Bonus tripel: Bosteels Tripel Karmeliet

0 kommenttia
 
Toteutin aiemmin tänä vuonna "tripel saaga" nimellä kulkeneen hommelin, jossa maistelin 45 erilaista tripeliä. Saaga alkoi huhtikuun alussa ja päättyi elokuun lopulla Straffe Hendrikin ja St. Feuillienin maisteluun. Viimeisessä jutussa jäin harmittelemaan sitä, ettei legendaarista Tripel Karmelietia ollut kevään ja kesän aikana saatavilla, joten se jäi tästä hommasta ulos. Maahantuoja Servaali oli kuitenkin hereillä ja lähetti maistettavakseni kaksi pulloa tätä tripeliä. Kiitos Servaali ja Larkion Henkka!

Näytepullot saapuivat jo muutama viikko sitten, mutta odotin ensimmäisen maistamista yhteen tiettyyn hetkeen. Tuo hetki koitti viikko sitten, kun vaimoni synnytti meille meidän viidennen lapsemme. Palasin yöllä synnäriltä kotiin ja korkkasin ensimmäisen pullon juhlavissa tunnelmissa. Ajatukset vaelsivat silloin olutta suuremmissa sfääreissä, joten en edes yrittänyt pukea olutelämystä sanoiksi, vaan jätin arvion tekemisen siihen toiseen pulloon, joka on siis vuorossa nyt. 



Tripel Karmeliet
8,4% | Ohraa, vehnää ja kauraa | Pullossa jälkikäytetty

Kirkas, vaalean kultainen ja tiiviskuplaiselta vaahdoltaan kestävä olut. Tällaiseksi tripelin aina miellän, vaikka saagan edetessä moni variantti oli enemmän oranssiin kallellaan. Tuoksu on miltei taivaallisen hyvä, vaikkei trappist-oluesta kyse olekaan. Viljaisaa, hieman mausteista ja saisonin tyyliin pirskahtelevan hedelmäistä aromikkuutta. Erittäin raikas. Korianteria kenties menossa mukana, mutta tätä ei etiketti mainitse. Suussa Karmeliet on kevyt, melko runsaan hiilihappoinen ja kevyesti katkeroitu. Tuoksun raikkaus jatkuu maussa alusta loppuun asti ja jälkimakuun jää vielä leijailemaan hento yrttinen mausteisuus. Alkoholi on täysin piilossa, mutta lämmittää toki. Vähän sellaisia pehmeän pippurisia Duvelin kaikuja tässä on, mutta viljava maltaisuus ja maut muutenkin ovat runsaampia ja voimakkaampia. Kyllä tämä ehdottomasti yksi tyylin valioyksilöitä on - fiilispohjaisessa rankingissa ihan siellä terävimmässä kärjessä. Kenties jopa paras, mutta sitä on mahdoton sanoa, ilman kattavaa rinnakkainvertailua. Toki päivän fiiliksetkin aina vaikuttaa arvioon. Loistava tripel joka tapauksessa.

Olisi kyllä hienoa saada tämä taas takaisin Alkon valikoimiin ja vielä hienompaa olisi tietysti kauppojen hyllyille. Nykyään alkoholipolitiikkaa koskeva keskustelu alkaa olla jo sitä luokkaa, että todennäköisesti saan vielä senkin päivän elinaikanani nähdä. 

Kaikki tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Corsendonk Gold Tripel
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades
Goliath Tripel
Chimay Cinq Cents Tripel
La Trappe Tripel
St. Feuillien Triple
Bosteels Tripel Karmeliet

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel
Westmalle Tripel
Straffe Hendrik Brugs Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus
Malmgård Emmer Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)


Olutarvio: Iso-Kallan Turmion Kätilöiden Pimeyden Morsian

0 kommenttia
 

Pimeyden Morsian

Panimo: Iso-Kallan Panimo, Kuopio
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Alko (4,51€ / 0,33l)

Industrial Metalia pääasiassa suomeksi esittävä Turmion Kätilöt julkaisee tänään uuden "Universal Satan" albuminsa, jonka kuuntelua siivittämään löytyy Alkon valikoimasta myös yhtyeen nimikko-olut Pimeyden Morsian. Oluen on valmistanut yhtyeen kotiseuduilla vaikuttava kuopiolainen Iso-Kallan Panimo, joka on aiemminkin kunnostautunut bändioluiden saralla Verjnuarmu oluellaan. Pimeyden Morsian on lanseerattu jo vuonna 2016, mutta silloin vain rajattuun ravintolajakeluun. Puheet lanseerauksen aikaan olivat ainakin kaikkea muuta kuin vaatimattomia:
”Pitkällinen turhautuminen jo markkinoilla olevien bändioluiden laatua kohtaan herätti ajatuksen, joka lopulta päätyi yhtyeen ja panimon yhteiseen tavoitteeseen luoda maailman paras bändiolut”

Pimeyden Morsian on tyyliltään Imperial Stout ja nämä vahvat stoutit ovat yleensä varsin korkeilla olutharrastajien top-listoilla, joten ainakin siinä mielessä puheille on löytymässä edes jonkinlaista katetta. Tyylin arvostetuimmat oluet ovat tosin yleensä olleet vielä jonkin verran vahvempia ja kasiprossaisena Pimeyden Morsian asettuukin tyylin alarajoille vahvuuden suhteen. Bändioluista samaan oluttyyliin asettuu mm. Behemoth Bafomet Imperial Stout (9+/10), joka 11,6% vahvuudellaan on toistaiseksi kaikkein vahvin maistamani bändiolut - ehkä paraskin. Pimeyden Morsiamen mausteena on käytetty brittiläisiä Northern Brewer ja East Kent Goldings humalia sekä tummapaahtoista kahvia ja kaakaota. Sysimustan värinsä se kuitenkin saa voimakkaasti paahdetuista Chocolate ja Black ohramaltaista.

Itse en yhtyeen uraa ole juurikaan seurannut, mutta heidän musiikkiaan olen kyllä kuullut - ei nimittäin sellaista saunailtaa taida olla enää viime vuosina ollut, missä joku kätilöfani ei olisi käynyt soittolistaa muokkaamassa uuteen uskoon. Kaljoittelun lomassa yhtyeen musiikki on mennyt itselleni alas kivuttomasti, mutta ehkä sittenkin ilman sen suurempia intohimoja. 

Oluen reseptiikkaa:
Maltaat : Pale Ale, Munich, Crystal, Chocolate, Black
Humalat : Northern Brewer, EKG
Muut : Tummapaahtoinen kahvi ja kaakao



Yön musta ja mokkaisen väriseltä vaahdoltaan niukahko olut. Paahdettu mallas ja mausteeksi lisätty kahvi tekevät tuoksusta miellyttävän kahvipapuisen - espressomaista väkevyyttä, jonka kylkeen nousee suolaista ”noitapillilakua”. Jykevän oluen intensiivinen tuoksu. Kielen päälle kaaduttuaan olut on niin ikään paahteisen maltainen, voimakkaasti kahvimainen ja keskiverrosti katkera. Jälkimaussa esiin nousee konvehtimainen suklaisuus. Kokonaisuus on melko kuiva ja suutuntuma tästä johtuen näinkin tuimalle oluelle hieman ohkaisen tuntuinen. Rahtunen maltaan makeutta kylkeen niin kokonaisuus nousisi vielä, omaan makuuni, seuraavalle stepille.  Tällaisenakin Pimeyden Morsian on kuitenkin todella miellyttävä - brutaalimpi lähestymiskulma makeamman ja pehmeämmän suuntauksen sijaan kuvastaa ehkä paremmin yhtyeen musiikkiakin. Voimakasmakuinen ja hieman lämmittäväkin olut on kyseessä. Jytisee, rytkyy ja yksinkertaisesti vaan toimii. Ei nyt sentään maailman parasta bändiolutta, mutta kotimaan rankingissä ollaan kyllä korkealla.

