Trappist-tripelit: Chimay / Westmalle / La Trappe

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi päätepisteeseen, eli tilanteeseen 40/40 maistettua tripeliä. Tämän jälkeen on kuitenkin vielä luvassa nyt alkava bonuskierros viiden Alkosta tilatun tripelin voimin. Näistä viidestä kolme ensimmäistä sattuu olemaan trappisteja, joten niputetaan ne tähän yhteen juttuun. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.
 

Chimay Cinq Cents Tripel
8% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta | Korkissa vuosi 2017

Ikoninen trappisti-tripeli ja isosta pullosta. Kaatuu lasiin oranssihtavana ja tummempana kuin muistikuvissa. Vaahtoaa villisti. Kuvassa sai kerrankin jättää pikarissa Chimayn logon näkyviin. Tuoksu on muiden tripeleiden tapaan kuivahedelmäinen, hunajainen, aprikoosimainen ja hieman mausteinen. Lisäksi löytyy sitä tuttua ”päärynänkuorimaista belgihedelmää”. Kuivatut hedelmät nousevat tässä voimakkaammin esiin kuin tyylissä keskimäärin - hieman erinomaisen Bruggse Triplen tapaan. Maku on hyvä ja suutuntuma erinomainen. Kuivakka, runsaan hiilihappoinen, mutta kuitenkin kuohkean pehmeä ja vain lempeästi lämmittävä. Katkeroahan tässä on tyylin keskivertoa tuntuvammin ja sekin puoli toimii hyvin. Jälkimaku on jopa pippurisen yrttimäinen hieman saisonmaiseen tapaan. Korianteriakin saattaa olla, vaikka sitä ei etiketissä mainitakaan. Maussa on kuitenkin varsin mausteinen veto. Tässä setissä on ollut lempeän täyteläisiä ja pehmeitä tripeleitä ja sitten toisessa päässä näitä kuivahkoja ja ärhäkämpiä tapauksia, joihin tämä Chimayn klassikkokin kuuluu. Pidän ehkä enemmän juuri tämän tyylisistä, mutta kuitenkin sellainen tietty helppous säilyttäen. Siinäkin tämä Chimay onnistuu hyvin, mutta ei kuitenkaan niin erinomaisesti kuin jotkin muut. Päällimmäisenä nyt mieleen nyt tulee hiljattain nautittu ja jo mainittukin Bruggse Tripel, jonka nyt siis sijoitan tämän Chimayn klassikon edelle ja on tässä pitkässä saagassa ollut muitakin. Tämä menee tosin silti heittämällä ylimpään kategoriaan. Hieno olut ja jos ei nyt ihan terävintä kärkeä omaan makuuni, niin hyvin lähellä kuitenkin. Iso pullo saa iloiselle mielelle.


Westmalle Trappist Tripel
9,5% | Sisältää ohramallasta | BBE 29/11/2019

Utuinen ja väriltään kultaoranssi olut kaatuu lasiin. Vaahto on runsas ja jättää näyttävät pitsit lasin reunoille. Pieniä hiivapartikkeleita leijailee rauhallisesti oluen seassa. Tuoksu on aromaattisen kuivahedelmäinen, kukkaisen hunajainen ja hieman humalainen sekä mausteinen. Kokonaisuutena hyvin intensiivinen ja selkeä tuoksu - ehkä vahvimmat ”belgihedelmät” toistaiseksi. Maku on maltaisempi ja hunajaisempi, vahvuuskin tulee hieman läpi, kuten aiemmilta maisteluilta muistelinkin. Jälkimaku on edelleen kuivuvan hunajainen ja pippurinen. Erinomaiseen tuoksuun verrattuna maku on pienoinen pettymys, vaikkei se huonokaan missään tapauksessa ole. Voimakas hiilihappoisuus, keskiverto katkerointi, mausteisuus sekä alkoholin melko voimakaskin lämpö vaan tekevät tästä turhankin hyökkäävän. Intensiivisyys ei ole huono asia, mutta tässä mennään pari askelta liian pitkälle. Jostain syystä loppuvetoon jää vielä sokerista makeuttakin, vaikka muut elementit tuntuvat sotivan sitä vastaan. Ei missään tapauksessa se tyylikkäin trappisti-tripel tai tripel ylipäätään, mutta ylempään keskikastiin. Tuoksu lupaa paljon, mutta maussa on liikaakin dynamiittia.
 


La Trappe Tripel
8% | Vesi, ohramallas, glukoosisiirappi, humala, hiiva

Illan jo pimetessä lasiin kaatuu oranssihtavan kultainen, läpinäkymätön ja vaahdoltaan tripeliksi melko maltillinen. Tuoksu on huumaavan kuivahedelmäinen, parfyymimäisen kukkainen ja hieman hunajainen. Hieman mausteisuuttakin. Onpa raikas tuoksu, kiehtovaa ja houkuttelevaa. Maku on myös hyvä, ellei peräti erinomainen. Kuivattuja hedelmiä aprikoosimaiseen ja sokeroidun banaanimaiseen tapaan. Kevyesti hunajaista ja maltaista makeutta, yrttimäistä mausteisuutta ja kevyesti, mutta selkeän tuntuvasti katkeroa. Tripelin perusmakuja, mutta huomattavan raikkaalla hedelmäisyydellä. Tämä on muutenkin tripeliksi erittäin juotava, hieman sellainen tripelien Duvel. Ei vahvuus paljoa maussa paina. Runsaan kuohkeat hiilihapot ja kepeä, mutta silti suun täyttävä suutuntuma. Hieno olut on kyseessä. Ylimpään kategoriaan menee! Ehkä satsin tripeleistä kaikkein viehättävin hedelmäisyys, mutta kokonaisuudesta vielä hieman puuttuu ”sitä jotain”. Ehkä jälkimakuun jää sittenkin liiaksi hunajaista makeutta tai jokin muu tuntuma tässä on, mikä nappaa juotavuudesta pienen pykälän pois.
 
Jäljellä on vielä ainakin St. Feuillien Tripel ja Straffe Hendrik Tripel (molemmat Alkosta).
 
Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Corsendonk Gold Tripel
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades
Goliath Tripel
Chimay Cinq Cents Tripel
La Trappe Tripel

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel
Westmalle Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus
Malmgård Emmer Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)
 

Kotiolutta: Beerzebub La Saison du Succubé

0 kommenttia
 
Reittausblogistin arvioitavaksi on saapunut kotiolutta pääkaupunkiseudulta. Oluen tyylilaji on saison, jonka mallaspohjassa on käytetty ruistakin. Sinkkuhumalana Nelson Sauvin, joka on tämä mielipiteitä jakava uusi-seelantilainen "mustaherukkapuskainen" ja voimakasarominen humala.

