Triplasti tripleliä: Wilderen Kanunnik, Leffe Triple, Corsendonk Gold Tripel

0 kommenttia
 
"Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen."
Tripel-saaga siis jatkuu edelleen. Viime viikolla pääsin 4/40 tilanteeseen ja nyt testipenkissä on käynyt kolme tripeliä lisää. Jos et tiedä mistä on kyse, niin lukaise TÄMÄ.
 

Wilderen Kanunnik Tripel
8,2% | Ohra, vehnä, kaura, ruis, humala, mausteet, humala, kandisokeri, hiiva, vesi

Lasiin kaatuu melko kirkasta ja väriltään oranssihtavaa olutta, joka vaahtoaa villisti. Tuoksussa on selvästi korianteria ja witbiertyylistä appelsiininkuorimaisuutta. Taustalta esiin nousee kevyttä karamellisuutta ja aavistus lämpöä. Maussakin mausteet ovat pinnalla enemmän kuin tyylipuhtaassa tripelissä soisi olevan. Korianteri puskee lujaa ja tekee lopputuloksesta miltei inkiväärimäisen terävän. Kunnollisen tripelin hienostuneesta hedelmäisyydestä ei tässä ole tietoakaan, vaan mausteet valtaavat paletin. Mausteet tekevät oluesta kyllä omanlaisensa, mutta witbier kolmanteen potenssiin korotettuna ja alkoholin lämpöpotkulla ei nyt oikein tahdo toimia. Suutuntuma on runsaan hiilihappoinen ja kuohkea - olueen sopiva. Maku vaan ei oikein tahdo istua ainakaan siihen itseni tunnustamaan tripelmuottiin, vaan karkaa enemmän experimentaaliseen osastoon tai sinne witbierin maisemiin. 


Leffe Triple
8,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, mausteet (appelsiininkuori ja korianterinsiemen), humala, hiiva

Ison panimon tripeliä seuraavaksi ja mukana luultavasti samat mausteet kuin edellisessäkin... Maistetaanpa onko mistään kotoisin. Kirkasta ja mukavan runsaasti vaahtoavaa tavaraa. Tuoksussa on hunajaisuutta, kuivattua hedelmäisyyttä ja mausteisuutta. Hunajaisuus on näistä vahvimpana esillä ja hedelmät sekä mausteet tulevat siinä taustalla. Edellinen oli ehkä samoilla mausteilla höystetty, mutta siinä korianterisuus varsinkin meni yli. Leffessä tätä ongelmaa ei ole, vaan mausteet sopivat sekaan hienosti. Korianteri ei oikeastaan edes nouse selkeänä esiin, vaan tuoksussa esiintyvä mausteisuus on vain "yleistä mausteisuutta". Maku on makeahko, hunajainen ja kuivatun hedelmäinen. Aprikoosia ja miksei vähäsen sokeroitua banaaniakin. Loppuvedossa yleisilme kuivuu mukavasti, alkoholi lämmittää hieman ja jälkimaussa on mausteisuutta. Ihan tyylikäs tripelihän tämä on. Vähän makeanpuoleinen, mutta kuitenkin ryhdikäs. Selvästi parempi ja ennen kaikkea tyylinmukaisempi kuin aiempi Kanunnik. Ehkä paras Leffe?



Corsendonk Gold Tripel
9,7% | Sisältää vehnä- ja ohramallasta

Tämä lienee toistaiseksi näistä tilaamistani tripeleistä vahvin. Kultaoranssi, täysin kirkas ja vaahdoltaan runsas. Kuvasta näkee hienosti miten Chimayn pikarin pohjassa oleva kaiverrus vapauttaa koko ajan oluesta hiilihappoa ja pitää vaahtoa yllä. Hieno lasi kerrassaan. Tuoksu on tässäkin hunajainen ja kuivahedelmäinen, mutta raikkaammin ja voimakkaammin kuin Leffessä. Vahvuus on myös ainakin tuoksussa erinomaisesti piilossa. Mausteisuuttakin on, nyt oletettavasti hiivan tuottamana. Maussa on hunajaisuutta ja aprikoosimaista kuivahedelmäisyyttä. Hyvin pitkälti Leffen kaltainen maku, mutta terävämmin ja voimakkaammin. Suutuntumakin on tässä pirtsakampi ja iskevämpi runsaiden hiilihappojen voimasta. Alkoholipitoisuus on sensaatiomaisesti täysin piilossa - kylmänä nautittuna nyt ainakin. Toki nielaisun jälkeen lämmittää mukavasti rintakehässä eli "voimaa" on. Mausteisuus on aika pehmeää ja hedelmien ja hunajan tai "kevyesti karamellisoituneen sokerin" miellyttävä maku on pinnalla. Tämä on näistä kolmesta paras ja muutenkin tyylissään todella pätevä suoritus. 

Tripeleistä on nyt 7/40 maistettu ja tämähän vaikuttaa aika sikasiistiltä harrastukselta. Hieno tyyli on kyseessä! Edelleen vehnän lisääminen omaan reseptiikkaani vaikuttaisi hyvältä idealta. Lisäsin omassa oluessani sokerin keittoon vähitellen siinä keiton loppupuolella. Aloin ripottelemaan sokeria kattilaan siinä vaiheessa kun keittoa oli noin 10 minuuttia jäljellä ja ripottelin pikkuhiljaa aina melkein keiton loppuun asti. Kerrallahan ei tuollaista määrää voi kattilaan jysäyttää, koska se valuu pohjaan ja palaa kiinni. Tätä sokerin lisäämisen ajankohtaa pitänee myös miettiä, koska omassani on vielä sellaista makeutta, joita ei näissä parhaissa tripeleissä (esim. tämä Corsendonk) ole. Keittoon lisätty sokeri on saattanut ehkä karamellisoitua liikaa? En osaa sanoa, mutta se on yksi asia, joka vaatii lisätutkimuksia. 

Olutarvio: Bryggeri Helsinki Golden Pilsener

0 kommenttia
 

Golden Pilsener

Panimo: Bryggeri Helsinki
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma)

Aina luotettavan helsinkiläispanimon tsekkityylinen pils löytyi paikallisesta marketista. Tsekkityyliset ja saaz-humaloidut ovat kiinnostaneet erityisesti viime elokuisen Pilsner Urquell vierailun jälkeen, joten luonnollisesti poimin pullon ostoskoriin. Tämä lienee sama olut kuin aiemmin panimon valikoimiin kuulunut SaazPilsner, jonka etiketin värimaailma ja muutkin speksit täsmäävät tähän. Maltaina Pilsner ja Vienna. Humalina Magnum ja Saaz. Katkeroa 34 IBU.


Syvän kultainen, kirkas, mutta vaahdoltaan suoralla kaadollakin melko niukka olut. Vaahtoa kyllä kertyy, mutta se myös laskee nopeasti. Tuoksussa on leipäistä maltaisuutta, kevyttä diasetyyliä, Saazin kukkaista sitruksisuutta ja hieman ruohoisuutta. Kunnon pilsin tuoksu! Maku on terävä ja hyvärunkoinen. Mallaspohja on viljaisa ja leipäinen ja suutuntuma diasetyylisen liukas. Katkeroa kertyy varsin napakasti ja se on miellyttävän pitkäkestoista. Aromit ovat lähinnä kukkaisia ja ruohoisia, kuten tyyliin kuuluu. Miellyttävää juotavaa. Selkeää Urquell vibaa, mutta tässä runsaampi mallaspohja ja 5,2% vahvuus tekevät tuon miellyttävän suutuntuman runsauden. Urquellissa on vain 4,4%, mutta kolminkertainen keittomäskäys tekee tuon saman efektin. Suodattamattomana olisi varmasti vielä pykälän verran herkumpaa.

Yhteenveto

Laadukas ja maukas pils

Triplasti tripeliä: St. Idesbald / Witkap Pater / Ename

1 kommenttia
 
Kuten viime viikolla kirjoitin, niin tämä kevät ja kesä on tripelien aikaa:
"Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen."
Viime viikolla siis vertasin omaa tripeliäni Tongerlo Prior Tripeliin ja sain sellaisen kuvan, että oma tripelini oli maltaisempi ja matalammasta hiilihappotasosta johtuen suutuntumaltaan huonompi. Silloin kyseessä oli rinnakkainvertailu, mutta nyt olen maistellut kolme belgitripeliä lisää ihan yksinään. Etsin tyylin ydintä ja samalla pohdin miten voisin omaa reseptiäni kehittää. 

Oma reseptiikkani (tähän jälkikäymissokeria 5g/litra): 

Aitojen belgitripeleiden raaka-aineita olen tutkinut etikettien ainesosaluetteloista, joten jatkossa otsakkeiden alta löytyy ne mitä etiketeissä on mainittu.


St Idesbald Triple
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva.

