Olutarvio: Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale 5,5%

1 kommenttia
 

Brewer's Special Mosaic Pale Ale

Panimo: Saimaa Brewing, Mikkeli
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu pullo saatu panimolta)

Saman niminen olut on tullut maistettua aiemmin 4,7% versiona, joka oli mukana Saimaan Juomatehtaan maistelusetissä viime marraskuussa. Olut ei silloin vakuuttanut millään tavalla, vaan oli sitä tuttua tiskirättimäisen tunkkaista meininkiä, mitä Saimaan pintahiivaoluet ovat järjestään olleet. Nyt vahvuus on noussut nykyiseen kaupparajaan eli 5,5% asti.


Kirkas, kultaoranssi olut, jonka vaahto on kauniin pitsikäs. Tuoksussa on Mosaicin mustaherukkaa ja humalapellettiä, hieman karamellia ja eksoottista hedelmääkin tulee. Saimaan tuttu tiskirätti pysyy nyt poissa ja humalasta on irronnut kosolti aromiakin. Mistäs nyt tuulee? Eiköhän maku viimeistään petä? No nyt ei petä. Aromikkaasti sitä pellettimäistä mustaherukanlehteä ja tropiikin hedelmäsekoitusta. Aavistuksen karamellistoffeinen pohja ja rapsakasti katkeroa loppuvetoon. Hemmetti, tämähän on hyvää olutta! Miten Saimaan fabriikista nyt yhtäkkiä tuleekin tällainen olut, kun aiemmat vähänkin enemmän humaloidut ovat olleet tympeän tunkkaisia. En ymmärrä, mutta hyvä näin. Tämä oli toisaalta ainut pullotuote Saimaan paketissa, joten kenties ongelmat liittyvät tällä kertaa tölkitykseen? No mutta hei, tämähän oli hyvä, melkein jopa erinomainen.

Yhteenveto

Raikkaan humalainen APA

Olutarvio: Hiisi Humulus Lupus

0 kommenttia
 

Humulus Lupus

Panimo: Panimo Hiisi, Jyväskylä
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 9,0%
Saatavuus: Alko (4,90€ / 0,33l)

Jyväskyläläisen Hiisin Humulus Lupus DIPA oli Rauman SOPP-tapahtuman kenties paras olut vuonna 2014 (No okei okei, Lammin Sahdin jälkeen tietysti!). Alkossakin se on jossain kohtaa ollut, mutta sittemmin poistunut, palatakseen jälleen kesällä 2018. Testo Tero löysi olutta kerran myös "ganalim barttalt" ja maistelimme sitä yhdessä Reittaus-TV:n episodissa 33. Neljän vuoden takaiset hekumalliset muistot mielessä kävin pitkästä aikaa pitkäripaisessa. Hintaahan tällaisella on, mutta alle vitonen on vielä siedettävä pullohinta. Katkeruutta tällä jytkyllä on peräti 90 EBUa.


Kirkas kultainen olut, joka vaahtoaa vaivatta. Humalat nousevat tuoksusta hekumallisen hedelmäisinä. Vanhan liiton sitrusjyystön kylkeen nousee eksoottisempaa osastoa ja pihkaisuuttakin. Tuoksu on intensiivinen ja vakuuttava - toffeemaista mallaspohjaa unohtamatta. Maku alkaa hieman makean maltaisena, pihkaa, havuja ja hedelmäisyyttä nousee nopeasti mukaan ja keskivaiheilla meininki on jopa leppoisan hedelmänektarimaista. Oluessa piileskelevä susi saalistaakin salakavalasti iskien - voimakas katkero alkaa kerryttämään voimia ensisiemauksesta lähtien ja iskee kunnolla pykälään vasta loppuvedossa, joka sekin on edelleen maukkaan maltainen ja hedelmäinen. Vaalea mallaspohja sopii olueen hyvin - toffeemaisia sävyjä on tuntuvasti, mutta karamellisempi amberosasto puuttuu ja humalat pääsevät hienosti esiin. Ei ole marjamössöä tai hillomaisuutta tässä, vaan meno on puhdasta ja hekumallista alusta loppuun. Tykkään kovasti. Ei tule parempaa suomalaista DIPAa mieleen. 

Yhteenveto

Erinomainen DIPA

Triplasti tripeliä: De Leite / De Dolle / La Corne

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 20/40 ja nyt isketään seuraavat kolme arviota tiskiin. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.

De Leite Enfant Terriple
8,2% | Vesi, ohramallas, kaura, humala, hiiva, mausteet



Kirkkaanlainen kultainen olut vaahtoaa villisti - tämäkin on tietysti pullokäytetty. Tuoksu on raikas ja tyylinmukainen - mallasta kevyen viljaisesti, hedelmäisyyttä kuivattuun ja hieman sokeroituun tapaan ja sitten mausteita. Tässä tapauksessa aika runsaastikin mausteisuutta, yrttimäistä ja pippurimaista, ehkä korianteristakin. Hyvä tuoksu, mutta ehkä fruitit jäävät hieman mausteiden alle. Ei tripelin tosin mikään hedelmäpommi pitäisi ollakaan. Maku on myös raikas ja hyvä sekä petollisen juotava. Hieman makeutta ja runkoa alkuun, sitten aprikoosimaisen hunajaiset kuivahedelmät ja loppuun tiukemman mausteinen sinfonia, mutta miltei olemattoman katkerasti humalaa. Tavallaan siis pureva, mutta kuitenkin lopussa todella pehmeä ja alkoholinsa hyvin kätkevä. Katkero joissakin tripeleissä meinaa vetää lopun turhan kuivaksi ja lämpimäksi, omassanikin on ehkä hieman sitä ongelmaa, mutta tässä siis ei. Tripeliin ei ehkä kannata kovin paljoa katkeroa laittaakaan. Tässä luultavasti kaurakin pehmentää tuntumaa. Liian kesyksi homma ei kuitenkaan mene, siitä pitää mausteisuus huolen. Tämähän osuu sysirumasta etiketistä huolimatta setin parempaan puoliskoon, lähelle kärkeä. Ei perinteisin, mutta maukas on.

De Dolle Dulle Teve
10% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva


Nyt vuorossa vanha kunnon Dulle Teve eli Mad Bitch. Annoin tälle aikanaan arvosanaksi 10-/10, mutta siitä nyt on aikaa... Ulkonäöltään utuisen oranssinen ja seassa leijuu hieman hiivapartikkeleitakin. Tavara oli aika eloisaa heti korkin avattuani, joten ehkä sakat lähtivät sitä myöden liikkeelle. Ikääkin pullolla on jo vuoden verran, kuten korkkiin merkattu päiväys kertoo. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen, hieman vehnäolutmaisen neilikkaisyrttinen, hunajainen ja kevyesti mausteinen. On kyllä lempeä tuoksu kymppiprossaisella. Maku onkin sitten toista maata. Runsas, suun heti ensisiemauksella täyttävä maku alkaa kuivatun hedelmäisenä ja mukana on sitä vehnäolutmaista neilikkaa ja sokeroitua banaaniakin. Keskivaiheilla on alun makeus kääntyy happamampaan suuntaan. Lopussa on katkeroa ja hiivan tuottamaa anismaista ja lakritsaista tuntumaa. Aika lailla juuri sellainen kuin muistinkin tämän olevan. Todella monipuolinen ja syvä makumaailma näin vaalealla oluella. Hiilihappoja on runsaasti ja ne ovat ilmavia, mutta pehmeitä. Ei tämä ehkä sellainen ole, jonka itse haluaisin tehdä, koska loppuvedon lakritsaisuus ja anismaisuus verottaa raikkautta ja juotavuutta. Tämä onkin juotavuudeltaan lähempänä tummempaa siemailubelgiä, hitaasti nautittavaa. Mutta maku on kyllä erinomainen ja runsas. Kärkipäätä ehdottomasti, mutta erottuu perinteisestä vaalean soljuvasta tripelistä aika tavalla.

