Kotiolutta: Apinko Brewing Belgiale ja ESB

0 kommenttia
 
Sitten jälleen maisteluun entisen taistelutoverini Paavo "Larvake" Mustosen kotiolutta Lappeenrannasta. Laajempi taustoitus Apinko Brewingistä löytyy aiemmin arvioitujen Hefen ja APAn blogikirjoitusesta.

Belgiale
5,2%, pullotettu 3.1.2017

Maltaat: Pale ale, vienna, crystal 100, vevhnä
Humalat: Magnum, saaz
Hiiva: Mangrove Jack's belgian ale M27
Lisäksi lakritsijuurirouhetta

Tekijän kommentit: 
Halusin kokeilla tuota rouhetta, ei ainakaan liikaa tullut laitettua. Ihan jännää tavaraa, käymislämpötila olisi varmaan saanut olla korkeampi niin hiiva olisi toiminut paremmin. Ihan juotavaa tämäkin.


Utuinen oranssihtava olut, joka vaahtoaa runsaan höttöisesti. Tuoksussa on belgihiivan pippurisen mausteista ja päärynäisen hedelmäistä esterisyyttä sekä hieman kukkaisuutta humalasta. Lakritsi tuoksuu hieman ja tuntuu sopivan hyvin yhteen mausteisten käymisaromien kanssa. Maku on hyvä - belgihiivahan tekee oluen melkein itsekseen, jos vain malttaa hieman ripsauttaa katkerohumalaa joukkoon ja aina se ei tunnu tarvitsevan sitäkään. Kaikki oleellinen tulee hiivan käymisestä. Maussa on aluksi raikasta hedelmäisyyttä ja mausteisuutta sekä sitten jälkimaussa sitä pientä lakritsaisuutta, joka voisi sekin aivan yhtä hyvin olla hiivan käymisaromi, mutta ehkä se sitten nousi maussa jo aiemmin esiin. Hyvän makuinen ja laadultaan moitteeton olut. Sopii hyvin keväiseen iltapäivään.

ESB
6,5%, pullotettu 28.9.2016

Maltaat: Pale ale, sahtimallas, pilsner, vehnä
Humalat: Palisade, challenger
Hiiva: S-04

Tekijän kommentit:
Maltaat jälleen kerran mitä kaapista löytyi. Ei se mitään Fullersia ole, mutta ihan hyvä ale saunan jälkeen nautittavaksi. 



Kultaoranssi olut, joka tämäkin vaahtoaa vaivattomasti. Tuoksussa on nyt S-04:n tunnistettava hieman marjainen aromi sekä kevyen vaniljainen ja puumainen humalointi, jossa on hieman myös sitä brittisitrusta, joka on aivan eri asia kuin jenkkisitrus - termiä on vaikea kuvailla sen tarkemmin. Maku on myös hyvä. Brittityylinen golden ale, mutta vahvempana ja hieman lämmittävänä. Belgeillä on oma golden strong ale kategoria, johon mm. Duvel kuuluu, joten olisiko tämä nyt sitten sama brittiläisittäin. Hyvät hedelmät, pehmeä vaalea maltaisuus ja pitkäkestoinen nautinnollinen katkero. Jälkimaussa on hieman alkoholin hehkua ja S-04:n marjaisuutta. Runsasmakuinen ja maukas, mutta eihän se ESB:ltä sinänsä maistu, jos Fuller'siin verrataan. Enemmän juuri English Strong Alen kaikuja, mutta vaaleammalla mallaspohjalla. S-04 on monesti marjaisuudessaan hieman tunkkainen ja niin tässäkin, mutta vain jälkimaussa. Mielestäni S-04 toimii paremmin tummissa brittityyleissä, vaaleissa kaartuisin melkein ennemmin nestehiivojen puolelle. Hyvälaatuinen ja maukas olut tämäkin - ei minkäänlaista merkkiäkään oluen laadun heikkenemisestä, vaikka se on jo viime syyskuussa pullotettu. Prosessi toimii!