Ei aivan oljenkeltainen vaan enemmän oranssihtavan värinen. Tuoksu erittäin raikas, hieman omenainen ja runsaan kuivahedelmäinen. Mausteisuuttakin löytyy ja aivan läheltä nuuhkaistuna myös hieman lämpöä. Maku on myös varsin maukasta perustripeliä. Kuivatun aprikoosimaiset, päärynäiset ja jopa sokeroidun banaanimaiset hedelmät tulevat raikkaina ja loppu on kuiva sekä mausteinen. Aavistuksen lämminkin. Omaani verrattuna tämä on taas kovempi suutuntumaltaan ja hiilihappoisuudeltaan - tämä on raikkaampi. Hyvä tripel, jossa alkoholi varsin mallikkaasti piilossa. 


Witkap Pater Tripel
7,5% | Ohramallas, maissi, vesi, humala, hiiva

Maissi taitaa olla hieman eksoottisempi ainesosa tripeleissä. Ei ole aivan oljenkeltainen tämäkään, ennemmin syvän kultainen. Vaahto on komea ja tiivis. Näyttävä olut! Tuoksu on hieman sokerinen, hunajainen, kuivahedelmäinen ja aavistuksen mausteinen. Maku on myös pehmeämmän ja maltaisemman tuntuinen kuin tripeleissä yleensä. "Maltillinen" 7,5% vahvuus vaikuttanee. Hedelmäisyyttä on raikkaasti ja jopa hieman sitrusvetoisesti. Tämä on hieman makealta maultaan toistaiseksi lähimpänä omaa tripeliäni ja suutuntumakin on pehmeine hiilihappoineen hieman siihen suuntaan kallellaan. Hyvän makuinen olut, mutta ei yllä oikein kunnollisen tripelin iskevyyteen, vaan tuntuu enemmänkin hyvältä belgiblondelta. Tämä on sellainen harmiton olut - tripelissä pitäisi olla hieman vaaran tuntuakin. Maut ja suutuntuma ovat kuitenkin aika samanlaiset kuin omassanikin, mutta jälkihehku ja mausteinen puraisu jäävät pois. 


Ename Tripel 
8,5% | ei ainesosaluetteloa

Kultainen väri ja kaunis vaahto. Tuoksu on hyvin hunajainen, omenankuorimainen sekä maltainen. Ei juuri mausteisuutta ja mallaskin tuoksuu - selvästi siis aiemmista tripeleistä poikkeava tuoksu, vaikka toki samojakin piirteitä on. Maku on hieman makea, täyteläisen maltainen, hunajainen ja omenainen. Loppuvedossa tulee tasapainottavasti katkeruutta ja sitä myöden mausteisuutta sekä kuivuuttakin. Jälkimaku on edelleen jännästi hunajainen. Hyvä olut tämäkin on. Täyteläisempi kuin aiemmat, eikä niin hienostuneen hedelmäinen. 

Se olisi sitten 4/40 maistettu ja matka jatkuu. Yleiskuva omaan tripeliini peilaten on edelleen se, että suutuntumaa kun parantaisi selvästi runsaammalla jälkikäymissokerilla ja ehkä pienellä määrällä vehnämallasta, niin maut olisivat muuten varsin hyvin kohdillaan. Käyttämäni taloussokerin voisi myös ehkä vaihtaa panimosokeriin.

Olutarvio: Laitilan Kölssi

0 kommenttia
 

Kölssi

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Kölsch
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Kaupat (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Laitilan Kölssiä on pari viikkoa jo voinut löytää kauppojen hyllyiltä. Kyse on tauon jälkeen tuotantoon palautetusta oluesta, joka aiemmin tunnettiin nimellä Kievari Kölssi. Olut on Kölsch-tyyppinen pintahiivaolut, jota täytyy Suomessa kutsua vaikka kölssiksi, koska "Kölsch" on EU-alueella nimisuojattu ja sitä saa valmistaa vain Kölnin alueella. Tästä nähtiin Suomessakin helmikuun alussa jännä episodi, jossa Alkon pienpanimo-oluiden joukkoon tullut Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Kölschbier vedettiin heti myyntiin tulemisen jälkeen hyllyiltä pois ja nyt se hiljattain vasta palasi uudella etiketillä Prykmestar German Ale nimisenä. Muutama onnekas ehti oluen kuitenkin ostaa heti tuoreeltaan ja omistaa nyt keräilyharvinaisuuksiin lukeutuvan etiketin.

Mutta nyt siis Laitilan Kölssin pariin. Maltaina tässä ohramallasta (Pilsner) ja vehnämallasta. Humalina Magnum ja Perle. Kölsch on siis tyyliltään pintahiivaolut eli ale, joten hiivan käymisaromeista tulee tyypillisesti tässä tyylissä se suurin ero perinteiseen vaaleaan lageriin.



Kirkas, kullankeltainen olut, joka vaahtoaa asiaankuuluvasti. Tuoksu on varsin mieto, mutta puhdas ja raikas. Siinä on kevyesti hedelmäisyyttä, mutta kuitenkin lagerin tyylinen puhtaan maltainen ja hieman hunajainenkin pohjavire. Maku on myös maltaisuudeltaan lagermainen, tuoden mieleen mainion Kukko Hellesin, mutta tässä Kölssissä on kuitenkin Hellesiä hedelmäisempi ja hunajaisempi tatsi. Katkeruus on kevyttä ja jälkimaussa on hieman yrttistä karheutta. Miellyttävän makuinen olut - tavallaan hyvin simppeli, olematta kuitenkaan turhan simppeli. Täytyy kesällä maistella Hellesin kanssa tätä uudelleen ja katsoa kummasta se tissutteluolut muodostuu, vai muodostuuko jopa molemmista.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja helposti nautittava olut

Maistelussa Tongerlo Prior Tripel (vs Reittausblogi Tripel)

2 kommenttia
 
Olipa kerran raumalainen blogisti, joka kotipanimossaan keitti belgityylisen vahvan alen, tarkemmin sanottuna Tripelin. Tripelistä tuli varsin hyvää. Blogisti eksyi internetiin ja vahingossa tilasi neljäkymmentä - siis neljävitunkymmentä - aitoa belgitripeliä oman kotioluensa verrokiksi. Kukaan ei pysty tarkalleen sanomaan, missä vaiheessa järki ja kohtuus karkasi koko touhusta, mutta nyt tilanne on siis kuvatun kaltainen.

Lähdetäänpä siis maistelemaan, eihän niitä niin montaa ole. Ensimmäisenä belgitripelinä kehiin otetaan sattumanvaraisesti Haacht panimon Tongerlo Prior. Tongerlossa on 9% vahvuutta ja se on aitoon belgityyliin pullossa jälkikäytetty. Etiketti paljastaa, että ohramaltaan lisäksi olut sisältää vehnämallastakin. Sokerista ei ole mainintaa, mutta tyypillisesti sitäkin tyylissä käytetään. Varsinaista ainesosaluetteloa etiketti ei tarjoa, vaan maltaat löytyvät ns. "varoitusteksteistä". Etiketti kertoo myös pullotuspäivän, joka on 24.11.2017.

Oma tripelini on valmistettu belgialaisen Castlen mallastamista maltaista, joita ovat Chateau Pilsner 6 Row ja Chateau Cara Clair. Lisänä ihan perinteistä taloussokeria. Humalana tyylin peruslajike Styrian Goldings ja hiivana Mangrove Jack M31 Belgian Tripel. Pullokäymisen jälkeen vahvuutta on noin 8,8-9,0%. Reseptin pyrkimyksenä valmistaa perinteinen tripel, jossa pääpiirteet tulevat hiivan käymisestä. Eikä mitään kikkailua.

Lähdetäänpäs siis vertailemaan miten raumalainen tripel pärjäilee belgitripelin rinnalla.

Reseptiikkani kuvana: 






Sitten Tongerloa lasiin. Kirkasta tavaraa, joka vaahtoaa isosti ja kauniisti. Omassani on tässä selkeä parannuskohta, sillä vaahtoa ei muodostu ollenkaan samalla tavalla. Maltilliset 5g/litra jälkikäymissokeria taitaa olla liian vähän. Pullotuksesta on nyt vajaat kolme viikkoa (vs Tongerlon yli 5kk), joten ehkä tavara kehittyy vielä. Tongerlon tuoksu on selvästi mausteisempi ja terävämpi kuin omatekoisessa. Aidossa belgissä pippurinen ja yrttinen mausteisuus on enemmän pinnalla kuin hedelmäisyys, joka taas kotitekoisessa verrokissa korostuu - tässä on siis aidon hienostunut mausteisuus ja iskevä raikkaus vastaan kotitekoisen pehmeämpi appelsiinimainen hedelmäisyys ja runsaampi maltaisuus. 

