Olutarvio: Bryggeri Helsinki Golden Pilsener

0 kommenttia
 

Golden Pilsener

Panimo: Bryggeri Helsinki
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma)

Aina luotettavan helsinkiläispanimon tsekkityylinen pils löytyi paikallisesta marketista. Tsekkityyliset ja saaz-humaloidut ovat kiinnostaneet erityisesti viime elokuisen Pilsner Urquell vierailun jälkeen, joten luonnollisesti poimin pullon ostoskoriin. Tämä lienee sama olut kuin aiemmin panimon valikoimiin kuulunut SaazPilsner, jonka etiketin värimaailma ja muutkin speksit täsmäävät tähän. Maltaina Pilsner ja Vienna. Humalina Magnum ja Saaz. Katkeroa 34 IBU.


Syvän kultainen, kirkas, mutta vaahdoltaan suoralla kaadollakin melko niukka olut. Vaahtoa kyllä kertyy, mutta se myös laskee nopeasti. Tuoksussa on leipäistä maltaisuutta, kevyttä diasetyyliä, Saazin kukkaista sitruksisuutta ja hieman ruohoisuutta. Kunnon pilsin tuoksu! Maku on terävä ja hyvärunkoinen. Mallaspohja on viljaisa ja leipäinen ja suutuntuma diasetyylisen liukas. Katkeroa kertyy varsin napakasti ja se on miellyttävän pitkäkestoista. Aromit ovat lähinnä kukkaisia ja ruohoisia, kuten tyyliin kuuluu. Miellyttävää juotavaa. Selkeää Urquell vibaa, mutta tässä runsaampi mallaspohja ja 5,2% vahvuus tekevät tuon miellyttävän suutuntuman runsauden. Urquellissa on vain 4,4%, mutta kolminkertainen keittomäskäys tekee tuon saman efektin. Suodattamattomana olisi varmasti vielä pykälän verran herkumpaa.

Yhteenveto

Laadukas ja maukas pils

Triplasti tripeliä: St. Idesbald / Witkap Pater / Ename

1 kommenttia
 
Kuten viime viikolla kirjoitin, niin tämä kevät ja kesä on tripelien aikaa:
"Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen."
Viime viikolla siis vertasin omaa tripeliäni Tongerlo Prior Tripeliin ja sain sellaisen kuvan, että oma tripelini oli maltaisempi ja matalammasta hiilihappotasosta johtuen suutuntumaltaan huonompi. Silloin kyseessä oli rinnakkainvertailu, mutta nyt olen maistellut kolme belgitripeliä lisää ihan yksinään. Etsin tyylin ydintä ja samalla pohdin miten voisin omaa reseptiäni kehittää. 

Oma reseptiikkani (tähän jälkikäymissokeria 5g/litra): 

Aitojen belgitripeleiden raaka-aineita olen tutkinut etikettien ainesosaluetteloista, joten jatkossa otsakkeiden alta löytyy ne mitä etiketeissä on mainittu.


St Idesbald Triple
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva.

Ei aivan oljenkeltainen vaan enemmän oranssihtavan värinen. Tuoksu erittäin raikas, hieman omenainen ja runsaan kuivahedelmäinen. Mausteisuuttakin löytyy ja aivan läheltä nuuhkaistuna myös hieman lämpöä. Maku on myös varsin maukasta perustripeliä. Kuivatun aprikoosimaiset, päärynäiset ja jopa sokeroidun banaanimaiset hedelmät tulevat raikkaina ja loppu on kuiva sekä mausteinen. Aavistuksen lämminkin. Omaani verrattuna tämä on taas kovempi suutuntumaltaan ja hiilihappoisuudeltaan - tämä on raikkaampi. Hyvä tripel, jossa alkoholi varsin mallikkaasti piilossa. 


Witkap Pater Tripel
7,5% | Ohramallas, maissi, vesi, humala, hiiva

Maissi taitaa olla hieman eksoottisempi ainesosa tripeleissä. Ei ole aivan oljenkeltainen tämäkään, ennemmin syvän kultainen. Vaahto on komea ja tiivis. Näyttävä olut! Tuoksu on hieman sokerinen, hunajainen, kuivahedelmäinen ja aavistuksen mausteinen. Maku on myös pehmeämmän ja maltaisemman tuntuinen kuin tripeleissä yleensä. "Maltillinen" 7,5% vahvuus vaikuttanee. Hedelmäisyyttä on raikkaasti ja jopa hieman sitrusvetoisesti. Tämä on hieman makealta maultaan toistaiseksi lähimpänä omaa tripeliäni ja suutuntumakin on pehmeine hiilihappoineen hieman siihen suuntaan kallellaan. Hyvän makuinen olut, mutta ei yllä oikein kunnollisen tripelin iskevyyteen, vaan tuntuu enemmänkin hyvältä belgiblondelta. Tämä on sellainen harmiton olut - tripelissä pitäisi olla hieman vaaran tuntuakin. Maut ja suutuntuma ovat kuitenkin aika samanlaiset kuin omassanikin, mutta jälkihehku ja mausteinen puraisu jäävät pois. 


