Olutarvio: Rodenbach Vintage 2012 (Barrel 170)

Rodenbach Vintage 2012

Panimo: Rodenbach, Belgia
Oluttyyli: Flaamilainen hapan ale
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Olutravintolat? (Ostopaikka: Alkon tilausvalikoima, 13,90€/0,75l, loppuunmyyty)

Flaamilaiset hapan alet käytetään ale-hiivalla, jonka kaveriksi sujautetaan lactobactillus-maitohappobakteereita tai muita haluttuja bakteereita ja sitten koko hoito vielä tynnyrikypsytetään tyypillisesti tammitynnyreissä. Tynnyröintiajat ovat huomattavan pitkiä, joskus jopa vuosia. Perusversiot blendataan kuten lambic-maailmassa gueuzet - lopulliseen tuotteeseen menee jonkin verran tynnyrikypsytettyä ja jonkin verran nuorta kypsyttämätöntä olutta.

Rodenbachin Vintage on jonkin sortin rajoitettu harvinaisuus, joka julkaistaan aina vuosittain - sitä ei blendata, vaan se on 100% tynnyrikypsytettyä ja yksi erä tulee aina yhdestä tynnyristä. Vuosiluku 2012 on oluen valmistusvuosi ja tämä BOTW:n kautta Alkon tilausvalikoimaan viime lokakuussa tullut erä oli tynnyristä numero 170. Lambic -tyylisistä vastaavia sekoittamattomia on ainakin Cantillon Grand Cru Bruocsella, jota pääsin netistä tilattuna maistamaan vuonna 2011. Ostin tämän tosiaan siis jo viime syksynä tai alkutalvesta, mutta se on odotellut maistoa siitä asti. Tällainen hapanolut on minulle aina spesiaalimpi nautinto ja vaatii sen oman spesiaalin hetkensä, jotta raaskii korkata. Säilyvyyttähän näillä piisaa, joten sinänsä kiirehtiminen olisi aiheetontakin. 

"Rodenbachin panimolla on kaikkiaan 294 tammista kypsytystynnyriä, näistä osa on 150-vuotiaita ja yhä toiminnassa! Rodenbachin panimomestarit valitsevat vuosittain parasta olutta tuottaneen tynnyrin ja tästä pullotetaan tuon vuoden Vintage." -botw.fi

Kirkas punainen olut, jonka vaahto on keskiverto, mutta laskee melko nopeasti ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle. Tuoksu on happaman kirsikkainen, herukkainen, kevyesti maanläheisen lantainen ja tammimainen. Mehutiivistemäistä makeuttakin tuoksuun hieman kerääntyy. Maku on sopusuhtaisesti makea ja hapan. Alkumaku alkaa makeana ja herukkaisen mehumaisena, mutta kääntyy sitten nopeasti happamamman kirsikkaiseen ja kevyen hapokkaaseen suuntaan. Hyvä suutuntuma, miellyttävää pehmeyttä, mutta sitten kuitenkin kirpakkaa happamuutta. Monimuotoista ja herkullista nautittavaa. Kitalakeen jaa napsuvan hapan kuorrute. Varsin leivosmainen ja jälkiruokainen tuntuma - raparperipiirakkaa omalta maalta ja tällaista taidolla valmistettua olutta... aiai, siinä olisi yhdistelmä. Tykkään kovasti.

Yhteenveto

Kirpakkuutta ja makeutta sopivassa suhteessa

ARVOSANA: 9

Maistelussa Brewdog Punk IPA

No niin! Brewdog tosiaan tempaisi melkoiseksi hitiksi sosiaalisessa mediassa osoittautuneen #DIYDog -kampanjan julkaisemalla kaikki reseptinsä täysin avoimiksi. Itse analysoin Punk IPAn reseptiä jo #DIYDog avauspäivänä ja nyt olette sitäkin juttua lukeneet enemmän kuin mitään julkaisemaani pitkään aikaan. Jotain taikaa tässä oluessa siis täytyy olla. 

Täytyy olla rehellinen ja sanoa, etten ole tätä "post modernia klassikkoa", kuten panimo oluttaan kuvailee, maistanut herran aikoihin. Nyt otan oluen rennosti grillikotamaisteluun, mutta suuremmalla mielenkiinnolla kuin yleensä - onhan resepti nyt tiedossa. Nyt voidaan nimittäin alkaa bongailemaan - mikäs humala tää on? Näinkö Caramalt vaikuttaa suutuntumaan? ...ja niin edelleen. 

