Kotiolutta: Kyllikki Brewing Lé Lorié (Coconut Maple Imperial Porter)

0 kommenttia
 
Sitten maistoon jykevää kamaa ihanalta Kyllikiltä. Sain tältä kotipanevalta lahtelaiskaksikolta kolme olutta jo lokakuun puolella, mutta säästelin tarkoituksella tätä syysiltojen lämmittäjäksi mainittua olutta sellaiseen rauhalliseen kotailtaan, jossa olut pääsisi varmasti oikeuksiinsa. Nuo kaksi aiemmin maistettua olivat Apex Sauce Mango Pale Ale ja Küllitarha Witbier
 
Lé Lorié onkin sitten tosiaan taas pidemmällä ainesosaluettelolla siunattu, mutta ei se Apex Saucenkaan tapauksessa ollut este oluen erinomaisuudelle. Tässä 9,8% vahvassa vaahtera kookos porterissa on käytetty perusraaka-aineiden lisäksi kookoslastua, kookosvettä, vaahterasiirappia, vaniljaa ja laktoosia. Humalina Magnum ja EKG eli East Kent Goldings.
 
Tekijän kommentit:
Ideana tämän kanssa oli vain testata miten kookoos käyttäytyy tummassa oluessa. Tummia erikoismaltaita tosin lorahti reseptiin sen verran paljon, että tulos venyttää porterin määritelmää. Paahdettua kookoslastua meni keittoon ja secondaryyn. Keittovaiheessa lisättiin mukaan myös loraus kookosvettä sekä loppua kohden vaahterasiirappia sekä laktoosia. Pehmeä ja pyöreä. Täydellinen syysillan lämmittäjä.

 

LÉ LORIÉ Coconut Maple Imperial Porter
OG: 1.103 | FG: 1.031 | IBU: 33 
 

Musta, hyvin maltillisesti vaahtoava tai käytännössä miltei vaahdoton olut. Tuoksu on herkullinen. Siinä on todella leivosmainen suklaisen kookosmainen ja vaniljaisen pehmeä, välillä kermakahvimainenkin tuoksu. Mikä se on nimeltään se suklaaleivos, jossa on kookoshiutaleita päällä? En muista nimeä nyt, mutta sellaiselta tämä tuoksuu. Taitaa olla ihan vaan suklaaneliö kookoshiutaleilla, no sama se. Oluella on täyteläinen ja pehmeä suutuntuma, jossa on vaahdottomuudesta huolimatta myös hiilihappoja sopivasti. Makukin on maukas, oikeastaan todella hyvä. Paahtomaltainen pohja, jossa on konvehtimaista suklaisuutta ja jonkin verran myös kahvimaisuutta, joka ilmeisesti laktoosin myötä saa hieman kermaisiakin sävyjä. Keskivaiheilla siirrytään runsaan anteliaisiin leivosmaisiin sävyihin, jotka ovat edelleen suklaisia ja kookos tulee nyt myös vahvana mukaan. Vanilja korostuu sitten lopussa ja vielä jälkimaussakin. Erittäin runsasmakuinen ja niin pehmeän silkkinen että nauttiminen tuntuu melkein synniltä. Vaahterasiirappiakin on käytetty ja onhan se oluen nimeenkin nostettu, mutta ei ainakaan dominoi vaan hentoisena jää enemmän muiden makujen varjoon, nousten kuitenkin jälkimaussa enemmän esiin. Taidokkaasti maustettu. Vaikka ainesosia on runsaasti niin lopputulos on ennen kaikkea tasapainoinen ja erittäin nautittava sekä mauiltaan runsas. Erinomainen olut, suorastaan häikäisevän hyvä. Taitaa olla jo jonkin aikaa kypsynytkin kun kaikki on niin harmonisesti asettunut. 

Kiitokset Kyllikki Brewingille tästä kerrassaan elämyksellisestä nestemäisestä leivoksesta.

Olutarvio: Robinsons Trooper Fear Of The Dark

0 kommenttia
 

Fear Of The Dark

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: English stout
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu olut saatu maahantuojalta)

Iron Maidenin ja brittiläisen Robinsons panimon jo tutuksi tullut yhteistyö on edennyt sarjan ensimmäiseen kunnolla tummaan olueen. Vuonna 2016 käytiin jo pikkuisen kurkkaamassa pimeällä puolella Trooper Red 'n' Black porterin kanssa, mutta se kääntyi lopulta enemmän punaisen kuin mustan sävyiseksi - myös mauiltaan. Nyt mennään kuitenkin kunnolla paahteisten makujen maailmaan, sillä oluen tyylinä on english stout. Oluelle nimen ja inspiraation on antanut vuonna 1992 julkaistu Fear Of The Dark albumi ja erityisesti sen ikoniseksi muodostunut nimikkokappale, joka on varmasti useimmille tuttu. Mielestäni paras versio tästä kappaleesta on A Real Live One livelevyllä, jossa erityisen intohimoisesti mukana laulava yleisö saa ihon kananlihalle joka kerta - veto on kaiken lisäksi äänitetty Helsingissä 27.8.1992, joten me suomalaiset voimme olla siitä erityisen ylpeitä. 

Musta väri tämän tyylisiin oluisiin saadaan tummaksi paahdettuja maltaita käyttämällä. Vaaleaa perusmallasta on aina suurin osa mallaspohjasta ja lisävivahteita kuten suklaan ja kahvin aromeita saadaan eri tummuusasteisiin paahdetuista erikoismaltaista, joita voidaan käyttää useita erilaisia. Fear of the Dark oluessa on käytetty sekä ohra-, että vehnämallasta.
 
 
Läpinäkymättömän musta olut, jonka vaahto on beigevivahteinen. Valoa vasten tarkasteluna oluessa on tumman punaruskeitakin sävyjä. Tuoksussa on paahdettujen maltaiden paahteinen, kylmäuutetun kahvimainen ja suklainen aromi. Robinsonsin käyttämä englantilainen hiivakanta tuottaa käymisessä olueen tunnistettavan "brittityylisyyden", jota voisi kuvailla hieman marjaiseksi. Lisää brittisuuntausta tuo humalointi, joka tuo minulle mielle yhtymiä kuivaan puuhun ja kukkaketoon. Hieman epästoutmaisesti tuoksussa on varsin mukavasti myös raikkautta. Makukin kertoo, että nyt ei ole sukellettu ihan stoutlaarin synkimpään päähän vaan paahteisuus on lempeää ja maltaan maut suklaisia. Humalien katkeruus jää varmasti tarkoituksellakin taustarooliin, mutta aromipuolelta sen sijaan löytyy maltaan tueksi hedelmäisyyttäkin. Stoutit ovat usein mielestäni parhaimmillaan siellä export stoutin vahvuuksissa eli seitsemän prosentin kieppeissä. Näissä kauppavahvuisissa runko jää monesti turhan ohueksi, mutta Robinsons on tämän miinan onnistunut välttämään ja suutuntuma tässä onkin sopivan täyteläinen ja myös nautinnollisen pehmeä - mallaspohjassa käytetty vehnä vaikuttaa tähän oleellisesti. Maun intensiteettikin on vahvuuteen nähden hyvällä tasolla, eli ei jää pliisuksi missään kohtaa. Laadukas brittityylinen stout joka tekee hyvin oikeutta ikoniselle kappaleelle. Maukas siemailuolut vaikka joulusesongin pakollisten konvehtien kylkeen.

Yhteenveto

Perinteinen brittiläinen stout
ARVOSANA: 8

Isot belgit: Poperings Hommelbier

0 kommenttia
 
Isot belgit sarja jatkuu taas tauon jälkeen kun kuljetusfirma kiikutti Belgiasta lisää tavaraa kotiovelle. Etämyyntiä ja laillisesti nääs. Korkataan paketin ensimmäinen iso heti sieltä odotetuimmasta päästä eli mennään itselleni maistamattoman arvostetun Poperings Hommelbierin pariin. Kyseessä on 7,5% belgityylinen ale, jossa on käytetty kahta mallasta ja neljää eri paikallista humalaa. Hommel tarkoittaa paikallisella murteella humalaa ja Poperinge on kunta Länsi-Flanderin alueella. Kaikki oluen humalat luonnollisesti tulevat Poperingen alueelta. Olut valmistettiin ensimmäisen kerran paikkakunnan joka kolmas vuosi järjestettäville humalafestivaaleille vuonna 1981.
 

 

Hommelbieriä valmistaa nykyään Leroy Breweries nimellä kulkeva yhtiö, joka muodostettiin vuonna 2016, kun Van Eecke ja Het Sas panimot yhdistyivät. Van Eecke on näistä kahdesta se, joka Hommelbierin kehitti vuonna 1981. Panimosta on ensimmäiset merkinnät aikakirjoissa vuodelta 1624, joten historia on mittava. Panimo sijaitsee Watoussa, hyvin lähellä Ranskan rajaa ja luonnollisesti myös Poperingen lähellä. Panimon toinen tunnettu brändi on Kapittel ja olen niistä maistanut ainakin blonden ja tripelin.


Poperings Hommelbier
7,5% | Vesi, ohramallas, humala, neljää eri Poperingen alueen humalalajiketta
 
 
Kultaoranssia ja läpikuultavaa olutta kaatuu lasiin. Vaahto rakentuu rauhallisella kaadolla kauniisti ja kestääkin pitkään. Tuoksussa on aromaattista appelsiininkukkahunajaa, kuivattuja hedelmiä ja hieman yrttimäisyyttä. Hunajaisuus on eniten pinnalla ja se tosiaan on herkullisen appelsiinimaista. Upea tuoksu kerrassaan. Alkumaussa olut on makean hunajainen ja hedelmäinen. Keskivaiheilla alkaa kuivumaan hieman ja saamaan myös mausteista särmää. Lopussa on kuitenkin vain kevyt katkerointi, joka jättää jälkimakuun edelleen melko runsaastikin hunajaista makeutta. Upeat aromit ja hunajainen hedelmäisyys, mutta jälkimaun makeus ei itselleni täysin toimi. Kaipaisin kuivempaa purentaa ja sitä kautta syntyvää raikkautta ja juotavuutta. Makeudesta huolimatta kuitenkin hieno olut. Tässä on jotain erityistä tuossa aromikkaassa hunajaisuudessa, jollaiseen olen aiemmin törmännyt vain vaaleissa saksalaisissa bockeissa ja niissäkin huomattavasti vaimeammin. Hunajaisuus lienee kaikkien kolmen pääraaka-aineen yhteispelinä syntynyt eli maltaista, hiivan käymisestereistä ja humalista kaikista tulee siihen kontribuutiota. Humalasta lähinnä tuo appelsiinimainen hedelmäisyys, joka siis hunajaisuuteen tässä kauniisti nivoutuu. 
 