Olutarvio: Nokian Keisari 25 Ginger Ale

0 kommenttia
 

Keisari 25 Ginger Ale

Panimo: Nokian Panimo, Nokia
Oluttyyli: Maustettu olut
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket Nokia 2,59€/0,5l)

Käväisin eilen heittämässä työn puolesta reissun Tampereen suunnalla ja takaisin tullessa poikkesin hakemaan evästä Citymarketista. Mukaan tarttui myös hyllyssä houkuttelevasti kuiskutellut Keisari 25 Ginger Ale, joka on Nokian Panimon kevään uutuusolut. En inkivääristä juurikaan pidä, mutta mielenkiinto vei voiton. Nokialta tulee muutenkin uutta niin harvakseen. Panimon kotisivuilta löytyy oluesta hyvä kuvaus ja raaka-aineet:
Keisari Ginger 25 on panimon 25-vuotisjuhlaolut. Keisari on lähtenyt uusille urille maustettujen hybridioluiden maailmaan. Keisari Ginger 25 on hienostuneen mallaspohjan ja säväyttävän, aidon inkiväärimehun ansiosta uudenlainen olut, johon ripaus appelsiinia antaa vielä pirteän loppusilauksen. Nokian Panimo ostaa Kaukoidässä kasvaneen inkiväärin, ja se puristetaan mehuksi Suomessa. Itämaisuutta korostaa vielä japanilainen Sorachi Ace-humala, joka aromatisoi oluen tavallisuudesta poikkeavaksi. Katkerohumalina toimivat amerikkalainen Columbus ja saksalainen Tradition. Tuttuun, keisarilliseen tapaan Ginger 25 on tuhdin maltainen, ja siihen onkin käytetty neljää eri mallasta. Tumman punaruskea väri tuo mieleen punatukkaisen brittineitosen hiusten värin: Ginger. Keisari Ginger 25 on käytetty pintahiivalla, joten on ale-olut.
Maltaat: Pilsner, Pale Ale, Dark Ale, Caramel.
Humalat: Columbus, Tradition, Sorachi Ace
Katkeruus: EBU 25 Väri: EBC 25



Tumman kuparista, hieman punertavaa olutta, joka muodostaa päälleen tiheäkuplaisen tiiviin vaahdon. Tuoksussa on vahvasti inkivääriä, mutta myös tummempaa hieman karamellista mallasta ja kevyttä humalaisuutta. Inkivääri hallitsee raikkaasti. Maku on samansuuntainen - aluksi lähes pelkkää inkiväärisyyttä, mutta sitten myöhemmässä vaiheessa myös varsin täyteläistä maltaisuutta. Appelsiinit jäävät itseltäni nyt aistimatta, mutta ehkä maussa sellaista pientä sitrusmaista kirpeyttäkin on. Kyllä nimi ihan kutinsa pitää - inkivääri on se hallitseva elementti, mutta kyllä tämän silti kaikessa maltaisuudessaan olueksi helposti tunnistaa. Kuten jo mainittua, niin en ole inkiväärin ystävä - se voi toimia maltillisissa määrin esim. witbierissä tai muussa vehnäoluessa, mutta näin voimakkaana en siitä pidä. Tästä syystä jätän tällä kertaa arvioista poikkeuksellisesti pisteytyksen kokonaan pois. En halua antaa huonoja pisteitä laadullisesti moitteettomalle oluelle, josta jo etukäteen osasin aavistaa, ettei se maultaan luultavasti toimi minulle. Ostin kuitenkin, koska uteliaisuus vei voiton. Varmasti hyvä olut, jos pidät inkivääristä.

Yhteenveto

Voimakkaan inkiväärinen ja hieman karamellimaltainen

Kotiolutta: Kotiolutmestari Harri Puhakan Copper Mallet Red Ale kotiversiot

0 kommenttia
 
Nyt sitten suurella mielenkiinnolla maistoon Kotiolutmestari 2016 kisan voittaneen kotkalaisen Harri Puhakan Copper Mallet kotiversiot. Oluen nimi saattaa kuulostaa tutulta, sillä sitä valmistettiin yksi erä Saimaan Juomatehtaalla viime marraskuussa (29.11.2016) ja helmikuun alussa se tuli saataville Alkoihin kautta maan. Otin Saimaan valmistaman kaupallisen version maisteluun helmikuussa ja annoin arvosanaksi 8/10. Jos ette ole jo lukeneet, niin suosittelen lukemaan myös Puhakan kirjoittaman taustatarinan Saimaan Juomatehtaan blogista.

