Erittäin Epävirallinen Mökkiolutskaba pidettiin eilen Vetelin lähistöllä
Pohjanmaan perukoilla. Oluet nautittiin Powerparkissa vietetyn päivän, joessa lillumisen ja
pihasaunan jälkimainingeissa. Tunnelma oli siis
jo valmiiksi korkealla. Siihen päälle vielä ulkogrillin loimu ja tirisevän
rasvan tuoksu niin aiaiai. Mikä olisikaan parempi tilanne nauttia hyvästä oluesta.
Iltaman oluet olivat satunnaisena keskiviikkona noin kello 19.30 aikaan
satunnaisesta S-Marketista löytyneitä. Huomattiin nimittäin, että
Alahärmässä Alko menee ma-to välillä kiinni jo kuudelta. Perjantaina
ovat syntisesti auki peräti kahdeksaan. Joku hiukan tuhdimpi
brittiale ja aivan ehdoton mökkijuoma Schlenkerla Märzen savuolut olisi
kelvannut, mutta ei, eihän meillä Suomessa. S-Marketista löytyi
kuitenkin Keisarit Elowehnä, Luomu Pils ja 66 sekä Pilsner Urquell ja
Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils. Näiden joukosta yksi oli
yllämainitussa tilanteessa jotenkin selvästi ylitse muiden ja oikein
harmitti, etten ostanut sitä enempää - olisin juonut sitä vaikka
aamunkoittoon. Alunperin oli tarkoitus ainoastaan nauttia seurasta ja
oluista, mutta tämä yksi olut yllätti niin positiivisesti, että pakkohan
siitä on näin seuraavana päivänä blogiin kirjoittaa - olut mielestäni ansaitsee sen. Voittaja, ja siten
Erittäin Epävirallisen Mökkiolut-tittelin voitti vuonna 2013
Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pils. Sen pehmeä maltaisuus, hyvä runko
ja aromaattinen humalointi oli tuossa tilanteessa selkeästi Urkkiakin
miellyttävämpää. Olin kovin yllättynyt siitä, mutta hyvä näin. Tämä oli
kaiken lisäksi Vetelin puskissa nautittuna "lähiolutta" - Seinäjoella 115 kilometrin päässä
pantua. Hinta satunnaisessa S-Marketissa 2,14€, mutta havaittu suuremmissa marketeissa myös hintaan 1,99€. Suosittelen, ainakin mökille.
Ei mulla muuta, nauttikaa oluista ja kesästä - Alkosta
huolimatta.
Toinen veljistäni käväisi Norjassa ja huomaavaisena miehenä kysyi ennen reissuun lähtöä, että mitäs oluita tuodaan. Vilkaisin paikallisen "Alkon" eli Vinmonopoletin hienosti toimivia nettisivuja (miksi ette ottaneet näistä oppia uusille torsoille sivuillenne Alko?) ja tsekkasin mitä veljen määränpäänä toimivasta Kristiansandista löytyy. Pyysin tuomaan maltillisesti vain viisi eri olutta, kaikki norjalaisia pienpanimotuotteita, joista yksi oli siis tämä Aurora Australis. Hintaa viispäkille kertyi noin 44 euroa, eli ei oo harrastaminen helppoo sielläkään.
Aurora Borealis, eli kotoisemmin revontulina tunnettu luonnonilmiö esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla. Aurora Australis on vastaava ilmiö, mutta eteläisellä pallonpuoliskolla. Tämä on siis norjalaisen Nøgnen ja australialaisen Bridge Roadin yhteistyöolut, kuten on myös mm. Alkon kesäolutvalikoiman India Saison. Olut on valmistettu Bridge Roadin panimolla Australiassa, laitettu punaviinitynnyreihin, eli punaviinin valmistukseen aiemmin käytettyihin tynnyreihin, kypsymään ja sitten kuljetettu laivalla Norjaan. Tynnyrit ovat ylittäneet päiväntasaajan laivan kyydissä ja perillä Norjassa saapuneet Kristiansandin satamaan, eli samaan kaupunkiin mistä pullo on ostettu, sattuipa sopivasti. Kristiansand on alle 50 kilometrin päässä Grimstadista, jossa Nøgneläiset ovat yhdistäneet (blendanneet) eri tynnyreissä kypsyneet satsit ja hoitaneet pullottamisen. Tyylinä on siis punaviinitynnyreissä kypsytetty quadrupel, eli belgityylinen vahva ale luostarisuuntauksin. Vahvuutta löytyy 11%. Erittäin mielenkiintoinen kokonaisuus.
