Ensimaistossa uuteolueni Thomas Cooper Family Secret Amber Ale

0 kommenttia
 
Kotiviini.fi halusi lähettää minulle testiin Coopersin Brew Box välinesetin ja Thomas Cooper Family Secret Amber Ale reseptipaketin, joilla polkaisin itselleni siis satsin olutta ja kirjoitin myös kattavan ohjeen uuteoluiden valmistukseen. Nyt pullotuksesta on aikaa reilut kaksi viikkoa ja nuorta olutta voisi ottaa ensimmäistä kertaa maistoon - pulloissa on jo tapahtunut jälkikäymistä ja niihin on muodostunut hiilihappoja.

Thomas Cooper Family Secret Amber Ale



Pullo pitää normaalin suhauksen kun korkin taittaa päältä. Lasiin kaatuu tummanpunaista olutta, jonka maltillinen vaahto on beigevivahteista ja jättää pitsit lasin reunoille. Huomattavan kirkasta jo tässä vaiheessa eli nuorella iällä. Oli itseasiassa kirkasta jo heti pullotuksen yhteydessä, mitä pussimäskäämällä valmistamani oluet eivät yleensä ole olleet ja viimeistään viilentäessä tulee sitten "chill haze", jota tähän ei siis tullut. Tuoksu on varsin hyvä. Siinä on mielestäni brittiläisen oluen tuntua hedelmäisyydessä ja hieman marjaisessa esterisyydessä. Brittihumalan tyylistä kuivan puun mieleen tuovaa tuoksua myös. Mallaspohja on karamellimainen, mutta ei toffeemainen. Pientä marmeladimaista makeutta alkuvedossa ja sitten ESB tyylistä hedelmää, joskaan ei toki aidon Fuller'sin raikkaudella tai intensiteetillä. Loppuliu'ussa jälleen marjaisuutta ja maltillinen katkerointi. En tehnyt uutepurkin täyteen eräkokoon asti vaan jätin kolme litraa siitä vajaaksi, mutta ei silti missään nimessä liikaa katkeroa, pikemminkin liian vähän. Hyvin pehmeä ja miellyttävä suutuntuma, jota maltilliset hiilihapot vielä korostavat. Juotavuus on erittäin hyvä.


Ihan kunnon oluen makuinen ja tuntuinen siis. Ei edes minua häiritseviä estereitä toisinaan parjatusta Coopersin hiivasta - muistetaan uuteohjeeni tärkeä sääntö, pidä hiiva tyytyväisenä, niin saat laadukasta olutta. Olen tyytyväinen tähän, ei voi sanoa, että positiivisesti yllättynyt, koska tiesin jo pullotuksen yhteydessä otetusta maistiaisesta, että hyvää on odotettavissa. Yllätys tapahtui siis jo pikemminkin silloin. Uutteissakin on varmasti menty eteenpäin sitten kymmenen vuoden takaisen, mutta edelleen tärkein on se sokerin korvaaminen kunnon mallasuutteella - se on se avainasia. Olen nyt todistanut itselleni, että uutteistakin saa hyvää olutta ja tämäkin varmasti kypsyy vielä paremmaksi muutaman viikon saatossa. Teen varmasti jatkossakin, sillä sen verran vaivatonta ja nopeaa tekeminen on täysmäskäykseen verrattuna. Täysmäskäyskään ei toki unohdu, sillä vähintään sahdit tehdään ainakin kaksi kertaa vuodessa - kisoihin ja jouluksi, monesti juhannukseksikin.

Maistellaan myöhemmin vielä uudelleen tänne blogin puolelle, että miten olut on kehittynyt.


Kotiolutta: Beerzebub Bitter Limited

0 kommenttia
 
No niin tyypit. Nyt juodaan bitteriä, se on se englantilainen oluttyyli, josta nyt ei hirveästi enää meuhkata. Tämän bitterin on tehnyt Beerzebub blogia kirjoittava Ilkka Niskanen, joka on ns. man on a mission. Missiona olisi saada tehtyä kotipanimon vakiotuotantoon hyvä sessio-olut ja tähän ekaan versioon kaivattaisiin nyt kommentteja. Kriittisiä kommentteja vieläpä. Yritetään nyt edes.

Olen saanut linkin oluen reseptiikkaan, mutta en ole avannut sitä vielä. Viestittelin tekijän kanssa, että jos puolessa välissä tuoppia katsoisi mistä on kyse. Ennen puoliväliä mennään siis neitseellisesti - tiedossa on vain tyyli ja vahvuus jotka lukevat "etiketissä". Bitter ja 3,9%. No, on siinä lisäksi vielä tieto pullotuspäivästä, joka on 6.2.2020. 


Tuoppiin kaatuu kirkasta, väriltään kuparista olutta, joka vaahto on tiheäkuplainen ja jättää komeat pitsit lasin reunoille. Tuoksu on hedelmäinen ja tuo takaisin mielikuvia niistä muutamista maistamistani real aleista. Jotenkin erittäin tuoreen tuntuinen humalointi. Aromissa on "brittisitrusta", joka on kukkaisempaa kuin intensiivisempi "jenkkisitrus". Lisäksi minulle Fuggle humalan mieleen tuovaa kuivempaa puumaista potkua ja hieman pähkinäisyyttä. Hyvä hedelmäisyys, oikein miellyttävä tuoksu, johon se paljon puhuttu "aito brittiviba" on onnistuneesti taltioitu. Maussahan tärkein on juotavuus ja bitterissä tietysti katkeruus, joka saisi olla rapsakka. Rapeutta tässä onkin tuntuvasti. Katkero puree jo keskivaiheilla ja jatkuu kielen päällä pitkään vielä nielaisun jälkeen. Siis ihan kielen päällä, eikä vain perukoilla. Kunnon hyvää, sanoisi eräs porilainen. Hieman lämmettyään tuoksuun tulee myös Fuller'smaista aprikoosimaisuutta tai miksi sitä kuvailisi. Mallasta on sopivasti, vaikka vahvuus onkin alhainen - runkoa on siis käymisen jälkeen jäänyt ja siinä on jonkinlainen karamellimaisempi ja paahdetun pähkinäinen tuntu. Oikein miellyttävää. Vettäkin on esitietojen mukaan säädetty ja suutuntumakin on aidon brittioluen tuntuinen. Jälkimaussa mukaan tulee hieman raikkautta syövää yrttimäistä tuntuakin, jonka arvelisin osittain johtuvan voimakkaasta katkerohumaloinnista. Lasin puoliväli lähestyy ja minä jo mietin, josko katkeroa on ehkä liikaakin - se haettu sessioitavuus mielessä pitäen siis. 


Katsotaanpa sitten reseptiä, joka löytyy tästä linkistä.

Okei, ensin esiin nousee loppupaino, joka on peräti 1.014 - eli tästä syystä runko kantaa tuntuvan katkeroinnin miltei horjahtelematta. Brittiläisiä Simpsonsin maltaita löytyy, myös kauramallasta ja lopuksi aivan hippunen Weyermannin mustaa Carafa III:sta. Siitä ehkä tuo pieni paahteinen särmä, jota kuvailin paahdetun pähkinäiseksi. Humalana katkerossa Magnum ja brittiviban tuo East Kent Goldings. Ei siis Fugglea, johon tuon kuivan puun aromin yleensä yhdistän, mutta sitä on siis EKG:ssäkin. Hiivana  Wyeast Labs 1469 West Yorkshire Ale.

Jos hiivasta aloitetaan, niin sitä en ainakaan ensimmäisenä vaihtaisi. Mielestäni se on tuottanut tähän oikein miellyttävän hedelmäisyyden, joka varsinkin tuoksussa suorastaan hurmaa. Maussa katkero vähän jyrää tuota aromaattisuutta, joten se ei siellä pääse niin hyvin loistamaan. Katkerot ilmaisevia IBUja on "vain" 38, mutta katkeron isku on mielestäni varsin voimakas ja joka tapauksessa hyvin pitkäkestoinen. Niin bitterissä toki pitääkin, mutta vaikka tässä on runkoakin, niin lasin loppua kohti meinaa mennä yli. Sessioitavuudessa siis ehkä itselleni jopa liikaa - ja minä luulin pitäväni katkerasta oluesta (toki pidän myös makeista, kuten sahdista...). Vai onko se sittenkin veden käsittelystä johtuvaa, eikä niinkään humalasta, tuo katkera tuntu. En osaa sanoa. Mallaspohja toimii mielestäni hyvin myös, en osaa siihen neuvoa mitään parannusta. Suutuntuma on hyvä, runko on hyvä ja hiilihapotus on hyvä. Lasi tuli tyhjäksi, mutta mitä jäi käteen? Ensinnäkin sanon, että nautin ja tykkäsin kovin. Harvassa ovat ne näin "kunnolla" brittityyliset oluet olleet, joita kotipanijoilta olen nauttia saanut. Mieleen ei tule nyt ensihätään kuin Puhakan Harrin Strong Bitter. Jokin hieman kova ja katkera tuntu tässä kuitenkin oli, joka sitä sessioitavuutta nimenomaan pikkuisen söi. Ikään kuin katkeruudessa olisi jotain karkeutta mukana. En välttämättä olisi perään ottanut toista tai kolmatta. Viimeisestä siemauksesta on jo minuutteja, mutta katkero soi vieläkin. Lopputulemana siis kaunis olut ja erinomainen tuoksu, jossa etenkin hedelmäisyys hurmasi. Maussa hedelmäisyys jäi katkeroinnin jalkoihin hieman, mutta toki bitterin ei niin hedelmäinen välttämättä kuulu ollakaan. Kuitenkin tuoksun lupailun jälkeen olisi ollut hekumaa jos sama olisi jatkunut kunnolla maussakin. Runko hyvä, hiilihapot hyvät, mutta katkerointi kaksiteräinen miekka - iskee ja skulaa, mutta useampi tuoppi... en osaa sanoa. 