Ename Tripel 
8,5% | ei ainesosaluetteloa

Kultainen väri ja kaunis vaahto. Tuoksu on hyvin hunajainen, omenankuorimainen sekä maltainen. Ei juuri mausteisuutta ja mallaskin tuoksuu - selvästi siis aiemmista tripeleistä poikkeava tuoksu, vaikka toki samojakin piirteitä on. Maku on hieman makea, täyteläisen maltainen, hunajainen ja omenainen. Loppuvedossa tulee tasapainottavasti katkeruutta ja sitä myöden mausteisuutta sekä kuivuuttakin. Jälkimaku on edelleen jännästi hunajainen. Hyvä olut tämäkin on. Täyteläisempi kuin aiemmat, eikä niin hienostuneen hedelmäinen. 

Se olisi sitten 4/40 maistettu ja matka jatkuu. Yleiskuva omaan tripeliini peilaten on edelleen se, että suutuntumaa kun parantaisi selvästi runsaammalla jälkikäymissokerilla ja ehkä pienellä määrällä vehnämallasta, niin maut olisivat muuten varsin hyvin kohdillaan. Käyttämäni taloussokerin voisi myös ehkä vaihtaa panimosokeriin.

Olutarvio: Laitilan Kölssi

0 kommenttia
 

Kölssi

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Kölsch
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Laitilan Kölssiä on pari viikkoa jo voinut löytää kauppojen hyllyiltä. Kyse on tauon jälkeen tuotantoon palautetusta oluesta, joka aiemmin tunnettiin nimellä Kievari Kölssi. Olut on Kölsch-tyyppinen pintahiivaolut, jota täytyy Suomessa kutsua vaikka kölssiksi, koska "Kölsch" on EU-alueella nimisuojattu ja sitä saa valmistaa vain Kölnin alueella. Tästä nähtiin Suomessakin helmikuun alussa jännä episodi, jossa Alkon pienpanimo-oluiden joukkoon tullut Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Kölschbier vedettiin heti myyntiin tulemisen jälkeen hyllyiltä pois ja nyt se hiljattain vasta palasi uudella etiketillä Prykmestar German Ale nimisenä. Muutama onnekas ehti oluen kuitenkin ostaa heti tuoreeltaan ja omistaa nyt keräilyharvinaisuuksiin lukeutuvan etiketin.

Mutta nyt siis Laitilan Kölssin pariin. Maltaina tässä ohramallasta (Pilsner) ja vehnämallasta. Humalina Magnum ja Perle. Kölsch on siis tyyliltään pintahiivaolut eli ale, joten hiivan käymisaromeista tulee tyypillisesti tässä tyylissä se suurin ero perinteiseen vaaleaan lageriin.



Kirkas, kullankeltainen olut, joka vaahtoaa asiaankuuluvasti. Tuoksu on varsin mieto, mutta puhdas ja raikas. Siinä on kevyesti hedelmäisyyttä, mutta kuitenkin lagerin tyylinen puhtaan maltainen ja hieman hunajainenkin pohjavire. Maku on myös maltaisuudeltaan lagermainen, tuoden mieleen mainion Kukko Hellesin, mutta tässä Kölssissä on kuitenkin Hellesiä hedelmäisempi ja hunajaisempi tatsi. Katkeruus on kevyttä ja jälkimaussa on hieman yrttistä karheutta. Miellyttävän makuinen olut - tavallaan hyvin simppeli, olematta kuitenkaan turhan simppeli. Täytyy kesällä maistella Hellesin kanssa tätä uudelleen ja katsoa kummasta se tissutteluolut muodostuu, vai muodostuuko jopa molemmista.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja helposti nautittava olut

Maistelussa Tongerlo Prior Tripel (vs Reittausblogi Tripel)

2 kommenttia
 
Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen.

