Kirja: Juha-Pekka Jylhä - Juomien Suomi

0 kommenttia
 

Juomien Suomi on jyväskyläläisen Olutkellari -blogista tutun JP Jylhän esikoisteos. Karttakeskuksen julkaisemassa kirjassa on lueteltuna kaikki kirjoitushetkellä Suomessa toimineet pienpanimot, viinitilat ja tislaamot.

Jokaisesta toimijasta JP on kirjoittanut sivun tai maksimissaan kahden mittaisen esittelyn ja karttakeskukselta on tullut yksityiskohtaiset ja selkeät kartat, joilla paikalle löytää perille. Kyseessä on siis juuri oikea opus Suomea kiertävän kesälomailijan hanskalokeroon. Esittelyissä käydään ytimekkäästi läpi toimijan luonnetta ja tuotteiden ideologiaa. Tässä suhteessa kirja muistuttaakin hieman pari vuotta sitten julkaistua Suomalaiset Pienpanimot -merkkiteosta - toimijoita on lueteltu tietysti enemmän, mutta esittelyt eivät ole niin laajoja, kuten ei tällaisessa reissuoppaassa tietysti tarvitsekaan. Mielenkiintoisena huomiona muuten, että kaksi vuotta sitten ilmestyneessä kirjassa panimoita oli 35 kpl, nyt tässä JP:n kirjassa on jo miltei puolet enemmän - pienpanimobuumi todellakin!

Kirja saapui omistuskirjoituksella
Itselleni kirja tarjosi monta "Ahaa -elämystä". Ei sitä aiemmin oikein käsittänytkään miten paljon uusia panimoita todellakin on tullut ja missä päin Suomea ne oikeastaan tarkalleen sijaitsevatkaan. Viinitiloista ja tislaamoista en tiennyt senkään vertaa, mutta nyt tiedän.  Kirjan tueksi on tehty myös nettisivu, josta toimijoiden sijainteja pääsee kätevästi tarkastelemaan -> http://juomiensuomi.fi/

Kirjan loppuun on vielä lueteltu parisenkymmentä uutta toimijaa, jotka ovat olleet kirjoitushetkellä (kevät 2016) vasta aloittelemassa. Nyt tuohonkin listaan olisi taas mahdollista listata jo useampikin uusi toimija ja lisää tulee jatkuvasti, joten vuoden tai kahden päähän voi jo alkaa miettimään uutta laajempaa painosta.
Hyvä kirja, jota suosittelen etenkin kotimaanmatkailusta kiinnostuneille.

Kotiolutta: Moukarkylän versio Reittausblogin Katajainen Ruis Alesta

0 kommenttia
 
Maistelussa mielenkiintoinen olut paikalliselta kotipanijalta. Tässä on käytetty viime kesänä julkaisemaani Katajainen Ruis Ale -reseptiä, jota pidän yhtenä parhaistani. Reseptin olut on tasapainoinen, miellyttävän rukiinen ja hieman katajainen, mutta ei mitenkään räjähtävän intensiivinen. Pidän kyllä myös in-your-face tyylisestä IPA-tykityksestä, niillekin on paikkansa, mutta tämä on sellainen olut jota voisi juoda ainiaan ajasta ja paikasta riippumatta. Olen aiemminkin kirjoittanut, että rukiin ja katajan liitossa on jotain pyhää ja maagista - siitä tuleva suomiviba vaan toimii.

Reseptiikka:

Katajainen Ruis Ale Ruisolut

Speksit:

Original Gravity (OG):    1.058
Final Gravity (FG):       1.014
Alcohol by Volume (ABV):  5.77 %
Colour (EBC): 34.5
Bitterness (IBU):  48.9   (Average)

Maltaat:
----------------
39.02% Viking Malt Pale Ale 
36.59% Viking Malt Pilsner
12.2% Weyermann CaraRye
12.2% Viking Malt Dark Ale

Yksinkertaisempi mallaspohjaversio on myös mahdollinen, siihen laittaisin 85% Viking Maltin Sahtimallasta ja 15% Weyermannin CaraRye mallasta.