Katsotaanpa mitä niin ikään oluen maistellut Jouni "Tuopillinen" Koskinen oli mieltä.

Jouni näkyy löytäneen omasta pullostaan omenaisuutta, joka en itse missään muodossa havainnut. Tuoksun hedelmäisyyttä kehuu toki hänkin. Muuten ollaan jokseenkin eri linjoilla kuin omassa arviossani. Eroja maistelijoissa vai pullokohtaisia eroja, sitä ei voi tietää. Varsinaisia virheitä en omasta oluestani löytänyt, mutta en tietysti ole kursseja käynyt ja kisoissakin tuomaroinut mies (ja näitä siis arvostan), kuten kollegani näytön toisella puolella. Minulla taitaa mennä välillä enemmän fiilistelyn puolelle. Joka tapauksessa hieno kahdella rintamalla edennyt maistelu ja (itse)tutkiskelu taas kerran. Kiitokset Ilkalle ja Jounille tästä.


Isot belgit: Westmalle Tripel

0 kommenttia
 
Isojen belgien maailmassa jatketaan. Näitä herkkujahan tuli nettitilauksena kotiovelle tuossa taannoin ja pakko sanoa, että olen nauttinut suunnattomasti. Etenkin oluiden nauttimisesta, mutta pitkästä aikaa myös hieman pidemmin kirjoittamisesta. Ilman kiireitä ja paineita. Nyt vuorossa siis trappist-tripeliä Westmallelta. Tätä pidetään tyylin kantaisänä ja panimon mukaan oluen nimi tulee siitä, että siihen käytetään kolminkertainen määrä raaka-aineita alkuperäiseen Westmallen luostariolueen verrattuna. No, mene ja tiedä, mutta olutta kuitenkin valmistettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1934. Reseptiä muutettiin vuonna 1956, mutta siitä asti sen kerrotaan pysyneen samanlaisena.

All About Beer sivustolta löytyy hyvä kirjoitus tästä oluesta vuodelta 2016. Noin kuuden humalan sekoitusta kerrotaan käytettävän katkeruuden ollessa tripelille kunnioitettavat 38-40 EBUa. Potkua tässä on kyllä aina ollutkin - en siis suinkaan ole ensimmäistä kertaa tämän äärellä, vaan ensikohtaamisesta on jo ainakin kymmenen vuotta aikaa. Arvion olen blogiin kirjoittanut ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Jutussa kerrotaan myös että käytössä on sama hiivakanta kuin Westvleterenillä. Panimo on myös siirtynyt vanhoista tasapohjaisista käymisastioista (square) konikaalisiin käymistankkeihin eli pystytankkeihin (cylindro conical tank) jo hyvän aikaa sitten. Kehitystyön kerrotaan kestäneen pilottilaitteilla kahdeksan vuotta, kunnes pystytankkien olut vastasi täysin vanhoissa astioissa käytettyä versiota - tämän jälkeen panimo vasta siirtyi kokonaan pystytankkien käyttöön.
“With this pilot installation we have done fermenting and yeast-harvesting tests for eight years. [At the end], a triangle tasting of the beers coming from the traditional horizontal fermenters and the cylindro-conical fermenters gave no difference. We discovered the exact parameters of time, pressure, temperature, volumes, and many more parameters, to have the guarantee of a fruitiness Tripel/Dubbel, as we used to have the traditional way.” -tuotantopäällikkö Jan Adriaensens kertoo pystytankkien käyttöönotosta.



Takaetiketti kertoo olueni pullotetun 6.11.2019, eli muutama kuukausi on ikää. Päiväys on kaksi vuotta pullotuksesta eteenpäin, mutta kyllähän tällainen säilyy juomakelpoisena paljon pidempäänkin, maku vain muuttuu.

Westmalle Tripel 
9,5% | Sisältää ohramallasta | Pullossa jälkikäyvä



Chimayn goblettiin kaatuu kirkasta, kullankeltaista ja runsaasti tiheäkuplaista vaahtoa päälleen muodostavaa olutta. Tuoksu on tripeleille ominaisesti hyvin hedelmäinen - sitä kuuluisaa "belgihedelmää", joka minulle tarkoittaa päärynänkuorimaista, ehkä kevyen banaanimaistakin tai kuivatun aprikoosimaista yleistä "belgimäisyyttä". Tässä Westmallessa on hiivan käymisen aikana muodostamaa mausteisempaa saisonmaistakin särmää, jota esimerkiksi Tripel Karmelietissa ei ole ja humalointikin on tuoksun perusteella Karmelietia voimakkaampaa. Karmelietin juttu onkin siinä yleisessä pehmeydessä ja pyöreydessä - se on tähän verrattuna huomattavasti kesympi. Tässä on särmää. Tulee kunnon katkeroa sekä alkoholin potkua nielaisun jälkeen, mutta ei kuitenkaan mitään häiritsevää polttavaa alkoholisuutta. Loppuvedossa on mausteisuutta ja edelleen "belgihedelmää". Intensiivinen tripel, joka vaatii nautiskelijaltaan Karmelietia enemmän - ison pullon tapauksessa varsinkin.

 
Michael Jacksonin Great Beer Guide, vanha kirja toki jo, osaa kertoa, että humalana olisi Saazia. Sitä siis kuuden humalan blendissä ainakin varmaan on. Juotavuus on hämmentävän hyvä tässäkin. Maut ovat vahvemmat tai suoremmat ja intensiivisemmät kuin juurikin esimerkiksi nostamassani Karmelietissa, mutta juotavuus pysyy hyvänä. Ei toki Karmelietin tavoin huikeana, mutta erittäin hyvänä. Vahvuuden ja juotavuuden kombo tästä mieluisan nautittavan tekeekin. Iso pullo saa jälleen iloiselle mielelle. Pikkupulloon verrattuna ison pullon maku myös tuntuu lempeämmältä, ainakin jos vuoden 2018 legendaarisen "tripel-kesän" arvioon verrataan. Ei tunnu ollenkaan liian makealta nyt, eikä vahvuuskaan puske läpi. Nautintahetket eivät ole veljiä keskenään ja makumieltykset muuttuvat tiedostamattakin. Tänään maistuu ja toimii erittäin hyvin. Juustolautasen kanssa tämä on aivan briljantti. Toimiva klassikko - taas kerran. 

Hyvää kotiolutta uutteilla

1 kommenttia
 
Tässä alusta loppuun asti kuvailtuna ohje kuinka valmistat mallasuutteista helposti hyvää kotiolutta. Koko homman juju on siinä, ettei sokeria lisätä paitsi pullotusvaiheessa tai jos resepti, esim. belgityylinen ale, sitä erikseen vaatii. Tehdään siis kunnollista täysmallasolutta. Kotioluella on osittain ollut huono maine jo senkin takia, että monet vieläkin yhdistävät sen yhdestä uutepurkista ja kilosta sokeria valmistetuksi "olutkiljuksi" - tällä ohjeella vältät sen ja saavutat maukkaan lopputuloksen!

Kotiviini.fi tarjosi testiin Coopers Brew Boxin ja Coopers TC Family Secret Amber Ale reseptipaketin, joita tässä ohjeessa käytän. Ohje on kirjoitettu aivan vasta-alkajalle tarkoitetuksi, joten aiempaa kokemusta et kotipanemisesta tarvitse.



Brew Box sisältää kaiken oluen tekemiseen tarvittavan välineistön, lisäksi tarvitset vain normaaleja keittiövälineitä, kuten kattilaa veden lämmittämiseen ja jonkin sortin kauhaa vierteen sekoittamiseen. 