La Corne du Bois des Pendus La Triple
10% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva



Läpinäkyvä, kullankeltainen ja vaahdoltaan runsas olut. Tässäkin sekaan kaatuu hiivapartikkeleita, jotka leijailevat oluen seassa, vaikka pulloon jäi vielä muutaman sentin verran tavaraa. Tuoksu hurmaa hedelmäisyydellään ja runsaan mausteisella tuntumallaan. On jopa vaikea uskoa, että mitään mausteita ei olisi käytetty. Mikään laki ei kaiketi vaadi asiaa etiketissä ilmoittamaan, mutta panimo haluaa netissä erikseen ilmoittaa, että mausteita ei ole käytetty. Kaikki on siis tullut hiivasta käymisen aikana, mahtavaa! Pippurista mausteisuutta ja sitä hienostunutta pirskahtelevaa hedelmäisyyttä löytyy nyt siis kunnolla. Sama homma on maunkin puolella. Runsaasti hiilihappoja, kuivattuja hedelmiä ja hunajaa, sitten lopussa runsaan mausteinen hieman katkera puraisu ja siitä kohti lämmittävää jälkihehkua. Kuitenkin jatkuvasti sellaisen pippurisen ja korianterisen taustavireen sävyttämänä, alkumausta loppuun asti siis. Ja suutuntuma on hienostuneen kepeä runsaista ja ilmavista hiilihapoista johtuen. Pullokäymisestä johtuen hapot ovat mukavan pehmeitä, joten se kääntyy tässä yhteydessä positiiviseksi komponentiksi. Tämä on täysmaltainen, eli sokeria ei ole käytetty, mutta minkäänlaista raskautta ei silti ole havaittavissa. Vahvuus alkaa lasin loppua kohti nousemaan suurempaan rooliin kuin toivoisin, mutta silti tässäkin on ihan kärkipään tavaraa tarjolla. 

Nyt osui tähän päivitykseen kolme todella hyvää ja silti keskenään melko erilaista tripeliä. Rankingissa sijoitan kaikki ylimpään kategoriaan. Maistetut tripelit nyt tilanteessa 23/40 ja laji viehättää edelleen!

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)


Kotiolutta: Nurmisen NZ Black IPA

0 kommenttia
 
Kotkalainen Tuomo Nurminen lähetti alkuvuonna maistoon tekemäänsä kotiolutta, jota varten hän oli tutkinut mustamaltaiden kylmäuuttamista. Kylmäuuttamisella oli tarkoitus välttää mustamaltaista tuleva liiallinen lakritsi ja tietynlainen kitkeryys. Varsin luetuksi nousseessa jutussa kuvailtiin oluessa käytettyä tekniikkaa näin:
"Tuomon reseptissä oli black maltia 300 grammaa, johon hän lisäsi litran vettä ja kylmäuutti seosta 24 tuntia. Sen jälkeen siivilöinti ja uute oli valmis. Uute lisättiin olutta tehdessä 5 minuuttia ennen keiton loppumista kattilaan mukaan."
Arvion loppupuolella aprikoin tämän kylmäuutoksen sopivan kenties mainiosti Black IPAan ja nyt sitten eteeni on saapunut saman kaverin tekemä kyseisen tyylin edustaja. Olut kulkeutui luokseni Puhakan Harrin, eli toisen kotkalaisen siivin. Kaverit painavat siellä laadukasta olutta tulemaan melkein samalla kadulla.

Nurmisen NZ Black IPA 
5,8% | Maltaat: Pale Ale, Munich, Cookie, Crystal 100, Black (kylmäuuttamalla) | Humalat: Rakau (katkero), Motueka (flameout ja kuivahumalointi) | Hiiva: US-05
 

Punertavan tummanruskeaa, ei siis täysin mustaa olutta. Vaahto on hieman maitokahvinen väriltään. Tuoksussa esiintyy jännää terävän raikasta hedelmäisyyttä, jopa kirpeyttä, mikäli sellaista termiä tuoksusta käyttää voi - Uuden-Seelannin humalista se tulee. Paahtomallas ei ota oikeastaan mitään roolia, vaan tuoksu on ehdan ipamainen hedelmäisyyksineen ja kaikkineen. Ehkä inanen kylmää kahvia tai lakua tuoksussa on, mutta voi olla ihan vaan mielleyhtymä tai väkisin haettuna löytynyt "muka tuoksu". Maussa paahteisuutta on, kevyesti tosin, mutta kyllä sitä on. Jännästi se tulee esiin heti alkumaussa, antaen oluelle black ipamaisen alkusysäyksen, mutta kadotakseen sitten pois humalien tieltä. Hedelmäinen aromikkuus nousee raikkaana esiin, mutta katkero jää omiin mieltymyksiini nähden vajaaksi. Jälkimaussa on jälleen kevyttä lakritsaisuutta ja paahdetta. Hyvin ipamainen black ipa kylmäuutoksella siis saadaan, mutta kyllä siihen se tietty paahteinen lisäsäväys kuitenkin silti tulee ja se on hyväkin - erottuupa peruskamasta muutenkin kuin väriltään. Harmi, että katkero jää tässä kepeäksi ja sitä myötä loppuveto vähän liiaksi tyhjän päälle. No, kyllä tämä hyvää näinkin on ja todistaa mielestäni hyvin sen, että mustamaltaiden kylmäuutto sopii hyvin juuri tähän tyyliin. Laatutasossa ei moitteen sijaa. Kiitos Tuomolle hyvästä oluesta!

Olutarvio: Malmgård Emmer Pale Ale

0 kommenttia
 

Emmer Pale Ale

Panimo: Malmgårdin Panimo, Pernaja
Oluttyyli: Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Malmgårdin Panimo lähetti toukokuussa näytepaketin, josta aiemmin maistoin kaksi Saimaalla pantua ja tölkitettyä uutuusolutta, sekä yhden Malmgårdin omassa panimossa tekemän oluen. Jäin siihen lopputulemaan, että Saimaalla tehdyt maistuivat saimaalaisilta (tunkkaisilta), mutta Pernajalla pantu Idaho Wheat IPA oli erinomainen. Nyt maistoon tulee Emmer Pale Ale, joka on niin ikään Malmgårdin omalla tutulla panimolla tehty. Vahvuutta oluella on 5,0% ja katkeruuden ilmaisevia EBU-yksiköitä tuntuvat 55. 

Maltaat: Malmgård Special Blend, Emmer
Humalat: Mosaic, Citra, Centennial

Tässäkin on siis nimensä mukaisesti käytetty Malmgårdin kartanon omilla pelloilla kasvavaa emmervehnää. Humalointiin on valittu kolme pidettyä jenkkilajikkeita. 


Melko kirkas, kultaoranssi ja vaahdoltaan keskiverto olut. Tuoksu on miellyttävän maltainen kevyen karamellisine ja pähkinäisine aromeineen. Humalointi nousee esiin hieman pihkaisena ja herukkapuskaisena. Hedelmäisyys on eksoottisempaa osastoa, mutta se nousee esiin melko vaimeasti, joskin puhtaasti. Mosaicin herukat ovat pinnalla, ei tunkkaisuutta. Maku on sekin raikas ja hyvä - kyllä Malmgårdin oman panimon taso pitää! Makeutta ja maltaan makua on miellyttävästi ja mikä tärkeintä, myös humalointi on vähintäänkin riittävä. Mosaicin herukkapuskaa tarjoillaan ja loppu on pihkaisempi ja greippisempi. Hyvä purenta ja miellyttävä jälkimaku. Alusta loppuun laadukas ja miellyttävä olut. Pernaja rules ok!

Yhteenveto

Komeasti katkeroitu Pale Ale

Olutarvio: Tampere Brewing & Distilling Co. American Lager

0 kommenttia
 

American Lager

Panimo: TBDC, Suomi (Olut valmistettu Ruosniemen Panimolla)
Oluttyyli: American Lager
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat ja ravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Reittausblogiin aiemmin Sun Brew -kotioluitaan runsain mitoin arvioitavaksi kiikuttanut Mika Pirinen päätti lähteä kaupalliseksi toimijaksi. Tarkoituksena oli avata Tampereen Hiedanrantaan panimo ja tislaamo, mutta tilojen kanssa tuli ongelmia, joita kaupungin virastot jäivät arpomaan. Oman panimon oli siis tarkoitus olla käynnissä jo tätä kirjoittaessa, mutta näin ei nyt siis ole, vaan Pirinen lähti byrokratian rattaiden pyörähdystä odotellessa mustalaispanijana toisiin panimoihin toteuttamaan reseptejään. Tarkoituksena on kuitenkin edelleen avata omat toimitilat. Ensimmäinen julkaistu olut on American Lager, joka on pantu Ruosniemen Panimolla Porissa. Tekijä kävi itse tässä alkuviikolla kotipihallani tuomassa parit näytepullot ja vaikutti myhäilevän tyytyväiseltä lopputulokseen.

