Kotiolutta: Evil Hops Mehevä Nulikka NEIPA

0 kommenttia
 
Vantaan Pähkinärinteessä paneva Nils Krogell lähetti minulle kolme maistelupulloa, joista ensimmäisenä korkkaan tämän Mehevä Nulikka NEIPAn eli New England IPAn. Nilsin kotipanolaitteistoon kuuluu Klarstein Beerfest ja 14 litran vetoinen kattila. Lagerointi suoritetaan termostaatillisessa jääkaapissa. Nilsin harrastus lähti liikkeelle Reittausblogin pussimäskäysohjeilla vuoden 2016 helmikuussa ja sen jälkeen hän on tähän mennessä keittänyt 29 eri olutta. Hienoa! 

Mehevä Nulikka NEIPA
IBU 89, EBC 10, ABV 7,5%

Maltaat: Pale Ale, Pilsner, Wheat Munich, Cara Pale
Humalat: Simcoe, El Dorado, Galaxy, Citra
Sekalaiset: Kaura- ja vehnähiutale
Hiiva: Yeast Bay Vermont Ale

Tekijän kommentit: 
"Mäski pH:ta alennettu kipsillä, kalsiumkloriidilla ja magnesiumsulfaatilla. Mäskäys 90 min @66 °C. NEIPAlle epätyypillisen katkera, ihan tarkoituksella. Kolmessa vaiheessa kuivahumaloitu. Pullotettu 2.10.2017"
Tsekkaa myös kotisivut: http://evilhops.eu5.net 

Lasiin kaatuu sameaa, rusehtavaa olutta. Suoraan sanottuna en ole kyllä näin rumaa olutta nähnyt miesmuistiin, ruskeakaan ei ole kunnolla ruskeaa, vaan sellaista haalean kuraveden väristä. Ja tämä tietysti ilman hiivoja kaadettuna. Sameus kuuluu toki tyyliin, mutta kuvista näkemäni yksilöt ovat yleensä olleet vaaleampia. No, sisäinen kauneushan se on tärkeintä ja sitä ainakin tuoksun mukaan löytyy! Raikkaan sitrushedelmäinen, neulasmaisen mentholimainen ja mangososemainen tuoksu suorastaan ampuu lasista ylös. Olut laskeutuu kielen päälle melko täyteläisenä ja on aluksi aika pehmeänkin tuntuinen, jokseenkin suurikuplainen, mutta pehmeästi ja lempeästi - ainakin puolen sekunnin ajan. Sitten alkaa nimittäin katkeropuolella tapahtumaan ja se meno ei sitten hiljenekään ennen huomista. Pitkäkestoinen, greippinen ja neulasmainen vyöry valtaa alaa ja tuntuu vielä nielaisun jälkeenkin pitkään. Hedelmäisyyttä on alkumaussa ja keskivaiheilla eksoottisesti, mutta loppua kohti se tiivistyy yksioikoisempaan greippiseen purentaan. Tuoretta ja toimivaa, ai hemmetti! Kuravedestä kuoriutui todellinen kaunotar, oikea helmi. Kukkii se perunakin joskus, sanottiin aikoinaan. Alkuvedossa on toffeemaista maltaisuutta. Vehnämallas ja hiutaleet tekevät luullakseni tuon pehmeän pyöreän suutuntuman, joka on varsinkin alkumaussa pinnalla. Laatutaso priimaa ja reseptiikka toimii myös erittäin hyvin. Tässä on tosiaan sekä katkeroa- että aromikkuutta, mutta sellainen humalamehumainen tropiikki jää hieman taaemmas, suoraviivaisemman sitruksen ja neulasmaisen katkeron noustessa eteen. Ehkä siis maussa on sittenkin enemmän länsi- kuin itärannikkoa. Samapa tuo, sillä tämä toimii kyllä minulle aivan täysillä. Erinomainen olut!

Samalta tekijältä tulossa vielä maistoon Katala DIPLomaatti Double India Pale Lager ja Kuu Kaakaon Yllä Milk Stout, joka suositellaan nautittavaksi Oreo-keksin kanssa.

Olutarvio: Linden Black IPA

0 kommenttia
 

Black IPA

Panimo: Linden Brewery, Rauma
Oluttyyli: Black IPA
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Ravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Lindenin Black IPA debytoi Pub Winstonin pienpanimofesteillä Porissa elokuun puolivälissä. Olut sai hyvän vastaanoton ja janoinen festarikansa siemaili lasin toisensa perään. Itsekin maistoin olutta siellä ainakin kerran ja aiemmin kesällä sain maistaa koe-erääkin, joten tuote on jo valmiiksi tuttu ja  hyväähän se varmaan tälläkin kertaa on. Tuote on Lindenin muiden oluiden tapaan tasapainoinen ja harkittu. Panimon toimintatapa on ollut se, että koekeittojen kautta haetaan ensin resepti kohdalleen ja tuodaan olut myyntiin vasta sitten. Tämä on mielestäni parempi tapa kuin se, että tehdään heti isoilla odotuksilla ja isolla keitolla ja myydään sitten se mitä sattuu tulemaan - näitäkin esimerkkejä nimittäin panimoskenestä löytyy.

Monet panimot Suomessa ovat alkaneet siirtymään pienempään pullokokoon, niin myös Linden, jonka ensimmäisiä 0,33 litraisia pullotteita tämä Black IPA on. Pienempi pullo tarkoittaa pienempää hintaa ja vaikka litrahinta nousisikin, niin ostokynnys halvemmalle tuotteelle on kuitenkin pienempi. Yksi tärkeä seikka on sekin, että ravintolat ottavat mieluummin pienempää pulloa myyntiin.

Oluen tyylikkäässä etiketissä on mustamamba, jonka on loihtinut raumalaisen Needle Point Tattoon Jukka Joensuu, joka on kotipanijoita itsekin. Runkoa oluessa luo ohramaltaan lisäksi kaurahiutaleet ja paahteinen ruismallas (Chocolate Rye). Humalina klassikkojenkit Cascade, Centennial ja Citra. Kuivahumaloinnissa näiden lisäksi myös Amarillo.

Olut tullaan tulevaisuudessa näkemään myös Alkon valikoimissa.


Mustaa, valoa vasten läpikuultavan punertavaa olutta, jonka ylle rakentuu runsas vaahtokukka. Tuoksussa on runsaasti stoutmaisia piirteitä - tummaa suklaata, kahvimaisuutta ja paahteista karamellisuutta, mutta tuntuvasti myös jenkkihumalaa pehmeän hedelmäisesti ja sitrusmaisesti. Tuore, tuntuva ja runsas aromikkuus. Maku on myös kahvimainen, paahteisen stoutmainen ja melko runsasrunkoinen. Katkeruutta kerääntyy mukavan runsaasti ja humalien hedelmäiset piirteet ovat myös mukana heti alusta alkaen. Jälkimaussa kutittelee ruis. Monet Black IPAt ovat niin kepeärunkoisia ja runsaasti humaloituja, että aistin niistä kumimaisia tuoksuja ja karkeaa makua, mutta tässä runkoa on sen verran runsaasti, että olut muistuttaa enemmänkin voimakkaasti katkeroitua stoutia IPA-tyylisellä aromihumaloinnilla. Kyllä se hyvää siis on pullostakin ja mikä ettei olisi. Highlighteina tuoksun suklaisuus ja maun runko sekä katkerointi. Herkkuva!

Yhteenveto

Tukeva, tumma ja reilusti humaloitu




...jos jäi sellainen kuva, että tässä nyt vaan kehutaan oman kylän poikia, niin tsekkaa myös Arden kommentit oluesta.

Olutarvio: Tucher Sebaldus Weizen Helles Hefe

0 kommenttia
 

Sebaldus

Panimo: Tucher, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (3,99€ / 0,5l)

Nürnbergin suojeluspyhimys Sebalduksen mukaan nimettyä vehnistä Alkon valikoimasta. Oluen on tehnyt iso frankenilaispanimo Tucher, jonka Dortmunderilla kostuttelin kurkkua kesällä. Kuusiprossaisena tämä on tyylin normia hieman vahvempi, mutta ei kuitenkaan yllä weizenbockien lukemiin. Alko on mitannut katkeroita miltei olemattomat 11 EBU, joten pehmeää ja täyteläistä lienee tarjolla - vehniksen tapauksessa se sopii kyllä minulle. Vanhantyylinen etiketti miellyttää silmää. 


Sameaa, oranssihtavaa olutta kaatuu lasiin. Oluen päälle muodostuu tiheäkuplainen, runsas ja kestävä vaahto. Aivan tyylipuhtaalta näyttää, eikä tuoksukaan tuo muutosta havaittuun asiain tilaan. Banaanisuutta, runsaasti neilikkaa ja raikkaasti purukumimaisuutta. Todella hyvä intensiteetti tässä tuoksussa. Jos verrataan esim. Elowehnään, niin kovin vaatimattomaksi se tämän rinnalla jää - tekeeköhän pieni lisävahvuus tässä taikojaan? Maku on myös hyvä ja niin perinteisen vehnismäinen kuin suinkin. Oluen suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä. Hiilihappoisuus on runsasta, mutta pehmeää ja olut tuntuu ikään kuin täyttävän suun pienemmälläkin siemauksella. Nautinnollisen pehmeä, miltei täysin katkeroton liuku. Maku on runsaan neilikkaista, tutun vehnäistä ja hieman banaanimaista vehnäiloittelua. Ei mitään häiritseviä piirteitä, vaan tuttu laadukkaan saksavehnän maku, mutta pehmeän runsaalla suutuntumalla ja ehkä hieman normaalia voimakasmakuisempana. Jälkimaun puolella esiin nousee pieni yrttinen katkerokin, mutta vain häivähdyksenä. Yleisilme on jossain normivehnän ja weizenbockin välimaastossa. Tykkään kovasti!

Yhteenveto

Täyteläinen ja pehmeä vehnäolut

Olutarvio: Moose On The Loose Wild Saison

0 kommenttia
 

Wild

Panimo: Moose On The Loose Brewing, Pori
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Ravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Nyt maistossa tämän tuoreen porilaispanimon karviaismarjoilla maustettu saison. Pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan tätä tuoreeltaan panimolla kimppasahtimme panoprosessin yhteydessä. Sain silloin pullon mukaani kotiinkin ja tein arvion, joka on kuitenkin näemmä jäänyt puhelimen syövereihin ja julkaisematta. Asia nousi nyt taas mieleen, kun sain toissaviikolla tekijältä uuden pullon Bold Steam Beerin toimituksen yhteydessä. Oluessa mausteena käytetyt karviaiset ovat Anttilan tilalta Kokemäeltä ja hiivana toimii monille kotipanijoillekin tuttu Belle Saison, joka yleensä käyttää oluen kuin oluen miltei rutikuivaksi. Laskennallinen katkeruus on hyvin mieto, vain 16 EBU.