Isoa pulloa siemailee makeuden vuoksi jonkin aikaa ja siinä ehtii mietiskelemään kaikenlaista. Sellainenkin idea tuli, että mitäs jos tähän lisättäisiin brettanomyces hiivaa samalla tavalla pullotuksen yhteydessä kuin legendaariseen Orvaliin...? Voisi nimittäin toimia hienosti! Yhteenvetona tästä jäi makeudesta huolimatta positiiviset mielikuvat ja voisin ostaa uudelleenkin, mutta ehkä silloin pienessä pullossa. Tuo hedelmäisyyden ja hunajaisuuden yhteispeli on niin kiehtovan aromikas.

 

Olutarvio: Robinsons Iron Maiden Trooper IPA

0 kommenttia
 

Trooper IPA

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: India Pale Ale (IPA)
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu olut saatu maahantuojalta)


Iron Maiden nokkamies Bruce Dickinsonin ja Robinsons panimon panimomestari Martyn Weeksin yhdessä luomat Trooper -oluet ovat saaneet taas jatkoa. Näitähän on jo useampia. Yhteistyö alkoi vuoden 2013 Trooperista ja toistaiseksi viimeisin maistamani oli alkuvuonna 2020 arvioimani Sun and Steel, joka oli yhteistyön kuudes hedelmä. Nyt ollaan siis sarjassa edetty ainakin jo seitsemänteen olueen ja mikäs sen mukavampaa. Tämä Trooper IPA lanseerattiin briteissä jo maaliskuussa tänä vuonna, mutta korona hidasti oluen saantia Suomeen asti. Nyt sitä kuitenkin saa ja vieläpä tuoreena eränä. Trooper IPAan on inspiraatiota haettua amerikkalaisista IPA-oluista, joita Bruce Dickinson maisteli Denverissä järjestetyssä vuoden 2019 Craft Brewers Conferencessa, jossa myös toimi pääpuhujana.  Pakkaus on erittäin tyylikäs kaikinpuolin, kuten sarjan oluissa on totuttu. Mallaspohjassa on käytetty sekä ohraa että vehnää. 
“An IPA is something we’ve always wanted to do with TROOPER but had to wait until the timing and recipe were right. We are extremely proud of this brew which marries together familiar American hoppy flavours with a fundamentally British backbone. -Head brewer Martyn Weeks”
 
 
Kaunis kultainen olut kaatuu lasiin ja vaahtoaa maltillisesti. Vaahtokukka jättää laskiessaan lasin reunoille vaahtoa niin sanotuiksi pitsikuvioiksi, joka myös osaltaan kertoo IPA oluelle tyypillisestä voimakkaasta humaloinnista. Humalointi nouseekin tuoksussa voimakkaasti ja nautinnollisen aromaattisesti päällimmäiseksi. Tuoksu on sitrushedelmäinen, hedelmänkuorimainen, keksimäisen maltainen ja raikas. Oikein sellainen pubioluen tyylinen - niin kuin brittiläiset vain osaavat. Maussa amerikkalaisten humalien sitrushedelmäinen aromaattisuus ja tietynlainen terävyys yhdistyy brittialemaiseen keksimäiseen ja hieman pähkinäiseen maltaisuuteen sekä englantilaisen hiivakannan hedelmäisiin käymisestereihin, jotka jälkimaussa kääntyvät hieman marjaisempaan suuntaan. Katkeroa on terhakasti eli olut niin sanotusti puraisee sopivasti. Puraisun osalta mieleeni tuleekin se kaikkien aikojen ensimmäinen vuonna 2013 julkaistu Trooper-olut, muistelen siinä olleen samanlainen raikas tuntuma. On kerrassaan erinomaisen hyvää. Kaksi maailmaa - jenkkien humalat ja brittien mallaspohja sekä hiiva - kohtaavat hienosti yhteensointuvalla tavalla. Todella hyvä olut, ihan kiitettävän arvosanan arvoinen. Tätä, kuten niin monia muitakin Iron Maiden oluita olisi helppo ja mukava upottaa useampikin pullollinen vaikka yhtyeen livejulkaisua tai mahdollista tulevaa striimikeikkaa katsoessa, nyt kun varsinaisia livekeikkoja ei kunnolla vielä voida järjestää.

Yhteenveto

Jenkkihumalaa ja brittiläistä pitkän perinteen osaamista yhdessä
ARVOSANA: 9

Hangaround & Nobody Brewingin NEIPAt Hangaround ja Nobody

0 kommenttia
 

Nyt maistoon Jyväskylästä ponnistavan kaksikon Eetu "Hangaround" Tuovisen ja Pekka "Nobody" Korhosen kiertolaispanimon kaksi NEIPA tyylistä olutta. Kaverit olivat hiljattain Ylen kiertolaispanimoita käsittelevässä jutussakin, joka kannattaa lukea myös. Oluet on nimetty siis Hangaroundiksi ja Nobodyksi, joissa ainesosaluettelo on muuten sama, mutta toisessa on tuplakuivahumalointi Centennial humalalla ja toisessa Mosaicilla. Otin maistoon ensin Centennialilla humaloidun Nobodyn. Aiemmin tältä panimolta maistettu Hops-a-Daisy NEIPA oli erinomainen, joten korkeat odotukset on näillekin ladattu. Molemmat oluet valmistettu Lohjan UG Breweryssä.


Nobody
5,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaurahiutale, humala, hiiva


Asianmukaisen sameaa ja kellertävää isokuplaisella vaahdolla. Tuoksu on huumaavan havuinen ja sitruksinen sekä hieman kaurainen. Suutuntuma on tässäkin HnB:n NEIPAssa erinomainen. Sopivan täyteläinen, pehmeä ja maltillisen hiilihappoinen. Hyvä sitrusvetoinen, mutta silti NEIPAmaisen mehumainen maku. Runsaasti ja voimakkaasti hedelmää, mutta myös havuisempaa tuntua ja katkeroakin. Pieni hop burnikin taitaa kutitella hetken päästä nielaisun jälkeen, jos siis pitää pientä taukoa siemausten välillä pitää. Maku on kyllä niin hyvä, että liukkaasti kaatuu. Tyyli vaikuttaisi olevan tekijöillä hyvin hallussa.

 

Hangaround
5,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaurahiutale, humala, hiiva


 
Samat speksit kuin aiemmassa siis, mutta tuplakuivahumaloitu Mosaicilla. Ulkonäkö melko lailla identtinen. Tässä herkullisen hedelmäinen ja voimakas kuivahumalointi kääntyy aromeiltaan enemmän mustaherukkapuskaiseen suuntaan. Tropiikin hedelmiä myös. Tässä on ehkä Nobodya enemmän myös sellaista vehreää pellettimäisyyttä, joka tekee pientä karkeutta muuten pehmeään makuun ja suutuntumaan. Se on kuitenkin vain sivuroolissa. Raikas ja maukas tämäkin on. Nielaisun jälkeen tuntuva hop burn tuntuu kasvavan joka siemauksella ja tuntuu Centennialilla kuivahumaloitua versiota voimakkaammin, mutta se voi johtua siitäkin että tämä on nyt toinen tällainen olut peräjälkeen. En ole tämän tyylisiä tainnut koskaan useampaa putkeen ottaa niin en osaa sanoa johtuuko ilmiö siitä. Hop burn on siis sellaista pientä polttelua joka tuntuu nielaisun jälkeen kurkussa, ikään kuin olisi maistanut jotain hieman tulisempaa maustetta tai vastaavaa. Ei siis kielellä, vaan kurkussa. Hyvää se tämäkin on. Molemmat pullotetut NEIPAt tältä kaksikolta siis myös oikein maukkaita. 
 
Arvioidut oluet saatu.

Kotiolutta: Kyllikki Brewing Küllitarha (witbier)

0 kommenttia
 
Koronaviruksen vuoksi matkailu on tällä hetkellä aika pitkälti pannassa, eikä olutmatkojakaan näin ollen pääse tekemään. Makumatkat sen sijaan ovat sallittuja ja jopa suositeltavia. Nyt vienkin itseni makumatkalle Küllitarhaan ja pyrin välittämään matkan tunnelmat tekstivälitteisesti myös kaikille teille. Küllitarha on witbier tyylinen olut, jonka taustalla on lahtelaiskaksikon muodostama Kyllikki Brewing. Kotipanimon laitteistoista ja prinsiipeistä on luettavissa laajemmin aiemmin maistamani Apex Sauce mango pale alen arviossa.

Küllitarha
4,4% | 13 IBU | Vesi, ohra, vehnä, kaura, korianteri, appelsiini, sitruuna, humala (EKG ja Saaz), hiiva

Tekijän kommentit: 
"Tämän idea syntyi epäonnistuneen vehnäkokeilun jälkeen, kun haluttiin testata miten onnistuttaisiin sullomaan samaan pulloon meidän omia suosikkeja. Päädyttiin kokeilla minkälainen olut saataisiin tehtyä jos ryöstetään pohja Hoegaardenilta, hiiva Weihenstephanerilta ja mausteet Blue Moonilta. Lopputulos on kyllä lähellä mitä haettiin. Seuraavaa satsia vois vähän koittaa saada kuivemmaksi, josko sillä saisi mausteet pomppaamaan hieman tukevammin. Tämä oli meidän ensimmäinen testi uudelleenkäyttää hiivaa. Raikas vehnä missä himppasen banaania taustalla. Saunaseuraksi tositarkoituksella." 
 