Pirinen toimittaa näyteputelit
Reseptiikkaa: 
Maltaat: Pilsner, Pale Ale, Caramel 100
Humalat: Mosaic, Amarillo, Cascade

Väriä on 10 EBC ja katkeruutta 40 EBU. Ainesosat ovat samat kuin aiemmin tänä keväänä maistamassani protoversiossa.


Kirkkaanlainen, kultaoranssi ja vaahdoltaan tiivis sekä pitsikäs olut. Tuoksuun avautuu Mosaicille tyypillinen mustaherukanlehtisyys vehreään humalapellettimäiseen tapaan. Perinteisempi jenkkisitrus vaikuttaa rinnalla myös, mutta kyllä Mosaic tuttuun tapaan hieman siihen päälle vyöryy - voimakasmakuinen humala kun on. Mallas tuoksuu hieman toffeemaisena taustalla. Maku on raikas ja miellyttävä eikä katkeroakaan ole unohdettu vaan runsas purenta pääsee jopa yllättämään - positiivisesti tietenkin. Maku on pääasiassa humalien sävyttämää monipuolista hedelmäisyyttä ja herukkaa, mutta jälkimaussa maltaan pähkinäiset ja toffeemaiset maut pääsevät myös esiin. Suutuntuma on keskitäyteläinen, miellyttävästi lopussa kuivuva ja katkera. Hiilihappoja on tyylille sopivan maltillisesti. Hyvää olutta. Ei tässä mitään vikoja ole.

Ruosniemen prosessi toimii erinomaisesti ja niin lagerit kuin aletkin ovat laadullisesti priimaa. Keväällä maistamaani kotitekoiseen protoversioon verrattuna tämä on hieman vähemmän karamellimainen ja katkerampi. Ehkä käynytkin hieman kuivemmaksi. Myös humalien aromikkuus korostuu kun mallaspohja on kevyempi. Ehdottomasti oikeanlaiset parannukset makuprofiiliin. Hieno debyyttiolut!

Yhteenveto

Laadukas jenkkihumaloitu lager

Kotiolutta: Harri Puhakka Ruislager

0 kommenttia
 
Nyt maistoon tulee viimeksi aidon brittityylisellä oluellaan ihastuttaneen Harri Puhakan ruislager. Tämä on valmistettu aiemmin arvioidun American Lagerin hiivakakun päälle seuraavalla reseptiikalla:

Ruislager

Maltaat:
Vienna                  2,2kg
Munich                 0,5kg
Pale Rye               1,8kg
Coocie                  0,5kg
Choco                   0,3kg

Humala:
Centennial


Läpikuultavan punertava olut vaalealla vaahdolla. Tuoksu on ruislimppuinen tai limpunkuorinen ja hieman mämmimäinen. Ruisleipää kun paahtaa niin paahtimesta nousee samanlaiset aromit. Ruista siis riittää! Maku on aluksi makean maltainen, tummaa leipää ja aavistus siirappia, mutta loppua kohti lipuessa tasapainoinen katkeruus ja ruismaltaan mausteisempi puoli nousevat hienosti esiin. Jälkimaku on vahvan rukiinen. Hyvä olut, ruista on käytetty ilmeisen runsaasti tai ainakin se tulee vahvasti esiin. Lagerkäymisessä ei ongelmia ja laatutaso on muutenkin totutun korkea. Maltainen pläjäys!

Kotiolutta: Harri Puhakka Strong Bitter (kuinka saadaan se aito brittifiilis kotiolueen)

1 kommenttia
 
Arvioin helmikuun alussa Rocking Bear Brewersin Tuorsniemi Bitter Alen, jonka yhteydessä totesin tämän monta kertaa aiemminkin havaitun seikan:
 "Ihan mukavan makuinen olut tämä on, mutta aidon brittioluen sijaan tämä maistuu suomalaisen panimon tekemältä brittioluelta - eli se jokin siitä vaan puuttuu."
Arviosta syntyneessä Facebook-keskustelussa Harri Puhakka (Suomen Kotiolutmestari 2016), ilmoitti ottavansa aidon brittityylin tavoittamisen haasteekseen ja kehitti brittiläisiin raaka-aineisiin perustuvan reseptin, jonka lisäksi päätti vielä muokata oluessa käytetyn veden tyyliin sopivaksi.


Harri kävi työasioissa Raumalla kolmisen viikkoa sitten ja toimitti minulle samalla pullon tätä tekemäänsä bitteriä, tai siis Strong Bitteriä - olut oli käynyt odotettua kuivemmaksi ja vahvuus noussut sitä myötä ESB:n lukemiin. Otin oluen maistoon tietämättä sen enempää raaka-aineista tai reseptiikasta. Toki siinä olutvaihdon yhteydessä juteltiin, että vettä oli säädetty ja brittiläistä alkuperää olevat raaka-aineet kehissä.
 

Hieman utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tuoksu on ainakin ehtaa brittiä pähkinäisellä maltaisuudella ja raikkaalla "brittisitruksella", jossa on kuivatun hedelmäisiäkin sävyjä. Hyvä intensiteetti tuoksussa. Suutuntuma on aidon brittityylisesti hieman kova, katkeroinen ja mineraalinen. Maltillinen hiilihappoisuus istuu tyyliin hyvin. Maussakin on pähkinäistä ja aavistuksen toffeevivahteista maltaisuutta. Hieman marmeladimaisuutta tai hedelmäleivosta ja loppupuolella se melko terävä, mutta lyhytkestoinen katkeron puraisu. Ihan aidon bitterin tai ESB:n meininkiä. Ei ole tullut käymisessä sitä hieman tunkkaista marjaisuutta, johon nämä "suomibritit" monesti kaatuu, mukaan ollenkaan. Hedelmäisyydessä on jopa Fuller'sin tuntua. Ei ole näin hyvää suomalaisvalmisteista brittiolutta montaa kertaa eteen sattunut, jos koskaan. Veden säätöä, tarkoin harkittua reseptiikkaa ja laadukasta prosessia se ilmeisesti vaatii. Aika hienoa on sekin, että kotipanija, joskin kokenut sellainen, onnistui kertalaakista tässä vaikeassa ESB-tyylissä nappiin.

Olin tämän oluen maistamisen jälkeen niin vakuuttunut aidon brittityylin löytymisestä, että oli pakko kysyä oluentekijältä aiheesta lisää ja mielellään hän asiaa avasikin. Seuraavaksi siis veden säätämisestä Harrin omin sanoin ja loppuun vielä oluen resepti, jotta kaikilla on mahdollisuus päästä kokeilemaan samaa itsekin. Harrille isot kiitokset vinkeistä ja reseptistä - tämä on "opensource oluenpanoa" parhaimmillaan!

Veden säätämisestä (kirjoittanut Harri Puhakka):

Kuten lupasin niin, avaan tässä vähän bitterin veden rakentelua ja reseptiikkaa.

Tyypillinen perus säätö mitä olen Pale Ale hommissa tehnyt on 0,1g/l kalsiumsulfaattia ja 0,1g/l kalsiumkloridia veteen mutta, nyt yksi bitterin lähtökohta oli kokeilla veden säätöä vähän laajemmin. Tähän otin avuksi Brewer’s Friend laskurin. https://www.brewersfriend.com/mash-chemistry-and-brewing-water-calculator/
 
Laskuri pyytää veden lähtöarvot, jotka ovat saatavilla alkaniteettia lukuun ottamatta Kymen Veden raportista http://www.kymenvesi.fi/sites/default/files/vedenlaatu_2017.pdf
Alkaniteetin joutui kysymään sähköpostilla. (vastaus tähän tuli alle tunnissa)

Seuraavaksi laskurissa tulee valittavaksi tavoite profiili, johon on tarjolla muutamia vaihtoehtoja. Näistä bitteriin valitsin Lontoon. Laskuri siis laskee kationien ja anionien eroa tavoite profiilin ja lähtöarvojen välillä.

Sitten lisäämään suoloja.  Koska olin kuullut, että saarivaltakunnassa kaikki vettä käyttävät koneet tukehtuvat kalkkiin, niin tällä arvalla alkuun. Sitten kipsi, ruokasuola, kalsium kloridi ja ruokasooda. Vähän määrien iterointia ja sain kaikki laskurissa eroa tavoiteprofiiliin osoittavat arvot vihreälle.

