Puolan craftia: Stu Mostów

0 kommenttia
 
Puolan craft beer katsaukseni alkoi Browar Pintaan tutustumalla ja nyt seuraavaksi vuorossa on vuonna 2014 perustettu Browar Stu Mostów (100 Bridges Brewery). Panimorakennus, jonka yhteydessä on myös 60 paikkainen ravintola, sijaitsee Wroclawissa. 2000-litraisella laitteistolla on mahdollista valmistaa 500 000 litraa olutta vuodessa eli kokoluokka vastaa esim. Vakka-Suomen Panimoa.

Kuva: Browar Stu Mostów


Ensimmäisenä maistoon kauppavahvuinen vehnäolut, sitten rukiinen Russian Imperial Stout ja viimeisenä Imperial IPA. 


WRCLW Hefeweizen
4,5%, 13 IBU, BBE 02.02.2017

Vaalea ja hiivat pullon pohjalta mukaan pyöräyttämällä tietysti asianmukaisen samea vehnis. Tuoksu on kevyt, hieman sitruunainen, neilikkainen ja tuoreen banaanimainen. Aika pirtsakka tuo sitruksinen kevyt hedelmäisyys ja mukava hieman makean vehnäinen mallaspeti sen alla. Maku on tyylille ominainen - hieman makea, pehmeä, kevyen banaanimainen ja neilikkainen sekä tässä tapauksessa myös tuoksun tavoin hieman sitruunainen. Pientä pirtsakkaa hapokkuutta ja pehmeät, mutta runsaat hiilihapot. Yleinen keveys tietysti hieman haittaa, mutta maitokauppavahvuiseksi hefeksi tämä on mallikas suoritus. Voisi juoda litroittain.



WRCLW Rye RIS
10,2%, 62 IBU, BBE 23.03.2017

Maltaat: Pilsner, Ruis, Caramel 400 EBC, Munich, Chocolate wheat, colouring malt, sugar.
Humalat: Magnum, Tettnanger

Mustaa, tietenkin. Niukka vaahto muodostuu päälle. Tuoksussa on suolaista lakritsia ja mukavan tuntuvasti ruistakin. Lakritsaisuus on todellä päälle käyvän runsasta ja hyvällä tavalla. Kaakaomaista laktoosia, hitunen kermakahvia ja jonkinlainen kukka-asetelmakin tuoksusta löytyy. Yllättävän lempeä tuoksu näinkin vahvalle oluelle. Maku on vahvan paahteinen, edelleen suolaisen lakritsainen ja rukiinen. Runsas - se olisi kai se yksi sana, jos tätä yhdellä sanalla kuvailla pitäisi. Alun suolaisesta "noitapilli" lakritsista siirrytään sujuvasti runsaaseen toffeeseen ja sen jälkeen loppumaun ruisleipäiseen kohtalaisen katkeraan tuntumaan. Nyt on runsasmakuinen, tuhti ja laadukas olut. Alkoholi on täysin piilossa runsaan rungon suojissa. Ruis on maukkaasti esillä, kerrassaan. Lakritsainen ja merisuolainen tuntuma osuu mielestäni myös loistavasti old school Russian Imperial Stoutin syvimpään olemukseen. Jytisee! Tämä olut on huippu - kiitettävällä tasolla.



Salamander Imperial IPA
8,5%, 90 IBU, BBE 06.12.2017

Maltaat: Pilsner, carahell, wheat
Humalat: Katkero; Columbus (US) Aromi; Eureka! (US), Mandarina Bavaria (DE) / Kuivahumalointi; Calypso, Eureka!, Citra, Cascade (US)
Hiiva: US-05

Oranssihtava utuinen olut, joka vaahtoaa mukavasti rennollakin kaadolla. Tuoksussa on todella tuhti kattaus tuoreen vehreää humalapellettiä, miltei ruohoisuutta, mutta samalla myös appelsiinimaista hedelmää. Runko tuntuu kevyen toffeisena taustalla. Tuoksusta kävi heti selväksi, että kuivahumalaa on käytetty reilusti ja maistamalla käy selväksi, että sama isompi kauha on ollut käytössä katkeropuolellakin. Katkero alkaa heti alkumausta terävänä ja suutuntuma on humalaöljyisen tuhti. Raakaa ruohoista ja mausteista voimaa, jonka seasta hedelmäisyys ajoittain pilkahtelee. Maltaisuus on runsasta myös, mutta ei se mahda katkerolle mitään - ja niinhän asia saa tässä tyylissä ollakin. Hedelmäbuffetin niukkuus ajoittain häiritsee, mutta katkerosta nautin kyllä suuresti. Ei siis aivan napakymppi, mutta huippuoluen perusta tässä on - ruohoisuudesta pois ja hedelmää tilalle niin kokemus voisi olla orgastinen.

Näin siis Stu Mostów pisti kehiin aika vakuuttavaa tavaraa niin laadullisesti kuin reseptiikaltaankin. Suositukseni!

Seuraavaksi tutustumisvuorossa on kehuttu AleBrowar.

Kotiolutta: Tampereen Insinööripanimo Quattro IPA

0 kommenttia
 
Tampereen Insinööripanimo lähetti taannoin tuhdin kattauksen kotioluitaan maistettavaksi. Lähden etenemään heti vahvimmasta päästä ja korkkaan ensimmäiseksi Quattro IPAn, joka on panimon erää #11.

Panimosta:

Quattro IPA (erä #11)
Triple IPA (tai DIPA tai joku Strong Ale?) - 10,7%, 150 IBU, 45 EBC
Pantu 15.10.2016, pullotettu 1.11.2016

Maltaat: Pale Ale, Vienna, Cararye (Weyermann), Crystal Rye (Thomas Fawcett), kaurahiutale, Carapils (Weyermann), vaalea kandisokeri & entsyymimallas
Humalat: Columbus (katkero), Amarillo, Chinook, Citra
Hiiva: US-05
Lisäksi käytetty irish mossia kirkasteena.

"Haluttiin tehdä olut, joka kuvastaa etiketin autoa (Audi Sport Quattro S1), kaikkea sekaan ja paljon. Yllättävän hyvin maistunut jopa ipoista vähemmän välittäville. Olut on mäskätty Partigyle-menetelmällä, eli tämä on ensimmäisenä kerätty vahva olut."


Kastanjaisen värinen ja vahvuudestaan huolimatta mukavasti vaahtoava olut. Tuoksu on jykevän runsas amerikkalaisen Barley Winen tyyliin - on karamellista toffeeta, hieman marjaa ja marenkia, mutta samalla jykevän sitruksinen ja raikas humalointi. Alkoholi ei tuoksussa nouse esiin muuten kuin yleisenä "voimakkuutena". Maku jatkaa tuoksun linjoilla - jykevän toffeisen mallaspohjan päälle rakentuu sitrusmainen humalointi, joka johtaa lopussa karvaamman greippiseen rypistykseen ennen jälkimaussa esiin nousevaa väistämätöntä hentoa maltaan makeutta ja kevyttä rukisuutta. Katkero rakentuu alkumausta lähtien hiljalleen, mutta on lopussa yltynyt jo miltei hampaista kiilteet syövyttävälle, eli erittäin nautinnolliselle tasolle. Vahvuus ja vahva maltaisuus syövät raikkautta, mutta harvaa miltei 11-prosenttista nyt raikkaaksi kehutaankaan - enemmän tämä on sellainen vahva ja runsasmaltainen American Strong Ale tai Triple IPA (jos sellaista nyt "virallisesti" onkaan), kuten saatekin pohjustaa. Laadullisessa mielessä täysin onnistunut - hiivakin on ollut erittäin vahvassa vierteessä elinvoimainen ja tyytyväinen, eikä ole tuottanut häiritsevää sikunaisuutta. Reseptiikka toimii myös, joskin olut on tyylissään hyvin tyypillisen makuinen - perinteiset humalalajikkeet tuottavat tietysti perinteisen makuisen humalapommin, eikä se varsinaisesti ole moite.