Reittausblogi Tripel
Tongerlossa ei maltaisuus juuri pääse maussakaan esiin, mutta omassa tripelissäni se on jännän viljaista. Tällainen oli ehkä mielessä, kun Panimonurkan sivuilta valitsin tähän reseptiin nimenomaan 6-rivisen ohramaltaan. Tongerlon tuntuma on kovempi, mutta samalla raikkaampi. Hedelmää, mallasta ja aromipuolen humalaa on vähemmän, mutta mausteisuutta ja hiilihappoisemman sekä kuohkeamman suutuntuman myötä sitä aitoa belgityylisyyttä löytyy enemmän. Vehnämallas (vaahdon ja suutuntuman vuoksi) ja reiluhko lisäys jälkikäymissokereihin voisi siis parantaa omaa oluttani vielä entisestään. Omani on myös hyvän makuinen, mutta kyllä aito belgityyli vaatisi suutuntumaan lisää kuohkeutta ja keveyttä. Ei se liian makeaa tai täyteläistäkään ole, mutta hiilihappoisuutta saisi olla parikin pykälää enemmän. Mangrove Jackin M31 hiiva on tehnyt kyllä kaunista päärynäisen ja aprikoosimaisen kuivahedelmäistä jälkeä ja aromihumalaakin on varsinkin näin tuoreeltaan selvästi verrokkia enemmän. Tongerlo on hyvä esimerkki tyylistään, mutta itselleni tyylin parhaat tarjoavat kokonaisvaltaisempaa elämystä. Tongerlo painottuu liikaa mausteisuuteen ja kuivuuteen.

Antoisa maistelu. Melko suuri ero oluiden maussa, vaikka samojakin piirteitä löytyy - toisessa vaan korostuu eri asiat kuin toisessa. Vielä suurempi ero on kuitenkin suutuntumassa ja nimenomaan Tongerlon eduksi. Molemmissa on vahva alkoholipitoisuus erinomaisen hyvin piilossa ja ne ovat nautittavia oluita. M31, kuten Mangrove Jackin muutkin belgihiivat, vaikuttaa olevan erinomainen. Varmatoiminen ja aromeiltaan aidon belgityylinen hiiva. 

No juu, enää 39 verrokkia jäljellä ja koko kevät ja kesä ainakin aikaa. Tehään töitä ja mennään eteenpäin.

Olutarvio: Moortgat Duvel Tripel Hop Citra

0 kommenttia
 

Duvel Tripel Hop Citra

Panimo: Duvel Moortgat, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 9,5%
Saatavuus: Alko (4,49€ / 0,33l)

Duvel on klassikko, kuten tammikuussa kirjoitin. Vuosittain tästä herkusta julkaistaan aina eri humalalajikkeella tuunattu modernisoitu versio, jossa jo entuudestaan varsin mukava 8,5% vahvuus nousee vielä pykälällä. Duvelin humalalajikkeet Saaz ja Styrian Golding pysyvät paikoillaan Tripel Hop versioissakin, mutta niiden lisäksi vahvasti aromipuoleen painottuen lisätään vielä kolmaskin lajike. Vuonna 2012 tuo lajike oli Citra, joka sitten vuonna 2016 äänestettiin kautta aikojen parhaaksi Tripel Hop versioksi ja sitä kautta vakituiseen tuotantoon. Nyt olut on tullut Alkon valikoimiin, josta nappasin sen maistoon. 


Kirkkaanlainen, vaalea ja vaahdoltaan tutun runsas olut. Tuoksu poikkeaa perusduvelista selvästi runsaamman hedelmäisenä, jopa passionhedelmäisen runsaana ja raikkaan sitrusmaisena. Tuoksussa on sama aromaattinen runsaus ja iskevyys kuin perusversiossakin, mutta nyt siis hedelmäisemmin. Erittäin lupaava tuoksu. Olut täyttää runsaan hiilihappoisena suun heti siemaisun jälkeen. Kuivaa, katkeraa, hedelmäistä... ja läpitunkevan alkoholimaista. Perusduvelin taika perustuu juuri siihen, että miellyttävän makuinen ja tasapainoinen olut, joka on erittäin vahva, ei maistu yhtään niin vahvalle - tämä maistuu ja liikaakin. Maku ei ole enää miellyttävä. Sama mausteinen iskevyys ja raikas suutuntuma löytyy, mutta alkoholinen loppuveto on liian lämmittävä ja vie nautittavuuden mennessään. Erinomainen tuoksu kääntyy maun puolella selvästi pettymyksen puolelle. Perusversio on maailmanluokan klassikko, mutta moderni tuunaus näemmä tusinakamaa, valitettavasti.

Yhteenveto

Tuunattu Duvel ei yllä klassikkotasolle

Olutarvio: Maku New Zealand Lager

0 kommenttia
 

Maku New Zealand Lager

Panimo: Maku Brewing, Tuusula
Oluttyyli: Lager
Alkoholipitoisuus: 5,4%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Tuusulalaisen Maku Brewingin kevään uutuuksiin uudistetun erinomaisen Amber Alen ja Session IPAn lisäksi lukeutuu myös New Zealand Lager. Tämä ei ole varsinainen uutuus, sillä panimolla on ollut viime vuonna Alkossa saman niminen olut, mutta 5,6% vahvana. Vahvuus on nyt tiputettu 5,4% tasolle, koska olutta on kiva myydä ihan normaaleissa kaupoissakin. New Zealand nimessä kertoo sen, että humalat ovat kaikki siltä suunnalta. Näitä hieman eksoottisempia mukana olevia lajikkeita ovat Green Bullet, Wakatu, Kohatu ja Pacifica. Ilmoitetut EBU-yksiköt 44.


Utuinen, kultanoranssi ja pitsikkään vaahtokukkansa ansiosta näyttävä olut. Tuoksussa on raikasta hedelmää jännän lime- ja kiivimäisesti sekä passionhedelmäisesti. Humala tulee esiin myös ruohoisuutena, joka sopii hyvin joukkoon. Selvästi jenkkihumaloidusta poikkeava tuoksu. Maku on todella hyvä - viljaisen lagerpohjan alta nousee esiin aromaattisen hedelmäisiä makuja, jotka painottuvat sitruksen sijaan erilaisiin tropiikin hedelmiin ja pieneen kiivimäiseen kirpeyteen. Lopussa ruohoisuutta ja hyvä pitkäkestoinen katkeruus. Tuore ja runsaan aromaattinen sekä selvästi normista poikkeava humalointi yhdessä kuohkean ja juuri sopivasti hiilihapotetun suutuntuman kanssa tekevät oluesta erittäin nautinnollisen. Jos ja kun taso pysyy yllä, niin päätynee kevään koittaessa helposti ostoskoriinkin.

Yhteenveto

Erilaisesti hedelmäinen lager

Kotiolutta: Susiturkki Brewing Süsiturkki Black IPA

0 kommenttia
 
Susiturkki Brewing on kolmen pääkaupunkiseutulaisen herrasmiehen panokollektiivi. Porukkaan kuuluu Jussi ja Ari Helsingistä ja Pekka Espoosta. Näistä viimeiseksi mainittu tekee myös musiikkia taiteilijanimellä Hannu Raivonen. Reittausblogin facebookia seuraavat ovat saattaneet törmätä aiemmin jakamaani Hannu Raivosen biisiin "Pussimäskäyksen lyhyt oppimäärä". Kuten biisistäkin käy ilmi, niin kavereiden harrastus on lähtenyt liikkeelle Reittausblogin pussimäskäysohjeilla. Nyt sitten maistoon on lähetetty Black IPA Süsiturkki, johon on lähdetty koittamaan tässä Nurmisen Stoutissa hyvin toiminutta paahtomaltaiden kylmäuuttamista.
Resepti (klikkaa isoksi)

Süsiturkki
Black IPA, 6%, 60 IBU

Maltaat: Viking Pilsner, Simpsons Munich, Simpsons Crystal Light, Simpsons Golden Promise (Pale Ale), Simpsons Chocolate Malt (kylmäuutettuna)
Humalat: Amarillo, Simcoe
Hiiva: US-05
"Pohjana oluessa oli Brewdogin katalogin #140 Black Eye Joe, mutta reseptiä muokattiin vähän. Esim. suklaamallasta vaikutti alkuperäisessä reseptissä olevan virheellisen pieni määrä. Tuossa reseptissämme on alussa noita vedensäätöhommia (joissa olen amatööri). Oli tarkoitus muokata vettä niin, että siinä on tasapainoinen sulfaatti-kloridi-suhde, jonka ei pitäisi liikaa korostaa katkeruutta. Luin jostain, että tummien maltaiden kanssa näin olisi parempi. Mäskin pH-arvoa säädettiin maitohapolla Brewer's friendin laskurin arvion perusteella. Suklaamallas kylmäuutettiin yön yli ja uute laitettiin sekaan mäskäyksen jälkeen. Osaan satsista sekoitettiin vielä ennen pullotusta kupillinen vaaleanpaahtoista kahvia (9litraan ~13g purua), ja sulle lähetyssä pullossa on kahvia mukana. Sitä tosin taitaa olla vain nimeksi."