Yhteenveto

Voimakasmakuinen Imperial Stout
ARVOSANA: 9-

Olutarvio: Korpimallas Kaltio Pale Ale

0 kommenttia
 
Korpimallas on lokakuussa 2017 alkunsa saanut Timo Lähdesmäen ja Jani Lammisen kotiolutprojekti, joka kuitenkin jo tänä kesänä konkretisoitui ensimmäisen kaupallisen tai "kaupallisen", kuten kuin kaverit itse keittoaan kutsuvat, erän muodossa. Kyse lienee lähinnä hääoluesta, mutta jonkinlainen osa on mennyt myös ihan kauppoihin myyntiin. Hyvin nuoresta kotiolutharrastuksesta on siis kyse. Sain Timolta ja Janilta pullopostia eli blogistien kielellä aina niin herkulliselta kuulostavan "samplen". Oluen nimi on Kaltio Pale Ale ja se on keitetty Lohjalla UG Breweryllä.  

Saatekirjeestä poimittua: 
"Tiedostamme nöyrästi oman tilanteemme; olemme noviiseja ja valtakunta on täynnä meitä kokeneempia ja taidokkaampia mallasvirtuooseja ja humalaguruja. Tahtoisimme tehdä olutta ainakin osa-aikaisena elinkeinona, mutta paljon on vielä opittavaa. Siksipä arvostaisimme viiltävää arviointiasi."
Maistelusta kehkeytyikin mielenkiintoinen, koska en tiennyt oluen reseptiikasta mitään ennen maistamista. Etiketti kertoi vahvuudeksi 5,4% ja tyyliksi Pale Ale. Maistoin oluen ja totesin sen ilahduttavasti brittityyliseksi pale aleksi - jenkkityylisiä kun on markkinoilla jo vähintäänkin tarpeeksi. Maistamisen jälkeen kuitenkin suhailin Korpimaltaan kotisivuille ja sieltähän löytyi Kaltio Pale Alen reseptiikka aivan kokonaisuudessaan. Ja kyllä, arvaatte aivan oikein, jenkkityylistähän siinä oli lähdetty tekemään. 

Tässä ensin "sokkona" ennen reseptin katsomista suoritettu arvosteluni, josta voidaan jo etukäteen sanoa, että jos olisin tiennyt käytetyt humalat jne. olisi se varmasti muodostunut erilaiseksi, vaikka niin ei pitäisikään olla. Olen vuosien varrella kuitenkin oppinut, että alitajuntaisesti oluesta voi löytää esim. sitruksisia humalan aromeja, jos etiketti sanoo Cascade, vaikkei niitä siinä olisikaan. Ihmismieli, ainakin omalla kohdallani, toimii näin. Mutta, eteenpäin. Tässä siis "neitseellisesti" suoritettu arviointini:

Kaltio Pale Ale
5,4% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva
 

Kirkas, kultaoranssi ja mukavasti vaahtoava olut. Tuoksu tarjoaakin ehkä hieman yllättäen brittityylistä kuivan puumaista humalaisuutta ja pähkinäisyyttä sekä yrttimäisyyttä. Nykyään sitä vaan automaattisesti olettaa pale alen olevan jenkkityylistä. Virkistävä poikkeus! Maussa on karamellispähkinäinen mallasveto, humala tuottaa mukaan yrttimäistä mausteisuutta ja hieman kukkaisuutta. Ei juurikaan hedelmäisyyttä. Hyvä keskitäyteläinen ja rapsakasti katkeroitu suutuntuma. Joku ruohoisyrttinen (tai jollain tavalla jauhoinen/hiivainen) tunkkaisuus varjostaa kokonaisuutta ja lohkaisee raikkaudesta osan pois. Aromipuolella voisi humaloinnissa tapahtua enemmänkin, mutta katkerointi sen sijaan on hyvällä tasolla. Aivan maukasta juotavaahan tämä on. Mallaspohja varsin ESB-tyylisenä on minulle erityisesti mieleinen.

Tarkastellaanpa sitten oluen reseptiikkaa: Kaltiossa maltaina on ollut Pale Ale (65,9% mallaspohjasta), Vienna (30,8%) ja Crystal 50 (3,3%). Humalina 500 litran keitossa 300g Cascadea (katkero) ja aromipuolella 167g Cascadea sekä 250g Mosaicia. Hiivana US05.

Huomioni kiinnittyi heti hyvinkin maltillisiin aromihumalan määriin. Alle 1g/litra ei kotioluissakaan tuota kovin voimakasta aromia. Tässä siis heti ensinuuhkaisulla arvostelijan mieli sulki jenkkityylisen pale alen pois - ei ollut sitä tuttua hedelmäisyyttä eli pakko olla brittityylinen. Hieman mustavalkoinen ajattelutapa, mutta näin homma osaltani siis ilmeisesti toimii.

Halusin saada  pienpanimon käyttämästä aromihumaloinnin määrästä ihan oikeaa tietoa, joten otin yhteyttä tuntemaani pienpanijaan, jolta sain hänen kaupallisissa keitoissa käyttämänsä humalamäärät 500 litran American Pale Ale erään. Hänen humalalisäyksensä aromipuolella menevät näin: 10 min 700g, 5 min 800g, 0 min 550g ja lisäksi kuivahumalana 4-5 päivän ajan 1500g. Huomataan, että määrä on keitossakin jo moninkertainen. Tässä pienpanijalla toki tarkoitus on ollut tehdä enemmän överi kuin vajari ja Kaltiossa Korpimaltaan kaverit kertoivat yrittäneensä lopputuloksesta "hiukan sitruksista". Eri lähtökohdat siis, mutta antaa vertailu varmasti osviittaa kuitenkin. 

Joka tapauksessa Kaltio Pale Ale oli siis nautittava ja erityisesti mallaspohjaltaan maukas olut. UG Breweryn laatutasokin vaikutti kokonaisuutena hyvältä, joskin jokin tietty pieni tunkkaisuus oluessa oli - runsaampi aromihumalointi olisi tämän ehkä peittänyt. Kiitän opettavaisesta maistelusta, toivottavasti se oli sitä sekä minulle, että tekijöille. Onnea jatkoon! 


Lisää luettavaa aiheesta Korpimaltaan kotisivujen tarinaosiossa: http://korpimallas.fi/korpimallas/tarinamme-tahan-asti/

Tripel saagan päätös: Straffe Hendrik ja St. Feuillien + Reittausblogi Tripel #2 reseptiikka

3 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni jo päätepisteeseensä, eli tilanteeseen 40/40 maistettua tripeliä. Tämän jälkeen ostin kuitenkin vielä Alkosta viiden eri tripelin bonuskierroksen, josta viimeksi maistossa kävi kolme trappistia. Nyt saaga nivoutuu pakettiin näiden kahden viimeisen tripelin myötä ja sen jälkeen on luvassa vielä seuraavan kotitripelini reseptiikka. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus


De Halve Maan Straffe Hendrik Brugs Tripel Bier
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva, kandisokeri

Kirkas ja väriltään syvän kultainen olut, joka vaahtoaa runsaan kuohkeasti. Tuoksu ei anna paljoa itsestään irti. Kuivattuja hedelmiä, maltaisuutta, jonkin sortin marjaisuutta ja hieman hunajaisuutta. Ei ole sellaista hurmaavan raikasta mausteisen hedelmäistä ”nostetta”, kuin tyylin parhaissa.  Maku on kuitenkin voimakkaampi ja varsin nautinnollinen. Jotain (mielestäni) tripeliin kuulumatonta marjaisuutta maussakin kuitenkin on, mutta ei se makua sinänsä huononna - se on vain taas yksi erilainen komponentti tripelien monimuotoisessa tyylihaarassa. Melko makea ja täyteläinen tämä on, mutta miellyttävällä maltaisella tavalla. Hyvät sokeroidut kuivahedelmätkin maku tarjoaa ja lämpöaalto vie nielaisun jälkeen loppuvedon kuivempaan suuntaan. Suutuntuma on täyteläinen ja runsaan, mutta pehmeän hiilihappoinen. Kyllä tämä keskikastin tavaraa on. Ei lähelläkään heikointa kategoriaa, mutta melko kaukana myös huipusta. Loppujen lopuksi liian makea ja vähän turhankin tuhti (ja marjainen). Edelleen pidän tripelistäni eniten raikkaampana ja petollisen juotavana.



