Kotiolutta: Flat Fifth Brewing Double Dry Hopped NEIPA

0 kommenttia
 
Kotipanimo Flat Fifthin oluita on nautittu täällä aiemminkin ja nyt siis mennään taas. En osannut odottaa pulloa, mutta aina välillä blogistin ovelle toimitellaan milloin mitäkin ilman mitään ennakkovaroitustakin. Rankka on kaljablogistien laifstaili, mutta yritetään nyt selviytyä.

Double Dry Hopped NEIPA
7,0% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnä, humala, hiiva | Humalat: Magnum, Mosaic, El Dorado, Chinook | Kuivahumalat: Mosaic, El Dorado


Lasiin kaatuu sameaa, rusehtavan oranssia ja suurikuplaisesti vaahtoavaa olutta. Tuoksu on mehumaista nektaria pullollaan tarjoten ananaksen, passionhedelmän ja limen sävyjä. Tuoksu on intensiteetiltään voimakas ja houkuttelee maistamaan. Aiaiai... maku on selkeäpiirteisempi kuin tuoksu antoi odottaa. Ei siis niinkään kaikki yhteen kasaan sekoittavaa mehumaisuutta, vaan terävämpää sitrusmaisuutta, herukkaisuutta ja jopa pihkaisuutta sekä tuntuvaa katkeruutta, joka ei ole NEIPAssa yleensä näin voimakasta. Minulle tämä kyllä sopii, mieleen tulee hieman vielä voimakkaamman mehuisammin ulosannin omannut Coolheadin ja Tyrantti yhtyeen Kobra 2. Vahvuus on täysin piilossa ja olut tuntuu juodessa täysin sessioitavalta. Isompikin tuoppi menisi vaivattomasti. Laatutasossa ei ole moitittavaa, sillä sekä tuoksu, että maku ovat puhtaan raikkaita ja miellyttäviä. Tässä on mallaspohjassa hieman karamellimaisempiakin sävyjä ja värikin on tummempi kuin mitä tyylin yleisissä ihanteissa (käsittääkseni), mutta raskautta ei silti ole, vaan katkeruus ja osaltaan varmaan vahvuuskin tasapainottaa. Oikein hyvä omaan makuuni, vaikka onkin enemmän "old-schooliin" kuin moderniin mehunektariin kallellaan - tai kenties juuri siksi. Kiitokset oluesta taas Flat Fifthin kavereille.


Isot belgit: Gulden Draak

1 kommenttia
 
Gentin kellotornin kultaisesta lohikäärmeestä nimensä saanut Brouwerij Van Steenbergen ikoninen ja tietysti iso belgi maistossa tällä kerralla. Tässä ei ole mitään taivaallista yhteyttä eli luostari- tai trappist-merkkejä ei tästä pullosta löydy, mutta olut on ollut saatavilla jo vuodesta 1986 asti ja on ilman muuta yksi ikonisista belgioluista, eikä tietysti vähiten joukosta erottuvan valkoisen pullonsa myötä. Van Steenberge lageroi eli kylmäkypsyttää myös pintahiivaoluensa nollan asteen tuntumassa. Lageroinnin jälkeen Gulden Draakin jälkikäymisen kerrotaan tapahtuvan kahden eri hiivan voimin, joista toinen on tiettävästi viinihiivaa. Oluesta on useampia versioita, mutta tämä perusversio on se alkuperäinen ja minulle ainut oikea.
Gentin kellotornin kultainen lohikäärme - gulden draak. (Kuva Wikipediasta)


Gulden Draak
10,5% |  Vesi, ohramallas, humala, sokeri, hiiva


Täytyy heti kärkeen sanoa, että tämä on kyllä yksi tyylikkäimmistä pakkauksista mitä olutmaailmasta löytyy. Pulloni päiväys on 31/01/2021. Ymmärtääkseni oluella on 24 kuukauden päiväys, eli tämä olisi tällä hetkellä aika lailla vuoden jo viihtynyt pullossa. Eläväinen suhaus ja jopa poksahdus korkkia sivuun siirtäessä kertoo jälkikäymistä todellakin tapahtuneen ajan saatossa. Myös vaahtoa kerääntyy runsaasti kirkkaan syvän punaisen oluen ylle. Pienikuplainen vaahto kestää pitkään ja jättää paksut pitsit lasin reunoille. Intensiivisessä tuoksussa on runsaasti kuivattuja hedelmiä, jotka tulevat karamellisoituneella sokerikuorrutteella. Banaania, luumua ja ehkä rusinaisuuttakin löytyy. Ulosanti on vahvuus huomioon ottaen yllättävänkin raikas. Vahvuus on viettelevässä tuoksussa muutenkin hienosti piilossa, vaikka intensiteetti toki paljastaa potenssia löytyvän.


