Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi 2019

0 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kaksitahtikoneen eli Pekka Vesalan ja Jouni Ranisen kotiolutta maistossa Kokkovuoren jylhissä maisemissa. Sain tätä olutta kaksi pulloa vuonna 2020, joista ensimmäisen nautin kaksi vuotta sitten. Tämä toinen pullo on sitten odotellut rintamamiestalomme kellarissa siitä lähtien. Olut on valmistettu tai pullotettu marraskuussa 2019, joten ikää on jo yli kaksi ja puoli vuotta ainakin. Ensimmäinen arvio päättyi varsin kehuviin kommentteihin ja toteamukseen että kypsytyspotentiaalia on - nyt katsotaan miten ikä on olutta kohdellut.

Panimo Duuni Sysi 2019
9,3% | 74 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Chocolate, Caramel 100, Caramel 300, Cara plus 200, Black, Ohrahiutaleet  
Humalat: EKG
Hiiva: WLP028 Edinburgh Scottish Ale
Muuta: Kaakaonibsejä, Vaniljatankoja  




Lasiin kaatuu mustaa ja vaahdoltaan mokkavivahteista olutta. Vaahto kestää varsin pitkään. Tuoksu on täyttä suklaakonvehtia ja tummapaahtoinen kahvi tarjoillaan siihen oheen. Suolainen noitapillilaku myös selkeästi esillä. Suklaisuus tulee osittain reseptin kaakaonibseistä, mutta kahvimaisuus ja lakritsi on eri paahtoasteisten maltaiden tuottamaa taikuutta. On kerrassaan hurmaava tuoksu. Kokonaisuus on hyvin asettunut eikä aika ole tuonut mitään negatiivista tuoksuun - laatu on kunnossa. Hienoa aitoa brittivivahdetta sekä tuoksussa että maussa. Vaniljaisuus nousee maussa paremmin esiin, mutta vain osana tätä suklaisen lakritsaista pehmeää kokonaisuutta. Aiempaan arvioon peilaten sanoisin kypsytyksen nostaneen lakritsaisuutta enemmän pinnalle, mutta kyllä yleinen tuntu silti silkkisen pehmeään suklaisuuteen kallistuu. 74 IBUn katkeruus tarkoittaa sitä että makeus väistyy viimeistään nielaisun yhteydessä mutta ei tämä erityisen katkeralta tunnu imperial stoutien asteikolla. Alkoholipitoisuus on myös täysin piilossa - lämmittää vain rinnassa, kuten pitääkin ja Suomen kesässä se on jopa suotavaakin. Vuonna 2020 maistamaani pulloa kehuin kovasti ja sama pätee tähän. En osaa sanoa onko parantunut - muuttunut on varmasti, mutta aivan hemmetin hyvää edelleen on!

On se aina maaginen hetki korkata tällainen pullo jolla on jo ikää ja josta tietää ettei enää uutta saa tilalle. Ei ole mitään kauppaa mistä voisi hakea. Tällaista hetkeä on oppinut arvostamaan. Kiitos Panimo Duunin kavereille elämyksellisestä oluesta! Tästä 2020 saapumiserästä on vielä kellarissa jäljellä pullo Isä Vajaria, tuota belgityylista quadrupelia. Se maistellaan sitten kun siltä tuntuu.

Resepti: Reittausblogi Dunkelweizen

0 kommenttia
 

Kotioluen valmistus lähtee ainakin omalla kohdallani usein jostain pienestä kipinästä. Alkuvuonna kipinän tarjosi Lappo.fi verkkokaupassa tarjouksessa oleva Weihenstephanerin kantaa oleva Wyeastin nestehiiva. Sen tarjouksen nähtyäni jo käytännössä maistoin tumman vehnän kielenpäällä - maltainen ja leipäinen kunnon vehnä ilman kikkailua. Sellainen oli tehtävä. Tilasin raaka-aineet samoin tein, mutta oluen valmistukseen pääsin vasta joidenkin viikkojen kuluttua. Samana päivänä naarasin vielä kaupoista neljä tummaa vehnää ja maistelin "referenssiksi". Tätä kirjoittaessa satsi onkin sitten jo miltei nautittu - en ole vaan aikaisemmin saanut asiakseni oluesta juuri kirjoittaa, mutta tässä nyt tulee.  


Reittausblogi Dunkelweizen

 

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.059 
Final Gravity (FG):       1.014
Alcohol by Volume (ABV):  5.87 %
Colour (SRM):             15.0   (EBC): 29.5
Bitterness (IBU):         15.8   (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 65
Boil Time (Minutes):      60

Maltaat:
2.500 kg Weyermann Wheat  (51.02%)
2.000 kg Weyermann Munich Type 2 (40.82%)
0.200 kg Weyermann CaraMunich Type 3 (4.08%)
0.100 kg Weyermann CaraRye (2.04%)
0.100 kg Weyermann CaraWheat  (2.04%)

Humalat:
20.0 g Kazbek Pellet (5% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (1.2 g/L)

Mäskäys 67°C (60-90 minuuttia) 
 
Käyminen 20-24°C, hiivana Wyeast 3068 - Weihenstephan Weizen
 
Annetaan käydä loppuun ja pullotellaan. Jälkikäymissokeria vehnässä saa olla reilusti, itse laitoin 7,5g/litra.

 

 
Omat makukommenttini:
 
Ilman hiivoja vielä lasin alaosasta läpinäkyvän punaruskea ja kestävältä vaahdoltaan hieman beigeen kallellaan. Tuoksussa on leipäistä dunkkelin tuntua, hieman kaakaomaisuutta ja myös neilikkaisuutta ja hieman banaanimaisuutta. Tosi mallasvetoinen tuoksu. Muistuttaa neljän dunkkelin maistoistani eniten Franziskaneria tai Paulaneria - sitä maltaisempaa päätyä, mutta se oli toki tarkoituskin. Maku on myös leipäisen maltainen, hieman karamellimainenkin ja suutuntumaltaan varsin tukeva. Neilikkaisuutta ja hieman yrttimäistä humalaisuuttakin lopun hennon katkeron joukossa. Vehnishiivalle ominaista banaanimaisuutta ei niin hirvittävästi ole, mutta niin se tuntui kaupallisissakin dunkeleissa jäävän hieman maltaisuuden varjoon. Mallaspohjaa pidän tässä tosi onnistuneena - aivan tyylinmukaisena. Sitä olikin netistä vakoiltu etukäteen hieman esimerkkejä, joita sitten jotenkin yritin noudattaa. Vähän piti omaa suosikkia eli cararyeä sekaan kuitenkin lisäksi laittaa. 
 
Maltainen makeus jää vielä nielaisuun leijumaan ja raikkautta tuovia hiilihappoja on hieman useimpia kaupallisia verrokkeja vähemmän. Ei sitä vaan oikein uskalla jälkikäymissokeria enempää laittaa, mutta ei tämä mitenkään matalahiilihappoinen ole - kaupallisissa on vaan vielä enemmän. Tässä on juuri se maltaisuus ja hiivaprofiili mitä hain ja suutuntumakin on täyteläisyyden myötä kohdillaan. Hiilihapot siis ainoa varsinainen moite, vaikka moneen aleen ne on ihan kohdillaan niin vehnikseen pitäisi vaan laittaa vielä enemmän. No mutta, se on lopulta aika pieni juttu ja olenkin tähän olueen erittäin tyytyväinen. Tuli oikeastaan juuri sellainen mitä odotin ja minkä ennen tekemistä kielelläni jo maistoin - silloin satsi on ilman muuta onnistunut! 
 