St. Feuillien Triple
8,5% | Sisältää ohramallasta

Utuinen, vaalean oranssihtava olut, jonka vaahto on melko runsas. Yrttimäisen mausteiset ja kuivatun hedelmäiset aromit nousevat tuoksussa päällimmäisinä esiin. Mausteisuus saa jopa pippurisia sävyjä ja vahvuuskin tuntuu nenässä. Hyvä intensiivisyys eli voima tuoksussa, mutta muuten ei lupaile vielä kuuta taivaalta. Maku on kuitenkin toimiva kuivemman ja katkeramman tripelin saralla. Siinä on varsin runsaasti mausteisuutta heti alkuvetoon, sitten kuivattuja aprikoosimaisia ja sokeroidun banaanisia tuntemuksia, jonka jälkeen hieman lämmin ja keskiverrosti katkeroitu finaali. Jälkipolte vetää jo melko kuivaksi ja hieman alkoholiseksikin. Joku kiehtova hedelmäisyys tässä mausteisuuden seassa on, vai onko se sittenkin jotain minttumaista yrttiä - en osaa kunnolla paikantaa maun lähdettä, mutta mielenkiintoisen twistin se tähän tekee. Voi olla hiivankin tuottamaa. Suutuntuman puolesta erinomainen - ei liiaksi makeutta ja kuohkeat hienostuneet hiilihapot. Voidaan asettaa kärkikastiin, mutta ei terävimpään kärkeen.

Huh! Olipahan melkoinen setti. 7.4. korkattiin ensimmäinen ja nyt 45 tripeliä ja kokemusta rikkaampana saaga on suoritettu... tai eihän se mitään suorittamista ollut, vaan useimmiten silkkaa nautintoa. 18 tripeliä ylsi fiilispohjaisessa rankingissa kategoriaan "Kärkipäätä". Kategoriaan "Varsin jees" pääsi 14 tripeliä ja sinne "vähän kehnompiin" jäi 10 tripeliä. Kolme oli jollain tavalla spesiaaleja, tai yksi oikeastaan jopa pilalla. Pakko sanoa, että varsin antoisa ja mielenkiintoinen kokemus oli tämä tällainen yhteen tyyliin omistautuminen. Ehkä opettavainenkin.

Jonkinlaisena tavoitteena oli tämän mittavan maistelun perusteella haarukoida sitä, mistä aineksista hyvä kotitekoinen tripel voisi muodostua. Ensimmäinen oma tripelini jota kahdessa saagan jutussakin maisteltiin (linkit löytyvät alta), oli hyvä startti, mutta ei vielä mitenkään sen hekumallisempi. Fiilispohjaisessa ehkä keskikastin alempaan osioon uppoava. Sen maltaisuus oli liian raskas ja jälkikäymiseen olisi saanut laittaa enemmän sokeria. Aromipuolen humalaa siinä oli perinteisiin tripeleihin verrattuna enemmän tai ainakin se tuoreena tuli niitä voimakkaammin esiin. Ihastuin myös monissa tripeleissä maistamaani korianteriseen mausteisuuteen - se luo sellaista tiettyä pirteää aromikkuutta ja raikkautta, jota tripelissä tarvitaan. Niinpä seuraava reseptini on alla olevan mukainen.






Perusmaltaana on edelleen Chateau Pilsner 6RW, ei syytä vaihtaa toimivaa ja hyvän viljaisen maun antavaa mallasta. Sen sijaan aiemmin käytetty vaalea karamellimallas Chateau Cara Clair on väistynyt ja tilalle on tullut vehnämallasta. Belgialaista vaaleaa vehnää ei ollut tilaushetkellä tarjolla, joten otin entuudestaan tuntematonta saksalaista Ireksiltä. Keski-Euroopassa ei (tietääkseni) juurikaan käytetä Viking Maltia, joten jätin sen heti laskuista pois. Aiemmin käyttämäni taloussokeri vaihtui dekstroosiin eli panimosokeriin, mutta sillä tuskin on suurta vaikutusta. Sen sijaan vähensin sokerin määrää 900g -> 500g. Aiempi tripelini oli 9%, tämä toivottavasti pullokäymisen jälkeen (se lisää alkoholipitoisuutta noin 0,3%) about 8,5%. Se tuntuu olevan tripelille hyvä vahvuus. Nyt lisäsin sokerin vasta keiton juuri loputtua, joten karamellisoitumista tuskin paljoa tuli.

Katkerohumalan määrä on sama (alfahapot näissä pelleteissä tosin vähän matalammat), mutta aromipuolelta otin puolet pois. Lisäksi mausteeksi laitoin 10 grammaa murskattuja korianterin siemeniä. Jännästi muuten vielä huhtikuun lopulla julistin itsevarmana, että korianteria ei tripeliini tule, mutta toukokuun lopulla olin jo valmis sitä harkitsemaan. No nyt sitä lopulta siihen sitten tulikin. Hiivana on sama Mangrove Jack's M31 Belgian Tripel, joka toimi hienosti ensimmäisellä kerralla. Koitin pitää muutokset aika pieninä, mutta kyllä niitä nyt melko lailla kuitenkin tuli. Kaikki on onneksi dokumentoituna. Oluen runko ja perusidea on sama eli vaaleaa ja nyt toivottavasti suussa myös kepeämpää ja kuohkeampaa. Toivottavasti tämä olisi parannus ensimmäiseen reseptiin verrattuna.

Valmistin oluen tasan viikko sitten eli viime viikon torstaina ja se saa olla pöntössä nyt ainakin kaksi viikkoa vielä. Sen jälkeen pullotus ja 3-4 viikon jälkikäyminen, jonka jälkeen maistellaan taas. Palaamme silloin asiaan - kiitos kaikille jotka olitte saagan aikana hengessä mukana ja jaksoitte kannustaa!

Ai niin... aivan varmasti joku olisi kysynyt, että mikä oli se kaikkein paras näistä. En ehkä aivan siihen pysty, mutta oma TOP-3 parhaiten mieleen jääneistä menee näin: De Gouden Boom Brugge Tripel, St. Bernardus Watou Tripel ja De Dolle Dulle Teve. Seuraavina sitten La Corne Tripel ja myös Oud Beerseel Bersalis sekä Corsendonk Gold ovat jääneet mieleen. Toki iso Chimay pottu oli niin ikään elämyksellinen, tai ainahan se on. Ykkösenä kuitenkin kirkkaimpana (ehkä!) tuo ensin mainittu De Gouden Boom Brugge. Vielä jäi jossiteltavaa, sillä Tripel Karmeliet ei leikkiin osallistunut (ei ollut saatavilla, nyt maahantuojat hereillä!), täytynee siis ottaa ensi kesänä uudelleen...