Tunnelma on jo valmiiksi kohollaan. Olin vanhimman poikani kanssa jäähallilla katsomassa hienoa liigakiekkoa ja oma joukkue voitti. Iltapäivällä ennen hallille lähtöä kääräisin parit porsaan ribsit folioon ja pistin uuniin matalalla lämmöllä kypsymään. Haen ne tästä blogijutun kirjoittamisen jälkeen tulelle vielä väriä ottamaan, ennen kuin tarraamme rouvan kanssa kiinni. Ulkona on pikkupakkanen ja kodan stereoissa soi aina niin positiivinen Martti Servo & Napander. 

 

Punk IPA kaatuu lasiin vaaleana, hieman oranssihtavana ja utuisena. Pullon pohjalla on pienet hiivasakat, jotka jätän alkuvaiheessa kaatamatta oluen sekaan - näin humalointi on terävimmillään. Tuoksu on kyllä melkoista hedelmänektaria sellaisella kukkaisella ja terävän tuoreella tavalla. Pulloni on näemmä erää 369, parasta ennen 13/07/16. Päiväys tuskin on vuodeksi eteenpäin, tai jos on, niin hienosti tuoreen humalan tuntu on kestänyt. Yritän nyt löytää Nelson Sauvinin mustaherukkaisuutta tuoksusta, mutta en tiedä oikein löytyykö sitä. Enemmän tämä on sellainen raikkaan sitrusmainen, passionhedelmäinen ja runsaan kukkainen. Aprikoosimaisuuttakin ja ylipäätään sellaista tarkemmin erittelemätöntä melko pehmeän tuntuista nektarimaista "hedelmäosastoa". 

Hyvä tuoksu kyllä, mutta voimakkuus ei ole sitä nenäkarvat erektioon saavaa megatykitysosastoa, jota vahvemmissa ja runsaammin katkerohumaloiduissa - eli arviosivuilla tyylin kärkisijat valtaavissa - esimerkeissä on. Tämä on pehmeämpi ja hedelmäisempi - katkero- ja aromihumalathan on suureksi osin korvattu pelkällä kuivahumalalla. Ei oikeastaan pöllömpi ratkaisu, miellyttävä tätä on ainakin on nuuhkia ja siemailla. Maku on runsaan hedelmäinen, kukkainen ja sellainen miellyttävän öljyinen. Puraisee alussa, mutta on se kyllä pehmeä tuo katkero. Tämä on sellainen hedelmämehu - koko kansan IPA, paitsi ehkä kovimpien IPA-fanien tai Jalasjärven turkistarhaajien. Ei tästä katkerofriikki kiksejä saa. Nelson Sauvinin herukkapuskaa löytyy nyt mausta keskivaiheilta melko varmasti. Maltaisuus ei juuri maistu, mutta runko kantaa vahvuuden ja humaloinnin hyvin. Enemmän tämä kuiva on kuin makea - karamellimallastahan oli viitisen prosenttia. Se vaikuttaa sopivalta määrältä näin kevyelle IPAlle. Lasillinen kaatuu vaivatta ja olut maistuu koko ajan miellyttävälle. Hiilihappoja on sen verran maltillisesti, että oluesta saa nauttia ilman bulkkikaman kanssa pakollista röyhtäilyä. 

On se hyvää. Kyllä se kuivahumalointi vaan hieno asia on. Pakostakin tässä jää miettimään, että eikö olueen voisi saada ne molemmat ääripäät - äärimmäisen katkeron ja äärimmäisen hedelmäisyyden? Seuraaviin omiin IPA-tyylisiin pitää nostaa kuivahumalan määrää reilusti.

Olutarvio: Maku Brewing Saison

Maku Saison

Panimo: Maku Brewing, Suomi (Tuusula)
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Olutravintolat / Alkon tilausvalikoima (Ostopaikka: Wanha Krouvi, Rauma, 5,50€ / 0,33l)

Kävin tuossa taannoin testaamassa lokakuussa 2015 avanneen Rauman Wanhan Krouvin, joka toimii entisissä Maffin tiloissa. Lähemmäs sata erilaista olutta kattava laadukas valikoima on juuri sellainen, joka Rauman muista ravintoloista vielä(kin) puuttuu - tätä paikkaa voidaan nyt hyvällä syyllä siis kutsua Rauman ensimmäiseksi olutravintolaksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Nautiskelin paikassa pari belgityylistä olutta - Malmgårdin Emmer Tripelin, jonka arvio blogista jo löytyykin ja lisäksi tämän Maku Brewingin Saisonin, jota en ollut aiemmin maistanutkaan. Olutta saa olutravintoloiden lisäksi Alkon tilausvalikoimasta, mutta tilausmäärä on vähintään laatikollinen. Jos haluat pienemmän määrän, voit tilata olutta lähimmälle R-kioskille Virosta, suomalaisomisteisesta Hops Unitedista, jossa pullo maksaa 3,50€. Wanhassa Krouvissa pullo kustansi 5,50€, jota pidän ravintolahintana oikein miellyttävän edullisena. 