Panimolla


Kotona
Söpön utuisen pinkahtava olut. Tuoksu on runsaan marjainen. Karviaisen lisäksi mieleen tulee vadelmakin. Belle Saisonin tuottama kirpeän hapan omenankuorimainen hedelmäisyys tekee tuoksusta iskevän raikkaan. Maku on kuiva ja runsaan marjainen. Karviaisten kirpeys ja saisonhiivan kuivakan hapokas ja hieman mausteinen aromikkuus tekevät maustakin raikkaan. Yleisilme on runsaan marjainen, mutta ei mielestäni liiallinen. Suutuntuma on hieman suuta supistava ja kuivakka, melko maltillisen hiilihappoinen. On se sitä mitä etiketti sanoo - karviaismarjainen saison. Karviainen tuo olueen myös hapanolutmaisia piirteitä, mutta vain kevyesti. En ehkä ole otollisinta kohderyhmää tämän tyylisille oluille, mutta ei tässä mielestäni mitään vikaakaan ole. Tällaisia nämä nyt vaan ovat - hieman mehu- tai limumaisia. Olut tuntuu ja maistuu kevyemmältä kuin 6,5%, todella raikas juotavuus. 

Yhteenveto

Karviaismarjainen kuivan kirpakka olut

Kotiolutta: Mäkisen Ragnarök Imperial Stout

0 kommenttia
 
Paikallista taidetta lasissa jälleen. Tekijänä jo aiemminkin blogista hyvinkin tuttu Mäkinen, jonka aiempiin olutarvioihin ja resepteihin pääset käsiksi tästä linkistä

Tällä kertaa maistossa on heinäkuussa maistetun Mjölnirin sukulaisolut Ragnarök, joka on vielä vähän isompi ja ilkeämpi.

Speksit ja reseptiikka: 

Ragnarök

Recipe Specs
----------------
Batch Size (L):           13.0
Total Grain (kg):         8.330
Total Hops (g):           240.00
Original Gravity (OG):    1.111  (°P): 26.1
Final Gravity (FG):       1.032  (°P): 8.0
Alcohol by Volume (ABV):  10.30 %
Colour (SRM):             80.5   (EBC): 158.5
Bitterness (IBU):         189.2   (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 53
Boil Time (Minutes):      60

Grain Bill
----------------
5.300 kg Pale Ale Malt (63.63%)
1.000 kg cara200 (12%)
0.500 kg viking munich (6%)
0.400 kg Brown Sugar, Dark (4.8%)
0.400 kg crystal 150 (4.8%)
0.300 kg Carafa III malt (3.6%)
0.300 kg viking chocolate (3.6%)
0.090 kg Black Malt (1.08%)
0.040 kg pullotus sokeri (0.48%)

Hop Bill
----------------
25.0 g Magnum Pellet (12.5% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (1.9 g/L)
15.0 g Target Pellet (10% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (1.2 g/L)
25.0 g Warrior Pellet (15.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (1.9 g/L)
20.0 g Bramling Cross Pellet (5.1% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (1.5 g/L)
20.0 g Challenger Pellet (6.1% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (1.5 g/L)
50.0 g Chinook Pellet (11.4% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (3.8 g/L)
15.0 g First Gold Pellet (7.9% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (1.2 g/L)
20.0 g Simcoe Pellet (12.2% Alpha) @ 15 Minutes (Boil) (1.5 g/L)
50.0 g Chinook Pellet (11.4% Alpha) @ 50 Days (Dry Hop) (3.8 g/L)

Misc Bill
----------------
40.0 g Oak Chips @ 50 Days (Secondary)
20.0 g coffee beans @ 5 Days (Secondary)

Single step Infusion at 70°C for 60 Minutes.
Fermented at 20°C with WLP050 Tennesee whiskey yeast


Läpikotaisin mustaa ja vaahdoltaan beigeä olutta kaatuu lasiin. Pieni määrä vaahtoa kestää pitkään lasin pinnalla. Tuoksu on läpikotaisin sitä itteään. Siinä on se kahvimainen, lakritsainen, tumman suklainen ja hieman vaniljainen ison oluen tuntu. Havuista humalaa leijailee taustalla. Kahvimaisuus on eniten pinnalla. Maistetaanpa. Täyteläistä, hieman makeaa ja sitten runsaan paahtomaltaisen kahvimaista ja loppua kohti enemmän ja enemmän suolaisen lakritsaista sekä vaniljaista meininkiä. Katkerointi iskee runsaan rungon takaa päälle pienellä viivellä, mutta kun se iskee, on sen voima melkoinen. Aiai sentään, jytisee ja ryskyy vaan mennessään. Jälkimakuun laskeutuu voimakas, vaniljaisen tammimainen ja lämmittävä maku, joka kääntyy lopulta yrttimäisen mausteiseksi ja siitä vielä edelleen kahvimaiseksi. Katkeruutta ja alkoholin lämpöä on nyt aika roimasti ja loppuveto menee kuivemmaksi kuin olisi tarvis. Todella väkevä kokonaisuus, mutta ehkä vielä hieman raaka ja turhankin särmikäs kokonaisen pullon nautiskeluun. Mäkisen periaate olutta tehdessä olikin kuulemma "kaikkea liikaa". Sain tekijältä onneksi kaksi pulloa, joista toisen toivottiin päätyvän kellariin kypsytettäväksi ja siellähän se nyt sitten jo odottelee sitä seuraavaa maistoa - ehkä vuoden, ehkä kahden päästä.

Mjölnirin arviossa kirjoitin näin: "Makumaailma on sellainen, että oluen voisi nimetä Oak Aged Imperial Triple Black IPAksi ja hörhöjä kertyisi panimon ovelle jonoksi asti ostamaan ylihintaiset pullot veks - jos siis olisi se panimo ja ne ulosmyyntioikeudet."

Tämän oluen kohdalle voidaan lisätä vielä määreitä ja koko tyylimääritelmä onkin nyt seuraavanlainen: Oak Aged Coffee Infused Imperial Triple Black IPA. Vielä tuohon voisi lisätä jotain maapähkinävoita ja villihiivaa, niin sitten oltaisiinkin jo taas aivan erilaisen oluen äärellä ja aiai sitä hörhöjen kuolan määrää.

Olutarvio: Brooklyn Local 1

0 kommenttia
 

Local 1

Panimo: Brooklyn Brewery, Yhdysvallat
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 9,0%
Saatavuus: Alko (15,91€ / 0,75l)

Brooklyn Local 1 on kuulunut tämän jenkkipanimon repertuaariin jo pitkään ja Alkostakin sitä on ollut saatavilla ajoittain. Pullon hinta on nykyään kova, mutta päätin silti ostaa yhden nautittavaksi. Olen maistanut tätä aiemmin, joskus vuonna 2008, jolloin löysin sitä Lohjan keskustan Alkosta. Hinta oli muistaakseni silloin alle kympin. Olimme silloin paikkakunnalla kyläilemässä kummipoikamme luona ja tilanteesta on jäänyt sellaiset muistikuvat, että poksautin pullon auki juuri kun lapset oli suurella vaivalla saatu sänkyyn ja nukkumaan. Avasin pulloa ja korkki tosiaan siis poksahti odottamattomasti valtavalla metelillä auki, mutta lapsista kukaan ei muistaakseni sentään herännyt. Sydämentykytyksiä tilanne toki aiheutti - ja sen jälkeen olut maistui erittäin hyvältä. Reittailin silloin innokkaasti olutoppaaseen, mutta en sieltä löytänyt nyt omaa arviotani tästä. Arvio varmaan jäi sosiaalisessa tilanteessa tekemättä. Hyvät muistikuvat kuitenkin on jääneet ja se varmasti vaikutti ostopäätökseen nyt. Kyseessä on siis belgityylinen vahva ale, joka jälkikäytetään pullossa shampanjahiivalla.

Malts: German Pilsner
Additions: First-pressing Demerara cane sugar from Mauritius
Hops: Aurora, Perle, Styrian Golding
Yeast: Our House Belgian Strain (primary); Champagne yeast (secondary)



Tällä kertaa avaan pullon varovasti ja korkin siirtyessä sivuun kuuluu vain äänekäs tsuffff... painetta pullossa siis on. Lasiin kaatuu kirkasta ja belgityyliin runsaasti vaahtoavaa olutta. Oluen tuoksu on herkullinen! Siinä on kuivattua sokeroitua hedelmäisyyttä runsaan aprikoosimaisesti sekä hieman banaanimaisesti. Lisäksi löytyy se tuttu pieni belgihiivan mausteisuus ja pieni vivahde anistakin. Oluessa käytetty demerarasokeri vaikuttaa sekä hedelmäisyyteen, että sen taustalla esiintyvään hentoon toffeemaisuuteen. Hieno raikkaus ja pirteä hedelmäisyys tuoksussa, vaikka vahvuuttakin on sen verran kuin on. Maku on myös todella hyvä. Tuoksunkaltaiseen raikkauteen ei tietysti ylletä, sillä lopussa alkoholipitoisuus alkaa lämmittämään ja jälkimaku kääntyy enemmän mausteiseksi. Maku lähtee heti alusta kuitenkin lennokkaan aprikoosimaisesti ja hieman toffeemaisesti liikkeelle, rakentuen siitä sitten belgihiivaisen mausteiseen ja kevyesti katkeroituun loppuun. Alkoholipitoisuus on maussakin erinomaisesti piilossa, vaikka toki tuntuu sitten asiaan kuuluvasti lämpönä, kuten jo mainitsinkin. Makeuden ja kuivuuden suhteen olut on tasapainossa, loppumaun jäädessä aavistuksen makeaksi. Todella maukas olut. Ison pullon tyhjentämiseen taitaa kulua hyvä tovi, mutta eihän tässä ole kiire mihinkään. Ei ehkä kuitenkaan aivan hintansa arvoinen, koska olut on todella hyvä, mutta ei poikkeuksellinen.

Yhteenveto

Runsaan hedelmäinen ja raikas belgityylinen olut

Olutarvio: Moose On The Loose Bold Steam Beer

0 kommenttia
 

Bold Steam Beer

Panimo: Moose On The Loose, Pori
Oluttyyli: Höyryolut
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Porilainen Moose On The Loose on yksi monista Suomeen tänä vuonna perustetuista pienpanimoista. Ensimmäinen omalla panimolla keitetty olut, Shy Golden Ale, tuli ulos kesäkuussa. Sittemmin panimo ehti jo nopeasti siirtymään myös arvostettuun kaupallista sahtia valmistaneiden panimoiden joukkoon - raumalaisavustuksella toki. En ole panimon oluista toistaiseksi liiemmin joutunut maksamaan ja tämäkin pottu tuotiin ohimennen kotiovelle, joten foliohattua päähän kansalaiset. Saamani pullo on tuoretta erää, jonka reseptiin panimo on lisännyt aromihumalana käytetyn Mandarina Bavarian määrää. Olen melko varma, että maistoin olutta myös Pub Winstonin olutfesteillä tänä vuonna, mutta siitä ei jäänyt muistiinpanoja. Steam Beer, eli kotimaisittain höyryolut, on tyyli, joka käytetään lager hiivalla, mutta perinteistä lageria korkeammassa lämpötilassa.