 
Etiketti on hillityn tyylikäs aina pienimpiä yksityiskohtia myöten. Ilman hiivoja kellertävämpi, mutta hiivoilla hieman rusehtavampi ja vaahdoltaan maltillinen, mutta kestävä ja kauniin pitsikäs. Tuoksussa on voimakas sitruunainen ja korianterinen aromi, joka on kyllä raikas, mutta terävämpi ja mausteisempi kuin witbiereissä yleensä. Appelsiiniakin, mutta hedelmäisesti, ei niinkään kuorimaisesti. Maussa on muuten raikkautta! Todella freesi sitruunainen ja appelsiinimaisen hedelmäinen alkumaku, joka kääntyy sitten korianteriseen suuntaan ja kuivuu yllättävän nopeasti jättäen edelleen korianterin elämään ja sisältäen myös vehnäisiä kaikuja. Hyvä raikkaus, mutta sellainen tietty vehnäoluen muhkeus ja pehmeys tästä kyllä puuttuu. Maukas hedelmäinen alkumaku katoaa suurilta osin ja turhankin nopeasti. Hyvän makuinen siis, mutta esiintyy loistossaan vain lyhyen aikaa - tähdenlennon tavoin. Ei jälkimakukaan ollenkaan epämiellyttävä ole, mutta alkumakuun verrattuna vaan kovin tyhjän oloinen. Tyylin parhaat ovat täyteläisempiä ja muhkeamman vehnäisiä sekä pehmeitä - hedelmäisyys jatkuu pidempään. Makumatka Küllitarhaan päättyy ristiriitaisiin tunnelmiin - hekumain huippu saavutettiin turhankin nopeasti eikä kohtaaminen kehkeytynyt sen suuremmaksi tarinaksi.
 
Varmemmaksi vakuudeksi testasin vielä argumenttieni paikkansa pitävyyden ja korkkasin viimeisimmän nettitilaukseni mukana tulleen St. Bernarduksen witbierin heti tämän perään ja toden totta - pehmeämpi, täyteläisempi ja pitkäkestoisempi maku siitä löytyi. Toki vahvuuttakin Bernarduksessa on enemmän, 5,5%. Kuitenkin tämä runko ja runsaan maun kantaminen aina loppuvetoon asti olisi tässä omina kehityskohteina jos kyse olisi minun reseptistäni.


Kotiolutta: Kyllikki Brewing Apex Sauce (mango pale ale)

0 kommenttia
 
Kyllikki Brewing on kahden miehen kotipanimo Lahdesta. Kaverit lähestyivät kolmen mielenkiintoisen maistiaispullon kanssa ja lupasin tietysti kirjoittaa oluista kommentit. Oluet ovat mango pale ale Apex Sauce, jota maistelen tänään sekä Küllitarha witbier ja Lé Lorié vaahtera kookos porter. Alla panimosta ja reseptien laadinnan periaatteista Kyllikki Brewingin Andre Lindgrenin omin sanoin:
Laitteistoa ja historiaa:

Meillä mäskäyksen ja keiton hoitaa Klarsteinin Maischfest 35L "all-in-one" pönttö. Ollut erittäin toimiva peli näiden muutaman vuoden kokemuksella. Jäähdytys hoidetaan 10m kupariputkesta itse viritellyllä immersiojäähdyttimellä, jolla vierre saadaan hiivauslämpötilaan n. 25-35 minuutissa. Näiden päälle toki löytyy jos jonkinlaista roipetta. Samaa kamaa mitä enempi ja vähempi löytyy jokaisen harrastukseen vihkiytyneen kotipanijan arsenaalista. Ennen kun panohommia kimpassa kaverin kanssa alettiin hoitamaan reipas pari vuotta sitten, oli minulla jo muutama kattilakeitto alla. Päätin hypätä ns. syvään päähän heti ensimmäisellä yrittämällä maltaiden kanssa. Tosin, ennen sitä oli monta iltaa vietetty youtubessa erilaisia tutoriaaleja katsellen ja eri olutfoorumeilla homman saloja lueskellen. Jotenkin koko homma näytti sen verran helpolle, että skippasin olutkitit ja uutteet kokonaan. Tietoa tuli sitten joka erän kohdalla ahmittua lisää, kun halusi tietää miksi mikäkin asia toimii niin kuin ne toimii. Uskallanko väittää, että usealla tähän harrastukseen hurahtaneella on varmasti melko samanlainen etenemisprosessi ollut. Panolaitteistoa tuli päivitettyä / hankittua samaan tahtiin. Esim. pH-liuskat on ihan ok indikaattori alussa, mutta kun ensimmäistä kettle souria alettiin virittelemään, todettiin kunnon pH-mittarin olevan aika pakkohankinta. 
 
Reseptiikkaa:

Reseptejä kun lähdetään laatimaan, niin paljon tulee ensin luettua netistä minkälaisilla aineksilla muut on saaneet minkäkinlaisia tuloksia. Näiden pohjalta sitten laitetaan raamit omalle reseptille ja sitä sitten pyöritellään sen mukaan mitkä on omat toiveet lopputulokselle. Molemmat meistä diggailee oluista joiden maut on läskejä ja röyhkeitä. Ko. speksin oluita ei välttämättä montaa pysty putkeen nauttimaan, mutta tämä on juurikin se kulma mistä me omia reseptejä lähestytään. "Parempi överit kuin vajarit" toimiikin meillä jonkunsortin mottona. Toki matkan varrelle mahtuu oluita jotka enempi kunnioittaa ns. perinteitä. Ne kuitenkin yleensä ovat olleet testimielessä keitettyjä batchejä millä alustetaan ja/tai testataan erilasia pohjia seuraavia etappeja varten.

Kyllikki Brewing Apex Sauce
5,1% (OG. 1.055, FG 1.014) | 24 IBU | Mausteena limen kuorta, mangososetta ja vaniljaa | Muuta: Laktoosia

Tekijän kommentit: 
Tämä tuli keitettyä kun muisteltiin edellisiä pale-settejä ja teki mieli testata uutta twistiä. Modattiin vanhaan reseptiin mukaan melko satsi vehnää ja keittovaiheeseen tiputettiin 1,5 litraa mangososetta. Hiivakin vaihdettiin K-97 joka pärjää hieman viileämmässä ja jättää oluen himppasen makeammaksi. Ajatuksena näillä muutoksilla oli saada edellistä settiä sameampi ja raikkaampi lopputulos. Trooppinen fiilis tulee humalista, joiden kanssa joutuu vielä hieman kikkailemaan, jotta mangolla olisi selkeä(mpi) presenssi. Kevyt kuivahumalointi ja tuoretta mangoa + vaniljaa secondaryssä. Tällä voi korvata aamun appelsiinimehun! Rento humalointi pyytää kivasti ottamaan seuraavaa huikkaa.
Näin siis ensimmäisenä maistoon heti reilusti ainesosia sisältävä olut. Mausteena siis limen kuorta, mangososetta ja vaniljaa. Lisäksi käytetty laktoosia. Humalina kova kolmikko Citra, Mosaic ja Motueka. Hieno etikettikin oluelle on tehty. Siinä miesoletettu elpyy.


Samea, väriltään keltainen ja vaahdoltaan vitivalkoinen olut. Väri tosiaan on appelsiinimehumainen. Lasista nousee runsaasta ainesosaluettelosta huolimatta selkeitä elementtejä sisältävä tuoksu, joka on varsin voimakaskin. Hedelmänkuorimaisuutta ja sitrusta heti alkuun, sitten sosemaisempaa tropiikkia eli ilmeisesti mangoa, mutta myös herukkaista humalaa. Humala oikeastaan jopa päällimmäisenä, kuten oluessa toki pitääkin ja mausteet sitten mausteina. Vaniljakaan ei tunnu tuoksussa ainakaan haittaavan. Hieman jännitin ainesosaluettelon perusteella ja vielä kun tämä on ensimmäinen maistamani olut näiltä tekijöiltä niin siihen sisältyy aina muutenkin pientä jännitysmomenttia. Tuoksun perusteella kuitenkin homma toimii! 
 
Makukin on hyvä ja alhaisesta IBU lukemasta huolimatta varsin katkeroitukin. Jälkimaku kuivuu miellyttävään loppuliukuun, mutta hedelmäsokerista makeuttakin elää vielä. Riittävästi terävyyttä minun makuuni kuitenkin. Hedelmää löytyy sekä terävämmän sitrusmaisena, että pehmeämmän mangomaisena. Ilokseni huomaan myös, että humalien aromeja löytyy ja varsinkin nielaisun jälkeen myös, eli kaikkea löytyy mitä keittoon on laitettukin, paitsi ehkä vaniljaa enkä sitä kyllä kaipaamaan jääkään. Varmaan se solahtaa mukavasti tuonne hedelmäisyyden lomaan. Laatutaso on kunnossa ja resepti erinomaisen toimiva. Runsaista ainesosista on saatu siis rakennettua tasapainoinen ja laadukas olut. Tällaisella ainesosaluettelolla olisi mahdollisuus myös totaaliseen sotkuun, mutta tämä on kaukana siitä. Hieno ensikosketus Kyllikki Brewingiin!

Kyllikki Brewingin parissa jatketaan vielä myöhemmin kun teen makumatkan Küllitarhaan ja sitten pääsen vielä maistamaan vahvempaa vaahtera kookos porteriakin.

Maistossa Full Taste oluet #004, #006, #007 ja #008

0 kommenttia
 
Nyt maistoon valmistuttajalta näytteeksi saadut Full Taste oluet. Kuten otsikosta näette, niin nämä oluet on numeroitu ja jokaisen oluen ideana on ainakin toistaiseksi olla kertaerä. Lähtökohtana siis se, että "the best beer is the new beer", joka lukee tölkissäkin. Pidemmittä puheitta lähdemme suorittamaan maisteluita. Mennään numerojärjestyksessä, eli aloitetaan nelosesta, joka kaiken järjen mukaan lienee myös vanhin.

