Mikkellerin alkoholittomat Weird Weather (NEIPA) ja Henry Gose Lightly (Gose)

0 kommenttia
 
Sitten maistoon savonlinnalaisen Olaf Brewingin maahantuomia Mikkellereitä. Tällä kertaa maistelen alkoholittomat Weird Weather ja Henry Gose Lightlyn. Weird Weather on alkoholittomana harvemmin esiintyvää NEIPA tyyliä ja Henry Gose Lightly kuten nimestäkin saattaisi päätellä on gose, eli hieman hapan ja suolainen alunperin Saksan Goslarista lähtöisin oleva oluttyyli.
 
Mikkeller Weird Weather (New England Style Non-Alcoholic India Pale Ale) 
0,3% | Vesi, ohramallas, kaurahiutale, ruismallas, humala, hiiva 
 
Kellertävä ja utuinen olut kestävällä vaahdolla. Tuoksu aika hentoinen, hieman sellainen viinikumikarkkinen ja sitruunainen. Trooppista hedelmää hieman, mutta ei ”aidosti”, vaan jotenkin purukumimaisesti. Olut on suussa hyvin kevyt, mutta ihan miellyttävän makuinen. Humalaisuus tulee nyt tuoksua paremmin tai aidommin esiin hieman herukkaisena ja hedelmäisenä. Katkeroa on sen verran että loppuveto pysyy pois vetiseltä puolelta ja kokonaisuus sen ansiosta toimii. Ei hullumpi, mutta kyllä humala tulee selvästi paremmin esiin niissä joissa on edes se 2,8% alkoholia (ns. micro-IPAt), en sitten tarkkaan tiedä mistä moinen johtuu. Varmaankin alkoholin poistamisprosessissa tapahtuu jotain.
 
Mikkeller Henry Gose Lightly
0,3% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, korianteri, suola, hiiva 
 
 
Kirkas kullankeltainen olut, jonka vaahto on kirkkaan valkoinen. Tuoksussa on hapokkuutta, sitruksisuutta ja raikasta korianteria. Oluen kevyt hapokkuus supistaa hieman suuta kielen päälle laskeutuessaan ja raikkaan hedelmäisen keskivaiheen myötä siirrytään hieman suolaiseen loppuun. Jälkimaku katoaa nopeasti, mutta muuten on oikein raikas ja maukas olut. Alkoholiprosenttia tai pikemminkin sen puutetta ei tällaisessa oluessa niinkään huomaa. Maukas ja oikein sellainen kunnon janonsammuttaja!
 
Näistä kahdesta siis gose parempi, vaikka kyllä neipaakin paremman puutteessa nautiskelee - ja olihan se paras alkoholiton neipa jota olen toistaiseksi maistanut. Toki myös ensimmäinen. 
 
Arvioidut oluet saatu maahantuojalta. 

Nokian Panimon Micro Wehnä ja Kesähetki Summer Lager

0 kommenttia
 

Suomen toiseksi suurin pienpanimo Nokian Panimo lähetti kevään uutuuksia maistettavaksi. Arvioin tässä uuden Micro Wehnän ja tuunatulla reseptillä tänä vuonna uudelleen tulevan Kesähetki Summer Lagerin. Kolmas uutuus on Keisari Radler Dry Lemon, mieto oluen ja virvoitusjuoman sekoitus, jonka maistelen sitten myöhemmin. 

Keisari Micro Wehnä
2,8% | Maltaat: Vehnä, Pilsner, Dextriini, Carawheat, Chocowheat | Humalat: Magnum, Sabro

Nokian Elowehnä oli yksi ensimmäisiä kotimaisia laajan jakelun vehnäoluita ja on edelleen kehissä ja voi hyvin. Olen seurannut Elowehnän vointia melkein viikoittain. Se on helppoa kun lähikaupan kylmäkaapista irtoaa tölkki alle kahden euron hintaa - ja hyvältä maistuu, hyvää perusvehnää. Vertaillaanpa nyt siis tavallaan tätä uutta Micro Wehnää Elowehnään, vaikka en oluita tässä rinnakkain maistakaan eikä vertailun tarkoituksena ole selvittää näiden oluiden keskinäistä paremmuutta, vaan välittää teille jonkinlainen kuva siitä miten Micro Wehnä tähän tunnettuun isoveljeensä vertautuu.
 
Lasiin kaatuu Elowehnää selvästi tummempi tulkinta. Valoa vasten rusehtavan värinen ja vaahdoltaan runsas vehnis. Tuoksussa mallaspohjasta nousee esiin hienoisesti toffeeta ja paahteisuutta, mutta pääaromit tulevat tietysti vehnähiivan käymisestereistä, jotka ovat tässä raikkaan neilikkaisia ja purukumimaisia. Myös hentoa banaanisuutta löytyy. Olut on suussa kohtalaisen täyteläinen, ei niin suuntäyttävän kuohkea kuin tuhdimmat vehnät, mutta mukavasti pyöreyttä kuitenkin löytyy - varsinkin prosentteihin nähden. Katkeroa nousee loppumakuun erittäinkin ronskisti, hieman yllättäen, mutta onhan tässä tölkin mukaan mukavat 32 katkerot ilmaisevaa EBU-yksikköä. Mausta löytyy vehnähiivan aromit tietysti keihäänkärkenä, mutta myös hieman tummasävyinen vehnämaltaisuus ja lopussa jopa mausteiseksi vetävä humalaisuus maistuu. On kyllä ryhdikäs olut vahvuisekseen, eikä tosiaan mikään Elowehnän pikkuversio vaan seisoo omilla jaloillaan ollen makumaailmaltaan tummempi ja katkerampi. Tykkäsin!