Oluen speksit panimon sivuilta:

Ainekset: Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva ja sokeri
Maltaat: Pale Ale, Vehnä, Vienna, Cookie
Humalat: Magnum, Saaz, Styrian Goldings
Katkeruus: 24 EBU
Väri: 12 EBC

 

Sameahko, oranssihtava olut. Vaahtoa muodostui tiskillä kaadettaessa mukavasti, mutta pöytään päästyä se on jo laskenut. Tuoksussa on päärynänkuorimaista raikasta hedelmäisyyttä ja tiukkaa pippurista mausteisuutta sekä humalien runsasta kukkaisuutta. Nyt on muuten tyylinmukainen aidon belgityylinen tuoksu! Maku on enemmän happaman mausteinen kuin makean maltainen - kuivakkaa ja purevaa meininkiä, juuri niin kuin kunnon saisonin pitääkin. Hyvä pippurisuus ja katkeroa riittämiin. Aito belgihiivaisuus. Jos oli Mathildedalin Pirske onnistunut kotimaisen pienpanimon belgi, niin kyllä on tämäkin. Tykkään!

Yhteenveto

Raikas ja pureva saison

ARVOSANA: 9-

Brewdogin Punk IPA reseptin analysointia

Tänään jysähti internetissä, kun skottilainen Brewdog räväytti ja julkaisi kaikki 215 tekemäänsä olutreseptiä täysin ilmaiseksi kaikkien luettavaksi ja kokeiltavaksi. Panimo itse käyttää kampanjasta nimeä DIY DOG tai hashtagilla ilmaistuna #DIYDog. Reseptit löydät täältä: https://www.brewdog.com/lowdown/blog/diy-dog

"Many of the classic BrewDog beers were developed during our home-brewing days, and we still use a 50L system to develop new beers and new recipes here at BrewDog. Home-brewing is very much ingrained in our DNA at BrewDog as so many of the world’s great craft breweries can trace their origins back to home-brewing.

With DIY Dog we wanted to do something that has never been done before as well as paying tribute to our home-brewing roots. We wanted to take all of our recipes, every single last one, and give them all away for free, to the amazing global home-brewing community.

We have always loved the sharing of knowledge, expertise and passion in the craft beer community and we wanted to take that spirit of collaboration to the next level.

So here it is. The keys to our kingdom. Every single BrewDog recipe, ever. So copy them, tear them to pieces, bastardise them, adapt them, but most of all, enjoy them. They are well travelled but with plenty of miles still left on the clock. Just remember to share your brews, and share your results. Sharing is caring."

Otetaanpa nyt mielenkiinnon vuoksi tarkasteluun Brewdogin Suomestakin saatavilla olevien oluiden reseptiikka.

Aloittakaamme yksinoikeutetusti oluesta, joka nosti panimon pinnalle. Oluesta, jolla panimo teki nimensä, eli Punk IPAsta. Punk IPAn resepti muuttui vuonna 2010 ja DIY DOG dokumentissa on sekä vanhan, että uuden version resepti. Keskitytään nyt siihen nykyiseen, eli 2010 eteenpäin tuotannossa olleeseen versioon. Pistän alle kuvan reseptistä, klikkaa isoksi niin näet tarkemmin tai lataa koko DIY DOG paketti tuosta yllä olevasta linkistä.

Spekseissä ei ole mitään ihmeellistä. Eräkoko 20 litraa. Ominaispaino 1.053 ja loppupaino 1.011, joka ei ole täysin kuiva, mutta ei järin makeakaan. 

Maltaissa perusmaltaan virkaa ajaa Extra Pale (94,6%), joka vertautunee jollain tasolla Viking Maltin Pale Ale maltaaseen tai sitten sen tilalla voi käyttää myös vieläkin vaaleampaa Pilsnermallasta. Caramalt lienee brittiläistä hyvin vaaleata karamellimallasta, jonka väriksi netti kertoisi 20-40 EBC. Viking Maltilla ei ole suoraa vastinetta tälle, mutta sen tilalla voisi varmasti käyttää vieläkin vaaleampia Cara Plus 10 tai Cara Pale maltaita, joiden väri on 8-10 EBC. Caramaltin tarkoitus reseptissä ei ole tuoda väriä, vaan pieni ripaus runkoa (=makeutta, tuhtiutta, toffeemaisuutta), muuten niin vaalean (=kevyen) mallaspohjan tueksi. Mallasta on yhteensä 4,630 kg eli resepti on laskettu noin 72% tehokkuudelle.