Tumman punaruskea, valoa vasten läpikuultava olut, jonka vaahto on tiivis ja jättää kauniit pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on hurmaavan sitrushumalainen - aromikkuus nousee raikkaasti lasista ja olutta voisi hyvinkin luulla perinteiseksi vaaleaksi ipaksi, ellei tuoksussa olisi sivujuonteena hentoa lakritsaisuutta. Kahvia en tuoksusta niinkään erota, mutta maun loppupuolella se tulee esiin. Muuten makukin on tuoksun kaltainen - perinteiseen tapaan sitrushedelmäisen humaloitu, rungoltaan enemmän vaalean maltainen kuin paahteinen. Vaikka lopussa siis suolaisen lakritsainen ja kevyen kahvimainenkin vivahde esiin nouseekin. Laadultaan moitteeton olut ja reseptiikkakin toimii hienosti. Kaikki osa-alueet ovat tasapainossa. Katkeruuttakin on juuri sopivan purevasti, mutta ei niin paljoa, että loppu olisi ikävän kitkerää tuhkaisuutta, kuten monessa liian katkeroisessa tyylin edustajassa. Kylmäuutettu mustamallas toimii tässä tyylissä hienosti. Humalat pääsevät esiin ipamaiseen tyyliin, mutta lopussa saadaan myös sitä hienoista paahdetta kehiin. Samankaltainen efekti oli siinä Nurmisen Stoutissakin. Kahvin osuus jää tässä minulle mysteeriksi, sillä lopun vivahde voi yhtä hyvin olla maltaistakin peräisin. Laadukas ja maukas olut

Isot kiitokset tästä Susiturkki Brewingin kotipanokollektiiville - hienoa, että olen saanut toimia inspiraationa sekä oluen, että musiikin tekemiseen!

Loppuun vielä Hannu Raivonen ja "Pussimäskäyksen lyhyt oppimäärä":





Olutarvio: Saimaa Brewer's Special Celeia Pilsner

0 kommenttia
 

Brewer's Special Celeia Pilsner

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,8%
Saatavuus: Alko (2,46€ / 0,33l)

Spesiaalipäivä, kun Alkokin oli pääsiäisen pyhinä auki. Poikkesin katsomassa valikoimaa ja kyllä sieltä tällainen mikkeliläinen uutuusolut sitten mukaankin tarttui. Suodattamattomassa Celeia Pilsnerissä on viime kesäisestä varsin mainiosta Marsalkka Pilsistä tuttu 5,8% vahvuus. Humalalajikkeina saksalainen Herkules (katkerohumala) ja slovenialainen Celeia (aromihumalointi). Katkeroarvo on 66 EBU, joten jykevästi pitäisi potkua löytyä siltäkin osastolta. 


Kultaoranssinen, läpikuultava ja vaahdoltaan runsas olut. Tuoksussa on jännää sitruunalimemäistä hedelmäisyyttä, yrttisyyttä ja vaaleaa maltaisuutta. Diasetyyliä, eli aavistuksen toffeemaista voita, löytyy myös. Olut on suutuntumaltaan varsin täyteläinen, osaltaan maltaan makeuden ja osaltaan diasetyylin voimasta, mutta runsas katkeruus kontraa homman nätisti pakettiin ja jälkimaku on mukavan rapsakka, joskaan ei kovinkaan kuiva parhaiden pilsien tyyliin. Maussa on samaa varsin eksoottista hedelmäisyyttä kuin tuoksussakin ja lisäksi maltaisuutta, kevyttä toffeeta ja katkeron iskiessä myös karvaampaa sitrushedelmää. Marsalkka Pilsin tyylinen, mutta aromipuolelta selvästi hedelmäisempi, ei niin perinteinen pilsu. Makeudesta hieman pois ja sitä kautta yleiseen rapsakkuuteen vielä lisäpotkua, niin olut voisi muuttua hyvästä erinomaiseksi. Celeia puolestaan vaikuttaa jännältä humalalajikkeelta ja voisi mielestäni toimia hyvin vaikkapa jonkin vaalean belgityylisen oluen aromihumalana.

Yhteenveto

Aromikas pils

Olutarvio: Laitilan Atlanta American Pils

0 kommenttia
 

Atlanta

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Laitilalta lisää kevään uutuuksia. Atlanta on alaotsikoltaan American Pils eli aromihumaloitua lageria on tarjolla. Humalia tässä piisaakin, sillä reseptiikasta löytyy peräti kuutta eri lajiketta: Columbus, Sorachi Ace, Sterling, Eureka, Citra ja Galaxy. Kolmea mallastakin on käytetty: Pilsner, Caramel Pale ja Carared. Katkeruutta on 39 EBU ja väriä caramaltaista huolimatta hyvin vaaleat 10 EBC. 


Läpikuultava, kultaoranssi ja kauniisti vaahtoava olut. Tuoksu tulee mahtavasti hedelmäiset humalat edellä, tarjoten sitruunaruohoista, passionhedelmäistä ja mentholimaista tulokulmaa. Sorachin tillilimeä on joukossa, mutta se sopii hyvin joukkoon. Maku siirtyy mentholimaisen humalapellettisyyden johdatuksella ensin eksoottisen hedelmäisiin tunnelmiin ja kääntyy lopulta hieman karvaan greippisiin rapeuksiin, mutta maltaan takatuki on juuri ja juuri riittävä. Katkero on varsin potkiva. Jälkimaussa karvas greippi väistyy ja passionhedelmä tekee vielä yllättävän comebackin, jääden hiipuvan katkeron kanssa hetkeksi suuhun pyörimään. Katkera loppu on yhdessä tuoksun kanssa oluen parasta antia. Kokonaisuus on raikas ja maukas. Tässä on enemmän IPAmaisia piirteitä kuin eilen maistamassani Kukko IPAssa ja tuskin sokkona tätä lageriksi osaisin arvata. Toimii!

Yhteenveto

Raikkaan humalainen olut

Rinnakkainvertailu: Kukko IPA 5,5% vs Keisari IPA

1 kommenttia
 
Panimot ovat kevään korvalla taas aktivoituneet uutuusoluiden lanseerauksiin ja sen seurauksena ovat postikuskit kolkutelleet blogistien kotiovilla näytepakettien kanssa. Tällä viikolla vastaanotin mm. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko IPAn uuden 5,5% version (aiemmin 4,7%) ja harvakseltaan uutuuksia julkaisevan Nokian Panimon täysin uuden IPAn. Tässä olisi nyt siis Suomen suurimman ja toiseksi suurimman pienpanimon IPAt... eli selvä rinnakkainvertailun paikka! 



Speksejä:

Kukko IPAn uusi vahvuus on siis 5,5%, Nokialaisessa vahvuutta on 5,1%. Molemmat siis uuden kaupparajan sisällä, tietysti, koska olutta on kiva saada myydyksi. Katkeroarvo Kukossa 61 EBU ja Keisarissa 45 EBU. En osaa sanoa jääkö Kukosta elämään myös aiempi 4,7% versio, mutta tuskin.

Maltaina Kukossa Pale Ale, Vienna, Melanoid, Cara Plus 10, Caramel 150. Nokialaisessa Pale Ale, Pilsner ja Munich. Mallaspohjan perusteella Kukko olisi siis kenties tummempi ja karamamellimaisempi.

Humalat, eli ne, jotka IPAan sen päämaun eli aromaattisen hedelmäisyyden ja rapsakan katkeron tuottavat ovat seuraavat. Kukko: Columbus, Centennial ja Amarillo. Keisari: "Kaiken maailman humalat". Laitilalaisessa siis vanhemman koulukunnan "perusjenkit", kun taas Nokialla halutaan ilmeisesti jättää humalat avoimiksi, mikäli saatavuusongelmat yllättävät kuten Keisari 66:n tapauksessa aikoinaan. Eli jatkossa Keisarin makuprofiilissa saattaa ilmetä pieniä vaihteluita - onko se sitten hyvä vai huono asia? Itse mieluummin haluaisin luottaa siihen, että olut tarjoaa minulle aina tasalaatuisen kokemuksen eli maistuu siltä kuin ennenkin. Klassikoksi pääsee vain, jos maku ja laatu pysyvät samana vuodesta toiseen. Keisari 66:sta on päällimmäisenä jäänyt muistoksi paha mieli - aluksi olut oli todella hyvää, mutta taantui sitten kehnoksi, eikä koskaan palannut enää omalle tasolleen. "Kaiken maailman humalat" ovat Nokian Panimon instagramin mukaan ainakin nyt aluksi kolmen eri mantereen humalia ja yksi humala on naarattu tiedotteen mukaan eteläiseltä pallonpuoliskolta, joten ehkä siis katkero Saksasta, aromit jenkeistä ja Uudesta-Seelannista tai Australiasta. Australian tapauksessa kyseessä olisi melko varmasti Galaxy. No, spekulointi sikseen ja maistolle!

Minulla olisi kaapissa sekä Laitilan oma lasi, että pitkä keisarilasi, mutta kaadan oluet kuitenkin dildomukeihin, eli Spiegelaun IPA-laseihin. Nämä kuulemma sopivat tähän tyyliin parhaiten - siihen en ota kantaa, mutta poimutetussa varressa on mielestäni tuttu ja hyvä tuntuma. Laitila on lähempänä Turkua, joten kaadan sen Turku Craft Beer festivalilta saatuun pienempään IPA-lasiin ja Nokialainen menee normikokoiseen versioon.



Kukko kaatuu lasiin kauniin kuparisena ja täysin kirkkaana. Keisari on odotetusti vaaleampi, oranssihtavan kultainen ja hieman utuinen. Vaahto on molemmissa hyvä, pitsiä jättävä ja mukavan kestäväkin. Tämä on nyt ihan siitä kiinni mistä tykkää, mutta yleensä parhaat IPAt on olleet enemmän Keisarin värisiä.

