Isot belgit: Gouden Carolus Cuvée van de Keizer Imperial Dark

3 kommenttia
 
Mechelenissä Antwerpenin ja Brysselin välimaastossa on arkistojen mukaan pantu olutta jo vuonna 1369 tai aiemminkin. 1872 panimoon rakennettiin höyryllä toimiva laitteisto, joka oli aikansa huipputeknologiaa. Toisen maailmansodan jälkeen 1945 tehtiin mittavat investoinnit. Panimolaitteisto modernisoitiin kunnolla vuonna 1990 ja samalla paikalle perustettiin Belgian ensimmäinen panimohotelli. Vuonna 2010 perustettiin myös tislaamo, joka valmistaa mm. Gouden Carolus Tripelin mäskistä tislattua single malt viskiä. Nykyään paikalla pyöriikin sitten panimon, tislaamon, ravintolan ja hotellin muodostama kokonaisuus, jossa vierailija varmasti viihtyy. Oluista se ei kokemukseni mukaan ainakaan kiinni jää. 

Gouden Carolus, joka on panimon tunnettu tuotemerkki, herätettiin vanhasta reseptistä uudelleen henkiin vuonna 1960. Tämä ensimmäinen variaatio tunnetaan nykyään nimellä Gouden Carolus Classic ja se löytyy Alkonkin valikoimista. Gouden Caroluksia on sittemmin tullut lukuisia muitakin variantteja, joista mainittakoon mm. humalainen Hopsinjoor ja maukas Tripel. Myös Tripel näyttää hiljattain tulleen Alkon valikoimiin, joskin pienessä pullossa. 




Illan oluttamme Cuvée van de Keizer Imperial Darkia valmistetaan yksi erä vuodessa, aina 24 helmikuuta eli keisari Kaarle V:n syntymäpäivänä. Nimi kääntyy englanniksi muotoon "Grand Cru of the Emperor". Tämä oli Alkon valikoimassa kertaeränä jo vuonna 2014, jolloin tykkäsin kovasti. Nyt tämä on jo ainakin vuoden päivät ollut pysyvämmin Alkossa, ehkä pidempäänkin. Viime talvena maistelin yhden, mutta en siitä sen enempää raportoinut - pystyn nimittäin nykyään jo nauttimaan oluesta ilman blogikirjoitustakin. 

Gouden Carolus Cuvée van de Keizer Imperial Dark (blauw)
11% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, sokeri, humala, hiiva




Silkkipainettu pullo on arvokkaan näköinen ja tuntuinen. Lasiin kaatuu kirkasta, väriltään punertavan ruskeaa ja vaahdoltaan runsasta olutta. Vaahto jättää tiheät paksut pitsit lasin reunoille, joka ei ole aivan tyypillistä näin vahvoille oluille. Tuoksu aukeaa hienosti karamellisoidun, miltei palaneen sokerin johdolla, jatkuen sitten heti kuivatun hedelmäisiin, sokeroidun banaanisiin ja appelsiininkuorimaisiin suuntiin. Nielaisussa kokonaisuus nivoutuu yhteen kauniilla tavalla. Katkeruus on hyvin hentoinen, mutta vahvuus kuivattaa sopivasti ja loppuveto valuu jättäen jälkeensä anismaista mausteisuutta, paahdettua sokeria ja edelleen hieman hedelmäisyyttäkin. Varsin täyteläinen ja maltainenkin näin tuoreeltaan. Voidaan kai sanoa tuoreeltaan, koska pullo on vuodelta 2019 ja olut on kellaroitavaksi kelpaavaa ainakin etiketin, tai siis painatuksen, mukaan. Valmistettu siis mitä luultavimmin 24.2.2019, jolloin ikääkin olisi jo puolisentoista vuotta.
 
 
Todella hyvin kätkee korkean vahvuutensakin. Tuonne makean maltaan ja yleisen runsauden sekaan se tietysti nivoutuu, eikä juuri lämmitäkään muuten kuin nielaisun jälkeen ja silloinkin lempeästi. Makua löytyy ja pehmeyttä. Tuoksussa on jopa raikkauttakin, mikä on näin vahvalta oluelta jo jonkinlainen saavutus. Makeutta lukuunottamatta juotavuuttakaan ei turhan raskaaksi voi väittää. Tuo karamellisoitunut, peräti paahtunut sokeri tuo välillä mieleen nuotiossa käytetyt vaahtokarkit tai marengin. Sellainen jälkiruuan tuntu tässä on. Tämän kanssa ei vaan sitä kakkua tarvita välttämättä lainkaan, vaan pelkkä olut riittää. Erinomaisen hyvää ja jos vielä tästä kellaroinnilla paranee niin sehän on pelkkää bonusta. Ison belgin taikaa on, mutta aivan viimeistä tilkkaa kohti mennessä on pakko pitkin hampain myöntää, että makeuden puolesta yhdelle nauttijalle voisi ehkä riittää pienempikin annoskoko. Erinomainen.