Brew Box sisältää:
-1kpl Coopers käymisastia (34 litraa) kannella
-1kpl Coopers hana
-2kpl Kannen kiinnitysklipsiä
-1kpl Kestävä ominaispainomittari mittausputkella
-1kpl Tarralämpömittari
-1kpl Pullotusväline

Vastaava setti on käytännössä mahdollista ostaa myös erikseen ihan normaalista tavaratalosta. Näillä varusteilla oluen saa käymään ja käymisen jälkeen pulloon. Lisäksi tarvitaan vain korkitin ja korkkeja, mikäli haluaa käyttää perinteiseisiä kruunukorkilla suljettuja pulloja. Myös ns. patenttikorkilliset pullot käyvät, mutta mielellään ruskeina, koska ruskea lasi tarjoaa suojan oluen herkästi pilaavalta UV-valolta. Lisäksi löytyy PET-pulloja, joissa ei patenttikorkillisten pullojen tavoin tarvita erillistä korkitinta. Kaikki ovat käytännössä yhtä hyviä. 

Brew Boxin Coopers käymisastia vaikuttaa tosi hyvältä sellaiseen perinteiseen valkoiseen käymisastiaan verrattuna. Se on läpinäkyvä, jolloin oluen käymistä voi seurata myös visuaalisesti ja lisäksi sen pohja on hieman kupera, jolloin hiiva asettuu nätisti sinne. Hana tuntuu jämäkältä ja pullotusnokka asentuu ainakin näin ensimmäisellä kokeilukerralla tiiviin ja varman tuntuisesti. Yksi huomattava asia tässä käymisastiassa on se, ettei siihen kuulu vesilukkoa. Kansi ei ole täysin tiivis ja käymisen aikana muodostuva hiilidioksidi pääsee astiasta pois sitä kautta. Astia ei siis välttämättä sovi oluen pidempiaikaiseen kypsyttelyyn, mutta käymiseen ja pari viikon kypsyttelyyn varmasti kyllä. Ominaispainomittari ja mittausputki ovat muovia, joka on tietysti kestää pudottelua paremmin kuin lasinen verrokki - lasisia minulla on nimittäin mennyt aikojen saatossa rikki jokunenkin. Mittarin mittaustuloksen voi todentaa mittaamalla ominaispainon 20 asteisesta vedestä, jolloin mittarin pitäisi näyttää 1.000. Oman Brew Boxini mukana tullut mittari näyttää juurikin tasan noin, eli toimii oikein.

Ominaispainomittarin tarkistus 20 asteisessa vedessä. Pitäisi näyttää tasan 1.000.
Olutuute


Kun välineistö on koossa, tarvitaan vielä desinfiointiaine ja raaka-aineet. Desinfiointia varten suosittelen Chemiprota (vastaava kuin Star-San). Tee ohjeen mukainen seos suihkepulloon ja suihkuta kaikki olutvierteeseen koskevat välineet (käymisastian hana myös sisäpuolelta) huolellisesti - anna vaikuttaa minuutti ja valuta ylimääräiset pois. Huomaathan, että kaikkien välineiden on oltava puhtaita ennen desinfiointia, käymisastian voi pestä ihan normaalilla tiskiaineella, mutta hellävaroen ja vain pehmeällä sienellä tai harjalla, ettei se naarmuunnu. Puhtaudesta ei voi oluen teossa tinkiä. 

Nyt on siis välineet ja puhdistus sekä desinfiointi kunnossa. Raaka-aineiksi uuteoluen tekemiseen tarvitset tyypillisesti yhden olutuutteen sekä lisäksi mallasuutteita, joko kuivana (spraymaltaat) tai nestemäisenä. Olutuutteen ja mallasuutteen ero on se, että olutuutteeseen on keitetty jo humalat ja lisätty mahdolliset muut mausteet - eli siitä saa veden ja hiivan lisäämällä jo kunnollisen oluen. Mallasuutteet ovat tyypillisesti humaloimattomia ja niitä käytetään uuteoluen valmistuksessa sokerin sijaan, jotta saadaan kunnollista hyvärunkoista täysmallasolutta. Uutepurkin ohjeessa siis voi olla kilo sokeria, mutta käytä sen sijaan kilo mallasuutetta, niin oluestasi tulee kunnollinen - tämä on siis se avainasia, jota ei voi uuteoluen valmistuksessa liikaa korostaa!
 
Jälkikäymissokerit ja paketti Coopersin vaaleaa spraymallasta, eli kuivaa mallasuutetta

Minulla on nyt siis tämän ohjeen oluen valmistukseen kokonainen reseptipaketti, jossa tuli valmiina sekä olutuute Amber Alen valmistukseen, että sokerin korvaavat mallasuutteet 2x500g. Kuivista mallasuutteista käytetään yleisesti myös nimitystä spraymallas. Lisäksi reseptipaketti sisältää myös pullotusvaiheessa tarvittavat carbonation dropsit eli käytännössä "sokeripalat". Ne on käteviä käyttää, mutta ei pakollisia, sillä ihan normaali taloussokeri ajaa saman asian.
 
Oluen valmistaminen näillä raaka-aineilla on helppoa ja onnistuu seuraavilla vaiheilla.

Uuteoluen valmistus:

  1. Tämä käytiin jo läpi, mutta asiaa ei voi liikaa painottaa, joten kerrataan: puhdista ja desinfioi kaikki olueen kosketuksissa olevat välineet. 
  2. Lisää olutuute ja spraymaltaat / muut mallasuutteet käymisastiaan. Uutepurkin sisältöä voi notkistaa laittamalla se joksikin aikaa kuumaan veteen ennen avaamista.
  3. Lisää käymisastiaan kuumaa vettä muutama litra ja sekoita huolellisesti. Spraymallas paakkuuntuu helposti, mutta liukenee kyllä aikanaan. Sekoituksen voi tehdä myös astiaa pyörittämällä tai ravistamalla. Jos käytät kauhaa tai muuta kättä pidempää niin muista desinfioida se.
  4. Lisää kylmää vettä, mutta älä täyteen eräkokoon asti, vaan jätä joitakin litroja vajaaksi. Vettä lisätessä saa kaataa korkealta tai lisätä suoraan hanasta paineella, jotta vierre hapettuu. Hiiva tarvitse happea, jotta käyminen onnistuu optimaalisesti.
  5. Tarkista tässä kohtaa lämpötila ja lisää tarpeen mukaan kylmää tai lämmintä vettä, jotta pääset haluttuun eräkokoon ja käymislämpötilaan (yleensä 18-22 astetta, mutta tarkista aina hiivan suositukset valmistajalta). 
  6. Ota ominaispainomittaus, jotta voit käymisen jälkeen laskea oluesi alkoholipitoisuuden tai tarvittaessa vielä tässä vaiheessa lisätä vettä, jos et ole vielä tavoitellussa ominaispainossa (tavoiteltu ominaispaino lukee uutteen valmistajan ohjeissa). HUOM! Mikäli spraymaltaat eivät ole vielä liuenneet, niin mittaustulos ei pidä paikkaansa, vaan näyttää liian alhaista lukemaa. Muutama pieni paakku ei toki paljoa vääristä, mutta suuremmat määrät kyllä.
  7. Lisää hiiva. Olutuutteiden mukana tulleen kuivahiivan tai kuivahiivan ylipäätään voi ripotella vierteen päälle. Nestehiivojen tapauksessa tarkista valmistajan suositukset.
  8. Sulje kansi ja anna käydä tasalämpöisessä paikassa mahdollisimman lähellä valmistajan suosittelemaa lämpötilaa.
Tässä esimerkkioluessani päätin hieman muuttaa alkuperäistä 23 litran reseptiä ja lisäsin vettä ainoastaan 20 litran merkkiin asti. Tämä vahvistaa lopullisen oluen makua ja väriä valmistajan tarkoittamasta hieman. Alkoholipitoisuuden lisäksi myös humalankatkeruus voimistuu suuremmaksi kuin valmistaja on tarkoittanut, mutta ajattelin senkin sopivan omaan makuuni paremmin. Ensimmäistä kertaa tehdessä kannattanee noudattaa valmistajan suosituksia ja tuunata sitten suuntaan tai toiseen seuraavilla kerroilla. Itse sain ominaispainoksi ennen hiivan lisäämistä 1.045, jonka pitäisi käydä sen verran, että valmis olut olisi 4,5%-5,0% vahvuista. Alkoholipitoisuuden laskennasta alempana lisää.

Hiivaa valmiin olutvierteen pinnalle.

Toinen avainasia puhtauden lisäksi on hiivan hyvinvointi. Kun pitää huolen, että hiivalla on heti alussa oikea lämpötila ja riittävästi happea, niin saat varmasti hyvälaatuista olutta. Happea on, jos lisäät uutteiden sekoittamisen jälkeen vedet reilusti lorottaen, mutta jos vaikka joudut odottelemaan vierteen lämpötilan alenemista sopivaan hiivauslämpötilaan hieman pidempään, niin voit vielä juuri ennen hiivausta ravistaa astiaa parikymmentä sekuntia niin että vierre läiskyy astian seiniä pitkin ja päälle muodostuu vaahtoa - tämä hapettaa vierrettä. Myös vierteen nostelu ja korkealta takaisin kaataminen ajaa saman asian, jos pönttö on vaikka liian raskas ravisteltavaksi, mutta muista desinfioida se millä ikinä nosteletkin. Nostele vaikka minuutin verran, niin sen pitäisi riittää hyvin. Käymisen aikana seuraa käymislämpötilaa ja mahdollisuuksien mukaan säätele sitä, jotta se pysyy sopivana. Nyrkkisääntönä tuo aiemmin mainittu 18-22 astetta, eli talvella ihan normaali huonelämpötila on sopiva. Jos menee paljon kylmemmäksi, niin hiivan toiminta hidastuu ja mahdollisesti pysähtyy ennen aikojaan (ennen kuin olut on käynyt kunnolla loppuun) ja jos menee lämpimämmäksi niin hiivan toiminta vastaavasti kiihtyy ja se voi johtaa ei-toivottuihin makuihin oluessa - olut käy ikään kuin puhki.