Full Taste #004 Paradise Hazy IPA
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, humala, hiiva




Kultaoranssi, läpikuultava ja vaahdoltaan valkea olut. No nyt on tuoksu jiirissä - tropiikin hedelmiä, sitruksisuutta ja herukkaisuutta. Aika lailla sellainen perus nykypäivän IPAn kattaus, mutta intensiteetti on hyvä - toisin sanoen tuoksu on siis voimakas. Maku toimii myös hienosti. Katkeruus on vähäistä, mutta aromipuoli runsas ja tuoreenoloinen. Erittäin hedelmäinen, herukkainen ja hieman jopa humalapellettimäinen, mutta ei kuitenkaan mentholinen. Jälkimakukin on kauttaaltaan miellyttävä. Laatutaso on korkea. Ei minulla tästä ole mitään valitettavaa, nimensä mukainen eli ostaessa ainakin saa sitä mitä purkissa lukee. 
 
Full Taste #006 Fruit Bomb DDH IPA
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, humala, hiiva
 

Nyt on kunnolla samea ja kultaoranssi. Tölkin pohjilta kaatui hieman muhjuakin mukaan, liekö humalapelletin palasia. Tuoksu on voimakkaan humalainen. Ananasmaisuutta ja mustaherukanlehteä. Katkeruutta tuntuisi olevan hieman terävämmin kuin Paradise Hazy IPAssa, mutta jotain karvautta tai karkeutta myös - ei ole niin smoothia. Enemmän pellettimäisyyttä, mutta melko hyvää tämäkin on. Runko toimii - riittävä runsaus, mutta sopiva vaaleus, jotta humalat pääsevät hyvin esiin. Tällaisia humalamehuja nämä IPAt nykyään enimmäkseen ovat ja tuoreus sen myötä entisestään vaan korostuu - tämä tuoreuspuolikin on tässä kunnossa ja tölkkihän on myös tunnetusti tällaiselle paras pakkausmuoto. Paradise oli parempi, ehkä tölkistä kaatuneet muhjut toivat vähän karkeutta tähän. 
 
Full Taste #007 Rise of the Raspberry Sour
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, vadelma, humala, hiiva




Söpöllä pinkillä vaahdolla varustettu punainen olut. Tuoksussa on hapanta tuntua ja mukavasti vadelmaista, hieman sellaista mummonmehumaista tuntua. Suutuntuma on suuta supistavan hapokas, mutta ei mikään sellainen irvistelyä aiheuttava. Vadelma maistuu aidon marjaisena ja hieman karvaana. Tässä on runkoakin varsin tukevasti, jopa niin, että jälkimakuun asti kantautuu makeutta - se syö tästä hieman pois sellaista raikkautta, jota hapanoluessa mielestäni tulisi olla. Tällaiset eivät oikein ole sitä tutuinta tyyliä minulle, mutta niiden joukossa joita olen maistanut tämä sijoittuu jonnekin keskikastiin.
 
Full Taste #008 Cherry Crushed Sour
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, kirsikka, humala, hiiva




Punainen ja kirkkaampi kuin aiempi vadelmainen versiointi. Ainesosat muuten samat, mutta vadelman tilalla tässä kirsikka - reseptin koostumus muuten voi poiketa toki paljonkin. Tuoksu raikkaampi, jotenkin kipakampi - ei mummonmehumaista tuntumaa. Maku on myös terävämpi ja raikkaampi. Ulkonäön kirkkaus tavallaan toistuu kirkkaampina makuinakin. Jälkimakeus ei nyt vaivaa ja ehkä kirsikka toimii itselleni vadelmaa paremmin muutenkin. Samanlainen hieman suuta supistava, mutta ei mikään kiilteet hampaista irrottava suutuntuman hapokkuus. Toimii minulle paremmin kuin vattuversio.
 
Sellaisia siis. Perushyvää kauppaolutta, joista omaan makuuni parhaiten osui tuo ensimmäisenä maistettu Paradise Hazy IPA. Happamatkin omassa tyylissään mielestäni kunnollisia, mutta en välttämättä ole oikea mies niitä arvioimaan. 
 

Testissä Senson Gluten Free Liquid Malt Light 10 - gluteeniton mallasuute kotioluiden valmistukseen

0 kommenttia
 
Lahdessa toimiva Viking Maltin sisaryhtiö Senson on kehittänyt pilsner maltaasta valmistetun gluteenittoman humaloimattoman olutuutteen, joka on tulossa kotiolutvalmistajien saataville 1,5 kiloisissa tinapurkeissa. Tuotenimi on Senson Gluten Free Liquid Malt Light 10. Yrityksestä otettiin yhteyttä ja kyseltiin halukkuutta testata tätä uutetta. Ainoana ehtona tälle yhteistyölle olisi se, että kirjoittaisin kokemuksistani tänne blogiini. Sillä tiellä ollaan siis.
 
Lisäksi yhtiöltä on tulossa myös mielenkiintoiselta kuulostava Senson Sour Liquid Malt Light, joka on luontaisesti valmistettu hapattamalla vierre kattilahapatusmenetelmällä, jonka jälkeen maitohappobakteerit on tuhottu ja hapan vierre konsentroitu hapanuutteeksi. Vastaavia tuotteita ei taida maailmanlaajuisestikaan olla saatavilla.
 
Sain yhteensä kuusi 1,5 kilon purkkia tätä uutetta. Tuote on vielä niin uusi, että etikettiäkin vasta kehitetään. Tuotetietolomake toki jo löytyy ja sen liitän kuvana tähän alle. 

Uutetta testatakseni valmistan oluen tietysti vain kyseistä uutetta käyttäen, eli ei mitään osittaismäskäyksiä tai muita uutteita mukaan. Uutteen tuhtia maltaisuutta sopii kuulemma ohentaa sokerilla ja sainkin malliksi yhden lager reseptin, jossa mallaspohjasta 80% oli uutetta ja 20% sokeria. Nyt kun minulla on tämä belgivaihe menossa taas, on oikeastaan ollut jo pidemmän aikaa, niin ajattelin valmistaa nimenomaan yleensäkin pelkästään pilsnermaltaasta valmistettavan belgityylisen blonden, johon myös ihan täysmäskäämälläkin sopii sokerilisäys, jotta lopputuotteesta saadaan sopivan kepeä ja raikas - sekä tietysti asiaankuuluvan alkoholipitoinen. 
 
Lähdin ajattelemaan ihan siltä kantilta, että mikä on ns. belgiblondien standardi. Mielestäni se on Leffe. Ei ole tyylin paras, mutta laajasti saatavilla ja tunnettu sekä omasta mielestäni varsin hyväkin. Vaalea, 6,6% ja katkeroa Alkon mittauksissa 16 EBUa. Laskelmoin siitä BrewMate apuohjelmalla, että jos käytän kaksi purkkia eli kolme kiloa uutetta ja kilon sokeria 20 litran satsiin, niin vahvuudeksi tulisi n. 7%. Pakkasessa sattui olemaan myös n. 50g jämäpussi Saaz humalaa, josta 45 minuutin keitolla näytti teoriassa irtoavan noin 18 IBUa katkeroa. Riittävän lähelle. Eikä sokerin 25% osuus kokonaisuudesta ole merkittävästi korkeampi kuin yhtiön esimerkkireseptissä ollut 20% ja sitä olutta kuvattiin sanoin "round mouthfeel and deep colour". Vaikuttaisi omaan "suuhuni" hyvältä ainakin paperilla tai siis näytöllä. Hiivana lähden kokeilemaan Mangrove Jack'sin kuivahiivaa M47 Belgian Abbey, jonka pitäisi olla erityisen hedelmäinen.
 
Uute on humaloimaton, eli siihen pitää keittää humalointi sisään. Muuten valmistuksessa voi noudattaa aiemmin kirjoittamiani uuteoluiden valmistusohjeita. Humalointi keitetään sisään ottamalla muutaman litran vetoinen kattila, ihan normaali perunakattila siis riittää. Ala kuumentamaan vettä ja jo ennen kiehumista lisää pieni määrä olutuutetta, vaikka noin desi tai kaksi (kiehuvaan veteen lisätessä saattaa kuohahtaa). Tähän ohueen vierteeseen sitten keitetään humalat sisään, itse keitin siis 50g Saaz-humalaa 45 minuutin ajan. 
 
Muuten valmistus olikin sitten helppoa ja suhteellisen vaivatonta. Eli muutama litra kuumaa vettä, itse kiehautin noin kuusi litraa vettä ja kaadoin käymisastiaan. Lisäsin molemmat uutepurkit (paitsi pienen määrän jonka säästin humalien keittoon) ja sokerin myös käymisastiaan ja sekoitin pöntöä pyörittämällä, niin että uutteet vaikuttivat sekoittuneen kunnolla. Sokerikin luultavasti liukeni samalla. Lisäsin tässä vaiheessa jo kylmää vettä 15 litran merkkiin asti. Kun humalien keitto oli valmis, kaadoin keitetyn vierteen siivilän läpi käymispönttöön, niin että suurin osa humalamuhjuista jäi siivilään. Sen jälkeen lisäsin vettä 20 litran merkkiin asti ja vein pöntön ulos jäähtymään, koska vierteen lämpötila oli vielä pitkälti yli 30 astetta. Annoin vierteen jäähtyä ja otin sitten 20 asteisesta vierteestä ominaispainomittauksen. Havaitsin samalla, että olin täyttäny 20,5 litraan asti, tätä oli täyttäessä vaikea havaita, koska vierre kuohusi. Ominaispaino oli 1.061 eli käymisen jälkeen ohjelma ennustaisi 75% attenuaatiolla (hiivan speksit 73-77%) 6,6% vahvuuden - itseasiassa siis tismalleen saman kuin Leffessä. No, ei ylimääräinen puolen litran vesilisäys siis vahinko ollut, vaan ilmeisesti kotipanimomestarin taituruutta... heh. 
 
Resepti siis ennen käymistä oli Brewmatessa alla olevan kuvan mukainen. 


Ja näytteen väri valoa vasten tällainen ja maku "normaali" eli makean vierremäinen ja hieman katkeroakin erottui.