Tällä oluella on myös "velipuoli", joka on valmistettu Norjassa, pakattu viskitynnyreihin ja lähetetty Australiaan Brigde Roadin astioitavaksi. Arvatkaapa nimi... Aurora Borealis. Siinä on samat speksit, ainoana erona viskitynnyri ja valmistava panimo tietysti. Borealista ei nyt ole käsillä, mutta ehkäpä sitä onkin paremmin saatavilla Australian suunnalla.
Pitkästä aikaa edessä on olut, jolta odotan jotain spektaakkelimaista.
Tumman punaruskea olut, joka vaahtoaa runsaasti. Beigesävyinen vaahto on kestävä, tiivis ja tarttuu paksuiksi pitsikuvioiksi lasin reunoille. Tuoksu on melko happamahkon marjainen, siinä lisäksi selkeää tammea ja punaviinin sävyjä. Suklaisia maltaan sävyjä on myös kivasti, mutta Quadrupel-tyylinen mausteinen hiivaisuus on vähän kateissa ja alkoholikin nostaa hieman päätään. No, ehkä tuoksu aukeaa paremmin kunhan se on hieman lämmennyt, vaikken läheskään jääkaappikylmänä korkannutkaan. Maku sen sijaan toimii heti ensimmäisestä siemauksesta lähtien. Se on täyteläinen, pehmeä ja sopivasti hapan, ja nyt hiivan mausteisuuskin nousee esiin - se on tärkeä ominaisuus niissä quadeissa joista pidän... ja joita rakastan. Punaviinin ja tynnyrin tammimaiset, hennon tanniinisesti suuta supistavat, sävyt tulevat makuun keskivaiheilla ja viinin rypälemäiset maut ovat parhaiten esillä jälkimaussa, jossa ne yhdistyvät suklaiseen maltaisuuteen. Mukavan täyteläistä ja pehmeää, joskin hieman turhaan runsaan hiilihappoista - siihen voi toki vaikuttaa kaadolla, seisotuksella ja pyörittelyllä. Hiivojen sekaan kaataminen tuo tuoksuunkin lisää ryhtiä - maussa en juuri noteeraa eroa, mutta ehkä mausteisuutta on nyt vielä enemmän. Onhan tämä todella hyvä ja maukas quadi, mutta ei totaalisen hekumallinen, kuten esim. Rochefort 10. Voin vahvasti suositella Norjaan matkaaville ja toivottavasti tulisi edes pienimuotoiseen ravintolajakeluun Suomessakin.
Tänään maistelussa on kaksi kotiolutta, jotka on valmistanut Olutoppaan nimimerkki Gleb. Paketti paukahti SmartPostin kautta Raumalle viime viikolla ja pullot ovat laatikon avaamisesta asti majailleet kellarissani koskemattomina. Nyt olisi tarkoitus täräyttää auki ensin hefeweizen ja sen jälkeen witbier. Nämä olisivat olleet aivan täydellisiä oluttyylejä jo aiemmin päivällä helteessä nautittaviksi, mutta oli pakko säästää iltaan. Kotioluiden huolellinen analyysi vaatii sellaista rauhaa, jota ei lapsiperheessä päiväsaikaan ole. Gleb lähetti kotioluitaan minulle viimeksi tammikuussa, voit lukea lisää hänen kotiolutharrastuksestaan ja välineistään tästä linkistä.
Hefeweisse 4,6%
Heti alkuun on todettava, että tämä on minun ehdoton lempparityylini varsinkin näin kesällä, ainakin juoduista litroista päätellen. Glebin hefessä on 50% ohramallasta (kahta eri tyyppiä) ja 50% vehnämallasta. Hiivana WLP380 Hefeweizen Ale IV Yeast ja humalina Northern Brewer sekä Hallertauer. Gleb itse on tähän kuulemani mukaan tyytyväinen, joten mielenkiinnolla maistelemaan.
