Olutarvio: Rocking Bear Kallo Hazy IPA

1 kommenttia
 

Kallo Hazy IPA

Panimo: Rocking Bear, Pori
Oluttyyli: India Pale Ale (IPA)
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Olutravintolat (jatkossa kaupat? Arvioitu pullo saatu panimolta)

– Halusin tehdä helposti lähestyttäviä oluita tavallisille kuluttajille, enkä lähtenyt havittelemaan olutnörttejä tai hopheadeja.

Kertoo Rocking Bearsin olutmestari Kasper Toroska tuoreessa Shaker-lehden jutussa. Panimon alkuaikojen meiningistä ollaan kuitenkin tultu nykypäivään ja käsissäni on Rocking Bearsin vastaus nykyiseen "ei tarpeeksi humalaa" -buumiin. Olut on toistaiseksi nähty vain rajoitetussa ravintolajakelussa, mutta strategisesti asetetun vahvuuden myötä sitä kenties saa jatkossa ihan lähikaupastakin...

Panimolta saadussa näytepullossa on raaka-aineet lueteltu tarkasti: 

Maltaat: Pale Ale, Pilsner, Crystal 50, kaura(hiutaleet?)
Humalat: Citra, El Dorado, Idaho #7
Lisäksi: Appelsiini ja mango

140 IBU... katkeruutta siis pitäisi olla riittämiin. Lisäksi mielenkiintoisesti hedelmiäkin mausteena. Kallo lienee panimolle tuttuun tapaan jokin kaupunginosa tai paikka Porissa. 


No nyt on utuista ja sameaa kuten oluen nimikin lupaa. Kunnolla mehumaisen näköistä ja IPA-lasissa varsin pirtsakasti vaahtoavaa tavaraa. Tuoksu on erittäin mangoisen ja ananasmaisen mehumainen. Havuinen humalapelletti kuikuilee taustalla ja mallasta ei tuoksusta erota. Appelsiini nousee esiin myös. Kokonaisvaltainen humalamehuelämys tuoksussa. Maku alkaa heti havuisen ja pihkaisen katkerana ja voimistuu vaan edetessään. Eksoottisemmat hedelmät vilisevät ananaisen mangoisina taustatekijöinä, mutta havuinen katkeroveto jyllää. Mallas jää taustatekijäksi. Tasapaino on uhrattu humalan alttarille, eikä ainakaan katkeron puutteesta voi valittaa. Hieman harmittavasti tuoksussa voimakkaana ollut hedelmäisyys ei enää maussa pääse katkeron alta samalla tavalla pompsahtamaan esiin. Hyvä ja vaativa olut - tällaista katkeruutta ei parilla siemauksella selätetä, vaan olut on pitkäkestoisempaa naukkailtavaa. Maittava yllätys tältä yleensä paljon maltillisemmalta porilaispanimolta - nyt ei voi ainakaan moittia intensiteetin puutteesta! Hieman sellainen sepporätymäinen "vittuilleksani panin" -tyylinen tapaus.

Yhteenveto

Överihumaloitu katkerojuhla

Olutarvio: Laitilan Rauman Lukko Suodattamaton Lager

0 kommenttia
 

Rauman Lukko Suodattamaton Lager

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Suodattamaton vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: S-Ryhmän kaupat (Ostopaikka: S-Market Kehätie, Rauma, 2,99€/0,5l)

Vuoden 2015 loppupuolella Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalta nähtiin Lukko "liukas lager", joka oli käytännössä ihan peruslageria. Se pysyi markkinoilla about sen kauden loppuun asti. Nyt markkinoille on tullut uusi suodattamaton ja kuivahumaloitu lager, joka kantaa niin ikään Rauman Lukon logoa. Uudistunut Pekka Virran Lukko ja uusi ehompi olut! Etiketöityyn tölkkiin on painettu myös Äijänsuon hallin kattoon nostettuja pelinumeroita. Itse ostin tölkin numerolla 4, jota kantoi tietysti legendaarinen Teppo Rastio. Sen enempää tietoa itse oluesta ei löydy, kuin tölkin teksti "suodattamaton ja kuivahumaloitu lager" ja neljä perusraaka-ainetta. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka istuu Rauman Lukon hallituksessa, joten panimo on ilmiselvä valinta seuran yhteistyökumppaniksi.


Kullankeltainen, hieman utuinen ja vaahdoltaan kestävä olut. Tuoksussa on lagermaisen viljavaa maltaisuutta ja kukkaista, sekä hieman hedelmäistä humalaa. Ei mitenkään voimakas India Pale Lagerin kaltainen humalointi, mutta selkeästi panimon peruslagereita aromikkaamman humalainen tuoksu - tämä tulee nimenomaan tuosta kuivahumaloinnista. Maku on myös hyvää peruslageria aromikkaalla humaloinnilla ja suodattamattomuuden tuomalla pehmeydellä. Kukkaniittyä ja hentoa hedelmäisyyttä, joka saa hieman herukkaisiakin sävyjä. Katkeroa on lopussa tasapainoisesti. Laadukas perusolut, joka erottuu bulkista pehmeydellään ja humaloinnillaan. Mikäs tätä matsia katsoessa on särpiä. Vielä kun omat pärjäisivät... (nautittu Lukko - Tappara matsin aikana tilanteen ollessa 0-4.)

Yhteenveto

Laadukas suodattamaton lager


Jälkikirjoitus: Arvion jälkeen Lukko nousi ensin kolmannen erän aikana 4-4 tasatilanteeseen ja sitten voittolaukauskisan jälkeen aina 5-4 voittoon asti.

Espoo special: Espoon Oma Panimo & Fat Lizard

0 kommenttia
 
Tapanintansseissa tänään esiintyy kaksi espoolaista pienpanimoa, joiden oluet kulkeutuivat Raumalle pukinkontissa. Espoon Oma Panimo on itselleni aivan uusi entuudestaan maistamaton panimo, mutta Fat Lizardin oluita olen toki juonut festarioloissa aiemminkin. 

Espoon Oma Panimo on perustettu vuonna 2016, mutta alkoholin valmistuslupa ja sen myötä ensimmäiset oluet tulivat markkinoille kesän loppupuolella tänä vuonna. Fat Lizard on ollut kehissä jo pidempään, vuodesta 2013 alkaen. Panimon oluen pukinkonttiinkin toimittanut Agentti J kävi Fat Lizardin ensimmäisellä panimolla paikan päällä alkuvuodesta 2015. Vuonna 2017 läskiliskot ovat muuttaneet Espoon Otaniemeen ja nostaneet kapasiteettiaan huomattavasti. Panimo on myös osallistunut Reittausblogin #AvoinOlut kampanjaan ja julkaissut California 101 APAnsa reseptin



Pukinkontista löytynyt ja nyt siis maistoon tuleva Fat Lizardin olut oli Rib Tickler Rugby Lager. Olut on valmistettu paikalliselle rugbyjoukkueelle after game olueksi ja siinä on käytetty uusi-seelantilaista Motueka humalaa. A-vitamiineja on maagiset 4,7% ja katkeruudesta kertovia IBU-yksiköitä maltillisesti 20. Tölkki on mallia topless, eli koko kansi aukeaa nätisti irti, mutta kaadan oluen silti lasiin, koska kaadossa vapautuva hiilihappo saa tuoksun paremmin esiin ja vapauttaa myös "ylimääräiset" hiilihapot suutuntumasta veks. Röyhyttää vähemmän ja on kivempi nautiskella. Tuoreuslupauksia olutravintoloihin tehnyt panimo ei kuitenkaan merkkaa tölkityspäivää purkkiin, mikä olisi kiva, mutta parasta ennen tietysti löytyy. Tässä tölkissä se on 12.08.18.


Kirkas, kultainen ja vaahdoltaan pitsikäs olut. Tuoksu on erittäin humalainen ja raikas. Humalointi antaa herukkapuskaisia sekä eksoottisen hedelmäisiä sävyjä. Vaaleaa lagermaisen viljavaa maltaisuutta leijuu taustalla. Maku on myös erittäin humalainen ja suutuntumaltaan soljuvan öljyinen. Kuivahumalaa lienee annosteltu melko reilulla kädellä. Hyvin miellyttävä suutuntuma, eikä katkerokaan jää vajaaksi. Humaloinnista johtuen oluessa on American Pale Alelle ominaisia sävyjä, mutta ilman hiivan tuottamaa esterisyyttä, jolloin humalasta tuleva aromikkuus ja puraisu jäävät ikään kuin hieman kapeammalle alalle, mutta nousevat ehkä terävämmin esiin. Laadultaan erinomainen ja maultaan myös erittäin hyvä. 