Hiivauksen suoritin eilen illalla 18 asteessa. Annan hiivan vuorokauden verran kasvaa, sen jälkeen nostan pöntön 22-24 asteiseen paikkaan, jossa käyminen saa mennä rauhassa loppuun. Sitten cold crash eli pönttö kylmään ja siitä sitten pulloihin. Kaikki vaikuttaa ainakin toistaiseksi oikein hyvältä, palataan tähän sitten kun pullotellaan tai viimeistään sitten kun maistetaan.

Isot belgit: Gouden Carolus Cuvée van de Keizer Imperial Dark

3 kommenttia
 
Mechelenissä Antwerpenin ja Brysselin välimaastossa on arkistojen mukaan pantu olutta jo vuonna 1369 tai aiemminkin. 1872 panimoon rakennettiin höyryllä toimiva laitteisto, joka oli aikansa huipputeknologiaa. Toisen maailmansodan jälkeen 1945 tehtiin mittavat investoinnit. Panimolaitteisto modernisoitiin kunnolla vuonna 1990 ja samalla paikalle perustettiin Belgian ensimmäinen panimohotelli. Vuonna 2010 perustettiin myös tislaamo, joka valmistaa mm. Gouden Carolus Tripelin mäskistä tislattua single malt viskiä. Nykyään paikalla pyöriikin sitten panimon, tislaamon, ravintolan ja hotellin muodostama kokonaisuus, jossa vierailija varmasti viihtyy. Oluista se ei kokemukseni mukaan ainakaan kiinni jää. 

Gouden Carolus, joka on panimon tunnettu tuotemerkki, herätettiin vanhasta reseptistä uudelleen henkiin vuonna 1960. Tämä ensimmäinen variaatio tunnetaan nykyään nimellä Gouden Carolus Classic ja se löytyy Alkonkin valikoimista. Gouden Caroluksia on sittemmin tullut lukuisia muitakin variantteja, joista mainittakoon mm. humalainen Hopsinjoor ja maukas Tripel. Myös Tripel näyttää hiljattain tulleen Alkon valikoimiin, joskin pienessä pullossa. 




Illan oluttamme Cuvée van de Keizer Imperial Darkia valmistetaan yksi erä vuodessa, aina 24 helmikuuta eli keisari Kaarle V:n syntymäpäivänä. Nimi kääntyy englanniksi muotoon "Grand Cru of the Emperor". Tämä oli Alkon valikoimassa kertaeränä jo vuonna 2014, jolloin tykkäsin kovasti. Nyt tämä on jo ainakin vuoden päivät ollut pysyvämmin Alkossa, ehkä pidempäänkin. Viime talvena maistelin yhden, mutta en siitä sen enempää raportoinut - pystyn nimittäin nykyään jo nauttimaan oluesta ilman blogikirjoitustakin. 

Gouden Carolus Cuvée van de Keizer Imperial Dark (blauw)
11% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, sokeri, humala, hiiva




Silkkipainettu pullo on arvokkaan näköinen ja tuntuinen. Lasiin kaatuu kirkasta, väriltään punertavan ruskeaa ja vaahdoltaan runsasta olutta. Vaahto jättää tiheät paksut pitsit lasin reunoille, joka ei ole aivan tyypillistä näin vahvoille oluille. Tuoksu aukeaa hienosti karamellisoidun, miltei palaneen sokerin johdolla, jatkuen sitten heti kuivatun hedelmäisiin, sokeroidun banaanisiin ja appelsiininkuorimaisiin suuntiin. Nielaisussa kokonaisuus nivoutuu yhteen kauniilla tavalla. Katkeruus on hyvin hentoinen, mutta vahvuus kuivattaa sopivasti ja loppuveto valuu jättäen jälkeensä anismaista mausteisuutta, paahdettua sokeria ja edelleen hieman hedelmäisyyttäkin. Varsin täyteläinen ja maltainenkin näin tuoreeltaan. Voidaan kai sanoa tuoreeltaan, koska pullo on vuodelta 2019 ja olut on kellaroitavaksi kelpaavaa ainakin etiketin, tai siis painatuksen, mukaan. Valmistettu siis mitä luultavimmin 24.2.2019, jolloin ikääkin olisi jo puolisentoista vuotta.
 
 
Todella hyvin kätkee korkean vahvuutensakin. Tuonne makean maltaan ja yleisen runsauden sekaan se tietysti nivoutuu, eikä juuri lämmitäkään muuten kuin nielaisun jälkeen ja silloinkin lempeästi. Makua löytyy ja pehmeyttä. Tuoksussa on jopa raikkauttakin, mikä on näin vahvalta oluelta jo jonkinlainen saavutus. Makeutta lukuunottamatta juotavuuttakaan ei turhan raskaaksi voi väittää. Tuo karamellisoitunut, peräti paahtunut sokeri tuo välillä mieleen nuotiossa käytetyt vaahtokarkit tai marengin. Sellainen jälkiruuan tuntu tässä on. Tämän kanssa ei vaan sitä kakkua tarvita välttämättä lainkaan, vaan pelkkä olut riittää. Erinomaisen hyvää ja jos vielä tästä kellaroinnilla paranee niin sehän on pelkkää bonusta. Ison belgin taikaa on, mutta aivan viimeistä tilkkaa kohti mennessä on pakko pitkin hampain myöntää, että makeuden puolesta yhdelle nauttijalle voisi ehkä riittää pienempikin annoskoko. Erinomainen.

Maistossa Shepherd Neame Bishops Finger ja 1698 Kentish Strong Ale

0 kommenttia
 

No enpä saanut brittioluista vielä viimeksi tarpeekseni, joten toinen sessio oli viime torstaina tarpeen toteuttaa. Tällä kertaa tartuin tutun panimon tuotteisiin, mutta sellaisiin, joita en taida olla maistanut kuin kerran aikaisemmin. Vuonna 1698 perustettu Shepherd Neame kertoo olevansa Britannian vanhin panimo, mutta asiasta on erilaisiakin lausuntoja. Varmaa kuitenkin on, että Kentin Favershamissa East Kent Goldings humalasatojen katveessa on olutta pitkään valmistettu. Panimon tunnetuin olut lienee ikoninen brittibitter Spitfire. 

 

Shepherd Neame Bishops Finger
5,4% | Vesi, mallasohra, glukoosisiirappi, humala



Kauniin värinen kuparisen punertava olut. Täyttää pintin vaahtokukkineen vaivatta. Tuoksu on ehtaa Neamea tunnistettavan East Kent Goldings humalaisena Spitfiren tyyliin. Mallaspohjassa karamellimaista runsautta sopivasti ja hiivakin hentoisen marjaiset esterit on tuottanut mukaan. Oikein mukava tuoksu. ESB:n tuntua, mutta vähemmän hedelmää ja enemmän Shepherd Neamea. Keskitäyteläinen suutuntuma ja kohtalaisen lempeä hiilihappoisuus takaavat pubioluelle tyypillisen vaivattoman kaatuvuuden. Maussa aluksi mallaspohja viehättää karamellisine ja pähkinäisine piirteineen, kunnes valokeilaan nousee humalointi neamelaisine piirteineen ja lopussa myös bittermäisen tiukentuvine katkeroineen. Jälkimaussa humalaa ja marjaisuutta. Maukas ja suutuntumaltaan erittäin mieluisa olut. Kunnolla makuakin. Olen aina tykännyt Neamen talon mausta, joten tämäkin maistuu oikein hyvin. Sanotaan sekin, että mielestäni tämä oluen kuvakin on yksi parhaista, jonka olen onnistunut taltioimaan. Hieno muisto hienosta oluthetkestä.


Ostopaikka Rauman Prisma ja nautintapaikkana Kokkovuori auringonlaskun aikaan. Kokkovuorelta laskeuduin grillikodan lämpöön nauttimaan panimon perustamisvuotta nimessään kantavaa vahvempaa alea. 


Shepherd Neame 1698 Kentish Strong Ale
6,5% | Vesi, mallasohra, glukoosisiirappi ja humala
 


Kirkas kultaoranssi olut kestävällä vaahdolla. Mainio hunajainen runsasmaltainen tuoksu, jossa myös karamellin sävyjä ja hedelmäisyyttä. Shepherd Neamen tuttua vibaa myös. Tuoksun perusteella maltaisuudeltaan tuhdimpi ja humalaisuudeltaan hedelmäisempi kuin Bishops Finger, marjaisuutta ei tästä niinkään löydy. Molemmat ovat erehtymättömän tunnistettavasti kuitenkin Neameläisiä. Makea ja pehmeä, mutta loppua kohti kauniisti kuivuva on tämä. Loppu- ja jälkivedossa brittihumalaa hekumalliseen tapaan alati katkeroituen, mutta aromit kuitenkin säilyttäen. Makeutta kantaa vielä loppuunkin asti ja vahvuuskin hieman pilkistelee lämpönä, vaikkei tämä edes vielä niin kovin strong ale edes ole. Nautittavuus kuitenkin erittäin hyvä, maltillisine hiilihappoineen ja pehmeyksineen. Bishops Fingeriä lempeämpi, hedelmäisempi ja vahvempi. Pubioluena sessiokäytössä piispansormi olisi kuitenkin parempi, koska tässä makeus jää siltä kantilta tarkastellen liiaksi roikkumaan. Pullollinen kaatuu kodassa kuitenkin kohtalaista hekumaa aiheuttaen. Arvioitu olut ostettu Rauman Äyhön Alkosta.

Sanotaanko niin että vietin tässä juuri kahden oluen verran laatuaikaa laatupanimon parissa. Suosittelen. 

Kotiolutta: Raita Brewery Stout

0 kommenttia
 

Vehmaalta tipahti kotitekoista stoutia maistoon. Olut on kaakaonibseillä maustettu ja osallistunut himabisse kisaan 2019. Ikääkin on jo varsin hyvin, sillä olut on ehtinyt kypsyä pullossa noin 8 kuukautta. Ennen arvioon siirtymistä laitan tähän vielä kuvan Raita Breweryn komeasta aittaan pystytetystä pubista. Kyllä tuolla kelpaa omatekoista laskea hanasta ja uskoisin vieraidenkin viihtyvän.



Raita Brewery Stout
5,8% | n. 8kk ollut pullossa

Maltaina: Pale ale, Chocolate, Caramel 300, Munich dark, Flaked oat, Roasted barley 

Humalat: Columbus, Cascade. 