Humalat

0.9 g/L Simcoe Pellet (11.7% Alpha) @ 60 Minutes
0.4 g/L Centennial Pellet (11.1% Alpha) @ 10 Minutes (Boil)
1 g/L Simcoe Pellet (11.7% Alpha) @ 10 Minutes (Boil)
1.8 g/L Centennial Pellet (11.1% Alpha) @ 2 Minutes (Boil)

Mausteet:

1.2 g/L Katajanmarjaa mäskäykseen
Pari katajanoksaa mäskäykseen
1.2 g/L Katajanmarjaa @ 10 Minutes (Boil)
Lisäksi katajanoksia "oman maun mukaan" @ 10 Minutes (Boil)

Mäskäys:
60 minuutin yksivaiheinen mäskäys @ 67°C

Käyminen:
Hiivana Safale US-05 kuivahiiva ja käymislämpötilana 20 astetta tai alle. Annetaan käydä loppuun ja pullotellaan. Jälkikäymissokeria oman maun mukaan, itse käytin 5g / litra. 

Maistetaanpa nyt miten Moukarkylän panomiehen versiointi toimii.



Tuttu kauniin punertava väri  ja mukava hieman beigevivahteinen vaahto. Tuoksussa on katajaa voimakkaammin mitä muistan omassa olleeni - ja se on herkullista! Miten aromaattinen neulasmaisuus, oioi! Taustalla eksoottisen hedelmäistä ja greippimäistä humalointia ja mallaspohjassa hieman karamellia ja ruista. Tämän voisi tuoksun perusteella olevan kuivemmaksi käynyt kuin oma alkuperäinen reseptini, jossa loppupaino oli 1.014. Makukin on hyvin aromaattisen katajainen, ei aivan niin mallasvetoinen kuin oma versiointini - tämä edelleen alleviivaisi sitä, että olut olisi hieman kuivemmaksi käynyt. Todella siis neulasmainen, freesi katajaisuus. Lopputulokseen vaikuttaa myös katajan lajike ja se onko "uros" vai "naaras" kasvista kyse, omissa oluissanikin on havaittavissa vaihtelua, vaikka katajan määrä olisikin silmämääräisesti sama. Vaihtelen toki katajaakin mistä kulloinkin nipsaisen oksia.  

Loppuvedossa makuun nousee kevyesti paahteista toffeeta ja rukiin mausteisuutta ja terävyyttä. Mainio versiointi. On todettava, että tämänkaltaiset oluet yksinkertaisesti vaan iskee meikäläiseen - tietty metsäisyys ja maanläheisyys, mutta kuitenkin moderni humalointi ja CaraRye -mallasta. CaraRyellä ei oikeasti voi mennä vikaan, kunhan pitää tietyn maltin sen käytössä, 5-15% on useimmissa tapauksissa riittävästi. Mainio pohjaresepti ja mainio versiointi, tästä voi molemmat olla ylpeitä. Tätä pitää tehdä itsekin vielä lisää... ehkä seuraavalla kerralla voisi kokeilla jopa pullahiivalla, jotta saisi hieman sahtimaisiakin piirteitä mukaan.

Kataja, CaraRye... laadukas prosessi. Ei siinä muuta tarvita, parhaus on tosiasia.

Kotiolut: Ladamatkaajan 1.3 Vehnä

4 kommenttia
 
Ladalla Suomen olutkohteita tänä kesänä kiertelevä Kalle Hirvikoski aka Ladamatkaaja kävi pari viikkoa sitten tuomassa minulle kotioluitaan. Nyt Ladalagerin ja Syyläri Steam Beerin jälkimainingeissa maistoon 1.3 Vehnä. Muita speksejä ei ole kuin pullon ilmoittama vahvuus, 6,0%, mutta liitän tähän alle kompensaatioksi Ladamatkaajan facesivuilla julkaistun kuvan ladasta. Kattokaa ny sitä. On se vaan semmonen, niin lutunen. 