Kerrassaan mainio olut siis Fat Lizardilta. Odotin ihan ok suoritusta, mutta sain enemmän kuin mihin olisin tyytynyt. Todella siis positiivinen yllätys! Espoon Oma Panimo saa nyt lyödä kovan oluen pöytään, jotta pystyy haastamaan tämän. 


Pukinkontista löytynyt Espoon Oman Panimon olut on Cheers From Otaniemi Amber Ale. Eli osuvasti juurikin Fat Lizardin nykyisille hoodseille tässä kippistellään. Puolilitraisen pullon postikortin muotoon taiteiltuun etikettiin on merkattu valmistuspäivä, joten tässä heti nokitus paikalliseen kilpakumppaniin nähden. Pulloni panopäivä on 16.11.2017 ja siitä pullotukseen mennee 2-3 viikkoa, joten tuoretta tavaraa pitäisi olla käsillä. Parasta ennen päiväys tässä on 30.06.2018.



Lasiin kaatuu viehättävästi meripihkaisen punertavaa olutta, jonka vaahto runsaan pitsikäs ja kestävä. Tuoksussa on karamellimaisia, toffeisia ja hieman marjaisia sävyjä. Brittisuuntaan mielestäni mennään. Miellyttävä tuoksu ja kertoo heti samalla myös sen tärkeimmän, eli laatutaso on Espoon Omalla Panimolla kunnossa. Olut on suussa varsin pehmeä ja miellyttävän runsasrunkoinen, olematta kuitenkaan turhan makea - loppuvedon tasapainottava katkerointi pitää siitä huolen. Maussa on myös aidon brittityylinen viba, jossa karamellimaltaiset ja toffeiset sävyt saavat rinnalleen hieman tummaa marjaisuutta ja puumaisia sävyjä. Lopussa tuleva katkeruus kuivattaa maun kivasti ja olut saa sellaisia Lindenin Red Alen kaltaisia irkkusävyjä. On hyvänmakuinen, laadukas ja suutuntumaltaan oikein miellyttävä olut. Pehmeät hiilihapot. Espoon Oma Panimo antaa tällä oluella hyvän ensivaikutelman itsestään, mikä on minun, eli kuluttajan kannalta ensiarvoisen tärkeää. 


Espoo tarjosi siis kaksi maukasta olutta tapaninpäivän illanviettoon ja reittaamieni hyvien ja laadukkaiden suomalaisoluiden putki kasvaa jo seitsemään. Hyvä Suomi!

Olutarvio: Pyynikin Mosaic Lager

1 kommenttia
 

Mosaic Lager

Panimo: Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Lidl, Rauma)

Aurinko paistoi viime elokuussa Pub Winstonin pienpanimojuhlilla Porissa. Sahtia maistellessa saimme tiedon, että festareillakin paikalla olleen Ruosniemen Panimon Musta Lomittaja valittiin World Beer Awardseissa omassa sarjassaan maailman parhaaksi. Samaan aikaan samoista kisoista jysähti myös Pyynikin Mosaic Lagerille "maailman parhaan oluen" titteli Seasonal Lager sarjassa. Olut myytiin loppukesästä voiton siivittämänä heti loppuun, enkä ehtinyt apajille, mutta nyt kun näin putelin Lidlissä, niin päätin tietysti tarttua tilaisuuteen. En harmikseni muista hintaa, mutta alta kolmen euron muistelisin pullon irronneen.

Oluen reseptiikka on raaka-aineiden osalta yksinkertainen vain Pilsner-mallasta ja Mosaic-humalaa. Tai lisäksi tietysti lagerhiiva ja vesi. Katkeruutta on 25 EBU-yksikköä ja väriä 12 EBC. Oluesta on myös 0,5l tölkkiversio. 



Kirkas, väriltään kultainen olut, jonka vaahto nyplää tiheäkuvioiset pitsit lasin reunoille. Tuoksu on ehtaa Mosaic-humalapellettiä mustaherukanlehtimäiseen, hieman teemäiseen ja lopulta myös passionhedelmäiseen tapaan. Hiivan esterisyys on lagerissa olematon, joten humala todellakin loistaa. Maku on raikas ja voimakkaasti humaloitu, kuten jo tuoksusta pystyi päättelemään. Katkeruus puree heti oluen laskeuduttua kielelle ja jatkuu siitä hieman voimistuen loppuvetoon asti. Mosaicille tyypillistä mustaherukkaa ja humalapellettimäisyyttä on tarjolla alkumaussa, keskivaiheilta loppua kohti edetessä mukaan tulee passionhedelmäisyys, hienoinen hiilihappoisuuden raikas kirpeys ja lopussa kiitos seisoo varsin runsaan katkeroinnin muodossa. Ei tästä oikein mitään puutu. Pohjalla on laadukas vaalean maltainen lager, jonka maut jäävät pitkälti humaloinnin alle - kuten varmasti tarkoitettu onkin - eikä se haittaa, koska Mosaic humalaa tässä esille halutaan tuoda ja se sieltä todellakin tulee.

Yhteenveto

Raikas ja rapsakka lager

Olutarvio: Fiskarsin Juhla Pils

0 kommenttia
 

Juhla Pils

Panimo: Fiskarsin Panimo, Fiskari
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Prisma, Rauma)

Fiskarsin eli entisen Rekolan Panimon Juhla Pils tuli vastaan paikallisessa Prismassa. Söpö pikkupullo on malliltaan sama kuin aiempi puolilitrainen, mutta pienenä versiona jotenkin vähän surkean näköinen. Pils maistuisi kyllä paremmin isommassa tarjoilukoossa, mutta ymmärrän toki realiteetit pienemmän pullokoon taustalla. Ison pullon hinta se vaan kipuaa Suomessa niin korkeaksi, että ostokynnys kasvaa valtavaksi. Tarina kertoo, että Juhla Pilsin reseptiä haettiin kohdilleen usean eri koe-erän voimin. Panimon tarkoitus oli tehdä tsekkityylinen olut, johon oleellisena osana kuuluu voimaista aromia muistuttava diasetyylisyys. Diasetyyliä pidetään yleensä virhemakuna, paitsi tietyissä oluttyyleissä, johon se olennaisesti kuuluu. Diasetyyli syntyy käymisessä, joten koe-erissä haettiin kohdalleen juuri oikeanlainen vierteen ja hiivan kombinaatio, jolla haluttu lopputulos toteutuu. 

Ainesosat: vesi, luomuohramallas, luomuhumala, hiiva. Katkeruus 30 IBU.


Kirkas, kultainen ja vaahdoltaan runsas olut. Tuoksu on miellyttävän maltainen, hieman jopa rasvainen (=diasetyylinen) ja kevyesti kukkaisen humaloitu. Käyminen on onnistunut puhtaasti ja laadukkaasti - näin voidaan todeta, koska diasetyyli on tarkoitettua. Maku on varsin pehmeä, runsasmaltainen, diasetyylinen ja hunajainen. Humalien katkeroakin löytyy varsin tukevasti, riittävästi. Jälkimakuun jää kukkaisen ja yrttisen humaloitu sekä edelleen hieman makean öljyinen tuntuma. Humalien aromit ovat lähinnä kukkaketomaisia tai vihreän ruohoisia. Puhdas ja laadukas pils, niille jotka tsekkityylisestä pitävät.

Yhteenveto

Laadukas tsekkipils

Olutarvio: Panimoyhtiö Tuju Maalaine

0 kommenttia
 

Maalaine

Panimo: Panimoyhtiö Tuju, Lappeenranta
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, 4,60€/0,33l)

Lappeenrantalaisen Panimoyhtiö Tujun olut on harvinainen näky länsirannikon kaupoissa, mutta olen toki tämän vuonna 2015 perustetun panimon olutta päässyt jo maistamaan Pub Winstonin pienpanimojuhlilla tänä vuonna. Festivaalitunnelmassa varsinkin New England IPA Idän Samee upposi mallikkaasti. Maalaine on panimon kotisivujen mukaan uuden maailman humalilla maustettu amerikkalaistyylinen session saison.


