Isot belgit: Chimay Cinq Cents (Tripel)

0 kommenttia
 
Jätin helmikuussa tässä blogissa Tripel Karmelietilla startanneen Isot belgit -sarjan tauolle kun korona iski ja kotimaiset pienpanimot joutuivat ahdinkoon. Ei tuntunut siinä tilanteessa reilulta hekumoida netistä tilatuilla oluilla. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että etämyyntiä ei suomalaisille panimoille, edes pienille, vieläkään ole sallittu ja tuskin sallitaankaan, niin kauan kuin poliitikot haluavat väkisin pitää Alkon huojuvasta monopolista kiinni. Käykäämme nyt siis taas vastarintaan Alkoa vastaan etämyynnin puolesta ja jatketaan tätä isojen belgien läpikäyntiä. Seuraavat osat tästä sarjasta on herkuteltu parempiin suihin jo kevään aikana, mutta sen verran voin paljastaa, että tuorettakin on tulossa.

Nyt sitten lähemmässä tarkastelussa aito trappist-tripel Chimay Cinq Cents. Pikkupullossa alaotsikkona taitaa olla ihan vain triple, mutta isossa pullossa Cinq Cents. Molemmissa kuitenkin sama valkoinen etiketti ja samasta oluesta on kyse. Olut valmistetaan Chimayn kylässä sijaitsevassa l'Abbaye Notre-Dame de Scourmontin luostarissa Belgiassa, hyvin lähellä Ranskan rajaa. Panimolla on kokoa, sillä wikipedia tietää siellä valmistetun 12 miljoonaa litraa jo vuonna 2005. Nykyään luultavasti enemmänkin.
 
Oluen valmistus tapahtuu luostarin alueella, mutta pullotusta varten oluet kuljetetaan tankkiautolla Baileuxiin 12 kilometrin päähän panimolta. Siellä moderni pullotuslaitos tuuttaa jopa 40 000 (pikku)pulloa tunnissa ulos. Niin pienet 0,33-litraiset kuin nämä isommatkin jälkikäytetään pullossa tuoreella hiivalla ja kypsytellään vähintään kolmen viikon ajan ennen myyntiin laskemista. Roger Protz tietää Heavenly Beer kirjassaan kertoa humalina käytettävän Hallerthauta ja Galenaa. Edellinen iso Cinq Cents tuli korkattua elokuussa 2018 ja nyt mennään taas.


Chimay Cinq Cents
8% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta | korkissa vuosi 2019

Kirkas, vaalean kultainen olut, joka vaahtoaa kuohkeasti. Tuoksussa on tuttua "belgihedelmää" sekä mausteisuutta ja tripelien mittapuulla varsin tuntuvasti jalohumalaistakin tuoksua. Selvästi mausteisempi ja humalaisempi kuin esim. Tripel Karmeliet tai Westmalle Tripel. Maussa on alussa makeampi vivahde - hieman kandisokeria ja hunajaa, mutta lopussa taas katkero ja mausteet pyyhkäisevät homman nautinnolliseen tasapainoon. Alkoholi on täysin piilossa ja tavara on todella helposti juotavaa. Hieno raikas hedelmäisyys jatkuu alusta miltei loppuun asti ja pitkä jälkimaku on peräti hieman pippurinen. Isoa pulloa on hieno siemailla kaikessa rauhassa. Lämmetessä katkero vielä korostuu ja jälkimausta löytyy hieman anismaisuuttakin. Hieno olut tämä edelleen on. Maistuu niin kesällä kuin talvellakin ja niin janoon (voi toki olla petollista) kuin nautiskeluunkin.