Jos hommaan haluaa vähän taustaa, eikä ainoastaan arpoa suoloja, kannattaa käydä lukemassa: https://sites.google.com/site/brunwater/water-knowledge 
Ilman kemian opintoja itsellä meni aika paljon ohi, mutta jotain tarttui kuitenkin.

Bitterin veden säädössä tuli opittua ihan käytännössä sellainen pikku juttu että, kalkki ei juurikaan liukene veteen, toisin kuin muut tässä luetellut kemikaalit. Ja jos Brewer’s Friendiä tarkemmin lukee niin, sielläkin sanotaan että laskuri huomioi ainostaan puolet annetusta kalkin määrästä. Sen sijaan mäskäyksessä luonnostaan muodostuva ja ph:n säätöön käytetty fosforihappo reagoi kalkin kanssa muodostaen kalsiumfosfaattia. Luut ja hampaat tykkää mutta, vaikutusta osatekijänä makuun en nyt sitten tiedä. Ehkä tuli tehtyä jonkun asteinen Ca+ terveysbisse.

Resepti:

Simpsons Maris Otter                    5kg
Simpsons Crystal T50                    0,3kg
Kymen vettä 30l johon lisätty: NaHCO3 2g, CaSO4 5g, NaCl 2g, CaCl 3g, CaCO3 8g

Mäskäys 66C 1h ( pH alkuun 5.5, lis. 2ml 75% fosforihappo => pH5.3)

Target 0.8g/l @60min
Bramling Cross 0,8 g/l @15min
Bramling Cross 0,8g/l @10min

OG 1.056

Hiivana WLP 005, Käymislämpötila 18C

FG 1.008 (eli alkoholipitoisuutta 6,3%)

Maistossa Saimaa Brewer's Classic Pils, Blonde ja Sun Lager

3 kommenttia
 
Nyt maistossa loput Saimaan uuden Brewer's Classic sarjan oluista. Oluita tässä sarjassa on tällä hetkellä yhteensä neljä ja niistä ensimmäisen, Weissbierin, arvioin jo aiemmin. Kaikki sarjan oluet ovat vahvuudeltaan 4,2% ja niiden tölkkien ulkoasut ovat yhteneväiset.



Brewer's Classic Pils
4,2% | Maltaat: Pilsner | Humalat: Magnum, Saaz

Raaka-aineiden puolesta ihan perus pilsiä. Kirkas, kultainen olut, jonka ylle rakentuu vitivalkoinen vaahtokukka. Tuoksussa on tsekkityyliin hentoa diasetyyliä, kepeää maltaisuutta ja hieman kukkaista humalaisuutta. Raikas tuoksu - taas huomataan, että kyllä Saimaalla lagerit ihan hyvällä laadulla onnistuu. Maku on yllättävän rungokas vahvuuden huomioiden - diasetyyli tuonee siihen sen tarvittavan runsauden ja katkeruuttakin on lopussa riittävän purevasti, jotta maku kantaa loppuun asti. Aivan lopussa mukaan tulee metallisuutta, joka pikkuisen laskee fiilistä, mutta kyllä tässä ihan kelvollinen pils on lasissa. Ei mitään Urkkia, mutta aivan hyvää perustavaraa. Siwan kylmäkaapista janojuomaksi, ellei parempaa ole tarjolla.




Brewer's Classic Blonde
4,2% | Maltaat: Pale Ale, Wheat, Cara Pale | Humalat: Columbus, Cascade, Chinook, Citra.

Jenkkihumaloitua vaaleaa siis pitäisi olla tarjolla. Kirkas kultainen olut on tämäkin. Vaahtoakin muodostuu mukavasti ja vehnä taitaa vaikuttaa vaahdon kuohkeaan olemukseen. Tölkin lupaamia jenkkihedelmiä ei tuoksusta löydy vaan meininki on enemmänkin pahvimaista oksidaatiota ja hentoa hunajaisuutta. Maku on myös varsin tympeä. Alussa makeaa mallasta, sitten keskivaiheilla pienoinen suvantovaihe, jonka jälkeen kepeät katkerot ja jälkimaussa hentoa hunajaisuutta ja taas pienet pahvit siihen kylkeen. Saimaalla kannattaisi lopettaa näiden jenkkihumalien käyttäminen, koska niistä ei lopputuotteeseen taida koskaan päätyä yhtään hyvää ominaisuutta. Huono.



Brewer's Classic Sun Lager
4,2% | Maltaat: Pilsner, Entsyymimallas | Humalat: Columbus, Cascade

Pelottavasti taas jenkkihumalaa reseptissä. Kirkas, vaalean kultainen ja vaahdoltaan keskiverto olut. Tuoksu on kevyen maltainen, hieman hunajainen ja jopa aavistuksen hedelmäinen. Hyvin raikas ja puhdas peruslagerin tuoksu pienellä hellesviballa. Jenkkihumalat eivät erotu sellaisenaan, mutta hentoa hedelmäisyyttä kyllä tuoksussa leijuu. Makukin on hyvä. Onko Saimaalla tällä kertaa unohtunut kartongit käymisastiasta kokonaan? Kyllä, siltä todellakin vaikuttaa, koska tämä on alusta loppuun laadukas lager. Yksinkertaisia ja hentoisia makuja, mutta ilman virheitä. Pilsiin ja Blondeen verrattuna tämä on selvästi bulkahtavin, mutta myöskin selvästi näistä kolmesta parhain. Alusta loppuun asti laadukas ja miellyttävä olut. Yksinkertaiset ja hentoiset maut toki, kuten tällaisessa juontioluessa pitääkin olla. Hyvää "bulkkilageria". Sellaista, jota kesällä tarvitaan. Eri asia sitten on, että haluaako kuluttaja ostaa ihan suoraan sitä peruskolmosta, vai pienpanimo-olutta pienpanimo-oluen hinnalla, kun maut ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan.

Näiden oluiden jälkeen alkaa tosiaan vaikuttaa siltä, että mitä vähemmän Saimaalla käytetään humalaa, sitä parempaa olutta saadaan aikaiseksi. Hyvin kevyesti humaloidut Weissbier ja tämä Sun Lager ovat olleet toistaiseksi parhaiten onnistuneet. Ehkä heidän laitteistonsa on suunniteltu perustavaran tekemiseen? Lagerkäyminen onnistuu säännöllisesti pintahiivaa paremmin. Mistä johtuu, että humalien aromit katoavat ja muuttuvat tunkkaiseksi mössöksi ja pahviksi - onko se pastörointi? Ken tietää, mutta Sun Lager oli näistä kolmesta ehkä hieman yllätyksellisestikin paras.

Triplasti tripeliä: Moeder Overste / Kasteel / Gentse + Reittausblogi Tripel tilannekatsaus

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 17/40 ja nyt isketään seuraavat kolme arviota tiskiin. Näiden kolmen myötä saavutetaan sitten siis jo puolimatkan krouvi ja sen kunniaksi maistellaan jälleen myös omaa Reittausblogi Tripeliäni. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.



Moeder Overste Tripel
8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva

Utuinen, hieman amberiin kallellaan olevan kultainen ja rennosti vaahtoava tripel. Tuoksussa on runsaasti maltaisuutta, hunajaa ja mausteisuutta. Ei kovin hedelmäinen, mutta mallas tuoksuu puhtaasti. Hieman sikunaisuutta, eli alkoholisuuttakin. Maku on tripelmäisempi, tarjoten hunajaisuuden lisäksi hieman kuivattuja hedelmiä ja sitten kosolti mausteisuutta. Makeaksi tämä kuitenkin jää. Tuntuu oudolta sanoa näin, mutta maltaisuutta on nyt liikaa. Hiiva on käyttänyt oluen sittenkin melko puhtaasti, eikä ole tuottanut juurikaan hedelmäisyyttä. Sikunaisuutta kyllä löytyy maunkin puolelta. Harmi homma. Ei nouse lentoon ollenkaan eli kehnoksi jää. 

Olutta nauttiessa nähtiin myös eräänlainen selkkaus, kun kuningas tuli mukaan reittaamaan...