Myös maku on minulle oikein mieleinen. Makeutta on edelleen oluen ikä huomioiden varsin runsaasti ja se peittää alkoholipitoisuuden hyvin. Kuivatut hedelmät, paahteinen sokeri ja alkoholipitoisuus tekevät kokonaisuudesta todellakin mainospuheiden tavoin katkeransuloisen tai suoraan suomennettuna katkeranmakean eli bittersweetin. Makeutta on, mutta vaikka loppuvedossa alkoholin lämpö vyöryy ja katkeruuskin hennosti puraisee, niin silti osa makeudesta jää elämään ja se ison belgin jopa petollinen nautittavuus tulee esiin. Alkoholipitoisuus on siis maussa erinomaisen hyvin piilossa. Kyllä, tämä on Kasteelin ja Val-Dieun tapaan makeahko, mutta ei kuitenkaan ylimalkaisen täyteläinen tai suutuntumaltaan erityisen tahmaava. Ison belgin taikaa siis. Tällä oluella on ehkä tietyissä piireissä vähän sellainen bulkkibelgin maine, mutta en itse havaitse kompromisseja maun suhteen. Voimakkaita makuja ja hyviä sellaisia löytyy nautinnollisessa paketissa. Ei toki Rochefortin monimuotoisuutta, mutta kun kokonaisuus toimii erinomaisesti, niin miksipä siitä valittamaan. Ei varmastikaan itselleni se viimeinen Gulden Draak, toivottavasti ainakaan. Seuraavaa kertaa odotellessa.

Olutharrastus alkaa olemaan taas oikein mukavaa, kun olen vihdoin tajunnut, ettei minun tarvitse kaikkien uutuuksien perässä ravata, vaan voin ennemmin keskittyä klassikoihin - eipä juurikaan nimittäin tule pettymyksiä.


Kotiolutta: Mäkisen Ragnarök Imperial Stout 2017

0 kommenttia
 
Nyt sitten kellarin kätköistä hieman isompaa jytkyä paikallisen kotipanijan toimesta. Sain tekijältä kaksi pulloa tätä olutta vuonna 2017. Toisen maistelin silloin ja toinen on vuorossa nyt - on aika tutkia, miten olut on reilussa kahdessa vuodessa muuttunut. Ensimmäisen maiston arvio ja täysi reseptiikka löytyy tästä linkistä

Kyseessä on siis kahvilla maustettu ja tammilastukypsytetty Imperial Stout. Vahvuutta 10,3% ja katkeruutta 189 laskennallista IBU-yksikköä. Seitsemää eri mallasta ja vähäisesti tummaa sokeria pohjassa. Humalina katkerossa Magnum, Target sekä Warrior. Aromihumalointina Bramling Cross, Challenger, Chinook, First Gold ja Simcoe, sekä loppuun vielä kuivana Chinook. Oluen panneen Mäkisen periaate tehdessä muistaakseni olikin, että "kaikkea liikaa".

Maistetaanpas miten olut on tekeytynyt. Säilytyspaikkana on lokakuusta 2017 asti ollut rintamamiestalon melko tasalämpöinen ja pimeä kellari.