Mäskäys 66 asteessa 75 minuuttia. Yksivaiheisesti siis, eli ihan perusmäskäyksestä on kyse. 66 asteen lämpötila on hyvä yleislämpötila, jolla saadaan sopiva keskitien olut kuivuuden / makeuden suhteen. 75 minuuttia 60 minuutin sijaan tarkoittaa vain sitä, että maltaiden tärkkelyksellä on 15 minuuttia enemmän aikaa konvertoitua hiivan ymmärtämään muotoon (sokereiksi).

Toistaiseksi ei mitään mullistavaa, mutta sitten päästäänkin käsiksi humalointiin. Ohjeistus ei tarkemmin erittele keittoaikaa, mutta oletamme sen olevan 60 minuuttia. Humalalisäysten tarkkoja minuuttiaikatauluja ei ole annettu, mutta tuskimpa niitä aivan minuuttitasolla noudattaa tarviikaan, jotta lopputuloksessa päästään sinne minne halutaan. 

Kuva: Jarkko Metsäjoki

Keiton alussa (reseptissä start, attribute bitter) lisätään 1.0g/l Chinookia ja 0.6g/l Ahtanumia. Alfahappopitoisuuksia ei mainita. BrewMate antaisi näillä lisäyksillä ja ohjelmassa oletuksena olevilla alfahappopitoisuuksilla (Chinook 11.4%, Ahtanum 5,2%) yhteensä 41 IBUn katkeruuden - siis tässä vaiheessa.

Keiton keskivaiheilla (reseptissä middle, attribute flavour), lisätään sama määrä samoja lajikkeita uudelleen. Koska tarkoitus on saada flavouria, laittaisin itse tämän lisäyksen 20 minuutin kohdalle, eli kun keittoa on 20 minuuttia jäljellä. Tämän jälkeen BrewMate antaa kokonaiskatkeroksi tässä vaiheessa 59.6 IBUa. 

Nämä kaksi ensimmäistä lisäystä eivät ole järin suuria, mutta luovat olueen sellaisen mukavan katkeron takapotkun, joka ei kuitenkaan IPA-tyyliin ole mitenkään ylimitoitettu, vaan ehkä enemmänkin tyylin arvostetuimpia oluita maltillisempi. Tässä vaiheessa ei ole vielä tapahtunut mitään ihmeellistä. Kahden eri katkerohumalan käyttö ei nyt ehkä kotiolutpiireissä ole mikään normi, vaan ennemmin lyödään katkeroksi sitä perinteistä saksalaista (halpaa) Magnumia. Siitäkin on käyty debattia, että tuleeko 60 minuutin humalalisäyksistä todellakin pelkkää katkeroa, vai jääkö sieltä aromikkuuttakin mukaan - minullakaan ei ole tähän mitään tieteellistä vastausta, mutta ilmeisesti aistihavaintoihin perustuen Hiisin Iku-Tursossa on maistunut hedelmäinen humalaisuus, vaikka siinä on vain yksi humalalisäys ja nimenomaan 60 minuutin kohdalla. Olkoonkin, että humalaa on lisätty siinä vaiheessa paljon, mutta iso on toisaalta olutkin. Jos teet Punk IPA kloonia, niin parempi käyttää näitä humalia tässäkin vaiheessa, mutta jos haluat rajoittaa lajikkeiden määrää pakastimessasi (ja säästää hieman rahaa), niin mielestäni et tee isoa vahinkoa, jos lyöt keiton alussa Magnumia kattilaan. 

Kuva: Jarkko Metsäjoki

Sitten päästäänkin mielenkiintoisimpaan osaan, eli keiton lopun humalointiin ja kuivahumalointiin. Keiton lopussa (reseptissä end, attribute flavour) lisätään isot määrät humalaa. Keiton lopun minuuttiaikataulu voi käytännössä olla mikä vaan, mutta ehkä IPAn tekijöiden yleisin tapa on lisätä humalat nimenomaan lopussa, eli 0 min kohdalla, eli ns. flameoutissa, eli sillä hetkellä kun keittolevystä, kaasupolttimesta tai millä nyt olutta keitätkin napsautetaan lämpö pois päältä. Lopun lisäykset Chinook (1.4g/l), Ahtanum (0.6g/l), Simcoe (0.6g/l) ja Nelson Sauvin (0.6g/l) ovat siis melko mittavia, yhteensä 3.2 g/l. Katkeruutta näistä ei enää laskennallisesti pitäisi tulla - tai siis IBU-yksikköjä, mutta aistinvarainen katkerontulkinta onkin sitten eri asia. Lajikkeitakin voidaan pyöritellä, mutta Brewdog on jostain syystä päätynyt juuri näihin - Chinook (mäntyä, hieman greippiä), Ahtanum (kukkaisuutta, sitrusta, greippiä), Simcoe (passionhedelmää, pihkaa) ja Nelson Sauvin (tunnistettava mustaherukkainen aromi, greippiä). 