Lähdetäänpä siis maistelemaan, eihän niitä niin montaa ole. Ensimmäisenä belgitripelinä kehiin otetaan sattumanvaraisesti Haacht panimon Tongerlo Prior. Tongerlossa on 9% vahvuutta ja se on aitoon belgityyliin pullossa jälkikäytetty. Etiketti paljastaa, että ohramaltaan lisäksi olut sisältää vehnämallastakin. Sokerista ei ole mainintaa, mutta tyypillisesti sitäkin tyylissä käytetään. Varsinaista ainesosaluetteloa etiketti ei tarjoa, vaan maltaat löytyvät ns. "varoitusteksteistä". Etiketti kertoo myös pullotuspäivän, joka on 24.11.2017.

Oma tripelini on valmistettu belgialaisen Castlen mallastamista maltaista, joita ovat Chateau Pilsner 6 Row ja Chateau Cara Clair. Lisänä ihan perinteistä taloussokeria. Humalana tyylin peruslajike Styrian Goldings ja hiivana Mangrove Jack M31 Belgian Tripel. Pullokäymisen jälkeen vahvuutta on noin 8,8-9,0%. Reseptin pyrkimyksenä valmistaa perinteinen tripel, jossa pääpiirteet tulevat hiivan käymisestä. Eikä mitään kikkailua.

Lähdetäänpäs siis vertailemaan miten raumalainen tripel pärjäilee belgitripelin rinnalla.

Reseptiikkani kuvana: 






Sitten Tongerloa lasiin. Kirkasta tavaraa, joka vaahtoaa isosti ja kauniisti. Omassani on tässä selkeä parannuskohta, sillä vaahtoa ei muodostu ollenkaan samalla tavalla. Maltilliset 5g/litra jälkikäymissokeria taitaa olla liian vähän. Pullotuksesta on nyt vajaat kolme viikkoa (vs Tongerlon yli 5kk), joten ehkä tavara kehittyy vielä. Tongerlon tuoksu on selvästi mausteisempi ja terävämpi kuin omatekoisessa. Aidossa belgissä pippurinen ja yrttinen mausteisuus on enemmän pinnalla kuin hedelmäisyys, joka taas kotitekoisessa verrokissa korostuu - tässä on siis aidon hienostunut mausteisuus ja iskevä raikkaus vastaan kotitekoisen pehmeämpi appelsiinimainen hedelmäisyys ja runsaampi maltaisuus. 

Reittausblogi Tripel
Tongerlossa ei maltaisuus juuri pääse maussakaan esiin, mutta omassa tripelissäni se on jännän viljaista. Tällainen oli ehkä mielessä, kun Panimonurkan sivuilta valitsin tähän reseptiin nimenomaan 6-rivisen ohramaltaan. Tongerlon tuntuma on kovempi, mutta samalla raikkaampi. Hedelmää, mallasta ja aromipuolen humalaa on vähemmän, mutta mausteisuutta ja hiilihappoisemman sekä kuohkeamman suutuntuman myötä sitä aitoa belgityylisyyttä löytyy enemmän. Vehnämallas (vaahdon ja suutuntuman vuoksi) ja reiluhko lisäys jälkikäymissokereihin voisi siis parantaa omaa oluttani vielä entisestään. Omani on myös hyvän makuinen, mutta kyllä aito belgityyli vaatisi suutuntumaan lisää kuohkeutta ja keveyttä. Ei se liian makeaa tai täyteläistäkään ole, mutta hiilihappoisuutta saisi olla parikin pykälää enemmän. Mangrove Jackin M31 hiiva on tehnyt kyllä kaunista päärynäisen ja aprikoosimaisen kuivahedelmäistä jälkeä ja aromihumalaakin on varsinkin näin tuoreeltaan selvästi verrokkia enemmän. Tongerlo on hyvä esimerkki tyylistään, mutta itselleni tyylin parhaat tarjoavat kokonaisvaltaisempaa elämystä. Tongerlo painottuu liikaa mausteisuuteen ja kuivuuteen.

Antoisa maistelu. Melko suuri ero oluiden maussa, vaikka samojakin piirteitä löytyy - toisessa vaan korostuu eri asiat kuin toisessa. Vielä suurempi ero on kuitenkin suutuntumassa ja nimenomaan Tongerlon eduksi. Molemmissa on vahva alkoholipitoisuus erinomaisen hyvin piilossa ja ne ovat nautittavia oluita. M31, kuten Mangrove Jackin muutkin belgihiivat, vaikuttaa olevan erinomainen. Varmatoiminen ja aromeiltaan aidon belgityylinen hiiva. 