En nyt tietysti tarkalleen pysty muistamaan minkälainen olut oli vuonna 2017, mutta näin uusintamaistolla edelliseen arvioon peilaten tuntuisi ainakin tuntuvasti pehmentyneen. Alkoholisuus on mennyt täysin piiloon ja lämmön hehkukin on nyt lempeää. Tummapaahtoinen kahvi maistuu edelleen nautinnollisesti heti nielaisun jälkeen samoin kuin vaniljaisuuskin ja katkerointi hiljalleen voimistuen kestää isältä pojalle. Mallaspohja on edelleen voimissaan eli makeuttakin löytyy, eikä oksidaatiota vaikuta tapahtuneen missään määrin. Hyvä tuhti runko, joka kantaa tuon katkeruuden ja muunkin makujen sinfonian hienosti. Lastukypsytyksen määrä on ollut tässä ellei täydellinen niin ainakin hyvin lähellä sitä. Reseptissä näyttäisi olleen 40 grammaa lastuja 13 litran erässä. Se on selkeänä elementtinä kokonaisuudessa mukana, mutta ei tuo mitään sellaista terävyyttä tai nouse mitenkään dominoivaan asemaan. Hämmästyttävän hyvää, siis aivan loistavaa. Tuhti, tymäkkä, mutta tasapainoinen ja sellaisella ihanan pehmeällä tuntumalla. Tällaisen oluen tapauksessa pidempikin kypsytys voi siis olla ihan paikallaan, mutta se on niin tapauskohtaista, ettei mitään yleisohjetta oikein pysty antamaan. Joskus osuu joskus ei ja tässä tapauksessa ollaan siellä häränsilmän tuntumassa. Kiitokset Mäkiselle vielä kerran tästäkin.

Isot belgit: Val-Dieu Grand Cru

0 kommenttia
 
Maistellaas taas. Tarinahan kertoo, että nettitilaus olisi tipauttanut muutamat isot belgit raumalaisblogistin suuntaan. Tällä kertaa maistoon belgialaisesta entisestä Sisterssiläisten Val-Dieu luostarista tuleva Grand Gru. Panimon historia ei ole kovin pitkä, sillä se perustettiin vasta vuonna 1997. Varsinaisia munkkeja luostarissa ei tosin enää asu, mikäli oikein wikipediaa tulkitsen. Pullossa on kuitenkin "Erkend Belgisch Abdijbier" tunnus, eli tunnustettu belgialainen luostariolut. Tähän riittää ilmeisesti se, että oluella on jokin sidos olemassa olevan luostarin kanssa.


Ja minullehan riittää vähempikin, en siis vaadi edes luostarioluen tunnusta. Riittää kun kyse on belgityylisestä oluesta, tarkemmalta tyyliltään vaikka quadrupelista, kuten tässäkin ja pullo on iso. Nämä kriteerit tässä täyttyvät ilman muuta. Olut näyttää olevan saatavilla myös Alkosta, joskin pienessä pullossa hintaan 5,47€. Tämä 0,75 litrainen maksoi nettikaupassa muistaakseni 7,50 ja siihen noin 1,5€ toimituskuluja päälle. Litrahinnassa jäädään siis reilusti voiton puolelle ja iso pullo on kuitenkin iso. Ja mikä siitä tekee niin erityisen? No uskokaa tai älkää, mutta isossa pullossa on enemmän olutta sisällä ja sellaisen nauttimisessa on aina tiettyä suuren juhlan tuntua. 

Val-Dieu Grand Cru
10,5% | Sisältää ohramallasta | IBU 19 | EBC 63 | Pullossa jälkikäyvä


Tummanruskea väri ja kohtalaisen joutuisasti ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle laskeutuva vaahto. Tuoksu kuivattuine hedelmineen, rusinoineen ja kaakaomaisine piirteineen houkuttelee maistamaan. Maku onkin varsin mainio. Melko makea aloitus ja sitten melko runsaasti appelsiininkuorimaisen tuntuista hedelmäisyyttä sekä lämmin, mutta pehmeä ja jopa maltainen loppuveto. Kuivattuja appelsiininkuoria olisi voinut sujahtaa keiton lopussa sekaan - ja hyvä jos näin on, sillä homma toimii. Hieman Kasteel Donkerin tuntua yleisessä makeudessa, mutta aivan niin siirappinen tämä ei kuitenkaan ole. Karamellisoitunutta, hieman paahtunuttakin sokerisuutta maistuu, mutta tuo kuivatun hedelmäinen ja jokseenkin appelsiininkuorimainen veto on päällimmäisenä. Loppuvedossa on luumumaisia sekä rusinaisiakin sävyjä ja jälkimaussa kevyttä paahteisuutta. Pullon loppua kohti lämpökin alkaa jo hieman hehkumaan läpi, mutta ei häiritsevästi. Hitaasti nautittavaksi tämä varmaan oli tarkoitettukin. Jos pisteyttää pitäisi, niin ihan tasaväkisesti tämä jo aiemmin mainitun Kasteelin kanssa tappelisi samoista sijoituksista. Ei siis kenties se kaikkein paras belgi, mutta oikein maukas ja ajaa kyllä asiansa. Ison pullon parissa viettää mukavasti yhden illan.