Olutarvio: Maku Amorphis Lager From The Thousand Lakes

0 kommenttia
 

Amorphis Lager From The Thousand Lakes

Panimo: Maku Brewing, Tuusula
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Amorphis -yhtyeen ja tuusulalaisen Maku Brewingin yhteistyö alkoi jo viime vuonna, kun erä Makun portfoliosta löytyvää Pale Ale -olutta etiketöitiin bändin logolla. Tämä viimevuotinen Ale From The Thousand Lakes oli siis puhtaasti etikettiolut, mutta nyt yhteistyö on jatkunut täysin uudella oluella: Lager From The Thousand Lakes, jonka tyyli ja makuprofiili on bändin ideoima, mutta panimon kehittämä. Bändin jäseniä on ollut myös ainakin kertaalleen maistelemassa tuotekehittelyn edetessä mihin suuntaan homma etenee. Uusi lagerolut lanseerattiin Helsingissä the Riff -ravintolassa marraskuun lopussa ja on tällä hetkellä jo levinnyt laajalti kauppoihinkin.

Ale- ja lageroluen ero liittyy oluen käymiseen ja siinä käytettävään hiivaan. Alehiivat, eli niin sanotut pintahiivat, toimivat parhaiten noin 20 asteen lämpötilassa, jossa ne tuottavat alkoholin lisäksi hieman hiivakannasta riippuen erilaisia hedelmäisiä tai mausteisia käymisaromeita olueen. Lageroluet taas käytetään lager-, eli pohjahiivalla, jonka suositeltu käymislämpötila on kylmässä, tyypillisesti alle kymmenessä asteessa. Kylmässä käyvät hiivat tuottavat samalla tavalla alkoholia, mutta jättävät vähemmän käymisaromeiksi kutsuttuja piirteitä olueen. Oluttyylien kirjo on moninainen ja sekä lager- että pintahiivalla käytettyjä oluita löytyy kymmeniä ellei satoja eri tyylejä, samoin kuin eri hiivakantojakin joilla olut voidaan käyttää ja joilla jokaisella on oma makuprofiilinsa.
"Bändioluthan ei ole tässä maassa kovinkaan uusi juttu, mutta kun tuote on hyvä ja sen voi ylpeänä allekirjoittaa niin miksipä ei. Amorphiksen leirissä ei yleensä olla tuoppiin syljeskelty, joten idea Maku Brewingilta otettiinkin suurella mielenkiinnolla ja hartaudella vastaan. Nimensä mukaisesti Maku Brewingin tuotelinjauksessa on panostettu makuun, maltaita ja raaka-aineita säästelemättä" - Esa Holopainen, Amorphis
”Halusimme jatkaa yhteistyötä Suomen kovimman metallibändin kanssa, ja päätimme tehdä toisen Amorphis-oluen alusta asti bändille omistetulla reseptiikalla. Haimme olueen särmikästä makua sekä hyvää juotavuutta – suunnittelimme siis Amorphiksen makuisen oluen. Kyseessä on lager, jonka yrttisen hedelmäinen humalointi tuo olueen kaivattua ekstrapersoonallisuutta, ja tavoitteena on tehdä tästä Suomen suosituin bändiolut” - toimitusjohtaja Jussi Tamminen, Maku Brewing.

Kultaoranssi, melko kirkas olut, joka vaahtoaa maltillisesti ja jättää runsaasti tiheää pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksussa on appelsiinimaista ja kukkaista, oikeastaan jopa miltei hunajaista hedelmäisyyttä. Varsin hedelmäinen Pale Alen tyylinen tuoksu, mutta mallas tuntuu tuoksussa erottuvan paremmin - lagerhiiva on neutraalimpi käymisaromeiltaan, joten maltaisuus pääsee paremmin esiin. Maku on tuoksua suoraviivaisempi - hedelmäisyydeltään greippimäisen sitrusmainen ja katkeruudeltaan rapsakan runsas. Jälkimaussa on edelleen hieman greippimäistä karvautta. Suutuntuma on kevyt ja sopivan maltillisen hiilihappoinen - näitä voisi vaivatta juoda useammankin. Kokonaisuutena olut on laadukas juotavaksi tarkoitettu lager, jossa on kuitenkin sopivasti humalaista särmää amerikan malliin.