Ominaispainon mittaus ennen käymistä, n. 1.045.

Ominaispainon mittaus käymisen jälkeen n. 1.010
Oluen pääkäyminen kestää yleensä viikosta kahteen, mutta itse olen tyypillisesti antanut oluen olla käymisastiassa sen kaksi viikkoa ennen pullotusta. Vaikka varsinainen käyminen olisikin jo tapahtunut eli hiiva syönyt vierteestä sokerit pois, niin lisäaika kypsyttää olutta ja antaa hiivalle aikaa laskeutua kunnolla astian pohjalle. Tämä parantaa lopullisen oluen laatua. Käymisen loppumisen voit todentaa ottamalla ominaispainomittauksen kahtena päivänä peräkkäin. Jos lukema ei ole muuttunut edellisestä päivästä, niin käymisen pitäisi olla ohi. Tyypillinen loppupaino täysmallasoluella (eli ei lisättyä sokeria vaan pelkkiä uutteita kuten tässä ohjeessa) tyypillisesti on 1.005-1.015 välillä. Jos menee korkeammaksi, niin odottelisin vielä pari päivää ja ottaisin uuden mittauksen, varmistaakseni, että käyminen on tosiaan varmasti loppu. Reilusti vahvemmilla oluilla loppupaino voi tietysti olla korkeampikin.

Tärkeää: Oluen pitää olla varmasti loppuun käynyt ennen pullottamista, koska jälkikäymissokerien lisäämisen jälkeen se käy pullossa vielä uudelleen ja jos vierteeseen on jäänyt jäljelle sokereita, joita hiiva nyt jälkikäymissokerin lisäksi vielä innostuu käyttämään, niin pulloihin muodostuu liikaa hiilihappoja ja pahimmassa tapauksessa ne alkavat jälkikäydessä räjähtelemään tehden ikävän sotkun - puhumattakaan turvallisuusriskeistä tällaisia pulloja käsitellessä.

Alkoholipitoisuuden mittaaminen

Itse sain siis mittaustuloksiksi ennen käymistä ominaispainoksi (=OG, original gravity) 1.045 tai tuttavallisemmin 45 ja käymisen jälkeen loppupainoksi (=FG, final gravity) 1.010 eli 10. Näistä kahdesta mittaustuloksesta saadaan laskettua oluen alkoholiprosentti kaavalla OG - FG / 7,5. Minun tapauksessani siis 45-10 = 35 ja se kun jaetaan luvulla 7,5, saadaan alkoholipitoisuudeksi tässä vaiheessa 4,66% eli pyöristäen 4,7%. Jälkikäymisen voi laskea nostavan pitoisuutta vielä 0,2-0,3%, joten minulla on tässä tulossa sellainen noin 5% Amber Ale. Ohjeen mukaan 23 litran eräkokoon tehtynä vahvuudeksi olisi tullut 4,5%, joten kolmen litran eräkoon supistuksella sain vähän vahvuutta ja makua lisää - onko se sitten hyvä vai huono asia niin se selviää ainoastaan maistamalla.

Oluen pullottaminen

Kun olut on varmasti käynyt loppuun, voidaan se pullottaa. Pulloihin pätee sama sääntö kuin muihinkin olutta koskeviin asioihin - pese ja desinfioi ne. Huomaa desinfioida myös korkit.

Brew Boxin mukana tuli hanaan liitettävä pullotustikku, joka vaan painetaan hanaan sisälle ja se asettuu siihen tukevasti ja tiiviisti. Muista taas juurikin se tärkein, eli desinfiointi ja desinfioi myös tikku tai lappo, jos sellaista käytät. Tikun alaosassa on venttiili, jota painamalla olut pääsee virtaamaan. Tikku laitetaan siis olutpulloon sisälle ja painetaan pullon pohjaa vasten, jolloin pullo täyttyy. Lattialle kannattaa laittaa joku pyyhe, sillä muutama touhutippa tulee varmasti aina. Pullotuksen loppuvaiheissa kallista astiaa laittamalla sen alle jotain tai pyydä kaveria auttamaan, jotta saat viimeisetkin litrat pulloihin. Kirjoitin aikanaan jutun otsikolla Vinkit kotioluen pullottamiseen, siellä on tarkemmat tipsit oluen pullottamiseen lappoamalla.

Brew Boxin pullotustikku toiminnassa
Carbonation Dropsit elikäs "sokerpalat".

Lisää vielä lopuksi ennen korkittamista jälkikäymissokeria pulloihin, jotta niihin muodostuu hiilihapot. Minulla oli nyt käytössä nämä reseptipaketin mukana tulleet Coopersin Carbonation Dropsit, joita ohjeistetaan käyttämään yksi kappale 0,375l pulloon ja kaksi kappaletta 0,75l pulloon. Minulla oli käytössä nyt puolen litran pulloja, kuten yleensäkin ja lisäsin niihin yhden kappaleen kuhunkin. Pidän yleensäkin oluessa vähän maltillisemmista hiilihapoista, joten uskoisin tämän riittävän omaan makuuni varsin mainiosti. Jos sinulla ei ole näitä Carbonation Dropseja, niin hyvä yleisohje sokeriin on sellainen 6-8 grammaa sokeria per litra. Omaan makuuni olen monesti käyttänyt neljääkin grammaa, mutta hieman oluesta riippuen toki. Voit käyttää myös sokeripaloja, mutta kannattanee ensin punnita paljonko yksi painaa ja laskea sitten sopiva määrä. Teelusikka ja suppilo toimii myös, ihan miten vaan saat sokerit pulloon. Carbonation Dropsit on kieltämättä helppoja ja saat aina varmasti saman määrän yhteen pulloon.

Pullotuksen jälkeen sitten varastoi pullot huoneenlämmössä tai tarkemmin sanottuna hiivalle sopivassa lämpötilassa, jotta hiiva pystyy käyttämään jälkikäymissokerit pois muodostaen hiilihapot pulloon. Viikossa saat jo jonkin verran hiilihappoja, mutta pidempi kypsytys harvoin on pahitteeksi. Monesti olut on parhaimmillaan 3-4 viikkoa pullotuksesta ja saattaa senkin jälkeen vielä kehittyä pitkään - toisinaan se viimeiseksi nautittu pullo onkin sitten se paras. Hätäily ei tässäkään kohdin siis kannata.

Yhteenveto:

Lopuksi voisi todeta uuteoluen tekemisen olevan todella helppoa ja vaivatonta. Varsinainen oluenvalmistus eli aineksien sekoittaminen ja hiivaus ottaa aikaa vain puolisen tuntia. Puhtaus ja hiivan hyvinvointi kun otetaan huomioon ja lisäksi muistetaan jättää ne lisätyt sokerit vasta jälkikäymisen puolelle, niin saadaan aikaiseksi laadukasta ja maukasta olutta. Jo vierteen maisto käymisen jälkeen kertoi sen, vaikka en valmista tavaraa vielä tässä kohtaa ole maistanutkaan. Pullotus ei ole koskaan kuulunut suosikkivaiheisiini, mutta pullotustikulla se oli ainakin lappoamista vaivattomampaa. Tikku vaan kiinni ja antaa soittaa. Nykyinen elämäntilanne kun otetaan huomioon eli pieniä lapsia on nurkat täynnä, niin tämä ei varmastikaan jää viimeiseksi uuteoluekseni. Useita tunteja kestäviin täysmäskäilyihin ei vaan tunnu löytyvän kunnolla aikaa, paitsi kesällä. Seuraavaksi ajattelinkin paneutua uuteoluiden tuunausmahdollisuuksiin, eli lisäillä humalia ja kenties käyttää aivan eri hiivalla kuin mitä purkin mukana tulee. Esim. vaaleasta olutuutteesta ja saisonhiivasta voisi saada helposti hyvää kesäolutta... ja sata muutakin ideaa, mutta niistä tehdään sitten omia juttuja myöhemmin kun niiden aika on.

Tämän valmistamani Coopers Family Secret Amber Alen tarina ei kuitenkaan tullut vielä päätökseen, sillä valmiin oluen maistaminen on edessä parin viikon päästä kun olut on kunnolla jälkikäynyt ja varmaan siihen palataan keväämmällä vielä uudestaankin, että mihin suuntaan olut on kehittynyt. Pysykää siis kanavalla.