Muuta: Nibsejä keitossa ja primäärissä vodkaan uutettuna. 

 



Musta, reunoiltaan rusehtavan punaista vuotava ja vaahdoltaan mokkainen. Kauniin värinen. Tuoksussa on tosiaan maukkaasti konvehtimaista suklaisuutta, mutta myös stoutmaisia paahteisia sekä kahvimaisia sävyjä ja humalaa. Ikää on, mutta hapettumista tai muutakaan ongelmaa en havaitse - prosessi siis kunnossa! Maku on kunnolla stoutmainen. Reilusti, mutta ei liikaa paahteinen ja lopussa kuivaksi katkeroituva. Suklaisuus on tuoksua vähäisemmässä roolissa, mutta kuitenkin tärkeänä osana kokonaisuutta tasapainottamassa. Jälkimaku on kahvimainen ja hieman suolaisuuttakin nousee pidemmälle laskeutuessa esiin. Hyvää on. Runko omaan makuuni hieman kepeä, mutta ei kuitenkaan mitenkään liian ohkainen. Paahteisemmat ja kuivemmat toki ovatkin kepeämpiä kuin makeamman maltaiset, jotka sopivat ehkä paremmin makuuni. Mutta kunnon stouttia siis, ei välimallia paahteisen ja makean väliltä vaan reilusti irkkujen suuntaan paahteisena ja kuivana sekä mikä tärkeintä - katkeroa unohtamatta. Hyvin on säilynyt näinkin matalilla prosenteilla. Ei mitään ongelmia laadussa.

Kiitokset Raita Brewerylle oluesta!

Isot belgit: Huyghe Delirium Tremens

0 kommenttia
 
Ikoninen Delirium Tremens debytoi tapaninpäivänä vuonna 1988. Keraaminen pullo pinkkeine elefantteineen nousi nopeasti Belgian Mellessä panimotoimintaa harjoittavan Huyghen suosituimmaksi olueksi ja vastaakin tällä hetkellä kolmasosasta panimon tuotantoa. Nimi, Delirium Tremens, tarkoittaa juoppohulluutta - tai kuten Wikipedia sen kertoo:
"Pitkäaikaisen ja runsaan (satunnaisesti myös lyhytaikaisen) alkoholin käytön äkillisestä lopettamisesta johtuva psykofyysinen sairaustila)."
Ainesosaluettelo on pullossa lyhyt ja tuttu: Vesi, ohramallas, humala, hiiva. Nettilähteiden mukaan vaaleaa ohramallasta, Saaz ja Styrian Goldings humalaa sekä kolmea eri hiivaa. Yksi pääkäymiseen ja yksi pullossa jälkikäymiseen. Kolmas ehkä jompaan kumpaan vielä lisäksi, mene ja tiedä. Toiset lähteet mainitsevat myös vehnämaltaan ja kandisokerin käytön, mutta uskoakseni vehnä pitäisi mainita etiketissä myös jos näin olisi. Tämän pullon ostinkin ihan Alkosta, josta se edelleen näyttää saatavilla olevan, myös pienessä pullossa, mutta sellaisia ei tueta. Belgian suunnalta on tulossa toinenkin Delirium variantti, näitähän on useampiakin, mutta palataan siihen sitten omassa jutussa joskus myöhemmin. 



Huyghe Delirium Tremens
8,5% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

 

Kirkas, väriltään syvän kultainen ja vaahdoltaan kestävä olut. Kaunis. Tuoksu on miellyttävästi hunajainen, belgihedelmäinen eli päärynänkuorimainen, hieman omenainen sekä mausteinen. Uuniomenan tuntua, tavallaan. Oikein miellyttävä, mutta ehkä vähän sellainen perusbelgin tuntu, joskin raikkaasti ja voimakkaasti. Eli tosi hyvä tuoksu, mutta kermaperseisen blogistin pitää kuitenkin vähän nillittää, hah! Pehmeän hunajainen, mutta samalla raikkaan hedelmäinen maku. Kuivaksi vaikuttaa käyneen, eli loppuveto tiivistyy varsin rapsakaksi ja belgihiivan mausteisuutta kun tulee siihen tykö niin loppuvetohan on oikein miellyttävä. Nielaisun jälkeen vielä pikkuisen lämpöä ja edelleen mausteisuuden sävyttämää pitkää jälkimakua. Mitenkäs tämä nyt näin maukasta oli. Suoraan sanoen odotin vähän kehnompaa, onhan tämä ”vain” Huyghen olut. Kokonaisuus kuitenkin toimii aivan briljantisti. Ei minkäänlaista valittamista. Hunajainen maltainen pohja, ei kuitenkaan sokeria käytetty ainakaan ainesosaluettelon mukaan, joten hiivan täytyy olla aikamoinen voimanpesä kun on oluen on näin kuivaksi käyttänyt. Suutuntuma on erittäin bueno. Runsas, löytyy maltaisuutta ja täyteläisyyttä, mutta myös kuivahko lopetus ja jos ei nyt hirveästi katkeruutta niin mausteisuutta kuitenkin. Juotavuus on kerrassaan hyvä ja iso pullo kaatuukin vaivatta joskin myös kiireettä ja nautiskellen.

Isot belgit: Kasteel Cuvée du Chateau 2019

0 kommenttia
 
Netistä tilattujen isojen belgien äärellä ollaan taas. Kasteel lienee monelle tuttu merkki Alkon hyllyiltä, jossa tämänkin oluen perusversio Kasteel Donker (aiemmin Kasteel Bier Bruin)  on ollut jo "ikuisesti" - nyt lienee jo neljäs eri vuosikymmen menossa. Uskoisin oluen saaneen Suomessa vankan jalansijan, koska se on aikoinaan ollut valikoiman selkeästi vahvin olut. Sellainenhan herättää väkisinkin kiinnostusta. Haittaa tuskin on ollut siitäkään, että olut on myös hyvänmakuinen ja vahvaksi lempeä. Sellainen makea ja jälkiruokainen. 
 
Van Honsebrouckin suvun omistuksessa oleva panimo on valmistanut olutta Belgian Länsi-Flanderissa jo vuodesta 1900 alkaen. Oluen valmistuksesta vastaa nyt jo suvun seitsemäs sukupolvi. Vuonna 2016 vanhan Ingelmunsterissa sijainneen panimon ovet suljettiin ja kaikki oluet valmistetaan nyt muutaman kilometrin päässä Emelgemissä täysin uudessa panimossa, jonka he itse mainostavat olevan Euroopan modernein. Siitä ei tietysti enää kauheasti linnaromantiikkaa irtoa, mutta tasalaatuista olutta varmasti irtoaa ja melko paljon irtoaakin - kapasiteetti on 20 miljoona litraa vuodessa. 


Cuvée du Chateau tuli markkinoille vuonna 2010. Oluen idea on muistuttaa kymmenen vuotta ikääntynyttä Kasteel Donkeria, mutta ilman kymmenen vuoden odotusta. Eli suoraan pitkään kypsyneen makuinen versio tästä mainiosta perusversiosta - itse käsittäisin tämän tarkoittavan hieman jo makeutta kuivemmaksi taittanutta ja kenties pehmeämmän makuista.

Kasteel Cuvée du Chateau 2019
11% | Sisältää ohramallasta ja sokeria



Läpinäkymättömän tummanruskeaa olutta, jonka vaahto on runsas ja jättää hienot pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on rusinainen, luumumainen, tuttuun Kasteelin tapaan hieman kirsikkainen ja sokeroidun banaanimainen. Hieman kandisokerimaista siirapin siivuakin, mutta ei kunnolla. Alkoholiakin jonkin verran. Tuoksu on hyvä, mutta nuuhkuttelua jatkaessa ja lasin nenää lähentyessä vahvuus tuntuu jonkin verran läpi. Maku meinaa aluksi olla Kasteel Bruinin tavoin jopa äklömakea, mutta tasaantuu sitten kuivemmaksi, hieman jopa vähän oksidoituneen tai puukypsytetyn oloiseksi ja lopussa kaakaomaisen sekä jokseenkin katkeroidunkin tuntuiseksi. Panimo mainostaa oluessa olevan jopa portviinimäisiä sävyjä, mutta oluen hieman terävämpi puraisu kääntää tämän minun suussani enemmän tynnyrissä kypsyneiden barley winejen tielle. 
 
 
Vahvoja makuja, mutta alkoholi ei sinänsä polttele, vaikka maussa onkin tuon tietyn puumaisuuden kanssa läsnä. Mallaspohja on kuitenkin vankka ja makeutta sen verran olemassa, että se kantaa vahvuuden.. Jos tämän ikääntynyttä Kasteel Bruinia pitäisi muistuttaa, niin sanoisin, että muistuttaa toki jonkin verran, mutta aika paljon terävämmin. Seitsemänvuotiasta Kasteel Bruinia olen nimittäin maistanut ja se oli melkoista linnunmaitoa. Tässä on vahvoja makuja paljon, joka johtaa siihen, että sellainen tietty taianomainen nautittavuus ei toteudu. Hitaasti tai erittäin hitaasti nautittavaa ja silti haastavaa olutta. Paremmuusvertailussa laittaisin tämän kaikkien Trappistien ja sekä Val-Dieun, että Gulden Draakin alapuolelle - myös Kasteel Bruinin perusversio toimii omaan makuuni paremmin. Tässä on hieman liikaakin kaikkea. Mielelläni silti ottaisin tätä joskus toki toisenkin, mutta silloin ennemmin pienemmästä pullosta.

Parit britit: Swannay Pale Ale & Wychwood Hobgoblin IPA

0 kommenttia
 

Joskus on sellaisia päiviä, että kielen päällä maistuu ostamaton brittiolut ja sitä pitää sitten lähteä hakemaan. Raumalla varmin paikka uusiin löytöihin on Citymarket, jonne nytkin suuntasin. Pääsin matkaan kerrankin ihan itsekseni ilman pieniä apulaisia ja aikaa hyllyjen tarkempaan tutkiskelemiseen löytyi kerrankin kunnolla. Melkein järkytyin siitä miten vanhaa tavaraa hyllyissä oikeasti on. Yhdessäkin britti-ipassa oli päiväys helmikuu 2020... heinä- ja elokuuta 2020 löytyi myös runsaasti. Valikoiman runsaus siis on osaksi silmänlumetta - tai siis tavaraa on paljon, mutta hyvää tavaraa vähemmän. Pitäkäähän siis silmät auki hyllyillä, vanhalta haiskahtavaa ei kannata kauppavahvuisissa valita.