Harri Puhakka (Kuva: Heikki Kähkönen)
Minulla on oluesta nyt käsillä kolme Harri Puhakan lähettämää kotiversiota. Ensimmäinen versio on samaa kuin viime vuonna kisan voittanut erä. Se on keitetty jo viime syksynä ja toimii yli-ikäisenä tässä nyt vain verrokkina pohjalla. Seuraavat kaksi erää on valmistettu täsmälleen samoilla raaka-aineilla kuin Saimaan Juomatehtaalla valmistettu kaupallinen erä. Harri oli paikalla mukana oluen teossa ja sai mukaansa keitossa käytettyjä mallas- ja humalaeriä kotiversion tekemiseen. Näissä kahdessa eri kotiversiossa on vain yksi ero - toinen on käytetty Saimaan hiivalla ja toinen WLP001:llä.

Otetaanpa ensiksi siis maistoon se alkuperäinen viime syksyllä keitetty Copper Mallet. Tästä alkuun kotiolutmestarin saatesanat ja perään oluen reseptiikka:
Numeroimaton ”kotiolutmestari” on joskus viime syksynä alkuperäisellä reseptillä tehtyä erää. Tämä kyseinen kärsii jo ikääntymisestä, mutta siitä voi vielä saada jotain ideaa reseptin skaalauksen onnistumisesta kun sitä vertaa Saimaan versioon. Alkuperäisessä Magnumia on keitetty 0,8g/l 70 min kun taas Saimaalla määrä pudotettiin 0,2g/l . Alkuperäisessä keiton jälkeen kuuma vierre on suodatettu Citra ja Styrian Golding kukintojen läpi käymisastiaan kun taas Saimaalla tämä hoidettiin lisäämällä pelletit whirlpooliin.
Copper Mallet (alkuperäinen)

Maltaat:
Vienna 80% 
Crystal 100 10% 
Red Ale 10% 

Humalat:
Magnum 12,8% 0,8g/l  70min 
Perle 3,9% 1g/l 60min 
Centennial 10,1% 0,5g/l 15min 
Centennial 10,1% 0,5g/l 10min Centennial 10,1% 0,5g/l 5min 
Cascade 6,9% 1g/l 1min 
Citra 1,5g/l + Styrian Goldings 1g/l hopback 

Hiiva:
Wyeast American Ale 1056 

Lisäksi kuivahumalointi Citra 2g/l


Kirkas, kuparisen punertava olut, joka vaahtoaa melko runsaasti. Todella kauniin värinen olut. Tuoksussa on leipäistä maltaisuutta ja viinikumikaramellia. Humalien aromikkuus vaikuttaa kääntyneen iän myötä hieman jo saippuaiseen suuntaan, mutta on siellä pihkaisuutta ja sitrushedelmääkin vielä joukossa. Maussa onkin sitten jo selkeämpiä iän merkkejä, nimittäin rahtunen happamuutta on päässyt jo muodostumaan. Mallaspohjan runsas ja leipäisen karamellinen sekä toffeemainen ote tarjoaa samanlaista tuntumaa kuin Saimaan Copper Mallet, mutta humaloinnin aromikkuus on jo parhaat päivänsä nähnyt ja tiivistynyt neulasmaiseksi greipiksi sekä saippuaisuudeksi. Katkeruus tuntuu selvästi rapsakkaammin kuin kaupallisessa versioinnissa. Ikä on vienyt tästä jo parhaan terän, mutta tulipa nyt maistettua pohjille.