Keisari Kesähetki Summer Lager
4,2% | Vesi, ohramallas, humala (Magnum, Citra, Waimea, Nelson Sauvin, Amarillo), hiiva
 
Kesähetkeä maistelin viimeksi aika tarkkaan vuosi sitten kun Nokialta tipahti samaan tapaan näytepakkaus maistettavaksi. Hieman hellesin tyyliseksi hieman hedelmäiseksi lageriksi silloin niputin ja aikalailla unohduksiin olut sen jälkeen jäi. Nyt tähän vuoteen reseptiä on kuitenkin tuunattu saatekirjeen mukaan tukevammalla rungolla ja lisäämällä humalien katkeroita, aromia sekä hedelmäisyyttä. 


Kirkas kullankeltainen olut, jonka vaahdosta rakentuu tiheät pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksussa on raikasta hedelmäistä humalaisuutta, joka liikehtii sitrusvetoisesti, mutta omaa myös herukkaisia ja hivenen havuisiakin piirteitä. On selkeästi iskevämpi kuin vuoden takainen versiointi! Pehmeän maltainen alkumaku johdattelee kuivempaan ja sopivasti katkeraan lopetukseen sekä aina pitkään edelleen hedelmäiseen jälkimakuun. Muistikuvieni perusteella edellinen versio oli lähempänä peruslageria, mutta tässähän on nyt todella aromaattinen humalaisuus. Sitrushedelmiä ja hieman pehmeämpää mangoisuutta ja passionhedelmäisyyttä löytyy heti alkumausta lähtien. Puhdas mallaspohja ja neutraali lagerkäyminen päästävät humalat hienosti esiin ja mallaspohja kantaa prosenttien vähyydestä huolimatta kokonaisuuden hyvin. Selkeä parannus edelliseen versioon, omaan makuuni nyt ainakin. Nyt on makuu!

Mallaskosken Panimo 100v Juhlaolut ja Tiltu Oatmeal Stout

0 kommenttia
 
Mallaskosken Panimo täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja juhlaa varten on tietysti pantu myös juhlaolut, jonka reseptiikka pohjautuu panimolla 1950-luvulla valmistettuun lager-olueen. Mallaskosken Panimo perustettiin Seinäjoelle kieltolain aikaan vuonna 1921. Kieltolain aikana valmistettiin vain mietoja mallasjuomia ja virvoitusjuomia, mutta kieltolain päättymisen jälkeen vuonna 1932 alettiin valmistamaan myös II- ja III-veroluokan oluita. Panimon toiminta loppui vuonna 1965. 

Vuonna 1997 kuusi Seinäjoelta lähtöisin olevaa nuorta miestä, joiden joukossa oli nykyinen tehtaanjohtaja Jyri Ojaluoma, päättivät perustaa Mallaskosken panimon uudelleen entisen panimon paikalle. Ensimmäiset vanhaa perinteistä nimeä kantaneet Kuohu-oluet valmistuivat joen rannassa vuonna 1999. Ojaluoma on vastannut oluiden valmistuksesta Mallaskoskella jo yli 20 vuotta. Alussa hänellä oli oppi-isänä alkuperäisen panimon perustajan pojanpoika, panimoinsinööri Juhani Wallenius. ”Walleniuksen ansiosta löysimme ja saimme elvytettyä vanhan Mallaskosken Tehtaiden panimohiivan, joka on meillä jatkuvassa käytössä. Perinteet elävät näin sananmukaisesti panimolla sukupolvesta toiseen”, Ojaluoma sanoo. Panimoa laajennettiin kolmisen vuotta sitten lisäämällä käymistilaa, mikä mahdollistaa tällä hetkellä puolen miljoonan litran vuosituotannon. Vuonna 2019 tuotantomäärä oli noin 450 000 litraa.

Sain panimolta kutsun etäyhteyksillä pidettyyn juhlaoluen lanseeraustilaisuuteen, mutta en harmikseni ehtinyt päivätöiden vuoksi siihen mukaan. Vielä ei blogitus lyö ihan niin hyvin leiville. Kuulemani mukaan oli oikein mielenkiintoinen tilaisuus. Varsinaiset juhlat on tarkoitus pitää kesäkuussa Seinäjoella, mutta tässä ajassa mikään ei tietysti ole varmaa. Sain postitse maistettavaksi panimon Mallaskoski 100 Juhlaoluen ja juhlavuoden toisen uutuuden Tiltu Oatmeal Stoutin, jotka arvioin tässä seuraavaksi. 

Mallaskoski 100 Juhlaolut
5,0% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Juhlaolut siis pohjautuu 1950-luvun reseptiikkaan ja mallaspohjassa on käytetty myös pohjanmaalaisen Pehkolan artesaanimallasta. Humalajikkeet on valittu sen ajan oluen valmistustapaa noudattaen. 