Hyvä ensikosketus näiden kotipanijoiden oluisiin. Näin vahvassa oluessa aina arveluttaa käymisprosessiin laatu, mutta tässä tamperelaiset olivat nyt onnistuneet ihan nappiin eli käyminen oli tapahtunut puhtaasti. Asiaan eniten vaikuttavat riittävä hiivan annostelu (elinvoimaisen hiivan!), vierteen ilmaus (hiiva tarvitsee happea lisääntyäkseen) ja hiivalle sopiva stabiili käymislämpötila.

Setin muut oluet ovat tyyleiltään India Dark Ale, Brown Ale, IPA, 2xJouluolut ja Portteri, joista luvassa arviot myöhemmin.

Olutarvio: Pyynikin Diablo Thorium Black Stout

0 kommenttia
 
Kuva: Sakara Records (Harri Hinkka)

Thorium Black

Panimo: Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere
Oluttyyli: Stout
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Diablon keikat & olutravintolat rajoitetusti (arvioitu pullo saatu panimolta)

Kalajoelta lähtöisin oleva, mutta sittemmin tamperelaistunut metallirykmentti Diablo on tehnyt uuden yhteistyöoluen useasti palkitun Pyynikin Käsityöläispanimon kanssa. Noin vuosi sitten yhteistyö poiki Corium Black nimisen 4,5% stoutin ja nyt panoksia on kovennettu ja sammioista puskettu ulos kaksi tilavuusprosenttia vahvempi Thorium Black. Olut on tehty yhtyeen 20-vuotista taivalta juhlistamaan ja on tarjolla ainakin tulevilla keikoilla:

3.2. Tanssisali Lutakko Jyväskylä
4.2. Kulttuurikuppila Brummi, Rauma
10.2. Hevimesta ,Oulu
11.2. Rytmikorjaamo Seinäjoki
17.2. Ravintola Kerubi Joensuu
18.2. Tavastia Helsinki
24.2. Bar Kino Pori
25.2. Mari´s coffee Anjala

Pyynikin Käsityöläispanimosta kerrotaan oluen olevan mustaakin mustempi ja humaloinniltaan vivahteikas sekoitus jaloa keskieurooppalaista katkeroa ja amerikkalaista sitrusta. 

Kuva: Pyynikin Käsityöläispanimo


 

Mustanpuhuvaa, valoa vasten aavistuksen colan sävyistä olutta, jonka ylle rakentuu tiivis mokkavivahteinen vaahto. Tuoksussa on mustaa ja voimakasta tunnelmaa - paahteisuutta, kahvipapuisuutta, kaakaota  ja hieman tupakkaa sekä savuisuutta. Oluen kannattaa antaa kunnolla lämmetä ennen korkkaamista, siten aromit tulevat parhaiten esiin. Maku on myös vahvan kahvipapuinen, paahteisen maltainen sekä aavistuksen nuotiosavuinen. Myös konvehtimaista suklaisuutta voi löytää. Suullisen loppupuolella esiin nouseva humalien katkeruus on varsin tiukasti pureva ja johdattelee nauttijan noitapillimäisen lakritsaiseen ja hivenen suolaiseen lopetukseen, jossa on kevyesti sitä sitrusmaista amerikan humalaakin. Kokonaisuutena toimiva, kuivahko ja kahvinen stout, jonka vahvat maut tuskin jättävät suomalaista metallikansaa kylmäksi. Peruslageriin tottuneelle makusinfonian tuottama alkushokki voi olla melkoinen, mutta se riski kannattaa ottaa, sillä olut on taatusti kokemisen arvoinen. Pyynikki on jo aiemmin todistanut osaavansa tummien oluiden tekemisen taidon, eikä tämä tee poikkeusta linjaan. Laadukasta ja vivahteikasta kamaa, jossa on riittävästi koukkuja - aivan siis kuten bändin musakin.

Yhteenveto

Runsasmakuinen stout
ARVOSANA: 8½

Kotiolutta: Granden Fruity & Choco IPA

2 kommenttia
 
"On hyvin pitkälti erinomaisen reittausblogisi ansiota, että aloin tekemään mäskäämällä kotioluita ja en ole päätöstä katunut. Kiitokset hyvistä ohjeista, joilla pääsin alkuun. Mäskäystekniikalla laatu on ihan toista luokkaa, kun vertaa Laihian Mahteihin, joita tuli tehtyä joskus opiskeluaikana 90-luvulla."
Näillä sanoilla alkuun kajahtaa Pirkkalan Jan-Erik "Grande" Granbackan oluiden mukana tullut saatekirje. Aina tulee yhtä hyvä fiilis, kun joku on saanut tästä blogista kipinän oman kotipanemisen aloittamiseen. Se tulee edelleen, vaikka yhteydenotot lasketaan jo useissa kymmenissä. 

Jan-Erik kertoo tehneensä nyt 14 erää oluita, jotka ovat olleet pääasiassa voimakkaasti humaloituja jenkkityylisiä IPA-oluita. Esikuvina ovat toimineet mm. Mikkeller ja To Öl, Dogfish Head ja Omnipollo. Hän kertoo alusta asti kokeilleensa monipuolisesti humalalajikkeita myös sen normaalin C-alkuisen jenkkikattauksen ulkopuolelta ja saaneensa rohkaisevaa palautetta ystäviltä. Nyt sitten myös minulle testiin Fruity IPA ja Choco IPA.  

Laitteistona Granden kotipanimossa on 16 litrainen kattila ja huuhtelu tapahtuu käyttäen pesuvatia, johon on porattu reikiä. Suodattimena vadissa käytetään IKEAn verhoja, joka ei kuulemma ole optimiratkaisu. Rakenteilla on uuteen taloon tuleva parempi järjestelmä. Hiivastartterit hän tekee pakastetusta ylijäämävierteestä, jotka kiehautetaan ennen panopäivää ja laitetaan hiiva vuorokaudeksi sinne starttailemaan - tämä onkin fiksu ratkaisu, sillä hyvinvoiva hiiva on käymisprosessin tärkein yksittäinen asia. Vinkkinä hän mainitsee, että startterin käyttäminen sujuu erinomaisesti Lidlin lasisisissa Vitafit appelsiinimehupulloissa, joihin vedetään folio suuaukon päälle. Näinhän se näissä hommissa menee, ei aina tarvi olla hienointa hifistelyä, vaan maalaisjärjellä ja soveltamalla pääsee jo pitkälle.



Fruity IPA
5,6%
Maltaat: Crystal, kaurahiutaleet, Pale Ale ja Vienna
Humalat: Amarillo, Citra, Jarrylo, Mandarina Bavaria ja Pilgrim
Hiiva: US-05

"Tarkoituksena oli tehdä oikein hedelmäinen IPA ja valitsin tarkoituksella hedelmäisiä humalia. Jostain siihen tuli veriappelsiinin makua, liekö sitten Mandarina Bavaria syypäänä?"