Tekijöiden kertomana:
"Taustatietona, että kyseessä kahden miehen panokollektiivi. Alkuun tosiaan lähdettiin ihan pussilla ja kylmälaukulla mäskäämällä liikkeelle. Niistä ensimmäisistä tuotoksista ei paljon kannata puhua, mutta kyllä niistä sai jo käsityksen, että ihan oikeaa bisseä pystyy kotona tekemään. Osaamisen karttuessa on myös viemäriin menneiden pullojen määrä on vähentynyt. (Tosin tuo frendi on aika sitkeästi juonut kutakuinkin kaikki epäonnistuneetkin.) Jossain vaiheessa sitten investoitiin Grainfatheriin, ja sillä tämäkin olut on paneskeltu."
La Saison du Succubé
6,6% | 30 IBU

Maltaat: Pilsner, Vienna, Ruis
Humalat: Nelson Sauvin
Hiiva: White Labs - Belgian Saison II Yeast WLP566

Täydellinen resepti löytyy Brewer's Friend sivustolta, jonne pääset tästä linkistä


Utuinen, oranssihtava olut, jonka vaahto muodostuu tulppaanissa asiaankuuluvan kuohkeaksi. Tuoksu on hieno! Todella aromaattisesti ja voimakkaasti saisonhiivan mausteisia piirteitä ja sitä paljon puhuttua "belgihedelmää", joka on jotain kuivattujen hedelmien ja päärynänkuorien yhdistelmää. Paljon tulee hedelmäisyyttä myös humalasta ja kyllä sitä mustaherukkapuskaakin sieltä löytyy. Jopa pippurisuutta hiivasta. Tämä WLP566 ei ole minulle omasta käytöstä tuttu, mutta vaikuttaa heti erittäin hyvältä. Maku on niin ikään herkullinen. Ennen maistamista jännitin vähän sitä, että ruis veisi saisonille tärkeästä raikkaudesta ja kuivuudesta jotain pois, mutta näin ei vaikuta käyneen. Ruis sen sijaan tuo oman säväyksensä muutenkin mausteiseen jälkimakuun. Suutuntuma on saisonmaisen iskevä, raikas ja sopivan kuivakka. Katkeruutta ja varsinkaan aromihumalaa unohtamatta. Itse asiassa aromi- ja kuivahumalasta vaikuttaisi tulleen suutuntumaan täyteläisyyttä tuovaa humalaöljyisyyttäkin. Hiilihappoja voisi ehkä olla vielä pykällys enemmän, kuten monissa aidoissa belgeissä - se tekee raikkaudesta vielä korostuneemman. Tämän olen huomannut tässä kesän aikana eri tripeleitä maistellessani. Joka tapauksessa todella herkullinen, tasapainoisesti sekä mausteinen, että hedelmäinen saison, johon sekä ruis, että Nelson Sauvin tuovat oman twistinsä. WLP566 jäi tästä mieleen. Mahtavat aromit on hiiva tuottanut. Laatutaso on moitteeton.

Kiitokset tälle kaksikolle todella hyvästä oluesta!

Olutarvio: Mufloni Fressewerk

0 kommenttia
 

Mufloni Fressewerk

Panimo: Beer Hunter's, Pori
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Alko (4,01€ / 0,33l)

Paikalliseen pitkäripaiseen oli tullut uutta porilaisolutta, jonka poimin kutkuttavien speksien saattelemana talteen. 8% vahva savuolut ei ole ihan arkipäivää ja ajattelisin sen toimivan erilaisia makkaroita maisteltaessa sekä myös mainiona seurajuomana. Etiketti kertoo ohra- ja vehnämallasta käytetyn. Katkeroita 42 EBU.


Utuinen, ruskeahko ja vaahdoltaan beigevivahteinen olut. Tuoksu tarjoilee limpunkuorimaisia ja tuhdimman toffeisia maltaan sävyjä. Savu on vain sivujuonteena mallasvetoisessa tuoksussa. Havuisen humalaisiakin sävyjä erottuu. Tuoksu lupailee, mutta antaako maku? Antaahan se. Olut on suussa täyteläinen ja maltillisesti hiilihappoinen. Toffeemainen makeahko mallas hallitsee alkua, keskivaiheilla mäntyisen havuinen humalaisuus tasapainottaa ja loppuvedossa on mallaslimppua, savua sekä yrttimäisyyttä. Hieman lämmittävä, mutta ei ollenkaan alkoholinen. Todella runsaan maltainen ja runsasmakuinen olut. Nuotiosavuinen meininki pysyy taustalla kautta linjan, mutta tekee mukavan lisäsäväyksen makuun. Schlenkerlan faneille ei savuisuus välttämättä riitä, mutta oluen suurimmat kiksit tulevatkin runsaasta maltaisuudesta. Tykkään kovasti. Syksyn iltanuotioille tai kotahommeleihin taattua laatua.

Yhteenveto

Täyteläinen ja runsasmaltainen savuolut

Kotiolutta: Harri Puhakka Export Stout

0 kommenttia
 
Kotkalaisen Harri Puhakan Extra Stout on kesähelteillä jäänyt jääkaappini perukoille ja odottanut korkkaamistaan jo reilut kaksi kuukautta. Sateinen ilta Raumalla herätti kuitenkin mielenkiinnon tuhdimman stoutin suuntaan. Tai tuhdimman ja tuhdimman, en oikeastaan tiedä tästä oluesta mitään. Voihan se olla miedompaakin, mutta nimensä mukaisesti Extra Stout olisi kuitenkin hieman vahvempaa. Tyylinsä (jos tämä nyt on sellaista) tunnetuin lienee itsensä Guinnessin legendaarinen Special Export.