Kultaoranssi, suoralla kaadolla villisti vaahtoava olut, kuten belgin tietysti pitääkin. Tuoksu on hyökkäävän raikas ja pirskahtelevan hedelmäinen - appelsiinia, persikkaa, päärynänkuorimaisuutta ja belgihiivan mausteisuuttakin. Todella raikas ja iskevä tuoksu. Maku on kuiva, katkera ja belgihiivaisen mausteinen - mutta aiaiai... samalla niin miellyttävän appelsiinimaisen hedelmäinen. Tämähän on ehtaa saisonia. Jälkimaku on kuivan greippinen ja katkero edelleen voimakas. Hiilihappoisuus on runsasta, kuten tyyliin kuuluu ja yleisilme on erittäin raikas. Suutuntuma jää tosin rungon osalta hieman turhankin kepeäksi, joten toivonkin tähän uuden lain myötä pientä mallaslisää - silloin napakymppi on tosi asia, eikä Kari Salmelainen liity tapaukseen. Kokonaisuutena siis raikas, aromaattinen, kuiva, katkera, voimakasmakuinen... Nyt jo siis toinen erinomaisen hyvä suomalaisolut putkeen, hyvä meininki!

ps. Panimolla näyttää itse asiassa olleen repertuaarissaan myös Tupla Maalaine, joka lienee 6,0% versio samasta oluesta. 

Yhteenveto

Runsasmakuinen ja raikas saison

Olutarvio: Nilkko Rascal APA

0 kommenttia
 

Rascal APA

Panimo: Nilkko Brewing, Mäntyharju
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, 4,50€/0,33l)

Nyt taas kutkuttavasti minulle entuudestaan maistamattoman pienpanimon oluen pariin. Vuoden 2017 keväällä perustettu Nilkko Brewing sijaitsee Mäntyharjulla, Lahden, Mikkelin ja Kouvolan muodostaman "bermudan kolmion" sisällä. Panimolla on kolme osakasta, joista yksi, Iiro Heikkilä, työskentelee panimolla kokopäiväisesti ja muut auttelevat omien päivätöidensä ohella. Nuoresta iästään huolimatta Nilkko on niittänyt jo mainetta ainakin paikallisella tasolla, sillä panimo valittiin juuri Mäntyharjun vuoden yritykseksi.
"Nilkko-nimi tulee kalliosta. Kallion nimi on kuulemma tullut siitä, että jättiläinen olisi istunut kallion päällä ja uittanut nilkkojaan järvessä. Nilkon kallio on lähellä meidän osakkaiden perheiden koteja ja mökkejä." -Iiro Heikkilä (Yle.fi)
Nilkko on monien muiden uusien panimoiden tapaan lähtenyt markkinoille American Pale Alella ja näyttipä siellä Lumon hyllyillä tämän oluen rinnalla olevan Session IPA myös. Tyyli on suosittu, mutta myös erittäin kilpailtu. Pullon etiketti on mielestäni erittäin tyylikäs ja Raumalla voitanee kettuaiheisella taiteella päästä jonkinlaisiin myyntilukuihinkin - paikallisesta kiekkojoukkueesta johtuen toki. Nyt sitten testaamaan, miltä maistuu "urani" ensimmäinen mäntyharjulainen.



Utuinen, kultaoranssinen olut, jonka ylle rakentuu kaunis kestävä vaahto. Tuoksu on heti kaatamisen jälkeen raikas ja huumaavan humalainen - hedelmää löytyy intensiivisesti ja laajalla skaalalla. Eksoottista pehmeää osastoa ja suoraviivaisempaa greippiä sopivassa suhteessa. Citra on vahva veikkaukseni yhdeksi päälajikkeeksi. Tuoksu on suorastaan erinomainen ja raikkaus pysyy hyvällä tasolla oluen jo hieman lämmettyäkin. Maku on sekin hyvä ja raikas - täysin laadukaskin. Maltaista makeutta ei juuri ole, vaan rapsakasti raapaiseva katkero kuivattaa jälkimaun pitkään sitrusmaisen humalaiseen loppuliukuun. Jälkimaku kääntyy hieman yrttimäiseksi ja katkero kestää pitkään. Suutuntuma on kevyt ja keskiverrosti hiilihappoinen. Olipas kerrassaan todella hyvä olut ja lupaava ensikosketus tähän uuteen panimoon. Lasillinen loppui aivan täysin kesken ja sehän on hyvän oluen merkki se.

Aika harvassa nykyään on ne hetket kuin kauppavahvuisen oluen hyvyydestä oikeasti jopa hieman innostuu. Varsinkin jos kyseessä on vasta aloitteleva pienpanimo, joiden tuotteet toisinaan ovat aivan liian varovaisesti humaloituja ja toisinaan myös laadullisesti vähän sinne päin. Nilkko ohittaa tällä oluellaan molemmat sudenkuopat ja vieläpä kirkkaasti. Hyvä resepti ja moitteeton toteutus!

Yhteenveto

Raikas, aromikas ja laadukas APA

Olutarvio: Fuller's Vintage Ale 2017

1 kommenttia
 

Vintage Ale 2017

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (7,98€ / 0,5l)

Fuller'sin olutta päätymässä lasiin jälleen kerran. Vintage Ale on panimon vuosittain julkaisema klassikko. Oluen reseptiikka pohjautuu panimon erittäin maukkaaseen Golden Prideen, jota sitten tuunataan joka vuosi hieman eri ainesosilla. Tänä vuonna oluessa on käytetty uutta amerikkalaista humalalajiketta nimeltään Denali ja uutta brittimallasta nimeltää Laureate. Lisäksi humalina on myös tutut britit Target ja Goldings, joten turhan kauas panimon "ominaismausta" tuskin tälläkään kertaa päädytään - ja hyvä niin, sillä panimon ominaismaku on yksi maailman parhaista.

Panimo rohkaisee tämän oluen kohdalla kokeilemaan myös pidempää pullokypsytystä ja oman kokemukseni mukaan se toimiikin varsin hyvin. Uudenvuoden aattona viime vuonna nautiskelin viisivuotiasta Vintage Alea ja tykkäsin kovasti.


Rubiininpunainen, vaahdoltaan pitsikäs olut. Oluella on ns. "pitkät jalat" eli vaahto viipyilee alkoholipitoisuuden voimasta lasin reunoilla lasia käännellessä. Tuoksussa on pohjaoluen tuttu Golden Pride leima, mutta hedelmäisyyttä ja tumman marjaista vibaa tuntuu nyt olevan Fuller'sin kuivatun aprikoosimaista talon aromia voimakkaammin. Lämpöä hehkuva ison oluen tuoksu. Olut on suussa täyteläinen, hieman tahmaavan makea ja nielaisun jälkeen lämmin. Maku on tasapainoinen ja miellyttävä, kuten panimolta on totuttu. Jos normi Golden Pride on aika suoraviivaisen hedelmäinen, niin nyt astutaan enemmän sellaiseen viinimarjaiseen ja viinikumikaramellimaiseen suuntaan. Loppuvedon tarjotessa taas enemmänkin bittereistä tuttua kuivaa puumaista katkeruutta. Maltaisuus on karamellimaista ja varsin makeaakin, mutta katkero tasapainottaa hyvin. Hitaasti siemailtava herkku taas kerran.

Yhteenveto

Taattua Fuller's laatua

Chimay Blue - vieläkö taika on tallella?

0 kommenttia
 
Chimayn sininen, "simee blöö", tuo Alkossa "aina" ollut ysiprossainen trappist. Se ei ole vielä HK:n sinisen kaltainen instituutio, mutta nimeltään ehkä jo Cordon Bleun tasolla. Ensikokemukseni tästä oluesta ulottuu vuoteen 2007, jolloin olutharrastukseni oli vielä alkutekijöissään. Olvin kolmosta tissuteltiin ja joskus eksyttiin oikein Alkoon ja sieltä lähti joku pullo tai kaksi jotain kiinnostavaa mukaan. Muistot vievät kesään 2007, jolloin minulla ei vielä ollut kesälomaa, koska olin vasta juuri saanut vakituisen työpaikan. Saman työpaikan, jossa olen nyt siis ollut jo yli kymmenen vuotta. 

Chimayn sininen oli siis tarttunut Alkosta mukaan ja silloisen rivitaloasuntomme takaterassilla oli grilli kuumana. Parin Olvin jälkeen kaatelin "sinisen" Carlsbergin logolla varustettuun pilsnerilasiin. Tummaa oli tämä tuju linimentti väriltään, eli heti aloittelijalle jotenkin erityisen jännittävää. Olut kaatui kielelle ilman ennakko-odotuksia, niitä kun ei ollut, koska en vielä tiennyt oluttyyleistä tai olutoppaasta saati ratebeeristä mitään. Ensivaikutelma oli huikea! Se löytämisen ja oivaltamisen riemu, kun suussa maistui runsas pehmeähkö hedelmäisyys, jopa banaanimaisuus ja jälkimakukin oli näin uskomattoman vahvalle oluelle täysin miellyttävä. Olut löi täysin ällikältä - mitä ihmeen nektaria tämä oikein on! Tähän löytämisen riemuun ei sittemmin enää oluttiettoisuuden lisäännyttyä ole paluuta ollut, koska jokaisesta oluesta on nykyään aina edes jotain ennakko-odotuksia. Ignorance is bliss... 