Utuinen, oranssihtava olut, joka vaahtoaa IPA-lasiin mukavasti. Tuoksu iskee vasten kasvoja voimakkaan aromihumaloidulla sitruspommilla - siinä on jos jonkinlaista mandariinia, mangoa ja greippisyyttä sekä lisäksi kukkaketomaista kevään tuoksua. Raikas tuoksu - se kertoo heti olennaisimman, eli sen, että laatutaso on kunnossa. Ei mitään tunkkaisuuksia. Jösses sentään, miten tuore humala tuoksuukin taas niin hyvältä! Suussa hiilihappotaso on aluksi hieman koholla omiin mieltymyksiini nähden. Pienen pyörittelyn jälkeen ja hetken asetuttuaan tuntuma on parempi ja maut erittäinkin miellyttävät. Klassista länsirannikon sitrusvetoista IPAa on nyt tarjolla ja katkeruuskin on riittävällä tasolla tyydyttämään blogistihörhön tarpeet. Sitrushedelmäiset, kuivakan greippiset sävyt saavat taustatukea makeamman hedelmälihaisilta nektariinimaisilta tropiikinhedelmiltä, joihin useasti kehumani Mandarina Bavaria lienee vahvasti osasyyllinen. Monipuolinen hedelmäkattaus, kuten toki etiketti ja saatekin jo lupasi. Kyllä se vaan on taas todettava, että kotipanijat Suomessa tekevät hienoa jälkeä - laatutaso on kunnossa, eikä reseptiikassakaan ole mitään moitittavaa. Upean hedelmäinen IPA. Jos verrataan parhaaseen viime vuonna maistamaani IPAan niin suutuntuma on ainut mikä erottaa tämän erinomaisen IPAn aivan huippuluokan jytkystä - sellainen tietty maltainen runsaus ja öljyinen tuntuma vielä uupuu, mutta humalien aromit ovat (ainakin muistikuvieni perusteella) tässä yhtä hekumallisella tasolla ja miellyttävän monipuolisella kattauksella. Nyt ei ole sitä suoraviivaista sitrusjyystöä vaan sieltä hedelmäkorista on poimittu greipin lisäksi muitakin hedelmiä salaattiin mukaan. 

Choco IPA
6,7% 
Maltaat: Amber, Brown, Cara Pale, Chocolate ja Pale Ale
Humalat: Amarillo, Mosaic, Southern Cross ja Warrior 
Hiiva: S-04

"Ensimmäinen versio tästä oluesta oli oikeastaan Stout / Black IPA, jossa oli myös kahvia mukana. Kumma kyllä olut maistui salmiakille! Tein sitten oheisen uuden version, jossa lisäsin suklaamaltaiden osuutta ja jätin kahvin pois. Siitä tulikin sitten oikein suklainen. En sitten tiedä mihin lokeroon tuon laittaisi, mutta itse kutsun sitä suklaa IPA:ksi."


Tumman ruskeaa, miltei mustanpuhuvaa olutta, joka vaahtoaa melko runsaasti. Tuoksussa on nyt paahteista otetta, mutta kuitenkin Black IPAmaisen kevyesti (eli melkein väriksi vaan), eikä stoutmaisessa mittakaavassa. Humalaa on sitrusmaisesti, mutta saan taas paahtomaltaasta ja runsaasta humaloinnista jonkun pyörän sisäkumimaisen mielleyhtymän, jossa on hieman bitumiakin rinnalla - tästä syystä Black IPA on yksi inhokkityyleistäni. Jokin siinä vaan tökkii. Maku on kuitenkin parempi - siinä paahtomaltaan kahvimaiset ja tumman suklaiset piirteet pääsevät paremmin esiin ja luovat miellyttävän pohjan, johon runsas katkero lopulta rakentuu. Humalien hedelmäiset piirteet ovat tässä esillä aiempaa Fruity IPAa tukahdutemmin. Ikään kuin tummempi ja vahvempi mallaspohja söisi niistä parhaan terän pois. Jälkimaku on peräti tumman suklainen, aina suklaan pieneen kitkeryyteen asti. Tuoksu ei skulannut, mutta maku jättää miellyttävän fiiliksen. Runko toimii maussa stoutmaisena ja tumman suklainen kahvisuus viehättää. Black IPAa tässä on runsas katkeruus, mutta ei oikein muuta. Runko on enemmän runsaamman stoutmainen ja IPA-tyylinen hedelmäisyys hautautuu sen alle. Kuivahko, lämmittävä ja laadukas stout kuitenkin. Olisin vallan tyytyväinen jos olisin itse tehnyt. Jykevää ja puhuttelevaa tavaraa.

Kiitokset Jan-Erikille maistuvista oluista ja onnea myös tuleviin panoihin!

Puolan craftia: Browar Pinta

0 kommenttia
 
Tilasin laatikollisen puolalaista craft beeriä Browarium verkkokaupasta ja alan nyt käymään laatikon sisältöä läpi panimoittain. Mikäpä sen parempi panimo aloittaa kun Puolan craft-skenen vuonna 2011 käynnistänyt ja edelleen sen aallonharjalla surffaileva Browar Pinta. Eat Polska -sivusto kertoo Puolan skenestä kovia lukuja; vuonna 2015 aloitti yhteensä 57 uutta panimoa ja yhteensä puolalaispanimot julkaisivat samana vuonna 1164 uutta olutta.

Pinta on sopimuspanija, eli heillä ei ole omaa laitteistoa. Suurin osa heidän oluistaan on valmistettu Browar na Jurzessa lähellä Katowiceä.

Ensimmäisenä maistoon itseoikeutetusti ensimmäinen Puolassa valmistettu India Pale Ale, Atak Chmielu (engl. "attack of hops"), joka julkaistiin toukokuussa 2011 ja on noussut ikoniseen asemaan Puolan skenessä.
  
 
Atak Chmielu
6,1%, 69 IBU, BBE 07.06.2017
Maltaat: Weyermann Pale Ale, Melanoid, Carahell, Carapils
Humalat: Citra, Simcoe, Cascade, Amarillo.
Hiiva: Safale US-05

Kuparinen olut mittavalla vaahdolla. Vaahto jättää tiheää pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksussa on makeaa mansikkaisuutta (Citrasta) ja sitrushedelmää, mutta myös varsin tukevasti karamellistoffeista maltaisuutta. Makukin on vastoin nykyistä IPA-ihannetta makea ja runsasrunkoinen. Onneksi vastapainoksi löytyy runsasta ja pitkäkestoista katkeruutta, joka suurimmaksi osaksi tasapainottaa kokonaisuuden. Hedelmäisyyden suurin tykitys jää makeuden jalkoihin, mutta kyllä sitä hedelmäsosemaista nektarimaisuutta sieltä kuitenkin löytyy - se on se tiukempi sitrus ja mäntyinen sivallus, joka nyt jää puuttumaan. Nimensä mukainen humalien hyökkäys löytyy kuitenkin IBU-lukemaa kovemmasta katkeruuden tunnusta, joka on hyvinkin miellyttävä. Kokonaisuus on kuitenkin liian makea, varsinkin isoon pulloon pakattuna - tahmeus valtaa suun jo lasin toisella puoliskolla. Laadullisesti täysin kunnossa ja ihan positiivinen ensikosketus puolalaisiin uuden aallon oluisiin.  