Maistossa Hiisi Kuu ja Huu "rypäleoluet"

0 kommenttia
 
Jyväskyläläinen Panimo Hiisi on julkaissut kaksi rypäleillä maustettua olutta. Toinen on pale ale valkoviinirypäleillä ja toinen old ale punaviinirypäleillä sekä hapankirsikalla. Itselleni valkoviinit ovat aina olleet hankalasti lähestyttäviä, joskin tarkemman tuttavuuden teko niiden kanssa on myös jäänyt vähäiseksi. Punaviiniä saan juoduksi paremmin. Aina välillä sitä haluaa haastaa itsensä ja ostaa jotain vähän erikoisempaa maistoon. Tässä siis tulee.

Hiisi Kuu White Wine Pale Ale
8% | 17 IBU | Vesi, ohramallas, riisihiutale, valkoviinirypäle, humala, hiiva 
 
 
Nyt jotain vähän normaalista poikkeavaa. Tässä on laitettu pale aleen rypäleitä mausteeksi ja riisihiutaleita vielä makua kuivattamaan ja keventämään, kenties. Maistetaas. Kirkas kultaoranssi olut, joka muodostaa ylleen vähäisen vaahdon. Pullokaan ei avattaessa kauheasti sihahtanut, joten ehkä vähähiilihappoista viinimäistä tunnelmaa on tarjolla. Tuoksussa on toki rypälemäisyyttä, mutta myös mukavasti humalaisuutta ja hieman mausteisuuttakin. Maku on niin ikään aromaattisesti humaloitu ja loppua kohden kauniisti kuivuva ja "rypäleistyvä". Rypäleet maistuvat myös mehukkaan hedelmäisiltä, joten hyvät fruitit on olueen saatu ja raikkauskin on näin vahvalle oluelle poikkeuksellisen korkealla tasolla - eikä alkoholia edes huomaa mausta. Nielaisun jälkeenkin vain vähäistä lämpöä. Katkeruutta on kevyesti ja se riittää kevytrunkoiselle oluelle hyvin. Suutuntumassa on vähäisestä suhauksesta huolimatta sopivasti hiilihappoja. On muuten hyvää. En oikein tiennyt mitä odottaa ja kun en valkkarista liiemmin pidä niin olin hieman varauksellinen tämän suhteen, joten yllätys oli positiivinen. Erityisesti miellyttää raikkaus ja juotavuuden kepeys - vahvuutta kuitenkin on, mutta ei sitä noteeraa. Hieno olut ja ehdottomasti sellainen spesiaalimpi tapaus, joka kannattaa kokeilla. Kaikki spessut ei nimittäin läheskään näin maukkaita ole - tai maukkaita ollenkaan.

Olut ostettu Porin Eteläväylän Alkosta.

Hiisi Huu Red Wine Old Ale
8,0% | 35 IBU | Vesi, ohramallas, punaviinirypäle, hapankirsikka, humala, hiiva



Rypälesarjan tummempi. Paljoa ei pullo suhahtanut tässäkään. Lasissa olut on läpinäkymättömän punaruskeaa ja maltillisesti vaahtoavaa. Tuoksuu hyvältä! Maltaisessa tuoksussa on sopivasti kirsikkaisuutta, tammimaista tuntua ja tanniineja. Hieman tosiaan punaviinin tuntua, joskin hapankirsikka tuntuu mielestäni rypälettä vahvempana. Mallaspohjassa vahvaa brittiläistä tuntua. Olut on suutuntumaltaan vähähiilihappoinen, keskitäyteläinen, kevyen katkera ja tanniininen. Makukin on hyvä. Hieman flandersilaisen tuntua, mutta ei yhtään niin happamasti. Tammea ja tanniineja makoisan mallaspohjan päällä. Alkoholi tässäkin täysin piilossa. Hapankirsikka elää vielä jälkimaussakin. Hämmentävän hyvä tämäkin on. 

Olut ostettu Rauman keskustan Alkosta
 
Molemmat näistä rypäleillä maustetuista hiisiläisistä siis yllättivät positiivisesti. Erityisesti vaaleampi Kuu oli mieluinen, vaikka sitä ajatuksen tasolla enemmän karsastin. Hienoja ja erilaisia, innovatiivisia jopa. Sytyn!