Kaikki tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Corsendonk Gold Tripel
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades
Goliath Tripel
Chimay Cinq Cents Tripel
La Trappe Tripel
St. Feuillien Triple

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel
Westmalle Tripel
Straffe Hendrik Brugs Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus
Malmgård Emmer Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)

Ympyrä sulkeutuu: Liefmans Goudenband 2009

1 kommenttia
 
Perustin Reittausblogin elokuussa vuonna 2010 ja yksi ensimmäisistä blogin olutarvioista oli Liefmans Goudenband vuodelta 2009. Sen jälkeen on tullut muutama olut "reitattua" tänne ja nyt ympyrä tavallaan sulkeutuu, kun korkkaan kellaristani samaa erää olevan pullon. Tuli aikanaan hommattua kaksi pulloa ja ensimmäisen arvion päätteeksi lupasin säilyttää toista "ainakin pari vuotta". No, kahdeksan vuotta on mennyt, mutta päiväystä oluella on vielä jäljellä. "Vanhaksi" tämä menisi vasta heinäkuussa 2019. 


Ympyrä sulkeutuu myös sillä tavalla, että pelkkien olutarvioiden määrä täällä Reittausblogin varsinaisella nettisivulla tulee vähenemään. Kirjoittelen tänne jatkossa satunnaisia juttuja sitten muista olutaiheista ja tietysti tarkemmat arviot edelleen mahdollisista kotioluista tai muista spesiaaleista. Jatkossa olutmaisteluiden pääasiallinen julkaisualusta on sosiaalinen media, pääasiassa Reittausblogi Facebookissa ja arviokin kenties vain lyhyempi mielipide käsillä olevasta oluesta. Pitkien alustukset sisältävien olutarvioiden kirjoittaminen vie liiaksi aikaa, eikä tunnu enää aina niin mielekkäältä. Tuntuu, että se homma on nyt kahdeksan vuoden aikana jo koettu. Pari "arviota" olenkin jo julkaissut pelkästään facessa ja tietysti julkaissut kivat kuvat oluista Instagramiin myös.  



Liefmans Goudenband 2009
8,0% | Hapanolut (Flanders Oud Bruin)
"Liefmans Goudenband is one of the most distinctive dark beers in the world. Made in open vats with beer of mixed fermentation, it is left to mature for four to 12 months in the cellar. Mature beer is then fortified with younger beer, so the fermentation process starts up again. Liefmans Goudenband is a beer for storing, and just keeps improving over the years like a fine wine. Even after ten years, this dark red beer tastes as fresh as ever."
Olut vaahtoaa lasiin kaatuessaan, mutta vaahto katoaa nopeasti. Lasiin jää kirkas, mahonkisen punertava olut, jonka tuoksu on voimakas. Tuoksu on kuin calvadosta tai etäisesti jopa konjakkia. Siinä on kuivattuja hedelmiä, tammea, vaniljaa, jopa maltaisuutta. Maussa ikä ei ole vienyt terää pois - olut on edelleen hyvässä iskussa, eikä millään tavalla pilaantunut. Maussa on marjaisuutta, maltaisuutta, tammea ja hieman omenaisuutta. On maukasta ja monimuotoista makusteltavaa. Happamuus supistaa suuta hieman, mutta lambicien irvistysasteesta ollaan todella kaukana. Tämä on täyteläinen ja pehmeäkin. Hieno hetki maistella pitkään säilytettyä olutta, joka on vielä lisäksi täydellisesti kunnossakin. En osaa sanoa miten tämä on muuttunut, mutta muistaisin nuoren yksilön olleen ainakin ärhäkämmän hapan. Tai sitten kahdeksan vuoden aikana suu on jo tottunut happamuuteen ja hapokkuuteen sen verran, ettei tällainen enää laita suuta niin suppuun. Maukasta on, ei voi muuta sanoa. Ei ehkä niitä itselleni rakkaimpia oluttyylejä, mutta on näitä aina välillä, noin kahdeksan vuoden välein ainakin, mukava maistella. Iso pullo on juhlava ja siitä riittää makusteltavaa hyväksi toviksi.

Trappist-tripelit: Chimay / Westmalle / La Trappe

2 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi päätepisteeseen, eli tilanteeseen 40/40 maistettua tripeliä. Tämän jälkeen on kuitenkin vielä luvassa nyt alkava bonuskierros viiden Alkosta tilatun tripelin voimin. Näistä viidestä kolme ensimmäistä sattuu olemaan trappisteja, joten niputetaan ne tähän yhteen juttuun. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.
 

Chimay Cinq Cents Tripel
8% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta | Korkissa vuosi 2017

Ikoninen trappisti-tripeli ja isosta pullosta. Kaatuu lasiin oranssihtavana ja tummempana kuin muistikuvissa. Vaahtoaa villisti. Kuvassa sai kerrankin jättää pikarissa Chimayn logon näkyviin. Tuoksu on muiden tripeleiden tapaan kuivahedelmäinen, hunajainen, aprikoosimainen ja hieman mausteinen. Lisäksi löytyy sitä tuttua ”päärynänkuorimaista belgihedelmää”. Kuivatut hedelmät nousevat tässä voimakkaammin esiin kuin tyylissä keskimäärin - hieman erinomaisen Bruggse Triplen tapaan. Maku on hyvä ja suutuntuma erinomainen. Kuivakka, runsaan hiilihappoinen, mutta kuitenkin kuohkean pehmeä ja vain lempeästi lämmittävä. Katkeroahan tässä on tyylin keskivertoa tuntuvammin ja sekin puoli toimii hyvin. Jälkimaku on jopa pippurisen yrttimäinen hieman saisonmaiseen tapaan. Korianteriakin saattaa olla, vaikka sitä ei etiketissä mainitakaan. Maussa on kuitenkin varsin mausteinen veto. Tässä setissä on ollut lempeän täyteläisiä ja pehmeitä tripeleitä ja sitten toisessa päässä näitä kuivahkoja ja ärhäkämpiä tapauksia, joihin tämä Chimayn klassikkokin kuuluu. Pidän ehkä enemmän juuri tämän tyylisistä, mutta kuitenkin sellainen tietty helppous säilyttäen. Siinäkin tämä Chimay onnistuu hyvin, mutta ei kuitenkaan niin erinomaisesti kuin jotkin muut. Päällimmäisenä nyt mieleen nyt tulee hiljattain nautittu ja jo mainittukin Bruggse Tripel, jonka nyt siis sijoitan tämän Chimayn klassikon edelle ja on tässä pitkässä saagassa ollut muitakin. Tämä menee tosin silti heittämällä ylimpään kategoriaan. Hieno olut ja jos ei nyt ihan terävintä kärkeä omaan makuuni, niin hyvin lähellä kuitenkin. Iso pullo saa iloiselle mielelle.


Westmalle Trappist Tripel
9,5% | Sisältää ohramallasta | BBE 29/11/2019

Utuinen ja väriltään kultaoranssi olut kaatuu lasiin. Vaahto on runsas ja jättää näyttävät pitsit lasin reunoille. Pieniä hiivapartikkeleita leijailee rauhallisesti oluen seassa. Tuoksu on aromaattisen kuivahedelmäinen, kukkaisen hunajainen ja hieman humalainen sekä mausteinen. Kokonaisuutena hyvin intensiivinen ja selkeä tuoksu - ehkä vahvimmat ”belgihedelmät” toistaiseksi. Maku on maltaisempi ja hunajaisempi, vahvuuskin tulee hieman läpi, kuten aiemmilta maisteluilta muistelinkin. Jälkimaku on edelleen kuivuvan hunajainen ja pippurinen. Erinomaiseen tuoksuun verrattuna maku on pienoinen pettymys, vaikkei se huonokaan missään tapauksessa ole. Voimakas hiilihappoisuus, keskiverto katkerointi, mausteisuus sekä alkoholin melko voimakaskin lämpö vaan tekevät tästä turhankin hyökkäävän. Intensiivisyys ei ole huono asia, mutta tässä mennään pari askelta liian pitkälle. Jostain syystä loppuvetoon jää vielä sokerista makeuttakin, vaikka muut elementit tuntuvat sotivan sitä vastaan. Ei missään tapauksessa se tyylikkäin trappisti-tripel tai tripel ylipäätään, mutta ylempään keskikastiin. Tuoksu lupaa paljon, mutta maussa on liikaakin dynamiittia.
 