Tässä viimeaikoina on uutuusoluita maistellessa käsi pysynyt tiukasti erossa "sinisestä", mutta nyt viime reissulla kuitenkin nappasin putelin Alkosta mukaan. Ihan vaan nostalgisoimisen takia, kuten olette jo tästä alustuksesta saattaneet ymmärtääkin. Nyt siis selvitetään se, onko tässä vielä, yli kymmenen vuotta ensimaiston jälkeen edes jotain samaa taikaa jäljellä. Netistä voi myös lukea argumentteja, ettei Chimay ole enää olutbuumin tuoman suosion nousun jälkeen entisensä. Maistetaan nyt samalla se, että onko laatu tai maku oleellisesti huonontunut vuosien aikana. Tämänkertainen pulloni on vuosikertaa 2017 ja sen päiväys on 12/2022.



Chimayn Silja-Lineltä vahingossa vaimon käsilaukkuun tipahtaneeseen pikariin (sori nyt vaan laivayhtiö) kaatuu tutun tummanruskeaa ja iloisesti vaahtoavaa olutta. Vaahto jättää tiheäsyiset pitsit lasin reunoille. Kaunis olut. Tuoksussa on tutusti tummaa kuivattua hedelmää, rusinaa, hieman banaania ja belgihiivan mausteisuutta. Alkoholiakin nousee hieman. Aivan tutulta ja edelleen kurantilta vaikuttaa tuoksun perusteella. Olut on lasillisen alkupuolella suussa hieman turhankin vaahtoava, mutta asettuu myöhemmin paremmin aloilleen - tämäkin on tuttua aiemmilta maistoilta. Maussakaan ei valittamista ole. Tummat kuivatut hedelmät sekä mausteisuus ovat pinnalla ja alkoholin lämpö nousee asiaankuuluvasti nielaisun jälkeen kehiin. Jälkimaku on miellyttävän mausteinen ja rusinainen. Ei tässä edelleenkään ole mitään epämiellyttäviä piirteitä ja oluen tarjoamat maut ovat runsaita sekä intensiivisiä. Kyllä se vaan edelleen toimii ja olen erittäin tyytyväinen, että valitsin nyt tämän jonkin epävarman uutuusoluen sijaa. Klassikoille on aina paikkansa! 

Suosittelen tätä erityisesti aloitteleville harrastajille - testatkaa, niin tiedätte millainen on hyvä belgityylinen vahva ale.

Suomi vs Ruotsi: Kimito American IPA vs Omnipollo Zodiak IPA

0 kommenttia
 
Olen taas pitkästä aikaa sukeltamassa oikein perinteisen rinnakkainmaistelun melskeeseen. Vastakkain on asettumassa kaksi Alkon valikoimiin tullutta IPA-uutuutta, joista Suomea edustaa Kemiönsaarelaisen Kimiton American IPA ja Ruotsia edustaa olutfestareilla aina pisimmät jonot kartuttavan Omnipollon Zodiak IPA. Zodiak ei ole varsinaisesti uutuusolut, mutta toki uutuus Alkon valikoimissa. Kimiton American IPA sen sijaan on panimon uusinta uutta. Omnipollon olut on valmistettu Belgiassa "vuokrapanimo" De Proefilla, jossa myös suurin osa Mikkellerin oluista valmistetaan.

Siirrymme spekseihin. Molemmat oluet kellottavat 6,2% vahvuuden. Alkon mittauksissa Kimiton oluen katkeropitoisuus on 96 EBUa, Omnipollon 66 EBUa. Kantavierreväkevyys Omnipollo 14 platoa, Kimito 14,4 Platoa. Eli teoriassa Kimitossa olisi enemmän jäännössokereita ja se olisi myös huomattavasti katkerampi. Käytännössä aistiarviot ja teoria eivät tosin läheskään aina kohtaa. Huomattavaa on, että ruotsalainen irtoaa halvemmalla, mutta ei toki halvalla, maksaen 4,59€ per pullo, kun suomalaisesta saa maksaa 4,93€ per pullo.

IPAssa kiinnostaa erityisesti humalat. Omnipollo lyö tiskiin klassisen jenkkikolmikon; Simcoe, Citra ja Centennial. Näihin luotettuihin lajikkeisiin olut ei ainakaan kaadu. Kimitossa on enemmän variaatiota, kattauksen ollessa; Magnum, Chinook, El Dorado, Cascade ja Azacca.



Kimito pääsee kotiedun turvin Spiegelaun IPA-lasiin. Omnipollon sujautan Sori Brewingin logolla komistettuun Rastalin astiaan. Mieluusti pistäisin toki molemmat IPA-lasiin, mutta nyt on käynyt niin, että astianpesukone on syönyt Harrin toisen IPA-lasin, joten näillä mennään. En kuitenkaan usko, että IPA-lasin alaosan poimutetusta dildo-osasta on mitään maagista hyötyä oluen ulosantiin ja muutenhan nämä ovatkin suhteellisen samanmallisia. 

Pullojen ulkopuolelta tarkasteltuna Omnipollo on utuisemman samea ja Kimito kirkkaampi - IPAssa tämä ei suinkaan aina tarkoita hiivaisuutta, vaan kyse voi olla myös kuivahumaloinnissa irronneista humalaöljyistä tai esim. vehnää tai kaurahiutaleita sisältävästä mallaspohjasta. Omnipollon etiketti itseasiassa kertookin ohramaltaan lisäksi käytetyn myös juurikin vehnää ja kaurahiutaleita. Kimito luottaa pelkkään ohramaltaaseen. Kimiton päiväys on 13.4.2018 ja olut on Keikyblogin jutun mukaan pullotettu lokakuussa. Omnipollon päiväys on 19.9.2018 ja pullotus kenties vuosi sitä ennen? 



Omnipollo kaatuu lasiin sameampana ja enemmän oljenkeltaisena, kun taas Kimito on kirkkaampi, joskin silti utuinen, ja oranssihtavampi. Tuoksussa Omnipollo hyökkää tiukan sitrushedelmäisenä ja suorastaan pellettimäisen vehreänä sekä mentholimaisena. Kimiton tuoksu nousee lasista maltillisemmin ja pehmeämmän sekä kypsemmän hedelmäisenä. Omnipollossa on myös eksoottisemman hedelmämixin kaikuja. Kimito on tuoksultaan selvästi maltaisempi, itseasiassa varsin miellyttävän viljainen. Pidän kuitenkin enemmän Omnipollon iskevämmästä, klassista jenkki-IPAa hönkivästä tuoksusta. Jos pitäisi veikata, niin sanoisin Omnipollossa olevan huomattavasti enemmän kuivahumalaa. 

Kimiton maku on hyvä. Se alkaa viljavan maltaisena, vain aavistuksen makeana ja kääntyy sitten tiukan katkeron ja kukkaisen sitrushedelmäisyyden saattelemana kuivaan ja pitkäkestoisen katkeraan loppusointiin. Nyt on Arden sanoin "peräkärry kytketty" eli katkero-osasto toimii kybällä! Omnipollo on selvästi hedelmäisempi - tässä on sitä sitrusta, appelsiinia, ananasta ja melkein jopa minttumaisen mentholimaista "pellettimäisyyttä". Todella intensiivinen maku, jossa hedelmäisyys on mukana heti alkumausta asti, muuttuen vasta jälkimaun puolella enemmän yrttisen humalaiseen meininkiin. Katkeruutta on tässäkin riittävästi, mutta aistimus on Kimitossa hieman terävämpi. Kimito on hyvä, mutta Omnipollon kokonaisuus on parempi. Kimito kaipaisi voimakkaampaa hedelmäisyyttä.


Suutuntumaltaan oluet ovat molemmat keskitäyteläisiä. Kimito on hieman makeampi ja runsaamman maltainen sekä aavistuksen hiilihappoisempi. Omnipollossakin on purentaa, eli aivan nykytrendiin, eli mehumaisen hedelmäiseen yleisilmeeseen ei onneksi mennä. 