Hiivat sekaan kaatamalla kokonaisuus muuttuu tyylinmukaisesti ruman rusehtavaksi ja makun tulee hieman lisää mausteisuutta mukaan - toimii hyvin tälläkin tavalla. Ja hiivoillahan vehnis kuuluukin nauttia, nyt vaan kolmen vartin pullo on sen verran iso ettei ensimaistoon vielä mahtunut hiivoja sekaan. 
 
Tätä pitää tehdä joskus uudelleenkin!

 


Olarin Panimo & HOMBRE Brew it Better Yourself Märzen

0 kommenttia
 
Maisteluvuorossa mielenkiintoinen yhteistyö Olarin Panimon ja facebookin tunnetun HOMBRE yhteisön välillä. HOMBRE alkoi aikanaan nimensä mukaisesti (HOMBRE Helsinki) pääkaupunkiseudun kotipanijoiden yhteisönä, mutta aika maanlaajuinen tuo taitaa nykyään olla. Itsekin olen ollut ryhmässä mukana melkein alusta alkaen vaikka asun Raumalla. Ryhmässä järjestettiin äänestys että pitäisikö tehdä jollain panimolla ihan oikein myyntiin tuleva olut, mikä olisi panimo ja minkälainen olut voisi olla. Lopulta päädyttiin muistaakseni varsin yksimielisesti Olarin Panimoon ja tyyliksi valikoitui yllättäen Märzen - saksalaistyylinen runsasmaltainen lager. Oluen resepti on suunniteltu yhdessä Olarin Panimon ja kotiolutyhteisön kanssa ja sen etiketin on toteuttanut yhteisön perustanut Pate Pesonius. 
 
Oluen reseptiikka aukeaa lukemalla QR-koodi tölkistä. Linkki vie tälle Olutpostin nettisivuille, josta reseptin voi tsekkailla. Idea tietysti on kuten oluen nimikin sanoo - yritäppä tehdä itse paremmin. Pääkohtina reseptistä poimitaan maltaat Pilsner, Munich II, Crystal light ja Melanoidin sekä humalat Magnum, Hallerthau Mittelfrüh ja Saaz. Hiivana toimii Fermentis W-34/70. Kaikki helposti kotipanijoillekin saatavilla olevia raaka-aineita.

Tölkistä löytyy myös Brewers Against War logo ja jokaisesta myydystä tölkistä menee 20 senttiä Ukrainan hyväksi. Erittäin tärkeällä asialla ollaan. Olen itse saanut tämän ja kolme muutakin olutta Olarin Panimolta, joten päätin tässä ja nyt lahjoittaa Ukrainalle näiden neljän oluen arvioidun ostohinnan 20€ kokonaisuudessaan. Lahjoituksia suoraan Ukrainan armeijalle voi tehdä Ukrainan pankin virallisilla sivuilla: https://bank.gov.ua/en/about/support-the-armed-forces
 
Siirrytään sitten itse asiaan eli arvioidaan olut. 
 
Brew It Better Yourself Märzen
5,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva
 
Kirkas, väriltään kauniisti syvän kultainen ja vaahdoltaan kestävä. Tuoksussa on monipuolisesti leipäistä maltaisuutta ja hennosti karamellisuutta sekä jalohumalien aromikkuutta. Täysin kliini hiivaprofiili päästää maltaan hienosti esiin. Aitoa märzenin tuntua! Maku on niin ikään erinomainen. Ihan aidon saksalaisen märzenin veroinen - maltaisuutta leipäisesti ja hitusen karamellisesti. Raikkaasti myös aromihumalointia ja lopussa tasapainottavan yrttimäinen makeuden pois pyyhkäisevä katkero. Juotavuuden luottoluokitus on korkein mahdollinen AAA+. Olari on kovassa vedossa - panimolta tuntuu onnistuvan tyylipuhtaasti kaikki sumukaljoista vahvoihin tummiin ja aina näihin lagereihin asti. 
 
 Arvioitu olut saatu panimolta.

Kotiolutta: Granden Raparperisaison perus- ja brettaversio

1 kommenttia
 
Sitten taas maistoon Granden eli Jan-Erik Granbackan kotituotantoa. Granden lähettämän tämän kertaisen setin viimeisenä maistan Olutliiton kisassakin menestystä niittäneen Raparperisaisonin kaksi eri versiota. Brettaversio oli belgityylisten sarjan 2. viime vuotisessa kilpailussa, onnittelut siitä! Täytyy sanoa etten raparperin tietystä kirpeydestä sellaisenaan välitä, edes raparperipiirakassa, mutta kai tuo saisoniin voi sopiakin. Asiahan selviää maistamalla.

Raparperisaison
~5,5% | Hiiva: Cyclic Beer Farm | Humalat: EKG, Styrian Wolf
 

 
Lasiin kaatuu varsin kirkasta ja vaahdoltaan keskimittaista olutta. Tuoksu on saisonmaisen raikas ja pirteä. Tämä ei ole brettaversio, mutta pientä tallimaista funkkisuutta on silti ilmassa - vai johtuisiko tuo raparperista? Pirtsakka päärynänkuorimainen hieman omenainenkin hedelmäisyys sekä hieman mausteisuutta hiivasta. Mallaspohjasta kantautuu aavistus hunajaisuutta kun olut on hieman lämmennyt. Hyvän saisonin tuoksu. Suutuntumassa ja maussa raparperi tulee voimakkaammin esiin tuoden tiettyä kirpeyttä makuun ja kireyttä suutuntumaan. Suutuntuma onkin hieman suuta supistava ja lopulta melko maltillisen hiilihappoinen - raikas kuitenkin. Ei juurikaan makeutta. Pirtsakkaa ”belgihedelmäisyyttä” maussakin raparperin ohella. Katkeruus jää omaan makuuni vähän kevyeksi mutta en tiedä olisiko tähän katkero enää sopinutkaan kun raparperin hieman erilainen puraisu jo löytyy. Yllättävän hyvän makuinen raparperikammoisellekin - ei lyö mitenkään yli. Pientä funkkiakin joka sopii saisoniin. Grande näemmä viestissään kirjoittaakin että Cyclic Beer Farmin hiiva todennäköisesti on mixed fermentation hiiva eli sieltä tuo tallimaisuus on peräisin. Hiilihappoja olisi voinut olla enemmänkin, mutta ei muita moitteita - ja kuten aiemmissa arvioissa mainitsin, ymmärrän että näissä hiivakokeiluissa jälkikäymissokerin kanssa ollaan hieman maltillisesti liikkeellä. Parempi olut lasissa kuin pullopommi pisin kellarin seiniä.