Kasteel Tripel

11,0% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva, askorbiinihappo (c-vitamiini, säilöntäaine)

Setin toistaiseksi vahvin pläjäys tämä. Sama vahvuus kun Alko-klassikko Kasteel Donkerissa. Kirkas, kultainen olut, jonka vaahto on vitivalkoinen ja runsaan "kumpupilvinen". Tuoksu on yllätyksekseni melko mieto, intensiteetiltään siis. Vähäisesti mallasta, hieman omenaa, alkoholin "voimaa" ja pehmeää mausteseosta. Makukin on aika harmiton. Vähäisesti mausteisuutta, kandisokerimaista makeutta, hunajaa, kevyesti hedelmää omenaisella kulmalla, pirteät hiilihapot ja lopussa hieman alkoholisuutta. Aika hyvin 11% kuitenkin piilossa on, mutta eihän tämä mikään kaikkein raikkain pläjäys ole. Ei tavattoman kehno, mutta ei mitenkään hekumallinenkaan. Alempaa keskisakkia. Liian vahva.



Gentse Tripel
8% | Sisältää ohramallasta (ei tarkempaa ainesosaluetteloa)

Kirkas, oranssihtavan kultainen ja vaahdoltaan mittava on tämäkin. Tuoksussa on tutut aprikoosimaiset kuivatut hedelmät, hunajaa kevyesti ja korianterisen mausteinen yleisvire. Hedelmäisyys laajenee maiston myötä sokeroitujen banaanien ja aprikoosien suuntaan, suutuntuman ollessa vehnäisen kuohkea ja runsaan, mutta pehmeäkuplaisen hiilihappoinen. Mausteisuus korostuu jälki- ja loppuvedossa, pippurisuuden jäädessä kutittelemaan vielä pitkään nielaisun jälkeenkin. Elementit erinomaiseen tripeliin ovat kasassa, mutta se tietty terhakka iskevyys jää jollain tavalla puuttumaan. Makeus ja kevyen katkeron sekä alkoholipitoisuuden voimasta kuivuva lopetus ovat hyvin tasapainossa, mutta se viimeinen terhakkuus, voima ja intensiteetti jää vajaaksi. Tosi hyvä tripel kuitenkin, hyvin lähellä kärkeä. Taisin jo aiemmin jossain mainita, että tripelissä pitäisi olla vähän vaaran tuntuakin, tästä se pitkälti puuttuu. Pehmeää ja makoisaa kyllä.

Reittausblogi Tripel

Ollut pullossa nyt maaliskuun puolivälistä asti, eli noin kaksi ja puoli kuukautta. Pullon läpi tarkasteltuna tavara on kellarilämpimänä täysin kirkas, mutta jääkaapissa muuttuu läpinäkymättömäksi - jonkinlainen chill haze siis tapahtuu. Vaahtoa muodostuu nyt selvästi enemmän kuin vasta reilut pari viikkoa pullossa olleeseen yksilöön silloin aiemmin. Tuoksu on pääpiirteittäin viljaisemman maltainen, mutta samalla tavalla hunajainen ja mausteinen kuin kaupalliset lajitoverinsa. Se hedelmäisyys joka tässä on, tuntuu tulevan enemmän humalasta kuin käymisestä - ja se on nyt selkein ero näihin kaupallisiin, joissa aromihumala harvemmin nousee esiin. Makukin on nyt kuivempi ja terävämpi kuin uunituoreessa - kuten toki odottaa sopikin ja hyvä niin. Kaupallisiin verrattuna katkerointi ja humalointi muutenkin on hieman koholla ja vaikka suutuntumassa on nyt enemmän hiilihappoja, niin niitäkin voisi olla silti runsaammin - tai pitäisikin olla runsaammin, kun kaupallisiin valioihin verrataan. Maku on hyvä, mutta humalaa pois ja vehnämallasta vaalean karamellimaltaan tilalle, niin olut perstuntumani mukaan paranee. Hiivaan olen edelleen tyytyväinen, se toimii tässä hienosti ja sitä en lähde vaihtamaa. Korianteriakin olen valmis harkitsemaan, mutta hyvin maltillisella määrällä, jos siihen päädyn. Tässä vaiheessa mentäisiin maistamissani tripeleissä keskikastiin. Hieman parempi esim. kuin tämän setin Kasteel, mutta ei Gentsen tasoa.

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)



Olutarvio: Saimaa Brewer's Classic Weissbier

0 kommenttia
 

Brewer's Classic Weissbier

Panimo: Saimaa Brewing Co
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 4,2%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Saimaan Juomatehdas siis tunnetaan nykyään nimellä Saimaa Brewing Co. Kuten aiemmassa jutussa mainitsin, niin pakkausten ulkoasu on nimenmuutoksen myötä mennyt uusiksi ja samassa rytäkässä muuttui myös samaan MBH Breweries konserniin kuuluvan Malmgårdin panimon lookki. Kaupan päällisiksi vielä Malmgårdin oluista osa (toistaiseksi vain tölkitetyt tuotteet) alettiin valmistaa Saimaa Brewingillä.

Saimaa lähetti uudistuneita tuotteitaan maistettavaksi ja nyt ensimmäisenä lasiin on päätymässä Brewer's Classic Weissbier. Uudistuneet Saimaan tuotteet näyttävät koostuvan kolmesta eri olutsarjasta, Brewer's Classicit ovat perinteisiä oluttyylejä, jotka toistaiseksi kaikki ovat 4,2% vahvuisia (näin saadaan hinnat alas?). Brewer's Organic sarjassa siirrytään luomuoluisiin, joita tehdään eri tyyleissä ja kaikki 4,5% vahvoina. Brewer's Specialit ovatkin sitten jo ennestään tuttuja ja niistä koostuu nykyään ilmeisesti "ne kaikki muut", jotka eivät istu kahden edellä mainitun sarjan sisälle. 

Sitten vehnäiseen. Tämä on siis alkoholipitoisuudeltaan vain 4,2%, eli tyylin saksalaisiin kulmakiviin verrattuna noin prosentin luokkaa kevyempi. Maltaina Vehnä ja Pilsner. Humalina Magnum ja Saaz.


Ilman hiivoja kirkas, mutta tölkin pohjalta hiivat asiaankuuluvasti sekaan pyöräyttäen olut hienosti sameutuu. Kunnollisen vehnän vaahtokin rakentuu alkuun, mutta hälvenee sitten odotettua nopeammin. Tuoksusta löytyy perinteiset neilikat, hieman sitruunaisuutta ja pienet banaanitkin, mutta intensiteetissä jäädään "aidon vahvuisista" saksavehnistä. Kevytvehnää siis, mutta hyvällä tuoksulla. Nyt vaikuttaa laadukkaalta. Ja laadukas on makukin. Hieman makeaa vehnäisyyttä alkuun, sitten neilikkaisuutta, hieman hedelmäisyyttä. Loppuun tulee vielä kuivempi ja humaloinnin siivittämänä hieman mausteinen puraisu. Suutuntuma on riittävän runsas ja tyyliin sopivasti pirteän hiilihappoinen. Laatutaso on vehnässä kohdillaan ja mautkin hyviä, mutta makujen voimakkuudessa toki jäädään yli viisprossaisista jälkeen. Kesäinen janojuoma, joka on paikallaan erityisesti silloin, jos haluaa hieman miedompaa - ja jos hintakin oikeasti painuu alas.

Yhteenveto

Perinteinen vehnäolut hieman kevyemmin

Maistossa Malmgårdin uutuudet Hoppy Oat Ale, Spelt IPA ja Idaho Wheat IPA

1 kommenttia
 
Samaan MBH Breweries konserniin nykyään kuuluvat Malmgårdin Panimo ja Saimaa Brewing Co (aiemmin Saimaan Juomatehdas) lähestyivät kumpainenkin omalla tahollaan blogistia uutuusoluita esittelevän näytepakkauksen kanssa. Molemmat panimot ovat uudistaneet ilmettään ja Saimaa myös siis nimensä. Malmgårdin tutut oluet eivät enää kaupan hyllyillä näytä Malmgårdin oluilta, mutta eiköhän silmä näihinkin totu. Pullokoko on myös vaihtunut puolilitraisesta "nollakolmekolmoseen" ja samalla panimo on siirtynyt käyttämään myös puolen litran tölkkejä. Tässä kohtaa tuleekin yksi jutun juju - tölkkioluet on nimittäin valmistettu Saimaa Brewingillä eli Saimaan Juomatehtaalla, mutta kuitenkin Malmgårdin brändiä käyttäen. Valmistuspaikka onneksi kerrottaan tölkissä hyvin selkeästi, eli mistään sumutuksesta ei ole kyse. Ulkoasujen uudistaminen on tuonut Malmgårdin pakkauksiin myös lisää tietoa itse oluen ainesosista. Nykyisissä etiketeissä mainitaan käytetyt maltaat ja humalalajikkeet. 

