Kotiolutta: Lemisen English Barley Wine

0 kommenttia
 
Nyt sitten maistoon Lemiseltä vielä viimeinenkin maistiaispaketin olut. Kyseessä on English Barley Wine, jolla Leminen voitti Olutliiton Valtakunnallisen kotiolutkilpailun Ale-sarjan vuonna 2020. En itse asiassa tiedä onko kyseessä sama reseptiikka vai ei, mutta sama erä ei ainakaan, koska olut on tehty helmikuussa ja pullotettu 29.6 tänä vuonna. Reseptiikasta en tiedä taaskaan mitään, ainut tieto on vahvuus, jota on jykevästi 9,8%. 
 
Nyt kun näitä Lemisen oluita on tässä blogissa maisteltu ja kehuttukin, niin laitan alle instakuvan kaverin panimolaitteistosta, joka on upea. Siinä on euroja uponnut harrastukseen kohtuudella, mutta laadun kyllä maistaa ja nämähän kestää "ikuisesti" kun antaa sopivasti huolenpitoa ja hellyyttä. Kaunista on, niin kaunista.

 
English Barley Wine
9,8% 


Lasiin kaatuu mahonkisen ruskeaa ja hieman punasävyistä olutta, joka vaahtoaa keskiverrosti. Vaahto kestää hetkisen. Tuoksu on upea ja niin aidon brittityylinen kuin olla ja voi. Marmeladimaisuutta, sokeroituja kuivattuja hedelmiä, rusinaisuutta ja hieman paahdettua vaahtokarkkia. Tuhtia maltaisuutta, mutta myös hedelmäisyyttä ja humalaisuutta. Kaikki palaset tuoksussa kohdillaan. Olut kun kaatuu suuhun niin suutuntuma on täyteläinen ja sopivan hiilihappoinen. Loppuvedossa tuhtius hälvenee ja jälkimaku on todella miellyttävä ja asiaankuuluvasti lämmittävä - hieman sherrymäinenkin. Aiai miten hyvää. Karamellimaisuutta, hieman paahteisuutta, rusinaisuutta ja marjaisuutta sekä marmeladimaisuutta. Hyvin myös humalaa sekä aromi- että katkeropuolella. Humalaisuudella ei kuitenkaan heilauteta balanssia vaan sitä on juuri sopivasti maltaisuutta tasapainottamaan.
 
Hyvin hiotun oloinen resepti - jos sarjavoitto tällä samalla reseptillä tuli niin en ihmettele. Todella siis hämmästyttävän hyvää. Voisi olla Fuller'sin logo pullossa ja menisi ihan täydestä. Myös kypsyys on hyvä - olut on hyvin asettuneen oloinen. Ei nuoruuden intoa, mutta ei myöskään vanhuuden vaivoja. Taisi käydä niin että Harri jätti nyt parhaan viimeiseksi, vaikka muutkin Lemisen oluet olivat tosi hyviä. Kerrassaan hieno aidon brittityylinen olut - yhdellä sanalla erinomainen.

Kiitos Lemiselle upeista oluista!

Maistossa uudempia trappisteja - Chimay 150 ja Rochefort Triple Extra

0 kommenttia
 
Nyt sitten maistoon uudehkoja trappist-oluita panimoilta, jotka julkaisevat uutuuksia hyvin harvakseltaan. Rochefortin valikoimaan on kuulunut 6, 8 ja 10 numeroidut oluet "aina", eikä uusia ole saatu ennen Triple Extraa, joka taisi tulla markkinoille viime vuonna. Lisäksi Rochefortin kaikki oluet ovat aina olleet todella hyviä, joten uutuus on sitäkin kautta todella mielenkiintoinen. Chimayltä on toisinaan tullut uutuuksia, mutta ne ovat olleet tynnyröityjä versioita panimon perusvalikoiman oluista, eli varsinaisesti uutta reseptiikkaa ei ihan hetkeen ole sieltäkään tullut. Tämä Chimay 150 julkaistiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2012 panimon 150 vuotisjuhliin, mutta silloin kertaeränä. Nyt se on tullut vakiotuotantoon mukaan. Molemmat oluet olen ostanut Alkon tilausvalikoimasta.
 