Pullo pitää reilun suhauksen avattaessa ja olut vaahtoaa runsaasti jo kaataessa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä vaahto pitää pintansa ja fysiikan lakeja uhmaten kohoaa reilusti lasin reunan yläpuolelle, muttei kuitenkaan valu yli. Olut on väriltään keltaoranssi ja tietysti täysin samea, kuten kunnon hefen pitääkin. Olut on kuplivan hiilihappoista ja lasissa olevat virtaukset kuljettelevat pieniä hiivapartikkeleita mukanaan ylös ja taas alas. No, ei nyt viitsi pelkästään katsella... Tuoksu on mainio - tyylipuhdasta hefeä, mutta keskivertoa raikkaampaa. Sitrusmainen pirtsakka vivahde on pinnalla ja sen alla myös hieman hapanta vehnäisyyttä, neilikkaisuutta ja hyvin kevyesti sekä omenaisuutta että banaanisuutta. Pirteä sitrusmainen vivahde hallitsee samalla tavalla kuin esim. Mufloni Vehnässä. Maku on samoilla linjoilla tuoksun kanssa. Todella hyvää, maukasta ja raikasta vehnäolutta, jossa happamuuttakin on kosolti. Sitrusmainen pirteä ote keveällä banaanisuudella ja purkkaisuudella. Tyyliinkuuluvaa hiivaisuuttakin nousee esiin erityisesti lopussa ja jälkimaun puolella. Lisäksi hieman myös belgisuuntaan kallellaan olevaa omenankuorimaista vivahdetta, jota oli tuoksussakin. Hiilihappoisuus on runsasta, mutta pehmeää ja ilmavaa kuten tyyliin kuuluu. Täyteläisyyden kanssa liikutaan samoissa kuin maitokauppavahvuisissa vehnissä yleensäkin. Tarttuisi taatusti silloin tällöin koriin jos olisi lähikaupan hyllyssä Elowehnän ja Marsalkka Luomuvehnän vieressä.
Pisteytys
Tuoksu 7
Ulkonäkö 4
Maku 8
Suutuntuma 4
Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
Makeus 3
Katkeruus 3
Happamuus 5
Täyteläisyys 4
Kokonaispisteet: 38/50
Witbier 5,3%
Belgityylistä vehnäolutta seuraavaksi. Tässä on käytetty mausteena korianterinsiemeniä, appelsiininkuoria ja kamomillateetä. Tässäkin 50% ohraa ja 50% vehnää, lisäksi hieman kaurahiutaleita. Humalana Styrian Goldings, jota on annosteltu tyylinmukaisesti, eli varsin maltillisesti. Hiivana WLP550 Belgian Ale. Kunnon kesäinen witbier on raikas, keskivertohefeäkin raikkaampi ja hedelmäisempi sekä tietysti tunnistettavan belgityylinen.
Lasiin kaatuu sameaa hieman rusehtavaa olutta pienellä oranssin vivahteella. Vaahtoa muodostuu vähänlaisesti. Ei kovin näyttävä olut, eikä järin witbiermäinen, mutta tuoksu on voimakas - se on hyvin teelehtimäinen ja jostain syystä mieleeni tulee myös koivun ja mahlan tuoksu. Kuivaa koivuklapia. Appelsiiniakin nousee esiin, mutta ei juurikaan totuttua witbierin sitruunaisuutta. Mielenkiintoinen tuoksu kuitenkin, sillä se on hyvä ja poikkeaa sopivasti normista. Maku on raikas ja sopivan mausteinen. Tässäkin, uskoakseni kamomillateestä tulleet, teemäiset ja lehtimäiset aromit ovat pinnalla ja tuttua appelsiininkuorisuuttakin nousee keskivaiheilla voimakkaasti mukaan. Korianteri on hieman kateissa, mutta aivan jälkimaussa kurkun perukoilla tuntuu tuttua witbierin nipistystä. Hieman erilainen witbier, mutta ei huono, ei ollenkaan. Olut oli suorastaan ruma, mutta sisäistä kauneutta löytyy kyllä. Parempaa tämä on kuin esim. viime viikolla maistamani Lervigin witbier. Keskitäyteläinen suutuntuma ja runsaahko, mutta pehmeän ilmava hiilihappoisuus takaavat hyvän nautittavuuden. Teen ystäville voisi toimia aivan huippuhyvin, itselleni toimi "vain" hyvin. Laadukas ja tasapainoinen olut Glebiltä jälleen kerran.