Raparperisaison Bretta
~5,5% | Hiiva: Blaugies, Custerianus Bretta | Humalat: EKG, Styrian Wolf

 
Toista versiota selvästi muhkeammin ja kestävämmin vaahtoava olut. Tuoksu on tässä pyöreämpi ja pehmeämpi, mutta myös laajemman hedelmäinen. Pirtsakka jopa omenainen toisen version tuoksu on nyt kypsemmän päärynäinen ja hieman mandariinimainen. Raparperi tuntuu tuoksusta kadonneen ja funkyä menoa on suht koht saman verran. Tuoksu siis kahdella sanalla lempeämpi ja hedelmäisempi kuin toisessa versiossa. Suutuntuma on runsaamman hiilihappoinen ja se tekee yleisilmeestä entistä raikkaamman. Maussa tässä samaa hieman suuta supistavan kirpeää tuntua, jonka uskoisin olevan raparperista peräisin - sopii saisoniin hyvin. Makukin on tässä versiossa pehmeämmän hedelmäinen ja moniulotteisempi. Bretta tuntuu tässäkin pyöristävän terävämpiä kulmia ja tuovan laajempaa hedelmäisyyttä mukaan. Kyllä tässä maussa tuota funkyä brettaisuutta enemmän on kuin aiemmassa, mutta ei kovin merkittävästi - kaikki maut tuntuvat tässä sulautuvan osaksi yhtä suurempaa kokonaisuutta, se on laatuoluen merkki. Ensimmäisestä versiosta tällainen vaikeasti kuvailtava ominaisuus mielestäni puuttui tai jokin siinä jäi hieman vajaaksi. Ehkä siinä tietynlaista kipakkuutta oli liikaakin ja suutuntuma jäi kaipaamaan hieman lisää hiilihappoja. Tämä siis näistä kahdesta mielestäni hieman parempi.

Ei onnistunut siis Grande edes raparperilla saisonia pilaamaan. Oli vähän samaan tyyliin saisonien laajaa makuspektriä laajentava kokemus kuin Lindenin ja Panimoyhtiö X:n taannoinen karpalolla maustettu saison, jota sitäkin hieman karsastin ennakkoon. No, molemmissa tapauksissa olen sentään maistamisen jälkeen pystynyt myöntämään ennakkoluuloni vääriksi. Heittäkää siis ennakkoluulot romukoppaan - mennään avoimin mielin ja koettujen kokemusten kautta eteenpäin.

Kiitos Grandelle oluista. Ottakaas miehen kotipanimo instassa seurantaan @grandenpanimo !

Bändiolut: Fat Lizard & Children Of Bodom Murder Point IPA

2 kommenttia
 

Murder Point IPA

Panimo: Fat Lizard, Espoo
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Kaupat / suoraan panimolta (Ostopaikka: Citymarket, Rauma 4,99€/0,44l)

Pääsemme jälleen nauttimaan inter-espoolaista yhteistyötä Fat Lizardin ja Children Of Bodomin toisen yhteistyöoluen merkeissä. Ensimmäinen olut, maanmainio Lake Bodom lager, julkaistiin aika tarkkaan kolme vuotta sitten. Murder Point IPA:ssa Fat Lizard on oman ydinosaamisensa äärellä. Tällaiset jenkkityyliset tuhdimmin humaloidut oluet ovat kuuluneet panimon vakiokalustoon aina. Oluessa on käytetty kuutta eri C-kirjaimella alkavaa humalalajiketta, nämä ovat Columbus, Cascade, Chinook, Centennial, Citra, Cashmere. 
 
Kuva: Harri Soinila (Olutposti)
 

 
Humalat tuovat olueen loppu- ja jälkimaun katkeruuden lisäksi myös runsaasti aromikkuutta, joka näiden humalajikkeiden tapauksessa voi olla hedelmäistä, havuista ja pihkaistakin. IPA:n pääasialliset maut yleensä tulevatkin humalista, maltaisuuden toimiessa tasapainottavana tekijänä. Lake Bodom lagerin tavoin osa oluen valmistukseen käytetystä vedestä on haettu Bodom järven murhaniemestä ja bändin jäsenet ovat olleet mukana sekä vedenhakureissulla että reseptin suunnittelussa.




Murder Point IPA on varsin kirkas ja väriltään syvän kultainen olut, jonka vaahto on kestävä. Tuoksussa on vanhan liiton IPA-oluille tyypillistä humalien sitrushedelmäistä ja greippimäistä tuoksua, jota tukee mäntymetsäinen pihkan aromi. Mukana on tasapainoisesti maltaisuutta, joka tuo oluen tuoksuun mukaan myös karamellimaisuutta. Laadukas perinteinen IPAn tuoksu - näissä Fat Lizard on Suomen kärkipanimoita. Ennen maistamista on lasi syytä kohottaa ja pitää pieni hiljainen hetki Alexi Laihon muistolle ... Olut on suussa varsin mukavan täyteläinen ja tyylille ominaista katkeruutta kertyy voimistuvasti varsinkin jälkimakuun. Maussa on humalien tuottamaa hedelmäisyyttä ja havuisuutta, joka nielaisun yhteydessä tiivistyy greippimäiseksi jälkimauksi. Katkeruus jää lopulta vähän kepeäksi, siis IPA standardeilla, mutta tasapainottaa kyllä maltaan makeuden sopivasti ja olut onkin sitä kautta juotavuudeltaan tosi hyvä. Aivan täysin Fat Lizardin tyylinen olut - perinteinen amerikkalaistyylinen IPA laadukkaasti tehtynä. Itse arvostaisin rohkeampaa katkerointia ja IPA:n vahvuuden tulisi myös olla hieman korkeampi - tässä toki pitää ymmärtää kaupalliset realiteetit, yli 5,5% oluen myyminen Suomessa on hankalaa. Kokeneena olutarvioijana pitäisi tietysti mainita, että Bodomin järvestä noudettu vesi tuo makuun vielä oman selkeästi erottuvan pikantin lisän, mutta jätettäköön se nyt tekemättä. Ihan hauska kuriositeetti kuitenkin.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja juotavuudeltaan erinomainen IPA
ARVOSANA: 8½

Kotiolutta: Granden Tripel Bruxellensis

1 kommenttia
 
Sitten taas maistoon Granden Panimon eli Jan-Erik Granbackan lähettämiä kotioluita. Maistovuorossa Tripel Bruxellensis, joka kävi ensin Paix Dieu tripelin hiivalla mutta käyminen ei edennyt aivan odotusten mukaan vaan loppupaino jäi korkeaksi. Grande laittoi olueen sitten Orval pullosta eristetyn hiivan muutamaksi kuukaudeksi ja lopputulosta pääsen nyt sitten maistamaan. Legendaariseen trappist-olut Orvaliin lisätään pullotuksen yhteydessä uusi tuore hiivacocktail, jossa yhtenä osana on brettanomyces hiivaa. Lisäksi pullossa on kenties ollut jäämiä vielä vielä Orvalin varsinaisessa pääkäymisessäkin käytettävää hiivaa, joten odotettavissa voi olla jos ei nyt melkein mitä vain, niin ainakin jotain varsin mielenkiintoista. 
 