Toivottavasti tämä ohje innostaisi taas joitakin uusia harrastajia kokeilemaan helppoa ja vaivatonta oluen kotivalmistusta. Sitten kun uuteoluet on "pelattu läpi", niin pienin lisäinvestoinnein voi vaivattomasti siirtyä vaikka pussimäskäilyn pariin, siihenkin tuli aikanaan kirjoitettua kiitellyn selkeät ohjeet. Itse maltaista mäskäämällä saat täydet vaikutusmahdollisuudet oluen reseptiikkaan ja litrahintakin painuu usein uuteoluita alhaisemmalle tasolle. Toki aikaakin menee valmistuksessa sitten ihan eri tavalla, mutta sille ei yleensä harrastuksissa pruukata hintaa laskea.

Loppuun vielä kiitokset Kotiviini.fi:lle testiin lähetetyistä tarvikkeista ja reseptipaketista. Tämä oli juuri oikeanlaista tekohengitystä kiireiden vuoksi hieman hiipuneelle kotiolutharrastukselleni. Kiitos!





Isot belgit: St. Bernardus Abt 12

0 kommenttia
 
Netistä tilattujen isojen belgien parissa jatketaan. Tällä kertaa nautiskelen Belgian Länsi-Flanderissa lähellä Ranskan rajaa sijaitsevan St. Bernardusin vahvinta olutta, joka on legendaarinen Abt 12. Tämän panimon tarina onkin mielenkiintoinen. Veljeskunta aloitti Dekoninck nimellä ensin juuston valmistuksen vuonna 1934. Vuonna 1945 kymmenen kilometrin päässä sijaitseva St. Sixtuksen trappist-luostari lopetti laajamittaisen oluen valmistuksen ja päätti jatkaa oluen valmistusta vain omiin tarpeisiin sekä myytäväksi pienissä määrin suoraan luostarilta ja lähialueen tavernoihin. Jos ei St. Sixtus soita mitään kelloja, niin tuo luostari tunnetaan tänä päivänä paremmin nimellä Westvleteren. Tämä kaikki liittyy St. Bernardukseen siten, että St. Sixtuksen himmattua, siirtyi sieltä puolalalaislähtöinen panimomestari Mathieu Szafranski Dekoninckiin, tuoden mukanaan Westvleterenin hiivan ja reseptiikan. Dekoninckin oluet tunnettiin aluksi nimellä St. Sixtus, mutta vuonna 1992 kun luostareiden välinen sopimus päättyi muuttui nimi St. Bernardukseksi. Tässä vaiheessa oluet myös menettivät virallisen trappist-oluen statuksen.

Puhutaan, että Abt 12 olisi reseptiikaltaan monesti Ratebeerissä maailman parhaaksi valitun Westvleteren 12:sta kanssa hyvinkin yhteneväinen. Good Beer Guide Belgium tietää kertoa, että Bernardus käyttää oluitaan pintahiivalla pitkään ja hartaasti, jatkaen sen jälkeen kypsytystä vielä lageroinnin parissa. Humalat ovat etiketissä olevan merkin perusteella belgialaisia. Oluet ovat tietysti pullossa jälkikäyviä ja kestävät pidempääkin ikää. Olutta saa pikkupullossa myös Alkosta, hintaan 6,71€ / 0,33l. Netistä tilatulle isolle pullolle tuli postikuluineen hintaa 8-9€.

St. Bernardus Abt 12
10% |  Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva


Tumman ruskea, valoa vasten reunoilta hieman punertavaakin väriä kajastava olut. Vaahtoa muodostuu reilusti ja se kestääkin melko pitkään. Tuoksussa on tuttua Bernarduksen tuntua. Kuivattuja hedelmiä tässäkin kosolti, mutta väristä poiketen vaaleampien aprikoosimaisten ja päärynäisten sävyjen, eikä niinkään luumumaisten sävyjen suuntaan. Toki hieman tummempaa ja kevyen siirappimaistakin tuoksua lasista nousee pienen mausteisuuden kera, mutta yllättävän raikas tuoksu tähänkin on saatu. Vahvuus paljastuu vasta jos nenän vie tarpeettoman lähelle. Maku on hieman tummemman sävytteinen, tarjoten nyt kypsemmän hedelmäisiä ja pehmeämpiä sekä karamellisoituja makuja. Katkeruuttakin löytyy lopusta, mutta kuitenkin sopivan kevyesti. Tämä ei ole lainkaan niin makea kuin vaikka aiemmin maistetut Val-Dieu tai Gulden Draak, vaan omaa kuivemman ja kevyemmän suutuntuman. Hiilihappoja on myös aluksi varsin runsaasti, mutta kun pullo on hetken pöydällä seissyt, niin viimeinen lasillinen on jo hiilihappoisuudeltaan asettuneempaa ja omaan makuuni miellyttävintä. Alkoholipitoisuus kätkeytyy tässäkin johonkin ja nousee ainoastaan miellyttävänä lämpönä esiin nielaisun jälkeen. Jälkimakuun nousee hentoista lakritsaisuutta ja yrttimäisyyttä. Erittäin hyvää on, ei mitään moitittavaa, ellei nyt sitten ihan alun turhan kovia hiilihappoja oteta huomioon. Hämmentävän raikas, hedelmäinen ja juotavuudeltaan vahvuuttaan kevyemmän oluen tuntuinen. 


En tiedä miten he sen tekevät, mutta harvassa tai olemattomissa on ne uutuusoluet, jotka vastaavaan pystyvät. Tietysti tyyli ei ole varmastikaan mikään myyntimenestys ellei jalansijaa ole jo valmiiksi kuten näillä klassikoilla, joten eipä niitä juuri valmistetakaan. Lempeä, lämmittävä, voimakasmakuinen, mutta hienovarainen - ja kuitenkin niin hedelmäinen. Upeaa on. Ilmeeni parin lasillisen jälkeen on juurikin sama kuin etiketin munkilla. 

"When you drink an Abt you can enjoy life to the full!" laukoo panimon kotisivut, enkä voi muutakaan tässä kohtaa väittää.

Kotiolutta: Flat Fifth Brewing Double Dry Hopped NEIPA

0 kommenttia
 
Kotipanimo Flat Fifthin oluita on nautittu täällä aiemminkin ja nyt siis mennään taas. En osannut odottaa pulloa, mutta aina välillä blogistin ovelle toimitellaan milloin mitäkin ilman mitään ennakkovaroitustakin. Rankka on kaljablogistien laifstaili, mutta yritetään nyt selviytyä.

Double Dry Hopped NEIPA
7,0% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnä, humala, hiiva | Humalat: Magnum, Mosaic, El Dorado, Chinook | Kuivahumalat: Mosaic, El Dorado


Lasiin kaatuu sameaa, rusehtavan oranssia ja suurikuplaisesti vaahtoavaa olutta. Tuoksu on mehumaista nektaria pullollaan tarjoten ananaksen, passionhedelmän ja limen sävyjä. Tuoksu on intensiteetiltään voimakas ja houkuttelee maistamaan. Aiaiai... maku on selkeäpiirteisempi kuin tuoksu antoi odottaa. Ei siis niinkään kaikki yhteen kasaan sekoittavaa mehumaisuutta, vaan terävämpää sitrusmaisuutta, herukkaisuutta ja jopa pihkaisuutta sekä tuntuvaa katkeruutta, joka ei ole NEIPAssa yleensä näin voimakasta. Minulle tämä kyllä sopii, mieleen tulee hieman vielä voimakkaamman mehuisammin ulosannin omannut Coolheadin ja Tyrantti yhtyeen Kobra 2. Vahvuus on täysin piilossa ja olut tuntuu juodessa täysin sessioitavalta. Isompikin tuoppi menisi vaivattomasti. Laatutasossa ei ole moitittavaa, sillä sekä tuoksu, että maku ovat puhtaan raikkaita ja miellyttäviä. Tässä on mallaspohjassa hieman karamellimaisempiakin sävyjä ja värikin on tummempi kuin mitä tyylin yleisissä ihanteissa (käsittääkseni), mutta raskautta ei silti ole, vaan katkeruus ja osaltaan varmaan vahvuuskin tasapainottaa. Oikein hyvä omaan makuuni, vaikka onkin enemmän "old-schooliin" kuin moderniin mehunektariin kallellaan - tai kenties juuri siksi. Kiitokset oluesta taas Flat Fifthin kavereille.