Kirkas syvän kultainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Kaunis väri. Tuoksu on hieno ja jykevä. Siinä on hieman karamellisoitunutta ja paahteistakin puolta, mutta kuitenkin raikkaus ja jalohumalaisuus säilyttäen. Olut on suussa täyteläinen ja katkeroltaan miellyttävän runsas. Katkero elää jälkimaussa vielä pitkään nielaisun jälkeen - nyt on kunnollista! Alkumaku on maltaisen makoisa ja siinä on huomattavasti syvempi maku kuin peruslagereissa. Mielestäni se on hieman karamellisoitunutta ja omaa pienen paahteisenkin särmän - uskoisin tämän piirteen tulevan tuosta Pehkolan maltaasta. Keskivaiheilla alkaa jo katkero rakentumaan ja loppua kohti saadaan mukaan myös jalohumalaista yrttisyyttä. Oikein saksalaistyylinen perinteisen makuinen laadukas lager, olematta kuitenkaan täysin perinteisen makuinen vaan jotain enemmän. Erinomainen ja onpa tarinoineen kaikkineen aivan todella hieno tapa juhlistaa merkkipaalua!


Mallaskoski 100 Tiltu Oatmeal Stout
8,0%

Maltaat: Pale Ale, Oat, Crystal, Wheat, Chocolate Malt 
Humalat: Sultana 
Lisäksi laktoosia

Vahvassa kaurastoutissa käytössä mielenkiintoinen Sultana humalalajike, joka on itselleni ihan uusi tuttavuus. Näyttäisi olevan amerikkalainen aika hedelmäiseksi kuvailtu lajike. Humala ei tietysti tässä tyylissä varmasti päällimmäisenä makuna ole, mutta tulipa tämän varjolla nyt tutustuttua tuohonkin lajikkeeseen. Olut on saanut nimensä panimon alkuvuosina Venäjältä sotasaaliina saadun Tiltu-hevosen mukaan. Tiltu olut on esikuvansa mukaan tumma ja rehti, panimolta kerrotaan.
 
Sysimusta olut kaatuu lasiin maltillisesti vaahtoavana. Vaahto on mokkaisen sävyistä. Tuoksussa on konvehtimaista suklaisuutta,, maitokahvia, kaurakeksisyyttä ja paahteisuutta sekä aavistus jotain savuistakin tuntua. Lempeä tuoksu vahvuudeltaan jykevässä oluessa. Maku on paahteinen, suklainen ja kahvimainenkin. Kaura tuo näissä yleensä suutuntumaan sellaisen pehmeän täyteläisyyden, joka tästä hieman uupuu ja suutuntuma jääkin korkeintaan keskitäyteläiseksi - sellaista tuhtia tuntua ei siis synny ja sitä kautta pehmeyskin jää vajaaksi tyylin normista vaikka lisäksi mukana oli makeuttavaa laktoosiakin. Alkoholi pysyy kuitenkin hyvin piilossa, vaikkei runko se kaikkein jykevin olekaan. Pehmeämmän kaurastoutin sijaan siis kuoren alta paljastuukin kuivempi ja humalaisempi hieman foreign export stoutin tyylinen olut. Odotin erilaista ja aluksi tuntuikin odotuksiin nähden pettymykseltä, mutta pullon nestepinnan alati laskiessa totesin että se ajatusmalli on väärä - oluesta pitäisi yrittää nauttia sellaisena kuin se on, kiinnittämättä liikaa huomiota oluttyyliin tai tässä tapauksessa vielä ns. alatyyliin. Stout on stout ja sillä hyvä. 
 
Juhlaolut lienee jo saatavilla tai ainakin tulossa laajalti kauppoihin ja sitä pitää ehdottomasti maistella vielä lisää itsekin. Tiltu puolestaan löytyy Alkosta


Isot belgit: La Rulles Blonde

0 kommenttia
 

Vuoden vaihtuessa nautiskelin erinomaisen La Rulles Triplen, josta toki myös kirjoitin "Isot belgit" -artikkelin. Aika pian tuon jälkeen aloinkin sitten katselemaan josko Rullesia saisi jostain lisää ja löysinkin hollantilaisen nettikaupan, josta sitten tilasin kaksi pulloa sekä Rullesin Blondea, että Rullesin Estivalea. Lopputuloksena sain neljä näitä Blondeja. Kauppa toki pidätti oikeuden vaihtaa tuote johonkin vastaavaan jos sitä juuri oikeaa ei löydykään. Sen verran huikean hyvä oli tämä blondekin että ei tuo varsinaisesti haittaa. Estivale on vähän kevyempi, 5,2 prossainen, ja sitä on välillä saattanut löytää kaupoista Suomessakin. Napataan sellainen sitten jos vastaan tulee. La Rulles Blonde taas näyttää hiljattain tulleen myös Alkon valikoimaan. Iso pullo alta kympin, eli sen vielä kärsii maksaa. Minulle tuo kymppi on ainakin jonkin sortin kipuraja näissä. 

 

Kuva: romahorecaservice.it


Rullesin Tripelistä kirjoittaessani kerroinkin jo, miten panimolla uskotaan avokäymisen taikaan ja siihen että sitä kautta saadaan hiivasta ne parhaat aromit irti. Hiivana toimii alunperin Orvalilta haettu pintahiiva, jota panimo nykyään kasvattaa itse. Myös humalointi on usein avokätisempää kuin belgipanimoilla keskimäärin ja hiilihapot saadaan pullossa jälkikäyttämällä. Rulles Blonde oli panimon ensimmäinen olut, julkaisu tapahtui maaliskuussa 2000.  