Ilman hiivoja kirkkaanlaista hyvin vaalean keltaista olutta ja hiivat pullonpohjalta pyöräyttämällä tietysti asianmukaisen sameaa. Tuoksussa on vehnäisyyttä, kevyttä neilikkaisuutta ja pieni sitruunasoodainen hedelmävire - ei kuitenkaan juurikaan banaanisuutta. Makukin on vähäbanaanisempaa ja hieman happamampaa sorttia kuin oma hieman makean banaaninen tyyli-ihanteeni. Alkoholin lämpö nousee loppuvedossa mukaan ja hieman maistuukin. Hiivan vaihtaisin ensimmäiseksi enemmän omaan makuuni sopivaan (=banaanisempaan) ja koittaisin saada runkoa tukevammaksi. Kaikki parhaat maistamani kotivehnät on tehty nestehiivalla. Kuivahiivoilla, joita olen itsekin testannut useita, ei vaan tunnu tulevan sitä viimeistä silausta. Mitään virhemakuja ei tässäkään varsinaisesti ole, mutta resepti vaatii kyllä omaan makuuni vielä viilausta.

Hieman tummemman vehniksen tekoon loistava mallaspohja löytyy aiemmin maistamastani BBHBC Öl.Delta58:sta: Vehnä 50%, Vienna 22,5%, Pilsner 22,5%, CaraRye 5%. Tuosta jos haluaa hieman vaaleamman, niin jättää CaraRyen pois ja korvaa vaikka vehnällä tai kaurahiutaleilla.

Kotiolutta: Ladamatkaajan Syyläri Steam Beer

0 kommenttia
 
Ladalla liikkuvan porilaismatkailijan olutta maistoon jälleen. Syyläri Steam Beer on aiemmin maistetun La(da)gerin sisarolut. Steam Beer, eli höyryolut, tunnetaan myös genrenimellä California Common ja sen tunnetuin kaupallinen edustaja on Anchor Steam Beer. Höyryolut käytetään lagerhiivalla, mutta korkeammassa lämpötilassa kuin perinteiset lagerit, jolloin hiivan tuottamat käymisaromit tulevat esiin korostuneemmin.

Syyläri on La(da)gerin kanssa samalla mallaspohjalla valmistettu, mutta höyryoluen tapaan siis korkeammassa lämpötilassa käytetty ja jenkkihumalilla maustettu. Vahvuutta tässäkin 5,5%.



Jälleen vaalean kultaista, miltei kirkasta olutta. Tuoksu on nyt kukkaisempi, hieman sitrushedelmäisempi ja diasetyylittömänä hiivaisuudeltaan jopa neutraalimman tuntuinen kuin kylmemmässä käytetty La(da)ger. Maltaisuus tuoksuu puhtaana, keksimäisen viljavana. Maku on pehmeämpi kuin lager-versiossa, jenkkihumalat tulevat kukkaisen greippisenä ja loppua kohti voimistuvasti hieman suuta supistavan sitrusmaisina. Katkeruus on keskivaiheilla tuntuva, mutta hälvenee sitten pehmeämpää jälkimakua kohti mentäessä - jännä efekti. Diasetyyliä ei tässä ole, joten makukin on rungon puolesta neutraalimman oloinen ja kevyemmän tuntuinen. Olen usein tshekkipilseissä kokenut, että diasetyyli tekee suutuntumasta täyteläisemmän oloisen. Ohut ei tämäkään missään nimessä ole, runko riittää hyvin. Oluen lämmettyä hieman mukaan tulee hieman ruohoisuutta ja pellettimäisyyttä ja lopulta pullosta hiivatkin kaatamalla myös kevyttä mausteisuutta. Höyryolut toki kuuluukin nauttia ilman hiivoja. Hyvä olut tämäkin, mutta jenkkihumalineen tavanomaisemman makuinen kuin tshekkisuuntaan niiannut La(da)ger.