Täysin mustaa olutta mokkavivahteisella ja melko ilmavalla vaahtokukalla. Tuoksu on runsaan paahtomaltainen, runsaan konvehtimaisen suklainen sekä hieman kahvimainen ja humalainen. Tuoksu ei anna lupauksia runsaasta maltaan makeudesta, vaan nimenomaan sellaisesta kuivakamman paahteisesta meiningistä. Onpa muuten parin kuukauden tauon jälkeen taas mukava tuoksutella tällaista intensiivistä ja paljon puhuttelevaa olutta. Makuakin löytyy. Se onkin enemmän liitulakuista, jopa hieman suolaista paahteisuutta ja vähän vähemmän sitä pehmeää suklaata. Katkeruuskin tuntuu, mutta ei sitä liikaa ole. Voisi ehkä olla hieman enemmänkin. Vahvuuttakin täytyy olla ainakin seitsemisen prosenttia. Lasia kun pyörittelee ja kääntelee niin vaahto viipyilee pitkään lasin reunoilla. Nielaisun jälkeen hieman lämmittää, mutta vahvuus ei missään tapauksessa "polta" maun läpi, vaan varsin lempeästä oluesta on kyse. Siitäkin huolimatta, että yleisilme on kuivakamman paahteinen ja jopa hieman pureva. Suutuntuma on vain keskitäyteläinen - hieman runsaampi runko saisi siis omaan makuuni olla, mutta hiilihapot ovat sopivan maltillisella tasolla. Jälkimaku on pitkä ja edelleen hieman suolaisen lakritsainen ja tumman suklainen. Tiukkaa tavara on. Lappeenrantalaisen Tujun niin ikään mainio Export Stout N:O 2 tulee mieleen, mutta ei ehkä ihan niin vahvana (Tuju oli 8%). Hieno ja laadukas olut joka tapauksessa ja olipa mukava kaikkien vaaleiden (ja runsaasti nautitun sahdin) jälkeen maistaa taas tällaista makupommia. 

Kiitokset kaimalle oluesta ja pienet pahoittelut maistelun viivästymisestä.

Olutarvio: Tornion Panimon Sonata Arctica Arctic Lager

0 kommenttia
 

Sonata Arctica Arctic Lager

Panimo: Tornion Panimo, Tornio
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma, 2,99€/0,5l)

Sonata Arctica liittyy omaa olutta julkaisseiden bändien joukkoon tällä Tornion Panimolla toteutetulla Arctic Lagerilla. Päivittäistavarakauppojen nykyiseen maksimivahvuuteen valmistettu olut lupailee tölkissään arktisia, viileitä, virkistäviä ja humalluttavia hetkiä. No mikä ettei. Oluttyylinä tällainen lager on tietysti kaikille tuttu. Neljä raaka-ainetta - vesi, ohramallas, humala ja hiiva.


Sonata Arcticaan itseltäni löytyy myös varsin henkilökohtaiset siteet. Bändi oli ehkä suosikkibändini teini-ikäisenä ensimmäisen levyn (Ecliptica, 1999) aikaan ja muistan nähneeni heidät livenä Köyliön Lallintalolla vielä silloin, kun vokalisti Tony Kakko soitti itse koskettimia. Armeijassa tuvassamme soi monesti silloin tuore Silence (2001), jonka balladien tahdissa me silloin niin kovin nuoret sällit muistelimme kotona odottavia tyttöystäviämme. Yhteinen taipaleemme katkesi kuitenkin kolmannen levyn jälkeen (Winterheart's Guild, 2003) musiikkimakuni muuttuessa eri suuntaan. Nämä kolme ekaa levytystä ovat joka tapauksessa sellaisia nuoruusajan klassikoita, joihin palaan aina silloin tällöin uudelleen. 
"Sulje silmät ja koe revontulet, tunne ensilumen raikkaus suussasi..."

Kultainen ja hieman kuparivivahteinen olut kaatuu lasiin melko kirkkaana. Oluen ylle rakentuu kaunis kestävä vaahto. Tuoksu on lagerille hyvin tyypillisesti varsin neutraali, mutta kuitenkin peruslageria tuntuvasti runsasmaltaisempi. Tuo ohramaltaiden tuoksu on leipäinen ja paahdetun leivänkuorimainen ja humalista tulee siihen päälle mukavasti kukkaista sekä yrttimäistä aromikkuutta. Melkein kuin peruslagerin tuoksu siis, mutta kaikki elementit nousevat esiin voimakkaammin ja runsaammin. Maku jatkaa samaa rataa ja oluella on hieno, melko täyteläinen suutuntuma pehmeillä hiilihapoilla. Alkumaussa on maltaan leipäisyyttä ja makeutta, jonka lopun tasapainottava katkerohumalointi pyyhkäisee sivummalle, johdatellen oluen katkeran kuivuvaan ja hieman ruohoisen yrttimäisen humalaiseen jälkimakuun. Aika oppikirjamainen suoritus hieman tuhdimman ja runsasmakuisemman lagerin saralla. Toimivia perusoluen makuja ilman mitään kikkailuja, ja mikä tärkeintä, erittäin laadukkaalla toteutuksella. Raikas ja runsasmakuinen lager Tornion Panimolta. Pohjoisen panimolta pohjoisen bändille - toimii!

Yhteenveto

Runsasmaltainen, pehmeä ja raikas lager
ARVOSANA: 8+

Tripelien keräilyerät: Goliath ja Malmgård

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 38/40 ja vuorossa ei olekaan seuraavaa kolmea arviota vaan seuraavat kaksi, jotta saadaan 40/40 täyteen. Tämän jälkeen on vielä bonuskierros viiden Alkosta tilatun tripelin  voimin. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.


Goliath Tripel
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Utuinen kultaoranssi olut, jonka seassa lilluu pieniä hiivapartikkeleita. Enkä edes kaatanut pohjia myöden. Hieno vitivalkoinen ja pitkäkestoinen vaahtokukka. Tuoksussa on appelsiinimaisen hedelmäistä ja jopa aromaattisen humalaista tuoksua. Hieman myös kukkaista hunajaa, mutta ei juurikaan mausteisuutta. Mainio hedelmävetoinen tuoksu! Suutuntuma on täyteläinen ja melko pehmeä. Maussakin on hieno hedelmäisyys ja runsas hunajainen maltaisuus. Kuohkeat hiilihapot ja vahvuus täysin piilossa. Nyt on maukasta. Pelkkiä miellyttäviä piirteitä. Hieman toki lämmittää, mutta niin pitääkin. Mahtavat käymisaromit tässä. Kärkipäätä ehdottomasti!