Utuinen oranssihtava olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Mandarina Bavariaa on käytetty ja sen tuoksukin heti paljastaa - pehmeää nektariinimaista appelsiinisuutta ja sellaista tirskuvaa hedelmälihaista meininkiä. Keksimäistä ja karamellimaista maltaisuutta taustalla. Houkutteleva tuoksu! Maussa on samaa hedelmäisyyttä, mutta kuivemmin ja hieman karvaammin. Katkeruuttakin kertyy loppuun varsin terhakasti. Makeutta ja runkoa voisi olla hieman enemmänkin, koska loppumaun viimeinen maku on nyt sitrushedelmäinen karvaus, mutta toisaalta olut on näin virkistävän terävä. Kaupparajakin tietysti kummittelee reseptiikassa. Humala maistuu hienosti ja hyvä humalahan tuo saksalainen tunnetusti onkin. Tykkään kyllä!

Yhteenveto

Mandarina Bavaria humalan show

Olutarvio: Fuller's Imperial IPA

2 kommenttia
 

Imperial IPA

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: Heller Bock
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Alko (8,95€ / 0,5l)

Fuller's:n pitkäaikainen Pääpanimomestari John Keeling siirtyi päivittäisestä panimon pyörittämisestä sivuun tammikuun lopussa ja hänen tilalleen nimitettiin Georgina Young. Young on työskennellyt Fuller's:lla 37 vuotta ja ollut Keelingin opissa jo vuodesta 1999 alkaen, joten ihan pystymetsästä ei tätä naista tehtävään nimitetty. Asia liittyy nyt maistoon tulevaan olueen sillä tavalla, että tämä Imperial IPA on Youngin ensimmäinen resepti panimon peräsimessä. Kyse on heti isosta oluesta, sillä vahvuutta tällä pahviboksiin pakatulla jytkyllä on peräti 10,5%. Yhdysvalloissa syntyneen oluttyylin alkuperästä huolimatta keittoon on lyöty pelkkiä brittihumalia - lajikkeina toimivat Target, Goldings ja Fuggles, eli aivan sitä perinteisistä perinteisintä brittitavaraa, joka on Fuller'sin oluista jo muutenkin tuttua. Lisäksi oluessa on käytetty mausteena mustapippuria. Päiväystä tälle pullossa jälkikäyvälle oluelle luvataan aina vuoteen 2027 asti. Alko on mitannut katkeroiksi 85 EBUa.



Kirkas, punertavan kuparinen ja näin vahvaksi olueksi myös yllättävän helposti vaahtoava olut. Tuoksussa on tuttua Fuller'sin kuivatun aprikoosimaista vibaa, mutta nyt tuhdin karamellisen maltaan sävyttämänä. Kukkaista ja hunajaista meininkiä myös ja aivan läheltä nuuhkaistessa myös pippurista mausteisuutta sekä alkoholin nenäkarvoja kutittelevaa lämpövyöryä. Todella karamellinen, toffeemainen ja lämmin tuoksukokonaisuus - ehtaa Barley Winea! Maku jatkaa myös tuhdin maltaisella ja tunnistettavan Fuller'smaisella sekä lämpimällä otteella. Mustapippuri nousee selvästi esiin nielaisun jälkeen, jolloin se yhtyy runsaan katkeroinnin ja alkoholin lämmön kanssa makeutta kuivattavaan rintamaan. Alkuveto on kyllä todella makea, suorastaan marmeladimaisen ja ällömakean toffeeleivosmainen, mutta keskivaiheilla jo humala alkaa kutittelemaan ja loppua kohti kokonaisuus, taas kerran, tasapainottuu Fuller'smaiseen harmoniaan... No, ainakin melkein, sillä karamellimaista makeutta piisaa kyllä edelleen. Katkeroa mahtuisi keittoon vielä lisääkin. Kyllä tämä selvästi voimakkaasti humaloitu brittityylinen Barley Wine maultaan on, vaikka pullo ja boksi muuta väittävätkin, mutta IPA varmaan myy paremmin. Lämmin, makea, tuhti ja hidas, mutta mielestäni herkullisen makuinen ja hintansa arvoinen.

Yhteenveto

Jykevän maltainen brittiolut

Olutarvio: Fuller's Past Masters 1905 Old London Ale

0 kommenttia
 

Past Masters 1905 Old London Ale

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 7,9%
Saatavuus: Alko (5,40€ / 0,5l)

Lisää Fuller'sin Past Masters sarjalaisia; 1905 Old London Ale on jo sarjan kahdeksas osa. Panimon kotisivut eivät oluesta mainitse mitään, vaikka se on arvioista päätellen ollut jo jonkin aikaa saatavillakin, mutta vahvaa brittialea kuitenkin siis tarjolla. Alko on mitannut katkeruutta mukavat 55 EBU. 
"Old London ale is brewed to a Burton old recipe from 1905, selected by our brewers alongside beer historian Ron Pattinson. Stronger than mild and darker than bitter, burton old was a particular favourite in London pubs - especially during the colder months."


Kirkas, väriltään punertava olut kaatuu lasiin. Vaahto jättää tiheää pitsikuviota pintin reunoille. Tuoksu on tuttua ja taattua Fuller'sia karamellimaisuutta, pähkinää ja aprikoosimaista kuivahedelmäisyyttä ja kuivan tammen tuoksua muistuttavaa aromikkuutta. Hieman humaloidummalta vaikuttaa kuin panimon klassinen Golden Pride. Tuoksun kuivahedelmäisyys tuo mieleen myös kandisokerisiirapin, jota panimo monesti näissä Past Masterseissa käyttää - siitä syystä, koska sitä käytettiin silloin aikonaankin. Maku on kuivempi kuin odotin. Makeutta toki on ja alussa varsin runsaastikin, mutta katkeroista humalointia ja yllättävän voimakasta alkoholin lämpöäkin löytyy. Jälkimaussa on jopa lakritsin sävyjä. Kuivahedelmiä, viikunoita ja aprikoosia sekä marenkimainen karamellikuorrute siihen päälle - siinä se maku pähkinänkuoressa. Suutuntuma on miellyttävä ja kokonaisuus hallitun tasapainoinen, kuten Fuller'silta on totuttukin. Tyylikästä tavaraa, hyvääkin, mutta ei kuitenkaan ylitä panimon klassikoita ESB:tä ja Golden Pridea. Ei kestosuosikin aineksia siis, mutta kertamaistolla toki erittäin mukava kokemus.

Yhteenveto

Vahva, voimakkaasti humaloitu Burton Ale

Olutarvio: Fuller's Past Masters 1926 Oatmeal Porter

0 kommenttia
 

Past Masters 1926 Oatmeal Porter

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: Oatmeal Porter
Alkoholipitoisuus: 7,8%
Saatavuus: Alko (5,38€ / 0,5l)

Fuller's on omissa kirjoissani aivan maailman kärkipanimoita. Panimolta on totuttu näkemään tasaisen laadukasta tekemistä (no, on siellä hutejakin) ja mielenkiintoisia spessuja, joista tämä Past Masters sarja on kenties kaikkein kiinnostavin. Past Mastersin idea on kaivaa panimon reseptikirjoista vanhoja reseptejä ja toteuttaa niitä uudelleen ainakin jokseenkin autenttisesti. 

Kauneusvirheitä kuitenkin tulee, tässäkin reseptissä, joka on siis vuodelta 1926, käytetään amerikkalaista Centennial -humalaa, jota kasvatettiin ensi kerran vuonna 1974... no, ehkä alkuperäisessä reseptissä on ollut jotain samansuuntaista, jolle Centennial on tämän päivän humalista paras vastine. Ehkä, ehkä ei. Monesti sarjassa on myös nostettu vahvuus alkuperäisreseptejä korkeammaksi. Tämäkin on varsin vahvaa, 7,8%.

Oatmeal Porterin "se juttu" on tietysti kaurahiutaleiden käyttö, joka pehmentää ja tukevoittaa suutuntumaa. Kaurahiutaleiden lisäksi reseptiikasta löytyy Golden Promise (Pale Ale) maltaita, ja mustamaltaita (Black Malt) sekä inverttisokerisiirappia. Humalina amerikkalaiset Warrior ja Centennial. 



Tummanruskeaa, miltei mustaa, mutta valoa vasten kuitenkin kauniin punertavaa olutta. Vaahtoa kertyy pintin päälle sopivasti ja se kestää pitkään. Tuoksu on herkullinen, siinä on Fuller'sin maailmanluokan klassikon London Porterin suklaisia sävyjä. Lisäksi löytyy kuivattuja hedelmiä, jotka ovat ilman muuta inverttisokerisiirapista lähtöisin - monet kandisokerilla maustetut belgioluet tarjoavat samanlaista aromikkuutta. Lakritsaisuutta ja alkoholin lämpöäkin nousee lasista. Intensiivinen ja houkutteleva tuoksu. Maku on miltei huoneenlämpöisenä runsas ja täyteläinen. Suklaisen ja hieman kahvimaisenkin paahtomaltaan oheen nousee jälleen tummaa kuivahedelmää ja keskivaiheilta loppua kohti edetessä myös kukkaisten ja greippisten humalien sävyjä. Jälkimaussa esiin nousee suolainen lakritsaisuus ja samalla alkoholipitoisuus luo lämmittävän tunteen rintakehään. Laadukasta on taas tuttuun Fuller'sin tyyliin. Humalaa on varsin tuntuvasti myös, kuten useimmissa Past Masters oluissa - se on itselleni ollut jonkin sortin yllätys. Alussa olut vaikutti makeahkolta, mutta kyllä yleisilme sittenkin loppua kohti kääntyy humaloinnin ja alkoholipitoisuuden voimasta enemmän kuivaan ja paahteisen katkeraan lopetukseen. Kaurasta huolimatta tämä ei siis ole niin pehmeä ja hekumallinen kuin London Porter. Viinaisuutta ei maussa ole, vaan alkoholi on siltä kantilta esimerkillisesti piilossa, mutta lämmittävä tuntu tulee, kuten pitääkin. Todella hyvä olut, mutta en silti voi olla ajattelematta, että maltillisemmalla alkoholipitoisuudella ja sitä myöden runsaammalla maltaan makeudella tämä olisi ollut vieläkin parempi.

Yhteenveto

Runsasmakuinen ja vahva porter

Kotiolutta: Moukarkylän Tripel

0 kommenttia
 
Moukarkylän puusepän eli Seppälän Markon taidonnäytteitä kaatumassa lasiin taas kerran. Viimeksi maistoin mieheltä erinomaisen dubbelin ja nyt vuorossa on vielä hieman vahvempi tripel. Hiivana dubbelissakin loistavasti esiintynyt Wyeast 1214 Belgian Abbey ja humalina jenkkien ja Uuden-Seelannin antia. Reseptiikka alla:




Utuinen rusehtavan oranssi olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tripel-tyylin kultaisuutta ei siis ole, mutta kuva myös valehtelee hieman, olut ei ole noin tumma kuin kuva antaa ymmärtää. Ulkonäöstä viis jos tuoksu on näin herkullinen kuin tässä on - tuhdisti kuivattua sokeroitu hedelmää; banaanista persikan kautta aprikoosiin. Aromaattiset humalat ja belgihiiva pelaavat hyvin yhteen, molempien antia löytyy. Aavistus anismaista lakritsaisuutta myös - se on ilman muuta hiivan tuottamaa. Aito vahvan belgialen tuoksu. Maku on myös hyvä. Siinä on runsaasti kuivahedelmiä, jonkin verran belgihiivan mausteisuutta ja sitten tummemman kandisokerimaista tuntumaa. Tuoksusta en korianteria bongannut, vaikka se varmaan oli yleisen mausteisuuden joukossa läsnä, mutta maussa se on mukana selvemmin. Se on sellainen tietty pieni "polte" kitalaessa, minkä se itselleni tekee. Appelsiininkuoret vaikuttavat varmasti hiivan ja humalien ohella tuohon runsaaseen kuivahedelmäisyyteen ja kyllä ne sieltä erottelemaankin pystyy. Yleisfiilis tällä oluella on samaan aikaan sekä raikas ja hedelmäinen, että runsas ja lämmittävä. Niin kuin hyvillä vahvoilla belgialeilla yleensäkin. Tyylinatsi ei ehkä lokeroisi tätä siis tripeliksi, koska tämä on liian tumma, vaan yleisesti vaan vahvaksi belgialeksi tai "luostariolueksi". Maukasta olutta joka tapauksessa.