Isot belgit: Gulden Draak

1 kommenttia
 
Gentin kellotornin kultaisesta lohikäärmeestä nimensä saanut Brouwerij Van Steenbergen ikoninen ja tietysti iso belgi maistossa tällä kerralla. Tässä ei ole mitään taivaallista yhteyttä eli luostari- tai trappist-merkkejä ei tästä pullosta löydy, mutta olut on ollut saatavilla jo vuodesta 1986 asti ja on ilman muuta yksi ikonisista belgioluista, eikä tietysti vähiten joukosta erottuvan valkoisen pullonsa myötä. Van Steenberge lageroi eli kylmäkypsyttää myös pintahiivaoluensa nollan asteen tuntumassa. Lageroinnin jälkeen Gulden Draakin jälkikäymisen kerrotaan tapahtuvan kahden eri hiivan voimin, joista toinen on tiettävästi viinihiivaa. Oluesta on useampia versioita, mutta tämä perusversio on se alkuperäinen ja minulle ainut oikea.
Gentin kellotornin kultainen lohikäärme - gulden draak. (Kuva Wikipediasta)


Gulden Draak
10,5% |  Vesi, ohramallas, humala, sokeri, hiiva


Täytyy heti kärkeen sanoa, että tämä on kyllä yksi tyylikkäimmistä pakkauksista mitä olutmaailmasta löytyy. Pulloni päiväys on 31/01/2021. Ymmärtääkseni oluella on 24 kuukauden päiväys, eli tämä olisi tällä hetkellä aika lailla vuoden jo viihtynyt pullossa. Eläväinen suhaus ja jopa poksahdus korkkia sivuun siirtäessä kertoo jälkikäymistä todellakin tapahtuneen ajan saatossa. Myös vaahtoa kerääntyy runsaasti kirkkaan syvän punaisen oluen ylle. Pienikuplainen vaahto kestää pitkään ja jättää paksut pitsit lasin reunoille. Intensiivisessä tuoksussa on runsaasti kuivattuja hedelmiä, jotka tulevat karamellisoituneella sokerikuorrutteella. Banaania, luumua ja ehkä rusinaisuuttakin löytyy. Ulosanti on vahvuus huomioon ottaen yllättävänkin raikas. Vahvuus on viettelevässä tuoksussa muutenkin hienosti piilossa, vaikka intensiteetti toki paljastaa potenssia löytyvän.


Myös maku on minulle oikein mieleinen. Makeutta on edelleen oluen ikä huomioiden varsin runsaasti ja se peittää alkoholipitoisuuden hyvin. Kuivatut hedelmät, paahteinen sokeri ja alkoholipitoisuus tekevät kokonaisuudesta todellakin mainospuheiden tavoin katkeransuloisen tai suoraan suomennettuna katkeranmakean eli bittersweetin. Makeutta on, mutta vaikka loppuvedossa alkoholin lämpö vyöryy ja katkeruuskin hennosti puraisee, niin silti osa makeudesta jää elämään ja se ison belgin jopa petollinen nautittavuus tulee esiin. Alkoholipitoisuus on siis maussa erinomaisen hyvin piilossa. Kyllä, tämä on Kasteelin ja Val-Dieun tapaan makeahko, mutta ei kuitenkaan ylimalkaisen täyteläinen tai suutuntumaltaan erityisen tahmaava. Ison belgin taikaa siis. Tällä oluella on ehkä tietyissä piireissä vähän sellainen bulkkibelgin maine, mutta en itse havaitse kompromisseja maun suhteen. Voimakkaita makuja ja hyviä sellaisia löytyy nautinnollisessa paketissa. Ei toki Rochefortin monimuotoisuutta, mutta kun kokonaisuus toimii erinomaisesti, niin miksipä siitä valittamaan. Ei varmastikaan itselleni se viimeinen Gulden Draak, toivottavasti ainakaan. Seuraavaa kertaa odotellessa.

Olutharrastus alkaa olemaan taas oikein mukavaa, kun olen vihdoin tajunnut, ettei minun tarvitse kaikkien uutuuksien perässä ravata, vaan voin ennemmin keskittyä klassikoihin - eipä juurikaan nimittäin tule pettymyksiä.


Kotiolutta: Mäkisen Ragnarök Imperial Stout 2017

0 kommenttia
 
Nyt sitten kellarin kätköistä hieman isompaa jytkyä paikallisen kotipanijan toimesta. Sain tekijältä kaksi pulloa tätä olutta vuonna 2017. Toisen maistelin silloin ja toinen on vuorossa nyt - on aika tutkia, miten olut on reilussa kahdessa vuodessa muuttunut. Ensimmäisen maiston arvio ja täysi reseptiikka löytyy tästä linkistä

Kyseessä on siis kahvilla maustettu ja tammilastukypsytetty Imperial Stout. Vahvuutta 10,3% ja katkeruutta 189 laskennallista IBU-yksikköä. Seitsemää eri mallasta ja vähäisesti tummaa sokeria pohjassa. Humalina katkerossa Magnum, Target sekä Warrior. Aromihumalointina Bramling Cross, Challenger, Chinook, First Gold ja Simcoe, sekä loppuun vielä kuivana Chinook. Oluen panneen Mäkisen periaate tehdessä muistaakseni olikin, että "kaikkea liikaa".

Maistetaanpas miten olut on tekeytynyt. Säilytyspaikkana on lokakuusta 2017 asti ollut rintamamiestalon melko tasalämpöinen ja pimeä kellari.



En nyt tietysti tarkalleen pysty muistamaan minkälainen olut oli vuonna 2017, mutta näin uusintamaistolla edelliseen arvioon peilaten tuntuisi ainakin tuntuvasti pehmentyneen. Alkoholisuus on mennyt täysin piiloon ja lämmön hehkukin on nyt lempeää. Tummapaahtoinen kahvi maistuu edelleen nautinnollisesti heti nielaisun jälkeen samoin kuin vaniljaisuuskin ja katkerointi hiljalleen voimistuen kestää isältä pojalle. Mallaspohja on edelleen voimissaan eli makeuttakin löytyy, eikä oksidaatiota vaikuta tapahtuneen missään määrin. Hyvä tuhti runko, joka kantaa tuon katkeruuden ja muunkin makujen sinfonian hienosti. Lastukypsytyksen määrä on ollut tässä ellei täydellinen niin ainakin hyvin lähellä sitä. Reseptissä näyttäisi olleen 40 grammaa lastuja 13 litran erässä. Se on selkeänä elementtinä kokonaisuudessa mukana, mutta ei tuo mitään sellaista terävyyttä tai nouse mitenkään dominoivaan asemaan. Hämmästyttävän hyvää, siis aivan loistavaa. Tuhti, tymäkkä, mutta tasapainoinen ja sellaisella ihanan pehmeällä tuntumalla. Tällaisen oluen tapauksessa pidempikin kypsytys voi siis olla ihan paikallaan, mutta se on niin tapauskohtaista, ettei mitään yleisohjetta oikein pysty antamaan. Joskus osuu joskus ei ja tässä tapauksessa ollaan siellä häränsilmän tuntumassa. Kiitokset Mäkiselle vielä kerran tästäkin.

Isot belgit: Val-Dieu Grand Cru

0 kommenttia
 
Maistellaas taas. Tarinahan kertoo, että nettitilaus olisi tipauttanut muutamat isot belgit raumalaisblogistin suuntaan. Tällä kertaa maistoon belgialaisesta entisestä Sisterssiläisten Val-Dieu luostarista tuleva Grand Gru. Panimon historia ei ole kovin pitkä, sillä se perustettiin vasta vuonna 1997. Varsinaisia munkkeja luostarissa ei tosin enää asu, mikäli oikein wikipediaa tulkitsen. Pullossa on kuitenkin "Erkend Belgisch Abdijbier" tunnus, eli tunnustettu belgialainen luostariolut. Tähän riittää ilmeisesti se, että oluella on jokin sidos olemassa olevan luostarin kanssa.


Ja minullehan riittää vähempikin, en siis vaadi edes luostarioluen tunnusta. Riittää kun kyse on belgityylisestä oluesta, tarkemmalta tyyliltään vaikka quadrupelista, kuten tässäkin ja pullo on iso. Nämä kriteerit tässä täyttyvät ilman muuta. Olut näyttää olevan saatavilla myös Alkosta, joskin pienessä pullossa hintaan 5,47€. Tämä 0,75 litrainen maksoi nettikaupassa muistaakseni 7,50 ja siihen noin 1,5€ toimituskuluja päälle. Litrahinnassa jäädään siis reilusti voiton puolelle ja iso pullo on kuitenkin iso. Ja mikä siitä tekee niin erityisen? No uskokaa tai älkää, mutta isossa pullossa on enemmän olutta sisällä ja sellaisen nauttimisessa on aina tiettyä suuren juhlan tuntua. 