Chimay 150 
10% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet, hiiva 
 
 
Läpikuultavan kultainen ja vaahdoltaan kuohkea, pitkäkestoinen ja pitsikäs. Tuoksussa on pohjilla tuttua Chimay Triplen hunajaisen maltaista ja kuivatun hedelmäistä tuntua, mutta siinä on selvästi enemmän parfyymimäistä kukkaisuutta. Hieno tuoksu kerrassaan. Tämä kukkainen ja jopa parfyymimäinen aromikkuus lienee peräisin olueen lisätyistä mausteista. Maku on hyvä, mutta ei yllä aivan niin hekumalliselle tasolle kuin viehättävä tuoksu antoi olettaa. Siinä on runsaasti kuivatun hedelmäistä tuntua ja mukavasti hunajaisuutta, niin että alku- ja keskimaku ovat täyttä juhlaa. Nielaisussa kuitenkin katkero, mausteisuus ja vahvuus yhdessä luovat hieman terävän ja kuivakan puraisun, joka toki sitten jo äkkiä tasoittuu lempeämmäksi loppuliu’uksi ja miellyttäväksi lämmöksi rintakehässä. Ihan pieni hetki tuota karkeutta siis vain on, joten puhumme tässä miltei marginaalisista nyansseista, mutta niillä kuitenkin on kohtalainen vaikutus oluen yleisvaikutelmaan. Tästä huolimatta ollaan kirkkaasti plussan puolella, olut on todella hyvä, mutta ei ehkä aivan erinomaiseksi reitattava. Loppukaneettina sanoisin, että se Chimayn perustripel on aavistuksen parempi omaan makuuni. Tämä on toki aromikkaampi ja runsaampi, mutta mausteisuus ja vahvuus lyövät ihan inasen yli. Kokemisen arvoinen kuitenkin ehdottomasti! 
 
Rochefort Triple Extra
8,1% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, sokeri, humala, hiiva, appelsiininkuori, mausteet 
 
 

Läpinäkymättömän utuinen ja vitivalkoiselta vaahdoltaan kuohkea, suorastaan lusikoitava. Tuoksu on raikkaasti belgihedelmäinen ja parfyymimäinen. Appelsiininkuoret ja todennäköisesti korianteri tuovat vahvaa witbierin tuntua mukaan - todella raikas tuoksu! Maku on hunajainen, vehnäisen maltainen ja vaahtokarkkimainen tai marsipaaninen eli makeuttakin on. Loppupuolella onneksi kuivuu vahvuuden ja hennon katkeruuden sekä mausteisuuden myötä mukavan tasapainoiseen ja pehmeään loppuun. Vehnäisen kuohkea ja pehmeä suutuntuma alusta loppuun ja appelsiinikuorimainen hedelmäisyys siihen rinnalle - toimii! Tosi hedelmäinen ja pehmeä tripel tulkinta, joka jatkaa Rochefortin tuttua korkeaa tasoa. Rohkeaa mausteiden käyttöä ja suorastaan unohtumaton suutuntuma. Olen muutaman tripelin maistellut ja tämä menee korkealle siellä listoilla. 
 
Trappistien taika siis pitää ja näistä varsinkin Rochefort on todella korkeaa tasoa. Chimay oli aavistuksen liiankin vahva ja mausteinen, mutta poikkeaa nyt ainakin siltä kantilta panimon muista oluista, ollen rahtusen rohkeampi - kyllä legendaarinen sininen silti mielestäni lippulaivatuotteena pysyy. Oli hieno maistaa!

Kotiolutta: Lemisen Belgian Tripel #1 ja #2

1 kommenttia
 
Nyt sitten pääkaupungista maistoon kotiolutta Lemisen Makelta. Ei ainoastaan yksi vaan kaksi, eikä mitä tahansa tyyliä vaan yhtä lempityyleistäni eli tripeliä. Minulla on tästä tyylistä jonkinlainen näkemys, sillä 2018 kesällä arvioin melkein 50 tyylin edustajaa - se oli hieno aikaa! Leminen on ansioitunut kotipanija, sillä mies repäisi vuoden Olutliiton Valtakunnallisessa Kotiolutkilpailussa Ale-sarjan ykkös- ja kolmossijat English Barley Winellään ja Belgian IPAllaan.
 
Minulla ei ole näistä Lemisen oluista tiedossa vahvuuden lisäksi muuta kuin käytetty hiivakanta, joka tuli ilmi kun maistelin tekijän Belgian IPA:n. Hiiva on näissä sama Wyeast 3522 Belgian Ardennes. Tämä hiiva oli tuottanut belgi-ipaan mukavan mausteiset käymisesterit, joten toimii varmasti tripeleissäkin. Leminen painaa oluet kegeihin, joista nämä pulloversiot on sitten pullotettu. #1 on tehty toukokuussa ja pullotettu 16.10. #2 on tehty heinäkuussa ja pullotettu niin ikään 16.10. 
 
En tällä kertaa maistellut oluita rinnakkain vaan ihan erillään ja eri päivinäkin. Lähdetääs kattomaan miten kävi.