Tripel Bruxellensis
~8% | Hiiva: Paix Dieu, Orval | Humalat: EKG, Styrian Wolf
 
 
Lasiin kaatuu kevyesti utuista kultaoranssia olutta, joka vaahtoaa varsin maltillisesti. Brettaa sisältävien oluiden kanssa sietääkin olla aika varovainen pullotussokerien kanssa, sillä ajan myötä se kyllä syö kaikki sokerit ja paine kasvaa. Tuoksussa on brettan tallimaisuutta aika runsaasti sellaisen hieman pidempään ikääntyneen Orvalin tavoin. Pirtsakan päärynäinen, hieman hapokas ja tumman marjainen aromikkuus. Ehkä anismaisuutta myös hennosti, mikä ei vahvoissa belgityyleissä mitenkään normaalista poikkeavaa ole. Monista tripeleistä tuttua hunajaisen tapaista maltaisuutta myös, mutta taustatekijänä. Yleisilme on varsin brettainen. Suutuntuma on lempeästi mutta selkeästi suuta supistavan hapokas joten hieman sourien suuntaan, mutta pehmeästi ja maltaisesti. Hyvää funkya farmhouse tuntumaa, mutta hiilihappoisuus on auttamatta liian vähäistä - se tekee juotavuudesta hieman raskaan kun sellainen tietty vahvan oluen makeus nousee sitä kautta tarpeettomasti hieman liiaksi pinnalle. Maukas hedelmäisyys ja miellyttävä maku kuitenkin. Tällainen villihiivaisempi tripel tulkinta ei kaupallisissakaan täysin poikkeuksellinen ole, sillä tripel katsaukseeni taannoin mahtui yksi hieman vastaava, joskin myös runsaasti humaloitu yksilö - Ardenne Triple. On hyvää. Raikkaus olisi parempi runsaammalla hiilihapotuksella, mutta kuten sanottua niin ymmärrän varman päälle vetämisen näissä kokeiluissa. Pullopommit ovat paitsi vaarallisia, niin myös sydäntäsärkevää hukkaa - näin hyvänmakuinen olut kyllä ansaitsee tulla juoduksi.

Kiitos Grandelle tästä! Tästä satsista on vielä luvassa Raparperisaisonien maistelu jossain kohtaa tulevaisuudesssa. Siihen asti kiitos ja kuulemiin. 

Granden Panimo löytyy Instagramista @grandenpanimo

Kotiolutta: Granden Jovaru Saison perus- ja brettaversio

1 kommenttia
 
Nyt sitten maistoon Granden Panimon eli Jan-Erik Granbackan kotipanimon oluita Tampereelta. Olen hänen oluitaan päässyt maistelemaan aiemminkin, ensimmäisen kerran jo vuonna 2017 eli aivan uunituoreesta harrastajasta ei enää ole kyse. Aiemmat arvioni Granden oluista löydät tästä linkistä. Granden kotipanimon voit ottaa instagramissa seurantaan @grandenpanimo.

Tällä kertaa Grande lähetti maistettavaksi erittäin mielenkiintoisia hiivavetoisia oluita. Paketissa oli neljä eri saisonia ja yksi tripel. Kaikki blogiani muutaman vuoden seuranneet ovat kenties havainneet että juuri näistä kahdesta tyylistä olen tehnyt mittavaa... sanotaanko nyt vaikka taustatyötä. Aloitan setin läpikäynnin liettualaisella Jovaru farmhouse / kveik hiivalla käytetyillä saisoneilla, joissa toisessa on Jovaru hiivan lisäksi myös useampaakin eri brettanomyces hiivakantaa. Oluet on käytetty niinkin korkeassa kuin 35 asteen käymislämpötilassa, ei se täysin epätyypillistä saisonhiivoille ole ja kveikeillehän tuo saattaa olla ihan peruslämpö, mutta joka tapauksessa siis käymisestereitä pitäisi varmaan irrota. Tätä hiivaa saa myös kaupallisesti ainakin Omega Yeastin valikoimista.
 
Jovaru Saison
~4% | Humalat: EKG ja Hallerthau Blanc




Vaalea utuisen keltainen väri ja vitivalkea ilmava vaahtokukka. Nätti on. Tuoksu on hyvä ja yllättävän saisonmainen vaikka siis kveikillä käytetty. Hiivassa on samanlainen omenankuorimainen raikas hedelmäisyys ja varsin tuntuvasti myös mausteisuutta. Sellaista pippurimaistakin, kuten saisoneissa toisinaan. Humalointikin tuntuu varsin runsaalta tai ainakin se nousee aromikkaana tuoksuun. Maussa on aito saisonmainen kuiva lopetus ja hyvä, mutta ei ylilyövä terhakkuus katkerossa ja hiilihapoissa. Tosi raikas suutuntuma! Makua on myös runsaasti eli matala prosentti ei tarkoita laimeaa. Maku on hedelmäinen - ihan sellaista ”aitoa belgihedelmää” päärynänkuorimaiseen ja hieman omenaiseen tapaan. Lisäksi mausteisuutta joka yhdessä katkeruuden kanssa luo miellyttävän jälkimaun. Jälkimaussa nousee vähän appelsiinimaistakin makua kielen päälle. On kyllä liettualainen hiiva tuottanut hienot belgityyliset nyanssit tähän. En yhtään tiennyt mitä odottaa mutta menisi siis ihan aidosta belgistä. Erittäin raikas, erittäin juotava ja prosentteihinsa nähden myös runsasmakuinen olut. Tosi hyvä!

Jovaru Bretta Saison
~5% | Humalat: EKG ja Hallerthau Blanc


Sitten samasta oluesta versio usealla eri brettanomyces kannalla höystettynä. Ulkonäkö on samanlainen, mutta tuoksussa on tietysti heti funkyä meininkiä. Tallimaisuutta ja nahkasatulaa sekä edelleen raikas hedelmäisyys. Suutuntuma on tavallaan kuivempi, mutta mielestäni katkero hälvenee huomattavasti nopeammin ja loppuvedossa onkin nyt rapsakkuuden sijaan brettaisuutta ja hedelmäisyyttä tosi nautinnollisen pehmeänä. Omenaisuus korostuu, hieman sellaista hapokastakin tuntua, mutta jatkuvasti hedelmäisyys edellä. Onpa yllättävästi erilainen. Oletin että sama yleistuntuma mutta brettaa lisänä, mutta tässä onkin pehmeämpi ja jotenkin hienostuneempi suutuntuma. Hiilihapotkin ovat jotenkin hyvin silkkiset. Tuntuma on oikeastaan varsin Orvalin tyyppinen - sellainen hienostuneempi, kuten jo mainitsin. Mauthan ovat pitkälti samoja kuin perusversiossa, mutta hedelmäisempi tämä on ja tietysti villihiivaisempi eli funkkia löytyy. Bretta tuntuu syövän humaloinnista vähän kärkeä tylsemmäksi ja hedelmäisyys pääsee sitä kautta enemmän koholle. Tosi hyvää tämäkin. Vie makua vähän perusversiota syvemmälle ja toimii itselleni vielä hieman paremmin. Samat highlightit eli erinomainen raikkaus ja juotavuus. Kunnon kesäoluita kumpikin!
 
Kiitos Grandelle näistä ja jatketaan muiden paketin oluiden parissa sitten myöhemmin. 

Maistossa Maku Imperial Stout perusversio ja Aussie Rum Barrel-Aged

0 kommenttia
 
Tällä kertaa otan tarkasteluun Maku Brewingin Imperial Stoutin perusversion ja australialaisissa Bundaberg rommitynnyreissä kypsytetyn version samasta oluesta. En ota oluita rinnakkain vaan kaatelen vuoronperään vähän lasiin ja makustelen rauhassa. Rinnakkainvertailu tuntuu aina hieman sellaiselta suoritukselta, ensin siemaus tuolta ja sitten tuosta - vuorovedolla pääsen itse enemmän rauhallisen nautiskelun makuun. Siitähän oluessa on kuitenkin kysymys - nautiskelusta. Sen olen tässä nyt jo yli kymmenen vuoden mittaisella olutblogistin matkalla sentään oppinut. Se ei ole paljoa, mutta on se jotain. 
 
Speksit ovat molemmissa tölkeissä samat. Neljä raaka-ainetta - vesi, ohramallas, humala, hiiva. Vahvuutta tyylille ominaiset 10%. Perusversio on tullut suoraan Makun käymisastioista ja Aussie Rum versio kypsynyt jonkin aikaa aiemmin rommia sisältäneissä tynnyreissä. 
 