Olin hieman skeptinen Omnipollon hypen suhteen, mutta joudun nyt myöntämään, että Zodiak on erinomainen IPA. Miehitän silti olutfestareilla ennemmin Lammin Sahdin tiskiä kuin liityn Omnipollon suklaafudgejunaan - sen verran anarkistihenkeä sentään vielä löytyy. Jos Omnipollo on peräti kansainvälinen huippu, niin Kimitolla on siihen vielä matkaa, mutta Suomen tasolla heillä on tässä varsin hyvä IPA, jossa erityisesti katkerointi toimii ja viljainen, selkeästi erottuva maltaisuus ansaitsee myös kiitokset. Lisäksi tämä oli nyt ilmeisesti ensimmäinen keitto - eli kehityspotentiaalia löytyy! 

Ai niin! Älkäämme unohtako 50-50 miksausta. Oluet ovat toki jo hieman lämmenneet, mutta täytyyhän se kokeilla. Tuoksun hedelmäisyydestä säilyi sekoituksen jälkeen yllättävän suuri osa - se intensiivisyys vaan kestää, vaikka sitä blendaisi. Maussa sama homma - Omnipollon humalointi tuntuu kestävän hyvin ja nousee framille, mutta katkerokin on saanut uutta boostia ja jälkimaku hieman makeutta. Ei huono blendaus ollenkaan. Paransi Kimitoa, mutta ei toisaalta tuntunut juurikaan heikentävän Omnipolloa. 

Olipa mielenkiintoinen ja herkullinen tupla. Humalantarve tuli tyydytettyä sekä hamppukasvin maun, että aistivaikutuksen muodossa. Varsin rentouttavaa puuhaa.

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Porter

0 kommenttia
 

Prykmestar Porter

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Oluttyyli: Portteri
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Alko (3,89€ / 0,33l)

Yhytin Vakka-Suomen Panimon uutuusoluen Rauman keskustan Alkon hyllyiltä tässä taannoin ja otin oluen maistoon kotaolosuhteissa. Ulkona pikkupakkanen, hyvät tulet kodassa ja vahvuudeltaan tuhti 7,5% portteri lasiin, mikäs sen parempaa. Näin ainakin kuvittelin, mutta valitettava totuus oli kuitenkin se, että nyt ei aivan toiminut. Lue arvio alta.



Olut on väriltään tumma, valoa vasten kirkkaan punertava ja vaahdoltaan valitettavan niukka - vähäinenkin vaahtoa katoaa kokonaan melko pian kaatamisen jälkeen. Tuoksu on kahvimainen, tumman suklainen ja hieman alkoholinen. Yllättävän mitäänsanomaton - runsaus, uhkeus ja iskevyys puuttuvat. Maussa on makeaa maltaisuutta ja paahteista lakritsaisuutta sekä kitkerää suklaisuutta, mutta intesiteetti eli iskevyys ja voimakkuus, on jollain tavalla tukahdutettua. Kokonaisuudessa ei ole ollenkaan sellaista voimaa, jota näin tukevalta oluelta odottaisi. Yleisilme on makea ja portteriksi perin paahteetonkin. Humalatkin ovat unohtuneet. Kokonaisuus maistuu enemmän mitäänsanomattoman tylsältä bockilta kuin iskevältä balttiportterilta, valitettavasti. Harvinainen epäonnistuminen tältä luotettavalta panimolta.  

Yhteenveto

Vahvuuttaan kesympi portteri

Kotiolutta: BBHBC Kirsikkakölsch

0 kommenttia
 
Sain taannoin salibandyvuorolla kouraani kotioluen, joka on jo nimeltään varsin eksoottinen. Kirsikkakölsch, eli saksalaista hyvin lagermaisen neutraalia alea on lähdetty tuunaamaan kirsikoilla. Pohjilla on ihan peruskölsch, jonka käymisastiaan on sitten laitettu huomattava määrä kirsikoita. Tämä ei ilmeisesti alunperin ollut idea, mutta kun pöntössä sattui olemaan olut ja käsiin sattui kasa kirsikoita, niin yksi asia johti toiseen. Kirsikat menivät käymisastiaan ihan sellaisenaan keittämättä, saaden aikaan jonkinsorttisen käymisreaktion ja ilmeisesti pöntössä nähtiin välillä varsin eksoottistakin rihmastoa. Tästä syystä myös vahvuus lienee noussut kölsch-tyylin normia korkeammaksi, kellottuen lukemiin 5,75%.


Läpikuultavan punertava, vaahdoltaan ihastuttavan pinkki olut. Nyt on kyllä miesmäisen näköinen! Tuoksussa on yllätyksellisesti kirsikkaa - kuin Kriek Lambicissa, mutta ilman sitä Lambicia - eli varsin mehumaiseen tapaan. Hyvin neutraalit käymisaromit ja muu pohjaolut - tai ainakaan se ei nouse esiin kirsikoiden takaa. Happamuuttakaan ei juuri ole. Kölsch tietysti onkin perinteisesti maltillisen makuinen oluttyyli. Maussa on vähän tiukempaakin särmää, mutta kokonaisuus pysyy silti vielä asteikon pehmeämmässä päässä. Aivan aavistus sellaista hapokasta (villihiivaista) purentaa ja lopussa mukavasti kertyvää katkeroakin. Muuten maku on kyllä täyttä kirsikkaa, mutta puhtaasti ja aidosti. Ei mitään epämiellyttäviä piirteitä. Olisi varmaan särmikkäämpi jos pohjaoluessa olisi enemmän ytyä, esim. mausteisen saisonhiivan muodossa Moose On The Loosen Wildin tapaan. Onnistunut olut, siinä mielessä, että nimen perusteella  tällaista sopi odottaakin. Ei silti oikein mun kuppi teetä. 

Kotiolutta: Panimo Duuni Gruit

0 kommenttia
 
Jyväskylän tuottoisan kotipanotandemin Braumeisterilla keitettyjä namiskuukkeleita päätyy blogistin lasiin kerta kerran jälkeen. Nyt siirrytään taas hieman tuntemattomammille teille ja maistellaan Gruitia eli humalatonta yrteillä maustettua olutta. 

Gruit
7,9%, 0 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich, Red Ale, Carabelge, Crystal 100, Chocolate 
Humalankorvikkeet: Pujo (Artemisia Vulgaris), Siankärsämö (Achillea millefolium), Suomyrtti (Myrica Gale) 
Hiiva: WYEAST XL 1728 Scottish Ale

Tekijöiden kommentit: 

"Ideana oli tehdä old ale -pohja ja maustaa sitä yrteillä, niin että saataisiin sellainen wanhan makuinen olut. Suomyrtti on se, joka tuossa voimakkaimmin maistuu ja se on myös samaa yrttiä, mitä viikinkien berserkit laittoivat olueensa"



Läpikuultavan punaruskea olut, jonka vaahto on höttöinen ja riks raks poks tyylisesti oluen pinnalta hiljakseen laskeva. Ohut kerros elää oluen pinnalla kuitenkin pitkään. Tuoksussa on kaikuja Testowitin hapokkaasta sitruunaisuudesta, mutta kuitenkin selvästi maltaisemmin ja mausteisemman yrttisesti. Kesäistä kukkaniittyä ja vehreyttä. Maku on todella miellyttävä, hieman belgialemainen kaikessa mausteisuudessaan ja vahvuudesta huolimatta pirtsakassa hedelmäisyydessään. Maltaan makeus tukee hieman suuta supistavankin tiukkaa mausteisuutta hienosti ja jälkimaku on yrttistä toffeeta pullollaan. Katkeruuttakin mausteisuudessa tuntuu ja se kestää vielä nielaisun jälkeenkin kielen perukoilla humalan tapaan, mutta jotenkin kuitenkin eri tavalla. Ehkä jopa hieman terävämmin. Suutuntumaltaan olut on melko täyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan hieman kirpeä, edelleen korostaen oluen mausteista olemusta. Onnistunut olut ja jälleen varsin tasapainoinenkin. Mausteita on runsaasti, mutta mallasrunkoa löytyy samassa suhteessa myös. Oli hyvä valinta käyttää Old Alen runkoa. Jännä, mutta miellyttävä kirpeys ja yrttisyys. Jokaisen oluen kohdalla tullaan aina lopulta siihen kysymykseen, että onko sitä miellyttävä ja mukava nauttia - ja se kysymys määrittää oluen hyvyyden tai huonouden. Tässä tapauksessa olutta on miellyttävä nauttia. Siinä on voimakkaita makuja, jotka ovat hyviä ja tunnistettavia. Epämiellyttäviä makuja ei ole. Kokonaisuus on kuitenkin niin voimakasmakuinen, että janojuomasta ei todellakaan ole kyse. Todella hienoa, että pääsin maistolle!

Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock

0 kommenttia
 

Prykmestar Schwarzbock

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Oluttyyli: Dunkler Bock
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (4,98€ / 0,5l)

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock käväisi Alkossa alkuvuonna 2013, jolloin se kuului niin sanottuun käsityöläisoluiden kattaukseen. Arvioin oluen silloin ja totesin todella hyväksi. Nyt olut on tehnyt paluun Alkoon, joten päätin ottaa sen uusintamaistoon. Tällä viikolla Alkoon tuli myös toinen tumma uusikaupunkilainen, Prykmestar Porter, joka onkin sitten täysin uusi olut tältä aina luotettavalta panimolta. Pitänee sekin naarata jossain vaiheessa maistoon.


Tummanpuhuva, punertavasti läpikuultava olut, jonka vaahto on tiheäkuplainen ja kestävä. Tuoksu on runsaan lakritsainen, hieman konvehtimaisen suklainen, toffeisen maltainen ja kevyesti merellisen suolainen. Maussa lakritsainen veto jatkuu alkumausta aina päätyyn asti. Konvehtimaiset suklaat ja kahvit tarjotaan siihen tykö ja suolaiset päälle. Hieman makea, mutta kuitenkin lopussa kuivuvan katkera yleisilme. Suutuntuma on melko täyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan miellyttävän pehmeä. Maun intensiteetti on varsin voimakas. Hyvää tämä edelleen on, peräti erinomaisen hyvää.

Yhteenveto

Runsasmakuinen ja intensiivinen

Olutarvio: Fiskarsin Pikku Pässi

0 kommenttia
 

Pikku Pässi

Panimo: Fiskarsin Panimo, Fiskars
Oluttyyli: Rye Dunkel Bock (Ruisbock)
Alkoholipitoisuus: 6,6%
Saatavuus: Alko (4,47€ / 0,33l)

Fiskarsin Panimolta on pitkästä aikaa päätymässä uutta olutta meikäläisen lasiin. Rauman Alkosta kun pullon bongasin ja kyljestä luin tekstin Rye, eli ruis, niin ostopäätös oli sinetöity heti sillä sekunnilla. Panimon kotisivuilta ei oluesta löydy tietoja, mutta Olutkellari kirjoittaa arviossaan olueen käytetyn ruismaltaan olleen Tuoppi kaljamallasta ja määrän noin 15% mallaspohjasta. Tuoppi on suosittua myös sahdinvalmistuksessa, mutta kotikaljaahan siitä tyypillisesti tehdään.


Hieman utuinen ja väriltään syvän punertava olut. Tuoksussa on maltaisuutta runsaan rukiisella tarttumapinnalla ja hienoisin mämmimäisin vivahtein. Humaloinnista irtoaa vaimeaa hedelmäisyyttä - bockin tietysti pitääkin olla mallasvetoinen. Hyvä rukiin tuoksu. Maku on makea, runsaan maltainen ja hieman lämmittävä. Ruis tuo mukaan tahmeutta ja runsaan leipäistä tuntua sekä hieman rosoisuutta. Jälkimaku on voimakkaan rukiinen ja katkeroinen. Saman panimon Katajan Kuiskeen tavoin maistuu niin kovin suomalaiselta ja hyvällä tavalla. Tuskin maltan odottaa, että mausteiset krakovanmakkarani kypsyvät tähän kylkeen. Hyvä olut ja hyvä meininki!

Yhteenveto

Mainio rukiinen "suomiolut"

Kotiolutta: Panimo Duuni Bulkki

0 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kotipanotandemin sahti siivitti viime lauantaina hekumain huipuille, mutta sieltä on ehditty jo aikoja sitten laskeutumaan, kunnes uutta nousua lähdetään nyt hakemaan rehellisen bulkin voimin. Tai bulkiksi kaverit tätä ainakin nimittävät, alla oluesta lisää.

Bulkki
Lager, 4,5%, 33 IBU

Maltaat: Munich, Vienna , Red ale
Humalat: Northern Brewer
Hiiva: WYEAST XL 2206 Bavarian Lager

Tekijöiden kommentit:
Bulkki -lager lähti siitä, kun kesän festareilla tuli juotua sitä Tornion 1964:ää ja mietittiin, että eiköhän tota itekin pystys vääntää jotain kunnon lageria. Piti ite asiassa alunperin olla lähempänä 5%, mutta käymisen jälkeen todettiin, että "voitit tämän erän, Päivi Räsänen" kun mittari näytti 4,5%


Kirkas, punertavan oranssi olut, jonka ylle muodostuu tiivis ja kestävä vaahto. Tuoksu tarjoilee runsasta leipäisen ja hieman toffeisen aromikasta maltaisuutta sekä hentoa humalan kukkaisuutta. Mallasvetoinen, vienna-tyylinen tuoksu. Maku on puhtaan lagermainen ja miellyttävä. Pehmeä, vahvuuteen nähden todella runsas ja hieman makea maltaisuus on toffeemaista ja leipäistä. Katkeruutta nousee keskivaiheilta loppua kohti edetessä tasapainottavasti mukaan. 33 IBUa olisi aidolle bulkille jo liikaa, mutta nyt rungon ollessa näin tuhti, on se juuri sopiva määrä. Puhdaspiirteinen mallasvetoinen lager. Tasapainoinen, kuten Duunilta on totuttu - tulee se tarkoituksellisesti tai ei. Maltaisuus on jopa bockmaisen runsasta - todella yllättävä runko vain 4,5% vahvaksi olueksi, mutta käymisessä tosiaan taisi jäädä käymättömiä sokereita sen verran, että se maistuu nyt runsaana makeana maltaisuutena voimakkaamman alkoholipitoisuuden sijaan. Eikä se suinkaan huono asia ole se, nimittäin maku on nyt miellyttävän pehmeä. Makeutta tosin riittää jälkimakuunkin asti. Käymisprosessi on myös onnistunut puhtaasti. Laadukas ja maukas lager! Nimestä tietysti miinusta, koska tämä ei ole bulkkia nähnytkään ;)

Olutarvio: Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel

0 kommenttia
 

Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel

Panimo: Weihenstephan, Saksa
Oluttyyli: Tumma vehnäolut
Alkoholipitoisuus: 5,3%
Saatavuus: Alko (3,69€ / 0,5l)

Taasko Reittausblogissa arvioidaan jotain tylsää perusvehnää? Oi kyllä, oi kyllä! Jos ei uusin tynnyrikypsytetty jytky kiinnosta, on perusmakujen ääreen aina kiva palata. Joskus tekee hyvääkin nauttia oluita, jotka on tarkoitettu juotaviksi pelkän maistelun ja nautiskelun sijaan. Ei loputtomasti nyansseja, mutta puhtaita ja selkeitä sekä tietysti hyvin miellyttäviä makuja.

 
Vaaleanruskea, sameahko, valoa vasten oranssihtava olut, joka vaahtoaa runsaasti. Tuoksussa on vehnäistä maltaisuutta, neilikkaa ja banaania. Tuoksun perusteella vaaleaa versiota maltaisempaa, mutta yhtä kaikki laadukasta perusvehnää. Maunkin puolella tämän erottaa vaaleaa versiota leipäisemmästä, karamellimaisemmasta ja runsaammasta maltaisuudesta sekä hieman vaimeammasta hedelmäisyydestä. Eli tämä on vaaleampaa selvästi maltaisempi ja makeampi. Suutuntuma on melko täyteläinen ja runsaan, mutta pehmeän ja suuntäyttävän hiilihappoinen. Hyvää olutta. Voisi olla sellaista kolmen euron perusolutta maitokaupassa meilläkin.

Yhteenveto

Runsasmaltainen ja pehmeä vehnäolut

Olutarvio: Erdinger Schneeweisse

0 kommenttia
 

Erdinger Schneeweisse

Panimo: Erdinger Weissbräu, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,6%
Saatavuus: Alko (3,98€ / 0,5l)

Erdingerin Schneeweisse eli "Lumivalkea", oli Alkon jouluolutvalikoimassa jo vuonna 2011, jolloin tein siitä ensimmäisen arvion tähän blogiin. Katselin viime viikolla tämän vuoden jouluoluita Rauman Alkon hyllyillä ja ostin sitten pullon tätä Schneeweissea ja perusvalikoimasta löytyvää Weihenstephanerin Hefeweissbier Dunkelia, eli tummaa vehnäolutta. Ei kai oikein innostanut muut, kuin yleensä niin kovin tylsiksi käsitetyt vehnäoluet. Olen kuitenkin aina heiluttanut blogissa vehnäoluiden lippua, onhan kyseessä sahdin ohella yksi lempioluttyyleistäni. Molemmissa on jotain samaa käymisaromikkuutta, joka kai sitten vaan toimii.