Olutarvio: Rousal Seawater India Pale Lager

1 kommenttia
 

Seawater India Pale Lager

Panimo: Rousal Brygghus, Rosala
Oluttyyli: India Pale Lager
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Alko (6,90€ / 0,5l)

Suomeen pienimpiin panimoihin lukeutuva Rousal Brygghus operoi Turun saariston Rosalassa. Panimo aloitti toimintansa vuonna 2013 ja pääsin heti silloin maistolle isoveljeni toimitettua minulle Espoosta käsin pullon panimon maukasta pilsiä tyylikkäästi Pirkka maitopurkkiin pakattuna. Se oli sitä aikaa, kun uutuuksien eteen jaksoi ja toisaalta tarvitsi vielä nähdä hieman vaivaakin. Nykyään uutuuksia tulee niin paljon, että suurin osa menee pakostakin ohi. 

Nyt kuitenkin käsillä on Alkon verkkokaupan kautta haalittu Seawater India Pale Lager, jossa valmistukseen käytetty vesi on suodatettua merivettä. Ostin tämän lähinnä siitä syystä, että sain kesällä maistaa paikallisen kotipanijan Mika Pirisen oluita, joissa oli käytetty selkämereltä kerättyä merivettä, ja ihastuin niiden suolaiseen loppupuraisuun. Kiva maistaa miten kaupallisella puolella tällainen varsin uniikki ratkaisu toimii. Otin ennen maistamista yhteyden Rousalia pyörittävän Patrik Laineen suuntaan ja kysäisin meriveden käytöstä tarkennuksia. Hän kertoi, että olueen käytetty merivesi on juomavedeksi suodatettua - näin varmasti täytyykin, sillä elintarvikekäyttöön suoraan merestä naaraaminen on varmasti melko lailla kiellettyä.

Koska kyseessä on India Pale Lager, eli reilusti humaloitu oluttyyli, niin kysäisin myös humalat. Keittoon Cascade ja Centennial (base hops), aromihumaliksi keiton loppuun ja kuivahumalana Simcoe ja Centennial (Late & dry hops). Alko on mitannut katkeroarvoksi 59 EBU. 

Tsekatkaa myös panimon resepti taannoiseen #Avoinolut haasteeseen: Rousal IPA Hops souse vide



Utuinen, oranssihtavan kuparinen ja tiivistä vaahtoa kauniisti päälleen muodostava olut. Tuoksussa on heti jännää mineraalimaisuutta - samankaltaista kuin Pirisen kotioluissa kesällä. Myöhemmillä nuuhkaisuilla se tuntuu välillä katoavan. Jenkkihumalien pihkaisia ja pehmeän hedelmäisiä aromeita löytyy myös sekä hieman toffeemaista maltaisuutta. Maku on marjaisen, pihkaisen ja kypsän hedelmäisen humaloitu. Lagermaisuus tuntuu aleen verrattuna jotenkin enemmän mallasta korostavana piirteenä, hedelmäisyyden jäädessä hieman terävämmäksi ja yksipuolisemmaksi. Maussa on myös karamellimaista mallasta taustatukena ja ihan mukavasti pureva keskirunsas katkeruuskin löytyy. Jälkimaussa jään odottelemaan sitä pientä suolaista puraisua, mutta kyllä se kääntyy sittenkin enemmän havuiseksi ja mausteiseksi. Pieni suolainen vivahde nousee kitalakeen nielaisun jälkeen ja se tuntuu voimistuvan lasin loppua kohti edetessä.  Suolaista efektiä ei  kuitenkaan tule nyt samalla tavalla kuin niissä Pirisen kotioluissa, mutta jotain jännää mineraalimaisuutta roikkuu kyllä mukana alusta loppuun. Ihan kuin vesi olisi jotenkin kovaa. Mielenkiintoinen tapaus. Meriveden käyttö näin juomavedeksi suodatettuna lienee vienyt miltei kaiken suolaisuuden mennessään, mutta onneksi tässä oluessa ei ole kyse vain tuosta kuriositeetista - tämä on nimittäin varsin hyvä olut ihan näin "vähäsuolaisenakin"! Saaristopanimon laatutaso vaikuttaisi myös pysyneen hyvänä. Olut on puhtaan, raikkaan ja miellyttävän makuinen.

Yhteenveto

Jenkkihumaloitu lager mineraalimaisella vivahteella

Olutarvio: Laitilan Tuomas Golden Ale

0 kommenttia
 

Tuomas Golden Ale

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
Oluttyyli: Golden Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Panimon tehtaanmyymälä 2,90€/0,33l)

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on perinteisesti valmistanut Olutliiton valitseman Hyvän Tuomaan kanssa yhteistyöoluen joka  vuosi. Näihin aikoihin viime vuonna lanseerattu olut oli mainio Tuomas American Pale Ale. Tämän vuoden Golden Alen kehittelyssä on ollut mukana viime vuonna Hyvä Tuomas arvonimen saanut Viking Maltin Timo Huttunen ja siitä syystä olut on myös reseptiikaltaan mielenkiintoinen. Oluessa on nyt ensimmäistä kertaa käytössä Viking Maltin uutuusmaltaat Golden Ale ja Caramel Sweet. Viking Maltin sivuilta ei vielä löydy uusien maltaiden tarkempia speksejä, varmaan siksi, koska niitä ei ole vielä saatavillakaan, mutta maltaiden nimet jo varmaan osaltaan kertovat jotain niiden ominaisuuksista. Uutuusmaltaiden lisäksi oluessa on käytetty perusmaltaana Pilsner -mallasta. Myös humaloinnissa on kokeilevampaa tatsia mukana, sillä perinteisen katkerohumala Magnumin lisäksi oluessa on käytetty sekä Floral-, että Lublin-humalauutteita. Katkeroita kerrotaan olevan 23 EBUa.


Kirkas, syvän kultaisen, kuin juoksevan hunajan värinen olut. Vaahtoa muodostuu maltillisesti ja se katoaa todella nopeasti aivan kokonaan, vaikka lasini oli juuri puunattu puhtaaksi ja huuhdeltu hyvin. Tämä vaahdon katoaminen on ehkä uusien maltaiden tai sitten pikemminkin humalauutteiden aikaansaannos, ken tietää. Tuoksu on kuitenkin hyvä. Se on kukkaisen hunajainen, keksimäisen ja karamellimaisen maltainen ja hieman leivosmaisen marenkinen. Runsas maltaisuus ja kukkainen humalaisuus, mutta mallas edellä mielestäni edetään. Maku on tuoksun kaltainen - hunajaista makeutta, kukkaisuutta ja loppuvedossa hieman hedelmäisyyttäkin. Mallaspohja on tuhdin karamellimainen, marenkimaisen makea ja loppumaussa sitten tukevan leipäinenkin. Kokonaisuus on runsasrunkoinen ja hieman raskas. Katkero tasapainottaa, mutta hunajaista makeutta jää leijumaan vielä jälkimakuunkin ja maltillisen matala hiilihappotaso vielä korostaa efektiä. Laadukas ja kohtuullisen juotava olut kuitenkin, mutta makeaa kammoksuville en voi suositella. Kauppavahvuiseksi tämä on runsasrunkoinen, aivan kuten viime vuoden Tuomaskin.

Yhteenveto

Hunajaisen maltainen, makea ja melko runsasmakuinen

Kotiolutta: Käsityöläispanimo Kapo Rukiteera Rye Wine

0 kommenttia
 
Siitä taitaa olla jo muutamia viikkoja aikaa kun pikkuveljeni ohimennen toi minulle pullon ystäviensä Samulin ja Mikaelin panemaa Käsityöläispanimo Kapo Rukiteeera Rye Winea. Iso olut vaatii sen oikean hetken korkkaukselle ja nyt se on siis viimein käsillä. Kiirettä en turhaan pitänyt, sillä olut on valmiiksi jo kohtalaisen iäkäs, se on pullotettu tammikuussa 2016. Minulla ei ole tarjota oluesta sen enempää speksejä kuin mitä tyylikäs etiketti kertoo. Vahvuus 9,7%, katkeruus 79 IBU ja väri 63 EBC. Raaka-aineet: Vesi, ohramallas, ruismallas, humala ja hiiva.

Kapon löydät facebookista


Rukiteera Rye Wine
 9,7%, pullotettu 12.1.2016
"Rukiteera Rye Wine on olut, jonka voimakas hedelmäisyys saa sen muistuttamaan hyvin paljon viljaista viiniä. Oluena se on vahva, pettämätön ja kestävä. Se on olut, kuin suomalainen luonne."

Tumman ruskea, viskositeetiltaan runsas ja vaahdoltaan vähäinen olut kaatuu lasiin. Tuoksu on runsas ja herkullinen, kuten olettaa sopikin. Siinä on tuhdisti rusinaisuutta ja kuivattua hedelmää sekä karamellistoffeista maltaisuutta, jopa lakritsaisuutta ja sitruskonsentraatin kaltaista humalaisuutta. Ikäännytys monesti tiivistää tuoksua ja niinpä tässäkin on nyt käsillä voimakas, tuoksultaan erittäin intensiivinen olut. Negatiivisia ikääntymisen merkkejä ei ole - oluesta on pidetty hyvää huolta sen kaikissa vaiheissa. Maussa myös ruis tulee runsaana esiin - heti alkumaussa on rukiinen vivahde ja sitten loppuvedosta aina pitkälle jälkimakuun jatkuen. Sitä leipää vaan pukkaa. Ai hemmetti miten hyvää! Se on fiilis suoraan ensimaiston jälkeen. Suutuntuma on uskomattoman täyteläinen, melkein lusikoitava. Hiilihappoja ei paljoa ole, mutta kuka niitä tällaiseen kaipaa - ei sahtimies ainakaan. Maku on runsaan toffeiskaramellisen maltainen, erittäin hedelmäsosemainen ja marmeladimainen. Tuhtia ja alkumaussa myös makeaa, mutta sitten keskivaiheilta loppuun se "ison oluen taika" tapahtuu - runsas katkerointi ja alkoholipitoisuuden mukanaan tuoma lämpö vievät makeuden mennessään ja nielaisun jälkeen suuhun jäävä maku on todella herkullinen. Nappisuoritus Kapolta, erinomainen olut. Yksi vuoden parhaita toistaiseksi ilman muuta!