 

Modern Drinking
6,5%, 70 IBU, BBE 13.03.2017
Maltaat: Weyermann Pale Ale, Carapils
Humalat: Mosaic
Hiiva: Safale US-05

Utuinen ja vähävaahtoinen olut, jonka väri on oranssihtava. Tuoksussa on nyt mustaherukkaisuutta ja "pellettimäistä humalaa", jonka yhdistän aina Mosaiciin. Nenään tulee myös kypsän trooppista passionhedelmäisyyttä. Todella voimakkaan humalainen tuoksu ja nyt oluen nimenkin mukaan modernimmalla tavalla - karamellinen mallas ei nimittäin tuoksu vaan mallaspohja on selvästi Atak Chmielua vaaleampi. Suutuntuma on tiukasti katkeroitu ja runsaan humalaöljyinen - smoothia, mutta terävää samaan aikaan. Tropiikin hedelmät, mustaherukkapuska ja pellettimäisempi, hieman karkean ruohoinen osasto löytyy maustakin. Nautinnollista tavaraa. Tällainen suutuntuma IPAssa pitää ollakin, humalan pitää maistua ja tuntua! Tämä oli ainut näistä kolmesta, jossa oli hiivaa pullon pohjalla. Liekö kaksi muuta sitten suodatettu?


Imperium Atakuje
7,8%, 81 IBU, BBE 19.06.2017
Maltaat: Weyermann Pale Ale, Diastatic, Melanoid, Carared, Carapils
Humalat:  Zeus/Columbus, Chinook, Centennial, Citra, Cascade, Palisade
Hiiva: Safale US-05

Täysin kirkas, väriltään kuparinen olut, joka vaahtoaa IPA-lasissa jälleen totutun runsaasti. Tuoksussa on Atak Chmielun kaltaista Citran mansikkaisuutta, mutta nyt runsaammin ja hieman kermajäätelömäisellä taustakompilla. Hyvin pehmeää ja kypsää hedelmäisyyttä tämäkin tarjoilee. Rungossa on runsasta karamellistoffeista maltaisuutta, joka tukee humalaa, mutta tuntuu ajoittain myös pakottavan sen parasta terävyyttä allensa. Makukin on hyvin samankaltainen Atak Chmielun kanssa - makeaa maltaisuutta, mansikkaisuutta ja tropiikin hedelmää, mutta sellaisella kermaisella hieman imelällä karamellikuorrutteella. Runko on vielä Atakia runsaampi ja katkeruuden tuntu sen ansiosta kesympi. En oikein tiedä pitäisikö vahvuutta olla enemmän vai humalaa vieläkin enemmän, että kokonaisuus toimisi DIPAmaisen jyhkeästi. Nyt vaikuttaa olevan vain vieläkin makeampi versio jo valmiiksi turhan makeasta Atak Chmielusta.

Kokonaisuutena Browar Pintan oluet olivat kaikki laadukkaita ja maukkaita - kaksi toki makeita omiin ihanteisiini nähden, mutta se ei ole panimon ongelma se. Jäi hieman harmittamaan, etten tilannut tältä panimolta mitään muuta kuin näitä jenkkityylisiä, mutta asian voi tietysti korjata seuraavissa tilauksissa. Positiivinen mielikuva siis jäi tästä panimosta. Suosittelen.

Lisää Puolan crafteja tulossa blogiin tässä lähiaikoina.

Kotiolutta: Lalli & Karvinen Jouluolut (stout)

0 kommenttia
 
Sitten maistoon paikallislehden sivuilta tuttu Lalli & Karvinen duon Braumeisterilla keitetty jouluolut, joka on tyyliltään stout. Reseptiikkaa ei sen tarkemmin ole tiedossa, mutta alla olevan lehtijutun mukaan kyseessä on viiden maltaan yhdistelmä - Pils, Vehnä, Cara Pale, Chocolate ja Roasted Barley. Kyseessä lienee pintahiivaolut eli ale, vaikka tekijöiltä on kyllä laadukkaita lagereitakin maistettu. Paikallislehden juttu kuvassa alla (klikkaa toki isommaksi).

 

Olut kaatuu lasiin mustana ja vaahtoaa suoralla kaadolla kohtuullisen maltillisesti. Oluen pitää antaa ensin hieman lämmetä, jotta tuoksusta saa kunnolla aromeja irti. Siinä on paahteisuutta, suolaista lakritsia ja suklaisuuttakin. Tyylipuhdas tumman maltainen stoutin tuoksu. Humalaa ei varsinaisesti erotu ja käymisaromisuuskin on melko puhdasta - ehkä brittityylinen kanta kohtuullisen viileässä käytettynä. Olut on suussa melko pehmeä ja miellyttävän tukeva, mutta kuivuu kuitenkin loppua kohti sellaiseen Export Stout tyyliseen irkkufiilikseen. Suklaisuutta on maussa tuoksua enemmän ja jälkimaku kääntyy mahtavasti suolaisen lakritsaiseksi ja juuri sopivan katkeraksi, niin että pehmeys pysyy yllä ja suutuntuma miellyttävänä loppuun asti. Jälkimaku on lähinnä yrttinen ja kahvin makuakin kielelle jää. Ei ole kyllä valittamista kokonaisuudessa. Alusta loppuun miellyttävää juotavaa. Potkua lienee perstuntuman perusteella sellaiset about 6-7%. Kuivahko, mutta silti tukevarunkoinen stout. Tyylipuhdasta ja läpikotaisin laadukasta olutta, tykkään!

Olutarvio: Sori Brewing Dark Humour Club Hot Chocolate Imperial Stout

0 kommenttia
 

Dark Humour Club Hot Chocolate

Panimo: Sori Brewing, Viro (Tallinna)
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 10,2%
Saatavuus: Alko (5,19€ / 0,33l)

Tallinnalaisen Sori Brewingin tuhtien ja tummien oluiden Dark Humour Club -perhe kasvoi joulun alla tällä uudella Hot Chocolate versiolla. Olen aiemmin arvioinut blogiin ensimmäisenä julkaistun Bourbon Vanilla version, jonka reseptin panimo myöhemmin myös julkaisi käynnistämäni #AvoinOlut -haasteen yhteydessä. Hot Chocolate on sarjan vahvin olut, peräti 10,2%, aiempien ollessa 8,0% vahvuisia. Olutta on kypsytetty kaakaonibsien kanssa pitkään. 



Musta olut, joka rakentaa päälleen keskiverron hieman mokkavivahteisen vaahdon. Tuoksussa on miellyttävää leivosmaista suklaisuutta, maitokaakaota ja myös tummapaahtoisen kahvin aromikkuutta. Pehmeä ja runsas tuoksu, josta on helppo poimia yksittäiset ominaisuudet - intensiteetti on kohdillaan ja alkoholi piilossa. Maku on myös onnistunut! Makeutta ja runkoa on riittävästi ja suklainen, miltei kermakahvinen tuntuma ulottuu makuunkin. Tummat paahtomaltaat tiivistyvät loppumakua kohden suolaisen lakritsaisiksi ja tuntuva katkeruuskin iskee kiinni - olutmaista purentaakiin siis löytyy. Jälkimakuun jää miellyttävä suklainen maku ja alkoholi lämmittää rinnassa. Tykkään rungosta - hyvä makeus ja hiilihapot miellyttävän maltillisella tasolla. Tähän kun lisätään riittävä tasapainottava potku sekä alkoholipitoisuuden, joka on muuten täysin piilossa, ja katkeruuden puolesta, niin herkkuahan siitä syntyy.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja herkullinen
ARVOSANA: 9

Kotiolutta: Smooth Operator The Well Dweller Imperial Stout & Chanunpa Smoked Porter

0 kommenttia
 
Viime vuonna paras maistamani IPA oli keravalaisen Lauri Virtasen aka Smooth Operatorin valmistama Self Portrait IPA ja nyt mies on lähettänyt minulle uutta tummempaa maisteltavaa Imperial Stoutin ja Smoked Porterin muodossa. Nyt minulla ei ole oluiden tarkkoja reseptejä, joten menen etikettien tiedoilla.  