 

La Rulles Blonde
7,0% | Vesi, ohramallas, humala, sokeri, hiiva
 
Utuinen kultaoranssi ja vaahdoltaan kuohkea sekä runsaan pitsikäs. Tuoksu hurmaa blondelle epätyypillisen humalaisena - mahtava kukkaisuus sekä kosolti hedelmäisyyttä ja yrttisyyttä. Hunajaisuutta ja raikkaan hedelmäistä belgihiivalle ominaista käymisesterisyyttä löytyy myös. Nyt on blonden tuoksussa siis sopivasti potkua. Maku vastaa tuoksun huutoon. Raikas hedelmäisyys, raikkaat hiilihapot, suutuntuman sopiva kuivuus ja loppuvedon nautinnollinen humalaisuus. Niistä koostuu Rullesin Blonde. Kerroksiakin löytyy - hedelmäisyydessä on käymisestereitä ja humalien aromikkuutta, joita hunajaisuus hienosti tukee. Suutuntumassa vaikuttaa kuivaksi käyttänyt panimon itse erästä toiseen kierrättämä hiiva ja kuohkeat hiilihapot tuottava jälkikäyminen pullossa. Loppuvetoon vaikuttaa nielaisun jälkeen nouseva sopiva lämpö ja edelleen humalien sekä käymisesterien yrttisen mausteinen ja katkeroituva tuntuma. Ei ole nöyrä ja pehmeä blondi tämä, vaan humaloidumpi ja rohkeampi versiointi - Rullesin näköinen. Kuitenkin makeampi kuin saisonit ja lempeämpi kuin tripelit eli tyylilajille uskollisesti belgiblondea. Erinomainen!

Maistossa Mallasseppien lagerit Kultaranta ja Löyly

1 kommenttia
 
Tuli käytyä tuossa viime lauantaina Naantalissa kylpemässä ja tietysti samalla ajattelin tehdä paikallisia oluthankintoja. Mallasseppien panimon myymälä oli lauantaina kiinni, sen tietysti tarkastin etukäteen, joten hankinnat sijoitettiin K-Supermarket Ukko-Pekkaan. Mallassepät on kova IPA panimo ja hyllyssä olikin sekä Naantalin Eeppistä että legendaarista Lekaa, mutta siinä valikoimaa selatessa totesin etten ole itse asiassa koskaan maistanut panimolta ainuttakaan lageria. Lopulta ostopäätös kohdistui siis Kultaranta lageriin ja Löyly craft lageriin. Katsotaan miten kavereilta taittuu pohjahiivalla pano.
 
Kultaranta on näistä se ilmeisesti se perinteisempi. Etiketti kertoo oluen olevan suomalaisesta viljasta ja tsekkiläisestä Saaz-humalasta valmistettu olut.

Mallassepät Kultaranta 
5,2% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva


Utuinen, kullankeltainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Tuoksussa on viljavaa maltaisuutta, hieman ruohoa, keväistä kukkaniittyä ja Saazin tuomaa tsekkiläisen oluen pehmeän sitrushedelmäistä tuntua. Raikkaan lagerin laadukas tuoksu. Maku jatkaa samalla konstailemattomalla linjalla. Hyvä keskitäyteläinen maltillisesti hiilihapotettu suutuntuma. Hieman makeutta rungossa, mutta tasapainottavaa katkeroa sitä kontraamaan ja aromipuolelta mukavasti hedelmää siihen tueksi. Mukava suodattamattoman lagerin hieman ruohoinen kellerbierin tuntuma, joka toimii minulle hyvin. Raikasta, mutta pehmeää ja miellyttävää nautittavaa. Juontiolueksi kai tarkoitettukin ja siinä toimii, vaikka makuakin on. Hyvä ensikosketus naantalilaiseen lageriin. 

Seuraavaksi sitten craft lager tittelillä tuleva Löyly, jonka etiketistä löytyy sitten jo humalakäpyä ja kuvauksestakin lupailuja hedelmäisestä humalasta. Ajattelin tämän niin, että Kultaranta oli tämä "peruslager" ja Löyly sitten askel siitä eteenpäin voimakkaampaan suuntaan. Maistetaan.

Mallassepät Löyly
5,2% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva


Ulkonäkö on samankaltainen, ehkä hieman vaaleampi tai kirkkaampi ja vaahdoltaan pitsikkäämpi. No nyt lähtee jo tuoksussa - humalaa nimittäin on! Onpa mahtavat limenkuorimaiset ja herukkaiset aromit - aromeissa ei sinänsä ole mitään erikoista tai outoa, mutta se intensiteetti jolla ne lasista ulos puskevat on mahtava. Haiskahtaa Mosaicilta, mutta en sano mitään varmaksi eikä sillä mitään väliä loppujen lopuksi olekaan. Jos tuoksussa oli potkua niin sitä löytyy sitten kyllä maustakin, mutta ei ylitse vuotavasti vaan tasapaino huomioiden. Mallaspohja tuntuu Kultarantaa kevyemmältä, mutta se voi johtua selvästi voimakkaammasta katkeroinnista, joka kuivattaa jälkimaun nautinnolliseen hedelmäiseen loppuvetoon. Humalien hedelmäisyys siis tosiaan kantaa alusta loppuun asti - alun herukkainen ja eksoottisenkin hedelmäinen otanta kääntyy lopussa tiukemman sitruksen puoleen, edelleen raikkautta korostaen. Taustalla vaikuttaa kokoajan lagerin heleä maltaisuus eli kyllä tämän pintahiivasta sitä kautta selkeästi erottaa. Perkule, onpas raikkaan tuntuinen ja maukas, niin todella maukas. Tämä pääsi kyllä Kultarannan jälkeen yllättämään vähän puskista - tämä ei ollut siitä ainoastaan askel voimakkaampaan suuntaan vaan ihan kunnon harppaus tai kolme. Järisyttävän erinomainen.