Malmgård Emmer Tripel 
8,3% | Ohramallas (Pilsner), Vehnämallas (Emmer), sokeri, humala (Perle, Spalt Select), hiiva

Oranssinen, hieman kuparisvivahteinen ja vaahdoltaan niukka tripel. Tuoksuun nousee leipäistä, hieman vehnäistä maltaisuutta, hunajaisuutta ja lopulta myös sitä belgityylistä päärynäistä hedelmäisyyttäkin. Hieman myös vehnäolutmaisia piirteitä, liekö sitten emmeristä peräisin. Suutuntuma on melko täyteläinen ja tyyliin nähden maltillisesti hiilihappoinen. Mallaspohja on tähän tyyliin runsas ja turhan makeakin. Maussa on kuitenkin mukavasti hedelmäisyyttä ja hunajaisuutta ja loppuvedon lämpö pysyy hienosti aisoissa. Suutuntuma on kuitenkin makeudesta ja maltillisista hiilihapoista johtuen turhan raskas. Hyviä makuja, mutta kaipaisi hienostuneempaa suutuntumaa. Pullossa ei myöskään ole hiivaa, eli tämä ei ilmeisesti ole pullossa jälkikäytetty, kuten tripelin ehdottomasti pitäisi olla oikeanlaisen kuohkean suutuntuman saavuttaakseen. Olen vähän kahden vaiheilla menisikö tämä keskikategoriaan vain vähän kehnompien joukkoon. Maku on hyvä, mutta tuntuma ei niinkään. Alimpaan menee. Kyllä se niin on, että suutuntuma on tripelissä juotavuuden kannalta ehkä tärkein ominaisuus - vahvuuden on oltava piilossa ja juotavuuden yllättävän raikas näin vahvalle oluelle.

Nyt olisi siis laskujeni mukaan 40 tripeliä maistettu ja vielä (ainakin) viiden tripelin bonuskierros tarjolla.

Fiilispohjaisessa rankingissa ylimpään kategoriaan ylsi 15 tripeliä, keskikastiin 12, vähän kehnompiin 10 ja jollain tavalla spesiaaleja oli 3. Painotus on siis mukavasti siellä paremmassa päässä. Kahden ylimmän kategorian tripelit olivat sellaisia, joita mielelläni maistaisi joskus uudelleenkin, mutta alimman kategorian tripelit taas voi jättää jatkossa rauhaan. Ei niitäkään toki irvistellen juomaan joutunut, mutta tyylissä vaikuttaisi omaan makuuni olevan runsaasti maukkaampiakin yksilöitä. Haluan tässä kohtaa vielä painottaa, että ranking on todellakin nimensä mukaisesti fiilispohjainen. Oluita ei maisteltu mitenkään ryppyotsaisessti vaan ihan kirjaimellisestikin nautiskellen. 

Katsotaan mihin suuntaan bonuskierros vielä heilauttaa tilannetta ja lisäksi yritän nyt ehtiä tekemään sen toisen oman tripelin vielä tässä loppukesän aikana. Jos nyt ilmat ja sitä myötä käymislämpötilatkin hieman viilenisivät tässä ensin. 

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Corsendonk Gold Tripel
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades
Goliath Tripel

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus
Malmgård Emmer Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)

Fiskarsin Panimo: Simon Says Yarrow Grisette

0 kommenttia
 

Simon Says Yarrow Grisette

Panimo: Fiskarsin Panimo, Fiskars
Oluttyyli: Grisette
Alkoholipitoisuus: 3,5%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Fiskarsin Panimolta tupsahti näyteputelina eteeni elämäni ensimmäinen Grisette -tyylinen olut. Muistin lukeneeni tästä tyylistä joskus aiemmin Olutkoiran blogista ja sieltähän se juttu edelleen löytyy. Kyseessä on mieto olut, jota belgialaiset kaivos- ja tehdastyöläiset joivat virkistykseksi. Fiskarsin Panimon Grisettestä vastaa panimoon kevättalvella 2018 tullut uusi pääpanija Simon McCabe. 36 vuotias britti on toiminut aiemmin Lontoossa One Mile End Breweryssä. 

Simon kertoo panimon tiedotteessa:
”On hienoa päästä työskentelemään Suomeen ja tuomaan uusia tuulahduksia maailmalta. Suomen olutskene on nyt todella mielenkiintoisessa vaiheessa joten tämä on loistava hetki lyöttäytyä mukaan. 

Yksi mielenkiintoisempia tehtäviä Fiskarsin panimolla on oluiden tynnyrikypsytysohjelman käynnistäminen. Naapurissa toimivan Ägräs Distillery tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden. Tulemme käyttämään kypsytyksessä Oloroso, Akvavit ja viski tynnyreitä. Ja erityisen innoissani olen  Suomen luonnon eri yrttien ja villimarjojen mahdollisuuksista oluen maustamisessa."
Nyt siis käsissä on juurikin suomalaisella yrtillä, eli siankärsämöllä (engl. Yarrow) maustettu olut. Humalana tässä Grisettessä on käytetty saksalaista Pure -lajiketta.



Vaalean oranssi, vaahdoltaan keskirunsas olut. Tuoksu on aika lailla kevyen saisonin tyylinen, tarjoten yrttimäistä mausteisuutta, raikasta "belgihedelmää" ja hieman omenankuorimaisuutta. Siankärsämön yrttimäisyys on tuoksussa selkeänä elementtinä mukana. En välttämättä tunnistaisi sitä, ellen olisi perehtynyt raaka-aineeseen Testowitin teon yhteydessä. Maku on myös hyvä ja olut toimii mainiosti siinä tarkoituksessa jota varten se on tehty. Virkistävä, raikas ja janon sammuttava olut. Maussakin on saison-tyylisiä käymisaromeita mausteisuudesta lähtien, sopivan napakasti katkeron puraisua ja sitten sitä siankärsämön vaikeasti kuvailtavaa makua - se on jostain mintun ja limen välistä ja tuntuu myös suussa hieman sitrushedelmän tapaan suuta supistavana ja ehkä hieman karvaana. Suutuntuma on toki kevyt, mutta sopivan runsas hiilihapotus ja järkevästi annosteltu katkerohumala toimivat niin, ettei vetisyyttä pääse livahtamaan edes loppuvetoon. Oikein miellyttävä kokemus ensimmäiseksi Grisetteksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Simonin edesottamuksia Fiskarsin kattiloiden ääressä.

Yhteenveto

Raikas "pikkusaison" eksoottisella yrtillä.

Olutarvio: Vakka-Suomen Pintaliitäjä

0 kommenttia
 

Pintaliitäjä

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Oluttyyli: Vehnäolut
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Keskon kaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

Katselin Citymarketin hyllyillä oluita ja silmät osuivat tällaiseen pulloon, jonka etiketistä en heti pystynyt ensi vilkaisulla panimoa tunnistamaan. Olut oli yllätyksekseni Vakka-Suomen Panimon valmistama. Luulin ensin, että nyt uudistetaan brändiä, eikä oluet olekaan enää tutun Prykmestar merkin alla, mutta tästä ei ilmeisesti olekaan kyse, koska etiketissä mainitaan myös valmistuttaja, joka on Kesko. K-ketjun tilaamaa tavaraa siis.  Etiketti mainitsee oluen olevan suodattamaton vehnäolut ja mausteina kerrotaan olevan appelsiininkuorta ja korianteria.