Malmgårdin oluissa erikoisuutena on aina ollut kartanon tilusten omilla pelloilla kasvatetut erikoisviljat, joista Spelt IPAssa käytetään sen nimen mukaisesti spelttiä ja Idaho Wheat IPAssa emmervehnää.

Hoppy Oat Ale
5,5% | Maltaat: Malmgård Special Blend, Crystal, Dark Ale, kaura | Humalat: Challenger, Goldings, Columbus


Punertava, vaahdoltaan varsin runsas olut. Nätti! Tuoksu lehauttaa karamellistoffeiset, hieman marjaiset ja brittityyliin pähkinäiset aromit ilmoille. Joukossa on myös jotain epämääräistä mössöä, jonka usein yhdistän märän tiskirätin tuoksuun - se on se tunkkainen Saimaa-efekti... Voi elämä sentään. Toivoin etten sitä tästä löytäisi, mutta kyllä se siellä vaan on. Maussa tämä ilmenee hieman karkeana pahvimaisuutena muuten miellyttävän makuisen oluen loppu- ja jälkimaussa. Maku on myös siellä brittisuunnalla ja heijastelee ESB:n kaikuja, mutta ilman sitä tarvittavaa raikkautta. Profiilista löytyy karamellisuutta, hyvin hentoa paahteisuutta, marjaisuutta ja pähkinäisyyttä. Loppuvedossa myös varsin terhakkaa katkeroa ja yrttimäisyyttä. Eri maut saisivat kuitenkin nousta kirkkaampina esiin, nyt tämä on taas tätä Saimaalle niin valitettavaa puuroutunutta mössöä. Ei huonon makuinen olut, mutta kun se voisi olla niin paljon parempaakin, jos prosessissa olisi kaikki kunnossa.

Spelt IPA
5,5% | Maltaat: Malmgård Special Blend, Spelt, Chocolate | Humalat: Centennial, Cascade, Columbus

 
Kuparinen tai hohkaavan oranssi ja vaahdoltaan runsas sekä pitsikäs olut. Tuoksussa kuljetaan taas märkien tiskirättien sävyttämää polkua, jenkkihedelmien saati pirteän sitruksen ollessa vain häilyvä kangastus matkamiehen unelmissa. Mallaspohjassa on karamellistoffeeta tuntumaa ja se tuntuu varsin runsaana. Humaloinnissa on pitkälti sama masentava tuoksu kuin esim. Saimaa California IPAssa tai American IPAssa. Tympeää ja tunkkaista! Kalliiden jenkkihumalien hedelmät ovat kadonneet prosessin syövereihin. Maussa kova katkero ja hyvä runko pelastavat paljon, mutta fruitit vaan pysyvät kateissa yleisen hedelmäsose- ja marjamössön seassa. Selkeyttä tarvittaisiin jälleen - maut ovat humalapuolella muussaantuneet sekametelisopaksi ja loppu on hieman pahvissävytteinen. Samat Saimaan ongelmat siis tässäkin. Todella harmillista, että Malmgårdin luotettu ja laadukas brändi on tällaisessa nyt mukana.

Idaho Wheat IPA
5,5% | Maltaat: Malmgård Special Blend, Vehnä, Emmer | Humalat: Idaho#7, Perle



Kirkas, kultainen ja vaahdoltaan edelllisiä niukempi olut. Tuoksussa on nyt kahden tunkkaisen esityksen jälkeen sanoinkuvaamattoman ihana, raikas ja monivivahteisen hedelmäinen RAIKAS tuoksu. Ero on oikeasti kuin yöllä ja päivällä. Maku on myös terävä, raikas, hedelmäinen ja loppuun asti miellyttävän makuinen. Mukana on myös vehnäistä makeutta ja suutuntuma on varsin täyteläisen kuohkea, mutta ei raskas. Tämä on sitä aitoa Malmgårdin laatua - maut ja tuoksut tulevat kirkkaina aistimiin asti, eivätkä jää pelkkien mainospuheiden varaan. Maku on humalapellettisen vehreä, yrttimäinen, sitrushedelmäinen, aavistuksen pihkainen ja loppuvedossa hieman mausteinen. Katkero on purevuudeltaan kunnollista IPA-tasoa, vaikka EBU-lukema onkin melko alhainen (35 EBU). Tämä on todella hyvä olut. Pureva, selkeä ja ennen kaikkea raikas. 

Valmistuspaikalla on siis väliä. Olen sen blogissa aiemminkin todennut, että Saimaan kohdalla pohjahiivaoluet eli lagerit ja vehnäoluet pääasiassa toimivat, mutta reilummin humaloidut pintahiivaoluet ovat järjestään tätä tympeää mössö-osastoa. Malmgårdin omalla panimolla valmistamat pullotteet sen sijaan vaikuttavat Idaho Wheatin perusteella edelleen toimivan. Arde ja Kusettaja Idaho Wheatin jo dumasivat, mutta kun kysyin, niin oma pulloni oli eri numerolla varustettu. Päiväyksen alta löytyvä eränumero(?), joka päättyy 39 oli tuo erinomainen pullo, josta kirjoitin arvion, mutta seuraavana päivänä korkattu 36 oli hieman tympeämmän makuinen - nautintatilannekin tosin oli erilainen. Arden ja Kusettajan maistamassa pullossa viimeiset numerot olivat 35, joten ehkä vaihteluakin on. 39 päättyvä oli kuitenkin herkullinen.

Saimaan nykytilanne pääsee tarkemmin maistettavaksi, kunhan ehdin paremmin käsiksi tällä hetkellä jääkaapissa odottavaan runsaaseen näytekattaukseen.

Triplasti tripeliä: Dronkenput / Ter Dolen / Ardennes

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viime viikolla tilanteeseen 17/40 ja nyt isketään seuraavat kolme arviota tiskiin. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.

Dronkenput Tripel
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva



Utuinen oranssihtava ja tiiviin valkoisen vaahtokukan ylleen rakentava olut. Tuoksu on makean maltainen, hieman hunajainen ja tympeän tunkkainen - kuin kehno vaalea bock. Hiivan tuottamia hedelmäisiä estereitä ei juurikaan ole. Maku on myös makean maltainen, hieman päärynäinen ja lopussa hunajainen. Pehmeää, maltaista ja täyteläistä, myös hiilihapot ovat maltilliset. Jälkimaku on edelleen makea ja hieman hunajainen. Ei mainittavaa katkeroakaan. Nyt on kyllä toistaiseksi kehnoin tripel lasissa. Raikkaus ja lennokkuus puuttuu.

Ter Dolen Tripel
8,1% | Vesi, ohramallas, dekstroosi, humala, hiiva



Kirkas kuparivivahteinen olut, joka vaahtoaa kivasti. Vaahto jättää myös näyttävät pitsit lasin reunoille. Tuoksussa on runsaasti raikasta hedelmäisyyttä ja hieman maltaisuutta sekä vivahteenomaisesti karamellimaisuutta. Maku on aluksi hieman makea, mutta keskivaiheilla mukaan tulee tyylin normia korkeampi katkero, joka kuivaa suutuntumaa loppua kohden. Mallasta ja hedelmäisyyttä sopusointuisesti sekä hieman mausteisuutta. Aika maltainen tämäkin on ja hiilihapot ovat tähän tyyliin hieman alhaiset. Hyvin hallittu, maukas ja tasapainoinen kokonaisuus kuitenkin, mutta ei löydy sitä ässää hihasta, joka nostaisi seuraavalle tasolle. Voisin juoda toistekin.