Resepti: Reittausblogi Höyrysavu Smoked Bock

0 kommenttia
 
Aloin kesällä funtsimaan, että syksyksi olisi kiva tehdä joku vahvempi savuolut kotailtojen kostukkeeksi. Olin aikeissa käyttää Viking Maltin savumallasta, jonka totesin varsin maukkaaksi Mäkisen Holy Smoke oluessa, mutta sitä ei kuitenkaan sillä hetkellä ollut saatavilla, joten turvauduin siihen klassiseen aina toimivaan saksalaiseen Weyermannin pyökkisavustettuun. Nettikauppoja selaillessa törmäsin vielä mielenkiintoiseen Mangrove Jack's M54 California Lager hiivaan, jonka kerrottiin tuottavan lagermaisen neutraalit käymisaromit 18-20 asteessa käytettynä. Tuo lämpötilahaarukka on sattumalta juuri sellainen, joka ulkorakennuksessa olevassa saunassamme on kesällä, joten valinta osui siihen.

Weyermannin savumallas ja lagerhiiva siis, joten ajattelin sitten yrittää ihan konstailematonta savubockia. Savumaltaan kaveriksi valitsin belgialaista Châteaun Munichia ja Weyermannin tummaa caraaroma mallasta. Näiden uskoin tuottavan runsaan ja hieman makean maltaisuuden. Humalana käytin pakkasesta valmiiksi löytyvää tsekkiläistä Sladekia, mutta käytännössä mikä tahansa Keski-Eurooppalainen perushumala varmaan ajaisi saman asian. Mausteeksi, sitä tuttua "talon makua" antamaan, heitin hieman katajanoksia keiton lopussa. Reseptin voi kyllä aivan hyvin toteuttaa myös ilman katajaa.

Lopputulos oli, tämän erinomaiseksi osoittautuneen hiivan ansiosta, jopa lagermaisempi kuin odotin. Hiiva siis tosiaan tuotti lagermaisen neutraalin lopputuloksen noissa käymislämmöissä. Väri on kauniin punertava ja olut on hienosti kirkas, jopa ilman cold crashia saati sitten pidempää lagerointia. Savua on saksalaisen palvikinkkuisesti sen verran että varmasti tuntuu, mutta taustalla vaikuttava runsas mallaspohja pitää sen kauniisti aisoissa. Humalaa on sen verran, että loppu- ja jälkimaku on edelleen miellyttävä. Tasapainoinen ja hallittu suoritus. Olen itse tähän erittäin tyytyväinen.

Ulkopuolisten arviot:

"Colour is ruby brown with a finger-thick natural white head. Aroma has smoked meat, roast bread and malts. Taste begins with bitter, cured ham flavoured smoke. Meaty smoked caramel malts take over with roasty and spicy side notes. Towards the end slightly wood-flavoured smoky-roasted bitterness gets on top. Aftertaste has strong smoke, roasted bitterness and spicy malty dryness. 

Strong and delicious Smoked Bock. Smoke is powerfully present throughout the show. Behind the spicy flavours - effect of the juniper, perhaps? - is a solid malt base. Seems that Harri has hit as near to an authentic Bamberg smoked beer as possible. I would call this a success. Yes, this is definitely a success."

Höyrysavu
Smoked Bock

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.064  (°P): 15.7
Final Gravity (FG):       1.015  (°P): 3.8
Alcohol by Volume (ABV):  6.46 %
Colour (SRM):             22.4   (EBC): 44.0
Bitterness (IBU):         36.8   (Average)

Maltaat:
70% Weyermann Beech Smoked Barley Malt
23% Château Munich
7% Weyermann Caraaroma

Humalat: 
2,0g/L Sladek Pellet (6% Alpha) @ 60 Minutes
2,0g/L Sladek Pellet (6% Alpha) @ 10 Minutes

Mausteet:
Katajanoksia keittoon @ 10 Minutes

Mäskäys:
60 minutiin yksivaiheinen infuusiomäskäys @ 68°C

Käyminen & astiointi:
Käymislämpö 18°C. Hiivana Mangrove Jack's M54 California Lager, jonka annostus valmistajan ohjeiden mukaan. Käytetään loppuun. Itse annoin olla käymisastiassa kolme viikkoa, jonka jälkeen siirsin pois hiivakakun päältä ja pullotin heti. Lopputulos silti huomattavan kirkas. Pullotuksessa jälkikäymissokeria 5g/L.

Olutarvio: Oskar Blues G'Knight

0 kommenttia
 

G'Knight

Panimo: Oskar Blues, Yhdysvallat
Oluttyyli: Imperial Red Ale
Alkoholipitoisuus: 8,7%
Saatavuus: Alko (5,90€ / 0,355l)

Sitten hieman isompaa jenkkijytkyä Alkon valikoimista. Oskar Blues on kooltaan Yhdysvaltojen craft-panimoiden isoimmassa neljänneksessä. Panimo tuli aikoinaan tunnetuksi siitä, että se ei käytä ollenkaan pulloja, vaan pakkaa kaikki vähittäismyyntiin tulevat oluensa tölkkiin. Nykypäivänä tölkit ovat tietysti yleistyneet craft-panimoillakin, mutta Oskar Blues toimi asiassa suunnannäyttäjänä jo vuonna 2002. Panimon oluita on Alkossa harvakseltaan saatavilla, en ole itseasiassa tainnut maistaa panimolta tätä ennen ainuttakaan olutta. 

G'Knight on valmistettu vuonna 2002 menehtyneen Gordon Knightin muistolle. Reseptiikassa on kuutta eri mallasta ja kolmea eri humalaa. Kuivahumalana on tiettävästi käytetty Amarilloa.



Punertavan oranssi olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Tuoksussa on tuhdisti karamellimaista maltaisuutta ja vahvuuteen nähden yllättänkin raikkaasti männynhavuista, pihkaista ja hedelmäistä humalaa tuttuun jenkkityyliin. Kyllä ne vaan tuon iskevyyden tuntuu saavan kohdilleen, vaikka tuskin tämäkään niin järin tuoretta enää on. Ehkä sekin vaikuttaa kuinka tuoreena pelletin kattilaan heittää, vaikka niitä jatkuvasti pakkasessa pitäisikin, tai sitten kyse on joistain prosessiin liittyvistä nyansseista. Happi ehkä yhtenä tekijänä. No, se siitä teknisestä puolesta, jossa itsellänikin vielä oppimista riittää. Tuoksu on siis erinomainen ja niin on kuulkaas makukin. Makeaa, hieman toffeemaista ja pehmeän maltaista, mutta DIPAmaisen nektarimaisesti ja iskevän pihkaisesti humaloitua tavaraa. Runsasmakuinen - intesiteetti on kovalla tasolla. Suutuntuma on pehmeähkö, runsas ja riittävän katkeroitu. Melkoinen hedelmänektari toffeekaramellilla höystettynä. Erinomainen olut.

Yhteenveto

Runsasmakuinen hedelmänektari

Olutarvio: Saku Antvärk IPA

0 kommenttia
 

Saku Antvärk IPA

Panimo: Saku Õlletehas
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (2,09€ / 0,33l)

Saku Antvärk IPA on tätä nykyä Alkon halvin IPA. Aiemmin titteliä piti hallussaan Saimaan American IPA, joka on kautta linjan haukuttu surkeaksi, mitä se tietysti onkin. Tästä Viron suurimman panimon IPAsta on vaikea löytää kunnon tietoa, sillä panimon nettisivut eivät olutta enää tunne. Sivuilla komeilee Antvärk Citra IPA, joka on sinkkuhumaloitu Citralla. Antvärk IPAssa on sama vahvuus, 6,0%. Alko on mitannut katkeruudeksi 52 EBU.

Virossa 24 kpl salkku maksaa 17,99€. Alkon hinta vastaavalle satsille olisi 50,16€. Tölkin pohjassa on kaksi päivämäärää. 250518, joka lienee siis parasta ennen ja 300517, joka voisi olla tölkityspäivä. Jos näin on, niin mitenkään tuoreeksi olutta ei voi enää kehua. 



Lasiin kaatuu hieman utuista, miltei kirkasta oranssihtavan kuparista olutta, joka vaahtoaa mukavasti. Tuoksussa on keksimäistä maltaisuutta ja aprikoosimaista sekä sosemaisen sokerista hedelmäisyyttä. Sinänsä hyvä raikkaus, ei mitään epämiellyttävää tunkkaisuutta. Hedelmäisyys on jotenkin hieman marmeladimaista ja tuo mieleen Fuller'sin talon tutun aromin. Yllätyin - tuoksu on hyvä! Makukin toimii. Kohtalaisen runsaasti hillomaista tai hedelmäsosemaista makeutta. Aprikoosi lähinnä mieleen tulee ja sokeroidut kuivatut hedelmät. Katkero on keskivertoa ja ehkä makeuteen peilaten hieman turhan kesyäkin. Koko kansan IPA on tietysti ollut tavoitteena. Jälkimaussa on yrttimäistä katkeruutta ja brittihumalat mieleen tuovaa puumaisuutta. IPAmainen hedelmäisyys ja erityisesti kuivahumaloinnin aromaattisuus tästä puuttuu ja niinpä kokonaisuus muistuttaakin mielestäni enemmän jotain hybridiä bitterin ja english strong alen välimaastosta. Fuller's tulee taas mieleen. Hemmetti. Alusta loppuun miellyttävä olut. Ei ole häiritsevää tunkkaisuutta tai muutakaan virhettä. Käyn sisäistä taistelua maistelun aikana. Pohdin onko tämä oikeasti hyvää, onko tässä jotain vikaa, mitä en nyt huomaa - mutta ei, joudun nöyrtymään. Ennakko-odotukseni olivat jossain aivan muualla. Olin valmis haukkumaan tuotteen kuraksi. Jos jenkki-IPAsta puhutaan niin tyylinmukainen tämä ei mielestäni ole, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö olut voisi olla hyvä - ja hyvä olut tämä mielestäni on. Hinta-laatusuhde Alkon hinnalla hyvä, Viron hinnalla erinomainen.

Yhteenveto

Onnistunut, mielestäni brittityylinen olut.

Kotiolutta: Apinko Brewing Aprikoosi Wit

0 kommenttia
 
Sitten maistoon lappeenrantalaista kotiolutta. Apinko Brewingiltä tietysti tämäkin. Oluena toimii toissakesänä julkaisemaani reseptiä mukaillen valmistettu Aprikoosi Wit. Tekijä harmitteli, että unohti tekovaiheessa lisätä kaurahiutaleet, joten ne reseptistä puuttuu, mutta muuten se on alkuperäiselle uskollinen. 

Alkuperäinen resepti:

Aprikoosi Wit
 (Witbier)

Speksit:
Original Gravity (OG): 1.050
Final Gravity (FG):    1.010
Alcohol (ABV):         5.24 %
Colour (EBC): 8.4
Bitterness (IBU):  26.6

Maltaat:
51.79% Wheat Malt
41.43% Pilsner
3.46% Kaurahiutale
3.31% Viking Munich 18 EBC

Humalat:
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 15 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)

Mausteet:
11.1 g/L Aprikooseja @ 0 Minutes (Boil)
1.0 g/L Korianterin siemeniä (murskattuna) @ 0 Minutes (Boil)
1.4 g/L Sweet Orange Peel (Appelsiininkuori) @ 0 Minutes (Boil)

Mausteet lisätään "flameoutissa" eli samalla kun keittolevy sammutetaan ja annetaan uuttua kannen alla 30 minuuttia, jonka jälkeen mausteet siivilöidään pois ja vierre jäähdytetään. Aprikooseina käytin säilykeaprikooseja, joista valutin sokeriliemen pois ennen kattilaan laittamista. Korianterin siemenet murskataan. 