 
Lasiin ensin perusversio, joka on minulle ennestään tuttu. Olut debytoi aikanaan joskus ehkä vuonna 2016 ja silloin 8,5% vahvana. Viime vuonna maistamani versiot olivat 9,1% vahvoja. Tällä kertaa vahvuutena siis 10% eli tavara on entisestään jämäköitynyt. Lasiin kaatuu mustaa olutta, jonka ylle muodostuva vaahto on rusehtavan mokkaista ja hieman viipyilee lasin reunoilla lasia pyöritellessä. Kertoo osaltaan oluen vahvuudesta. Tuoksu on paahteisen maltainen, tumman suklainen ja voimaa uhkuva. Hieman brittihiivan kaikuja ja humalaisuuttakin löytyy. Monipuolisen maltainen maku - paahteisuus alussa hallitsevana, lopussa lakritsaisuus nousee ja karamellimaisiakin sävyjä löytyy matkan varrelta. Hyvin tasapainoinen, täyteläinen ja miellyttävän hyvärunkoinen imperial stoutti. 
 
Sitten merirosvoversiota eli rommitynnyrissä kypsytettyä. Tuoksu on huomattavan erilainen heti kättelyssä eli ensinenässä. Tammimainen tynnyröinnin perustuoksu heti melko voimakkaana ja kuivatun hedelmäinen sekä rusinainen rommimainen tuntu on pinnalla, mutta paahteinen imperial stoutin pohjavire löytyy vaivatta kaikkine herkkuineen sieltä alta. Suutuntuma on myös jonkin verran kepeämpi, mutta varsin pehmeä ja runsas siitä huolimatta. Maussakin tynnyröinti on selkeänä, mutta jälleen kerran Makun tapauksessa ei ylilyövänä elementtinä - oluessa on edelleen sopivasti makeutta ja paahteisuutta ja tynnyröinti tuo siihen vielä oman lisänsä päälle. Hieman alkoholisempi tuntuma kuin perusversiossa, mutta se kuuluu näihin tynnyrikypsytettyihin - ja luonnollisesti kuluukin, koska kyseessähän on rommitynnyrissä kypsytetty versio.


Palaamme perusversioon ja nyt huomio kiinnittyy tässä erityisesti runsaan mallaspohjan suklaisiin ja lakritsaisiin makuihin ja suutuntuman täyteläisyyteen. Tämä on muuten todella hyvää imperial stoutia. Ei kikkailua eikä säätöä - laadukas ja ryhdikäs perustekeminen kunniaan. Vaikka maltaisuutta on tuhdisti niin sitä ei ole liian tuhdisti, mutta kuitenkin riittävän tuhdisti niin että sen voi laittaa tynnyriin - käy järkeen, vai kuinka?

Rommitynnyröity on heti perusversion jälkeen tosiaan voimakkaampi ja lämmittävämpi, mutta ei niin täyteläinen, vaikka vahvuus onkin sama. Maku on tässä intensiivisempi ja voimakkaampi, mutta perusversiossa hurmannut maltaisuuden monipuolisuus tavallaan hukkuu tänne sekaan. Rommitynnyri on kuitenkin hyvä, tykkään tästä enemmän kuin bourbonversioista. Tämä on hieman pirteämpi - hyvät kuivahedelmät, ei niinkään vaniljaisuutta saati sellaista suoraviivaista viinaisuutta. Malaga tynnyreissä kypsynyt oli tästä ehkä vielä hienostuneempi, mutta lopullista totuutta on vaikea sanoa pelkkien muistikuvien perusteella. Rommitynnyri joka tapauksessa siis toimii ok.

Olipa hieno maistelu taas tänään. Pari varsin jykevää olutta, mutta ilman kiirettä ja jäpitystä. Ikiaikainen tynnyrikypsytettyjen oluiden sääntö pätee tälläkin kerralla - paskasta ei kultaa saa, mutta erinomaisen hyvä olut voi tynnyrissä saada vielä lisää sävyjä. Tässä tapauksessa kyse on tietenkin jälkimmäisestä - hieno olut, joka saa vielä lisää sävyjä tynnyröinnistä. Onko tynnyröinti sitten jokaisen makuun on jokaisen itse päätettävissä.

Maistellut oluet saatu panimolta.
 

AI Brew - Oppiva olut V3.0 ORIGO ja V3.1 VERSO

0 kommenttia
 
 
AI Brew on kiertolaispanimo, jonka oluet on toistaiseksi valmistettu Lohjan UG Breweryllä. Oluen konseptina on tekoäly, joka kehittää reseptiikkaa oluista saadun palautteen perusteella. Maistoin ihan ensimmäistä kaupallista versiota toukokuussa 2021 ja nyt homma on edennyt versioihin 3.0 ja 3.1. Konsepti on samalla laajentunut niin, että jatkossa uusista versioista julkaistaan aina ORIGO ja VERSO versiot, joista ORIGO edustaa palautteen perusteella saatua yleisintä kehityssuuntaa ja VERSO sitten toiseksi yleisintä kehityssuuntaa. Olut on tietysti edelleen tyyliltään american session ipa. Otan oluet maisteluun nyt peräkkäin ja katsotaan kumpi maistuu tänään minulle paremmin. Aloitetaan luonnollisesti ORIGO versiosta.

AI Brew V3.0 ORIGO
5,2% | Vesi, ohramallas, kaura, humala (Cascade ja Simcoe), hiiva


Lasiin kaatuun kaunis läpinäkyvän oranssi, jopa hieman kuparista vivahdetta omaava olut. Pitsikäs vaahto viipyilee lasin pinnalla pitkään. Raikas tuoksu on varsin intensiivisen humalainen ja hyvät selkeät aromit nousevat lasista. Tässä on sitrusvetoinen hedelmäisyys, jossa myös pihkaisuutta ja havuisuutta. Aavistus karamellimaisuutta mukaan nousevassa kohtalaisen tukevan oloisessa maltaisuudessa. Oikein kunnon IPAn tuoksu. Maku harvoin tuollaisen tuoksun jälkeen pettää, eikä niin käy nytkään. Raikkautta, rapsakkuutta ja sopivasti hedelmäisyyttä. Aluksi humalointi tulee hyvin sitruspainotteisen hedelmäisenä, kääntyen loppua kohti sitten varsin havuiseen suuntaan, joka yhdessä katkeroinnin kanssa tuo kokonaisuuteen miellyttäviä länsirannikon tuulahduksia. Mielestäni kaiken kaikkiaan selkeämmät aromit kuin ensimmäisessä versiossa. Maltaisuus toimii taustalla, mutta ei vähäpätöisesti. Runko riittää hyvin ja hennon karamellimaiset sävyt monipuolistavat makua. Mallaspohjassa mielestäni selkeä muutos ensimmäiseen versioon, toki omiin muistikuviini monen kuukauden takaa, verraten. Ja nimenomaan parempaan ja monipuolisempaan suuntaan. Erittäin hyvin toimiva kokonaisuus, en oikein löydä moitteita. Itse tykkään kun on runkoa ja sitä kontraamaan löytyy katkeroa - hedelmäisyys on sitten kaikki bonusta siihen päälle. 

