Kotiolutta: Kyllikki Brewing Lé Lorié (Coconut Maple Imperial Porter)

0 kommenttia
 
Sitten maistoon jykevää kamaa ihanalta Kyllikiltä. Sain tältä kotipanevalta lahtelaiskaksikolta kolme olutta jo lokakuun puolella, mutta säästelin tarkoituksella tätä syysiltojen lämmittäjäksi mainittua olutta sellaiseen rauhalliseen kotailtaan, jossa olut pääsisi varmasti oikeuksiinsa. Nuo kaksi aiemmin maistettua olivat Apex Sauce Mango Pale Ale ja Küllitarha Witbier
 
Lé Lorié onkin sitten tosiaan taas pidemmällä ainesosaluettelolla siunattu, mutta ei se Apex Saucenkaan tapauksessa ollut este oluen erinomaisuudelle. Tässä 9,8% vahvassa vaahtera kookos porterissa on käytetty perusraaka-aineiden lisäksi kookoslastua, kookosvettä, vaahterasiirappia, vaniljaa ja laktoosia. Humalina Magnum ja EKG eli East Kent Goldings.
 
Tekijän kommentit:
Ideana tämän kanssa oli vain testata miten kookoos käyttäytyy tummassa oluessa. Tummia erikoismaltaita tosin lorahti reseptiin sen verran paljon, että tulos venyttää porterin määritelmää. Paahdettua kookoslastua meni keittoon ja secondaryyn. Keittovaiheessa lisättiin mukaan myös loraus kookosvettä sekä loppua kohden vaahterasiirappia sekä laktoosia. Pehmeä ja pyöreä. Täydellinen syysillan lämmittäjä.

 

LÉ LORIÉ Coconut Maple Imperial Porter
OG: 1.103 | FG: 1.031 | IBU: 33 
 

Musta, hyvin maltillisesti vaahtoava tai käytännössä miltei vaahdoton olut. Tuoksu on herkullinen. Siinä on todella leivosmainen suklaisen kookosmainen ja vaniljaisen pehmeä, välillä kermakahvimainenkin tuoksu. Mikä se on nimeltään se suklaaleivos, jossa on kookoshiutaleita päällä? En muista nimeä nyt, mutta sellaiselta tämä tuoksuu. Taitaa olla ihan vaan suklaaneliö kookoshiutaleilla, no sama se. Oluella on täyteläinen ja pehmeä suutuntuma, jossa on vaahdottomuudesta huolimatta myös hiilihappoja sopivasti. Makukin on maukas, oikeastaan todella hyvä. Paahtomaltainen pohja, jossa on konvehtimaista suklaisuutta ja jonkin verran myös kahvimaisuutta, joka ilmeisesti laktoosin myötä saa hieman kermaisiakin sävyjä. Keskivaiheilla siirrytään runsaan anteliaisiin leivosmaisiin sävyihin, jotka ovat edelleen suklaisia ja kookos tulee nyt myös vahvana mukaan. Vanilja korostuu sitten lopussa ja vielä jälkimaussakin. Erittäin runsasmakuinen ja niin pehmeän silkkinen että nauttiminen tuntuu melkein synniltä. Vaahterasiirappiakin on käytetty ja onhan se oluen nimeenkin nostettu, mutta ei ainakaan dominoi vaan hentoisena jää enemmän muiden makujen varjoon, nousten kuitenkin jälkimaussa enemmän esiin. Taidokkaasti maustettu. Vaikka ainesosia on runsaasti niin lopputulos on ennen kaikkea tasapainoinen ja erittäin nautittava sekä mauiltaan runsas. Erinomainen olut, suorastaan häikäisevän hyvä. Taitaa olla jo jonkin aikaa kypsynytkin kun kaikki on niin harmonisesti asettunut. 

Kiitokset Kyllikki Brewingille tästä kerrassaan elämyksellisestä nestemäisestä leivoksesta.

Olutarvio: Robinsons Trooper Fear Of The Dark

0 kommenttia
 

Fear Of The Dark

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: English stout
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu olut saatu maahantuojalta)

Iron Maidenin ja brittiläisen Robinsons panimon jo tutuksi tullut yhteistyö on edennyt sarjan ensimmäiseen kunnolla tummaan olueen. Vuonna 2016 käytiin jo pikkuisen kurkkaamassa pimeällä puolella Trooper Red 'n' Black porterin kanssa, mutta se kääntyi lopulta enemmän punaisen kuin mustan sävyiseksi - myös mauiltaan. Nyt mennään kuitenkin kunnolla paahteisten makujen maailmaan, sillä oluen tyylinä on english stout. Oluelle nimen ja inspiraation on antanut vuonna 1992 julkaistu Fear Of The Dark albumi ja erityisesti sen ikoniseksi muodostunut nimikkokappale, joka on varmasti useimmille tuttu. Mielestäni paras versio tästä kappaleesta on A Real Live One livelevyllä, jossa erityisen intohimoisesti mukana laulava yleisö saa ihon kananlihalle joka kerta - veto on kaiken lisäksi äänitetty Helsingissä 27.8.1992, joten me suomalaiset voimme olla siitä erityisen ylpeitä. 