The Well Dweller (Imperial Stout)
9%, 107 IBU, kypsytyksessä (sekondäärissä) mukana kaakaonibsejä, kahvi- ja vaniljapapuja sekä brandyssä uitettuja tammilastuja. 

Pullon korkki on vahalla sinetöity - tekijällä varmaan tarkoitus kypsytellä osaa pulloista pidempäänkin. 



 

Musta olut joka vaahtoaa maltillisesti tumman mokkaisen kerroksen ylleen. Tuoksu on voimakkaan kahvipapuinen, suolaisen lakritsainen ja yrttisen sekä hieman sitrusmaisen humaloitu. Tammilastut brandyineen tulevat kevyesti esiin, mutta kahvimaisuus on ehdottomasti pinnalla ja voimakkaasti. Onneksi kahvi ja hieman tummempikin sellainen maistuu mulle, sillä tässä on todella vasta jauhettu tunnelma. Maussa muutkin elementit tulevat selkeämmin esiin. Alkumaussa on suklaisuutta ja maltaisuutta, keskivaiheilta loppuun asti sitä tuoreen papuista ja voimakasta kahvia ja varsin runsaan katkeroinnin sekä alkoholin potkaisun jälkeen loppuvedossa vihdoin sitä tammimaista tuntumaa - ja sitten kun se tulee, se tuleekin voimakkaasti. Tuoksu oli kyllä överikahvimainen, mutta maussa balanssi on paremmin kohdillaan. Mallasrunko kantaa vahvuuden, joka on hyvin piilossa ja katkerointia on jykevästi. Oikeastaan tässä oluessa on kaikkea paljon. Isoa palaa on yritetty haukata ja kyllähän se överiyttä lukuunottamatta hyvin saadaan pureksittua. Kahvi on tässä se, joka sen sijaan että tukisi niitä, peittää olutmaisen maltaisia ja ihanan humalaisia aromeita. Kahvia vähentäisin seuraavaan erään, jos tekisin omaan makuuni. Tammilastut on melko maltillisina, mutta ehkä ne tulisivat aiemmin esiin jos kahvimaisuus olisi maltillisempaa. Kaakaonibsit sekoittunevat jonnekin maltaisuuden sekaan ja maistuvat siellä seassa suklaisina, eivätkä ainakaan haittaa menoa. Hyvä rohkea humalointi. Tälläisestä pidän. Hyvä olut, joka Olutoppaaseen reitatessa saisi helposti lähemmäs 40/50 pistettä. Todella runsasmakuinen, mutta hakee vielä lopullista tasapainoaan.

Chanunpa Smoked Porter
7,6%, 39 IBU, maustettu chipotlella.

Nimi "chanunpa" viittaa Sioux intiaanien pyhään piippuun.


Tummaa tavaraa kuten savuportterin pitääkin. Oluen ylle rakentuu valkea vaahto, joka kestää pitkään ja jättää pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on kohtalaisen savuinen sekä hieman siirappinen ja tumman hedelmäinen - joku jännä hieman jalapenomainen sivuvire löytyy, mutta muuten tuoksu ei herätä suurempia tuntemuksia. Olut on suussa aluksi kermaisen pehmeä ja mukavan täyteläinen, keskivaiheilla kevyttä chilimäistä aktiviteettia ja maltillinen katkeruus, kunnes loppumaku on jälleen runsasmaltaisen pehmeä. Portterimaisen suklaisia ja hieman toffeemaisiakin piirteitä tulee makuun ja ne peittävät hetkeksi tuon maltillisen chipotlen puraisun, kunnes se nousee jälkimaussa jälleen kitalakea kutittelemaan. Tulisuus on kuitenkin niin hentoa, ettei oikeastaan voida edes tulisuudesta puhua - ja näin onkin oikeastaan varsin hyvä, koska savuportterin piirteet ovat nyt pinnalla ja chipotle vain lisämausteena ja vivahteena mukana. Oluenjuojat tyypillisesti haluavat maistaa mallasta ja humalaa ja tässä se onnistuu. Suutuntuman pehmeys viehättää - mallaspohja on hyvärunkoinen ja todella onnistunut. Tuoksu ei vielä vakuuttanut, mutta maun puolella kokonaisuus toimii hyvin. Pullon viimeisissä siemauksissa jälkimaun tulisuus yltyy jo kevyeksi nipistelyksi, se ikään kuin kerryttää hitaasti voimiaan ja maistuu vielä pitkään nielaisun jälkeenkin. Onnistunut olut tämäkin. Well Dwelleriin verrattuna tasapainoisempi, mutta ei toki mauiltaan niin runsas tai intensiivinen. Tiukassa reittauksessa pisteet voisivat asettua 36-38 haarukkaan. 

Kiitokset Laurille näistä!

LISÄYS:
Olin tekijän kanssa yhteydessä jutun julkaisun jälkeen ja tuli puheeksi laitteistot. Nämä yllä arvioidut oluet on valmistettu vielä kylppärissä itse tuunatuilla vehkeillä, mutta nyt hiljattain panimolaitteistoksi on vaihtunut Grainfather ja Lauri on rakentanut itselleen pienen, mutta toimivan man caven - Ikea Brewing, kuten hän itse tilaa nimitti.

...siis kattokaa nyt mikä panoluola! Kompakti meininki!



Kotiolutta: Rabbit Street Leipäjuuri Hefeweizen (+leipäjuuri startteri)

0 kommenttia
 
 
Rabbit Street Breweryn aina niin veikeistä kotioluista maistettavana nyt leipä- tai taikinajuurella käytetty Hefeweizen. Sain myös maistettavaksi pullotettua leipäjuuren startteria. Startterihan on sellainen esim. pelkästä spraymaltaasta tehty laihahko vierre, johon pieni erä hiivaa (tai tässä tapauksessa leipäjuurta) laitetaan kasvamaan ja keräämään voimia, jotta se olisi valmis vastaanottamaan haasteen ison olutvierteen käyttämisestä. Erittäin mielenkiintoista - nyt sitten kaikki panomiehet kyselemään josko isomummulla olisi vielä suvun vanha leipäjuuri tallella, ellei enää siellä uuninpankon päällä niin edes pakkasessa. 

Rabbit Streetin leipäjuuri on löytynyt panijan äidin lähipiiristä ja totta kai sillä piti sitten olutta lähteä kokeilemaan.

Startteri:
Leipäjuuri startteri on pullotettu hefeweizenin leipäjuuriversiota varten tehdystä startterista. Melko laiha ja humaloimaton vierre kyseessä, joten tässä tarjolla pelkkä leipäjuuren käymisessä tuottama maku.



Mielenkiintoisen tuoksuinen... tuoksuu nimittäin jokseenkin paljon Testowitille, jossa mausteena käytetty männyn siitepöly saa aikaan villihiivakäymisen. Tässä on pitkälti samanlaista villin hapokasta ja happaman tallimaista aromikkuutta ja myös pirteää sitruunaista hedelmäisyyttä. Molemmat Testowitistä tuttuja ominaisuuksia. Siinä maustekokonaisuudessa ei ole taidettu aiemmin ymmärtää, kuinka suuri vaikutus juuri villihiivan(siitepölyn) tuottamalla käymisellä olueen on ollut. Makukin on hyvin samankaltainen, pirteän sitruunainen ja hapokas - olettaisin tämän perusteella juurella käytetyn hefeweizenin olevan myös "Testowitmäinen". Jonkinlaista villiä ja funkyä meininkiä, eli juuri omanlaistansa taikuutta juuressa on.