Yhteenveto

Rapsakka hedelmäisen aromikas lager.
ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Heikki Ylhäinen Pitkäripa "katajainen ruis ale"

3 kommenttia
 
Nyt maistoon Imatralta saapunutta kotiolutta, jonka on valmistanut Heikki Ylhäinen. Oluen innoittajana on toiminut julkaisemani Katajainen Ruis Ale -resepti, mutta kloonista ei kuitenkaan ole kyse. Rintamamiestalossa puuhellalla olutta keittävä Heikki on tehnyt oluen käyttäen kaupasta löytyviä maltaita - Viking Maltin valmiiksi rouhittua sahtimallasta, Laihian kaljamallasta (ruismallas) ja kaurahiutaleita. Hiivana on toiminut US-05 ja mäskäyksen ajaksi on mausteeksi lisätty katajan oksia ja marjoja. Humalina Magnum, Challenger, Columbus ja Citra, joten hedelmäistäkin tuntumaa pitäisi löytyä. IBUja on noin 60 ja alkoholia noin 7%. Todella mielenkiintoista päästä maistamaan. Olen aina otettu ja kiitollinen, kun joku on saanut kipinää ohjeistani ja resepteistäni ja varioi niitä mielensä mukaan - siitähän tässä harrastuksessa on kysymys. Olut on erittäin tuore, pullotettu kolmisen viikkoa sitten.





Lasiin kaatuu utuista kauniisti vaahtoavaa oranssihtavaa olutta. Vaahtoa kertyy pehmeästi miltei suoralla kaadolla. Tuoksu on omaa varianttiani selvästi hedelmäisempi - humalien pehmeää nektarimaisuutta, passionhedelmää, persikkaa ja katajaista neulasmaisuutta. Katajaisuus muodostuu huomattavasti voimakkaammaksi, jos katajaa lisää keittoon. Nyt on pehmeä ja miellyttävä yleisilme. Myös laatutaso on tuoksun perusteella täysin kunnossa. Suutuntuma on täyteläisen pehmeä, kevyen rukiinen ja hiilihappotasoltaan sopivan maltillinen. Maussa on runsaasti jenkkihumalien hedelmäisyyttä, mutta myös rukiista särmää ja pihkaisuutta sekä etenkin loppuvedossa esiin nousevaa kevyttä katajaisuutta. Kaurahiutaleita lienee reilusti, samoin kuin loppupuolella lisättyä humalaakin, sillä suutuntuma on todella runsaan pyöreä ja pehmeä. Miltei silkkinen - ellei tuntuvaa katkeruutta oteta huomioon. On maukasta... ja tuo suutuntuma, se on erinomainen! Tämän jälkeen taas ihmettelee, miksi monet kaupalliset oluet hiilihapotetaan niin voimakkaasti. Mäskissä mukana ollut kataja maistuu pehmeästi, ei ollenkaan niin terävästi kuin keittoon lisätty tai mäskäysveteen pidempään keitetty. Näin humala pääsee paremmin esiin ja ainakin tässä se toimii pehmeään kaurapetiin yhdistettynä oikein mainiosti. Jälkimaussa on sellaista tiettyä neulasmaista öljyisyyttä, jonka yhdistän neulasiin. Pelkäsin Laihian Kaljamaltaan tuovan jotain kotikaljamaisuutta makuun, kuten osassa sahtikisoissa arvioimissani sahdeissa oli, mutta pelko oli turha - rukiisuus tuntuu tässä sellaisena tiettynä särmäkkyytenä ja ehkä mausteisuutenakin, vaikka siihen lienee katajanmarjoillakin oma osuutensa. Nyt on hyvää ja ai miten nautin tästä hetkestä - fiilistellen kodassa hyvän kotioluen parissa. Tietäen, että olen toiminut inspiraationa ja tietäen, että siellä lähettäjänkin päässä on saatu kiksejä hyvistä oluista, joiden syntyyn olen jollain tapaa myötävaikuttanut.