Löysin kuitenkin etsimäni ja nappasin mukaan 08/2021 päiväyksellä Swannayn Pale Alen ja 04/2021 päiväyksellä Wychwoodin Hobgoblin IPAn. Brittioluet on muuten nyt jo hinnoissaan, nämäkin molemmat yli neljä euroa pulloa - mitenkähän käy ensi vuonna?

Swannay Pale Ale
4,7% | Vesi, ohramallas, vehnä, humala, hiiva

 

Orkney brewed american hopped. No mikä ettei. Kaunis olut on tämä skotlantilaiselta saarelta tullut. Kupariin vivahtava väri ja tiivis kestävä vaahto. Tuoksukin hurmaa, tarjoten keksimäisiä ja pähkinäisiä maltaan sävyjä pienellä karamellisuudella höystettynä. Ja sitten on ne humalat, ai että... sitrusta ja kukkaniittyä. Lisänä pientä raikasta marjaisuutta, joka lienee brittihiivan tuottamaa. Maku on niin ikään tosi hyvä. Bittermäinen puraisu maukkaaseen mallaspohjaan ja sitrusvetoiseen humalointiin yhdistettynä. Jenkki pale alet eivät yleensä ole näin monimuotoisia - briteillä hiivan tuottamaa aromikkuutta on yleensä enemmän. Tämän oluen mallaspohjassa on kevyesti karamellia, mutta se ei mene makeaksi, vaan kokonaisuus on bittermäisen kuivakka ja pureva, mutta aromikkuudessa löytyy silti myös. Erittäin hyvää ja vaikka viekin janon mennessään, niin mieli tekee silti ottaa toinen.

Wychwood Hobgoblin IPA
5,3% | Sisältää ohraa
 

Tyylikästä taidetta pullossa. Takaetiketti kertoo brittiläisten lisäksi käytetyn myös Tyynenmeren humalia. Väri on miltei samanlainen kuin aiemmassa orkneylaisessa. Tuoksussakin on samoja piirteitä, mutta sitrus puuttuu ja maltaisuus on voimakkaamman karamellimaista. Humala tulee brittipainotteisesti ollen kukkaista, puumaista ja jopa hieman mausteista. Ei liiemmin hedelmää. Suutuntuma on tässä varsin täyteläinen, mutta katkeropuoli vastaa myös huutoon ja tasapaino pysyy erittäin hyvänä. Tyynenmeren humalista ei hedelmäisyyden muodossa juurikaan nouse havaintoja, mutta perinteisen britti-ipan tuntu onkin sitten kovasti pinnalla - ja hyvä niin! Katkeraa on ja loppuveto muodostuu tässäkin melko kuivaksi, karamellimaltaan kaikuja ei juurikaan jää. Jyskyttää raiteilla eteenpäin kuin täyteen paineeseen lämmitetty höyryjuna - karamellin ja katkeron reitiltä ei poiketa, mutta valitulla reitillä onkin sitten kaasu mukavan pohjassa. Jälkimaussa ESB:n tyylistä harmoniaa ja jopa esiin pilkahtelevaa hedelmäisyyttä - mutta vain hetkittäin. Erittäin hyvä olut tämäkin, mutta voimakkaamman makuisena ei niin sessioitava eikä samalla tavalla huikean raikas kuin Swannayn hieno olut. 


Olipas muuten melkoisen hyvät sessioonit. Onneksi välillä tekee mieli kokeilla (itselleni) uutta brittiäkin, mutta hinnan puolesta ei kuitenkaan onneksi liian usein. 

Isot belgit: La Trappe Tripel

0 kommenttia
 
Isojen belgien parissa palataan taas alankomaiden ainoan Trappist-panimon pariin. Oluet valmistetaan Tilburgin laitamilla Koningshoevenin luostariin rakennetussa panimossa. Panimotoiminta alkoi jo vuonna 1884, joten on tässä ollut aikaa harjoitella. Mielenkiintoisia käänteitäkin historiasta löytyy. Vuonna 1969 panimotoiminta lisensoitiin belgialaiselle Stella Artoisille (nykyinen InBev), joka halusi saada jalansijaa Hollannista. Stellan osaamisella valmistettiin Trappist Pils nimellä kulkevaa olutta, joka ei kuitenkaan menestynyt ja niinpä Stella vetäytyi takaisin  Belgiaan vuonna 1980. Tämän jälkeen luostarin panimo palasi vanhojen pintahiivareseptiensä pariin ja nykyään munkit osallistuvat panimon toimintaan Trappist-panimoilta vaaditulla tavalla. Kaunis paikka näyttää olevan.

Kuva: Wikipedia
Tässä vuonna 1987 markkinoille tulleessa tripelissään he käyttävät maltaina pale alea ja munichia. Lisää käymiskelpoisia sokereita saadaan glukoosisiirapista. Panimon kotisivut eivät kerro lisätyistä mausteista, mutta maahantuoja Uniq Drinksin sivuilla kirjoitetaan oluen raikkaan ja mausteisen luonteen johtuvan korianterista sekä muista mausteista ja yrteistä. Tätä on saatavilla pikkupullossa myös Alkosta.

La Trappe Tripel

8,0% | Vesi, ohramallas, glukoosisiirappi, humala, hiiva


 
La Trappen pullot miellyttävät omaa silmääni jotenkin erityisen tyylikkäinä kohokuvioineen ja kaikkineen. Kirkas oranssihtava tripel kaatuu lasiin runsaasti vaahtoavana. Tuoksu on juurikin niin huumaavan hedelmäinen kuin muistinkin sen olevan - belgihedelmää toiseen potenssiin ja korianterimaista sekä pippurimaista mausteisuutta. Saisonin kaikuja hienossa tripelissä. Suutuntuma on aluksi voimakkaan hiilihappoinen ja se tekee oluesta turhankin purevan tuntuisen, vaikka humalan katkeruutta ei liiemmin olekaan. Tämä kuitenkin asettuu nopeasti oluen hetken seistyä ja sen jälkeen homma onkin silkkaa juhlaa. Maussa on kuivattuja hedelmiä aprikoosista banaaniin sekä lisäksi raikkaampaa päärynänkuorimaista "belgihedelmää" ja taustavaikuttimena sellaista hunajaista makeutta, joka ei suutuntumassa millään tavoin toimi raskauttavana tekijänä. Jälkimaussa on tuntuvaa mausteisuutta, jossa on korianterimaisen purevia ja kevyen pippurimaisiakin sävyjä. 
 
 
Todella raikas tripel, yksi hedelmäisimmistä ja raikkaimmista joita olen maistanut - ja niitä on "muutamia". Erinomaista kerrassaan. Ison pullon juomisessa ei ole minkäänlaisia ongelmia. Joskus taisin mainita tämän olevan sellainen tripelien Duvel, eli petollisen juotava, kepeän tuntuinen, mutta kuitenkin vahva ja varteenotettava - ja lisäksi vieläpä mauiltaan runsas, jota Duvelista ei välttämättä voi sanoa. Duvel on toki hyvä ja hieno olut, mutta lopulta aika suoraviivainen. Tästä löytyy syvyyttä ja kerroksiakin. Lämmetessään löytyy jopa hieman lakritsaisiakin sävyjä, mikä ei sekään belgioluissa mitenkään vierasta ole. Hiivan tuottamaa luultavasti. Ei pettänyt tälläkään kerralla. Pieni, iso, vanha, tuore. Ei väliä. La Trappe Tripel toimii!

Isot belgit: Chimay Grande Réserve 2018 (Blue)

0 kommenttia
 
Isojen belgien parissa jatketaan ja panimona edelleen Chimay, jonka tripelistä Cinq Centsistä kirjoitin viime viikolla. Panimosta tuli siinä yhteydessä jo kirjoitettua, joten toiston välttämiseksi ei mennä samoihin aiheisiin nyt. Omistamistani kirjallisista lähteistä Roger Protzin Heavenly Beer, joka tosin on jo vuodelta 2002, kertoo maltaina toimivan vaalean pilsner maltaan ja humalina saksalaisen Hallerthaun ja amerikkalaisen Galenan. Samat humalat kuin tripelissä siis. Oluen tummemman värin olisi tässä tapauksessa tultava lisätystä sokerista / sokerisiirapista. Vuoden 2009 Good Beer Guide Belgium arvelee 30% kaikesta mäskin sokerista tulevan muista kuin maltaista (lisätyt sokerit / tärkkelykset) ja  kaiken panimon käyttämän humalan olevan ekstrakteja, eli panimossa ei käytettäisi ollenkaan kukintoja tai pellettejä. Chimayn hiivakannan kerrotaan byo.com sivustolla olevan samaa kuin kotipanijoillekin saatavilla olevat Wyeast 1214 Belgian Ale tai White Labsin WLP500 Trappist Ale.

 

Vahvin ja legendaarisin Chimayn trappisti-oluista on tämä Blue tai isosta pullosta ihan vaan Grande Réserve. Tämä tuli nettitilauksestani tänä vuonna ja oli ilahduttavasti siis jo valmiiksi 2018 vuodelta eli ikääkin on tälle oluelle sopivasti. Aivan nuorena olen tämän todennut olevan jokseenkin hyökkäävä ja se sitten iän myötä asettuu paremmin uomiinsa pehmeämmäksi ja eheämmäksi kokonaisuudeksi.