Juuri Hefeweizen
Pale Ale, Vehnä, Carapale, Hunajamallas ja vehnähiutaleet pohjana. Humalina Magnum, Cascade ja Citra. 4,2%. Käytetty leipäjuurella.


Keltainen olut, joka ilman hiivoja on täysin kirkas ja hiivoilla toki asianmukaisen samea. Tuoksussa on nyt startteria selvempää brettaisuutta, eli tallimaista funkya nahkasatulaa asianmukaisen hikisellä odöörillä. Testomaisen hapokasta tuntumaa, jota startterissa oli, ei tässä kuitenkaan tunnu. Startterissa juuri on joutunut varmaan kovemmalle rasitukselle, kuin tämän hefeweizenin käyttämisessä - ehkä ero johtuu siitä. Humala tuoksuu nyt miltei pirskahtelevan sitrusmaisena. Tässä on samankaltainen yleistuntuma kuin saman tekijän Bretta IPAssa - vehnäolutmaisia piirteitä eli banaania tai neilikkaa yms. ei leipäjuuri ole tuottanut. Maun puolesta kyseessä voisi olla amerikkalaistyylinen vehnä ale, joka on käytetty brettanomycesillä - niin brettainen tuntuma on. Humalien hedelmäisyys tulee nyt paremmin läpi kuin Bretta IPAssa ja runsas katkero puree terävästi. Tämä on onnistunut jenkkityylinen villihiivaolut - raikas ja miellyttävä janonsammuttaja. Yllätys oli se, miten vähän startterissa jyllännyt testowitmäinen tuntuma lopulta maistui tässä startterilla käytetyssä oluessa. Ehkä bretta oli saanut jo startterissa yliotteen ja polki tässä leipäjuuren omat käymisaromit täysin jalkoihinsa. Paha sanoa, mutta oluena tämä oli hyvä.

Jälkeenpäin kirjoittelin tekijän kanssa vielä lisää ja hän oli aistinut, että tuoreenpana juuren tuottama maku oli pullahiivamainen, mutta myöhemmässä vaiheessa sitten muuttunut brettaisemmaksi. Peukkua ylös kokeilevalle keittiölle, kyllä näitä aina mielellään maistaa ja sitä kautta taas tietopankkiaan laajentaa.

Kotiolutta: Mäkisen Ruiskerkkä (10,5% Imperial Rye Stout)

1 kommenttia
 
Maistoon Rauman kotipanoskenessä vaikuttavan Topi Mäkisen Ruiskerkkä, joka on miehen ensimmäinen täysin itse suunnittelema resepti. Kyseessä on 10,5% Imperial Rye Stout, joten varsin kunnianhimoisin tavoittein on lähdetty heti alusta pitäen. Mallaspohjasta 15% on ruismallasta ja alkoholipitoisuuden nostoon on lisätty tummaa kandisokeria, joka tuo myös omaa makuaan kehiin. Mausteina oluessa kuusenkerkkäsiirappia ja katajanoksia. Aiemmin samalta tekijältä maistossa oli pullahiivalla käytetty Joulupulla.

Alla tarkka resepti: 
Huom! Kuvasta poiketen alkoholipitoisuus noin 10,5%, koska kuusenkerkkäsiirapista tulee myös käymiskelpoisia sokereita. 



Tummanpuhuvaa, ei aivan mustaa olutta, joka vaahtoaa mukavan mokkaisesti - tämä kertoo heti, että tummaa tavaraa löytyy mallaspohjasta muutakin kuin väriksi. Tuoksu on yllättävänkin lempeä näin jykevälle oluelle - siinä on paahtomaltaan kahvimaisuutta, turvemaisuutta, siirappisuutta ja hieman suklaisuutta. Selvästi tukeva mallaspohja. Taustavaikuttajana on metsäinen ja hieman havupuumainen tuntuma, jossa omat näppinsä on pelissä varmasti sekä Chinookilla, että katajalla ja kuusenkerkkäsiirapillakin. Kuivattua hedelmäisyyttä myös - se saattaa olla tumman sokerin tuottamaa. Maku on myös pehmeä ja lempeä. Suklaata ja toffeeta mallaspohjassa. Rukiin runsas osuus maistuu selkeämmin loppumaun puolella. Katkeruus on maltillinen, mutta vahvuutta on kuitenkin niin, ettei maku mene siirappiseksi vaan jälkimaku kuivuu miellyttäväksi. Suutuntuma on peräti kermaisen pehmeä ja mukavan täyteläinen. Metsäiset mausteet nousevat loppu- ja jälkimaussa esiin, mutta sopusuhtaisina. Kataja hieman kutittelee ruismaltaan kanssa tuoden mausteisuutta ja kerkkäsiirapissa on tiettyä "Metsän Henkeä". Vahvuus on täysin piilossa. Tasapainoinen olut, joka on toki jo kypsynyt hyvä aikaa pullossakin. Ei lainkaan hassumpi ensimmäiseksi reseptiksi. Olisin todella tyytyväinen jos olisin itse tämän tehnyt.

Kiitokset Topille maistuvista oluista!

Olutarvio: Sori Brewing Conca d'Oro

1 kommenttia
 

Conca d'Oro

Panimo: Sori Brewing, Viro (Tallinna)
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 11,5%
Saatavuus: Virosta / olutravintolat? (arvioitu pullo saatu panimolta)

Tallinnassa operoiva suomalaislähtöinen Sori Brewing starttasi hieman alle vuosi sitten oman tynnyrikypsytysohjelman, jonka hedelmiä olutblogisti pääsee nyt ilmaisnäytteen muodossa nautiskelemaan. Kyseessä on maailmalla muotia oleva ja ratebeerin kärkisijat miehittävä ilmiö ja siksi onkin jokseenkin jännä homma, että vain pari vuotta pystyssä ollut Sori aloittaa mittavan ja säännöllisen kypsyttelyn ennen ensimmäistäkään suomalaispanimoa. Toisaalta tänään saatiin viimeisin esimerkki siitä, miten pienpanimoyrittäjää Suomessa kohdellaan, joten ehkä täällä ilmapiirikään ei vaan innosta sen enempää revittelemään. Tässä tynnyröintiohjelmassa näkyy myös Sorin vahva pyrkimys kansainvälisiin ympyröihin, kun taas iso osa kotimaan panijoista tuntuu toistaiseksi olevan varsin tyytyväinen Suomen sisämarkkinoihin.

Tynnyreiden täyttöä Sorilla (kuva: soribrewing.com)


Nyt arvioinnissa oleva Conca d'Oro (suom. kultainen malja) kypsyi vuosi sitten jo Candiallen viinitilan Chianti Classico tammitynnyreissä, eli sen kypsyttely alkoi jo ennen Sorin varsinaista uutisointia tynnyröintiohjelmasta. Niinpä se ehtikin mukaan kevään ja kesän olutfestareille Suomeenkin ja sai varsin lämpimän vastaanoton. Panimo kertoo olutta tulevan saataville rajoitettu erä joka vuosi, joten jos ei tähän viime vuoden erään pääse enää käsiksi, voi jäädä odottelemaan tämän vuoden julkaisua. 