Rinnakkainvertailu: Maku Brewing Imperial Stout vs Põhjala Jõuluöö

0 kommenttia
 
Lauantain ratoksi pientä Suomi vs Viro vääntöä. Kävin tänään ohimennen Rauman keskustan Alkossa katselemassa olisiko Suomen kunniaksi tehtyjä Suomi 100 -juhlaoluita näkynyt, mutta eipä siellä niitä ollut, joten tartuin hyviksi havaittujen panimoiden uutuuksiin. Maku on tehnyt suurimmaksi osaksi vakuuttavaa jälkeä Suomessa ja Põhjala on Viron selkeä ykköspanimo. Isoa ja tummaa tarttui mukaan molemmilta, joten miksipä en laittaisi näitä rinnakkain ja katsoisi kumpi maistuu paremmin. 

Oluet ovat lähtökohdiltaan huomattavan erilaiset - Makun Imperial Stout on klassisiin raaka-aineisiin luottava, perinteisen nelikon lisäksi mukana on vain kaurahiutaleita, kun taas Jõuluöö on kaakaonibseillä sekä vaniljalla maustettu ja vieläpä tammikypsytetty spesiaalipano, joka sisältää myös laktoosia. Vahvuus on suurin piirtein sama molemmilla, Maku 8,5% ja Põhjala 8,0%.

Kahden olutlasin lisäksi varasin maisteluun ison lasin vettä. 

Tuntuu aika jännältä napsaista auki Imperial Stout tölkki ja kaataa mustaa viskositeetiltaan öljyistä tavaraa lasiin. Sinne se Maku IS nyt kaatui ja hienoisen mokkavivahteinen suorastaan kermavaahtomaisen kuohkea vaahto muodostui päälle. Tölkistä kaadettaessa tämä vaahtokukka muodostuu kuin itsestään. Makun tuoksun ensivaikutelma on voimakkaasti humalainen. Jõuluöö kaatuu perinteisemmin pullosta - mustaa on ja vaahto tummemman mokkaista kuin verrokissa. Tuoksu on vaikuttaa voimakkaasti maitosuklaiselta ja vaniljajäätelöiseltä. 



Tarkemmalla tuoksuttelulla Maku on paahteisuudeltaan aika kepeä, mutta humalaisuutta on reilusti kukkaisen yrttisellä ja  hieman sitrusmaisella tavalla sekä lisäksi jonkilaista tummaa marjaisuutta. Ei aivan perinteisin Imperial Stoutin tuoksu, koska paahteinen mallas on ikään kuin sivuroolissa. Jõuluöön tuoksu on täysin erilainen - kuten toki jo ennalta saattoi olettaa. Siinä on jälkiruokaisen suklaakakkuinen meininki ja vaniljakreemiä on kaadettu päälle reilummalla kädellä. Kermakahvi ja konvehdit tulevat myös mieleen. Tammikypsytys tuo hieman puumaista brittivibaa joukkoon, mutta se ei ole mitenkään päälleliimattuna eikä turhan voimakkaana tuoksussa mukana. Tuli hieman mielleyhtymiä St. Peter's Cream Stoutiin, vaikka tämä muistuttaakin sitä vain etäisesti.



Maultaan Jõuluöö on odotettua kuivempi, tammikypsytyksen ottaessa suurempaa roolia kuin pehmeän maltaisuuden ja kaakaoisen vaniljakreemin. Tummaa hedelmää ja yrttisyyttä on mukana myös ja katkeruuttakin tuntuvasti. Harmittavasti ne jälkiruokaherkut katosivat mausta taas miltei kokonaan, samoin kuten toisellakin tallinnalaispanimolla tällä viikolla. Makun maku on melko yksipuolinen ja jotain jää puuttumaan. Runkoa on, mutta paahteisuus on ehkä voimakkaan katkeron voimasta jotenkin tuhkainen ja vajaa. Oletettavasti hiivan käymisessä tuottamia marjaisia ja tumman hedelmäisiä estereitä nousee paahtomaltaan puutteessa esiin ja loppuun tärähtää voimakas yrttimäinen katkero, joka on jopa epämiellyttävä ilman mitään pehmeämpää tartuntapintaa. Jõuluöö vie nyt pidemmän korren, mutta senkin maku on erittäin herkulliseen tuoksuun verrattuna pieni pettymys, joskin silti kohtuullisen hyvä. Maku IS taasen on yksinkertaisesti huono. 