Taittuu siis Mallassepiltä myös lagerit eli pohjahiivat, näin annan itseni tässä kohtaa ymmärtää. Löylyä lissää, löylyä lissää, löylyä lissää, mutta ei kiukaalle vaan Harrille, kiitos!

Arvioidut oluet ostettu Naantalin K-Supermarket Ukko-Pekasta.

Isot belgit: Corsendonk Pater Dubbel

2 kommenttia
 
Viimeisin nettitilaukseni sisälsi Corsendonkin 13 oluen setin ja lasinkin siihen kylkiäiseksi. Harvemmin tulee moisiin tartuttua, mutta nyt se tuntui jotenkin hyvältä eikä ole jälkikäteen kaduttanut. Olen maistellut nuo 13 pikkupulloa jo ja osan arvioinutkin blogini facesivuille. Yleisarvosana hyvä+. Noiden setissä tulleiden oluiden lisäksi tilasin panimolta toki isonkin pullon, jotta pääsisin sen myötä kirjoittamaan tämän artikkelin. Tässä on siis Corsendonk Pater Dubbel, joka virallisesti myydään kai pyöreän tinatörpön sisällä pullo paperiin käärittynä, mutta minulle tuli vain pelkkä paperiin kääritty pullo. Tämä ei haittaa koska en keräile tätä olutmemorabiliaa eli kierrätykseen vaan olisi mennyt moinen putkilo. 




Nykymuotoinen Corsendonk ei ole panimo vaan tuotemerkki, jota panee panimo nimeltä Du Bocq. Panimon nimikään ei välttämättä heti soita kelloja, mutta jos vielä kerron, että yksi heidän tuotemerkeistään on myös Gauloise, niin ehkä sitten jo kilkattaa. Gauloise Brune on nimittäin yksi Alkossa "ikuisesti" roikkuneista isoista belgipulloista. Suomesta löytyy maitokauppojen puolelta myös kelpo witbier Blanche De Namur, joka on niin ikään Du Bocqin tuotteita. 
 
Corsendonkia pantiin kuitenkin omassa panimossa vuoteen 1953 asti, jolloin panimo suljettiin ja tuotemerkkiä alettiin valmistamaan sopimusvalmistuksena muissa panimoissa. Nykyään kaikki Corsendonkit panee nimenomaan Du Bocq. Corsendonk Paterin, eli tämän oluen jota tänään nautin, kerrotaan valmistetun ensimmäistä kertaa vuonna 1906. Du Bocq on perheomisteinen ja jo kuudennessa sukupolvessa perustaja Martin Belotin jälkejäisten pyörittämä panimo. Ikää siis tälläkin operaatiolla jo on. Ensimmäiset Gauloise merkin oluet valmistettiin jo 1920-luvulla. 




Corsendonk oluiden valmistusprosessista kerrotaan sen verran, että keiton aikana lisäillään humalat ja mausteita, joista erikseen mainitaan tyypilliset korianteri, anis ja appelsiininkuori, mutta ei siis kerrota mihin oluisiin mitäkin laitetaan. Oluet hiivataan 22 asteessa panimon hiivalla ja käymisen aikana lämpötila saattaa nousta 26 asteeseen asti. Pääkäymisen jälkeen oluet lageroidaan eli varastokypsytetään nollan asteen tuntumassa muutaman viikon ajan. Kaikki Du Bocqin oluet myös suodatetaan, paitsi vehnäoluet kuten Blanche De Namur. Sen jälkeen pullokäymistä varten lisätään sokeria ja tuoretta hiivaa - näin muodostuu belgityyleille ominaiset eläväiset hiilihapot. Tämä jälkikäyminen kestää 12-14 päivää 25 asteisessa tilassa, jonka jälkeen olut on valmista myyntiin. Pari kuukautta menee siis keitosta pulloon. 
 
Tämän Pater Dubbelin etiketti ei mainitse raaka-aineista kuin ohramaltaan (sisältää ohramallasta).
 