Ardenne Triple
8,5% | Vesi, ohramallas, inverttisokerisiirappi, humala (Chinook, Simcoe ja Wai-ti), hiiva



Nyt vuorossa ensimmäinen tämän saagan uuden aallon humalilla maustettu tripel. Chinook ja Simcoe ovat tutut jenkit ja Wai-ti uusi-seelantilainen. Kaunis oranssihtava väri ja tiivis vaahtokukka. Tuoksussa on aromihumalaa odotetusti ja lisäksi... virtsaa! Kyllä, brettahan se siellä nahkasatulaisine ja hikisine aromeineen. Tästä ei voi erehtyä. Nyt mennään siis sekä humalin, että hiivoin kauas sieltä perinteisen tripelin urilta. Tuoksu ei ureaisuuden vuoksi täysin hurmaa, mutta maku on todella hyvä. Tallimaisuutta, pientä hapokkuutta ja runsas raikas aromihumalien hedelmäisyys, josta ei laajuutta puutu. Vahvuus on täysin piilossa ja suutuntuma pirteän hiilihappoinen ja kepeästi juotava. Johan nyt pukkasi erinomaisen oluen tähän paikkaan. Ei tämä tosin tripelin viralliseen  tyylikuvaukseen osu, mutta se ei juuri nyt haittaa. Tripelinä myydään aika monenlaista tavaraa, joille ei välttämättä yhteisiä ominaisuuksia löydy, muita kuin korkea alkoholipitoisuus - tämä olkoon siitä todisteena. Erinomaisen nautittava ja hyvänmakuinen olut!

Maistetut tripelit ovat nyt tilanteessa 17/40. Yleisön pyynnöstä loppuun on lisätty linkit aiempiin tripel-juttuihin ja myös ranking, jossa olen sijoittanut maistetun tripelin joihinkin neljästä eri kategoriasta: kärkipäätä, varsin jees, vähän kehnommat tai spesiaalit

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)

Kotiolutta: Harri Puhakka American Lager

0 kommenttia
 
Harri Puhakka eli Suomen Kotiolutmestari 2016 kävi työasioissa Rauman suunnalla alkuviikosta ja suoritimme siinä yhteydessä pienet kotiolutvaihtarit. Olen arvostellut hänen oluitaan blogissa aiemminkin ja oli mukava nyt nähdä mies ihan livenä. Yksi Harrin minulle antamista oluista oli American Lager, jonka korkkasin eilen hieman ennen Suomi - Kanada jäkismatsin alkua.

Varsinaisia speksejä tai reseptiikkaa ei nyt ole tiedossa, mutta keskustelustamme muistan ainakin Cascadea käytetyn. Hiivana taisi olla Wyeast California Lager, joka on näitä noin 18 asteessa parhaiten toimivia "höyryoluthiivoja".


Kirkkaanlainen, kuparisvivahteinen ja vaahdoltaan runsas. Varsin näyttävä olut! Tuoksussa on mallasleipää, toffeevivahdetta ja kukkaisuutta sekä yrttisyyttä. Hyvä runsasmaltainen lagerin tuoksu, josta kyllä aistii yleisen humalaisuuden, mutta ei tässä mielestäni sitä Cascaden tuttua hedelmäisyyttä juurikaan ole. Harri kertoikin irtaantuneensa jo APA ja IPA touhuista, lisäten viimeiset aromihumalat nykyään jo 15 min ennen keiton loppua. Kuivahumaloinnistakin on luovuttu. Tuoksu on kuitenkin todella hyvä, käyminen on onnistunut hienosti ja maltaisuus on herkullista. Sama pätee makuunkin - leipäistä ja toffeevivahteista maltaisuutta mukavan täyteläisesti ja hieman makealla tulokulmalla. Keskivaiheilta katkero mukaan peliin ja loppuveto kuivuen sellaiseen Vienna-tyyliseen tasapainoiseen lopetukseen, jossa mallas ja humala maistuvat molemmat tasavertaisina. Hedelmäisyyttä ei maussakaan liiemmin ole, paitsi aivan jälkimaussa, jossa esiin nousee se greippisen sitruksinen tuntu. Suutuntuma on mukavan täyteläinen, mutta ei raskas ja hiilihappoisuus sopivaa keskitasoa. Yhdellä sanalla suutuntuma on pehmeä. American Lagerin ostaneet voisivat pettyä, mutta jos etiketissä lukisi Vienna tai Munchener, niin olutta varmasti arvostettaisiin. Rehdin maltainen ja laatutasoltaan moitteeton lager. Kaimalla kun siellä Kotkalla on näillä keleillä kegeraattorissa tälläinen herkku, niin kateeksi käy. Tripel kun on janojuomana vähän kyseenalaista sorttia ;)

#tripeliäsaatana: Gouden Carolus Tripel

0 kommenttia
 
Vuonna 2016 hekumoin Gouden Carolus Triplen parissa, antaen oluelle arvosanaksi 9½/10. Nyt olen käymässä läpi neljääkymmentä netistä tilaamaani tripeliä ja vertaamassa niitä oman kotipanimoni tripeliin. Yksi netistä tilaamistani tripeleistä on tuo hehkuttamani Gouden Carolus ja nyt kun käsikopelolla kellarin tripel-laatikkoani rohmusin, niin laatikosta nousi juurikin tuo kyseinen olut ja hienot muistot palautuivat heti mieleen. Tämä maistelu aiheuttaakin nyt erityistä jännitystä, koska käsillä pitäisi olla tyylin huippu. Nyt olen kuitenkin maistellut enemmän tripeleitä kuin koskaan aiemmin, joten vertailupohjaakin on eri tavalla. Onko taika vielä tallella?

Ulos auringonlaskuun ja tripeliä lasiin...


Gouden Carolus Tripel
9,0% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva, glukoosi

Kultaista ja runsaan vaahtoavaa on nytkin. Ei täysin kirkas, vaan pehmeän utuinen. Tuoksussa on jännästi korianterista ja appelsiininkuorimaista mausteisuutta, vaikka mausteiden käyttöä ei ainakaan etiketissä mainita. Korianteria pidän kuitenkin varmana ainesosana, vaikka sitä ei mainitakaan. No, menipä nyt analysoinniksi, vaikka pitäisi tunnelmoida - kyseessä on nimittäin erittäin hyvä tuoksu. On sitä tyypillistä Gouden Caroluksen meininkiä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa sitä perinteistä Westmallen tai Chimayn tripelmäisyyttä, johon on aiemmin tottunut ja jota olen pitänyt tyylin normina. Tässä on enemmän tätä mausteisuutta ja pehmeää pyöreyttä. Suutuntumaltaan olut on niin ikään pehmeä, kuohkea ja raikas. Maussa on mausteisuutta korianterisesti ja lopussa hieman pippurisestikin, sekä pehmeää hedelmää appelsiinimaiseen ja päärynänkuorimaiseen tapaan. Jälkimaku on melko voimakkaasti korianterisen mausteinen. Kyllä tämä nyt laskeutuu enemmän sinne hyvään, kuin erinomaiseen osastoon. Lisätyt mausteet ovat voimakkaammin läsnä, ainakin omiin aistimuksiini luottaen, kuin hiivan tuottama mausteisuus. Suutuntuma on kuitenkin erinomainen ja vahva alkoholipitoisuuskin täysin piilossa. Erittäin hyvä olut on kyseessä, mutta ei tämä ehkä sittenkään edusta ainakaan sitä trappist tripelien yksinkertaista tyylisuuntaa, vaan on monimuotoisemman mausteinen ja modernimpi tulkinta. Hieno olut kuitenkin ja suutuntuma yksi parhaista. Tämä on Duvelin tapaan sellainen nautittavuudeltaan hieman petollisempaa sorttia oleva tapaus. Ei kuitenkaan tripelinä mikään kukkulan kuningas - ei Karmelietin tai Chimayn tasoa.

Tämän myötä siis maistellut tripelit tilanteessa 14/40. 

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Maistelussa Tongerlo Prior Tripel (vs Reittausblogi Tripel)
Triplasti tripeliä: St. Idesbald / Witkap Pater / Ename
Triplasti tripleliä: Wilderen Kanunnik, Leffe Triple, Corsendonk Gold Tripel
Triplasti tripeliä: De la Senne / Adelardus / Oud Berseel 
Triplasti tripeliä: D'Oude Caert / Postel / Kapittel Watou 

Triplasti tripeliä: D'Oude Caert / Postel / Kapittel Watou

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viime viikolla tilanteeseen 10/40 (kymmenen tripeliä neljästäkymmenestä maistettu) ja nyt niputetaan eka kymppi täyteen. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.