Hieman utuisen oranssihtava olut kaatuu lasiin mukavasti vaahdoten, mutta vaahto ei kestä kovinkaan pitkään. Tuoksu on voimakkaasti appelsiininkuorimainen ja korianterisen mausteinen - ihan ehtaa witbieriä tuntuisi sen puolesta olevan, mutta Hoegaardenia raskaammin. Todella appelsiininen tuoksu. Maku toimii myös kohtalaisen hyvin, mutta siinä kuitenkin liiaksi makeutta. Makeus karsii pois suurimman osan witbiereille ominaisesta kepeydestä ja hekumallisesta raikkaudesta. Todella appelsiininen ja lopussa jopa lämmittävästi korianterinen olut kuitenkin on, joten mistään pliisuilusta ei voi syyttää. Suutuntuma on makeudesta johtuen hieman raskas ja hiilihapotkin turhan maltilliset tämän tyyliselle oluelle. Ei tämä silti missään tapauksessa huono ole. Mieleen tuli lähinnä männä vuosilta tuttu Saimaan Brewers Special Belgian Wheat, joka sekin hieman liian makeana mielestäni hävisi aidoille ja raikkaammille belgeille.

Yhteenveto

Runsaan appelsiininen vehnäolut

Triplasti tripeliä: En Stoelemings / Schapen Kop / Het Nest

1 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 35/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.

En Stoelemings Curieuse Neus
7,4% | Vesi, mallas, humala, hiiva | Pullotettu 5.12.2017 

Uudemman panimon tripeliä tarjolla. Jos etikettiä oikein tulkitsen, niin aloittanut 2014. Vain 7,4%, joka lienee toistaiseksi setin kevyin noteeraus. Kirkkaanlainen ja väriltään tummemman kuparinen olut kaatuu pikariin. Vaahtoaa kohtalaisesti. Väriltään siis tyylin keskivertoa tummempi. Tuoksuun lehahtaa hunajaisuutta, hieman viennalagerin tyylistä makoisampaa maltaisuutta ja jopa marjaisuutta. Kuivattuja hedelmiäkin on hieman. Ei pöllömpi tuoksu. Makukin on keskivertoa maltaisempi ja sitä kautta makeampikin. Löytyy hunajaisuutta ja jälleen sitä hieman marjaisampaa otetta, eikä niinkään raikasta hedelmäisyyttä tai tripelille ominaista mausteisuutta. Hiivan rooli jää tässä neutraalimmaksi. Makeutta siis on ja suutuntumakin jää maltillisen hiilihappoiseksi, joten yleisilme on auttamatta liian raskas. Itse asiassa melko pitkälti samaa tasoa kuin Malmgårdin Emmer Tripel - siinä on samat ongelmat kuin tässäkin. Ei tarpeeksi iskevyyttä! Ihan juotava, mutta valahtaa nyt fiilispohjaisessa rankingissä alimpaan kategoriaan.


Schapen Kop
 8%, 29 EBU, 11 EBC | Vesi, mallas, humala, hiiva, korianteri 

Tummemman kuparista se on tämäkin ja vaahtoa kohoaa vain vähäisesti - tripelien standardeilla nyt ainakin. Tuoksussa on hunajaa, mausteisuutta ja yllättävää lievää happamuuttakin. Ei täysin vakuuta, mutta jotain kiehtovaa tässä on. Maku on taas makeahkon maltainen ja jopa imelän hunajainen. Loppuvedossa on hieman etikkaista vivahdetta. Liekö siis tarkoitetussa kunnossakaan? Raskaanlainen suutuntuma se tässäkin on, ei tarpeeksi hiilihappoja, mutta makeutta liiaksikin. Jälkimaku on huono, siinä se hapan vivahde nousee esiin. Ei liene tarpeen arvostella pidemmälle, tämän tuskin pitäisi olla tällainen. Eka mielestäni laatuvikainen settiin. 



Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades 
8%, 38 EBU | Vesi, mallas, humala, hiiva, sokeri, mausteet 

Hieman utuinen ja väriltään vaalea tripel. Vaahto on tyylikkään pitsikästä. Tuoksu on kuivahedelmäinen, kevyesti hunajainen, tuntuvan mausteinen ja kukkaketoisen yrttimäisesti humaloitu. Nyt on oikein korostettua tuo humalan aromikkuus perustripeliin verrattuna. Jopa saisonmainen tai farmhouse alemainen viba. Hyvä tuoksu! Maku toimii myös mainiosti. Sopivan kuivakka ja hienostunut suutuntuma tripelille, hiilihappojakin on kuohkeasti. Humalointi on maun puolella myös perustripeliä korostetummin esillä sekä aromipuolen-, että katkeron osalta. Mausteisuutta löytyy myös, mutta on vaikea yksilöidä mitä mausteita voisi olla käytetty. Jälkimaussa on jopa anismaisuutta, mutta sitä tuottaa jotkin belgihiivatkin. Miellyttävä maku. Kohtalaiset fruitit, tuju mausteisuus ja humalaisuus. Runsasmakuinen, mutta enimmäkseen siis kuitenkin perinteisiä tripelin makuja. Ylimpään kategoriaan tämä, mutta ei terävimpään kärkeen kuitenkaan.

Nyt on siis 38/40 takana. Kuten aiemmin kerroin, niin yksi neljästäkymmenestä tilaamastani tripelistä olikin joko minun tai kaupan erheen takia miedompi belgityylinen ale, mutta sen tilalle nousi Malmgårdin Panimon keväällä näytteeksi lähettämä Emmer Tripel. Kokonaismäärä siis pysyy muuttumattomana ja 40 tripeliä maistellaan. Mutta, ei siinä vielä kaikki! Tämän jälkeen tulee vielä bonuskierros, jossa maistelen vielä viisi Alkosta toissaviikolla tilaamaani tripeliä. Kokonaismäärä tulee siis olemaan 45 tripeliä, eiköhän niiden myötä saa jo jonkinlaisen käsityksen tyylistä ja sen myötä sitten voisi itse tavoitella hekumallisen tripelin kotivalmistusta. Harmittavaa on, että Tripel Karmeliet, yksi vanhoista suosikeistani, ei tähän joukkoon kuulu, sillä sitä ei tällä hetkellä Alkosta saa. Täytynee koittaa kysellä sitä johonkin paikalliseen kuppilaan tai pitää silmät auki nettiostoksilla. 