Olen aiemmin maistanut tästä reseptistä myös Mäkisen version, jossa oli käytetty korianterijauhetta siemenien sijaan ja se teki mausta turhankin korianterisen.  


Oranssihtava, samea ja mukavasti vaahtoava olut. Tuoksu on korianterisen mausteinen ja raikkaan aprikoosimaisen sekä sitrusmaisen hedelmäinen. Alkuperäisen veroinen raikkaus ja ehkä vielä sitäkin korostetumpi herkullinen hedelmäisyys! Maku on myös raikas ja pirteä. Alkuperäisreseptiä kuivempi ja jotenkin terävämpi suutuntuma. Kaurahiutaleiden puute vaikuttanee runsauteen, mutta tämä lienee myös käynyt hieman kuivemmaksi, tai sitten se vaan hiutaleiden puuttuessa tuntuu siltä. Täydellinen witbier on pehmeä ja hieman makea, mutta tässä mennään enemmän kuivalle ja sitä myötä mausteiselle puolelle. Hedelmäisyys rokkaa kyllä edelleen ja aprikoosi maistuu hienosti läpi. Suutuntuma on kepeähkö ja keskiverrosti hiilihappoinen sekä kuivahko. Varsin mainion makuinen olut, mutta se mikä hedelmäisyydessä voitetaan, hävitään kyllä rungon taittuessa ja kuivuuden iskiessä kitalakeen. Kaurahiutaleilla vaikuttaisi olleen jopa merkittävämpi rooli oluen rungossa ja makeudessa kuin olin ajatellutkaan. Hyvä versiointi, mutta juotavuudessa alkuperäinen oli pehmeytensä vuoksi edellä. 

Kotiolutta: Moukarkylän Dubbel

0 kommenttia
 
Sitten kehiin Rauman skenestä Moukarkylän puusepän eli Seppälän Markon käsityönäyte. Mies kävi tuossa pari viikkoa sitten tuomassa belgityylistä settiä oikein kaksin kappalein, sekä dubbelin, että tripelin. Aloitan dubbelista, joka on siis tuollainen tummemman sorttinen belgityylinen luostariolut. Markon dubbel on varsin monipuolisella reseptiikalla toteutettu ja tyylin normia ehkä aavistuksen vahvempi, peräti kahdeksanprosenttinen. Olen tänä vuonna maistanut yhden totaalisen hekumallisen kotidubbelin, se matkasi Raumalle kaukaa Lappeenrannasta.

Täysi reseptiikka kuvassa alla:


Tumman punaruskea olut, joka vaahtoaa belgimäisen runsaasti. Myös tuoksu on runsas. Siitä löytyy tummia kuivattuja hedelmiä rusinoiden ja taatelien malliin sekä varsin tuntuvaa maltaisuutta ja belgihiivan mausteisuutta. Houkutteleva tuoksu. Maku on myös hyvä ja intensiivinen. Varsin runsas maltaisuus ja sitä myöden täyteläinen suutuntuma. Alkumaussa on makeuttakin, mutta vahvuus kuivattaa sen loppuvedossa tyylikkäästi. Tummat hedelmät, mausteiset käymisaromit ja hedelmäinen loppuliuku. Erinomaisen hyvää! Vahvuus lämmittää rinnassa hieman, mutta ei maistu runsaan maltaisuuden alta ollenkaan. Jo toinen todella hyvä kotidubbel tälle vuodelle!

Olutarvio: Olvi American Brown Ale

0 kommenttia
 

American Brown Ale

Panimo: Olvi, Iisalmi
Oluttyyli: Brown Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Kevään korvalla Olvilta tuli markkinoille American Cream Ale ja nyt kuriiri toimitti kotiovelle pari näytetölkkiä panimon seuraavasta uutuudesta American Brown Alesta. Brown Ale on perinteisesti aika tylsä tyyli, mutta Olvi vaikuttaisi tähänkin lähteneen vahvasti humalointia painottaen. Humalalajikkeiksi on valikoitu Willamette, Mt. Hood ja Columbus, kaikki amerikkalaisia, mutta ei ehkä niitä kaikkein seksikkäimpiä hedelmäpommeja. Willamette ja Mt. Hood varsinkin tunnetaan enemmän kukkaisista ja yrttimäisistä aromeistaan. Columbus taas on perinteisempi sitruspommi, jota käytetään korkean alfahappopitoisuutensa vuoksi usein myös katkerohumalana. Väri on melko tumma, 70 EBC. No, ruskeaahan sen pitäisikin kai olla.



Lasissa olut on kirkkaan punaruskeaa ja vaahtoaa asiaankuuluvasti. Tuoksu on hieman karamellimaltainen, hitusen suklainen ja kukkaisen sekä yrttimäisen humaloitu. Sitrushedelmäistä vivahdetta leijailee mukana myös. Sellainen harmiton, raikas ja miellyttävä. Maku on hyvä. Karamellimaisen makeaa runkoa on riittävästi ja hiilihappoisuus on miellyttävän pehmeää. Jälkimaussa esiin nousee suklaisuutta. Humalointi on näille Olvin spessuille totutun aromikas ja raikas, tarjoten kukkaisia ja sitrusmaisia sävyjä. Katkero jää melko kesyksi, mutta se sopii tähän pehmeään yleisilmeeseen varsin hyvin. Jälkimaussa on suklaisuuden rinnalla hieman yrttimäisiäkin sävyjä ja aivan lopussa ehkä aavistus paahtomaltaan kitkeryyttäkin, mutta yleisilme on kuitenkin miellyttävän pehmeä ja juotavuus on hyvä. Ei mitään ärsyttäviä tekijöitä, vaan nautinto juoda alusta loppuun. Hyviä makuja ja kohtalaisella runsaudella. Hyvää!

Yhteenveto

Laadukas, maukas ja miellyttävä

Matkaraportti: Pilsner Urquell Origins Tour 2017 osa 3

0 kommenttia
 
Jatkuu osasta 2...

Aamu tulee äkkiä, mutta muutaman tunnin unet tekevät kuitenkin terää. Suihkun kautta aamupalalle hotellin buffetiin. Kello on kahdeksan ja muitakin joukkomme jäseniä on jo runsaan kattauksen äärellä. Kunto on yllättävän hyvä, huomioiden juodun oluen massiivisen määrän ja unta edeltäneen 23 tunnin valvomisen. Ilmaiset, loppumattomat tuopit eivät liiemmin kolise päässä. Toteamme jälleen, että Urquell on vain 4,4% vahvaa hyvästä syystä. Tuhti aamupala alle ja valmistautumaan seuraavaan eventtiin, joka on vierailu Zatecin alueella sijaitsevalle humalafarmille. Plzenistä on hieman alle sadan kilsan matka tälle kuuluisalle humalankasvatusalueelle. Matkan pitäisi kestää reilun tunnin. Oppaamme sanovat aikaa menevän puolisentoista tuntia, mutta todellisuudessa istumme bussissa kokonaiset kaksi tuntia. Matkalla on tietöitä ja joudumme pariin otteeseen odottamaan pitkiä toveja täysin paikoillaan. Päivästä olisi taas luvassa aurinkoinen, lämpöä luvataan 25 astetta ja ylikin. Bussissa on lämmin, mutta tarjolla on onneksi kylmää pullovettä. Suurin osa porukasta näyttää torkkuvan pisin matkaa ja itsekin saan nukuttua hyvän tovin.



Saavumme Lenešiceen Dittrichin farmille noin yhdentoista aikaan. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Suomipojatkin ovat scoutanneet tilanteen etukäteen ja varustautuneet aurinkolomalle shortseilla. Paidat ovat tietysti silti mustia, koska garderobimme eivät tunnusta muita värejä. Saavuttuamme paikalle meille annetaan ensin työkintaat ja tyylikkäät Pilsner Urquell saappaat käyttöömme, jonka jälkeen halukkaat voivat virkistäytyä raikkaan hana-Urquellin parissa. Saamme myös pienen lasisen purnukan, johon voimme kerätä matkamuistoksi humalaa. Aivan kaikille ei urkki maistu, mutta useimmille kuitenkin – itse otan tuopillisen jälleen kouraan, tietenkin. Toteamme tuotteen olevan kunnossa. Paikalla olevassa hanarivistössä on myös tumman Master Tmavyn hanalätkä. Skotti-James kyselee sen perään, mutta sitä ei kuulemma ole nyt linjaan kytkettynä. Oli todellisuudessa kytketty tai ei, mutta emme siis vieläkään pääse reissulla maistamaan muuta kuin Urquellia.


Farmin omistaja esittäytyy ja kertoo toiminnasta tuopillisen ajan, jonka jälkeen kävelemme muutaman sata metriä humalapelloille. Humalaa on silmänkantamattomiin. Ohitamme tilat, joissa humalaa prosessoidaan. Saazin poiminta-aika on nyt ja humalasalkoja kuljettavat traktorit ajavat jatkuvasti pellon ja farmin väliä tuoden lisää humalaa käsiteltäväksi. Aluksi saloista erotellaan koneellisesti humalakävyt – tämän osan laitteistosta pääsemme näkemään, mutta myöhemmin tapahtuvaa humalien kuivatusta emme. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kun kävelemme pelloille. Täällä se siis kasvaa Saaz… Urquellin sielu. Tilalla kasvatetaan myös Sladekia, jota olen jonkin verran käyttänyt omissa oluissani. Hienoa nähdä mistä tavara on kotoisin. Pelloilla on tarkoitus ottaa poimintakisa. Kahden hengen joukkueet kisaavat toisiaan vastaan siitä, ketkä keräävät neljänkymmenenviiden minuutin aikana koriin eniten humalaa. Koriin tulisi päätyä pelkkiä humalakäpyjä, eikä lehtiä tai muuta roskaa ja poiminta tulisi suorittaa yksi humalasalko kerrallaan. 

Muodostamme Jaskan kanssa Team Finlandin ja päätämme näyttää muille, miten suomipoika kerää. Nyt on perkele tosi kyseessä. Ajanlasku alkaa ja joukkueet tarttuvat toimeen. Samassa pikkubussissa Prahan kentältä tulleet unkarilaiset ovat meitä lähinnä ja näköetäisyydellä on myös Budapestin baarinpitäjä, tuo valtava kokopartainen korsto, jonka kanssa eilen illalla nautimme parit oluet. Kerääminen on keskittynyttä ja hetken päästä jo hiki virtaa. Vain voitto kelpaa, se on ihan selvä. Toiset unkarilaiset jutustelevat leppoisasti kerätessään, mutta korston ja hänen parinsa toiminta on enemmän keskittynyttä. Suomipojat eivät paljoa kerätessä juttele, mitä nyt satunnaiset perkeleet ja muut työtä tehostavat murahdukset päästellään. Kerään aluksi hanskoilla, mutta ei niillä saa kunnon näppituntumaa, joten ne lentävät aika nopeasti syrjään ja hetken päästä sormissa tuoksuukin ehta Saaz. Korsto vilkuilee koriamme kohti ja kiristää tahtia. Kisa on päällä! Pian jo huudetaankin viimeisen viiden minuutin alkavan ja otamme vielä loppukirin. Unkarin toinen kaksikko näyttäisi jääneen taakse, mutta Korston kanssa on 50-50 tilanne.