Corsendonk Pater Dubbel
6,5% |  Sisältää ohramallasta



Lasiin kaatuva olut paljastuu reunoiltaan läpikuultavan tummanruskeaksi ja muodostaa ylleen mittavan beigevivahteisen vaahdon. Kyllä se ihan dubbelilta näyttää. Tuoksussa hurmaa raikas hedelmäisyys, jossa on päärynänkuorimaisia "belgihedelmän" aromeita  ja niiden taustalla tummempia kuivattuja hedelmiä. Tosi raikas hedelmäisyys ja varsinkin kun lasissa on tummahko olut - sen ei arvele ulkonäön perusteella olevan ainakaan näin raikkaan tuoksuinen. Monesti väri näihin tummempiin belgeihin tuleekin maltaiden sijaan tummasta sokerisiirapista - niin kai tässäkin. Maltaan hentoisia sävyjä ja mielestäni myös kevyttä kirsikkaisuutta nousee lasista. Hyvä tuoksu. Maku toimii myös. Mitään makupommeja tripelien tai vielä vahvempien quadrupelien tavoin dubbelit eivät yleensä ole eikä ole tämäkään. Mutta hyvän makuinen on ja tasapainoinenkin. Jälleen huomattavan raikas, vaikka nyt nielaisun jälkeen mukaan tulee mausteisuutta ja tummempia, hieman karamellisoituneita sekä paahdetun sokerisia sävyjä. Hetken lasissa lämmettyään tuoksun raikas hedelmäisyys on edelleen puoliksi tallella, mutta mukaan on tullut myös anista ja lakritsia sisältävää suuntausta. Etiketin nautintasuositusta 4-6 astetta voi pitää ehkä hyvänä aloituslämpönä, mutta toki aromit kunnolla avautuvat vasta hieman lämpimämmässä. Hyvän makuinen, belgiolueksi varsin täyteläinen, mutta ei kuitenkaan kovin makea eikä myöskään liian kovasti hiilihapotettu. Pidän todella onnistuneena tyylissään. Hedelmäisempi ja raikkaampi mielestäni kuin Westmalle Dubbel, mutta pakko myöntää että siitä on aikaa kun olen sitä maistanut viimeksi, mutta tällainen mielikuva minulla nyt on. Ei mitään vaikeuksia tissutella isoa pulloa - vielä kun olut muuttaa lämmetessään makuprofiilia tummempaan, monimuotoisempaan ja hitaasti maisteltavampaan muotoon niin viihtyyhän tässä.  
 
.
.
.
 
Jälkikirjoituksena todettakoon, että valitettavasti se kauppa josta olen näitä tilaillut eli Belgiuminabox on mennyt konkurssiin. Huomasin tämän viime viikolla kun lähdin katselemaan josko olisi maukkaita isoja belgejä tarjolla. Kaupan sivuilla sanotaan olevan huoltotoimenpiteitä käynnissä, mutta konkurssi-ilmoitukset löytyy netistä, joten se lienee sinettiä vaille valmista kauraa. Harmi homma, sillä tuoltahan tuli tilailtua useammankin kerran ja aina palvelu oli hyvää. Tsekkailin sitten muita vaihtoehtoja ja laitoinkin yhden tilauksen vetämään (mm. pari La Rullesia!), mutta palataan siihen sitten jos ja kun se tulee perille. 

Isot belgit: Rulles Triple

1 kommenttia
 
Isot belgit saivat päättää vuoden 2020 ja aloittaa vuoden 2021 kun vuoden vaihteen molemmin puolin nautiskelin lasillisen tätä belgialaispanimo Rullesin erinomaista tripeliä. Tämäkin oli syksyisen nettitilaukseni satoa.
 


Olen maistellut tätä vuonna 1998 perustetun pienehkön panimon olutta aiemminkin ja se oli mm. Alkon jouluolutvalikoimassa vuonna 2010. Panimoa vetää Grégory Verhelst, joka valmistui alalle vuonna 1997 ja heti siis seuraavana vuonna laittoi panimon pystyyn. Laitteistoa haalittiin jonkun aikaa ja ensimmäinen olut saatiinkin ulos vasta seuraavan vuosituhannen puolella maaliskuussa 2000. Panimomestarilla on tiukat periaatteet oluiden suhteen - ne käytetään avokäymisellä eli avoimissa sammioissa, koska näin hän kokee saavansa olueen enemmän aromikkuutta ja kaikki pakataan vain kolmenvartin pulloihin ja jälkikäytetään pulloissa. Tässä on siis panimo minun makuuni! 
 
Grégory hiivaa keräämässä (kuva: Beertourism.com)
 
Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että panimo aloitti Orvalilta haetulla hiivalla ja on sittemmin "kesyttänyt" sen omaan panimoonsa sopivaksi. Käymissammion pinnalta kerätään käymisen yhteydessä hiivaa talteen ja se käytetään sitten seuraavaan satsiin ja niin edelleen. Beertourism.com tietää erinomaisessa jutussaan kertoa, että viimeksi Orvalilta olisi tuoretta hiivaa haettu vuonna 2009 eli metodi toimii tehokkaasti. 




Panimo sijaitsee Belgian eteläisessä osassa Gaumen alueella. Luxemburgin ja Ranskan rajoille on vain parisenkymmentä kilometriä matkaa.

Triplessä vahvuutta on 8,4%. Pale ale ja pils -maltaiden ohella käymiseen on annettu lisäpotkua sokerilla, joka on tyylissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Humalina toimivat amerikkalaiset Warrior, Cascade ja Amarillo. Hiivana siis legendaarinen Orvalin hiiva - ja täytyy nyt muistaa, että se ei ole se brettanomycesiä sisältävä hiiva, sillä myös Orval käytetään ensin "perushiivalla" ja bretta lisätään vasta pullotusvaiheessa.