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades 

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)

Triplasti tripeliä: De Koninck / De Gouden Boom / Petrus

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 32/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus


De Koninck Triple d’Anvers
8% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, kaura, ruismallas, glukoosisiirappi, humala, mausteet, hiiva 

Kultainen, kirkas ja vaahdoltaan maltillinen neljän viljan tripeli. Tuoksu avautuu korianterisena ja kuivatun hedelmäisenä. Jälleen aprikoosia, hunajaa ja sokeroitua banaania. Tällä kertaa myös hurmaavan raikkaasti - tässä vaikuttaisi olevan potentiaalia. Maku toimii myös, joskin mausteisuus on siinä tuoksua terävämpää. Korianteri nousee melkein inkiväärisiin sfääreihin. Raikasta on ja suutuntumaltaan kuohkeaa ja alkoholi pysyy hyvin piilossa. Nyt on elementit kohdillaan, mutta maussa mausteisuus on ehkä omaan makuuni hieman turhankin hyökkäävää - toisaalta tätä ei ainakaan pysty syyttämään särmittömäksi, vaan sitä ”raffimpaakin” tulokulmaa löytyy. Ylimpään kategoriaan menee tämä pitkällä ainesosaluettelolla varustettu ison panimon olut. 


De Gouden Boom Brugge Tripel
8,7% | Sisältää ohramallasta ja mausteita 

Kirkas, väriltään syvän kultainen olut, joka vaahtoaa melko runsaasti. Vaahto jättää myös kauniit pitsit lasin reunoille. Tuoksu on hyvin perinteistä ja toimivaa tripeliä. Kevyesti maltaisuutta, sitten päärynänkuorimaista ”belgihedelmää”, hieman hunajaisuutta ja aavistuksen pippurimaisesti esiin nousevaa yleistä mausteisuutta, joka lienee käymisaromien, lisättyjen mausteiden ja humalan yhteispelin tuotosta. Hieno tuoksu! Maku on myös läpikotaisin tyylikäs. Hyvä mausteisuus, joka ei hyökkää missään vaiheessa, vaan vaikuttaa alusta asti loppuun taustamattona. Päälle rakentuu kuivattujen hedelmien ja raikkaampien ”belgihedelmien” kompleksinen kokonaisuus ja lopussa on pieni, mutta sen kriittisen eron tekevä katkeron puraisu. Alkoholi tuntuu loppuvedossa hieman, mutta niin se tripeleissä monesti tekee. Suutuntuma on kuivahko, kuohkeasti hiilihappoinen ja melko raikas. Tämä menee ihan sinne kirkkaimpaan kärkeen, todella upea maailmanluokan tripel. 


Petrus Gouden Tripel
7,5% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta 

Hieman utuinen, kultaoranssi olut, jonka vaahto on tiivis ja kestävä. Tuoksu onkin erilainen kuin monissa muissa tripeleissä. Poikkeaa kaavasta, joten erottuu tällaisessa neljänkymmenen tripelin pitkän kaavan mukaan pidetyssä sessiossa joukosta. Tässä on sekä saksalaisen vaalean vahvan heller bockin hunajaisen maltaista ja kukkaista tuoksua että vahvan tumman belgin anismaista ja yrttimäistä mausteisuutta. Ei juuri ollenkaan niitä perinteisen tripelin tuoksuja. Vahva tuoksu, nousee lasista selkeästi ja voimakkaasti. Maku on lähempänä perinteistä tripeliä. Hunajaa, mausteisuutta ja kuivattua hedelmää, mutta jälkimaussa sitä tummemmalle belgille ominaista anismaisuutta ja jopa lakritsaa. Melko lämmittäväkin, vaikkakin ”vain” 7,5% vahvuutta. Suutuntuma on melko täyteläinen, hieman makeahko ja kuohkeasti hiilihappoinen. Toimii. Erikoinen tuoksu ja yllättäviä makujakin on tarjolla, mutta ihan toimiva tripeli tämä on. Keskikastiin.

Loppu häämöttää. 35/40 on maisteltu, mutta ei hätää - pistin tilaukseen Alkon valikoimasta viisi tripeliä lisää! Tulossa on Westmalle, Chimay, St. Feuillien, Straffe Hendrik ja La Trappe.

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:
Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel
Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)

Kotiolutta: Panimo Duuni Skotti ja Jussi-Brown 2018

0 kommenttia
 
Reittausblogistin luottojuottajiin jo pitkään kuulunut Panimo Duuni on taas pistänyt pakettia Rauman suuntaan ja niinpä maistoon loisteliaan mäskihumaloidun Sir Palen jälkimainingeissa Skotti ja Jussi-Brown 2018. Tyyleinä nyt vähemmän seksikkäät skottityylinen ale ja brown ale - maltaisia mallasjuomia siis.


Skotti
4,7%, 26 IBU | Pullotettu 25.1.2018

Tummahko, utuisen punaruskea ja vaahdoltaan tyylikkään pitsikäs. Tuoksu on runsaan maltainen, toffeeta, mallasleipää ja hieman humalaisuutta kukkaisen niittymäisellä tavalla. Ehkä inanen paahteisuuttakin tai lakritsivivahdetta, mutta pääpaino on kuitenkin tuolla runsaalla brittityylisellä maltaisuudella. Maku on hyvä. Mallasta tuhdisti, mutta ei raskaasti. Brittityylin keksimäinen ja hieman toffeemainen meininki, joka saa jossain keskivaiheilla pienen paahteisemman säväyksen. Ja juuri tuo pieni terävämpi paahteinen lisä tuon runsaan maltaan kylkeen on se, josta ne suurimmat kiksit nyt irtoaa. Jälkimaussa on sitä samaa paahteisuutta myös. Katkeruuttakin tuntuu tasapainoisen purevasti ja pitkäkestoisesti Vahvuuteen nähden runko on runsas ja suutuntuma nautinnollinen. Hyvä mallasvetoinen olut. Tällainen ei synny vahingossa, vaan prosessin on oltava kunnossa - varsinkin, kun tämä on jo puolisen vuotta ollut pullossa ja laatutaso on edelleen täysin moitteeton ja aromit sekä maut tulevat kirkkaina esiin. Tykkään!