Lemisen Belgian Tripel #1
8,9% 
 
 
Kirkas ja väriltään syvän kultainen olut, jonka pinnalle jää pieni kerros vaahtoa elämään pitkäksi aikaa. Tuoksussa on hunajaisuutta, kuivattuja hedelmiä ja varsin tuntuvasti mausteisuutta, joka lienee hiivan tuottamaa. Aivan tyylipuhdas tripelin tuoksu, hyvät esterit hiivasta. Humalaa ei tuoksussa tunnu, mutta eihän tripeleissä välttämättä tunnukaan. Vahvuus hyvin piilossa. Alkuveto lähtee rakentumaan hieman makeana hunajaiseen tyyliin, mukavan runsaat kuivahedelmät tai ”belgihedelmät”, kuten tykkään sanoa. Loppuvedossa nousee mausteisuus, mutta ei juuri katkeruutta ja kokonaisuus jää alkoholin lämmöstäkin huolimatta hieman makeaksi - tripelien asteikolla siis. Suutuntumassa on lievästi tahmeutta vielä nielaisun jälkeenkin. Tosi hyvän makuinen tripeli, mutta loppu siis jää omaan makuuni hieman liian makeaksi - saisi olla sellainen iskevämpi lopetus. Se voisi tulla katkeron kautta tai sitten runkoa keventämällä. Runko tosin on varsin maistuva, joten en siihen paljoa koskisi. Sellaista hienosäätöä vaan. Hyvää tekemistä, mutta tyylin huipulle on vielä vähän matkaa. Mietitään verrokkina vaikka Chimayn Tripeliä, niin onhan siinä jonkin verran katkeroa ja hieman jalohumalaista aromikkuuttakin mukana. 
 
Lemisen Belgian Tripel #2
9,1% 

 
Tämäkin on kirkas ja väriltään syvän kultainen olut. Kuohkeaa vaahtoa muodostuu taas mukavasti, mutta vain pieni kerros jää lasin pinnalle elämään. Leminen hiilihapottaa kegissä, joten vaahdon kestävyydessä ehkä sen takia eroa usein pullossa jälkikäyviin belgeihin. Tuoksu on hyvä, jopa ensimmäistä versiota parempi. Enemmän hedelmäistä ja kukkaista aromikkuutta hiivasta ja luultavasti myös humalista ja vähemmän hunajaista maltaisuutta. Toisaalta sitä kuivahedelmäistä "belgituntua" on vähemmän ja mausteisuuskin ehkä pienemmässä roolissa. Vahvuus tässäkin kylmänä hyvin piilossa, vaikka sitä marginaalisesti enemmän onkin. Oluen lämmettyä nousee sitten jo vähän tuoksuunkin. Maku on nyt erinomainen tai ainakin lähellä. Kuivempi, iskevämpi ja katkerampi. Hieno mausteisuus nousee vielä loppumaussa kiristämään suutuntumaa entisestään, mutta vahvuus pysyy silti varsin hyvin piilossa - lämpöä toki nousee rintaan kuten kuuluukin. Jälkimaussa anismaista, jopa lakritsaista tuntua, joka on sekin belgihiivan tuottamaa - melkoisia otuksia nuo belgihiivakannat. Samansuuntaista menoa on mm. erinomaisessa De Dolle Dulle Tevessä ja muutamassa muussakin, joten kuuluu tyyliin ja sopii mielestäni hyvin kokonaisuuteen syventäen sitä. Suutuntuma on hyvä ja hiilihappoisuutta asiaankuuluvan runsaasti. Kyllä tämä toimii ensimmäistä versiota paremmin - ja korjaten oikeastaan juuri ne asiat joita omaan makuuni siinä kaipasin. Tykkään enemmän tällaisista särmikkäämmistä, ei niin makeista tripeleistä, eikä haittaa vaikka menee vähän kovaksikin loppumakua kohti. Juotavuus pysyy silti mielestäni parempana kuin makeammissa yksilöissä - tasapainon raja on kuitenkin hiuksenhieno. Tämä kakkosversio on lähellä erinomaista. Vielä jos nuo ensimmäisessä versiossa hurmanneet kuivatut hedelmät ja saisi tähän jollain tavalla ympättyä vahvemmin kehiin, niin sitten oltaisiin jo kunnolla maalissa - nytkin erittäin hyvä!