Hieman läpikuultava, oranssihtava, Erdingerin normivehnistä hieman tummemman värinen ja vehnistyyliin vaahtoava olut. Tuoksussa on neilikkaisen vehnäoluen piirteitä, mutta tyylin normia hieman mausteisemmin ja runsasmaltaisemmin. Lisättyjä mausteita ei ole, joten ehkä hiivan annetaan talviversioon käydä lämpimämmässä tai kovemman stressin alaisena. Hyvä tuoksu kuitenkin, kuten muistelinkin. Maku on toffeisen maltainen, vehnäinen, normivehnää makeampi sekä loppuvedossa myös tuntuvan katkeroinen. Jälkimaku on yrttisen mausteinen. Hyvää vehnäolutta, jonka suutuntuma on miellyttävästi tyylin normia pehmeämpi ja täyteläisempi.

Yhteenveto

Talvivehnä toffeisella mallaspohjalla

Kotiolutta: Panimo Duuni Sahti

0 kommenttia
 
Sahti on tuoretuote, joka täytyy käymisen jälkeen pitää jatkuvasti kylmässä, jotta se säilyy hyvänä. Sahdin lähettäminen kaupungista toiseen kuitenkin onnistuu ainakin näin talviseen aikaan. Panimo Duunin kaverit pistivät tänään aikaisin aamulla paketin Jyväskylässä Matkahuollon kyytiin pikana ja olin paikalla vastaanottamassa kun se iltapäivän päätteeksi saapui Raumalle. Sahtipullot matkasivat siis autojen tavaratiloissa viileässä iloisesti Raumalle asti ja olivat vielä aivan kylmiä kun sain paketin käsiini.

Olen nähnyt kaksikon sahdin SM-kisoissa yleisön puolella kahtena kesänä putkeen, mutta kaverit ovat vasta nyt valmistaneet ensimmäisen oman sahtinsa. Reseptiikassa on sahtimallasta, keksimallasta, katajanmarjoja ja tietysti pullahiivaa. Vierrettä on keitetty 15 minuuttia. 
 

Lasiin kaatuu viskositeetiltaan öljymäisen paksua, vaahdotonta ja väriltään kirkkaanlaista rubiininpunaista nektaria. Keitto lienee saostanut proteiinit ja kylmäkypsytys laskenut hiivat. Kauniin värinen sahti kyllä. Tuoksu on maltainen, runsaan ja intensiivisen banaaninen ja hieman mausteinen. Viileänähän tätä tietysti nuuskutellaan. Lämpimänä olisi varmasti vielä maltaisempi ja kenties hieman alkoholinenkin, mutta sahti nautitaan oikeaoppisesti kellarikylmänä. Maussa katajanmarjainen maisteisuus nousee tiukasti estradille. Banaanisuus komppaa ja suutuntuma on paksun makeahko. Loppuvedossa nousee aika voimakas alkoholisuus - kasiprossaisena tavara on harvoin näin tiukan makuista ja sokkona varmasi veikkaisin olevan reilusti vahvempaakin. Vielä jää kuitenkin makeutta jälkimakuunkin ja sahti jättää suuhun miellyttävän maun. Olisi ehkä runsaamman pehmeämpi sameampana. Nyt voimakkuus paistaa loppuvedossa hieman läpi. Maultaan kyllä miellyttävä ja aidon sahtimainen. Sahtikisoissa takakonttikierroksella tekisi varmasti kauppansa, mutta kisassa alkoholipitoisuuden täytyy olla maun osalta täysin piilossa. Kokonaisuutena kuitenkin varsin nautittava, joskin hitaasti siemailtava sahti. Yritin vielä pyöritellä pullon pohjalta hiivoja sekaan, mutta eihän siellä ollut mitään! Sahti on siis jo pöntössä täysin kirkastunut.

Kotiolut: Hangaround & Nobody Brewing Olueller - Håller Din Tunken Brown IPA

0 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kotipanimon Hangaround & Nobody Brewingin Witbier oli varsin hyvä ja nyt maisteluun tulee nerokkaasti nimetty Olueller - Håller Din Tunken. Olut on ainakin kuvauksien perusteella on ns. "Brown IPA", eli Brown Alen mallaspohjaa tykisti jenkkihumaloituna.

Olueller - Håller Din Tunken
"Brown IPA" with loads of American Hops, 102 IBU, 5,8% ABV

Reseptiikka:


Kaunis melko kirkkaan kuparisen punertava olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tuoksu on raikas ja tuoreen humalainen! Hedelmien kirjo ja intensiteetti on melkoinen. Pihkaa ja havuisuuttakin nousee siihen rinnalle. Ensin on niin huumaantunut humalatykityksestä, että taustalla vaikuttava karamellimainen, kaurakeksimäinen ja paahtoleipäinen maltaisuus meinaa jäädä noteeraamatta. Jykevä tuoksu. Tuore ja herkullinen. Maussa katkerot tuntuvat iskevän heti kielelle ja maltainen makeus tulee vasta hetken päästä kehiin. Alkuvedossa on pehmeää hedelmäisyyttä, joka maun edetessä tiivistyy tiukemmaksi greipiksi ja lopulta jälkimaussa pihkaisen havuiseksi. Mallaspohja on runsas ja karamellimainen, mutta humalaa on sen verran, että lopputulos on jopa hieman enemmän katkeraan kuin makeaan kallellaan. Suutuntuma on aluksi pehmeä ja keskiverron hiilihappoinen, mutta toki loppumaussa runsaan katkera ja pureva. Tuoksun hedelmähuuma asettuu maussa enemmän mallasvetoiseksi, mutta on kokonaisuus myös edelleen riittävän hedelmäinen ja runsaan katkeroinen. Tosiaan, kuten runsaasti humaloitu Brown Ale tai hieman nykynormia tummempi ja karamellisempi "old-school" IPA tyyliin Mufloni CCCCC. Tykkään erittäin paljon!

Olutarvio: Mufloni APA

2 kommenttia
 

Mufloni APA

Panimo: Beer Hunter's, Pori
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: S-Market Kehätie, Rauma)

Yksinkertaisen tyylikkäässä tölkissä eteeni asettuu Mufloni APA. Kirkkaan alumiinisen tölkin ympäri on kääritty simppeli tarraetiketti, joka kertoo olennaiset - Amarillo, Citra ja Cascade. Perinteisellä, hyväksi havaitulla ja osaavissa käsissä melkein ylittämättömällä yhdistelmällä siis ollaan liikkeellä. Leikataan häränkakka ja siirrytään arvioon.


Yksinkertaisen tyylikäs tölkki sihahtaa auki ja valloittava sitrushedelmäinen tuoksu nousee heti aistimiin. Lasissa olut on utuisen oranssihtavaa ja vaahtoaa IPA-lasissa totutun runsaasti. Tuoksu on lasistakin tosiaan runsaan sitrushedelmäinen, humalapellettimäinen, hieman ananasmainen ja todella tuoreen ja aromaattisen oloinen. Mahtava tuoksu! Maku alkaa heti runsaan sitrushedelmäisenä ja taittuu loppua kohti enemmän pihkaisen havuiseen, jopa hieman neulasmaiseen suuntaan. Katkeruutta on riittävästi. Tuoksussa prosenttien vähyys ei tunnu, mutta maussa intensiteetti ja runsaus jää tietysti kaupparajasta johtuen hieman vajaaksi. Suutuntuma on kevyehkö ja hieman vaahtoava. Lisää mallasrunkoa ja vähän pehmeämmät hiilihapot niin olisi Suomen parhaita tyylissään. Nytkin erinomainen, jään odottamaan 5,5% versiota kieli pitkänä. Odotuksesta voi tosin tulla pitkä.