Keisarin tuoksu tarjoaa ruohoisuutta, yrttisyyttä ja vihannesmaisuutta... 66:n kehnoimmat hetket tulevat väistämättä mieleen - humalien hedelmäisestä hekumasta ei valitettavasti ole tietoakaan. Aprikoosimaisia käymisaromeita löytyy, mutta raikkaus on kateissa. Leipäinen mallas nousee turhan isoon rooliin - Munichia en itse IPAan laittaisi. Kukko tepastelee selvästi maltaisemmin - karamellimaisuutta ja brittityylistä pähkinäisyyttä löytyy miellyttävästi ja humalointikin on hedelmäinen, joskin karamellimaisen mallaspohjan alta tähän tyyliin melko vaimealla tavalla. ESB-tyyliä, mutta amerikkalaisella kukkaisen sitruksisella ja hieman pihkaisella otteella. Kukon tuoksu on miellyttävä, puhdas ja raikas - joskaan ei ainakaan minun IPA-ihanteeni mukainen. Keisarin tuoksu taas on oikeasti kehno - humalointi pitäisi saada raikkaasti esiin ja mallaspohjan sekä hiivan tulisi olla neutraalimpia. Vihanneksen määrästä päätellen käyminenkin (tai keitto, jos DMS) voisi toimia paremmin.



Kukossa maku on hyvä. Karamellimainen ja toffeinen mallaspohja ei käänny liian makeaksi vaan yleisilme kääntyy enemmän kuivempaan ja pähkinäisempää suuntaan - tästä tulee selkeää brittivibaa ja ehkä hiivakin voisi olla sieltä suunnalta, sillä jotain marjaisuuttakin on kehissä. Katkeruutta on tämän vahvuiseen IPAan ihan hyvin, mutta aromikkuus jää sellaisen kivan bitterin tai ESB:n tasolle - eli löytyy, mutta jää mallaspohjan alle vain kytemään. Ihanteeseen päästään kun annostellaan enemmän keiton loppuun ja tietysti vielä enemmän kuivana kakkoseen. Mallaspohja on tietysti samalla säädettävä vastaamaan FR35Hiä. Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta ESB tämä on, eikä IPA.

Keisarin maku on taas toisenlaisen tarinan paikka. Leipäinen, varsin runsaan tuntuinen ja makeahko mallaspohja saa kaverikseen jälleen humalien ruohoisuutta ja yrttisyyttä. Hedelmäin hekumasta voi hyvällä tahdolla ehkä aistia jonkun kaukaisen kaiun. 66 sen huonoimpina päivinä... tässä sentään mallaspohjan makeus estää sen, ettei katkeron karvas villasukka pääse jälkimakuun, niin kuin kevyemmässä kuuskutosessa. Tämä ei ole pelkästään huono IPA, vaan myös yksinkertaisesti huonoa olutta. Keisarin maku häviää selvästi Kukko ESB:lle tai siis IPAlle, jonka laatutaso on moitteeton ja olut miellyttävän sekä hyvän makuinen.

Suutuntuma on Kukossa melko täyteläinen ja hiilihappotaso miellyttävä. Yleisilme jää hieman makeaksi ja sitä myötä sessioitavuus kärsii. Fuller's ESB on kuivempi ja kaadettavampi. Keisari on myös hiilihappotasoltaan miellyttävä ja rungoltaan varsin täyteläinen - hyvä maku vain puuttuu.

Kokonaisuutena siis Kukko voittaa tämän kaksikon, mutta en nyt ennakko odotuksista poiketen päässyt kyllä sitrushedelmien nälkääni taltuttamaan - muista hedelmistä puhumattakaan. Laitilalla olisi eväät tehdä kunnon jytky, koska nykyisellään laatutaso on moitteetonta ja prosessi toimii kaikilta osin hienosti. Kukko IPAssa ei petä muu kuin reseptiikka ja sekin vain jos IPAn haluaa sellaisena kuin nykyisin on tapana, eli kunnolla jenkkityylisenä esim. Stonen klassikon tapaan. Nokialla taas mielestäni prosessi pettää, eikä oletettavasti hyvistä raaka-aineista saada raikkaan ja puhtaan makuista olutta tölkkiin asti - tai jos saadaankin, niin tölkki ei kestä postikuskin höykytystä Raumalle asti. Jossain on jotain vialla.

Sessio #6: Bändit ja brändit

3 kommenttia
 
Olutblogien lokakuussa alkanut sessiosarja on edennyt jo kuudenteen osaan, mutta itse hyppään junaan vasta tässä vaiheessa. Kyse on siis siitä, että yksi blogi tekee alustuksen, jossa antaa kirjoituksen aiheen, johon muut sitten saavat tarttua tai olla tarttumatta. 

Tällä kertaa alustuksen on tehnyt Loppasuut ja aihe on siis otsikon mukaisesti Bändit ja brändit. Tämä aihe sopii minulle hyvin siinä mielessä, että olen arvioinut bändioluita tietysti Reittausblogiin, mutta myös Metalliluolaan. Brändioluita voi tietysti olla muitakin kuin bändeille tehtyjä, esim. urheiluseuroilla voi olla oma olut, mutta keskitytään tässä nyt vain bändioluisiin ja vielä tarkemmalla rajauksella niihin rock- tai metalligenreen osuviin bändioluisiin.

Bändioluissa olen törmännyt kolmeen erilaiseen kategoriaan. Ensimmäinen kategoria on kaikkein tylsin - etikettioluet. Usein bulkkilageria, johon on täräytetty bändin logolla varustettu etiketti ja pari euroa lisää hintaa. Bändillä ei ole varsinaisen oluen kanssa mitään tekemistä, vaikka varmasti sopimuksesta jokunen roponen heidänkin taskuihinsa livahtaa. Näitä on nähty mm. AC/DC:ltä, Kissiltä ja Motörheadilta. Suomen kaupoissa nähdyt versiot näistä taisivat kaikki olla maukkaan pahvista lageria ruotsalaiselta Krönleins panimolta. En ole näistä nähnyt tarpeelliseksi arvioitakaan kirjoittaa. Tornion Panimon Sentenced Ever-Frost on niin ikään etikettiolut, komeassa pullossa on sisällä Tornion Czech Style Pilsner. Tässä tapauksessa sentään tekijät ja jo kuopatun bändin jäsenistö ovat tavanneet ja tulleet siihen tulokseen, että juuri tämä olut olisi heille sopivin. 



Toinen kategoria on niin ikään sellainen, että bändillä ei ole oluen kanssa välttämättä muuta tekemistä kuin sopimukseen kirjoitettu nimi. Tässä on kuitenkin olutta varten kehitetty oma resepti ja jossain tapauksissa tekijänä on ollut bändin musiikkiakin fanittava oluentekijä. Tällaisia oluita olen maistanut ruotsalaiselta Nils Oscar panimolta, joka on yhdessä Brands for Fansin kanssa tehnyt oluet mm. Slayerille, Motörheadille ja Ghostille. Nämä ovatkin järjestään olleet varsin maukkaita tapauksia.





Kolmas kategoria, johon ilokseni voin suurimman osan maistamistani bändioluista sijoittaa, on sellainen jossa bändi on jollain tasolla osallistunut itse oluen tekemiseen - oli kyse sitten vain oluen ideoimisesta tai suoranaisesti jopa sen tekemiseen osallistumisesta. Pisimmälle homman on vienyt ehkä Iron Maidenin vokalisti Bruce Dickinson, joka on suurella intohimolla kehittänyt Maiden-oluita brittiläisen Robinsons panimon kanssa. 


Näiden lisäksi Maidenilta ja Robinsonsilta löytyy vielä Hallowed -niminen olut, joka on belgityylinen ale, mutta sitäkään ei ole Suomeen tietääkseni tuotu. 

Kotimaastakin löytyy hyviä esimerkkejä. Ruosniemi on tehnyt oluen Viikatteelle ja Maku Amorphisille. Molemmat on tehty niin, että suuntaviivat on tullut yhtyeen puolelta ja toteutus on sitten jäänyt panimolle. Nämä ovat, yllätys yllätys, molemmat vaaleita lagereita.



Eksoottisempaa kotimaan osastoa tarjoaa savometalliyhtye Verjnuarmu yhdessä Iso-Kallan Panimon kanssa - yhteistyön hedelmänä on syntynyt Savuportteri. Iso-Kallalta löytyy, tai ainakin on löytynyt, myös Turmion Kätilöiden kanssa tehty olut "Pimeyden Morsian", mutta sitä en ole käsiini saanut.


Erinomaisia oluita on syntynyt myös puolalaisvoimin. Kuolonmetallia veivaava Behemoth ja pienpanimo Perun ovat valmistaneet jo ainakin viisi yhteistä olutta. Näistä olen maistanut kahta. 



Paljon on minullakin kuitenkin bändioluita maistamatta. Tälläkin Loudwiren julkaisemalla listalla on vielä monta mielenkiintoista bändiä ja sitäkin mielenkiintoisempaa olutta. Pelican, Amon Amarth, Mastodon, Municipal Waste, Clutch... kaikki melko mahdottomasti tavoitettavissa olevaa jenkkikamaa, jota ei tuoda edes Eurooppaan, saati sitten Suomeen. 