Olutarvio: Adnams Triple Knot Tripel 2018

0 kommenttia
 

Eksyinpä ohimennen Alkoon ja silmäni löysivät sieltä etiketin, jossa luki tripel. Blogiani kesällä 2018 seuranneet muistavat varmaan, että tripeleitä tuli sen kesän aikana maisteltua 45 eri sorttia, joten tyyli herättää suuria intohimoja. Tämä bongattu pullo ei sitten ollutkaan mikään perustripel vaan ilmeni brittiläiseksi, mikä lisäsi mielenkiintoa entisestään. Kymppiprossaisessa oluessa on mausteina humalan lisäksi, laventelia, jasmiinia ja appelsiininkukkaa (orange blossom). "Triple knot has been inspired by the strong tripel ales brewed in Belgium", kertoo etiketti. Vaikuttaa hyvältä. Komeassa pullossa on myös vuosi 2018 ja teksti matured for 6 months, joten lienee siis jo pari vuotta kypsynyttäkin.

 

Triple Knot

10% | Vesi, ohramaltaat, humala, hiiva, laventeli, jasmiini, appelsiininkukka.

Täysin kirkas, kuparinen ja vaahdoltaan melko vähäinen tripel. Vähäinenkin vaahto nopeasti laskee jääden vain ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle. Tuoksu on houkutteleva. Varsin maltainen pohjavire, joka saa hienon parfyymimäisen aromikkuuden käytetyistä mausteista. Ei oikein belgihiivan tuntua, vaan neutraalimmin käyneen oloinen. Mallaspohjassa Fuller'sin vahvan Golden Priden tuntua, eli brittivibaa löytyy. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä. Miellyttävän tuntuinen, vahvuutensa täysin kätkevä. Maku on maltainen ja vahvan brittialen oloinen. Appelsiinimaisuutta ja marmeladimaisuutta sekä kuivakakkumaista tuntua. Hyvä runsas mallaspohja. Ei oikein löydy sellaista belgialaisen tripelin tuntua, eli belgihiivan käymisessä tuottamat esterit puuttuvat ja niinpä olut onkin minun suuhuni brittiläsen barley winen makuinen. Matalat hiilihapot vielä korostavat runsaan maltaista vaikutelmaa. Mallaspohja on täyteläinen ja pehmeä, katkeroa riittävästi, alkoholi piilossa ja mausteet on taidokkaasti annosteltu niin, että ne tuovat sopivasti eksoottisia makuja, jotka kuitenkin pysyvät omissa lokeroissaan, eivätkä valtaa makua kokonaan. Pidän. On oikeastaan tosi hyvää. Belgityylistä tripeliä tämä ei mielestäni paljoa muistuta, mutta ehkä sellaista ei ole haettukaan. Tämähän on vain "inspired by". Maukas ohraviini, olut minun makuuni ja vielä erittäin siemailtavalla suutuntumalla.

Hieno olut siis, mutta perinteistä tripeliä etsivät tulevat kenties pettymään. Tämä on enemmän hitaasti siemailtava kuin parhaiden tripelien tavoin petollisen juotava. 

Kellarin kätköistä: Goose Island Bourbon County Stout 2009

0 kommenttia
 

Nyt nautitaan. Kellarista on tällä kertaa valittu se suurin ja mahtavin, se kaikista odotetuin pullo. Tämä siitä syystä, että olen tällä päivämäärällä saanut päätökseen yhden kirjaprojektin, johon on tullut kesän aikana käytettyä kymmeniä tunteja aikaa. Kyseessä ei ole olutkirja (sellaisesta olisin toki lukijoitani tiedottanut etukäteen) vaan urheiluseuramme Lapijoen Toverien 20-vuotishistoriikki. Puulaakiurheilua matalalla kynnyksellä ja nyt se on kansien välissä. Olin mukana sisällön tuottamisessa isossa roolissa ja hoidin koko opuksen taiton myös. Painoa vaille valmis. Kyllä sen parissa hikoiltiinkin.