Helsingin SOPP järjestettiin tänäkin vuonna heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Tämä oli jo kymmenes vuosi peräkkäin tälle tapahtumalle, joka vuonna 2013 aukesi eteemme suurempana ja kauniimpana kuin koskaan aiemmin - näin ainakin haluan kuvitella. Aiempina vuosina en nimittäin ole paikalla ollut. Matka Raumalta Hesaan on sellainen kolmen tunnin rypistys. Nousin autoon aamupäivällä, päräytin Espooseen veljen kämpille ja sieltä bussilla Elielinaukiolle Rautatientorin kupeeseen. Taivaan porttien oli määrä aueta klo 12.00 ja olin perillä about 15 minuuttia ennen sitä. Tulin suoraan pääportille, joka oli tässä vaiheessa vielä tietysti kiinni, eli aidat kulkuväylän edessä. Anniskelu alkaminen on kekkoslovakiassa aivan minuuttipeliä, ettei vaan rikota säädöksiä. En tajunnut sisäänkäynnin olevan siinä, koska tuttuja "alan" ei miehiä näkynyt parveilevan porttien lähistöllä. Lähdin kiertämään aluetta ja törmäsinkin siellä internetin ihmemaailmasta tuttuun hahmoon - JaskanKaljojen JaGe, tuttavallisemmin Jaska, oli odottelemassa sisäänpääsyä "takapihan" puolella. Aidat olivat siellä auki ja Mallaskosken Panimo roudasi kegejä sisään Rekolan "apupojan" vielä odotellessa omaa vuoroaan. Oletimme ilman muuta, että sisäänkäynti on tässä, me Hesan SOPP-neitsyet... Kello tuli 11:58, ei vieläkään ketään missään, muutamaa japsituristia lukuun ottamatta. Epäilys hiipi puseroon - ehkei tästä pääsekään muuta kuin backstagelle. Kiersimme alueen kulmalle ja näimme sisäänkäynnin. Jawohl! Pikamarssia eteenpäin, oluen kutsu oli voimakas ja jano suuri...
Kaverikuvassa Reittausblogisti ja JaskanKaljojen Jaska.
Tuopin Ääressä -kollega suorittaa hartaasti
Palaamme nykyhetkeen. Nyt on jo pari päivää aikaa tästä hekumallisesta
reissusta. Vihkoon ja puhelimeen kertyneet olutarviot on naputeltu
sähköiseen muotoon ja sekä fyysinen, että henkinen olemus ovat palanneet
Rauman aikavyöhykkeeseen. Näin jälkikäteen fiilis ja tapahtumasta muistin sopukoihin syöpynyt kuva on täysin sama kuin paikan
päällä, eli aivan hemmetin hyvä ja hieno. Sää oli enemmän kuin
suosiollinen, oluet olivat hyviä sekä laadukkaita ja useita
nettituttavuuksia sekä panimoiden edustajia tuli tavattua kasvokkain.
Pöytään, jota Jaskan kanssa jo kansoitimme, istahti myös Olutoppaan
foorumilta tutut nimimerkit Aluepassi ja Gleb, joista Gleb juuri lähetti
minulle toisen satsin kotioluitaan, hieno tavata mies oluiden takana!
Aluepassi oli jo aiemmin tuttu loistavana seuramiehenä Olutoppaan
pikkujouluista vuosilta 2010 ja 2011. Pikkujouluista tuttu
pöytäseurueemme oli kokonaisuudessaan koossa siinä vaiheessa kun Tuopin Ääressä -blogia kirjoittava Johnny Rio istahti pöytäämme. Myöhemmin
seuraan liittyi vielä "luotsivene", eli isoveljeni, joka oli johdattava
meikäläisen takaisin majapaikkaamme myöhään yöllä. Triolla JaskanKaljat, Tuopin
Ääressä & Reittausblogi mentiinkin aika pitkään ja hartaasti. Myöhemmin tapasin myös Ohraakkeli -blogin kirjoittajat, joista toisen kanssa ilta jatkui hieman pidempäänkin Angleterren riileistä nauttien.