No, tähän nyt tuli vähän linkkilistauksen tuntua, mutta mites on... onko bändiolut uhka vai mahdollisuus? Mielestäni enemmänkin mahdollisuus. Panimon kannalta bändiolut, mikäli se on onnistunut, voi parhaassa tapauksessa siirtää osan bändin faneista myös panimon faneiksi. Sama toimii myös toisin päin. En juurikaan ollut kuullut Ghostin musiikkia, ennen kuin tilasin netistä Nils Oscarin bändille valmistaman oluen - sen jälkeen Ghost on kuulunut jollain tapaa säännöllisesti Spotifyssäni pyörivien artistien joukkoon. Entä jos fanittaakin molempia, sekä yhtyettä, että panimoa joka heidän oluensa tekee? Itselleni tällainen tapaus oli Ruosniemen Viikate lager. Viikate on itselleni yksi tärkeimmistä bändeistä ja Ruosniemeä mielelläni supporttaan myös. Siksi V-lagerin ensimaisto on jäänyt itselleni mieleen yhtenä hienona olutmuistona, vaikka olut olikin vaan hyvin tehtyä pienpanimolageria, eikä oluena siis mitään sen ihmeellisempää. Bändioluiden metsästys on hauska sivujuonne muun olutharrastuksen lomassa ja parhaimmillaan se tarjoaa siis sekä uusia makuja, että uusia hyviä bändituttavuuksia.

Kotiolutta: Mäkisen Spirit of the Forest brettasaison

3 kommenttia
 
Reittausblogin sivuilta jo aiemminkin tuttu Mäkinen teki viime kesänä kuusenkerkällä maustetun saisonin brettahiivalla. Tarkemmin sanoen WLP648 Brettanomyces Bruxellensins Troix Vrais hiivalla. Maistelin Mäkisen tuomaa maistipottua viime syyskuun lopussa ja todettiin silloin, että tavara on, vaikkakin hyvää, niin ei vielä niin brettaista, että kannattaisi ihan arvioimaan lähteä. Nyt minulla on sitten toinen pullo kyseistä olutta ollut kypsymässä tuon noin puolen vuoden ajan. Pullossa hiljakseen työskennellyt brettahiiva lienee tuona aikana ulostellut jonkin verran taianomaisia aromeitaan, joten nyt on maistelun aika. 

Reseptiikka:
Maltaat:  Wheat, Pale Ale, Munich, Crystal 50
Humalat: Magnum, Warrior, Cascade, Chinook, Citra, Simcoe
Mausteet: Kuusenkerkkä
Hiiva: WLP648 Brettanomyces Bruxellensins Troix Vrais

Vahvuutta pullottaessa ollut noin 7,7% ja ominaispainona silloin 1.012, eli nyt varmaan mennään jo kahdeksan prossan yli. Brettalla kun on tapana nautiskella ominaispaino lähelle nollaa. Täytyykin muuten pulloa avatessa olla varuillaan, ettei olut ammu suoraan putelista ulos. Katkeruutta on peräti 70 laskennallista EBUa.


Pullo suhahtaa iloisesti, mutta tavara pysyy rauhanomaisesti pullossa. Reipas kaato Chimayn pikariin, mutta vaahtoa ei järin paljoa muodostu. Tuoksu on voimakas ja selvästi brettainen - satulanahkaa ja hikeä siis löytyy. Hedelmääkin on päärynän ja kuivattujen aprikoosien muodossa. Kuusenkerkkä ja jenkkihumalat hautautuvat jonnekin brettaisten sävyjen alle. Se on muuten jännä juttu, että humalien aromit tuntuu brettaoluissa herkästi katoavan miltei täysin, olen sen huomannut aiemminkin mm. Rabbit Streetin porkkanaraasteella maustetussa Bretta IPAssa. Maku on kuivakka, mutta jännästi leipäisen maltainen - tämä lienee Munich maltaasta peräisin? Happamuutta on sen tutun "tallimaisuuden" muodossa ja hedelmääkin löytyy raikkaasti. Aprikoosit ja päärynä tulee eniten mieleen, mutta mielestäni ne ovat nimenomaan brettahiivan tuotoksia, eivät humalien. Humalien aromit ovat kadonneet. Katkeruutta sen sijaan on sopivasti. Mallasrunko on hieman raskas ja sieltä tulee makeutta, hiiva on taas tuottanut mukavasti happamuutta ja humalat tuovat ainakin sitä katkeruutta. Hieman sellainen all-around sweet & sour & bitter meininki on siis meneillään. Hyvä olut ilman muuta, mutta vaaleammalla mallaspohjalla olisi varmasti vielä raikkaampi ja iskevämpi,  sillä nyt tuo leipäinen mallas ei oikein istu tähän olueen. Alkoholipitoisuus on täysin piilossa. Kiitokset tästäkin Mäkiselle!

Olutarvio: Schlenkerla Fastenbier

0 kommenttia
 

Fastenbier

Panimo: Heller-Trum, Saksa
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (4,49€ / 0,5l)

Bambergilainen Schlenkerla on synonyymi erinomaiselle savuoluelle. 5,1% Märzen kuuluu vakiokalustoon nykyään monissa kaupoissakin ja lasillinen Urbockia nousee joka joulu monen huulille. Nyt Alkoon, ja näemmä vahvuuden puolesta ehkä myös kauppoihin, on tullut panimon kevätsesongin olut Fastenbier, jossa osa maltaista on savustamatonta mallasta ja osa sitä  kuuluisaa Bambergin savumallasta. Valmistus tapahtuu kaksinkertaisella keittomäskäyksellä ja olutta lageroidaan kahden kuukauden ajan ennen myyntiin laskemista. Olut on suodattamaton, joten kaikki hyvä on pullossa mukana. 



Läpikuultava, rubiininpunainen ja vaahdoltaan tiivis sekä kestävä olut. Tuoksussa on tuttua Bambergin savua kinkkumaiseen ja savusaunaiseen tapaan. Taustalla bock-tyylistä limpunkuorimaista maltaisuutta ja hieman myös humalien yrttistä mausteisuutta. Tuttu ja turvallinen Schlenkerlan savuolutstandardin mukainen tuoksu - Märzeniä maltaisemmin, mutta Urbockia kevyemmin. Maku on makeahkon mallasleipäinen ja tietysti palvikinkkumaisen savuinen. Savuisuus nivoutuu nyt mallaspohjan kanssa yhdessä pehmeäksi harmoniaksi, eikä Märzenin tapaan valtaakaan koko estradia. Loppuvedossa katkero tasapainottaa hyvin ja johdattelee yrttisen mausteiseen ja edelleen savuiseen jälkimakuun. Aavistus metalliakin loppuvedossa, kuten saksabockeissa monesti on. Katkero jää viimeiseksi aistimukseksi nieluun leijailemaan ja kestää pitkään. Tyylikäs ja maukas savuolut, kuten toki Schlenkerlalta odottaa sopiikin. Melko täyteläinen ja ruokaisa sekä keskiverrosti hiilihappoinen suutuntuma. Kelpaa!

Yhteenveto

Savuoluiden aatelistoa

Olutarvio: Õllenaut Must Eksport

0 kommenttia
 

Must Eksport

Panimo: Õllenaut, Viro
Oluttyyli: Balttityylinen portteri
Alkoholipitoisuus: 7,9%
Saatavuus: Alko (3,49€ / 0,33l)

Õllenautin panimo sijaitsee Sauessa, noin 20 kilometriä Tallinnasta länteen. Heidän oluensa Must Eksport on Alkon valikoiman tuoreimpia uutuuksia. Kuuden eri maltaan, brittiläisten ja saksalaisten humalien sekä brittiläisen eilipärmin eli alehiivan voimin on rakennettu 7,9% traditsioniline balti porter. Kolmen ja puolen euron hinta kansallisessa monopolissa on edullinen hinta tällaisesta oluesta. Mitähän mahtaa pottu maksaa Viron puolella marketissa, kun alkoholiverokin on huomattavasti alhaisempi?



Musta, vaahdoltaan maltillinen olut. Tuoksu on konvehtimainen, kahvimainen ja hieman kermainen sekä lakritsainen. Pääpaino on maltaalla, mutta brittihumalaakin nousee taustalta esiin. Hyvä ja intensiivinen tuoksu. Maku on runsasmaltainen, voimakkaasti paahteinen ja lakritsaisen suolainen. Keskivaiheilla myös maukasta hedelmäisyyttä paahtomaltaan lomassa ja siitä jälkimakuun hyvän katkeron saattelemana voimistuvaa liitulakua. On todellakin hyvärunkoinen olut. Katkerossa löytyy, mutta mallasrunko kestää horjumatta. Röyhtäisykin on kahvimainen. Jykevää tavaraa ilman heikkoja lenkkejä - hyvä olut on hyvää olutta!