Seuraavaksi sitten tuoreempaa lasiin. Harrin erät #31 ja #32, joissa siis käytetty Saimaan Juomatehtaalta saatuja tismalleen samoja raaka-aineita kuin kaupallisessa versiossa. Kotiversiot on keitetty samalla viikolla kuin Saimaan kaupallinenkin, eli marraskuun lopulla tai aivan joulukuun alussa. Alla jälleen mestarin itsensä kuvaukset:
#32 on orjallisesti samalla reseptillä tehty Copper Mallet kuin Saimaan Juomatehtaalla. Tai ei ihan. Toki säädin huoneen, jossa käymisastiat olivat lämpötilan samaan kuin Saimaalla käytetty arvoon, mutta omissa Melkon saaveissa ei ole lämpömittareita saati jäähdytystä, joten käymislämpötilan kontrollointi ei omilla vermeillä onnistu. Toinen pieni poikkeama on kuivahumalointi, joka on tehty pellettien sijaan kukinnoilla. #31 on muuten sama kuin #32, mutta Saimaan hiivan sijasta on käytetty White Labs WLP001:stä. Keitossa oli vierrettä reilu 30l, jonka jaoin kahteen käymisastiaan. Astiat olivat vierekkäin samassa tilassa, joten näiden kahden hiivan työn tulokset ovat tässä nyt hyvin vertailtavissa.
Todella mielenkiintoista nyt maistaa Copper Mallet kenties sellaisena kuin se on tarkoitettukin, vaikka hiivat toki ovat eri kantaa kuin alkuperäisessä. Varsin neutraaleja jenkkikantoja ovat kuitenkin kaikki, tai Saimaan hiivasta en ole varma, mutta niin ounastelisin.

Copper Mallet #31 & #32

Nyt siis vasemmalle lasiin #31 eli WLP001:llä käytetty versio ja oikealle Saimaan hiivalla käytetty #32, joka on kaupallisen toisinto.  



WLP001 kaatuu lasiin maltillisesti vaahtoavana ja kirkkaan tummanpunaisena. Rubiinimaisena. Saimaan hiivalla käytetty vaahtoaa hieman enemmän, mutta väri ja kirkkaus on tismalleen sama. WLP001:n tuoksu on raikkaan aromihumalainen, mutta kuitenkin tuhdilla amber alemaisella karamellisen toffeisella pohjalla. Humaloinnin raikkaudessa on iso ero Saimaan hieman tunkkaiseen kaupalliseen versioon. Saimaan hiivalla käytetty tuoksuu voimakkaamman hedelmäiseltä ja siinä on hieman punaista marjaisuuttakin. Sama raikkaus humalissa, mutta WLP001 vaikuttaa muodostaneen neutraalimmat käymisesterit. Maltaisuus tulee paremmin esiin WLP001:llä, mutta humalat korostuvat Saimaan hiivalla enemmän ja hiivaprofiili tuntuu tukevan niitä paremmin. Saimaan hiivalla käytetyssä on hieman parempi tuoksu. Samansuuntaiset, mutta selvästi erilaiset tuoksut. Hiivalla on iso merkitys. 



Aloitetaanpa maistelu Saimaan hiivalla käytetystä. Runsas, raikas ja täyteläinen olut. Katkeruus jää kuitenkin melko kesyksi - liekö tosiaan tehty tismalleen samalla reseptillä kuin Saimaalla, eli katkeroa olisi skaalattu alkuperäisestä alaspäin? Humalien raikkaudessa jälleen iso ero kaupalliseen. Saimaalla ei vaan tahdo reilusti humaloidut oluet onnistua, vaan ne tulevat prosessista ulos tunkkaisina. Hyvä maltaisuus, hieman toffeeta, mutta enemmän sellaista tummaa karamellisuutta. Ei kuitenkaan turhan makeasti. WLP001 versio on maultaan nyt hieman terhakamman oloinen, se ei ole aivan niin makea, mutta maltaisuuden tuntu on kuitenkin jotenkin runsaampi tai ennen kaikkea pehmeämpi - samalla pehmeän makoisat ja raikkaat aromihumalat nivoutuvat suutuntuman kanssa yhdeksi pehmeäksi kokonaisuudeksi. Kyllä, uusintamaistelu ja useampikin varmistavat tilanteen. WLP001:n makuprofiili vaikuttaa pehmeämmältä ja miellyttävämmältä. Hiilihappoja sanoisin molemmissa olevan saman verran - miellyttävän maltillisesti, jotta runsas runko pääsee esiin. 