Kisan voittoa ei irtoa. Voittajapari on valikoinut useasta eri salosta ja poiminut vaan isoja käpyjä. Joillain näkyy koreissa kokonaisia käpyterttuja. Meillä on pelkkää yksittäistä käpyä. Panostimme liiaksi laatuun ja se kostautui määrässä. Olemme silti määrällisestikin kärkikahinoissa, mutta eniten keränneen kolmikon takana kuitenkin. Korston ja hänen parinsa kanssa tilanne jää ratkaisemattomaan. Tasaista on. Suoritukseen voi olla kohtalaisen tyytyväinen. Nyt kehtaisi taas hyvällä omalla tunnolla ottaa hieman Urkkia, kun on kerran hommiakin paiskonut. Ja kädetkin tuoksuvat herkullisesti Saazille. 



Pyörähdämme pelloilta takaisin farmille kävellessä katselemassa, miten poiminta oikeasti, eli koneellisesti hoidetaan. Kokonaisia humalasalkoja kiinnitetään jatkuvalla syötöllä laitteeseen, joka nostaa ne korkealle ja vetää sitten koneesta läpi. Toisesta päästä tulee ulos enimmäkseen pelkkää käpyä ja jonkin verran lehteä ja muuta skeidaa, joka sitten myöhemmässä vaiheessa erotellaan vielä pois. Tuollainen korillinen, johon äsken käsin käytimme kolme varttia, tulee kokoon sekunneissa. Varsin nuorta porukkaa näyttää olevan hommissa, varmastikin kesäduunareita, jotka on palkattu sesongin ajaksi puurtamaan. Humalan prosessointia ei kauaa tutkiskella, vaan seuraavaksi siirrytään jälleen Urquell-hanan ja lounaan ääreen. Kattaus on jälleen melkoinen. Chef leikkaa isosta kinkusta tuhtia siivua ja kylkeen saa taas herkullista gulassia. Suolakurkkua, juustoja, vihanneksia. Kaikkea löytyy ja vatsan saa varmasti täyteen. Olutta saa noutaa sen verran kuin maittaa, mutta pariin lasilliseen se itselläni tässä vaiheessa jää. Ruuan päälle on hieman aikaa ottaa lepoa ja porukka onkin suurimmaksi osaksi pitkin pituuttaan farmin sisäpihan nurmikoilla. Farmin pitäjä kertoo jälleen humalan käsittelyprosessista. Iso osa jutuista menee siinä köllötellessä ohi, mutta se jää mieleen, että humalien arvoja (alfahapot, co-humulone arvot jne.) tutkitaan hyvin tarkasti ja pelletöintivaiheessa eriarvoisia Saaz -satseja voidaan sitten blendailla sopivasti, jotta Pilsner Urquell saa aina tasalaatuista pellettiä käyttöönsä. Tämäkin asia on hoidettu nykyaikaiseen tyyliin. Laatu ja tasalaatuisuus on kaikki kaikessa. Jos ostatte Bohemian Hopsin tavaraa, on iso mahdollisuus, että se on tuotettu juuri täällä.


Reissun järjestänyt PR-toimisto Mustard tekee jokaisen osallistujan kanssa pienen videohaastattelun ja oma vuoroni tulee seuraavaksi. Juuri kun olen päässyt hyvän aterian jälkeen vaaka-asentoon. No, mikäs siinä, suoritetaan velvollisuudet alta pois. Haastattelussa ei ole sen ihmeellisempää, kunhan kysellään olutharrastuksesta ja reissusta tähän mennessä. Rallienglannilla pärjää hyvin. Kerron Rauman kotiolutskenestä, kuinka tapaamisissamme maistelemme toistemme oluita, saunomme ja juoksemme alasti metsissä – niin kuin suomalaiset tekevät. Haastattelu keskeytyy, kun äänimies antaa merkin, että kuulokkeista kuuluu taustaääniä – tuli muuten äänimiehestä mieleen se Pulkkisen legendaarinen kiroileva äänimies sketsihahmo – taustaäänien lähteeksi paljastuu hautajaiskulkue, joka kulkee humalafarmin porttien editse. Menemme portille katsomaan sitä ja hieman häpeillen, vainajaa kunnioittaakseni, piilottelen tuoppiani selkäni takana. Tiedä sitten onko se täällä tarpeellista vai ei. Olut ei vaikuta niin syntiseltä kuin Suomessa. Ensimmäisenä kulkee neljä puhallinsoittajaa, jotka soittavat surumielistä marssimusiikkia, heidän takanaan ajaa musta auto, jonka takaovet ovat auki ja vainajan arkku kyydissä. Tämän jälkeen pienen välimatkan päässä kulkee pappi tai vastaava kaapuun pukeutunut henkilö ja saattoväki sitten hänen perässään kukkakimput käsissä. Pitäjän ihmiset, ne jotka kadulla sattuvat olemaan, pysähtyvät myös vainajaa kunnioittamaan. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään ja matka jatkuu vasta kun kulkue on mennyt ohi. Ei olisi tätäkään Suomessa päässyt näkemään. Haastattelu jatkuu hämmentävän välikohtauksen jälkeen, mutta tunnelma on nyt ehkä hieman totisempi. Kuolemassa on aina jotain pysäyttävää.



Matka farmilta takaisin sujuu hieman ripeämmin kuin tulomatka, mutta nyt kun aurinko on korkealla ja taivas edelleen täysin pilvetön on bussi tunkkainen ja kuuma. Hiki virtaa vuolaana, mutta saan taas tunnin verran nukuttua. Hyvä homma, nyt olisin taas valmis iltarientoihin! Pääsemme takaisin Plzeniin, mutta taas ollaan melkein tunti aikataulusta myöhässä. Luvattu tunnin vapaa-aika pidetään silti, iltaohjelman alkua vaan lykätään hieman. Ehdimme tässä välissä käymään panimon souvenir shopissa. Ostan iltaa varten kuivan t-paidan, koska viimeinenkin matkaan ottamani paita on hikoiltu bussissa aivan litimäräksi. Kaupan kylmäkaapista löytyy Urquellia, jota ostan yhden pullon – maistuisi varmasti suihkun jälkeen ja niin tekeekin.



Illanviettopaikkana tänään toimisi Měšťanská beseda, kaunis jykevä kivipytinki, jonka pienessä salissa meille olisi luvassa mm. Bartending competition – agenda ei ohjelmaa sen enempää tarkenna. Hotellilla suoritetun suihkun ja siis, jälleen, erinomaisen hyvän suihku-Urquellin jälkeen siirrymme noin 10-15 minuutin kävelyllä mestoille. Upea rakennus. Paikassa on elokuvateatteri, iso juhlasali ja pienempi juhlasali, jonne meidät nyt ohjataan. Kivipylväät ja koristeellinen katto hallitsevat tilaa. Arvokkaan näköinen paikka. Paikalle on roudattu kaksi hanarivistöä Urquellia ja taas sellainen 30-litrainen tammitynnyri suodattamatonta ja pastöroimatonta. Esiintymislavalla on myöhemmin esiintyvän rockbändin kamat jo valmiina. Otamme helteessä suoritetun kävelyn päälle ensin putelit kivennäisvettä, jonka jälkeen käsi tarttuu tuoppiin varmoin, jo harjoitelluin ottein. Beer Master Robert Lobovsky ottaa taas mikrofonin haltuun ja kertoo mitä tuleman pitää – samalla tarjoilijat kantavat taas maukkaan näköistä pikkupurtavaa buffet-pöytään. Meidät jaetaan neljään joukkueeseen ja kisalajeina on Urquellin laskeminen hanasta oikeaoppisesti, neljän oluen sokkomaistelu ja Urquellin panoprosessin eri vaiheiden laittaminen oikeaan järjestykseen.


Ennen kisailuja avataan kuitenkin tynnyri. Vapaaehtoista taas haetaan ja nyt suomalais-skottilaisen triomme skottijäsen James ottaa homman hoitaakseen. Beer Master neuvoo taas, miten homma hoidetaan ja James saa esiliinan ylleen, ettei omat vaatteet menisi ainakaan ihan kokonaan märiksi, jos homma sattuisi kusemaan. James ei suoriudu hommasta aivan yhtä mallikkaasti kuin irlantilainen eilen. Ensimmäinen lyönti menee hieman vinoon ja hanatappi ei sujahda aivan perille asti. Paineistetusta tynnyristä alkaa suihkuamaan olutta ulos ja tilanne on parin sekunnin ajan kaoottinen. James ei kuitenkaan hätkähdä vaan pitää edelleen hanatapista kiinni ja saa sen parilla lisälyönnillä perille asti.



Pöytäliina ja lattia kastuvat hieman, mutta ne on nopeasti hoidettu kuntoon ja oluen maistaminen voi alkaa. Tutulla kaavalla mennään – tynnyrin avannut ”Olutmestari” ja Robert maistavat pari kertaa ensin ja ilmoittavat tavaran olevan kunnossa. Ei muuta kuin jonoon vaan ja tuoppi suodattamatonta taas ”pitkästä aikaa” käteen. Pirun hyväähän se taas on, ei siitä mihinkään pääse. Meininki on vapautuneempaa kuin eilen, koska porukka tuntee jo toisensa. Kisassa meidät ohjataan ensin Urquellin panoprosessia kuvaamaan. Toisessa arkissa on 11 tarraa satunnaisessa järjestyksessä ja ne pitäisi saada toiselle paperille prosessin edellyttämässä järjestyksessä. Helppo homma. Täydet pisteet himaan ja lisää suodattamatonta lasiin.



Hetken jälkeen luvassa on seuraava piste, jossa Urquellin Head Tapster eli oluenlaskijoiden kuningas Jan Stanik opastaa meille, miten tuopillinen lasketaan oikeaoppisesti. Urquelliin kuuluu saada muutaman sentin vaahtokukka ja sen tuottamiseen on tarkat vaiheet. Ihan ensimmäiseksi otetaan kylmästä vesialtaasta lasi, huuhdotaan se ja avataan hanaa hieman, jotta sieltä tulee vaahtoa. Seuraavaksi viedään lasi hanan alle, niin että lasi on 45 asteen kulmassa ja hana aivan lasin pohjassa. Samalla pitää toisella kädellä avata hana nopeasti kokonaan, sopivassa vaiheessa suoristaa tuoppi ja kääntää hana kiinni. Vaiheita on monta ja kaikki tapahtuu hyvin nopeassa ajassa. Näin kaadetaan siis perus-Urquell eli hladinka (smooth). Kaatotapoja on myös mahdollisimman vaahdoton na dvakrát (crisp) ja pelkkää vaahtoa oleva mliko (milk), näitä pääsemme harjoittelemaan omin päin myöhemmin – itse asiassa koko loppuillan ajan. Ryhmässämme oleva yksi unkarilainen on ensimmäisenä jonossa. Kaveri ottaa rennosti tuopin, huuhtaisee ja kaataa oikeaoppisen hladinkan ihan tuosta vaan. Stanik antaa 9/10, jotain pientä säätöä siinä kuitenkin oli, josta lähtee yksi piste. Jaska on vuorossa ennen minua ja kaataa kasin arvoisesti. Itse muodostan liikaa vaahtoa ja pisteet laskevat armotta seiskaan. James vetää myös seiskan, joten Jaska on triomme mestari, myönnettävä se on. On silti erittäin mukava nauttia itse laskettua tuopposta ensimmäistä, mutta ei siis viimeistä kertaa tulevan illan aikana.

