Maistossa Saimaa Brewer's Classic Pils, Blonde ja Sun Lager

3 kommenttia
 
Nyt maistossa loput Saimaan uuden Brewer's Classic sarjan oluista. Oluita tässä sarjassa on tällä hetkellä yhteensä neljä ja niistä ensimmäisen, Weissbierin, arvioin jo aiemmin. Kaikki sarjan oluet ovat vahvuudeltaan 4,2% ja niiden tölkkien ulkoasut ovat yhteneväiset.



Brewer's Classic Pils
4,2% | Maltaat: Pilsner | Humalat: Magnum, Saaz

Raaka-aineiden puolesta ihan perus pilsiä. Kirkas, kultainen olut, jonka ylle rakentuu vitivalkoinen vaahtokukka. Tuoksussa on tsekkityyliin hentoa diasetyyliä, kepeää maltaisuutta ja hieman kukkaista humalaisuutta. Raikas tuoksu - taas huomataan, että kyllä Saimaalla lagerit ihan hyvällä laadulla onnistuu. Maku on yllättävän rungokas vahvuuden huomioiden - diasetyyli tuonee siihen sen tarvittavan runsauden ja katkeruuttakin on lopussa riittävän purevasti, jotta maku kantaa loppuun asti. Aivan lopussa mukaan tulee metallisuutta, joka pikkuisen laskee fiilistä, mutta kyllä tässä ihan kelvollinen pils on lasissa. Ei mitään Urkkia, mutta aivan hyvää perustavaraa. Siwan kylmäkaapista janojuomaksi, ellei parempaa ole tarjolla.




Brewer's Classic Blonde
4,2% | Maltaat: Pale Ale, Wheat, Cara Pale | Humalat: Columbus, Cascade, Chinook, Citra.

Jenkkihumaloitua vaaleaa siis pitäisi olla tarjolla. Kirkas kultainen olut on tämäkin. Vaahtoakin muodostuu mukavasti ja vehnä taitaa vaikuttaa vaahdon kuohkeaan olemukseen. Tölkin lupaamia jenkkihedelmiä ei tuoksusta löydy vaan meininki on enemmänkin pahvimaista oksidaatiota ja hentoa hunajaisuutta. Maku on myös varsin tympeä. Alussa makeaa mallasta, sitten keskivaiheilla pienoinen suvantovaihe, jonka jälkeen kepeät katkerot ja jälkimaussa hentoa hunajaisuutta ja taas pienet pahvit siihen kylkeen. Saimaalla kannattaisi lopettaa näiden jenkkihumalien käyttäminen, koska niistä ei lopputuotteeseen taida koskaan päätyä yhtään hyvää ominaisuutta. Huono.



Brewer's Classic Sun Lager
4,2% | Maltaat: Pilsner, Entsyymimallas | Humalat: Columbus, Cascade

Pelottavasti taas jenkkihumalaa reseptissä. Kirkas, vaalean kultainen ja vaahdoltaan keskiverto olut. Tuoksu on kevyen maltainen, hieman hunajainen ja jopa aavistuksen hedelmäinen. Hyvin raikas ja puhdas peruslagerin tuoksu pienellä hellesviballa. Jenkkihumalat eivät erotu sellaisenaan, mutta hentoa hedelmäisyyttä kyllä tuoksussa leijuu. Makukin on hyvä. Onko Saimaalla tällä kertaa unohtunut kartongit käymisastiasta kokonaan? Kyllä, siltä todellakin vaikuttaa, koska tämä on alusta loppuun laadukas lager. Yksinkertaisia ja hentoisia makuja, mutta ilman virheitä. Pilsiin ja Blondeen verrattuna tämä on selvästi bulkahtavin, mutta myöskin selvästi näistä kolmesta parhain. Alusta loppuun asti laadukas ja miellyttävä olut. Yksinkertaiset ja hentoiset maut toki, kuten tällaisessa juontioluessa pitääkin olla. Hyvää "bulkkilageria". Sellaista, jota kesällä tarvitaan. Eri asia sitten on, että haluaako kuluttaja ostaa ihan suoraan sitä peruskolmosta, vai pienpanimo-olutta pienpanimo-oluen hinnalla, kun maut ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan.

Näiden oluiden jälkeen alkaa tosiaan vaikuttaa siltä, että mitä vähemmän Saimaalla käytetään humalaa, sitä parempaa olutta saadaan aikaiseksi. Hyvin kevyesti humaloidut Weissbier ja tämä Sun Lager ovat olleet toistaiseksi parhaiten onnistuneet. Ehkä heidän laitteistonsa on suunniteltu perustavaran tekemiseen? Lagerkäyminen onnistuu säännöllisesti pintahiivaa paremmin. Mistä johtuu, että humalien aromit katoavat ja muuttuvat tunkkaiseksi mössöksi ja pahviksi - onko se pastörointi? Ken tietää, mutta Sun Lager oli näistä kolmesta ehkä hieman yllätyksellisestikin paras.

3 kommenttia:

  1. Terve Harri, tuosta raporttisi keskeltä löytyy resepti, jolla Malmgåårdin oluetkin bolševisoidaan huokeasti tärviölle...

    VastaaPoista
  2. Mä en oikein ymmärrä mitä Malmgård saa tästä kombosta?
    Oon pitänyt niiden oluista kovasti ja Porvoosta löytyy muutamasta ravintolasta vartavasten niille tehty olut Juudas ale"petollisen hyvää" sloganilla ja hyväähän se oli :) Mutta nyt on ainakin tölkit jääneet hyllyihin kun oon sun maistelu urakkaa seurannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmgåårdin saamisista tiedä, voisi kysyä pikemminkin, kuinka paljon joutuu kärsimään...

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.