Laadukkaita oluita on nämä molemmat versioinnit. Ei mitään virhearomeita saati makuja. Täysin puhdasta ja priimaa tavaraa. Vaikea on saada pesäeroa oluiden keskinäiselle paremmuudelle, mutta kaupalliseen versioon muodostuu kuitenkin selkeä ero. Kyllä se näihin kotiversioihin verrattuna vaan armottoman tunkkainen oli - raikkaus puuttui ja maku oli yhtä hedelmäkiisseliä. Kotiversioissa maltaat ja humalat erottuvat selkeästi, eivät yhtenä mössönä. Huomattava makuero hiivoissa. WLP001 tuntuu tuottavan enemmän pehmeää hedelmäisyyttä makuun ja Saimaan hiiva taas terävämpää, hieman brittityylistä suutuntumaa ja pientä marjaisuutta, jonka senkin yhdistän brittihiivoihin. Saimaan hiivalla käytetty voisi humalat vaihtamalla käydä hyvästä ESB:stä ja se on paljon sanottu se. WLP001:llä käytetty on taas klassista amerikkalaista amber alea. Hyviä molemmat, erittäin hyviä. Hiivat sekaan kaatamalla vaikutelma vaan korostuu. Kisaversion runsaammalla katkerolla varustettuna nousisivat vielä seuraavalle tasolle - kenties sille voittajatasolle - yhtään siis kisan muuta tasoa tietämättä, mutta kuulemani mukaan taso oli korkea. 

Kiitokset kaimalleni Harrille tästä mielenkiintoisesta maistelusta! Myöhemmin luvassa vielä Harrin lähettämien kahden Scotch Alen maistelu.

Olutarvio: Pyynikin Black IPA

0 kommenttia
 

Black IPA

Panimo: Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere
Oluttyyli: Black IPA
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (4,99€ / 0,33l) arvioitu pullo saatu panimolta

Arviointivuorossa Pyynikin Black IPA, joka voitti Tsekissä järjestetyssä World Beer Idol -kilpailussa kultaa tämän vuoden tammikuussa. Pääsin maistamaan olutta viime vuonna Pub Winstonin pienpanimojuhlilla Porissa ja totesin varsin maukkaaksi. Vuotta aiemmin samassa tapahtumassa olut valittiin tuomariston toimesta tapahtuman parhaaksi. Varsin kehuttu ja pidetty tuote siis ja nyt sitä saa nyt sitä saa vatsansa täyteen... Black IPAa, nimittäin Alkosta. Vitosen pullo. Ei mahdottoman paha.

Black IPA festareilla



Reseptiikkaa: 

Maltaat: Pale ale, Crystal, Cara, Black, Chocolate, Roasted barley, Suklaavehnä
Humalat: Target, Saaz, Centennial, Cascade, Amarillo, Citra

Ilmoitettu katkeruus 60 EBU, Alkon mittauksissa 79,3 EBU - molemmissa tapauksissa tarpeeksi. 

Black IPA kotona

Mustaa, vaahdoltaan mokkaista olutta. Tuoksusta kohoaa lakritsaisia, paahteisen maltaisia ja pihkaisen greippimäisiä sävyjä. Pienen lasin pyöräyttelyn jälkeen löytyy pehmeämpääkin hedelmää, joka taas kaikkoaa ilman uutta kiepautusta. Maku on tuhti ja olut suussa melko täyteläinen. Tarjonnassa on aluksi suolaista lakritsia ja sen kylkeen tasapainottavasti pientä karamellimaista makeutta, jonka jälkeen sitten kahvimaisempaa paahdetta ja suklaisuuttakin. Katkeruutta on runsaasti, mutta ei ärhäkän katkerasti ja humalien IPA-tyylinen hedelmäisyyskin jää jokseenkin Imperial Stoutmaisen runsaan maltaisuuden jalkoihin - ja se on itseasiassa hyvä niin, sillä Black IPA ei ole koskaan kuulunut suosikkityyleihini. Rungossa on pehmeyttä ja maussa on voimaa - intensiteetti pysyy alusta loppurutistukseen asti korkeana. Genrepoliisien mielestä siis ehkä väärin nimetty, mutta paskanko väliä, koska olut on kuitenkin ensiluokkaisen hyvä.

Yhteenveto

Runsasrunkoinen, voimakasmakuinen herkku
ARVOSANA: 9