Jussi-Brown 2018
5,3%, 40 IBU| Pullotettu 7.5.18

Olen tätä samaista olutta päässyt maistelemaan aiemminkin ja reseptiikka on ilmeisesti säilynyt samana. Aina on hyvää ollut. Ja niin on muuten nytkin. Samalla tavalla kauniin maltainen olut, suorastaan eroottinen. Toffeeta on taas ja leipäisyyttä ja sitten se pieni paahteisempi säväys siellä mukana. Se on se taikuus. Varsinaista humalaisuutta ei niinkään tuoksu, mutta jotain märän ruohomaista tai saunavihtaista joukossa on. Koivunlehtiä siis ehkä mausteena jonkin aiemman version tapaan. Se olisi tietysti juhannusoluelle sopivaakin. Maltaisuus on kuitenkin kingi maun puolellakin, eikä tässä tälläkään kertaa mitään valitettavaa ole. Mallasleipäinen, hieman toffeevivahteinen pohja saa taas paahteisemman säväyksen ja myös savuisuutta loppuvetoon. Katkeroa on, mutta mallaspohja on niin runsas, ettei 40 IBUa tunnu ihan siltä mihin kevyempirunkoisissa on tottunut. Pehmeästi siis laskeutuu humalointi kielelle. Kerrassaan nautittava olut. Runsaasti makuja tarjolla.

Kyllähän se taas jyväskyläläinen olut maittoi odotetusti eli hyvin. Sir Pale oli aivan kultaa ja Skotti sekä Jussi-Brown erinomaisen hyvää perustekemistä. Homma vaikuttaisi olevan kavereilla edelleen hallussa. Kiitokset jälleen!

Triplasti tripeliä: Waterloo / Vicaris / Val-Dieu

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 29/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus



Waterloo Triple Blond
8% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva, mausteet

Kirkas, runsaasti vaahtoava ja väriltään kultainen olut. Tuoksu on melko omituisesti todella mitään sanomaton, lukuun ottamatta hentoa mausteisuutta ja metallisuutta. Belgihedelmääkin koittaa hiukan nousta, mutta vaimeaa on. Todennäköisesti setin kehnoin tuoksu. Maku on kuitenkin hieman parempi, mutta ei silti yllä mainetekoihin tai lähellekään. Hunajaisuutta, kuivattua hedelmää ja pieni mausteinen puraisu, mutta loppuvedossa jälleen metallista omenaisuutta ja pientä ”siiderimäisyyttä” - tarkennettakoon, että tarkoitan nyt näitä makeutettuja ”suomisiidereitä” ja nimenomaan omenanmakuisia. Jälkimaku on tympeä myös. No nyt on surkeaa tavaraa, selvästi setin huonoin, ei ollenkaan miellyttävä. Suutuntuma on periaatteessa ok, mutta ei silläkään mitään tee kun maku on kehno.



Vicaris Tripel
8,5% | Vesi, ohramallas, sokeri, humala, hiiva

Kirkas, kauniin tiiviin ja runsaan vaahtokukan ylleen rakentava kultainen olut. Nyt pitkästä aikaa eka tripeli sisätiloissa. Kevään ja kesän säät ovat suosineet ulkotissuttelua. Tuoksussa on melko voimakkaasti hunajaisuutta, makeahkon tuntuista maltaisuutta ja kuivattuja "belgihedelmiä" ja hyvin kevyesti mausteisuutta. Aika lempeä ja normia voimakkaammin maltainen tuoksu. Maku on hyvä. Siinäkin on voimakkaasti hunajaisuutta ja melko täyteläisesti maltaisuutta sekä jälleen aprikoosimaiset kuivahedelmät ja sokeroidun banaanin mieleen tuovaa hedelmäisyyttä. Hedelmäisyys ei kuitenkaan ole raikkaan iskevää, vaan hieman maltaan ja hunajaisuuden peitossa. Loppuvedossa vahvuus tulee melko täyteläisestä rungosta huolimatta turhaksi makuunkin. Vaikutti aluksi hyvältä, mutta kääntyy nyt selvästi keskinkertaisen puolelle. Makeutta on lopuksi liikaa ja lämpö tulee läpi. Raikkaus puuttuu. Tripelin tulee olla vahva, mutta ei liian vahva ja silti raikkaan oloinen. Alkuiskuun tarvitaan myös lasista voimakkaasti huokuvaa hedelmäisyyttä, vaikka se (näinkin vahvan oluen tapauksessa) hyvän tovin lasissa seisottuaan sitten asettuisikin enemmän mausteisen puolelle. Ei huono, itseasiassa varsin siemailtava, mutta tripelinä kuitenkin ainakin tässä setissä korkeintaan keskinkertainen.



Val-Dieu Triple 
9% | sisältää ohramallasta

Kultaoranssi, läpinäkymätön ja vaahdoltaa runsas sekä pitsikäs olut. Tuoksu on hunajainen ja lempeän mausteinen, voimakkuuskin tulee hieman läpi, mutta ei häiritsevästi. Kuivattuja hedelmiä vain vähäisesti. Ei ole tässäkään sellaista raikasta nostetta, vaan tuoksu on hieman ”raskas”. Maku on kuitenkin iskevämpi ja mukavan kuivakka, vaikka hunajaiseen loppuliukuun hieman makeutta jääkin. Ei kovin hedelmäinen, eikä kovin mausteinenkaan, vaan sisältää ns. ”vähän kaikkea”, mutta ei sittenkään kunnolla oikein mitään - paitsi sitä hunajaista maltaisuutta ja vahvuutta. Keskikastiin menee tämä sinänsä ihan nautittava, mutta raskaamman puoleinen tripel.

Tällaista tällä kertaa. Ensimmäinen siis alimpaan kategoriaan, mutta kaksi muuta olivat "varsin jees".

On myös todettava, että 40 tripeliä typistyi tämän tilatun satsin osalta lukemaan 39, koska yksi paketin oluista oli kevyempi runsaasti humaloitu belgiale. En ole varma tilasinko sellaisen epähuomiossa vai lähettikö kauppa väärin, mutta väliäkös sillä. Olut oli erittäin hyvä, mutta ei toki noin viisiprossaisena tripelvertailuun sopiva. Täytynee Alkosta tai jostain metsästää muutama tripeli tähän lisää vielä, eihän sitä malta hyvää saagaa liian aikaisin lopettaa :)

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:
Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)

Kotiolutta: Panimo Duuni Sir Pale ja mäskihumaloinnin vaikutukset

1 kommenttia
 
Jyväskylän kotipanotandem Panimo Duuni eli Jouni Raninen ja Pekka Vesala lähestyivät blogistia jälleen kerran erittäin mielenkiintoisen oluen kanssa. Sir Pale on jenkkityylinen pale ale, jossa on kaikki aromi- ja kuivahumaloinnit jätetty pois, mutta sen sijaan lisätty humalaa reilusti jo mäskäykseen ja hieman myös keiton alkuun katkerointia varten. 