Val-Dieu Grand Cru
10,5% | Sisältää ohramallasta | IBU 19 | EBC 63 | Pullossa jälkikäyvä


Tummanruskea väri ja kohtalaisen joutuisasti ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle laskeutuva vaahto. Tuoksu kuivattuine hedelmineen, rusinoineen ja kaakaomaisine piirteineen houkuttelee maistamaan. Maku onkin varsin mainio. Melko makea aloitus ja sitten melko runsaasti appelsiininkuorimaisen tuntuista hedelmäisyyttä sekä lämmin, mutta pehmeä ja jopa maltainen loppuveto. Kuivattuja appelsiininkuoria olisi voinut sujahtaa keiton lopussa sekaan - ja hyvä jos näin on, sillä homma toimii. Hieman Kasteel Donkerin tuntua yleisessä makeudessa, mutta aivan niin siirappinen tämä ei kuitenkaan ole. Karamellisoitunutta, hieman paahtunuttakin sokerisuutta maistuu, mutta tuo kuivatun hedelmäinen ja jokseenkin appelsiininkuorimainen veto on päällimmäisenä. Loppuvedossa on luumumaisia sekä rusinaisiakin sävyjä ja jälkimaussa kevyttä paahteisuutta. Pullon loppua kohti lämpökin alkaa jo hieman hehkumaan läpi, mutta ei häiritsevästi. Hitaasti nautittavaksi tämä varmaan oli tarkoitettukin. Jos pisteyttää pitäisi, niin ihan tasaväkisesti tämä jo aiemmin mainitun Kasteelin kanssa tappelisi samoista sijoituksista. Ei siis kenties se kaikkein paras belgi, mutta oikein maukas ja ajaa kyllä asiansa. Ison pullon parissa viettää mukavasti yhden illan.  

Isot belgit: La Trappe Quadrupel

0 kommenttia
 
Sitten nettitilauksestani maistoon La Trappe Quadrupel. Tämä on Hollantilaisen trappist-panimo De Koningshoevenin vahvin tuote ja maailman ensimmäinen olut tyylissään (Quadrupel). Olutta valmistettiin ensimmäisen kerran talven sesonkituotteeksi vuonna 1991 ja se sai sen verran suosiota, että jäi sittemmin ympärivuotiseksi tuotteeksi.

De Koningshoeven trappist-panimo sijaitsee Hollannissa lähellä Belgian rajaa.
Olen tätäkin olutta maistellut aiemmin muutamaan otteeseen. Ensimmäinen arvioni vuodelta 2009 on luettavissa Olutopas.infosta ja blogista löytyi myös dokumentti myös vuodelta 2012, jolloin maistelussa oli pari vuotta kellaroitu yksilö. Muistaisin, että olen tuon viimeisimmän blogipostauksen jälkeenkin olutta juonut, mutta siitä ei liene tallennettua merkintää blogissa tai muuallakaan. Aina ei jaksa kirjoitella, vaikka oluen nauttia jaksaisikin.

Panimo jakaa kotisivuillaan tiedot mallastyypeistä, joita oluessa on käytetty. Niitä on Munich, Pale, Caramel ja Roast eli paahtomallas. Lisäksi sokerisiirappia, kuten isoissa belgeissä tapana on. Sokerista tulee vahvuutta, mutta se tietty keveys ja juotavuus pysyy. Tarkemmat speksit tietysti karamellimaltaan tyypistä jne. puuttuvat, mutta antavatpa edes jotain vihiä kuitenkin. Hiivahan belgioluissa on kuitenkin se tärkein elementti ja monilla panimoilla on omat hiivakantansa. Katkeruutta on 22 EBU, eli ei paljoa, mutta eipä quadeissa sitä yleensä ole eikä kaivatakaan. 

La Trappe Quadrupel
10% | Vesi, ohramallas, sokerisiirappi, humala, hiiva | Pullossa jälkikäytetty 



Korkkikorkki on tiukassa, mutta napsahtaa pienellä pyörittelyllä auki sopivaisen tussahduksen saattelemana. Lasiin kaatuu kirkasta meripihkaisen punertavaa olutta, jonka vaahto jättää pienet pitsikuviot lasin reunoille. Kaadoin tämänkin nyt Tripel Karmelietin tulppaaniin, ihan vaan koska sellainen nyt on. Intensiivisen aromaattinen tuoksu tulppaanista ulos puskeekin. Kuivattua hedelmää, aprikoosia, päärynää ja tuoretta, miltei vihreää banaanimaisuutta. Tuoksuttelua voi jatkaa vielä viemällä nenän kauemmas lasista ja silti aromeita riittää. Mallaspuolelta tuntuu tulevan kaakaomaisuutta ja marenkimaista tuntua. Minulla oli muistikuva, että tämä olisi tuoksultaan ja maultaankin jokseenkin hieman turhan alkoholisen tuntuinen, mutta nyt tarjolla on kuitenkin enimmäkseen pelkkää pehmeyttä. Tuoksussa ei ole mitään nenäkarvoja polttavaa ja melko täyteläisen maltainen makukin lämmittelee vasta pitkälti jälkipotkun puolella. 


Kuivattuja hedelmiä on kosolti ja maku menee jopa hunajaiseksi, ennen kuin lopussa alkoholin voimasta kuivuu katkeroiseen loppuun. On todella hyvän makuinen. Enemmän vaaleisiin ja raikkaampiin belgeihin kallellaan kuin tyylin parhaina pidetyt Rochefort 10 ja Westvleteren 12, mutta miltei yhtä lailla monimuotoinen. Varsin täyteläinenkin, eli mallasta on mukana runsaasti ja se tuo mukanaan myös tuon tietyn kokonaisuuden kruunaavan pehmeyden silauksen. Ison pullon tissuttelu kestää pitkään, mutta silti pullon viimeiset tipat kaataessa tuntuu, että tästä olisi voinut nauttia pidempäänkin. Aivan erinomainen, peräti loistava. Aiemmin olen ehkä arvioinut tätä hieman eri asteikolla, kun tyylin benchmark on ollut huomattavasti tummempi ja mausteisempi Rochefort 10 ja jos tämä ei ihan yhtä intensiivisen makuiseksi ylläkään, niin pehmeässä maltaisuudessaan ja runsaassa hedelmäisyydessään on kuitenkin aivan yhtä nautittava, ellei enemmänkin. Mykistävän hyvää.


Isot belgit: Tripel Karmeliet

0 kommenttia
 
Eräänä helmikuisena päivänä raumalaisen blogistin kotiovelle saapui lähetys belgialaisesta verkkokaupasta. Verkkokauppa oli blogistille ennestään jo tuttu. Nähtyään firman tarjouksen, jossa kolmen ison Tripel Karmelietin ostaja saisi kyseisen olutmerkin ikonisen tulppaanilasin kaupanpäällisiksi, kyykkäsi blogistin vastustuskyky ymmärrettävistä syistä. Täällä sitä nyt siis ollaan kellari täynnä isoja belgejä. Karmelietin lisäksi latasin koriin trappistien aina hienoja oluita ja muita jo aiemmilta maistoilta tuttuja belgiherkkuja. Käydään näitä nyt yksi kerrallaan läpi täällä bloginkin puolella. Maistetaan onko näiden belgiklassikoiden taika vielä tallella.

Tripel Karmeliet
8,7% | Ohramallas, vehnämallas, vehnä, kaura | Pullossa jälkikäytetty

Tripel Karmeliet on minulle merkityksellinen olut, johon sisältyy paljon hyviä muistoja. Tätä on nautittu niin isosta kuin pienestäkin pullosta vuosien saatossa. Ensimaisto joskus olutharrastuksen alkupäivinä tapahtui kymmenisen vuotta sitten - on siitäkin muuten aikaa kulunut. Kellarointiakin on harrastettu ja todettu oluen toimivan ikääntyneempänäkin varsin hyvin. Lokakuussa 2018 kun viides lapsemme syntyi ja palasin synnäriltä kotiin yön tunteina, korkkasin juhlan kunniaksi juurikin Tripel Karmelietin. Se hetki oli maaginen.

Iso pullo Karmerietia lähemmässä tarkastelussa joskus vuoden 2010 kieppeillä.
Karmeliet pikkupullosta vuonna 2018, noin klo. 3.00 yöllä juhlavissa tunnelmissa



Mutta miltähän mahtaa maistua Karmeliet vuonna 2020 helmikuisena talvi-iltana Raumalla. Talvea tänne ei ole oikeastaan tullutkaan, vaan syksy sateineen on jatkunut tähän päivään asti miltei tauottomana. Välillä voi muutama aste olla pakkasta, mutta seuraavana päivänä taas sataa ja pulkkamäkeen ei ole asiaa ollut. Tämä on nyt sitten ensimmäinen kerta kun saan maistaa Karmelietia ihan sen omasta lasista. Tuon kauniin tulppaanin koko yllätti kun sen paketista avasin. Varsin iso muki nimittäin. 0,3l rajaviiva on painettu lasin pintaan ja se saavutetaan jo leveämmän alaosan kohdalla. Pikkupullo kaatunee siis vaivatta isommallakin vaahtokukalla tähän maljaan. Isomman pullon saanee nautiskella kahdessa tai kolmessa erässä. Joka tapauksessa kuvittelin aina lasin olevan pienempi, mutta belgit eivät ilmeisesti ole pikkurilli pystyssä suoritetusta tissuttelusta kuulleetkaan - iso on hyvä, ainakin riittää, mutta yleiseksi "belgiolutlasiksi" tästä ei taida kokonsa vuoksi olla. Paitsi isoille pulloille tietysti. 