Musta väri tämän tyylisiin oluisiin saadaan tummaksi paahdettuja maltaita käyttämällä. Vaaleaa perusmallasta on aina suurin osa mallaspohjasta ja lisävivahteita kuten suklaan ja kahvin aromeita saadaan eri tummuusasteisiin paahdetuista erikoismaltaista, joita voidaan käyttää useita erilaisia. Fear of the Dark oluessa on käytetty sekä ohra-, että vehnämallasta.
 
 
Läpinäkymättömän musta olut, jonka vaahto on beigevivahteinen. Valoa vasten tarkasteluna oluessa on tumman punaruskeitakin sävyjä. Tuoksussa on paahdettujen maltaiden paahteinen, kylmäuutetun kahvimainen ja suklainen aromi. Robinsonsin käyttämä englantilainen hiivakanta tuottaa käymisessä olueen tunnistettavan "brittityylisyyden", jota voisi kuvailla hieman marjaiseksi. Lisää brittisuuntausta tuo humalointi, joka tuo minulle mielle yhtymiä kuivaan puuhun ja kukkaketoon. Hieman epästoutmaisesti tuoksussa on varsin mukavasti myös raikkautta. Makukin kertoo, että nyt ei ole sukellettu ihan stoutlaarin synkimpään päähän vaan paahteisuus on lempeää ja maltaan maut suklaisia. Humalien katkeruus jää varmasti tarkoituksellakin taustarooliin, mutta aromipuolelta sen sijaan löytyy maltaan tueksi hedelmäisyyttäkin. Stoutit ovat usein mielestäni parhaimmillaan siellä export stoutin vahvuuksissa eli seitsemän prosentin kieppeissä. Näissä kauppavahvuisissa runko jää monesti turhan ohueksi, mutta Robinsons on tämän miinan onnistunut välttämään ja suutuntuma tässä onkin sopivan täyteläinen ja myös nautinnollisen pehmeä - mallaspohjassa käytetty vehnä vaikuttaa tähän oleellisesti. Maun intensiteettikin on vahvuuteen nähden hyvällä tasolla, eli ei jää pliisuksi missään kohtaa. Laadukas brittityylinen stout joka tekee hyvin oikeutta ikoniselle kappaleelle. Maukas siemailuolut vaikka joulusesongin pakollisten konvehtien kylkeen.

Yhteenveto

Perinteinen brittiläinen stout
ARVOSANA: 8

Isot belgit: Poperings Hommelbier

0 kommenttia
 
Isot belgit sarja jatkuu taas tauon jälkeen kun kuljetusfirma kiikutti Belgiasta lisää tavaraa kotiovelle. Etämyyntiä ja laillisesti nääs. Korkataan paketin ensimmäinen iso heti sieltä odotetuimmasta päästä eli mennään itselleni maistamattoman arvostetun Poperings Hommelbierin pariin. Kyseessä on 7,5% belgityylinen ale, jossa on käytetty kahta mallasta ja neljää eri paikallista humalaa. Hommel tarkoittaa paikallisella murteella humalaa ja Poperinge on kunta Länsi-Flanderin alueella. Kaikki oluen humalat luonnollisesti tulevat Poperingen alueelta. Olut valmistettiin ensimmäisen kerran paikkakunnan joka kolmas vuosi järjestettäville humalafestivaaleille vuonna 1981.
 

 

Hommelbieriä valmistaa nykyään Leroy Breweries nimellä kulkeva yhtiö, joka muodostettiin vuonna 2016, kun Van Eecke ja Het Sas panimot yhdistyivät. Van Eecke on näistä kahdesta se, joka Hommelbierin kehitti vuonna 1981. Panimosta on ensimmäiset merkinnät aikakirjoissa vuodelta 1624, joten historia on mittava. Panimo sijaitsee Watoussa, hyvin lähellä Ranskan rajaa ja luonnollisesti myös Poperingen lähellä. Panimon toinen tunnettu brändi on Kapittel ja olen niistä maistanut ainakin blonden ja tripelin.


Poperings Hommelbier
7,5% | Vesi, ohramallas, humala, neljää eri Poperingen alueen humalalajiketta
 
 
Kultaoranssia ja läpikuultavaa olutta kaatuu lasiin. Vaahto rakentuu rauhallisella kaadolla kauniisti ja kestääkin pitkään. Tuoksussa on aromaattista appelsiininkukkahunajaa, kuivattuja hedelmiä ja hieman yrttimäisyyttä. Hunajaisuus on eniten pinnalla ja se tosiaan on herkullisen appelsiinimaista. Upea tuoksu kerrassaan. Alkumaussa olut on makean hunajainen ja hedelmäinen. Keskivaiheilla alkaa kuivumaan hieman ja saamaan myös mausteista särmää. Lopussa on kuitenkin vain kevyt katkerointi, joka jättää jälkimakuun edelleen melko runsaastikin hunajaista makeutta. Upeat aromit ja hunajainen hedelmäisyys, mutta jälkimaun makeus ei itselleni täysin toimi. Kaipaisin kuivempaa purentaa ja sitä kautta syntyvää raikkautta ja juotavuutta. Makeudesta huolimatta kuitenkin hieno olut. Tässä on jotain erityistä tuossa aromikkaassa hunajaisuudessa, jollaiseen olen aiemmin törmännyt vain vaaleissa saksalaisissa bockeissa ja niissäkin huomattavasti vaimeammin. Hunajaisuus lienee kaikkien kolmen pääraaka-aineen yhteispelinä syntynyt eli maltaista, hiivan käymisestereistä ja humalista kaikista tulee siihen kontribuutiota. Humalasta lähinnä tuo appelsiinimainen hedelmäisyys, joka siis hunajaisuuteen tässä kauniisti nivoutuu. 
 