Olen mäskihumalointia kokeillut itsekin yhdessä IPA:ssa ja kirjoitin siitä aikoinaan vuonna 2015 muutaman rivinkin otsikolla "Täydellisen IPAn metsästys osa 1: Reseptin suunnittelua". Liitän mäskihumalointia koskevan osuuden tähän alle ja koko jutun pääset lukemaan tästä linkistä.

Mäskihumalointi:
Mäskihumaloinnissa humalaa lyödään maltaiden joukkoon jo mäskäyksen alussa, mutta mitä humalat siellä tekevät? Mitä hyötyä niistä on? Omaa kokemusta aiheesta ei vielä ole, paitsi sahdinteosta tavallaan, mutta siinä humalien määrät ovat niin pieniä, ettei sitä voi tähän verrata. Koska omaa kokemusta ei ole, on luotettava kirjallisuuteen ja nettilähteisiin.

Brew Your Own on julkaissut mäskihumaloinnista varsin kattavan artikkelin. Tekstissä verrataan mäskihumalointia kuivahumalointiin - siitä pitäisi jäädä olueen humalien aromikkuutta, mutta ei juuri ollenkaan katkeruutta. 
“Mash hopping, on the other hand, is seen as a replacement for dry hopping. Little or no bitterness is imparted to the beer, but the hop flavor and aroma of mash hopping are considered by some homebrewers to be highly desirable.”
Eurooppalaiset ”jalohumalat” toimivat artikkelin mukaan paremmin kuin jenkkihumalat. Aiheesta on eri foorumeilla paljon ristiriitaista tietoa, osa tykkää, osa ei koe ollenkaan hyväksi. Osa kertoo, että mäskäystehokkuus on laskenut kun humalat laskevat mäskin PH:ta. Homebrewtalk foorumilta löysin myös hyvän tutkielman aiheesta: ”Observations on Mash Hopping by Marc Sedam” 
”My first mash-hopped brew was a simple lager made using 10 pounds of pilsner malt, two ounces of Hallertauer Hersbrucker in the mash, and an ounce of Bullion in the boil for bittering. The resulting beer was shocking. It had hop aroma and flavor that I'd never been able to get in a beer before. When the beer was warmed up a bit, one whiff put me closer to a hop field than any glass ever before.”
Pakkohan sitä on kokeilla, koska miksi ei? Eikö? Nautin kesällä myös De Dochte van de Korenaarin Extase Double IPAn, jonka valmistuksessa humalaa on laitettu samalla tavalla joka vaiheessa, eli myös mäskiin, ja se oli myös todella hyvää. 

Sitten takaisin vuoteen 2018 ja maistamaan Duunin erittäin mielenkiintoista kokeilua.

Sir Pale
5,0%, 45 IBU

Tekijän kommentit:
"Sir Palen idea lähti siitä, että isot pojat intternetissä sano mäskäyshumaloinnin olevan hyvä juttu. Testattiin sitten sitä niin, että tehtiin mieto, kevyt pale ale, johon nakattiin yhteensä 10g / litra Citraa ja Cascadee mäskäykseen ja sitten 1g / litra Citraa 60 minuutin kohdalla keittoon katkeroks. Loput mahdolliset humaloinnit kaikki pois, niin maistaa ja haistaa sitten paljonko siitä mäskäyshumaloinnista on apua."
Mallaspohja:
4kg Pilsner malt. 300g Vehnä, 100g Ohrahiutaleita. 


Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa näyttävästi. Tuoksu on heti voimakkaasti ja hurmaavasti humalainen. Eksoottista hedelmää, vehreää humalapellettiä, hienoista yrttisyyttä ja sitruksisuutta. Kuin voimakkaasti kuivahumaloidun oluen tuoksu, vaikka kuivahumalointia ei siis ole tehty. Todella mielenkiintoista. Muutenkin laadukkaan ja hyvän oluen tuoksu. Maistaessakin huomio kiinnittyy ensin suutuntumaan, joka on melko täyteläinen ja öljyinen. Hedelmäisen aromaattista humalaa on mukana reilusti ja suutuntumakin on voimakkaasti kuivahumaloidun oluen kaltaisesti "humalaöljyinen".

Mäskihumaloinnista siis irtoaa aromia ja irtoaa ihan reilustikin, vaikka toki kaverit sitä todella hulppean määrän ovat käyttäneetkin (10g / litra). Mäskihumaloinnin vaikutus on siis kaikkea muuta kuin marginaalinen, olen yllättynyt miten paljon siitä irtoaa aromia. Nyt on hieno tunnelma - tässä sitä ollaan taas uuden oivalluksen äärellä. Opettavaisen oluen parissa. En olisi uskonut tämän metodin, näilläkään humalamäärillä, tuottavan näin voimakkaan aromaattista lopputulosta. 

Olut itsessään on muutenkin loistava. Vaalea, mutta ei ohkainen mallaspohja, reilusti humalan aromikkuutta, tuntuva katkero ja miellyttävä edelleen voimakkaan hedelmäinen jälkimaku. Hekuma on tosiasia. Mäskihumaloinnin eroa kuivahumalointiin on kuitenkin vaikeaa tämän perusteella todentaa, mutta paljon samaa ne tuntuvat tuottavan. Jälkimaun katkero tässä tuntuu kantavan iäisyyksiin asti ja katkero muutenkin on voimakas, ihan IPA-tasoa, mutta ei millään tavalla överi tai hyökkäävä. Ehkä mäskihumalasta saadaan aromien lisäksi siis miellyttävä pitkäkestoinen puraisukin - paha sanoa varmaksi, mutta näin voisi tämän perusteella ollakin. Erittäin hyvä olut ja lisäksi mielenkiintoinen sekä opettavainen ja ajatuksia herättävä. Suorastaan maisteluspektaakkeli!

Kiitokset tästä Panimo Duunin Jouni ja Pekka!

Onnittelut tässä yhteydessä kaksikolle myös Olutliiton valtakunnallisen kotiolutkilpailun stout/porter sarjan voitosta. Ottakaahan kotipanimo seurantaan Facebookissa.