La Trappe Tripel
8% | Vesi, ohramallas, glukoosisiirappi, humala, hiiva

Illan jo pimetessä lasiin kaatuu oranssihtavan kultainen, läpinäkymätön ja vaahdoltaan tripeliksi melko maltillinen. Tuoksu on huumaavan kuivahedelmäinen, parfyymimäisen kukkainen ja hieman hunajainen. Hieman mausteisuuttakin. Onpa raikas tuoksu, kiehtovaa ja houkuttelevaa. Maku on myös hyvä, ellei peräti erinomainen. Kuivattuja hedelmiä aprikoosimaiseen ja sokeroidun banaanimaiseen tapaan. Kevyesti hunajaista ja maltaista makeutta, yrttimäistä mausteisuutta ja kevyesti, mutta selkeän tuntuvasti katkeroa. Tripelin perusmakuja, mutta huomattavan raikkaalla hedelmäisyydellä. Tämä on muutenkin tripeliksi erittäin juotava, hieman sellainen tripelien Duvel. Ei vahvuus paljoa maussa paina. Runsaan kuohkeat hiilihapot ja kepeä, mutta silti suun täyttävä suutuntuma. Hieno olut on kyseessä. Ylimpään kategoriaan menee! Ehkä satsin tripeleistä kaikkein viehättävin hedelmäisyys, mutta kokonaisuudesta vielä hieman puuttuu ”sitä jotain”. Ehkä jälkimakuun jää sittenkin liiaksi hunajaista makeutta tai jokin muu tuntuma tässä on, mikä nappaa juotavuudesta pienen pykälän pois.
 
Jäljellä on vielä ainakin St. Feuillien Tripel ja Straffe Hendrik Tripel (molemmat Alkosta).
 
Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Corsendonk Gold Tripel
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades
Goliath Tripel
Chimay Cinq Cents Tripel
La Trappe Tripel

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel
Westmalle Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus
Malmgård Emmer Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)
 

Kotiolutta: Beerzebub La Saison du Succubé

0 kommenttia
 
Reittausblogistin arvioitavaksi on saapunut kotiolutta pääkaupunkiseudulta. Oluen tyylilaji on saison, jonka mallaspohjassa on käytetty ruistakin. Sinkkuhumalana Nelson Sauvin, joka on tämä mielipiteitä jakava uusi-seelantilainen "mustaherukkapuskainen" ja voimakasarominen humala.

Tekijöiden kertomana:
"Taustatietona, että kyseessä kahden miehen panokollektiivi. Alkuun tosiaan lähdettiin ihan pussilla ja kylmälaukulla mäskäämällä liikkeelle. Niistä ensimmäisistä tuotoksista ei paljon kannata puhua, mutta kyllä niistä sai jo käsityksen, että ihan oikeaa bisseä pystyy kotona tekemään. Osaamisen karttuessa on myös viemäriin menneiden pullojen määrä on vähentynyt. (Tosin tuo frendi on aika sitkeästi juonut kutakuinkin kaikki epäonnistuneetkin.) Jossain vaiheessa sitten investoitiin Grainfatheriin, ja sillä tämäkin olut on paneskeltu."
La Saison du Succubé
6,6% | 30 IBU

Maltaat: Pilsner, Vienna, Ruis
Humalat: Nelson Sauvin
Hiiva: White Labs - Belgian Saison II Yeast WLP566

Täydellinen resepti löytyy Brewer's Friend sivustolta, jonne pääset tästä linkistä


Utuinen, oranssihtava olut, jonka vaahto muodostuu tulppaanissa asiaankuuluvan kuohkeaksi. Tuoksu on hieno! Todella aromaattisesti ja voimakkaasti saisonhiivan mausteisia piirteitä ja sitä paljon puhuttua "belgihedelmää", joka on jotain kuivattujen hedelmien ja päärynänkuorien yhdistelmää. Paljon tulee hedelmäisyyttä myös humalasta ja kyllä sitä mustaherukkapuskaakin sieltä löytyy. Jopa pippurisuutta hiivasta. Tämä WLP566 ei ole minulle omasta käytöstä tuttu, mutta vaikuttaa heti erittäin hyvältä. Maku on niin ikään herkullinen. Ennen maistamista jännitin vähän sitä, että ruis veisi saisonille tärkeästä raikkaudesta ja kuivuudesta jotain pois, mutta näin ei vaikuta käyneen. Ruis sen sijaan tuo oman säväyksensä muutenkin mausteiseen jälkimakuun. Suutuntuma on saisonmaisen iskevä, raikas ja sopivan kuivakka. Katkeruutta ja varsinkaan aromihumalaa unohtamatta. Itse asiassa aromi- ja kuivahumalasta vaikuttaisi tulleen suutuntumaan täyteläisyyttä tuovaa humalaöljyisyyttäkin. Hiilihappoja voisi ehkä olla vielä pykällys enemmän, kuten monissa aidoissa belgeissä - se tekee raikkaudesta vielä korostuneemman. Tämän olen huomannut tässä kesän aikana eri tripeleitä maistellessani. Joka tapauksessa todella herkullinen, tasapainoisesti sekä mausteinen, että hedelmäinen saison, johon sekä ruis, että Nelson Sauvin tuovat oman twistinsä. WLP566 jäi tästä mieleen. Mahtavat aromit on hiiva tuottanut. Laatutaso on moitteeton.

Kiitokset tälle kaksikolle todella hyvästä oluesta!

Olutarvio: Mufloni Fressewerk

0 kommenttia
 

Mufloni Fressewerk

Panimo: Beer Hunter's, Pori
Oluttyyli: Savuolut
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Alko (4,01€ / 0,33l)

Paikalliseen pitkäripaiseen oli tullut uutta porilaisolutta, jonka poimin kutkuttavien speksien saattelemana talteen. 8% vahva savuolut ei ole ihan arkipäivää ja ajattelisin sen toimivan erilaisia makkaroita maisteltaessa sekä myös mainiona seurajuomana. Etiketti kertoo ohra- ja vehnämallasta käytetyn. Katkeroita 42 EBU.


Utuinen, ruskeahko ja vaahdoltaan beigevivahteinen olut. Tuoksu tarjoilee limpunkuorimaisia ja tuhdimman toffeisia maltaan sävyjä. Savu on vain sivujuonteena mallasvetoisessa tuoksussa. Havuisen humalaisiakin sävyjä erottuu. Tuoksu lupailee, mutta antaako maku? Antaahan se. Olut on suussa täyteläinen ja maltillisesti hiilihappoinen. Toffeemainen makeahko mallas hallitsee alkua, keskivaiheilla mäntyisen havuinen humalaisuus tasapainottaa ja loppuvedossa on mallaslimppua, savua sekä yrttimäisyyttä. Hieman lämmittävä, mutta ei ollenkaan alkoholinen. Todella runsaan maltainen ja runsasmakuinen olut. Nuotiosavuinen meininki pysyy taustalla kautta linjan, mutta tekee mukavan lisäsäväyksen makuun. Schlenkerlan faneille ei savuisuus välttämättä riitä, mutta oluen suurimmat kiksit tulevatkin runsaasta maltaisuudesta. Tykkään kovasti. Syksyn iltanuotioille tai kotahommeleihin taattua laatua.