Tällaisen urakan jälkeen mieluusti palkitsen itseni kellarini ainakin etukäteisodotuksiin nähden parhaalla oluella - Goose Island Bourbon County Stout vuodelta 2009. Etiketti kertoo tarkan päivänkin. 10.2.2009, pari kuukautta ennen kuin toiseksi vanhin lapseni syntyi. Näihin merkkipaaluihin aina peilailen.
 

Ainesosaluettelo ei kerro muuta kuin sen että, sisältää ohramallasta. Siitä en ole yllättynyt. Joka tapauksessa kyseessä on bourbontynnyreissä kypsynyt ja laajalti arvostettu herkku. Olen tästä blogiin raportoinut vuonna 2011, jolloin kyseessä taisi olla saman erän toinen pullo (muistelisin ostaneeni kaksi joskus). Arvosana silloin 10-/10 parin vuoden ikäisestä pullosta. Maistelin Bourbon Countya, mutta toki eri vuosikertaa myös Testo-Teron kanssa Beer Hunter'sissa Porissa joskus 2016 tienoilla ja mainiota oli silloinkin. Pieni pelko on, että tämän oluen maaginen täyteläisyys ja pehmeys olisi ikääntymisen myötä mennyt ohuempaan ja ehkä soijakastikemaiseen suuntaan... mutta, maisto sen ratkaisee. Korkataanpa siis.


 

 

Sysimustaa ja käytännössä vaahdotonta olut on. Tuoksussa bourbonin tynnyri ja vanilja kohtaaat paahtomaltaan, mutta ei enää niin suklaisesti kuin muistelen vaan tiukemman lakritsaisena. Pysynyt kuitenkin hyvänä, ei pienintäkään oksidoitumisen sävyä. Tynnyri tosi vahvana tuoksussa - ennen niin maaginen balanssi ehkä hiukan karannut. Suutuntuma on kuitenkin pysynyt varsin täyteläisenä ja sitä kautta makukin toimii. Täysin kunnossa on edelleen, vaikka siis huikeat yli 11 vuotta kypsynyt pullossa! Kuivunut toki on, eikä ole niin pehmeä ja miellyttävä kuin tuoreempana, vaan ikä alkaa jo painaa. Tynnyrikypsytyksen bourbon on voimistunut eikä tamminen vaniljaisuus enää yhdy maagisesti maltaan makeuteen, vaan lopputulema on kuivempi ja alkoholisempi. Tämä erä oli varmasti parempaa 2011, kun viimeksi maistoin, mutta ei tämä missään nimessä huono ole nytkään. Päinvastoin. Kaikki imperial stoutit eivät parhaimmillaankaan ollessaan yllä tällaisiin sfääreihin. Makuja löytyy aina konvehtien ja kahvien kautta lakritsiin, suolaisuuteen, tuntuvaan katkeroon ja runsaan bourbontynnyriseen lämpimään lopetukseen asti. Viinainen tai liian alkoholinen tämä ei edelleenkään ole, vaan ajan myötä jo ohentunutkin runko kantaa edelleen. Odotin vanhojen muistikuvien mukaan jotain spektaakkelimaista, mutta sainkin vain oikein hyvää ja miellyttävää. Sekin lienee tämän ikäiselle jo hieno suoritus. Vaikka olut ei enää ehkä parhaassa terässä ollutkaan, niin se joka tapauksessa ajoi hyvin asiansa - oluen parissa tuli käytyä läpi mennyttä kirjaprojektia ja fiilisteltyä ainakin omasta mielestä onnistunutta lopputulosta. Kun oluen nauttimisen jälkeen on hyvä ja rento olo, niin eikö se silloin lasketa onnistuneeksi? Sellaiseksi tämän itse nyt lasken, vaikkei tämä paras versio kyseisestä oluesta ollutkaan - itse kun kuitenkin nautin täysin siemauksin.