Tummanpuhuva olut niukalla mokkaisella vaahdolla. Tuoksu on erittäin herkullinen. Siinä on portviinimäistä ja runsaan maltaista makeutta, kevyesti vaniljaista tammea ja konvehtimaista suklaisuutta. Erinomainen tuoksu. Maku on kuivempi, siinä tammimaiset tynnyrielementit, vaniljaisuus ja portviinimäinen herkkumaku nivoutuvat hyvin yhteen. Kokonaisuus on mielestäni jopa enemmän barley winemainen, kuin imperial stoutmainen kaikessa maltaisuudessaan. Suklaisuutta toki nousee kaiken muun hyvän lisäksi vielä loppuun. Katkeruus on melko maltillinen ja se sopii tähän tyylikkääseen pakettiin hyvin. Vahvuus on täysin piilossa ja hiilihapot maltilliset. Tynnyröinti maistuu vahvana, mutta kokonaisuus toimii. Maistamani pullo lienee jo lisäkypsyttelyn ansiosta varsin erilainen kuin kevään festareilla olleet versiot. Ison maailman meininki! 

Yhteenveto

Timanttinen kypsytys
ARVOSANA: 9½

Kotiolutta: Moukarkylän Savuportteri II

3 kommenttia
 
Rauman kotiolutskenessä vaikuttavan Moukarkylän Marko Seppälän kotiolutta kaatuu lasiin kodan lämmössä. Marko kävi yhdellä kansalaisopiston kotipanokurssillani täällä Raumalla ja innostui panemaan sitten oikein urakalla. Pieniä eriä, mutta useissa eri tyyleissä ja usein onnistuneesti. Moukarkylän aiemmat maistetut tästä linkistä

Resepti ja speksit alla.



 
Musta olut, melko runsaalla mokkaisella vaahdolla. Tuoksu on brittityylisen suklainen, kevyen nuotiosavuinen, paahtomaltainen ja jotenkin kauraisen pehmeä, vaikkei kauraa käytetty olekaan. Aromihumalaa luulisin myös olevan, mutta ehkä tuo vieno hedelmäisyys onkin sitten hiivan tuotoksia. Suussa olut on melko pehmeää ja täyteläistä. Hiilihappoja on miellyttävän maltillisesti. Savumallas maistuu kevyesti, mutta yleisilme on enemmänkin suklainen ja hieman toffeemainenkin - tuoden jälleen mieleen vahvemmat brittiporterit. Loppuvedossa katkeroon yhdistettynä maku on jopa kitkerän tummasuklainen, mutta ilman mitään tuhkaista kuivuutta - osa maltaan makeudesta jää roikkumaan jälkimakuun asti. Nautinnollista tavaraa, joskin enemmän savuvivahteisen portterimaisesti kuin savuolutmaisesti - joka tapauksessa laadukasta ja maukasta olutta. Tästä pohjasta voisi saada huikean hyvän brittioluen brittihiivalla ja brittityylisellä aromihumalalla. Tykkään!

LISÄYS:

Sain jutun julkaisun jälkeen tekijältä viestiä, että yllä oleva resepti on ennen panemista suunniteltu, eikä siis lopullinen. Lopullisessa versiossa on aromihumalaa, kuten arviossani hieman ounastelinkin, mutta ei kuitenkaan kauraa. Alla lopullinen resepti. Huom. kaikki maltaat eivät näy kuvassa, lisäksi on käytetty savuvehnää 200g ja Chocolatea 150g.


Kotiolutta: BBHBC ESB

0 kommenttia
 
Kuka helvetti tekee ESB:tä kotona? Ettekö te tiedä, että se on kaikista tyyleistä se vaikein valmistettava? Kaupallisestikaan tässä tyylissä ei ole kuin yksi todellinen kuningas ja se on koko tyylin aloittanut ja edelleen tyylissään kaikkien aikojen paras eli tietenkin Fuller's ESB. Siksi jälleen hieman kuolin sisältäpäin, kun sain keskiviikkona sählyvuoron alkajaisiksi yllättäen ja pyytämättä pullon eurajokelaispanoduo Beer Brothers Home Brewing Companyn ESB:tä käsiini - alkuperäistä Fuller'sia, joka on muuten yksi lempioluistani, ei vaan voi ylittää, joten miksi edes yrittää? ...Rauman seudun skenestä ESB:tä on aiemmin yrittänyt Smooth Rock, joka siinä varsin hyvin onnistuikin, mutta miten käy BBHBC:n?



Tumman kuparinen ja vaahdoltaan melko maltillinen olut - tummempi kuin Fuller's ESB, mutta kirkkaus kotioluella kuitenkin alkuperäisen tasolla. Kloonihan tämä ei varmaan olekaan, joten väri on vain huomio, ei suinkaan virhe - se vain tarkoittaa sitä, että kavereilla on tässä tummempaa mallaskomboa pohjana. Tuoksu on toffeemaisen ja karamellisoidun maltainen, puunkuorimaisesti humaloitu ja hieman marenkimainen - sellaista sokerikuorrutettua leivosta ja "brittimarmeladia". Aidon brittityylinen ja hyvä tuoksu. Runko on tukeva ja makukin hyvä. Rehtiä ja runsasta maltaisuutta, jossa on sekä leivän, että toffeen sävyjä ja karvan verran myös karamellista paahteisuutta. Humalointi tulee kukkaisin ja puumaisin aromein keveällä sitruksella höystettynä. Katkeroinnissa homma hieman kyykkää, sillä sellanen brittityylinen terävä bitterin puraisu puuttuu. Katkeroa kyllä on, mutta lempeämmin ja pitkäkestoisemmin - sitä purevaa efektiä ei siis kunnolla synny. Runsas runko varmasti vaikuttaa katkeroaistimukseen myös. Oikein hyvä ESB kuitenkin. Aito brittityyli pääosin saavutetaan (miinus katkero) ja laatutaso on moitteeton. Vahvuudestaan ja rungostaan huolimatta olut ei kuitenkaan ole mitenkään raskas, vaan erittäinkin juotava, kuten ESB:n pitääkin - ainakin jos alkuperäistä verrokkina edelleen käytetään. Alkuperäiseen jos verrataan, niin tässä myös käymisaromit ovat hieman marjaisempia ja marmeladimaisempia, kun taas Fuller'sissa on enemmän hedelmäisyyttä (se Fuller'sien ominaismaku).

Olen positiivisen yllättynyt. Alkuperäisen tasolle ei nyt tietenkään päästä, vaikka runsaammalla katkerolla oltaisiin jo melko lähellä, mutta onnistunut olut kuitenkin on. Sietäisin hävetä - paikalliset velhot taikovat maistuvaa ESB:tä, mutta itse en ole edes rohjennut yrittää.

Kotiolutta: Rabbit Street Bretta IPA porkkanaraasteella

0 kommenttia
 
Sitten maistoon blogista jo aiemminkin tutun Rabbit Streetin kotiolutta. Tällä kertaa maistoon Bretta IPA, joka on maustettu laittamalla sekundääriin porkkanaraastetta. Panimon nimi huomioiden ihan asiaankuuluva mauste, mutta muuten toki erikoinen valinta olueen - yleensähän vihannesmaista makua pyritään välttämään. Porkkanaraaste on tietysti yleensä ihan pirteän makuista. 

Oluessa maltaina Pale Ale, Vehnä, Vehnähiutaleet, Carapale ja Cookie. Humalina Columbus, Cascade, Centennial, Mandarina Bavaria, Citra ja Mosaic annostuksella reilu 500g/30l satsi. Sekundääriin siis porkkanaraastetta ja hiivana WLP648 Brettanomyces bruxellensis Trois Vrai. Vahvuutta 7%.

Maistui miltä maistui, niin täytyy jo etukäteen nostaa hattua kokeilulle. Näitähän voi kotona tehdä "miksi ei?" periaatteella, koska kaupallisia paineita ei ole.  