Stella, Urquell, Heineken, Gambrinus (muistaakseni)


Kolmas ja viimeinen kisapiste on neljän oluen sokkomaistelu. Kisan oluet, Stella Artois, Heineken, Urquell ja Gambrinus kerrotaan etukäteen, mutta ei sitä järjestystä missä ne pöydällä olevat. Pöytämme hanskaa tilanteen helposti. Tsekkiläiset on nopeasti eroteltu kahdesta muusta ja Urquellin tunnistaa näistä raikkaammaksi ja runsasmakuisemmaksi. Ryhmämme saksalainen tuntee Stellan ja jäljelle jää se kaikkein mauttomin, eli Heineken, joten oikea rivi onkin siinä jo kasassa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun pääsimme reissussa maistamaan muutakin kuin Urquellia. Ihan virkistävää, vaikka Urkki toki näistä paras olikin. Vertailuun oli valittu tietysti täysin tarkoituksellisesti Urkkia mauttomampia vaihtoehtoja.



Kisailun jälkeen siirrymme tuoppeinemme sisäpihalle, jossa sytytellään grilliä. Luvassa olisi taas varmasti kunnon mättöä. Jutustelemme ja käymme välillä täyttämässä tuopin joko hanasta tai tynnyristä – nyt kun oikea tapa on opastettu, saamme laskea jo ihan itse. Aina puhtaaseen lasiin. Grilliin ilmestyy isot palat lihaa, joka myöhemmin paljastuu porsaan polveksi, ja isossa kerässä olevaa bratwurstin kaltaista makkaraa sekä saslikkia. Liharuokien kylkeen löytyy leipää, juustoja, vihanneksia, suolakurkkua… kaikkea sitä mitä aiemminkin. Jokainen varmasti löytää itselleen sopivan lautasen ja sisällähän on vielä lisää snackseja, joita täydennetään sitä mukaa kun ne kuluvat. Itse ihastun erinomaiseen valkosipulileipään. On muuten pirun hyvää leipää. Myös paikallinen savujuusto, jota on ollut varmaan joka kattauksella, maistuu edelleen. Uskokaa tai älkää, niin myös Urquell maistuu. Koko settinki on melko mahtava. Upea pytinki, oma Urquell-hana ja loistavaa ruokaa. Syömme taas reilusti, koska – vanha totuus - jos meinaat juoda hyvin, syö hyvin. Ruokailun jälkeen koko tourin järkännyt PR-agency Mustard haluaa vielä kuvata jokaiselta osallistujalta videolle pienet esittelypätkät. Kameran edessä kerrotaan nimi, kotimaa ja blogi tai juttu mitä kukin nyt sattuukin tekemään. Tämä tehdään englanniksi ja sitten vielä omalla kielellä. Enkuksi täytyy tietysti pitää pokka, mutta suomeksi yritän vetää pienet Vesa Toskalat ja höpöttelen Haapasaaren Sahtikuninkaasta. Katsotaan tuleeko pätkä koskaan mihinkään nähtäväksi.



Pari tuoppia siinä taas maistuu ja sitten porukka kuulutetaan sisälle. Kisan voittajat palkitaan lahjakorteilla panimon myymälään. Voittoja ei osu omalle kohdalle, eikä ole niin väliksikään, koska huomenna lähdemme jo ennen kuin panimon myymälä aukeaa. Jaska palkitaan eilisen burgerkisan jaetusta voitosta, mutta en muista mitä hän sai palkinnoksi. Olisiko ollut joku spesiaalimpi coaster eli lasinalunen tai muuta tilpehööriä. Seuraavaksi sitten biletetään. Paikallinen cover-bändi Electric aloittaa setin. Volyymi on sopivalla tasolla, ei tarvita eareita, mutta voimaa on silti riittävästi. Jos tuoppi sattuu tyhjenemään, ja tätä tapahtuu melko usein, niin tynnyrillä tai hanalla voi käydä omaan tahtiin eikä snacksit pääse loppumaan. Uskomattoman hyvä meininki! Muutaman ekan biisin aikana iso osa porukasta valuu hiljakseen ulos. Ei näytä jengille rokki maistuvan, vaikka bändi soittaa hyvin ja vokalisti on suorastaan erinomainen.


Kaveri hallitsee hienosti AC/DC:n sekä Bon Scottin, että Brian Johnsonin maneerein. Jalkaa saa tampata lattiaan T.N.T:n ja You Shook Me All Night Longin tahtiin. Ainut missä vähän takkuaa, on Pearl Jamin Aliven rauhallisemmat kohdat, mutta kaveri onkin enemmän sellainen revittelijä. Oppaamme kertoo, että laulaja työskentelee päivisin kaupungintalolla jakaen mm. henkilökortteja. Illalla rokkaa täysillä ja aamulla taas toimistohommiin, elämää se on sekin. Bändi veivaa Foo Fightersia ja juttelen unkarilaisen kanssa samalla Hanoi Rocksista ja Michael Monroesta. Tuoppia täytellään välillä. Jaska kokeilee kaikkia kaatotyylejä, mutta itse kaadan vain sellaista kuin sattuu tulemaan. Pari täydellistä onnistumistakin osuu kokeiluihin, mutta useimmiten vaahtoa vaan kertyy ihannekaatoa enemmän. Se ei haittaa, pehmeämpi maistuu kyllä. Jossain vaiheessa keikkaa sisälle jäänyt noin kymmenen hengen joukkiomme kantaa pöydät lavan tuntumaan parhaille katselupaikoille. Bändiä ei näytä haittaavan, vaikka katsojia on vähän, äijät vetää silti täysillä. Kyllä kelpaa istuskella, kuunnella hyvää keikkaa ja nautiskella itse kaadettua Urkkia. Välillä valkosipulileipä ja juustoa siihen tykö. Mahtavan paikan ja tarjoilun ovat taas meille hommanneet. 


Puoliltaöin show loppuu ja lähdemme taas hajaantumaan eteenpäin. Olemme skotti-Jamesin kanssa vakaasti päättäneet, että nyt perkele etsitään jostain baari joka tarjoaisi kunnollista tummaa tsekkiläistä olutta. Urkkia olisi nyt juotu jo tarpeeksi. Kävelemme kaduilla muutaman hengen joukkiolla. Öinen kaupunki näyttää kauniilta - itse asiassa tässä vaiheessa melkein kaikki näyttää kauniilta - vanhoja tyylikkäitä kivirakennuksia enimmäkseen, erilaista kuin kotopuolessa. Päädymme keskustorille, jossa on goottilaistyylinen St. Bartholomewin katedraali. Komea pytinki näyttää jylhältä iltavalaistuksessa. Katedraalissa on yksi yksityiskohta, josta Mustardin brittikaveri haluaa meille kertoa. Rakennuksen metallisissa kaltereissa on somisteina enkeleiden kasvoja, joista yksi on kulunut ihan kirkkaaksi ja tunnistamattomaksi möykyksi. Brittikaveri kertoo, että se juontaa juurensa keskiajalle. Paikallinen pyöveli oli menossa naimisiin, mutta häntä ei päästetty ammattinsa vuoksi kirkkoon sisälle, vaan hän joutui odottelemaan ulkopuolella rukoillen. Kun hän nousi polviltaan ylös, hän yllättäen horjahti ja olisi kuollut, ellei olisi viime hetkellä saanut enkelistä kiinni. Keskiajalla uskottiin, että kaikki mihin pyöveli koskee, tuottaa suurenmoista onnea. Niinpä tuo kyseinen enkeli jäi tarinoihin legendaksi ja yhä tänäkin päivänä sitä käy ihmisiä koskettelemassa, joskus jopa jonoksi asti. Siksi se on kulunut ja täysin kirkas. Se joudutaan ajoittain jopa vaihtamaan uuteen, joten kenties taikavoima on jo aikoja sitten kadonnut. Nyt kun jälkeenpäin kotona googletin legendaa, kertoo se vain, että pyöveli olisi horjahtanut ja vahingossa ottanut enkelistä kiinni - eli hengenvaaraa ei sentään ollut. Britti taisi lisätä juttuun vähän Lapin lisää, mutta tietysti dramaattisempi versio kuulosti keskiyöllä hyvältä. Niin ja se enkeli, kyllähän sitä koskettaa piti.



Tumman oluen metsästyksemme jää jälleen puolitiehen, enkelin kosketus ei siis tuonut onnea ainakaan tähän missioon. Auki olevia olutpaikkoja ei vaan enää ole - paitsi se sama sporttibaari, jossa olimme jo eilen ja joka tarjoilee pelkästään Urquellia. Menemme siis sinne. Ostan kolmikollemme isot hanaurkit, joille tulee hintaa rapiat viisi euroa. Istuskelemme parin tuopin ajan pöydässä rennosti jutellen. Hieman alkaa väsy painaa, kun on kaksi päivää tykittänyt Urquellia tiukalla ohjelmalla kitusiin. Mietimme, että kauankohan vastaavaa kyytiä jaksaisi. Muutama viikko menisi varmasti, jos välillä vaihdettaisiin panimoa ja sama meno jatkuisi taas. On ollut kyllä huikea reissu ja ilmassa on pientä haikeuttakin. Jokainen tietää, että homma on loppusuoralla.


Parin tuopin jälkeen vaellamme takaisin hotellille. Hotellin baarissa on vielä pieni porukka. Unkarilaiset ja saksalaiset kumoavat siellä hiljakseen drinksuja. Urquelliakin olisi tarjolla, mutta väsy painaa ja sporttibaarin tuopit saavat jäädä reissun viimeisiksi osaltamme.

Seuraavana päivänä lähdemme aamupalan jälkeen taas kohti Prahan lentokenttää. Kentällä on Urquellin baareja. Jaska ottaa yhden Urkin ennen lentoa, mutta itse otan nyt kahvia. Suomessa kun pitäisi vielä ajaa itse Helsingistä kotiin Raumalle. Iso Urquell on halvempaa kuin maitokahvi - hieno maa tämä Tsekki! 

Kokonaisuutena aivan uskomattoman hieno elämys. Panimon luolat ja siellä maistettu ensipuraisu suodattamattomasta on yksi hienoimpia kokemiani oluthetkiä. Humalankeruu oli hieno kokemus, mutta panimon kellareiden jälkeen parhaiten jäi sittenkin mieleen iltabileet, loputtomat tuopit ja kollegoiden kanssa vaihdetut tarinat. Muisteltavaa riittää pitkäksi aikaa. Ainut miinuspuoli on se, ettei kaupasta ostettu Urquell maistu enää kotona niin hyvälle, kun tietää mitä se aito suodattamaton ja pastöroimaton tavara parhaimmillaan on. Menkää Tsekkiin, siellä olutta todella arvostetaan.