Yhteenveto

Portteri erinomaisella hinta-laatusuhteella

Olutarvio: Maku Brewing Amber Ale

0 kommenttia
 

Maku Amber Ale

Panimo: Maku Brewing, Tuusula
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Maku Brewing on uudistanut jo panimon alusta asti saatavilla olleen 4,5% Amber Alen reseptiikan uuden alkoholilain myötä. Kunnon mallasrunkoa huutavaan tyyliin on nyt lisätty sitä kaivattua muskelia ja vahvuus on noussut samalla kokonaisella prosenttiyksiköllä. Tämä kuulostaa juuri sen suuntaiselta uudistukselta, mitä vanha versio mielestäni kaipasikin. Humalina on Magnum (peruskatkerot Saksasta) ja Centennial sekä Cascade (luotetut aromit Yhdysvalloista). Katkeruutta on 46 EBU.


Melko kirkas, vain hieman utuinen punertavan oranssi olut, jonka vaahto on näyttävän pitsikäs. Oikea kaunokainen tämäkin. Tuoksu on selvästi 4,5% versiota ryhdikkäämpi - maltaisuus nousee kunnolla karamellistoffeisena esiin ja jenkkihumalat nousevat taustalta hieman sitrusmaisesti sekä pihkaisesti myös mukaan. Maku on myös maukkaan mallasvetoisesti karamellimaisen makea ja toffeemainen. Sitrushedelmää, kukkaisuutta ja loppuvedon mallaspohjaan nähden melko maltillisessa, mutta riittävän tasapainottavassa katkeroinnissa myös havuisuutta ja pihkaa. Nyt alkaa olemaan tekemisen meininkiä, kun vanhasta maitokaupparajoitteesta on päästy tällaisessäkin oluttyylissä sentään jollain tapaa järjellisiin lukemiin! Kunnon runko ja kunnon tasapaino. Parempi kuin Brewdogin 5AM Saint, jonka napakymppihenkistä olutarviota hekottelin tätä nauttiessani. Olut maistuu erittäin hyvin nyt, eikä ihme, sillä erinäiset tiukemman greippiset rungottomat liemet ovat alkaneet vähän jo tökkimäänkin.

Yhteenveto

Maltainen ja hedelmäinen Amber Ale

Olutarvio: Olvi Summer Ale

3 kommenttia
 

Summer Ale

Panimo: Olvi, Iisalmi
Oluttyyli: American Wheat Ale
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Olvi lähetti maisteluun kevään uutuusoluttaan Summer Alea. Kyseessä on vehnä- ja ohramaltainen American Wheat Ale, joka on Olvin aiempien "craft-oluiden" tapaan suodattamaton ja pastöroimaton. Amerikkalaistyylinen vehnäale on kuin vehnäolut, mutta se käytetään neutraalilla amerikkalaistyylisellä pinta- eli alehiivalla ja vehnän määrä voi olla pienempikin kuin puolet mallaspohjasta. Humalina on amerikkalaiset Citra, Sorachi Ace ja HBC 431. Katkeruuden ilmaisevia EBU yksiköitä on 32 (vrt. Olvi III 12 EBU) ja väriä 11 EBC. 



Läpinäkyvä, kullankeltainen ja vaahdoltaan runsas sekä pitsikäs olut kaatuu lasiin. Tuoksu muistuttaa pitkälti Olvin muita saman sarjan oluita - hedelmäisyyttä on raikkaasti ja pellettimäistä havuisuutta myös. Hieman löytyy myös sitruunaruohoisuutta (Sorachi Ace?) ja mansikkaa (Citra?). Vehnäinen kuohkeus tuntuu suutuntumassa aluksi, mutta keskivaiheilla kun katkero pyyhkäisee mukavan rapsakkaana kielen yli, alkaa suutuntuma suoristumaan ja lopulta ollaankin jo varsin American Pale Alen kaltaisissa tunnelmissa. Jälkimaussa on jännästi mansikkaisuutta ja havuisuutta. Sorachi Acen tillimäisyyttä ei oluesta mielestäni löydy. Pirteät hiilihapot ja käymisaromien vähyys tekevät loppuvedosta hieman turhankin suoraviivaisen, eikä olut siten kauheasti erotu Olvin muista saman sarjan oluista. Hyvänmakuinen olut, mutta vehnämallas toimii mielestäni paremmin aromikkaan vehnishiivan tai witbierhiivan kanssa, kuin Olvin käyttämällä neutraalilla jenkkialehiivalla. Silloin kokonaisuus muodostuu usein pehmeämmäksi ja rehevämmäksi. Toki tämä varmasti toimii kesäkuumalla ja tarvittaessa suoraan tölkistäkin. Olvin craftit alkavat jo vähän toistaa itseään - seuraavaksi kenties jotain aivan muuta?

Yhteenveto

Suoraviivainen vehnäale

Olutarvio: Kukko Vehnä 5,5%

0 kommenttia
 

Kukko Vehnä

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma, 2,79€ / 0,5l)

Kukko Vehnän uusi 5,5% versio lanseerattiin Alkon helmikuisten käsityöläisoluiden joukossa ja aluksi sitä saikin myydä vain Alkossa. Nyt rajoite on ilmeisesti poistunut, sillä olut osui silmään ihan kotoisen Citymarketin alahyllyltä. Alkosta en raaskinut 0,33-litraista pulloa ostaa yli neljän euron hintaan, eikä panimolta tällä kertaa tippunut näytteitäkään, joten sinänsä mielenkiintoinen vehnä jäi odottelemaan parempia aikoja ja nyt ne ajat sitten tosiaan koittivat - Alkon hinta on 4,05€ pikkuputelilta ja nyt Citymarketissa puolen litran tölkki 2,79€. Siinä on muuten litrahinnassa melko railakas ero! 

Reseptiä on muutettu tähän vahvempaan - vai pitäisikö sanoa aidon vahvuiseen versioon - eli kyseessä on eri olut kuin 4,7% vahvuinen Kukko Vehnä. Vehnäolut toki silti, mutta eri reseptiikalla. Oluessa on käytetty baijerilaisia vehnämaltaita ja lisäksi ohramaltaita (Pilsner, Caramel Pale, Carared) sekä humalina saksalaisia Magnumia, Hersbruckeria ja Perleä. Sosiaalisesta mediasta bongasin panimon edustajalta myös tiedonjyväsen, että vierteestä alkoholiksi muuttaen sokereita ahmimassa on ollut Ruppaner panimon perinteikäs vehnähiiva.

Kohtuuhintaista vehnää siis kaupan hyllyltä. Lidlin vastaava "halpavehnä" Perlenbacher Patronus karahti aiemmin kiville Weihenstephanerin verrokkina, mutta miten käy Kukko Vehnän nyt soolomaistelussa? 


Lasiin kaatuu ihan kunnon vehnikseltä näyttävää tavaraa. Sameahkoa ja pirteästi vaahtoavaa. Vaahtokukka ei kuitenkaan ole niin tiheäkuplaisen kermainen ja kestävä kuin esim. jo mainitussa Weihenstephanerissa. Tuoksu tarjoaa hyvät kypsät banaanit ja neilikkaisuudet, mutta on myös runsasmaltainen ja hieman mausteinen. 4,7% versio oli väriltään vaaleampi ja pikemmin sitruunainen kuin banaanimainen, joten eroa siihen tulee selvästi - ja parempaan suuntaan. Suutuntuma on myös varsin täyteläinen, mutta hiilihappoja saisi olla kuohkeammin - siis enemmän, mutta ei kovemmin. Tämä on vaikea laji. 

Maltaan makeus pääsee nyt viemään sen terävimmän raikkauden ja hiilihappoisuutta tarvittaisiin hieman lisää leikkaamaan sitä makeutta. Maku on kuitenkin miellyttävän banaanimainen, mausteinen ja runsasmaltainen - jälkimaussa on hieman jopa karamellimaltaan toffeemaisuuttakin. Katkero on kevyt, mutta jää nielaisun jälkeen elämään suuhun yhdessä mausteisuuden kanssa. Kyllä tämä mallikas vehnä on ja pesee selvästi aiemman 4,7% version ja muutkin aiempaan kaupparajaan sovitetut vehnikset. Täyteläisyyttä ja pehmeyttä on ihan eri tavalla. Hiiva toimii tässä hyvin ja tekee miellyttävät banaanit sekä Schneider-Weissen tyyliset mausteisuudet. Go Ruppaner - hyvää on! Hinta-laatusuhdekin alkaa olemaan Suomen oloissa varsin kohtuullinen.

Yhteenveto

Kunnon vehnis!

Turku Craft Beer Festival lauantai 10.3.2018

0 kommenttia
 
Taisi olla jo aika varhaisessa vaiheessa tammikuuta, kun paikallinen pienpanija Linden lähestyi ja kyseli jos juonittaisiin maaliskuiseen Turku Craft Beer Festivaliin Rauma vs Pori tasting. Tämä kuulosti tietysti heti hyvältä idealta, koska siinä näytti samalla avautuvan oiva mahdollisuus oluen nauttimiseen. Lindenin tavoite tässä oli se, että hän hoitaisi oluet ja minä pääasiallisen höpöttämisen. Festivaalin sisällä tapahtuva tasting oli silloin jo loppuunmyyty - 60 henkeä eli sali täynnä. Mikäs sen hienompaa.