Kiitokset mainituille herrasmiehille seurasta. Blogimaailmasta tapasin
lyhyesti myös Ari Juntusen, eli Arde arvioi -blogi kirjoittajan, legendan, jota kunnioitan suuresti ja seuraan innolla. Kotiolutharrastajien puolelta tapasin lähes kaikki, jotka ovat minulle kotioluitaan lähettäneet, eli Kosoolan Juhanin, Glebin, Sly Catin Kristofferin ja Bergsta Breweryn sittemmin jo Stadin Panimolle hommiin päässeen Olutsiepon, eli Sebastianin Grenin. Sebastianille sanoin, että Smoked Porter tuotantoon Stadin vehkeillä ja äkkiä!
Ruosniemen Sihteeri Blondi tarjosi ensipuraisun
Olin etukäteen miettinyt yhden oluen valmiiksi, se oli se, minkä tulisin maistamaan ensimmäisenä. Ensipuraisun kunnia lankesi tällä kertaa Ruosniemen Sihteeri Blondille, joka syleikin hellästi ja miellyttävästi. Etukäteen aprikoin oluen olevan witbier, koska mausteina oli korianteria, mustapippuria ja inkivääriä, mutta kyseessä onkin ihan ohramaltaasta valmistettu olut, eli kuten nimensäkin sanoo - belgityylinen blond ale. Tämä olikin yksi festarien parhaimmista oluista. Aivan kärkipään oluita oli myös Stadin Double IPA, joka oli toissapäivänä kegitettynä aivan uskomattoman tuoreen humalainen ja Plevnan Weizenbock sekä Bryggeri Helsinkin Weizen. Kaksi viimeksi mainittua lämmittivät vehnäoluen ystävää suuresti - aivan maailmanluokan tavaraa ja Suomesta! Muista iltapäivän kohokohdista pitää mainita Hollolan Hirvi Kivisahti ja Rekolan Panimon sekä Panimo Hiisin yhteistyöolut Kaksi Kotia, jonka Malty-Jari ystävällisesti minulle tarjosi. Yhteensä oluita tuli reitattua 16 kappaletta ja lisäksi vielä muiden laseista maistetua pienet hörpyt muutamaa muuta. Aika reilusti, mutta annokset olivat pieniä ja vaikkei Nokian Panimon tiskiltä uutuusoluita saanutkaan, niin pariinkin otteeseen maistettu Nokian Vichy kelpasi välijuomana varsin hyvin. Tapahtuman järjestelyt pelasivat hyvin ja tunnelma oli lämmin myös myöhäisemmässä vaiheessa, jolloin alue oli tupaten täynnä väkeä. Lasin pääsi silti pesemään pienellä jonotuksella ja oluenkin sai nopeasti kätösiin. Eniten kuhinaa oli mielestäni Ruosniemen, Rekolan ja Stadin tiskeillä, joilla kieltämättä olikin kutkuttavimmat uutuudet tarjolla.
Todella hieno tapahtuma. Kiitokset järjestäjille, kiitokset panimoille,
kiitokset kollegoille ja kiitokset itse asiassa aivan kaikille SOPP:ssa
olleille. Te teitte tästä sen tapahtuman mikä se oli.
Videoraportti reissusta löytyy Youtubesta. Tässä summauksessa on tunnelmia road tripiltä ja totista reittausta Tuopin Ääressä -blogistin kanssa Jaskan juontamana. Parhaimmillaan full-hd:nä ja tuopin ääressa nautittuna.
Tässä vielä listaus maistetuista pisteineen:
Oluiden nimestä pääset Olutoppaaseen lukemaan täyspitkät arviot ja Reittausblogin facebook-sivuilla on enemmän kuvia tarjolla.