La Rulles Triple
8,4% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva




Kauniin kultaista ja vaahdoltaan muhkeaa olutta. Vaahto kestää pitkään ja jättää komeat pitsikuviot lasin reunoille laskiessaan. Oioioi mikä tuoksu! Viljavaa maltaisuutta, hunajaa, päärynänkuorimaista ”belgihedelmää” ja se mikä erottaa ihan siitä perustriplestä on myös varsin tuntuva humalointi, josta irtoaa hedelmäisyyttä ja yrttimäisyyttä. Maku iskee lujaa - humalaisempi ja hedelmäisempi kuin tripelien keskitaso, mutta kuitenkin se parhaiden tripelien ydin säilyttäen. Mahtava viljainen sekä hunajainen pohjavire. Runsaasti kuivattua hedelmäisyyttä ja sitten tuoreempaa hedelmänkuorimaisuutta sekä mausteisuutta myös. Hyvä pitkäkestoinen katkero saadaan vielä loppuvetoa kruunaamaan. Nielaisun jälkeen humalien hedelmäisyyttä nousee vielä mukaan. Todellista herkkua. Perinteinen, mutta modernilla kulmalla humaloinnin suhteen. Aivan todella erinomainen tripeli. Jotain samaa Chouffe Houblon Doppelen IPA Tripeli kanssa, mutta kuitenkin lempeämmin - tripelmäisemmin. Taidokkaasti kun jenkkihumalaa yhdistää muuten jo laadukkaaseen ja toimivaan pohjaan niin kyllä se vaan nostaa tasoa vielä ylemmäs. 
 
Erinomainen päätös vuodelle 2020 ja vielä parempi alku vuodelle 2021 - onhan toinen lasillinen aina ensimmäistä parempi. 
 

Maistossa St. Bernardus Tripel ja Triporteur Nipple Trippel

0 kommenttia
 
Yhä harvinaisemmiksi käyvät pakkassäät jatkuvat täällä Rauman rannikolla. Ilma on tyyni ja rauhallinen pikkupakkasen paukkuessa. Nämä ovat juuri niitä talven parhaita iltoja vetäytyä kotaretriittiin parin hyvän oluen kera. Tänään valikoin kellarin valikoimista pari etämyynnillä Euroopasta tilattua tripeliä, joita en nyt nauti rinnakkain vaan peräkkäin, mutta kuitenkin toisiinsa verraten. Tässä on sellainen sopivasti kutkuttava klassikko vastaan uudempi aalto asetelma, kun vastakkain on St. Bernarduksen hieno ja klassinen tripel sekä uudempi Triporteur Nipple Trippel, jonka alaotsikkona on ”we brewed a classic tripel”. Maistetaan siis mikäli uudempi panimo on sanansa mittainen ja seisoo tasavahvasti klassikon rinnalla. 
 
 
Bernarduksen klassikossa vahvuutta on 8% ja ainesosina ohramallas, sokeri, humala ja hiiva. Triporteur on hieman vahvempi kellottaen 8,5% ja neljän viljan pohjalla mennään eli ohraa, vehnää, kauraa ja ruistakin löytyy. Muista ainesosista ei mainintaa. Näkemystä aiheeseen pitäisi löytyä sillä tein aika hyvän pohjatyön tripelien maisteluun tuossa 2019 kesällä kun maistelin reilut 40 eri tripeliä. Aloitetaan tulokkaasta. 
 
Triporteur Nipple Triple
8,5% | Ohraa, vehnää, kauraa, ruista 
 
Oranssihtavaan kallistuvan värinen ja vaahdoltaan belgityyliseksi varsin niukka olut. Lasia pyöritellessä vaahto tarttuu lasin reunoihin jättäen ns. ”pitkät jalat” eli vahvuutta ja kenties jäännössokereitakin löytyy. Tuoksu on hyvä ja nousee lasista tarjoten alkuun appelsiininkuorimaista ja aprikoosimaista hedelmää tripelille tyypillisten kuivattujen hedelmien oheen. Hunajainen makeus leijailee taustalla tuhtina. Maku alkaa hunajaisen makeana ja hedelmäisenä. Makeus kantaa jälkimakuun asti varsin täyteläisenä, eli sellainen parhaiden belgien ja tripeleiden puraisu ja sen myötä nautinnollisesti petollinen juotavuus tästä puuttuu. Makua kuitenkin on ja hyvää sellaista. Tosi hunajainen ja pehmeä tuntuma myös hiilihappoisuudeltaan, runsaasti kuivahedelmää jopa sokeroitua banaania ja aprikoosia. Sellaista naposteltavaa. Pieninä siemauksina ja kiireettömästi nauttien oikein miellyttävää olutta, mutta ei tällä tripelien kärkikahinoihin asiaa ole. Makeutta on niin paljon, belgioluelle aivan epätyypillisen paljon. Lempeä Leffe on tämän rinnalla tiukkaa tavaraa. Triporteur vie kuitenkin pehmeyden linnunmaitomaiselle tasolle - vai onko Nipple Trippel sittenkin kumarrus äidinmaidon suuntaan? Reittausblogi ei tällä kertaa tavoittanut Arttu Wiskaria antamaan tähän lausuntoa. Pehmeää ja makeaa joka tapauksessa on, mutta runsaan hedelmäistä ja hyvän makuista myös. Oluena hyvä, tripelien mittapuulla ei kovin kummoinen.
 
Sitten pari makkaraa perunasalaatin kera ja jälkiruuaksi jo aiemmin itselleni tuttu St. Bernardus. 
 