Mielenkiintoista huomata, että tekijä on kakkosversioon muuttanut juuri niitä asioita, joita itse toivoin. Toki kyseessä voi olla aivan erilainen reseptiikka muutenkin, mutta ainakin lopputulos on juuri siihen suuntaan kuin ekaa versiota maistellessa olisin ehkä itse reseptiikkaa säätänyt. Ikäeroa näillä oli vain kaksi kuukautta kun toinen tehty toukokuussa ja toinen heinäkuussa, joten se ei tässä ole mitenkään merkityksellinen - säilyyhän tällaiset useita vuosia ja toukokuussa tehtykin on vielä suhteellisen tuore. Kakkosversiossa on makeutta sen verran vähemmän, että lienee käynytkin hieman kuivemmaksi - onhan toki vahvuuttakin hieman enemmän. Ehkä hieman runsaammin sokeria tai sokerisiirappia käytetty, mikä on belgityyleissä ihan oikein. Oli hieno päästä maistamaan molempia. #1 siis jo hyvä ja #2 vieläkin parempi. Jos mietin tuota kolmen vuoden takaista tripel listaustani, niin olisiko ykkönen sitten mennyt keskikategoriaan ja kakkonen ylimpään, ehkä. Vaikea enää asettaa sinne kun siitä on jo sen verran aikaan. Kiitos näistä Lemiselle!

Mieheltä on tulossa maistoon vielä English Barley Wine ja Imperial Stout, joten kliseisesti todetaan että pysykää kanavalla.

Maku Brewing mysteeritölkki

0 kommenttia
 

Tuusulalainen Maku Brewing lähetti oluitaan maistoon ja siinä joukossa oli myös yksi mysteeritölkki. Tölkissä ei siis ole mitään etikettiä eikä tietoa oluesta ole muutakaan kautta annettu. Ainoat tiedot on se, että olut tulee myöhemmin syksyllä myyntiin panimon omaan kioskiin ja nautintalämpötilaksi suositellaan kymmentä astetta. Tempaisin tölkin noin 11 asteisesta kellarista, joten mennään sillä. Nyt lähdetään sitten veikkailemaan mistä on kyse. 

 


Sysimusta ja vaahdoltaan mokkainen olut kaatuu lasiin. Ulkonäkö jo kertoo mahdollisesti paahtomaltaisesta tuntumasta ja tuoksu vahvistaa saman - intensiivisyys ja aromien kirjo on imperial stoutille ominainen ja sisältää mielestäni myös selkeitä tynnyrikypsytyksen sävyjä. Kenties tässä on siis uutta versiointia Makun kypsytettyjen Imperial Stoutien sarjaan. Tuoksu on runsaasti konvehtimaisen suklainen ja paahteisen maltainen. Siinä on myös tiettyä hedelmäisyyttä sekä tammipuuta ja hentoa vaniljaisuutta. Hieman kun olut lämpenee niin mielestäni tuoksussa on myös rypälemäisiä portviinin sävyjä - tai kenties sherryä tai madeiraa - vahvoille rypäleperäisille juomille ominaista tuoksua kuitenkin. Kenties siis sellaisessa tynnyrissä kypsynyttä tällä kertaa? Hieno tuoksu ja hieno makukin. Todella pehmeän hiilihappoinen ja sopivan täyteläinen suun täyttävä suutuntuma. Mallaspohjassa on enemmän suklaisuutta eikä juurikaan sellaista tiukempaa salmiakkisuutta. Mielestäni tämä on Makun imperial stouteille ollut ominaista. Suutuntuma tässä kuitenkin tuntuu varsin täyteläiseltä - ehkä täyteläisempää kuin ennen, ehkä ei. Todella hyvää on. Maussa tynnyrikypsytyksen sävyt ovat miellyttävän maltillisesti mukana - eivät dominoi, mutta kyllä niitä silti mielestäni selkeästi on. Pieni terävyys lopussa ja lämpöä nousee nielaisun jälkeen. Jos tässä ei tynnyröintiä tai lastukypsytystä ole tapahtunut niin sitten voin kyllä melkein nostaa olutlasit naulaan ja lopettaa nämä hommat - tai sitten keskittyä vain sahtiin ja saisoneihin. Kokonaisuus siis kiteytettynä miellyttävän suklainen pehmeä imperial stout, jossa selkeitä tynnyrikypsytyksen sävyjä. Veikkaan rypälepohjaista juomaa, mahdollisesti sherry, portviini tms. ainakin tuoksussa on hienoja portviinin sävyjä. Kokonaisuutena todella hyvä olut ja vahvuuttakin on koska lasin edetessä "minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy!"

 

Tämä varmaan jossain kohtaa paljastuu minulle ja muillekin että mistä oluesta oli kyse. Viimeistään siinä vaiheessa kun tuote myöhemmin syksyllä tulee panimon omaan kioskiin myyntiin.