Sitten siirryn AI Brew:n saitille arvioimaan oluen. Yleisarvosanaksi annan niinkin korkean kuin 4.5, koska olut osui erittäin hyvin yksiin omien makumieltymyksieni kanssa eikä laadussa ole moitteen sijaa. Tästä voi taas halutessaan siirtyä tarkempiin makukommentteihin ja minähän toki ruksaan sinnekin. Mielestäni olut on sitruksinen, havuinen ja karamellinen. Ulkonäkö erityisen kaunis, minulla on soft spot tällaiseen väriin. Humalointi myös - tasapainoisesti aromia ja katkeroa. Nimenomaan niin, että molempia löytyy, ei vain aromia. 
 
No sehän oli hyvä. Otetaan sitten seuraavaksi toiseksi yleisin kehityssuunta. 
 
AI Brew V3.1 VERSO
Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaura, humala (Centennial ja Columbus), hiiva
 
 
Lasissa nyt selvästi ORIGO versiota vaaleampaa olutta, joka on yhtälailla läpinäkyvä ja kestävävaahtoinen. Tuoksussa on voimakkaammin havuista, hieman jopa pippurisen mausteista humalaisuutta, jonka hedelmäisyys on edelleen varsin sitruspainotteista. Aavistus myös metsämansikkaisuutta nousee kun oikein lasia pyörittelee ja hartaudella nuuhkii. Centennial ja Columbus toki ovat näitä kuuluisia C-humalia, jotka olivat muodissa ennen NEIPAn kultakautta. Tuoksussa on selkeä ero myös mallaspuolella, josta karamellisuus puuttuu nyt ja sen tilalla on hieman vehnäisyyttä. Humalat enemmän pinnalla kuin toisessa versiossa - tai toisin sanoen mallaspohja päästää ne enemmän etualalle. Maku on tässäkin hyvä ja ilahduttavasti katkerointi taas purevaa ja pitkäkestoista sorttia. Mahtavaa jos arviot ovat ohjanneet oluen katkeroinnin tähän suuntaan - vaikka olihan se jo ensimmäisessä versiossa ok kuosissa, mutta ei siis ole ainakaan vähennetty ja toki katkerointi tyyliin olennaisesti kuuluukin. Makuprofiili on varsin sitruksinen ja loppua kohti jopa tiukan greippinen ja havuisuuttakin löytyy. Tämä on toista versiota kuivempi ja suoraviivaisempi. Vehnä tuo toki kuohkeutta ja kaura täyteläisyyttä mukaan eikä rungon kantavuudessa ole moitittavaa, mutta se hennon karamellimainen tasapainottava pykälä tästä puuttuu ja siksi pidin ORIGO versiosta itse enemmän - ja annoinkin sille omallakin mittapuulla todella hyvän arvosanan. 

Arvioidaanpa sitten tämäkin. Yleisarvosanaksi tälle 4.0 (pykälät ovat 0.5 välein). Mielestäni tämä oli sitruksinen, mausteinen ja kuiva. Mausteinen toki enemmän sellaista katkeroinnin mukanaan tuomaa tuntua, eikä niinkään mitään yrttisyyttä tai vastaavaa, mutta tuoksusta löysin mielestäni jopa pippurisuutta - sen verran voimakas humalointi on. Ulkonäkö tässä aika perus, raikkaus hyvä ja humalointi oikein hyvä - perinteinen jyystö kunniaan... mutta miksi ei vähän vaikka mosaicia vielä, ihan sillai aavistuksenomaisesti. Laitetaan tähän siis vielä kohtaan aromihumalointia saisi olla vielä enemmän. Kokonaisuutena siis hyvä, oikeastaan tosi hyvä. Se toinen versio oli vaan vielä parempi! 
 
En tiedä antoivatko omat arvioni tekoälylle paljoa kehitettävää koska melko kritiikittömiä ne ainakin olivat, mutta mielestäni molemmat versiot toimivat omanlaisinaan tosi hyvin. Ilahduttava myös huomata, että ne olivat keskenään tosi erilaisia, vaikka sitten kuitenkin samanlaisia - eli sitrusvetoisia session ipa oluita molemmat. Tämähän oli varsin mukavaa ajanvietettä, kiitos AI Brew:lle oluista.


Arvioidut oluet saatu AI Brew:ltä.

Maistellaan "tylsää olutta" - Dunkelweizen x 4

0 kommenttia
 
Nyt Reittausblogissa maistossa "tylsää olutta". Tummat vehnäoluet eli dunkelweizenit eivät ole niitä kaikkein trendikkäimpiä tällä hetkellä, mutta minulle sattui tässä viikolla sellainen hetki - ja siis ihan selvinpäin - että maistoin täydellisen tumman vehniksen tuossa kielenpäässä. Hetki ajoittui samaan ajankohtaan jolloin näin facebookissa kotiolutpuoti Lappo.fi:n tarjouksen Wyeastin vehnäoluthiivasta, joka oli Weihenstephanerin hiivakantaa. Näin tarjouksen ja ajattelin että nyt tehdään vehnää - tummaa ja tuhtia vehnää ilman kikkailuja. 
 
Kirjaimellisesti siis maistoin vielä tekemättömän kotioluen jo kielen päässä ja siitä sitten maltaat ja tarjoushiiva oitis tilaukseen. Oli hienoa. Kuten pitkäaikaisemmat seuraajat tietävät niin kotiolutpuoli on ollut tässä blogistilla jokseenkin inaktiviinen ihan viime vuosina, joten näin suuri spontaani innostuminen oli kuin kaiku jostain menneestä. Kuin muisto siitä ajasta jolloin oli jatkuvasti vähintään yksi pönttö jossain nurkassa pulputtelemassa. 

Siinä sillä hetkellä sitten samalla päätin että työviikon päätteeksi pitää hakea paikallisesta tarjonnasta pari tumma vehnää maistoon ja tehdä niistä ihan tällainen vanhan hyvän ajan blogijuttukin. Paikallisesta Alkosta sitten löytyi Franziskaner ja Paulaner sekä viereisestä Citymarketista Weihenstephaner ja Scheyern. Saksalaisia tummia vehniä eli dunkelweizeneita kaikki tyynni. Lähdetääs maistelemaan.
 
Franziskaner Premium Weissbier Dunkel
5,0% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, humalaekstrakti, hiiva 
 
 
Sopivan ruman ruskea ja hiivat sekaan pyöräyttämällä myös asianmukaisen samea. Runsas vaahtokukka kestää pitkään. Tuoksussa on maltaista leipäisyyttä, hieman limpunkuorimaisuutta ja kaakaomaisuutta sekä pehmeää banaanisuutta. Toki myös hieman mausteisuutta, varsinkin neilikkaa. Vehnikselle tyypillisiä hiivan käymisestereitä, mutta mallaspohja huomattavasti vaaleita vehniä leipäisempi. Todennäköisesti pääasiallisesti munich maltaan takia. Maku on myös tuhdin maltainen, mutta runsaan hiilihappoisuuden myötä silti myös raikas. Tutut vehnän banaanit ja siihen hieman limppumaista ja ihan inasen karamellimaistakin maltaisuutta mukaan. Runsas kuohkean täyteläinen suuntäyttävä suuntuntuma - osaksi täyteläisen maltaisuuden, osaksi hiilihappoisuuden takia. Hiilihapot eivät kuitenkaan ole pistäviä, vaan runsasta mutta pehmeää sortimenttia. Vain hieman taustalla elävää katkeroa ja maltaisuus jatkuukin jälkimakuun asti. Oikein miellyttävän tuhtia ja jopa hieman ruokaisaa olutta - ei kuitenkaan liian raskasta. 
 
Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel
 5,3% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva
 
 
Weihenstephaner on tyylin kärkinimiä niin vaaleissa kuin tummissakin vehnissä. Olut kaatuu lasiin hieman Franziskaneria vaaleampana ja on hiivoillakin hieman läpikuultava ja valoa vasten oranssihtavan ruskea. Tuoksu on tässäkin leipäinen, mutta hedelmäisyys on raikkaasti kuivahedelmäisen banaanimaista ja hiiva on tuottanut voimakkaamman mausteisuudenkin. Raikkaampi, ei niin raskas tuoksu. Maku jatkaa samoilla linjoilla. Maltainen ja makeakin, mutta ei niin raskas kuin Franziskaner, vaan raikkaampi ja hedelmäisempi. Suutuntuma on tässäkin varsin täyteläinen ja taitaa olla aavistuksen Franziskaneria katkeroidumpikin. Joskin silti hyvin maltillisen katkera, kuten tyyliin kuuluu. Runsaat, pehmeät ja hieman röyhyttävät hiilihapot - nekin tyylinmukaiset. Menee juotavuudeltaan Franziskanerin edelle - ei ole niin tuhdin leipäisesti maltainen, vaikka tuhdin maltainen onkin.
 
Scheyern Kloster-Weisse Dunkel
5,2% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, paahdettu mallas, humala, hiiva
 
 
Tämä on minulle tästä joukosta ainut aiemmin maistamaton olut. Kaatuu lasiin tummana, mutta reunoiltaan hieman läpikuultavana ja jopa hieman punertavana. Sameutuu, mutta ei hiivojen kaatamisen jälkeenkään aivan täysin. Vaahtokukka on pitkäkestoinen ja kuohkea. Toistaiseksi joukon limppumaisin tuoksu, jossa hieman myös paahteista limpunkuorimaisuutta kuten Franziskanerissakin. Runsaan leipäinen maltaisuus siis tässäkin, mutta "tummemmin" kuin kahdessa aiemmassa. Banaania vähemmän, mutta runsas neilikkaisuus ja hiivan yleinen mausteisuus löytyy - ehkä hieman jalohumalaakin. On hyvä tuoksu ja lupailee makuun paljon. Maku onkin hyvä ja varsin runsasmaltainen, olematta kuitenkaan turhan makea tai raskas. Leipäisyyttä ja imellettyä limppua sekä hienoinen paahteinen särmä, kevyt katkerointi ja vehnähiivalle ominaisen neilikkaiset, mutta melko vähäbanaaniset käymisesterit. Kyllä banaania silti hieman on, mutta maltillisemmin ja nämä maltillisemmat käymisesterit päästävät maltaan puhtaammin etualalle - tässä oluessa se toimii hyvin. Vehnäisyys tekee suutuntumasta taas kuohkean ja suuntäyttävän runsaan, johon runsaat mutta pehmeät hiilihapot tuovat tarvittavan raikkauden. Aavistus suklaisuuttakin nielaisussa ja jälkimaussa. Erittäin hyvää ja sopivasti hieman erilaista tähän kattaukseen toistaiseksi ainakin. 
 
Paulaner Weissbier Dunkel
5,3% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva
 
 
Viimeisenä maistoon sitten Paulaner, joka on itselleni vähän tutumpi. Silloin kun näitä tulee maistoon ostettua, niin yleensä se on joko Weihenstephaner tai tämä - ihan vaan saatavuudenkin kannalta, näitä kahta kun tuntuu löytyvän vähän joka kaupasta. Nyt tietysti maistelutilanne on hieman erilainen kun on näitä verrokkeja jo lasissa käynyt. Ulkonäöltään tämä ei ole aivan niin rumaa kuin Franziskaner, eikä niin tummaa kuin Scheyern eli on lähimpänä Weihenstephaneria ulkonäön puolesta. Tuoksu tässäkin maltaisuudeltaan runsaan leipäinen, hieman imelän limppuinen ja hieman kaakaoinen. Käymisestereistä tuoksussa on runsaasti neilikkaa ja mausteisuutta, vähemmän banaania. Mallasvetoinen, kuten nämä kaikki. Ainoastaan Weihenstephanerissa oli hedelmäisyys enemmän koholla. Tässä on lisäksi hieman kukkaista jalohumalaista aromia. Tuoksussa kaikki varsin jees. Suutuntumaltaan tämä on näistä neljästä selvästi kovin. Ei ole niin runsaan kuohkeaa ja hiilihapoissakin on hieman pisteliäisyyttä. Toki nämä ominaisuudet tekevät tästä myös varsin raikkaan juotavan ja ikään kuin katkerokin pääsisi hieman näykkäisemään hiilihappojen siivellä. En ole siitä näin neljännen tuhdin vehnän kohdalla ollenkaan pahoillani, vaan toimii tässä tilanteessa hyvin. Mutta jos näihin muihin verrataan, niin kepeämmäksi niin suutuntuma kuin makukin jää. Leipäisyyttä on ja vehnähiivan estereitä, mutta hieman pliisummin kuin näissä muissa. Jälkimaku on ehdottomasti nelikon kuivin, eikä sellaista "jämämakeutta" jää enää juurikaan loppuvetoon leijumaan. Oli onnistunut veto jättää tämä viimeiseksi, joskaan ei suunniteltu sellainen. Se nyt vaan tänään meni näin. 

Sellainen varsin tuhti ja täyttävä kattaus siis vehnäistä, mutta yritän selviytyä. Kaikki neljä olivat mielestäni hyviä oluita ja vaikka erot tyylin sisällä ovat jokseenkin selkeitä niin eivät sitten kuitenkaan oluiden maailmassa laajemmin tarkasteluna kovinkaan suuria. Kaikki olivat leipäisen maltaisia, osa hieman limppumaisempia ja Scheyern jopa hieman paahteinen tulkinta. Ei juuri katkeroa, vaan mallasvetoinen kokonaisuus alusta loppuun - toki vehnähiiva vahvasti mukana omilla aromeillaan. Weihenstephaner näistä omaan makuuni tänään paras. Oli hedelmäisin, ehkä raikkain ja juotavinkin. Franziskaner jäi mielestäni raskaimmaksi, oikein kunnon tuhti vehnä. Sellainen, jota mielellään juo yhden tai kaksi, mutta ei enempää. Tosi hyvä kuitenkin. Scheyernissä oli vähän paahteisempaa tulkintaa mallaspuolella, mutta muuten aika perusveto, joskin laadukas sellainen,. Paulaner tuntui kepeimmältä ja katkerimmalta, juotavuus siinäkin oikein hyvä.
 
Hieno tyyli se tämäkin on, vaikka harvemmin tulee nautittua. Suosittelen.


Kotipanimossa tapahtuu: Savubockia Harrin päivänä

2 kommenttia
 
Harrin päivä on perinteisesti vapaapäivä ja sen kunniaksi polkaisin heti aamulla kotipanot käyntiin. Tämä olut piti valmistaa jo lokakuussa, mutta en ole saanut aiemmin aikaiseksi. Nyt kuitenkin prosessi on käynnissä.
 
Tavoitteena noin 7% vahvuinen savuinen bock, eli lagerolut. En tosin käytä kylmässä, vaan n. 18 asteisessa "huoneenlämmössä" Mangrove Jack'sin M54 California Lager hiivalla, joka on suunniteltu käymään neutraalisti tässä lämpötilassa. Reseptissäni on paljon samaa fiilistä kuin tässä Reittausblogi Höyrysavussa, jonka tein vuonna 2017. Siinä Mangroven hiiva toimi hienosti.
 