Maistossa Shepherd Neame Bishops Finger ja 1698 Kentish Strong Ale

0 kommenttia
 

No enpä saanut brittioluista vielä viimeksi tarpeekseni, joten toinen sessio oli viime torstaina tarpeen toteuttaa. Tällä kertaa tartuin tutun panimon tuotteisiin, mutta sellaisiin, joita en taida olla maistanut kuin kerran aikaisemmin. Vuonna 1698 perustettu Shepherd Neame kertoo olevansa Britannian vanhin panimo, mutta asiasta on erilaisiakin lausuntoja. Varmaa kuitenkin on, että Kentin Favershamissa East Kent Goldings humalasatojen katveessa on olutta pitkään valmistettu. Panimon tunnetuin olut lienee ikoninen brittibitter Spitfire. 

 

Shepherd Neame Bishops Finger
5,4% | Vesi, mallasohra, glukoosisiirappi, humala



Kauniin värinen kuparisen punertava olut. Täyttää pintin vaahtokukkineen vaivatta. Tuoksu on ehtaa Neamea tunnistettavan East Kent Goldings humalaisena Spitfiren tyyliin. Mallaspohjassa karamellimaista runsautta sopivasti ja hiivakin hentoisen marjaiset esterit on tuottanut mukaan. Oikein mukava tuoksu. ESB:n tuntua, mutta vähemmän hedelmää ja enemmän Shepherd Neamea. Keskitäyteläinen suutuntuma ja kohtalaisen lempeä hiilihappoisuus takaavat pubioluelle tyypillisen vaivattoman kaatuvuuden. Maussa aluksi mallaspohja viehättää karamellisine ja pähkinäisine piirteineen, kunnes valokeilaan nousee humalointi neamelaisine piirteineen ja lopussa myös bittermäisen tiukentuvine katkeroineen. Jälkimaussa humalaa ja marjaisuutta. Maukas ja suutuntumaltaan erittäin mieluisa olut. Kunnolla makuakin. Olen aina tykännyt Neamen talon mausta, joten tämäkin maistuu oikein hyvin. Sanotaan sekin, että mielestäni tämä oluen kuvakin on yksi parhaista, jonka olen onnistunut taltioimaan. Hieno muisto hienosta oluthetkestä.


Ostopaikka Rauman Prisma ja nautintapaikkana Kokkovuori auringonlaskun aikaan. Kokkovuorelta laskeuduin grillikodan lämpöön nauttimaan panimon perustamisvuotta nimessään kantavaa vahvempaa alea. 


Shepherd Neame 1698 Kentish Strong Ale
6,5% | Vesi, mallasohra, glukoosisiirappi ja humala
 


Kirkas kultaoranssi olut kestävällä vaahdolla. Mainio hunajainen runsasmaltainen tuoksu, jossa myös karamellin sävyjä ja hedelmäisyyttä. Shepherd Neamen tuttua vibaa myös. Tuoksun perusteella maltaisuudeltaan tuhdimpi ja humalaisuudeltaan hedelmäisempi kuin Bishops Finger, marjaisuutta ei tästä niinkään löydy. Molemmat ovat erehtymättömän tunnistettavasti kuitenkin Neameläisiä. Makea ja pehmeä, mutta loppua kohti kauniisti kuivuva on tämä. Loppu- ja jälkivedossa brittihumalaa hekumalliseen tapaan alati katkeroituen, mutta aromit kuitenkin säilyttäen. Makeutta kantaa vielä loppuunkin asti ja vahvuuskin hieman pilkistelee lämpönä, vaikkei tämä edes vielä niin kovin strong ale edes ole. Nautittavuus kuitenkin erittäin hyvä, maltillisine hiilihappoineen ja pehmeyksineen. Bishops Fingeriä lempeämpi, hedelmäisempi ja vahvempi. Pubioluena sessiokäytössä piispansormi olisi kuitenkin parempi, koska tässä makeus jää siltä kantilta tarkastellen liiaksi roikkumaan. Pullollinen kaatuu kodassa kuitenkin kohtalaista hekumaa aiheuttaen. Arvioitu olut ostettu Rauman Äyhön Alkosta.

Sanotaanko niin että vietin tässä juuri kahden oluen verran laatuaikaa laatupanimon parissa. Suosittelen. 

Kotiolutta: Raita Brewery Stout

0 kommenttia
 

Vehmaalta tipahti kotitekoista stoutia maistoon. Olut on kaakaonibseillä maustettu ja osallistunut himabisse kisaan 2019. Ikääkin on jo varsin hyvin, sillä olut on ehtinyt kypsyä pullossa noin 8 kuukautta. Ennen arvioon siirtymistä laitan tähän vielä kuvan Raita Breweryn komeasta aittaan pystytetystä pubista. Kyllä tuolla kelpaa omatekoista laskea hanasta ja uskoisin vieraidenkin viihtyvän.



Raita Brewery Stout
5,8% | n. 8kk ollut pullossa

Maltaina: Pale ale, Chocolate, Caramel 300, Munich dark, Flaked oat, Roasted barley 

Humalat: Columbus, Cascade. 

Muuta: Nibsejä keitossa ja primäärissä vodkaan uutettuna. 