No juu, enää 39 verrokkia jäljellä ja koko kevät ja kesä ainakin aikaa. Tehään töitä ja mennään eteenpäin.

Olutarvio: Moortgat Duvel Tripel Hop Citra

0 kommenttia
 

Duvel Tripel Hop Citra

Panimo: Duvel Moortgat, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 9,5%
Saatavuus: Alko (4,49€ / 0,33l)

Duvel on klassikko, kuten tammikuussa kirjoitin. Vuosittain tästä herkusta julkaistaan aina eri humalalajikkeella tuunattu modernisoitu versio, jossa jo entuudestaan varsin mukava 8,5% vahvuus nousee vielä pykälällä. Duvelin humalalajikkeet Saaz ja Styrian Golding pysyvät paikoillaan Tripel Hop versioissakin, mutta niiden lisäksi vahvasti aromipuoleen painottuen lisätään vielä kolmaskin lajike. Vuonna 2012 tuo lajike oli Citra, joka sitten vuonna 2016 äänestettiin kautta aikojen parhaaksi Tripel Hop versioksi ja sitä kautta vakituiseen tuotantoon. Nyt olut on tullut Alkon valikoimiin, josta nappasin sen maistoon. 


Kirkkaanlainen, vaalea ja vaahdoltaan tutun runsas olut. Tuoksu poikkeaa perusduvelista selvästi runsaamman hedelmäisenä, jopa passionhedelmäisen runsaana ja raikkaan sitrusmaisena. Tuoksussa on sama aromaattinen runsaus ja iskevyys kuin perusversiossakin, mutta nyt siis hedelmäisemmin. Erittäin lupaava tuoksu. Olut täyttää runsaan hiilihappoisena suun heti siemaisun jälkeen. Kuivaa, katkeraa, hedelmäistä... ja läpitunkevan alkoholimaista. Perusduvelin taika perustuu juuri siihen, että miellyttävän makuinen ja tasapainoinen olut, joka on erittäin vahva, ei maistu yhtään niin vahvalle - tämä maistuu ja liikaakin. Maku ei ole enää miellyttävä. Sama mausteinen iskevyys ja raikas suutuntuma löytyy, mutta alkoholinen loppuveto on liian lämmittävä ja vie nautittavuuden mennessään. Erinomainen tuoksu kääntyy maun puolella selvästi pettymyksen puolelle. Perusversio on maailmanluokan klassikko, mutta moderni tuunaus näemmä tusinakamaa, valitettavasti.

Yhteenveto

Tuunattu Duvel ei yllä klassikkotasolle

Olutarvio: Maku New Zealand Lager

0 kommenttia
 

Maku New Zealand Lager

Panimo: Maku Brewing, Tuusula
Oluttyyli: Lager
Alkoholipitoisuus: 5,4%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Tuusulalaisen Maku Brewingin kevään uutuuksiin uudistetun erinomaisen Amber Alen ja Session IPAn lisäksi lukeutuu myös New Zealand Lager. Tämä ei ole varsinainen uutuus, sillä panimolla on ollut viime vuonna Alkossa saman niminen olut, mutta 5,6% vahvana. Vahvuus on nyt tiputettu 5,4% tasolle, koska olutta on kiva myydä ihan normaaleissa kaupoissakin. New Zealand nimessä kertoo sen, että humalat ovat kaikki siltä suunnalta. Näitä hieman eksoottisempia mukana olevia lajikkeita ovat Green Bullet, Wakatu, Kohatu ja Pacifica. Ilmoitetut EBU-yksiköt 44.


Utuinen, kultanoranssi ja pitsikkään vaahtokukkansa ansiosta näyttävä olut. Tuoksussa on raikasta hedelmää jännän lime- ja kiivimäisesti sekä passionhedelmäisesti. Humala tulee esiin myös ruohoisuutena, joka sopii hyvin joukkoon. Selvästi jenkkihumaloidusta poikkeava tuoksu. Maku on todella hyvä - viljaisen lagerpohjan alta nousee esiin aromaattisen hedelmäisiä makuja, jotka painottuvat sitruksen sijaan erilaisiin tropiikin hedelmiin ja pieneen kiivimäiseen kirpeyteen. Lopussa ruohoisuutta ja hyvä pitkäkestoinen katkeruus. Tuore ja runsaan aromaattinen sekä selvästi normista poikkeava humalointi yhdessä kuohkean ja juuri sopivasti hiilihapotetun suutuntuman kanssa tekevät oluesta erittäin nautinnollisen. Jos ja kun taso pysyy yllä, niin päätynee kevään koittaessa helposti ostoskoriinkin.