Yhteenveto

Täyteläinen ja runsasmaltainen savuolut

Kotiolutta: Harri Puhakka Export Stout

0 kommenttia
 
Kotkalaisen Harri Puhakan Extra Stout on kesähelteillä jäänyt jääkaappini perukoille ja odottanut korkkaamistaan jo reilut kaksi kuukautta. Sateinen ilta Raumalla herätti kuitenkin mielenkiinnon tuhdimman stoutin suuntaan. Tai tuhdimman ja tuhdimman, en oikeastaan tiedä tästä oluesta mitään. Voihan se olla miedompaakin, mutta nimensä mukaisesti Extra Stout olisi kuitenkin hieman vahvempaa. Tyylinsä (jos tämä nyt on sellaista) tunnetuin lienee itsensä Guinnessin legendaarinen Special Export.


Täysin mustaa olutta mokkavivahteisella ja melko ilmavalla vaahtokukalla. Tuoksu on runsaan paahtomaltainen, runsaan konvehtimaisen suklainen sekä hieman kahvimainen ja humalainen. Tuoksu ei anna lupauksia runsaasta maltaan makeudesta, vaan nimenomaan sellaisesta kuivakamman paahteisesta meiningistä. Onpa muuten parin kuukauden tauon jälkeen taas mukava tuoksutella tällaista intensiivistä ja paljon puhuttelevaa olutta. Makuakin löytyy. Se onkin enemmän liitulakuista, jopa hieman suolaista paahteisuutta ja vähän vähemmän sitä pehmeää suklaata. Katkeruuskin tuntuu, mutta ei sitä liikaa ole. Voisi ehkä olla hieman enemmänkin. Vahvuuttakin täytyy olla ainakin seitsemisen prosenttia. Lasia kun pyörittelee ja kääntelee niin vaahto viipyilee pitkään lasin reunoilla. Nielaisun jälkeen hieman lämmittää, mutta vahvuus ei missään tapauksessa "polta" maun läpi, vaan varsin lempeästä oluesta on kyse. Siitäkin huolimatta, että yleisilme on kuivakamman paahteinen ja jopa hieman pureva. Suutuntuma on vain keskitäyteläinen - hieman runsaampi runko saisi siis omaan makuuni olla, mutta hiilihapot ovat sopivan maltillisella tasolla. Jälkimaku on pitkä ja edelleen hieman suolaisen lakritsainen ja tumman suklainen. Tiukkaa tavara on. Lappeenrantalaisen Tujun niin ikään mainio Export Stout N:O 2 tulee mieleen, mutta ei ehkä ihan niin vahvana (Tuju oli 8%). Hieno ja laadukas olut joka tapauksessa ja olipa mukava kaikkien vaaleiden (ja runsaasti nautitun sahdin) jälkeen maistaa taas tällaista makupommia. 

Kiitokset kaimalle oluesta ja pienet pahoittelut maistelun viivästymisestä.

Olutarvio: Tornion Panimon Sonata Arctica Arctic Lager

0 kommenttia
 

Sonata Arctica Arctic Lager

Panimo: Tornion Panimo, Tornio
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma, 2,99€/0,5l)

Sonata Arctica liittyy omaa olutta julkaisseiden bändien joukkoon tällä Tornion Panimolla toteutetulla Arctic Lagerilla. Päivittäistavarakauppojen nykyiseen maksimivahvuuteen valmistettu olut lupailee tölkissään arktisia, viileitä, virkistäviä ja humalluttavia hetkiä. No mikä ettei. Oluttyylinä tällainen lager on tietysti kaikille tuttu. Neljä raaka-ainetta - vesi, ohramallas, humala ja hiiva.


Sonata Arcticaan itseltäni löytyy myös varsin henkilökohtaiset siteet. Bändi oli ehkä suosikkibändini teini-ikäisenä ensimmäisen levyn (Ecliptica, 1999) aikaan ja muistan nähneeni heidät livenä Köyliön Lallintalolla vielä silloin, kun vokalisti Tony Kakko soitti itse koskettimia. Armeijassa tuvassamme soi monesti silloin tuore Silence (2001), jonka balladien tahdissa me silloin niin kovin nuoret sällit muistelimme kotona odottavia tyttöystäviämme. Yhteinen taipaleemme katkesi kuitenkin kolmannen levyn jälkeen (Winterheart's Guild, 2003) musiikkimakuni muuttuessa eri suuntaan. Nämä kolme ekaa levytystä ovat joka tapauksessa sellaisia nuoruusajan klassikoita, joihin palaan aina silloin tällöin uudelleen. 
"Sulje silmät ja koe revontulet, tunne ensilumen raikkaus suussasi..."

Kultainen ja hieman kuparivivahteinen olut kaatuu lasiin melko kirkkaana. Oluen ylle rakentuu kaunis kestävä vaahto. Tuoksu on lagerille hyvin tyypillisesti varsin neutraali, mutta kuitenkin peruslageria tuntuvasti runsasmaltaisempi. Tuo ohramaltaiden tuoksu on leipäinen ja paahdetun leivänkuorimainen ja humalista tulee siihen päälle mukavasti kukkaista sekä yrttimäistä aromikkuutta. Melkein kuin peruslagerin tuoksu siis, mutta kaikki elementit nousevat esiin voimakkaammin ja runsaammin. Maku jatkaa samaa rataa ja oluella on hieno, melko täyteläinen suutuntuma pehmeillä hiilihapoilla. Alkumaussa on maltaan leipäisyyttä ja makeutta, jonka lopun tasapainottava katkerohumalointi pyyhkäisee sivummalle, johdatellen oluen katkeran kuivuvaan ja hieman ruohoisen yrttimäisen humalaiseen jälkimakuun. Aika oppikirjamainen suoritus hieman tuhdimman ja runsasmakuisemman lagerin saralla. Toimivia perusoluen makuja ilman mitään kikkailuja, ja mikä tärkeintä, erittäin laadukkaalla toteutuksella. Raikas ja runsasmakuinen lager Tornion Panimolta. Pohjoisen panimolta pohjoisen bändille - toimii!

Yhteenveto

Runsasmaltainen, pehmeä ja raikas lager
ARVOSANA: 8+

Tripelien keräilyerät: Goliath ja Malmgård

0 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 38/40 ja vuorossa ei olekaan seuraavaa kolmea arviota vaan seuraavat kaksi, jotta saadaan 40/40 täyteen. Tämän jälkeen on vielä bonuskierros viiden Alkosta tilatun tripelin  voimin. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.


Goliath Tripel
9% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva

Utuinen kultaoranssi olut, jonka seassa lilluu pieniä hiivapartikkeleita. Enkä edes kaatanut pohjia myöden. Hieno vitivalkoinen ja pitkäkestoinen vaahtokukka. Tuoksussa on appelsiinimaisen hedelmäistä ja jopa aromaattisen humalaista tuoksua. Hieman myös kukkaista hunajaa, mutta ei juurikaan mausteisuutta. Mainio hedelmävetoinen tuoksu! Suutuntuma on täyteläinen ja melko pehmeä. Maussakin on hieno hedelmäisyys ja runsas hunajainen maltaisuus. Kuohkeat hiilihapot ja vahvuus täysin piilossa. Nyt on maukasta. Pelkkiä miellyttäviä piirteitä. Hieman toki lämmittää, mutta niin pitääkin. Mahtavat käymisaromit tässä. Kärkipäätä ehdottomasti!