 



Musta, reunoiltaan rusehtavan punaista vuotava ja vaahdoltaan mokkainen. Kauniin värinen. Tuoksussa on tosiaan maukkaasti konvehtimaista suklaisuutta, mutta myös stoutmaisia paahteisia sekä kahvimaisia sävyjä ja humalaa. Ikää on, mutta hapettumista tai muutakaan ongelmaa en havaitse - prosessi siis kunnossa! Maku on kunnolla stoutmainen. Reilusti, mutta ei liikaa paahteinen ja lopussa kuivaksi katkeroituva. Suklaisuus on tuoksua vähäisemmässä roolissa, mutta kuitenkin tärkeänä osana kokonaisuutta tasapainottamassa. Jälkimaku on kahvimainen ja hieman suolaisuuttakin nousee pidemmälle laskeutuessa esiin. Hyvää on. Runko omaan makuuni hieman kepeä, mutta ei kuitenkaan mitenkään liian ohkainen. Paahteisemmat ja kuivemmat toki ovatkin kepeämpiä kuin makeamman maltaiset, jotka sopivat ehkä paremmin makuuni. Mutta kunnon stouttia siis, ei välimallia paahteisen ja makean väliltä vaan reilusti irkkujen suuntaan paahteisena ja kuivana sekä mikä tärkeintä - katkeroa unohtamatta. Hyvin on säilynyt näinkin matalilla prosenteilla. Ei mitään ongelmia laadussa.

Kiitokset Raita Brewerylle oluesta!

Isot belgit: Huyghe Delirium Tremens

0 kommenttia
 
Ikoninen Delirium Tremens debytoi tapaninpäivänä vuonna 1988. Keraaminen pullo pinkkeine elefantteineen nousi nopeasti Belgian Mellessä panimotoimintaa harjoittavan Huyghen suosituimmaksi olueksi ja vastaakin tällä hetkellä kolmasosasta panimon tuotantoa. Nimi, Delirium Tremens, tarkoittaa juoppohulluutta - tai kuten Wikipedia sen kertoo:
"Pitkäaikaisen ja runsaan (satunnaisesti myös lyhytaikaisen) alkoholin käytön äkillisestä lopettamisesta johtuva psykofyysinen sairaustila)."
Ainesosaluettelo on pullossa lyhyt ja tuttu: Vesi, ohramallas, humala, hiiva. Nettilähteiden mukaan vaaleaa ohramallasta, Saaz ja Styrian Goldings humalaa sekä kolmea eri hiivaa. Yksi pääkäymiseen ja yksi pullossa jälkikäymiseen. Kolmas ehkä jompaan kumpaan vielä lisäksi, mene ja tiedä. Toiset lähteet mainitsevat myös vehnämaltaan ja kandisokerin käytön, mutta uskoakseni vehnä pitäisi mainita etiketissä myös jos näin olisi. Tämän pullon ostinkin ihan Alkosta, josta se edelleen näyttää saatavilla olevan, myös pienessä pullossa, mutta sellaisia ei tueta. Belgian suunnalta on tulossa toinenkin Delirium variantti, näitähän on useampiakin, mutta palataan siihen sitten omassa jutussa joskus myöhemmin. 



Huyghe Delirium Tremens
8,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

 

Kirkas, väriltään syvän kultainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Kaunis. Tuoksu on miellyttävästi hunajainen, belgihedelmäinen eli päärynänkuorimainen, hieman omenainen sekä mausteinen. Uuniomenan tuntua, tavallaan. Oikein miellyttävä, mutta ehkä vähän sellainen perusbelgin tuntu, joskin raikkaasti ja voimakkaasti. Eli tosi hyvä tuoksu, mutta kermaperseisen blogistin pitää kuitenkin vähän nillittää, hah! Pehmeän hunajainen, mutta samalla raikkaan hedelmäinen maku. Kuivaksi vaikuttaa käyneen, eli loppuveto tiivistyy varsin rapsakaksi ja belgihiivan mausteisuutta kun tulee siihen tykö niin loppuvetohan on oikein miellyttävä. Nielaisun jälkeen vielä pikkuisen lämpöä ja edelleen mausteisuuden sävyttämää pitkää jälkimakua. Mitenkäs tämä nyt näin maukasta oli. Suoraan sanoen odotin vähän kehnompaa, onhan tämä ”vain” Huyghen olut. Kokonaisuus kuitenkin toimii aivan briljantisti. Ei minkäänlaista valittamista. Hunajainen maltainen pohja, ei kuitenkaan sokeria käytetty ainakaan ainesosaluettelon mukaan, joten hiivan täytyy olla aikamoinen voimanpesä kun on oluen on näin kuivaksi käyttänyt. Suutuntuma on erittäin bueno. Runsas, löytyy maltaisuutta ja täyteläisyyttä, mutta myös kuivahko lopetus ja jos ei nyt hirveästi katkeruutta niin mausteisuutta kuitenkin. Juotavuus on kerrassaan hyvä ja iso pullo kaatuukin vaivatta joskin myös kiireettä ja nautiskellen.