Yhteenveto

Erilaisesti hedelmäinen lager

Kotiolutta: Susiturkki Brewing Süsiturkki Black IPA

0 kommenttia
 
Susiturkki Brewing on kolmen pääkaupunkiseutulaisen herrasmiehen panokollektiivi. Porukkaan kuuluu Jussi ja Ari Helsingistä ja Pekka Espoosta. Näistä viimeiseksi mainittu tekee myös musiikkia taiteilijanimellä Hannu Raivonen. Reittausblogin facebookia seuraavat ovat saattaneet törmätä aiemmin jakamaani Hannu Raivosen biisiin "Pussimäskäyksen lyhyt oppimäärä". Kuten biisistäkin käy ilmi, niin kavereiden harrastus on lähtenyt liikkeelle Reittausblogin pussimäskäysohjeilla. Nyt sitten maistoon on lähetetty Black IPA Süsiturkki, johon on lähdetty koittamaan tässä Nurmisen Stoutissa hyvin toiminutta paahtomaltaiden kylmäuuttamista.
Resepti (klikkaa isoksi)

Süsiturkki
Black IPA, 6%, 60 IBU

Maltaat: Viking Pilsner, Simpsons Munich, Simpsons Crystal Light, Simpsons Golden Promise (Pale Ale), Simpsons Chocolate Malt (kylmäuutettuna)
Humalat: Amarillo, Simcoe
Hiiva: US-05
"Pohjana oluessa oli Brewdogin katalogin #140 Black Eye Joe, mutta reseptiä muokattiin vähän. Esim. suklaamallasta vaikutti alkuperäisessä reseptissä olevan virheellisen pieni määrä. Tuossa reseptissämme on alussa noita vedensäätöhommia (joissa olen amatööri). Oli tarkoitus muokata vettä niin, että siinä on tasapainoinen sulfaatti-kloridi-suhde, jonka ei pitäisi liikaa korostaa katkeruutta. Luin jostain, että tummien maltaiden kanssa näin olisi parempi. Mäskin pH-arvoa säädettiin maitohapolla Brewer's friendin laskurin arvion perusteella. Suklaamallas kylmäuutettiin yön yli ja uute laitettiin sekaan mäskäyksen jälkeen. Osaan satsista sekoitettiin vielä ennen pullotusta kupillinen vaaleanpaahtoista kahvia (9litraan ~13g purua), ja sulle lähetyssä pullossa on kahvia mukana. Sitä tosin taitaa olla vain nimeksi."



Tumman punaruskea, valoa vasten läpikuultava olut, jonka vaahto on tiivis ja jättää kauniit pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on hurmaavan sitrushumalainen - aromikkuus nousee raikkaasti lasista ja olutta voisi hyvinkin luulla perinteiseksi vaaleaksi ipaksi, ellei tuoksussa olisi sivujuonteena hentoa lakritsaisuutta. Kahvia en tuoksusta niinkään erota, mutta maun loppupuolella se tulee esiin. Muuten makukin on tuoksun kaltainen - perinteiseen tapaan sitrushedelmäisen humaloitu, rungoltaan enemmän vaalean maltainen kuin paahteinen. Vaikka lopussa siis suolaisen lakritsainen ja kevyen kahvimainenkin vivahde esiin nouseekin. Laadultaan moitteeton olut ja reseptiikkakin toimii hienosti. Kaikki osa-alueet ovat tasapainossa. Katkeruuttakin on juuri sopivan purevasti, mutta ei niin paljoa, että loppu olisi ikävän kitkerää tuhkaisuutta, kuten monessa liian katkeroisessa tyylin edustajassa. Kylmäuutettu mustamallas toimii tässä tyylissä hienosti. Humalat pääsevät esiin ipamaiseen tyyliin, mutta lopussa saadaan myös sitä hienoista paahdetta kehiin. Samankaltainen efekti oli siinä Nurmisen Stoutissakin. Kahvin osuus jää tässä minulle mysteeriksi, sillä lopun vivahde voi yhtä hyvin olla maltaistakin peräisin. Laadukas ja maukas olut

Isot kiitokset tästä Susiturkki Brewingin kotipanokollektiiville - hienoa, että olen saanut toimia inspiraationa sekä oluen, että musiikin tekemiseen!

Loppuun vielä Hannu Raivonen ja "Pussimäskäyksen lyhyt oppimäärä":