Tehdäänpä loppuun vielä pieni noin 50-50 blendaus ja maistetaan - ehkä ihmeiden aika ei olekaan vielä ohi. Tuoksussa Makun yrttisempi ja kovempi humalointi miksautuu Jõuluöön kaakaoiseen tuntumaan, mutta kermat ovat kaikonneet. Maussa Jõuluöö ottaa suuremman roolin, mutta nyt kuivakamman katkerana ja tammimaiset maut korostuvat jälkimaussa. Alkoholi lämmittää. Melko hyvä ja huono blendautuivat keskinkertaiseksi, kuten tietysti etukäteen olisi voinut järkeilläkin.

Jõuluöö kokeilunhaluisille, Maku vain panimon kovimmille supportereille.

Olutarvio: Sori Brewing Vanilla Cake Fever

3 kommenttia
 

Vanilla Cake Fever

Panimo: Sori Brewing, Tallinna
Oluttyyli: Imperial Baltic Porter
Alkoholipitoisuus: 9,9%
Saatavuus: Alko (5,20€ / 0,33l). Arvioitu pullo saatu panimolta

Tallinnan Sori on lähtenyt mukaan tähän viimeisen vuoden aikana yleistyneeseen "jälkiruokaolut" villitykseen. Olemme nähneet mm. sellaisia oluita kuin Omnipollo Noa Pecan Mud Cake tai Chocolate Ice Cream Brown Ale ja nyt Sori lähestyy samaa asiakaskuntaan juuri Alkon valikoimiin tipahtaneella Vanilla Cake Feverillä. En ole noita Omnipollon eksotiikkaa tihkuvia oluita maistanut, joten tuntemattomilla vesillä sikäli liikutaan - toki oluiden maustaminen vaniljalla tai kahvilla ei ole nykypäivänä mitenkään erikoista. Aiheesta kertoo enemmän mm. Olutkoira -blogi, juuri osuvasti tänään julkaistussa jutussaan

Sorin oluella vahvuutta 9,9%, mutta pullo tai panimon kotisivut sen enempää kuin Alkonkaan sivut eivät oluen mahdollisista mausteista kerro mitään, joten sen suhteen mennään sokkona.


Mustanpuhuvaa maltillisesti vaahtoavaa olutta. Vaniljaisuus ottaa tuoksussa heti vallankahvan jäätelöisellä tavalla ja yleisilme huokuu Baileys kermalikööriä sekä maitokaakaota. Aavistus kahvimaisuutta taustalla ja humalaisuuttakin, joten olutmaisia piirteitäkin löytyy. Herkullinen tuoksu, joka herättää valtaisan halun maistaa olutta. Maku on myös vaniljainen, mutta tuoksun pehmeys vaihtuu nyt melko katkeraan humalointiin ja aavistuksen ohkaiseen suutuntumaan - tuoksun perusteella odotin pehmeämpää ja runsaampaa, miltei kermaista kokonaisuutta. Maku onkin enemmän espressomainen ja loppuvedossa jopa suolaisen lakritsainen sekä yrttinen. Alkoholi lämmittää taustalla asianmukaisesti. Suklaakonvehtien kanssa nautittuna kokonaisuus pehmenee, mutta ottaisin silti mielelläni pari napsausta makeutta ja runkoa lisää ja pari napsausta katkerosta pois, jolloin olut toimisi jälkiruokana ihan yksinäänkin. Propsit kuitenkin rohkeasta maustamisesta, tuoksu osui jo napakymppiin!

Yhteenveto

Rohkeasti "vaniljoitu" Imperial Porter
ARVOSANA: 8½