainen olut, suorastaan häikäisevän hyvä. Taitaa olla jo jonkin aikaa kypsynytkin kun kaikki on niin harmonisesti asettunut. 

Kiitokset Kyllikki Brewingille tästä kerrassaan elämyksellisestä nestemäisestä leivoksesta.