St. Bernardus Tripel 
8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva 
 
 
Vaaleamman kultainen ja vaahdoltaan runsas tulkinta. Tuoksu antaa voimakkaan hunajaiset ja kuivahedelmäiset piirteet eteen ja taustalle nousee mausteisuuttakin. Selvästi raikkaan aromaattisempi kuin aiempi neljän viljan tripel. Päärynänkuorimainen hedelmäisyys suorastaan pirskahtelee lasista parhaiden belgitripeleiden tapaan. Maku on erinomainen ja suutuntumakin tripelille tyypillisempi eli vaikka runsautta löytyykin niin makeutta ei ainakaan loppuvedossa enää liiemmin ole ja humalaisuutta sekä katkeroakin löytyy. Hyvät raikkaat hedelmät ja totuttuun tapaan ”belgihedelmäisesti” eli omenan- ja päärynänkuorimaisuutta nousee esiin ja pientä mausteista käymisesteriä myös. Hieno klassinen tulkinta. Ei aivan ykkösluokan kamaa esim. La Trappen tai Karmelietin tapaan, mutta aivan niiden kannassa. Hieno nauttia panimon omasta lasista tässä ympäristössä. Totaalista rauhaa ja harmoniaa. Onpa hienoa istuskella kodassa taasen. Varsinkin kun olut maistuu hyvälle. Muutama ilta täällä on vuosien saatossa tullut vietettyä ja vaikka lapsetkin monesti ovat mukana niin näin yksin istuessa pääsee kuitenkin aivan erilaiseen tunnelmaan - ulkomaailma unohtuu pariksi tunniksi kokonaan.

Kotiolutta: BBHBC Morning Coffee Imperial Stout

0 kommenttia
 
Kotiolutta Eurajoelta maistoon taas. Tekijän edellinen kotiolut Old Fart Barley Wine oli erinomainen ja siinä, kuten tässä imperial stoutissakin on käytetty tekijän omalta pihalta kaadetun tammen lastuja. Lisäksi kuten Morning Coffee nimikin antaa olettaa on sekundaariin mennyt kahvia, eikä mitä tahansa kahvia vaan kenties yhden Suomen pienimmän kahvipaahtimon eli Eurajoen kuntaan kuuluvan Rikantilan Capri Coffeen paahtamaa meksikolaisen Sicobin tilan kahvia. Vahvuutta jytkyllä on noin 11,5% ja katkeroarvoa laskennallisesti muikeat 96 IBU.
 
BBHBC Morning Coffee
11,5% | 96 IBU | 118,5 EBC
 
Maltaat: Pale Ale, Delicacy Caramel Rye, Cookie, Black, Chocolate, Wheat, kaurahiutale ja fariinisokeri
Humalat: Magnum ja EKG
Hiiva: Mangrove Jack's M42 New World Strong Ale 
Lisäksi tekijän itsensä paahtamia tammilastuja ja Capri Coffeen paahtamia kahvipapuja


Sysimusta ja mokkaiselta vaahdoltaan niukka olut. Moottoriöljymäinen viskositeetti kaataessa, ainakin melkein. Tuoksu on intensiivisen kahvimainen, mutta kahvisuus on melko lempeää eikä yhtään kitkerää. Taustatoimijoina häärii tuttua imperial stoutin tuoksua - paahteisuutta, suolaista noitapillilakua, tummaa suklaata. Voimakas ja hyvä tuoksu, joka todella houkuttelee maistamaan. Maku on myös erinomainen ja vahvuuskin pysyy hyvin rungon takana aisoissa. Alkuveto alkaa jo hivenen suolaisen lakritsaisena, siirtyen sitten loppua kohti enemmän ja enemmän kahvimaiseen suuntaan. Tammikypsytys on ollut lempeä ja sen huomaan oikeastaan kunnolla vasta jälkimaussa. Aivan alkumaussa alkoi tuntumaan siltä että runko katoaa kun makeus jää paahteen alle, mutta keskivaiheilla kahvin iskeytyessä kunnolla kehiin tulee samalla mukaan myös sokerimaista makeutta, erikoinen efekti - voisiko olla fariinisokerista? Toimii joka tapauksessa erittäin hyvin. Täyteläisen paksu suutuntuma elää näin loppuvetoon asti, jossa katkero ja alkoholin lämpö vievät homman kohti kauniin kahvimaista finaalia. Onpahan vain hämmentävän hyvää. Sattumoisin tiedän tai luulen tietäväni ettei reseptiikkaa ole sen enempää harjoiteltu tai hiottu, joten tämä on tekijän terävän reseptiikkakynän ja mittavan panokokemuksen ansiosta tullut ns. laakista kuntoon. 
 
Ainahan voi toki parantaa, mutta kyllä tässä mielestäni kahvin määrä on kunnossa, tammilastujen määrä on maltillinen ja tulee vivahteena joten sekin on kunnossa. Humalointi on riittävän tykki tälle rungolle, eikä vedä kahvia kitkeräksi, joten kunnossa. Mallaspohja tiukan paahteisena on minun makuuni kunnossa, mutta varmasti pastrystoutistit ottaisivat tuhdimmankin makeuden. Hiiva on hienosti jaksanut jälkikäyttää sopivan hiilihappoisuuden, maltillisen toki kuten tyyliin kuuluu, joten kunnossa on sekin palanen. Erinomainen olut - tässä kohtaa heti vuoden 2021 paras imperial stout! No vitsi vitsinä, mutta saa oikeasti olla todella hyvä olut jos haluaa tämän syrjäyttää.