Malmgård Emmer Tripel 
8,3% | Ohramallas (Pilsner), Vehnämallas (Emmer), sokeri, humala (Perle, Spalt Select), hiiva

Oranssinen, hieman kuparisvivahteinen ja vaahdoltaan niukka tripel. Tuoksuun nousee leipäistä, hieman vehnäistä maltaisuutta, hunajaisuutta ja lopulta myös sitä belgityylistä päärynäistä hedelmäisyyttäkin. Hieman myös vehnäolutmaisia piirteitä, liekö sitten emmeristä peräisin. Suutuntuma on melko täyteläinen ja tyyliin nähden maltillisesti hiilihappoinen. Mallaspohja on tähän tyyliin runsas ja turhan makeakin. Maussa on kuitenkin mukavasti hedelmäisyyttä ja hunajaisuutta ja loppuvedon lämpö pysyy hienosti aisoissa. Suutuntuma on kuitenkin makeudesta ja maltillisista hiilihapoista johtuen turhan raskas. Hyviä makuja, mutta kaipaisi hienostuneempaa suutuntumaa. Pullossa ei myöskään ole hiivaa, eli tämä ei ilmeisesti ole pullossa jälkikäytetty, kuten tripelin ehdottomasti pitäisi olla oikeanlaisen kuohkean suutuntuman saavuttaakseen. Olen vähän kahden vaiheilla menisikö tämä keskikategoriaan vain vähän kehnompien joukkoon. Maku on hyvä, mutta tuntuma ei niinkään. Alimpaan menee. Kyllä se niin on, että suutuntuma on tripelissä juotavuuden kannalta ehkä tärkein ominaisuus - vahvuuden on oltava piilossa ja juotavuuden yllättävän raikas näin vahvalle oluelle.

Nyt olisi siis laskujeni mukaan 40 tripeliä maistettu ja vielä (ainakin) viiden tripelin bonuskierros tarjolla.

Fiilispohjaisessa rankingissa ylimpään kategoriaan ylsi 15 tripeliä, keskikastiin 12, vähän kehnompiin 10 ja jollain tavalla spesiaaleja oli 3. Painotus on siis mukavasti siellä paremmassa päässä. Kahden ylimmän kategorian tripelit olivat sellaisia, joita mielelläni maistaisi joskus uudelleenkin, mutta alimman kategorian tripelit taas voi jättää jatkossa rauhaan. Ei niitäkään toki irvistellen juomaan joutunut, mutta tyylissä vaikuttaisi omaan makuuni olevan runsaasti maukkaampiakin yksilöitä. Haluan tässä kohtaa vielä painottaa, että ranking on todellakin nimensä mukaisesti fiilispohjainen. Oluita ei maisteltu mitenkään ryppyotsaisessti vaan ihan kirjaimellisestikin nautiskellen. 

Katsotaan mihin suuntaan bonuskierros vielä heilauttaa tilannetta ja lisäksi yritän nyt ehtiä tekemään sen toisen oman tripelin vielä tässä loppukesän aikana. Jos nyt ilmat ja sitä myötä käymislämpötilatkin hieman viilenisivät tässä ensin. 

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Corsendonk Gold Tripel
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades
Goliath Tripel

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus
Malmgård Emmer Tripel

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)

Fiskarsin Panimo: Simon Says Yarrow Grisette

0 kommenttia
 

Simon Says Yarrow Grisette

Panimo: Fiskarsin Panimo, Fiskars
Oluttyyli: Grisette
Alkoholipitoisuus: 3,5%
Saatavuus: Kaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Fiskarsin Panimolta tupsahti näyteputelina eteeni elämäni ensimmäinen Grisette -tyylinen olut. Muistin lukeneeni tästä tyylistä joskus aiemmin Olutkoiran blogista ja sieltähän se juttu edelleen löytyy. Kyseessä on mieto olut, jota belgialaiset kaivos- ja tehdastyöläiset joivat virkistykseksi. Fiskarsin Panimon Grisettestä vastaa panimoon kevättalvella 2018 tullut uusi pääpanija Simon McCabe. 36 vuotias britti on toiminut aiemmin Lontoossa One Mile End Breweryssä. 

Simon kertoo panimon tiedotteessa:
”On hienoa päästä työskentelemään Suomeen ja tuomaan uusia tuulahduksia maailmalta. Suomen olutskene on nyt todella mielenkiintoisessa vaiheessa joten tämä on loistava hetki lyöttäytyä mukaan. 

Yksi mielenkiintoisempia tehtäviä Fiskarsin panimolla on oluiden tynnyrikypsytysohjelman käynnistäminen. Naapurissa toimivan Ägräs Distillery tarjoaa tähän erinomaisen mahdollisuuden. Tulemme käyttämään kypsytyksessä Oloroso, Akvavit ja viski tynnyreitä. Ja erityisen innoissani olen  Suomen luonnon eri yrttien ja villimarjojen mahdollisuuksista oluen maustamisessa."
Nyt siis käsissä on juurikin suomalaisella yrtillä, eli siankärsämöllä (engl. Yarrow) maustettu olut. Humalana tässä Grisettessä on käytetty saksalaista Pure -lajiketta.



Vaalean oranssi, vaahdoltaan keskirunsas olut. Tuoksu on aika lailla kevyen saisonin tyylinen, tarjoten yrttimäistä mausteisuutta, raikasta "belgihedelmää" ja hieman omenankuorimaisuutta. Siankärsämön yrttimäisyys on tuoksussa selkeänä elementtinä mukana. En välttämättä tunnistaisi sitä, ellen olisi perehtynyt raaka-aineeseen Testowitin teon yhteydessä. Maku on myös hyvä ja olut toimii mainiosti siinä tarkoituksessa jota varten se on tehty. Virkistävä, raikas ja janon sammuttava olut. Maussakin on saison-tyylisiä käymisaromeita mausteisuudesta lähtien, sopivan napakasti katkeron puraisua ja sitten sitä siankärsämön vaikeasti kuvailtavaa makua - se on jostain mintun ja limen välistä ja tuntuu myös suussa hieman sitrushedelmän tapaan suuta supistavana ja ehkä hieman karvaana. Suutuntuma on toki kevyt, mutta sopivan runsas hiilihapotus ja järkevästi annosteltu katkerohumala toimivat niin, ettei vetisyyttä pääse livahtamaan edes loppuvetoon. Oikein miellyttävä kokemus ensimmäiseksi Grisetteksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Simonin edesottamuksia Fiskarsin kattiloiden ääressä.

Yhteenveto

Raikas "pikkusaison" eksoottisella yrtillä.

Olutarvio: Vakka-Suomen Pintaliitäjä

0 kommenttia
 

Pintaliitäjä

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Oluttyyli: Vehnäolut
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Keskon kaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

Katselin Citymarketin hyllyillä oluita ja silmät osuivat tällaiseen pulloon, jonka etiketistä en heti pystynyt ensi vilkaisulla panimoa tunnistamaan. Olut oli yllätyksekseni Vakka-Suomen Panimon valmistama. Luulin ensin, että nyt uudistetaan brändiä, eikä oluet olekaan enää tutun Prykmestar merkin alla, mutta tästä ei ilmeisesti olekaan kyse, koska etiketissä mainitaan myös valmistuttaja, joka on Kesko. K-ketjun tilaamaa tavaraa siis.  Etiketti mainitsee oluen olevan suodattamaton vehnäolut ja mausteina kerrotaan olevan appelsiininkuorta ja korianteria.