Yhteenveto

Runsaan hedelmäinen ja runsaan katkeroinen

Kellarin kätköistä: Slottskällans IS, Anchor Old Foghorn, Aventinus Weizen-Eisbock & Rochefort 10

0 kommenttia
 
Mummilassa sijaitsevan olutkellarini sisältö on päässyt osittain jo huolestuttavankin vanhaksi. Tietysti melkein kymmenen vuoden ikäisten oluiden korkkaamisessa on oma viehätykseni, mutta olen aikojen saatossa huomannut, että yli viiden vuoden säilytyksen jälkeen harva olut enää paranee. Jos oluita kellaroida aikoo, niin oikeastaan 1-2 vuotta tuntuu sopivimmalta, mutta useimmiten ne vahvatkin oluet ovat parhaimmillaan heti ensimmäisen "elinvuotensa" aikana. Poikkeuksia toki aina mahtuu joukkoon ja kaikesta huolimatta kellaroinnissa on kuitenkin oma viehätyksensä ja yllätysmomenttinsa. 

Alan kuitenkin kallistumaan siihen suuntaan, että jatkossa tuskin säilön oluita enää samassa mittakaavassa. Joitakin tiettyjä suosikkeja varmasti kellariin kertyy, mutta tuskin mitään pitkäjänteisiä "ikäännytysohjelmia" enää virittelen. Fiilis on hieman sellainen, että tämä osa olutmaailmasta on nyt nähty ja koettu. 

Viime viikolla kahmaisin kellarista hieman isommalla kädellä ja otin heti neljä pulloa kertarysäyksellä kotokuormaan. Olen nyt nauttinut nuo oluet rauhassa pois ja alta löytyy maistelukommentit.

Slottskällans Imperial Stout 2009
Best before 2020 (ilmeisesti pullotettu 2010?)



Musta, maltillisesti vaahtoava olut. Tuoksussa tuoreen Imperial Stoutin paahteisuus on kääntynyt enemmän kuivahedelmäiseen ja luumuiseen suuntaan, hieman soijaakin. Maku on melko pehmeä ja miltei hiilihapoton, mutta muuten täysin laadukkaan oloinen - ei ole oksidoitumista, happamuutta tai muutakaan epämiellyttävää. Paahteisuus, suklaisuus ja kahvimaisuus on kyllä muuttunut enemmän tummien hedelmien, hentoisen soijakastikkeen ja lakritsan suuntaan - stoutin piirteet nousevat esiin kunnolla vasta loppu- ja jälkimaussa, joka on hieman kahvimainen. Tuoreempana ilman muuta täyteläisempi ja parempi, mutta suklaakonvehtien kanssa tätä on kyllä ilo nauttia edelleen.

Anchor Old Foghorn
Best before 8/2015. 10% alc./vol

  
Kirkas, mahonkinen ja vielä pirteästi vaahtoavakin olut. Tuoksussa on toffeeta, karamellia ja vielä yllättävänkin runsaasti kukkaisen sitrusmaista Cascadea. Tämähän on single hop olut, eli pelkkää Cascadea on käytetty ja sitä on käytetty paljon - tuoreena tämä on erittäin aromikkaan humalainen. Nyt tuoksun perusteella on mallas noussut vielä enemmän eteen. Maku vahvistaa havainnon - nyt kyse todella on ohraviinistä - mallasta, mallasta ja mallasta. Toffeeta, käristettyä vaahtokarkkia, jopa sokerimaista makeutta ja loppua kohti voimistuvaa katkeruutta sekä alkoholin lämpöä. Kyllä sitä hedelmääkin edelleen löytyy, mutta tiivistetymmin ja maltillisemmin kuin tuoreessa. Olen aina tykännyt tästä ja tälläkin kerralla melkein kylmät väreet kulkee iholla. Että olut voi olla hyvää! Harmi että oli kellarin viimeinen pullo. Tätä pitäisi kyllä haalia jostain netin syövereistä lisää.

Aventinus Weizen-Eisbock 2009

Rubiininpunainen, kirkas ja vielä vaahtoavakin. Tuoksussa on nyt Aventinus-banaanikonsentraatin lisäksi taas sitä ikääntymisen tuomaa tummaa kuivattua hedelmää, ehkä pientä oksidoitumista tai "puumaista" tuntua. Voimakas, tuntuva ja houkutteleva tuoksu. Aventinuksen, sen 8,2% perusversion, tuoksu on jo itsessään hyvä ja tässä se tulee voimakkaampana, tiivistetympänä ja kaikin tavoin tuhdimpana, mutta ehkä ainakin näin ikääntyneenä hieman kapeampaa putkea pitkin. Laveus ja monimuotoisuus on tiivistynyt niin tuoksussa kuin maussakin - tämä olut sisältää nyt vain Aventinuksen pääpiirteet, vehnäolutmaisen banaanin, tumman hedelmäisyyden, hienoisen makeuden ja kaikki ne vahvistettuina, jykevinä ja suoraviivaisina piirteinä. Hieman jopa hyökkäävästi. Tässä on aina jotain mystistä voimaa ja viehätystä.

Rochefort 10
BBE 03/03/2015



Tumma, miltei vaahdoton olut. Tuoksussa Rochefortin tyypillinen korianterinen mausteisuus nousee pinnalle yhdessä todella voimakkaan yrttisyyden ja tummien kuivattujen hedelmien kanssa. Lakritsaa, sitä se on, ja siihen hieman anismaisuutta kylkeen. Tymäkkä, jälleen ikään kuin tuoreemmasta versiosta tiivistynyt, yksipuolistunut ja voimistunut konsentraatti. Jotain hieman juustomaista löytyy myös. Maku on myös vahva ja selkeä. Hyvää on. Tuttu Rochefortin maku. Ei laadullisia ongelmia - ikääntyminen tapahtunut tyylikkäästi. Hiivat kun kaataa sekaan niin täyteläisyyttä ja pureksittavaa umamia tulee huomattavasti lisää. Pehmeää, mausteista, pähkinäisen karamellista. Varsin briljanttia, mutta hieman makeamman tuoreen versioinnin mahtiin ei kuitenkaan ylletä. 

Näin siis tälläkin kertaa laadullisesti varsin hyviä oluita, mutta vaihtaisin kaikki, myös Foghornin, tuoreempiin yksilöihin jos olisi mahdollista. Slottskällans oli tuoreeseen verraten kärsinyt ikääntymisestä eniten ja tymäkkä Weizen-Eisbock ehkä vähiten. Foghorn ja Rochefort olivat myös huomattavasti muuttuneet, mutta Foghorn varsinkin edelleen todella miellyttävään suuntaan.

Olutarvio: Val-Dieu Triple

0 kommenttia
 

Val-Dieu Triple

Panimo: Brasserie de l’Abbaye du Val-Dieu, Belgia
Oluttyyli: Tripel
Alkoholipitoisuus: 9%
Saatavuus: Alko (4,20€ / 0,33l)

Val-Dieu, valley of the gods, jumalten sola. Käännöksestäni voi repiä irvokkaita (tai hekumallisia) mielikuvia viimeaikaisten kolumnikohujen siivittämänä. Val-Dieu on luostaripanimo, omien kotisivujensa mukaan ainoa ei-trappist panimo, jonka oluet valmistetaan alusta loppuun ihan oikean luostarin sisällä. Oluet valmistetaan ilman mausteita ja jälkikäytetään pullossa perinteiseen tapaan. Tripelin reseptiikka on yksinkertainen; Pilsnermallasta, Spalter ja Saaz humalaa, sokeria, paikallista vettä ja hiivaa. Maistetaanpa tätä jumalten solan vahvaa kultaista nektaria.


Kultainen, kirkas ja vaahdoltaan vitivalkoinen sekä tiivis. Näyttää hyvältä Chimayn pikarissa. Tuoksussa on tutut belgielementit, päärynäistä ja kuivatun aprikoosimaista hedelmäisyyttä, hentoa mausteisuutta ja sellainen pirskahtelevan raikas yleisilme. Lähempää nuuhkaistessa alkoholi kertoo olevansa läsnä. Maussakin on palaset kohdallaan. Hieman makeutta alkuvedossa, sitten hedelmäisyyttä edelleen päärynänkuorimaiseen ja kuivatun hedelmäiseen tapaan ja keskivaiheilta loppuun nousevaa mausteisuutta sekä kevyt katkero ja alkoholin lämpö. Arvio on suoraan kuin tripelin tyylikuvauksesta revitty. Suutuntuma on suuntäyttävän, mutta pehmeän hiilihappoinen (pullokäyttäminen) ja täyteläisyydeltään keskiverto. Alkoholi ei viileänä maistu, mutta toki lämmittää. Tyylinmukainen hyvällä tavalla.

Yhteenveto

Luotettava ja maukas perustripel