Isoa pulloa siemailee makeuden vuoksi jonkin aikaa ja siinä ehtii mietiskelemään kaikenlaista. Sellainenkin idea tuli, että mitäs jos tähän lisättäisiin brettanomyces hiivaa samalla tavalla pullotuksen yhteydessä kuin legendaariseen Orvaliin...? Voisi nimittäin toimia hienosti! Yhteenvetona tästä jäi makeudesta huolimatta positiiviset mielikuvat ja voisin ostaa uudelleenkin, mutta ehkä silloin pienessä pullossa. Tuo hedelmäisyyden ja hunajaisuuden yhteispeli on niin kiehtovan aromikas.

 

Olutarvio: Robinsons Iron Maiden Trooper IPA

0 kommenttia
 

Trooper IPA

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: India Pale Ale (IPA)
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu olut saatu maahantuojalta)


Iron Maiden nokkamies Bruce Dickinsonin ja Robinsons panimon panimomestari Martyn Weeksin yhdessä luomat Trooper -oluet ovat saaneet taas jatkoa. Näitähän on jo useampia. Yhteistyö alkoi vuoden 2013 Trooperista ja toistaiseksi viimeisin maistamani oli alkuvuonna 2020 arvioimani Sun and Steel, joka oli yhteistyön kuudes hedelmä. Nyt ollaan siis sarjassa edetty ainakin jo seitsemänteen olueen ja mikäs sen mukavampaa. Tämä Trooper IPA lanseerattiin briteissä jo maaliskuussa tänä vuonna, mutta korona hidasti oluen saantia Suomeen asti. Nyt sitä kuitenkin saa ja vieläpä tuoreena eränä. Trooper IPAan on inspiraatiota haettua amerikkalaisista IPA-oluista, joita Bruce Dickinson maisteli Denverissä järjestetyssä vuoden 2019 Craft Brewers Conferencessa, jossa myös toimi pääpuhujana.  Pakkaus on erittäin tyylikäs kaikinpuolin, kuten sarjan oluissa on totuttu. Mallaspohjassa on käytetty sekä ohraa että vehnää. 
“An IPA is something we’ve always wanted to do with TROOPER but had to wait until the timing and recipe were right. We are extremely proud of this brew which marries together familiar American hoppy flavours with a fundamentally British backbone. -Head brewer Martyn Weeks”
 
 
Kaunis kultainen olut kaatuu lasiin ja vaahtoaa maltillisesti. Vaahtokukka jättää laskiessaan lasin reunoille vaahtoa niin sanotuiksi pitsikuvioiksi, joka myös osaltaan kertoo IPA oluelle tyypillisestä voimakkaasta humaloinnista. Humalointi nouseekin tuoksussa voimakkaasti ja nautinnollisen aromaattisesti päällimmäiseksi. Tuoksu on sitrushedelmäinen, hedelmänkuorimainen, keksimäisen maltainen ja raikas. Oikein sellainen pubioluen tyylinen - niin kuin brittiläiset vain osaavat. Maussa amerikkalaisten humalien sitrushedelmäinen aromaattisuus ja tietynlainen terävyys yhdistyy brittialemaiseen keksimäiseen ja hieman pähkinäiseen maltaisuuteen sekä englantilaisen hiivakannan hedelmäisiin käymisestereihin, jotka jälkimaussa kääntyvät hieman marjaisempaan suuntaan. Katkeroa on terhakasti eli olut niin sanotusti puraisee sopivasti. Puraisun osalta mieleeni tuleekin se kaikkien aikojen ensimmäinen vuonna 2013 julkaistu Trooper-olut, muistelen siinä olleen samanlainen raikas tuntuma. On kerrassaan erinomaisen hyvää. Kaksi maailmaa - jenkkien humalat ja brittien mallaspohja sekä hiiva - kohtaavat hienosti yhteensointuvalla tavalla. Todella hyvä olut, ihan kiitettävän arvosanan arvoinen. Tätä, kuten niin monia muitakin Iron Maiden oluita olisi helppo ja mukava upottaa useampikin pullollinen vaikka yhtyeen livejulkaisua tai mahdollista tulevaa striimikeikkaa katsoessa, nyt kun varsinaisia livekeikkoja ei kunnolla vielä voida järjestää.

Yhteenveto

Jenkkihumalaa ja brittiläistä pitkän perinteen osaamista yhdessä
ARVOSANA: 9