Korkkikorkki poksahtaa iloisesti auki ja annoin heti palaa suoralla kaadolla. Vaahtoa muodostuu reilusti ja sitä jää paksuina pitseinä lasin reunoillekin. Lasin pohjalla oleva kaiverrus irrottaa jatkuvasti vielä hiljalleen lisää hiilihappoja vaahdon tarpeisiin ja se tuntuukin kestävän ikuisesti. Tuoksussa on jälleen sitä tuttua korianterista belgioluen taikaa. 





Kuivattuja hedelmiä, päärynää, tuoretta banaania ja tosiaan korianterista tuntuakin löytyy. On huikea tuoksu, aivan kuten aiemminkin. Aivan uskomattoman huumaavalta, miltei parfyymimaiselta tämä tuoksuu. Ja se maku on pehmeä, mutta raikas. Tripelinä tämä kolmen viljan olut on peräti täyteläinen ja vehnämaltaan ansiosta varsin kuohkeakin sekä ehkä hieman makea ainakin aluksi. Loppumaun mausteisuus, jonka arvioisin tulevan sekä korianterin, että kenties muiden käytettyjen mausteiden ja belgihiivan yhteisvaikutuksena kuitenkin kuivattaa yleisfiiliksen ja lopputulemana on jokseenkin kuiva ja yllättävänkin hedelmäinen, mutta kuitenkin nielua ja sielua lämmittävä tripel. Hieman La Chouffen elikäs tonttuoluen tuntuakin. En löydä tästä tälläkään maistolla mitään negatiivista sanottavaa - niin tasapainoinen kokonaisuus on. Pehmeä ja hedelmäinen, mutta myös intensiivinen ja runsasmakuinen sekä voimakas. Aika lailla täydellinen tripel.

Olutarvio: Robinsons Trooper Sun and Steel

0 kommenttia
 

Sun and Steel

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,8%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

Iron Maiden vokalisti Bruce Dickinsonin ja englantilaisen Robinsons panimon yhteistyö jatkuu ja nyt vuorossa on jo kuudes Trooper-olut. Piece of Mind albumin toiseksi viimeiseltä raidalta inspiraation ammentanut Sun and Steel on lager, mutta ei aivan perinteinen sellainen. Oluen pääkäyminen on tapahtunut perinteisellä lagerhiivalla ja sen jälkeen vielä toinen käyminen japanilaisen Okomatsu sakepanimon hiivalla, jotta olueen saataisiin myös sakemaisia vivahteita. Nyt menee niin mielenkiintoiseksi, että tässä meinaa vanhempikin mallasratsu jo innostua.

Oluen saamisessa myyntikuntoon kesti peräti kaksi vuotta. Haasteita oli mm. siinä, että Robinsons on perinteinen englantilainen ale-panimo, eivätkä siis ole ennen valmistaneet lageria, joten prosesseja oli ensin muokattava lageriin sopivaksi. Lisäksi oli vielä löydettävä oikeat raaka-aineet ja erityisesti oikeanlainen lagerhiiva sekä opeteltava käyttämään sakehiivakin. Nyt kädessäni on valmis pakkaus. Tyylikäs 0,5-litrainen tölkki, joka kertoo olueen käytetyn perinteisen ohran lisäksi vehnääkin. Sen enempää ei tölkistä speksejä irtoa, mutta panimo on tuttuun tapaan julkaissut oluesta myös taustoja selvittävän videon Brucen kommenteilla:



Lasiin kaatuu kristallinkirkas väriltään kultainen olut, jonka vaahto kestää pitkään. Tuoksu on raikas ja täyttää kaikki laadukkaan lagerin kriteerit. Se on raikas, aromikkaan jalohumalainen ja tosiaan hieman eksoottisen hedelmäinen - tämä hedelmäisyys lienee se sakehiivan nyanssi. Ei mitään maata mullistavaa, vaan nimenomaan niin päin, että ensin laadukas lager, sitten pieni vivahde siihen sakehiivasta lisää. Näin siis ainakin tuoksun perusteella. Maku vahvistaa havainnon. Nautinnollisesti kaatuvaa maltaista lageria, jossa on sellainen tietty vehnäinen kuohkeus ja pehmeys sekä lopussa riittävästi puraiseva katkeruus. Sakehiivan hedelmäisempi, hieman sitruksinen ja teelehtimäinen ote pääsee esiin vasta pitkään kestävässä jälkimaussa, jossa toimiikin vivahteena hyvin. Erittäin mallikkaasti ovat brittipanimolla saaneet lagerin otettua haltuun, ei moitteen sijaa. Lopulta ei ehkä mitenkään niin suuresti normaalista poikkeavaa, mutta tuskin se monia haittaa - laadukas ja runsasmakuinen lager nimittäin toimii aina.

Yhteenveto

Raikas ja hedelmäinen lager
ARVOSANA: 8+

Resepti: Reittausblogi Kotawarmer's Rye Wine

0 kommenttia
 
Syyskuun alkajaisiksi mietiskelin tapoja päästä eroon kesän kisasahdista yli jääneille maltaille ja talvisesonkiin suunnattu kodanlämmittäjän lämmike rupesi kutkuttelemaan. Vahvaa siis, mallasta säästelemättä. Varastossa oli tietysti sahtimallasta, mutta myös hieman Simpsonsin Red Rye Crystal ruismallasta, jotka sitten lopulta käytin kaikki vaan pois sen enempää niiden suhteita miettimättä. Aromihumalaa ei itseltäni löytynyt, mutta katkeropuolelle pakastimesta heitin reilusti alfahappopitoisuudeltaan korkeaa Herkulesta. Aromihumalaa sain sitten paikalliselta pienpanijalta ja Eurajoen panotoverilta, jenkkiläistä toki. Hiivana toimi tuttu US-05. Halusin oluesta tuhdin ja tuhtirunkoisen. joten otin maltaista irti pelkän ensivierteen, eli en huuhdellut ollenkaan.

Omia makukommenttejani:
Olut on väriltään läpinäkyvän tummanpunainen ja vaahdoltaan beigevivahteinen sekä viipyilevä. Lasia keinutellessa vaahto tarttuu lasin sisäpintoihin ja jää roikkumaan. Sokereita ja vahvuutta on jäljellä. Amerikan humalat ovat tuoksussa isossa roolissa ja varsinkin Mosaicin mustaherukkainen aromi jytää intensiivisesti. Karamellimainen, hieman rukiinenkin mallas tuntuu tuhtina myös. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä. Maussa on makeutta ja runkoa, mutta myös tasapainottavaa katkeroa ja vivahteikasta havuista sekä hedelmäistä humalaa. Loppuvedossa katkero nostaa hetkeksi päätään, mutta asettuu sitten takaisin karamellimaltaisen rungon syleilyyn. Makeus kantaa pitkään jälkimakuun asti ja nielaisun jälkeen lämmittää sopivasti. Alkoholipitoisuus pysyy maussa täysin piilossa.
Omasta mielestäni yksi parhaista tekemistäni kotioluista - ja tavallaan siis vahingossa. Näitä raaka-aineita nyt vaan sattui olemaan.



Kotawarmer's Rye Wine
Rye Wine

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.102  (°P): 24.2
Final Gravity (FG):       1.030  (°P): 7.6
Alcohol by Volume (ABV):  9.45 %
Colour (SRM):             23.8   (EBC): 46.8
Bitterness (IBU):         69.8   (Average)
Boil Time (Minutes):      60

Maltaat:
Viking Sahtimallas 92.50%
Simpsons Red Rye Crystal 7.50%

Itse en huuhdellut ollenkaan, vaan otin maltaista irti pelkän ensivierteen - eli kaiken mitä tuli ilman huuhtelua. Ei varmastikaan tehoikkain tapa, mutta sama tapa, jolla tehdään mm. Anchor Old Foghorn.

Humalat:
2.3 g/L Herkules Pellet (15% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
4.1 g/L Centennial Pellet (9.7% Alpha) keiton loputtua kattilaan uuttumaan vartiksi
3.3 g/L Mosaic  Pellet (11.8% Alpha) keiton loputtua kattilaan uuttumaan vartiksi

Aromihumalat siis lisätään keiton loputtua kattilaan ja annetaan uuttua vartin verran. Siirto käymisastiaan vasta tämän jälkeen. 

Mäskäys @ 69°C for 60 Minutes.
Hiivaus ja käyminen 15-20°C with Safale US-05

Annetaan käydä loppuun ja kypsyä käymisen jälkeen joko käymisastiassa tai pullossa 1-2 kuukautta. Jälkikäymissokeria maltillisesti, itse laitoin vain 4g/litra.

Olen nauttinut tätä nyt joitakin pulloja lokakuun lopun ja tammikuun alun välissä, eikä olut ole ainakaan huonompaan suuntaan muuttunut, joten kypsytyspotentiaaliakin lienee.