Alustava reseptiikka, kaikki maltaat Weyermannilta.
 


Aloitin tietysti mäskivesien mittaamisella ja lämmityksellä. 12 litraa 75 asteista vettä piti saada kattilaan ja sen jälkeen maltaat sekaan kovalla sekoituksella. Keittiön valtasi palvaamon ja savusaunan tuoksu kun Weyermannin savumallas yhtyi lämpimään veteen. Lupailee hyvää. Lopulta kun kattilan täydeltä oli mäskit sekoitettu niin pistin kattilan esilämmitettyyn uuniin, jonka sitten kytkin pois päältä. Siellä mäski pysyisi tunnin verran suht saman lämpöisenä. Tavoite 68 astetta - en mitannut, koska en olisi mittaamisen jälkeen kovin helposti enää lämpötilaan pystynyt vaikuttamaan (liedellä paksua mäskiä lämmitettäessä pohjaan palamisen riski). Ja toisaalta historia on osoittanut että BrewMaten tavoitelämpöjä noudattamalla mäskin lämpötila menee hyvin kohdilleen. Oluentekoni on siis kokemuksen myötä siirtynyt hieman stressittömämmäksi. Tai ainakin siihen suuntaan, että aivan kaikkea ei tarvitse epäillä, vaan voi vetää hyväksi koetulla prosessilla melkein autopilotilla. 

 
Join siinä rauhassa kahveet ja aloin lämmittelemään huuhteluvesiä. 8 litraa ja päälle 80 astetta kertoo Brewmate. Käytännössä kiehautan 4 litraisella "perunakattilalla" kaksi kattilallista, jotka kaadan käymisastiaan. Sieltä sitten kauhon huuhteluvedet, jotka siihen mennessä ovat hieman sadasta asteesta viilentyneet. Huuhtelun loppua kohti jo varmasti pitkälti alle 80 asteen. Liian kuumalla vedellä huuhtelusta on sanottu sen tuottavan tanniinisia makuja olueen, mutta en ole itse sellaista huomannut, joten vedän näin. Huuhtelusta olen sen verran oppinut että se on vaihe jossa ei kannata hätäillä. Eli hitaasti ja rauhallisesti, ei hana täysin auki valutellen. Ja muutaman ekan litran kierrätän takaisin vierteen päälle, kunnes hanasta tulee mukavan kirkasta. Parantaa yleensä tehokkuuttakin. 


Huuhtelun jälkeen sitten vaan maltaat kattilasta metsän reunaan, josta kauriit napsivat ne muutaman tulevan päivän kuluessa. Oikeastaan aika mielenkiintoista nähdä miten savumaltaat niille maistuvat. Kattilalle vielä kunnon huuhtelu kuumalla vedellä ja sitten vierre sisään ja keittoa kehiin. Keiton alkaessa katkerohumalat sisään eli 60 min kohdalla (keittoa jäljellä 60 minuuttia) ja 10 minuutin kohdalla maltilliset aromihumalat vielä mukaan. Haluan tämän olevan mallasvetoinen olut, joten humalien määrät ovat varsin maltillisia. Katkeroa nyt sen verran että toivottavasti varsin hyvärunkoinen olut tasapainottuu sopivasti. 

 
Keiton jälkeen sitten vierteen valutus kattilan hanan kautta desinfioituun käymisastiaan ja astia ulos -10 asteen raikkaaseen talvisäähän jäähtymään. Käymisastian kyljessä on mittari lämpötilalle, en tiedä kuinka tarkka on, mutta kun se näyttää hieman yli 20 astetta niin hiiva perään ja astia sisälle huoneen n. 18 asteiseen nurkkaan, jossa saa sitten olla ainakin pari viikkoa aivan rauhassa. Sitten pullotellaan ja annetaan kypsyä. Etsikkoaika ehkä talviloman kieppeillä viikolla 8, vaikka kyllä sitä ennen jo varmaan "joutuu" maistamaan. 

Mukavaa puuhaa tämä näin kiireettömänä päivänä. 

Tsekkaa tarkemmat ohjeet oluiden valmistukseen tästä: http://www.reittausblogi.info/2016/04/pussimaskays-eli-kuinka-tehda-hyvaa.html

Maistossa Suomen Paras Olut 2021 - Olarin Runaway NEIPA

0 kommenttia
 

Joulupukki yllätti ja toi maistoon Suomen Paras Olut 2021 kilpailun voittaneen Olarin Panimon Runaway NEIPA:n. Tämä Olarin olut voitti kilpailun IPA- ja APA-sarjan, ollen parempi kuin sarjan muut 67 osallistujaa ja nousi sitten monikansallisen tuomariston päätöksellä myös koko kisan parhaaksi olueksi. Olarin Panimon Ville Leino kertoo tässä Shaker-lehden jutussa oluen synnystä. 

"– Neipoissa tyypillisesti 70 prosenttia kuivahumaloinnissa käytetyistä humalista on cryoa. Käytän cryo-humalaa käymisen lopussa, juuri ennen jäähdytystä, vaiheessa, jota kutsutaan tuplakuivahumaloinniksi (DDH). Näin saan aikaan puhtaammat aromit, ja NEIPAn aromeistahan 90 prosenttia tulee kuivahumaloinnista, Leino selostaa saloja Suomen parhaan NEIPAn takana." -Ville Leino Shaker lehdessä

 
Olarin Runaway NEIPA
7,1% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnä, humala (Mosaic, Wai-ti, Idaho 7), hiiva | Parasta ennen 16.6.2022

 
Lasiin kaatuu sameaa ja keskiverrosti vaahtoavaa olutta. Vaahto asettuu melko nopeasti ohueksi kerrokseksi lasin pinnalle. Heti tölkin auki nasautuksen jälkeen lähiympäristöön pöllähtää ananasmainen tuoksu. Lasista tuoksutellessakin päällimmäisenä on tropiikin hedelmien mangomainen ja ananasmainen tuoksu. Mosaicin herukkaisuutta myös tunnistettavasti. Intensiivisen humalainen ja kaikin puolin kunnollinen tuoksu. Mukana on myös hieman vehreää humalapellettisyyttä, joka kuuluu näissä tuhdisti humaloiduissa tuoksuun - maussa sitä ei yleensä ole ellei sitten karkeutena. Karkeudesta ei tässä Olarin oluessa ole tietoakaan, mutta katkeroa nousee kyllä jopa epätyypillisen neipamaiseen tapaan mukaan. Ihan kunnon alfahappojen purentaa siis, mutta sehän sopii mulle ja pehmeän täyteläinen runkokin sen vaivatta kantaa. Tasapaino on siis kunnossa. Maku on tietysti äärimmäisen hedelmäinen ja myös raikas, vaikka hedelmäsokerista makeuttakin hieman on - katkero auttaa tässäkin tasapainottavana elementtinä. Hiilihapot ovat maltilliset ja suutuntuma kuohkean täyteläinen, mutta ei ollenkaan raskas, vaikka vahvuuttakin on asiaankuuluvasti. Onhan tämä hieno olut kertakaikkiaan. Osa tyylin edustajista on pehmeämpiä ja makeampia, mutta harva näinkään katkera kuin tämä nyt tuntuu olevan. Kenties siitäkin johtuen juotavuusfaktori nousee korkealle. Mitään häiritsevää ei ole mukana vaan olut on pelkkää nautinnollista nektaria.