Hieman utuisen oranssihtava olut kaatuu lasiin mukavasti vaahdoten, mutta vaahto ei kestä kovinkaan pitkään. Tuoksu on voimakkaasti appelsiininkuorimainen ja korianterisen mausteinen - ihan ehtaa witbieriä tuntuisi sen puolesta olevan, mutta Hoegaardenia raskaammin. Todella appelsiininen tuoksu. Maku toimii myös kohtalaisen hyvin, mutta siinä kuitenkin liiaksi makeutta. Makeus karsii pois suurimman osan witbiereille ominaisesta kepeydestä ja hekumallisesta raikkaudesta. Todella appelsiininen ja lopussa jopa lämmittävästi korianterinen olut kuitenkin on, joten mistään pliisuilusta ei voi syyttää. Suutuntuma on makeudesta johtuen hieman raskas ja hiilihapotkin turhan maltilliset tämän tyyliselle oluelle. Ei tämä silti missään tapauksessa huono ole. Mieleen tuli lähinnä männä vuosilta tuttu Saimaan Brewers Special Belgian Wheat, joka sekin hieman liian makeana mielestäni hävisi aidoille ja raikkaammille belgeille.

Yhteenveto

Runsaan appelsiininen vehnäolut

Triplasti tripeliä: En Stoelemings / Schapen Kop / Het Nest

1 kommenttia
 
Reittausblogin massiivinen tripel saaga eteni viimeksi tilanteeseen 35/40 ja vuorossa on seuraavat kolme arviota. Jos et tiedä mistä tässä kaikessa on kyse, niin lukaise tämä alustus.

En Stoelemings Curieuse Neus
7,4% | Vesi, mallas, humala, hiiva | Pullotettu 5.12.2017 

Uudemman panimon tripeliä tarjolla. Jos etikettiä oikein tulkitsen, niin aloittanut 2014. Vain 7,4%, joka lienee toistaiseksi setin kevyin noteeraus. Kirkkaanlainen ja väriltään tummemman kuparinen olut kaatuu pikariin. Vaahtoaa kohtalaisesti. Väriltään siis tyylin keskivertoa tummempi. Tuoksuun lehahtaa hunajaisuutta, hieman viennalagerin tyylistä makoisampaa maltaisuutta ja jopa marjaisuutta. Kuivattuja hedelmiäkin on hieman. Ei pöllömpi tuoksu. Makukin on keskivertoa maltaisempi ja sitä kautta makeampikin. Löytyy hunajaisuutta ja jälleen sitä hieman marjaisampaa otetta, eikä niinkään raikasta hedelmäisyyttä tai tripelille ominaista mausteisuutta. Hiivan rooli jää tässä neutraalimmaksi. Makeutta siis on ja suutuntumakin jää maltillisen hiilihappoiseksi, joten yleisilme on auttamatta liian raskas. Itse asiassa melko pitkälti samaa tasoa kuin Malmgårdin Emmer Tripel - siinä on samat ongelmat kuin tässäkin. Ei tarpeeksi iskevyyttä! Ihan juotava, mutta valahtaa nyt fiilispohjaisessa rankingissä alimpaan kategoriaan.


Schapen Kop
 8%, 29 EBU, 11 EBC | Vesi, mallas, humala, hiiva, korianteri 

Tummemman kuparista se on tämäkin ja vaahtoa kohoaa vain vähäisesti - tripelien standardeilla nyt ainakin. Tuoksussa on hunajaa, mausteisuutta ja yllättävää lievää happamuuttakin. Ei täysin vakuuta, mutta jotain kiehtovaa tässä on. Maku on taas makeahkon maltainen ja jopa imelän hunajainen. Loppuvedossa on hieman etikkaista vivahdetta. Liekö siis tarkoitetussa kunnossakaan? Raskaanlainen suutuntuma se tässäkin on, ei tarpeeksi hiilihappoja, mutta makeutta liiaksikin. Jälkimaku on huono, siinä se hapan vivahde nousee esiin. Ei liene tarpeen arvostella pidemmälle, tämän tuskin pitäisi olla tällainen. Eka mielestäni laatuvikainen settiin. 



Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades 
8%, 38 EBU | Vesi, mallas, humala, hiiva, sokeri, mausteet 

Hieman utuinen ja väriltään vaalea tripel. Vaahto on tyylikkään pitsikästä. Tuoksu on kuivahedelmäinen, kevyesti hunajainen, tuntuvan mausteinen ja kukkaketoisen yrttimäisesti humaloitu. Nyt on oikein korostettua tuo humalan aromikkuus perustripeliin verrattuna. Jopa saisonmainen tai farmhouse alemainen viba. Hyvä tuoksu! Maku toimii myös mainiosti. Sopivan kuivakka ja hienostunut suutuntuma tripelille, hiilihappojakin on kuohkeasti. Humalointi on maun puolella myös perustripeliä korostetummin esillä sekä aromipuolen-, että katkeron osalta. Mausteisuutta löytyy myös, mutta on vaikea yksilöidä mitä mausteita voisi olla käytetty. Jälkimaussa on jopa anismaisuutta, mutta sitä tuottaa jotkin belgihiivatkin. Miellyttävä maku. Kohtalaiset fruitit, tuju mausteisuus ja humalaisuus. Runsasmakuinen, mutta enimmäkseen siis kuitenkin perinteisiä tripelin makuja. Ylimpään kategoriaan tämä, mutta ei terävimpään kärkeen kuitenkaan.

Nyt on siis 38/40 takana. Kuten aiemmin kerroin, niin yksi neljästäkymmenestä tilaamastani tripelistä olikin joko minun tai kaupan erheen takia miedompi belgityylinen ale, mutta sen tilalle nousi Malmgårdin Panimon keväällä näytteeksi lähettämä Emmer Tripel. Kokonaismäärä siis pysyy muuttumattomana ja 40 tripeliä maistellaan. Mutta, ei siinä vielä kaikki! Tämän jälkeen tulee vielä bonuskierros, jossa maistelen vielä viisi Alkosta toissaviikolla tilaamaani tripeliä. Kokonaismäärä tulee siis olemaan 45 tripeliä, eiköhän niiden myötä saa jo jonkinlaisen käsityksen tyylistä ja sen myötä sitten voisi itse tavoitella hekumallisen tripelin kotivalmistusta. Harmittavaa on, että Tripel Karmeliet, yksi vanhoista suosikeistani, ei tähän joukkoon kuulu, sillä sitä ei tällä hetkellä Alkosta saa. Täytynee koittaa kysellä sitä johonkin paikalliseen kuppilaan tai pitää silmät auki nettiostoksilla. 

Aiemmat tripel-saagan jutut:

Fiilispohjainen ranking:

Kärkipäätä: 
Gouden Carolus Tripel
Kapittel Watou Tripel Abt 10°
Oud Berseel Bersalis Tripel
St Idesbald Triple
Gentse Tripel
De Leite Enfant Terriple
De Dolle Dulle Teve
La Corne du Bois des Pendus La Triple
St. Bernardus Watou Tripel
Reinaert Tripel
De Koninck Triple d’Anvers
De Gouden Boom Brugge Tripel
Het Nest SchuppenBoer Jack Of Spades 

Varsin jees: 
Tongerlo Prior
D'Oude Caert Tripel
Postel Tripel
Leffe Triple
Corsendonk Gold Tripel
Witkap Pater Tripel
Ename Tripel
Ter Dolen Tripel
Kasteel Tripel
Corsendonk Agnus Tripel
Val-Dieu Triple
Vicaris Triple
Petrus Gouden Tripel

Vähän kehnommat: 
Dronkeput Tripel
De la Senne Jambe-De-Bois
Adelardus Belgian Tripel
Moeder Overste Tripel
Affligem Tripel
Grimbergen Tripel
Kempisch Vuur Tripel  
Waterloo Tripel
En Stoelemings Curieuse Neus

Spesiaalit: 
Ardenne Triple (bretta)
Wilderen Kanunnik Tripel (överimausteet)
Schapen Kop (laatuvikainen, etikkainen)