Chimay Grande Réserve 2018

9% | Vesi, ohramallas, sokeri, vehnätärkkelys, humala, mausteet, hiiva


Punaruskean oluen ylle nousee beigevivahteinen vaahto joka gobletin päällä kestää pitkään. Tuoksun kuivatun hedelmäinen ja hieman rusinainen aromikkuus merkitsee minulle kotiin paluuta. Tätä on nimittäin juotu aiemminkin. Joskus Carlsbergin pilsnerilasista kun ei mistään oluttyyleistä vielä mitään ymmärtänyt ja myöhemmin sitten ihan aidosta Chimayn lasista niin kuin nytkin, mutta aina se on hyvältä maistunut. Rakkaus tosiaan syttyi jo ihan harrastuksen alkumetreillä, eikä silloin tosiaan muuta tiennyt kuin sen että Chimay on muuten sitä tummaa olutta ja aikalailla hyvääkin. Tuoksussa on mausteisempikin särmä, mutta kirjallisten lähteiden mainitsemaa erityistä humalaisuutta en tästä löydä. Tripelistä sen vaivatta löytää, on jotenkin selvemmin esillä siinä. Joskus tässä viehätti sellainen tietty pehmeys ja vahvuuteen peilattuna vaivaton nautittavuus. Pehmeyttä en enää niinkään allekirjoita, sillä ikääntyneessä isossa pullossakin tuntuu nykyään olevan hiilihappoja melkoisesti ja terävämmän mausteista särmää ja katkeruuttakin lopussa jokseenkin tuntuvasti. Potkua siis ja makua, mutta sittenkin huomattavasti yksioikoisemmin kuin esim. St. Bernarduksen Abt 12:ssa
 
Ei tässä nyt tunnu olevan sellaista moniulotteista syvyyttä. Hyvää toki, mutta ei edes lähellä erinomaista. Klassikkostatus on ilman muuta ansaittu aiemmilla meriiteillä, mutta odotin tälläkin kertaa parempaa ja siksi tämä tuntuu nyt pienoiselta pettymykseltä. Jos valita pitäisi, niin Chimayn sijaan olisin tässä tapauksessa ottanut ennemmin vaikka Gulden Draakin - ja se on tilanne, jota ei ennakkoon oluita nettikaupan koriin valitessa mitenkään olisi pystynyt itselleen perustelemaan. Hyvä olut  siis, mutta ei tällä kertaa tunnu maineensa veroiselta. Parhaat maut saa esiin vasta kun olut on seisonut pitkälti tunnin avoinaisessa pullossa ja liialliset hiilihapot ovat asettuneet. Silti vahvuus tuntuu hieman läpi, vaikka esim. paremmin vahvuutensa kätkevän Gulden Draakin prosentteihin jää vielä matkaakin.

Isot belgit: Chimay Cinq Cents (Tripel)

0 kommenttia
 
Jätin helmikuussa tässä blogissa Tripel Karmelietilla startanneen Isot belgit -sarjan tauolle kun korona iski ja kotimaiset pienpanimot joutuivat ahdinkoon. Ei tuntunut siinä tilanteessa reilulta hekumoida netistä tilatuilla oluilla. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että etämyyntiä ei suomalaisille panimoille, edes pienille, vieläkään ole sallittu ja tuskin sallitaankaan, niin kauan kuin poliitikot haluavat väkisin pitää Alkon huojuvasta monopolista kiinni. Käykäämme nyt siis taas vastarintaan Alkoa vastaan etämyynnin puolesta ja jatketaan tätä isojen belgien läpikäyntiä. Seuraavat osat tästä sarjasta on herkuteltu parempiin suihin jo kevään aikana, mutta sen verran voin paljastaa, että tuorettakin on tulossa.

Nyt sitten lähemmässä tarkastelussa aito trappist-tripel Chimay Cinq Cents. Pikkupullossa alaotsikkona taitaa olla ihan vain triple, mutta isossa pullossa Cinq Cents. Molemmissa kuitenkin sama valkoinen etiketti ja samasta oluesta on kyse. Olut valmistetaan Chimayn kylässä sijaitsevassa l'Abbaye Notre-Dame de Scourmontin luostarissa Belgiassa, hyvin lähellä Ranskan rajaa. Panimolla on kokoa, sillä wikipedia tietää siellä valmistetun 12 miljoonaa litraa jo vuonna 2005. Nykyään luultavasti enemmänkin.
 
Oluen valmistus tapahtuu luostarin alueella, mutta pullotusta varten oluet kuljetetaan tankkiautolla Baileuxiin 12 kilometrin päähän panimolta. Siellä moderni pullotuslaitos tuuttaa jopa 40 000 (pikku)pulloa tunnissa ulos. Niin pienet 0,33-litraiset kuin nämä isommatkin jälkikäytetään pullossa tuoreella hiivalla ja kypsytellään vähintään kolmen viikon ajan ennen myyntiin laskemista. Roger Protz tietää Heavenly Beer kirjassaan kertoa humalina käytettävän Hallerthauta ja Galenaa. Edellinen iso Cinq Cents tuli korkattua elokuussa 2018 ja nyt mennään taas.


Chimay Cinq Cents
8% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta | korkissa vuosi 2019

Kirkas, vaalean kultainen olut, joka vaahtoaa kuohkeasti. Tuoksussa on tuttua "belgihedelmää" sekä mausteisuutta ja tripelien mittapuulla varsin tuntuvasti jalohumalaistakin tuoksua. Selvästi mausteisempi ja humalaisempi kuin esim. Tripel Karmeliet tai Westmalle Tripel. Maussa on alussa makeampi vivahde - hieman kandisokeria ja hunajaa, mutta lopussa taas katkero ja mausteet pyyhkäisevät homman nautinnolliseen tasapainoon. Alkoholi on täysin piilossa ja tavara on todella helposti juotavaa. Hieno raikas hedelmäisyys jatkuu alusta miltei loppuun asti ja pitkä jälkimaku on peräti hieman pippurinen. Isoa pulloa on hieno siemailla kaikessa rauhassa. Lämmetessä katkero vielä korostuu ja jälkimausta löytyy hieman anismaisuuttakin. Hieno olut tämä edelleen on. Maistuu niin kesällä kuin talvellakin ja niin janoon (voi toki olla petollista) kuin nautiskeluunkin.

Maistossa Hiisi Kuu ja Huu "rypäleoluet"

0 kommenttia
 
Jyväskyläläinen Panimo Hiisi on julkaissut kaksi rypäleillä maustettua olutta. Toinen on pale ale valkoviinirypäleillä ja toinen old ale punaviinirypäleillä sekä hapankirsikalla. Itselleni valkoviinit ovat aina olleet hankalasti lähestyttäviä, joskin tarkemman tuttavuuden teko niiden kanssa on myös jäänyt vähäiseksi. Punaviiniä saan juoduksi paremmin. Aina välillä sitä haluaa haastaa itsensä ja ostaa jotain vähän erikoisempaa maistoon. Tässä siis tulee.

Hiisi Kuu White Wine Pale Ale
8% | 17 IBU | Vesi, ohramallas, riisihiutale, valkoviinirypäle, humala, hiiva 
 
 
Nyt jotain vähän normaalista poikkeavaa. Tässä on laitettu pale aleen rypäleitä mausteeksi ja riisihiutaleita vielä makua kuivattamaan ja keventämään, kenties. Maistetaas. Kirkas kultaoranssi olut, joka muodostaa ylleen vähäisen vaahdon. Pullokaan ei avattaessa kauheasti sihahtanut, joten ehkä vähähiilihappoista viinimäistä tunnelmaa on tarjolla. Tuoksussa on toki rypälemäisyyttä, mutta myös mukavasti humalaisuutta ja hieman mausteisuuttakin. Maku on niin ikään aromaattisesti humaloitu ja loppua kohden kauniisti kuivuva ja "rypäleistyvä". Rypäleet maistuvat myös mehukkaan hedelmäisiltä, joten hyvät fruitit on olueen saatu ja raikkauskin on näin vahvalle oluelle poikkeuksellisen korkealla tasolla - eikä alkoholia edes huomaa mausta. Nielaisun jälkeenkin vain vähäistä lämpöä. Katkeruutta on kevyesti ja se riittää kevytrunkoiselle oluelle hyvin. Suutuntumassa on vähäisestä suhauksesta huolimatta sopivasti hiilihappoja. On muuten hyvää. En oikein tiennyt mitä odottaa ja kun en valkkarista liiemmin pidä niin olin hieman varauksellinen tämän suhteen, joten yllätys oli positiivinen. Erityisesti miellyttää raikkaus ja juotavuuden kepeys - vahvuutta kuitenkin on, mutta ei sitä noteeraa. Hieno olut ja ehdottomasti sellainen spesiaalimpi tapaus, joka kannattaa kokeilla. Kaikki spessut ei nimittäin läheskään näin maukkaita ole - tai maukkaita ollenkaan.

Olut ostettu Porin Eteläväylän Alkosta.

Hiisi Huu Red Wine Old Ale
8,0% | 35 IBU | Vesi, ohramallas, punaviinirypäle, hapankirsikka, humala, hiiva



Rypälesarjan tummempi. Paljoa ei pullo suhahtanut tässäkään. Lasissa olut on läpinäkymättömän punaruskeaa ja maltillisesti vaahtoavaa. Tuoksuu hyvältä! Maltaisessa tuoksussa on sopivasti kirsikkaisuutta, tammimaista tuntua ja tanniineja. Hieman tosiaan punaviinin tuntua, joskin hapankirsikka tuntuu mielestäni rypälettä vahvempana. Mallaspohjassa vahvaa brittiläistä tuntua. Olut on suutuntumaltaan vähähiilihappoinen, keskitäyteläinen, kevyen katkera ja tanniininen. Makukin on hyvä. Hieman flandersilaisen tuntua, mutta ei yhtään niin happamasti. Tammea ja tanniineja makoisan mallaspohjan päällä. Alkoholi tässäkin täysin piilossa. Hapankirsikka elää vielä jälkimaussakin. Hämmentävän hyvä tämäkin on. 

Olut ostettu Rauman keskustan Alkosta
 
Molemmat näistä rypäleillä maustetuista hiisiläisistä siis yllättivät positiivisesti. Erityisesti vaaleampi Kuu oli mieluinen, vaikka sitä ajatuksen tasolla enemmän karsastin. Hienoja ja erilaisia, innovatiivisia jopa. Sytyn!