D'oude Caert Tripel
8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva



Hieman utuinen, kultaoranssi ja runsaasti vaahtoava olut. Tuoksu on aika rauhallinen, eli siitä ei löydy mitään vahvaa johtotähteä, joka heti hyppäisi esiin. Hieman maltaisuutta, mausteisuutta ja kuivattuja aprikooseja sekä päärynää. Aprikoosit ovat nyt toistuvasti esillä näissä tripeleissä. Joku sokeri tai hiiva tuon hyvinkin miellyttävän aromin tekee. Ei siis huono tuoksu, mutta voisi olla intensiivisempikin. Maku sen sijaan on antavampi. Se ei ole niin kuiva kuin monet muut tripelit vaan hieman makeamman hunajainen ja sen myötä myös hieman pehmeämpi. Miellyttävää kuivahedelmäisyyttä ja loppupuolella myös pippurista mausteisuutta, joka tässä on siis hiivan tuottamaa, koska lisättyjä mausteita ei ole. Hiilihappoja on runsaasti, mutta ne ovat pullokäytetyn pehmeitä ja raikastavat makeaa runkoa hienosti. Jälkimaussa on hieman pahvimaisuutta, joten voisiko olla pientä oksidoitumista tapahtunut. Pullon eränumero on 2017-0001, joten ehkä ikääkin on jo reilun vuoden verran? Ei parasta tripeliä, mutta ei huonointakaan. Makeammalta puolelta spektriä.

Postel Tripel
9% | Vesi, ohramallas, glukoosi, inverttisokerisiirappi, humala, humalaekstrakti, hiiva


Tämä on ilmeisesti Heinekenin omistaman ison Affligemin tekemä. Kirkas, kultainen ja toistaiseksi runsaimmin vaahtoava tripel. Tuoksu on belgiblondemaisen pehmeästi hedelmäinen. Siinä on päärynää ja omenaa, mutta ei pirskahtelevan iskevään tapaan vaan pehmeämmin, uuniomenaiseen tapaan. Todella miellyttävä tuoksu. Hieman viljavaa maltaisuuttakin. Harva uskoo, että 9% olut voi tuoksua näin pehmeältä ja harmittomalta. Maku on terhakampi ja vahvuuskin hieman painaa eli pieni alkoholinen terä löytyy. Samaa pehmeämpää hedelmäisyyttä ja pientä mausteisuutta hiivasta. Katkeruus on tässäkin melko olematonta ja se pieni puraisu tulee enemmän mausteisuudesta ja eläväisistä hiilihapoista kuin humaloinnista. Hieman makea on tämäkin, mutta ei ehkä aivan D'Oude Caertin tapaan. Jälkimaussa palataan siihen miellyttävän pehmeään hedelmäisyyteen ja se on varsin maukasta, vaikka alkoholipitoisuus hieman hohkaakin läpi. Kokonaisuutena hieman edellistä parempi, mutta tyylin kärkeen ei ole asiaa. Keskikastin suoritus, mikä sekin on isolta panimolta varsin jees.

Kapittel Watou Tripel Abt 10°
10% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva



Kirkas, syvän kultainen ja runsaalta vaahdoltaan pitsikäs tripel. Tuoksussa on hunajaa, varsin terävää mausteisuutta ja vain kevyesti kuivattuja hedelmiä. Taas aika mitäänsanomaton tuoksu tyylin parhaisiin nähden, mutta ehkä maku antaa enemmän. Maultaan tämä on kuivempi kuin aiemmat kaksi ja omaa sen kunnon tripelin hienostuneen sopivan kuivan ja poreilevan suutuntuman. Vahvuuskin on hyvin piilossa. Elementit ovat kohdillaan, mutta valitettavasti makujen runsaudessa jäädään tyyliin parhaista. Hedelmäisyys on vaimeaa, mausteisuus on pinnalla ja muuten maku on vain hieman hunajaisen maltainen. Jälkimaku sen sijaan on pitkä ja miellyttävästi mausteinen, hieman hunajaisiakin kaikuja nousee kehiin - tämä on ehkä oluen miellyttävin osa. Hieno suutuntuma ja sinänsä virheetön maku nostavat tämän kuitenkin näiden toistaiseksi maistamieni tripelien ylempään keskikastiin.

Tilanne nyt 13/40 ja vielä on kesää jäljellä. Ei ole vielä alkanut tämä tyyli kuitenkaan yhtään tökkimään vaan päinvastoin. Mitä enemmän maistelee ja saa vertailukohtia, sitä paremmin tyylin ydin alkaa löytymään. Toistaiseksi olen yllättynyt lähinnä siitä, että yhtään todella heikkoa tai todella viinaista tripeliä ei ole mahtunut joukkoon. Myös se on yllättänyt, miten loppujen lopuksi laaja-alaisesta tyylistä on kysymys. On ollut oranssihtavaa, kuparisen punertavaa ja oljenkeltaista esimerkkiä, mausteilla ja ilman, makeana ja kuivana. Mitähän loput 27 vielä tarjoavatkaan...

Maistelussa Jacobstads Shipbuilder ja Ocean Explorer

0 kommenttia
 
Uudessakaarlepyyssä toimiva, mutta samalla seudulla sijaitsevan Pietarsaaren ruotsinkielistä nimeä brändinään käyttävä Jacobstads lähetti kaksi lageriaan maistettavakseni. Panimo on itselleni varsin tuntematon, mutta JaskanKaljojen Suomalaiset pienpanimot tutuksi -jutusta lueskelin hieman meininkejä ennen maisteluita. Jos siis haluat tietää panimosta enemmän, niin kliketi klik tuota yllä olevaa linkkiä - nyt keskitymme maistelemaan oluita. Oluille on nyt suotuisat olosuhteet, koska Raumalla on ollut kevään kaunein päivä ja terassilla istuskellessa on ihan oikeasti lämmin. Näissä olosuhteissa hyvä lager pääsee oikeuksiinsa. 

Pakko vielä kehua panimon komeita etikettejä. Ovat nättejä, mutta myös informatiivisia. Tärkeimmät speksit sekä käytetyt maltaat ja humalat mainitaan. Pullotuspäivää ei ole, mutta toisaalta harvalla on, vaikka se on ehkä kuluttajan kannalta se tärkein.  

Shipbuilder 
Jeppis Style Craft Lager | 5,2% | 16 IBU

Maltaat: Pilsner, Vehnä
Humalat: Tettnanger

 
Kirkas, kultainen olut, joka vaahtoaa mukavasti. Tuoksussa on mallasjyväistä ja kukkaista aromikkuutta. Aika jännän viljavaa ja jyväistä tuo maltaisuus, melkein kuin mäskäyksen tuoksu, mutta kylmänä. Maku on hieman makeammanpuoleisesti maltainen ja tuoksun tavalla viljainen, katkeruus on kevyttä, mutta aromipuolen humala maistuu miellyttävästi. Yksinkertaisia, mutta aina hyvin toimivia makuja. Peruslagerissa maltaisuus ei ole näin makeaa. Vehnämaltaalla lienee oma osansa tuossa makeudessa, sillä vehnäoluissa on monesti samanlaista tuntumaa. Ei hullumpi, laatutaso on kunnossa ja maut ovat puhtaita sekä selkeitä - eli peruslagerin tärkeimmät palaset ovat kohdillaan. 

Ocean Explorer
New World Craft Pils | 5,0% | 40 IBU

Maltaat: Pilsner, Vehnä, Cara Pale
Humalat: Mosaic, Motueka, Galaxy


Kirkas ja kultainen on tämäkin. Vaahto on Shipbuilderia selvästi pitsikkäämpi ja kestävämpikin. Tuoksussa on nyt melko voimakkaasti Mosaicin mustaherukkapuskaista humalaisuutta ja tropiikin pehmeitä hedelmiä. Lagermaiset piirteet hieman peittyvät humaloinnin alle. Maku on kuivempi ja terävämpi kuin Shipbuilderissa, kuten odotettavissa olikin, mutta sitä samaa mallasjyväistä makeutta on kyllä tässäkin. Katkero on terhakka ja humalien aromit tulevat puhtaasti esiin. Laadukasta olutta. Hyviä selkeitä makuja, eikä mitään häiritseviä ominaisuuksia. Selvästi Shipbuilderia intensiivisempi ja omassa tyylissään hyvinkin pätevä esitys -  ei aivan niin voimakasmakuinen kuin Laitilan Atlanta, mutta kyllä tämä pehmeämmän pyöreänä on hieman juotavampi. 

Oluet jättivät positiivisen mielikuvan panimosta eli kenties näytepaketin tuottama ilo oli tällä kertaa molemminpuolinen - kiitokset Jacobstadin pariskunnalle oluista!