Lasiin kaatuu täysin kirkasta olutta, joka vaahtoaa suurikuplaisesti. Vaahto katoaa oluen pinnalta riks raks poks meiningillä suurimmaksi osaksi. Tuoksu on sitä aitoa brettan nahkasatulaa nyt. Hikistä, kovaa ajettua nahkasatulaa. Hitunen lambicmaista omenaisuutta ja hunajaista sitruksisuutta, mutta ei mitään IPA-tyylistä humalatykitystä - brettan aromit peittävät kaiken muun. Maussa sitä ipamaisuutta löytyy kovan heti alkumaussa alkavan katkeron myötä. Hedelmäisyys on lähinnä nahkeaa sitruksisuutta ja omenaista sekä hieman valkoviinimäistäkin. Humalien greippisyyttä ja kissanpissaa nousee jälkimaussa hieman sekaan. Yleisilme on alusta loppuun tuntuvan hapan ja hapokkaan pureva. Porkkanaraasteen olemassaoloa ei tuoksusta tai mausta noteeraa - muut makukomponentit, hiiva nyt etunenässä, ovat niin voimakkaita, ettei vihanneksen delikaatti aromi pääse esiin. Maltaista runkoa on tuntuvasti, vaikka loppuveto tietysti kuivakan katkeraksi kuivuukin. Hiilihappoisuus on hyvällä tasolla. Hieman on vaikeasti pureksittava olut itselle, bretta ja kova humalointi ei jotenkaan omaan makuuni toimi. Mieleeni muistui tätä maistellessa Evil Twin Femme Fatale vuodelta 2012, joka sekin osoittautui liian vaikeaksi palaksi itselleni. Kaadetaanpa hiivat sekaan. Täysin kirkas muuttui tietysti täysin sameaksi. Tuoksussa ei vaikutusta, mutta maku on vähemmän hapokas ja happamampi kuin aiemmin.

Ei uppoa omaan makuuni, mutta kyllähän tämä mielenkiintoinen maisteltava on. Bretta on toiminut tämän tekijän belgityylisissä oluissa aiemmin erinomaisesti, joten ehkä se on tuo voimakas jenkkihumalointi ja bretta yhdessä, jota hieman karsastan. Porkkanaraastetta en ikävä kyllä bongannut, olisi varmasti ollut eksoottinen maku oluessa.

Olutarvio: Sonnisaari Humalaja IPA

0 kommenttia
 

Humalaja

Panimo: Sonnisaari Panimo, Oulu
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,7%
Saatavuus: Alko (5,30€ / 0,33l)

Vermont on Yhdysvaltojen osavaltio New Englandin alueella. Siellä oluita panee Alchemist, jonka  Heady Topper Double IPA on yksi sekä Ratebeerin, että Beeradvocaten arvostetuimpia oluita. Heady Topperia pidetään Vermont IPA -tyylin (jos se nyt on tyyli?) kantaisänä, vaikka se luokitellaankin molemmilla reittaussaiteilla Double IPAn kategoriaan. Vermont IPA on sameampi ja vaaleampi kuin perinteiset IPAt ja sen katkerotaso on usein maltillisempi. Vermont IPAssa tyylin juju on uudehkoilla hittihumalilla (esim. Azacca, El Dorado, Citra) toteutettu todella voimakas aromi- ja kuivahumalointi, joka tuottaa yhdessä maltillisemman katkeroinnin kanssa mehuisamman (juicy) lopputuloksen. Voimakkaasta humaloinnista irronneet humalaöljyt ja monissa tyylin oluissa käytetty brittityylinen hiivakanta sameuttavat olutta (brittityylinen kanta ei yleensä laskeudu niin hyvin kuin amerikkalainen).  

Humalaja IPA on käsittääkseni Sonnisaaren ensimmäinen sellainen olut Alkon valikoimassa, joka on tilattavissa Alkon "verkkokaupan" kautta muuallekin kuin Oulun lähistölle. Sonnisaari valittiin juuri Olutoppaan Vuoden Suomalainen panimo äänestyksessä kolmanneksi, joten faneja löytyy varmasti muualtakin kuin Oulusta. Pääkaupunkiseudullakin lienee jonkin verran Sonnisaarelaista ravintoloiden hanoissa ja maine kiirii. Sonnisaari Panimon olutmestarina toimii blogiskeneä pidemmän aikaa seuranneille ehkä tuttu Hiivahommia -blogisti Timo Kanniainen. 

Humalajan speksit:

Maltaat: Pale ale, Pils, Carapils, Vehnä, Kaurahiutale
Humalat: Azacca, Amarillo, Citra, Mosaic 

Alkon mittauksissa katkerotaso on 96,7 EBU, joka ei Sonnisaaren tyylille uskollisesti ole millään tavalla maltillinen, eikä siis välttämättä Vermont IPAn tyylimääritelmään sopiva. Tosin Heady Topperissa katkeruutta kerrotaan olevan 120 IBU... Kaurahiutaleet sekä pehmeyttävät, että sameuttavat ja humalina on juurikin Vermont IPalle tyypilliseen tapaan tätä uudempaa jenkkiosastoa Azacca, Citra ja Mosaic. Lisäksi Amarilloa, joka on tietysti monille tuttu legendaarinen kukkainen sitruspommi. Tämä lienee ensimmäinen tietoisesti nauttimani Vermont IPA ja odotukseni ovat korkealla - katsotaan kuinka olut ne lunastaa.


Vaalean oranssia läpikuultavaa olutta, joka vaahtoaa IPA-lasiin melko maltillisesti. Tuoksussa on mehuisan voimakkaasti ananasta, metsämansikkaa ja sitruunankuorimaista tuntumaa. Ananas on voimakkaimmillaan heti kaatamisen jälkeen ja palaa uudelleen jos lasia pyörittelee ennen nuuhkaisua. Hetken asetuttuaan ilman pyöräyttämistä tuoksu on kuin West Coast IPAa - voimakkaasti sitrusta ja yleistä hedelmäisyyttä. Todella intensiivinen, voimakas, mutta pehmeän mehuinen nektarimainen humalointi. Tykkään tuoksusta kovin. Suussa olut on aluksi melko pehmeä ja täyteläinen ja maistuu ananasmehuiselta hedelmäcocktaililta... sitten katkeropuolella alkaa kuitenkin tapahtua ja pitkäkestoinen greipistä tiristetyn tuntuinen katkeruus ottaa komennon. Katkeruus on voimakas ja pitkäkestoinen, mutta samalla suutuntuma täyteläisen humalaöljyinen ja ah niin nautinnollinen. Loppuveto onkin silkkaa länsirannikon sitrustykitystä ja havuisuuttakin. Huomasin kuitenkin, että reilummalla suullisella nektarimainen hedelmäisyys pysyy kehissä pidempään ja katkeruuskin tuntuu pehmeämmältä - ehkä tämä olikin juotavaksi, eikä maisteltavaksi tarkoitettu? Oli miten oli, mutta olut kyllä täyttää odotukset - laadullisesti aivan priimaa, eli humalaisuus on raikasta, tuoretta ja nautinnollista. Katkeruudessa ei ole säästelty, eikä minkäänlaista tunkkaisuutta esiinny. Jos olisin maistanut viime vuoden puolella, niin olisi taistellut vuoden parhaan IPAn palkinnosta tasaväkisesti erään keravalaisen kotioluen kanssa. On tässä sitä mehuisuutta ja humalaöljyistä liukkautta, mutta niin on piru vie katkeroakin - ei tästä mitään puutu, Vermontin ja länsirannikon parhaat palat yhdistettynä. Upea esitys Sonnisaarelta ja paras maistamani kotimainen IPA!

Yhteenveto

Silkkaa humalanautintoa!
ARVOSANA: 9+
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...