VPK talo oli vielä rauhallinen juuri ennen tapahtuman alkua
Turussa nyt viime viikonloppuna järjestetty festivaali oli jatkoa kesän 2017 Turku Food & Wine festivaalille ja tapahtumapaikkana oli upeat puitteet tarjonnut Turun VPK talo. Onnibus vieläpä kuljetti Raumalta Aurakadulle, vain noin 300 metrin päähän tapahtumapaikalta. Ei olisi juuri helpompaa voinut olla. Kinkerit alkoivat jo perjantaina 9.3, mutta itse siirryin paikalle vasta lauantaina, jolloin juonimamme tasting olisi tarkoitus pitää. Tapahtuma alkoi vasta kahdelta, mutta Lindenin kätyreihin kuuluvana pääsin sisälle jo hieman yhden jälkeen. Siellä panimoiden jannut kuhisivat kuin muurahaiskeossa puunaten ja fiksaillen tiskejään taas kuntoon ensimmäisen ja kuulemani mukaan varsin vilkkaan illan jäljiltä. 

Yleinen hintataso tapahtumassa vastasi pitkälti tätä Lindenin listaa
Itselleni avautui tässä oiva mahdollisuus päästä maistolle jo ennen tapahtuman varsinaista alkamista ja niinpä Lindenin Styyriä ensipuraisuksi ja siitä sitten Moose On The Loosen tiskin suuntaan - itse päähirvi Hirvikoski oli nimittäin jo aiemmin tiedottanut, että sahtia olisi tarjolla. Moosen TCBF sahti oli varsin tummaa, asianmukaisen sameaa ja cornykegistä laskettuna myös kevyesti vaahtoavaa, vaikka hiilihappoja itse tuotteessa ei varsinaisesti ollutkaan. Suklaamallastakin oli kuulemma pieni määrä joukkoon livahtanut. Mies oli huuhteluveteen keittänyt katajaa ja Mandarina Bavaria humalaa vartin verran ja kyllähän siitä sahdista pieni katkeron näykkäisykin löytyi. Toffeinen, rukiinen ja lopussa myös hieman lakritsainen maltaisuus ja banaanimaiset käymisaromit olivat tietysti kuitenkin pääroolissa. Tasapainoinen ja maukas sahti. Vahvuutta about 9%.

Päähirvi Hirvikoski ja TCBF Sahti
Level Elevenin tiski ja raikas Pick-up Pale Ale herra Lindenin testissä


Välillä maisteltiin myös Lindenin protoasteella olevaa NEIPAA "Hops Happen and then You", jossa oli käytetty laktoosiakin. Laskennallisia IBUja ohjelman mukaan 14,7. Reseptin oli kehittänyt ja toteuttanut Pasi Rantanen, toinen Lindenin kätyreistä. Hyvää hedelmämehuahan se oli ja katkeroaistimus oli kuitenkin huomattavasti suurempi kuin tuo laskennallinen arvo antoi odottaa. Level Elevenin tiskiltä kehoitettiin tulla maistamaan Pick-up Pale Alea, joka olikin raikas ja erityisesti suutuntumaltaan hyvin miellyttävän smoothi. Erittäin juotava olut. Level Eleven on kiertolaispanimo, joka valmistaa oluensa ilmeisti Lohjan UG Breweryssä.

Rocking Bear Brewersin Kasper Toroska tarjosi maistettavaksi panimonsa miltei kokonaan uusiksi vedettyä tuoterepertuaaria. Oluiden ideat ja nimet toki olivat pysyneet samoina, mutta uuden alkoholilain mahdollistamaa muskelia oli tuotu mukaan ja humalamääriä lisätty hulppeasti. Omaksi suosikseni nousi erinomaisen kesäoluen kriteerit täyttävä Kuukkari Kreippi IPA, joka nyt 5,5% vahvana tarjosi sekä riittävän mallasrungon että kuivan purevan greippisen iloittelun loppuvetoon. Mausteena käytetyn greipin määrä oli tässä peräti tuplattu aiempaan 4,0% versioon nähden.

Rocking Bear Brewers pääjehu Kasper Toroska
Beer Hunter'sin hanarivistö
Mufloni Saison De Randonneur
Beer Hunter'silta skouttasin myös Rauma vs Pori tastingiimme tulevan vanhan tutun Saison De Randonneurin nykykunnon ja totesin sen erinomaisen hyväksi, kuten aina. Mielenkiintoista vahvempaa pääsiäisolutta olisi ollut myös tarjolla, mutta skippasin sen. Muutenkin oli jo alettava varomaan, ettei ala liikaa keulimaan ennen tastingin suorittamista.

Tastingimme idea oli siis vertailla rinnakkain raumalaisia ja porilaisia oluita. Raumalta kaikki tuotteet tietysti Lindeniltä. Ensimmäiseen pariin vastakkain ne vaaleimmat, eli Linden Pi.La Saison ja Mufloni Saison De Randonneur. Pi.La tarjoiltiin pullosta ja Randonneur haettiin tiskiltä hanasta litraisiin kannuihin, joista se sitten annosteltiin laseihin, joten se oli ehkä menettänyt hieman hiilihappoja ja sitä tiettyä iskevyyttään. Lopussa suoritetun "kättä pystyyn" tyylisen äänestyksen perusteella tämä pari meni noin 50-50 tasan. Nostin vetäjän roolissa esiin Randonneurin herkullisen hieman siiderimäisen villihiivaisuuden ja tuotteen päärynäistä ja omenaista hedelmäisyyttä ihasteltiin ja ihmeteltiinkin - voiko se todella olla vain hiivan tuottamaa, mutta näin tosiaan on. Hienoja ahaa elämyksiä yleisön puolella. 

Tasting VPK talon yläkerran salissa


Toisessa parissa laitettiin vastakkain Lindenin American Pale Ale ja Rocking Bearin uudistettu 5,4% Pietniemi Ameriikan Ale. Tämäkin pari meni hyvin pitkälti tasan. Linden selvästi hedelmäisemmän humalaisempi ja katkeroisempi, kun taas Rocking Bear täyteläisempi ja maltaisempi. Uudistetussa versiossa on silti myös tasapainoisesti hedelmäisyyttä.

Kolmanteen pariin sitten mustat vastakkain, eli Lindeniltä Black IPA ja Ruosniemen Panimolta Arkkitehti Black IPA. Tässä parissa selkein ero koettiin ennen kaikkea suutuntuman puolella, jossa Linden oli hieman rukiisena ja kauraisena selvästi täyteläisempi kuin Arkkitehti, johon värimallasta on laitettu kirjaimellisesti juurikin vain väriksi. Arkkitehti päästi myös humalat iloisemmin esiin, vaikka tuoksultaan olikin jopa hämmentävän suklainen. Myös tämä pari meni pitkälti tasan. Jokainen pari herätti myös hyvää keskustelua ja kaikki oluet todettiin hyviksi. Se oli erityisen hienoa, ettei tastingin vetäjän tarvinnut koko aikaa keksiä tarinaa, sillä kun hetkeksi hiljeni ja antoi porukalle aikaa maistella, niin iloinen puheensorina täytti salin kun juomia vertailtiin ja paremmuuksia ratkottiin. Sellaisesta kiusallisesta hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. 

Tahti oli aika tiukka kun kolmeen varttiin puristettiin kuusi eri olutta (pieninä annoksina toki), mutta järjestelyt pelasivat hienosti ja maaliin asti päästiin annetuissa rajoissa. Festarin puolelta oli runsaasti jengiä kaatamassa juomia ja ohjaamassa yleisöä paikoilleen. Myös yleisön puolelta tuli kiitosta ja ihan kunnon aploditkin, joten uskoakseni vedimme homman Lindenin kanssa hyvin purkkiin.

Tastingin jälkeen viideltä iltapäivällä sali oli jo täynnä iloista porukkaa
Tunnelmia Lindenin tiskin takaa
Jonas Sahlberg, Kimito Brewing
Kokonaisuutena festareista jäi muutenkin sellainen kuva, että homma pelasi hyvin. Vesipisteitäkin oli lasien huuhtelua ja veden juomista varten. Itselläni ei tosin ollut minkään sortin maksukorttia koko päivän aikana, joten en osaa ottaa siihen puoleen mitään kantaa. Samanlaiselta toimivalta systeemiltä näytti kuin mitä Winstonin pienpanimofesteillä Porissa on ollut. Tastingin jälkeen minulla oli enää tunti aikaa pyöriä alueella ennen kuin bussi kuljetti takaisin Raumalle, joten kävin tietysti jälleen sahtihanan ääressä ja sitten ehdin vielä nopeasti moikkaamaan Kimiton Brewingin Jonasta. Jonas tarjosi #KimitoKeiky kotiolutkisan voittajaa Lusin Savuista, jota maistaessa olin jo sen verran maistellut ja kiireessä, että kaikenlaiset analyysit jäivät tekemättä. Myöhemmin rehdisti kommentoinkin Keikyklubin kollegalle somessa, että "ei se pahaa ollut".

Mallassepät
Mallassepät ja monta muutakin panimoa jäi aivan käymättä läpi, kun ei aikaa riittänyt, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Todella hieno paikka tuo VPK talo kuitenkin. Mahtavaa nautiskella olutta pylväiden ja kattokruunujen koristamassa salissa. Toivotaan hienon tapahtuman saavan jatkoa ensi vuonnakin!