Saisonkesä 2019: Beerzebub Quercus crapulata (kotiolut)

2 kommenttia
 


Viime vuonna järjestin itselleni unohtumattoman kesän tilaamalla maaliskuussa belgiasta nelisenkymmentä erilaista tripeliä maistettavaksi. Sitä settiä nauttittiinkin sitten aina elokuun loppupuolelle asti. Kattava katsauksen kaikki oluet on listattuna ja linkitettynä täällä. Oluen juonti oli niin mukavaa, varsinkin kesällä, että päätin pitää samanlaiset bakkanaalit tänä upeana tulevana saisonkesänä. Tällä kertaa siis luvassa samanlaisella meiningillä niin paljon saisoneita/farmhouse aleja/belgiblondeja kuin suinkin kykenen haalimaan. 36 varianttia tuli jo tilattua ja Suomesta löytynee vielä sen verran lisää, että voidaan päästä jopa viiteenkymmeneen.

Katsauksen saa aloittaa Reittausblogissa jo aiemmin erinomaisen maistuvalla saisonilla esiintyneen Beerzebubin kotiolut Quercus Crapulata. Oluen koko reseptiikka on luettavissa Brewfatherin sivuilla ja tsekkaa myös mainio Beerzebub kotiolutblogi.

Quercus Crapulata
8,0% | Chateau Pilsen, Chateau Vienna, Chateau Wheat Blanc, corn sugar | Galaxy, Hallerthau Blanc



Kirkas, oranssihtava ja tiiviiltä vaahdoltaan todella kestävä. Tuoksussa on raikkaasti mausteista ja omenankuorimaista käymisesterisyyttä. Hieman jopa "funkya" orvalmaista menoa ja hentoa hedelmäisyyttä humalistakin. Tammesta irtoaa ehkä sellainen kuivahko puumainen tuoksahdus. Suutuntuma on rapsakka ja tyyliin sopivasti hieman runsaammin hiilihapotettu. Mausteisuutta riittää ja katkero jatkuu pitkälle kuivaan jälkimakuun asti. Hedelmäisyyttäkin nousee hyvällä voimalla. Vasta pitkällä jälkimaussa kunnolla esiin tuleva tammipuumainen vivahde vie tunnelmaa raikkaudesta mielestäni vähän tunkkaisempaan suuntaan, mutta muuten lastutus ei ole mitenkään suuressa roolissa - mikä on ehkä hyväkin, koska saison tarvitsee mielestäni juurikin sitä raikkautta. 8% vahvuus on hyvin piilossa, mutta kyllä se yleisenä tuhtiutena tuntuu ja se yhdessä Galaxyn hedelmäisyyden sekä funkymman vivahteen kanssa vie makua jenkkiläisten farmhouse alejen suuntaan. Hyvällä tavalla toki. Enemmän siis nautiskeluoluesta kuin saisonmaisesta janonsammuttajasta puhutaan. Huikealta hiivalta vaikuttaa tämä Wyeastin Belgian Saison II, varsinkin tässä kun se on käytetty noin lämpötilaa loppua kohti nostaen. Hyvä iskevä mausteisuus ja pientä funkkia, tykkään! Tätä samaa oli käytetty sekä Beerzebubin aiemmassa saisonissa, että muistaakseni jossain Kouvostoliiton Arto "El Comandante" Halosenkin kotioluessa aikanaan, ja hyvää oli sekin. Hyvä olut, mutta en ehkä saisoniin lastuja itse laittaisi ja samaa mietiskelin jo itse asiassa Turku Craft Beer festeillä Rocking Bearin lastutettua saisonia maistellessani. Kokeilunhalua pitää toki silti arvostaa. Hieno olut, jota on mukava nautiskella!

Ja loppuun sitten vielä perinteinen fiilispohjainen ranking. Sijoitan kaikki maistetut johonkin kolmesta kategoriasta joita ovat "Kärkipäätä", "Varsin jees" ja "Vähän kehnommat". Lisäksi erikoiskategoriana "Spesiaalit", joihin tripeleitä maistellessa sijoitin yhden villihiivaisen, yhden överisti maustetun ja yhden laatuvikaisen.

Tämä Beerzebubin olut on vähän siinä kinthaalla, että menisikö kärkipäätä kategoriaan, mutta laitan nyt kuitenkin varsin jees -osastoon. Alussahan rankingin tekeminen on muutenkin vähän hankalampaa, mutta loppua kohtia se helpottuu kun vertailukohtia kertyy enemmän. Peli on nyt kuitenkin auki ja 1/xx saisonia maistettu!

Fiilispohjainen ranking: 

Kärkipäätä:

Varsin jees:
Beerzebub Quercus Crapulata (kotiolut)

Vähän kehnommat:

Spesiaalit: 

2 kommenttia:

  1. Saadaanko jossain vaiheessa mukaan Reittausblogin oma saison verrokiksi, kuten oli tripeleiden kohdalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mahdollista. Jos tässä ensin ottais vähän tuntumaa ja kesällä painais sitten tulemaan.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.