Jos aromihumalointia oli kohtalaisen paljon (65g / 20 litraa), niin kuivahumalointia on vielä miltei triplasti enemmän (190g / 20 litraa) - se on todella iso määrä se! Ennen kuivahumalointia olueen on mennyt yhteensä 130g humalaa, joten kuivahumaloinnin määrä on yhteensä suurempi kuin aiemmat lisäykset yhteensä. Tämä tulee itselleni melko kovana yllätyksenä - näin julmettu määrä pellettiä menee pönttöön. Isot määrät jo aiemmin käytössä olleita Chinookia, Ahtanumia ja Simcoea. Pienempi määrä helposti dominoivaa Nelson Sauvinia - tätä on ilmeisesti osattua varoa, ettei se lopputuloksessa löisi yli. Aiempien lajikkeiden lisäksi kuivahumalointivaiheessa reseptiä laajennetaan klassisella Cascadella (sitrusta, kukkaisuutta), jota lisätään iso määrä ja Amarillolla (greippiä, kukkaisuutta), jota lisätään kokonaiskuvaan peilaten todella pieni, voisiko sanoa jopa mitäänsanomaton määrä. Kaikilla näillä on varmaan sitten oma harkittu tarkoituksensa. Kloonatessasi voit tilata kaikkia näitä lajikkeita, tai sitten tipauttaa vähemmän käytetyt pois, kunhan pidät kokonaismäärän samana. 

Huomaa myös reseptin ohje kuivahumalointiin - 5 päivän ajan käymisen jälkeen. Eli anna oluen ensin käydä loppuun ja sitten lisää kuivahumalat ja pidä 5 päivää pöntössä. Lisäksi he vielä tarkentavat, että ovat kokeneet 14 asteisen kuivahumalointilämpötilan tuottavan parhaat tulokset - tämä voi olla kotona vaikea toteuttaa, mutta jos se onnistuu, niin miksei sitäkin kokeilisi. Käytännössä siis kiikuta pönttö 14 asteiseen tilaan ja pidä se siinä kuivahumaloinnin ajan. 

Hiivana reseptissä toimii Wyeast 1056 American Ale, joka on itselleni tuntematon. Nettilähteiden mukaan tämä on käytännössä samaa kantaa kuin WLP001 ja US-05, joista viimeksi mainittu lienee kuivahiivana kustannustehokkain ja myös helpoiten saatavilla. Käymislämpötila on 19 astetta, joka on sopivan viileä pitääkseen esterisyyden hyvin matalalla tasolla. Eli hiivan käymisaromit pysyvät hyvin maltillisina, jolloin maltaan ja humalan ominaisuudet - tässä lähinnä humalan ominaisuudet - pääsevät parhaiten esiin. 

Siinä siis omaa pohdintaani tästä reseptistä. Vielä jäi 214 reseptiä jäljelle avattavaksi... No, en ole kyllä todellakaan niitä kaikkia tänne blogiin purkamassa, mutta suosituimmat ja itse maistamani selailen varmasti läpi. Ainahan niistä jotain oppia tarttuu, vaikka tuskin itse olen klooneja tekemässä. Reseptin suunnittelu on kuitenkin parasta heti maistamisen jälkeen. Tästä reseptistä poimin ainakin sen, että kuivahumalan määrää voi huoletta lisätä ja ehkä pitäisikin lisätä. IBUja ei tällä reseptillä niin hirveästi tule, Alko on mitannut katkeroa 35,5 EBU-yksikköä, mutta sitähän on helppo lisätä, mikäli tiukempi purenta on mieluisampi. 

Kokonaisuutena kova homma Brewdogilta läväyttää reseptit eetteriin - olkoonkin, että esim. humalalisäysten minuuttiaikataulut pysyvät vielä salassa, eikä veden käsittelystäkään ole mainintoja, mutta ne ovat niitä pieniä nyansseja. Pääpiirteet näistä resepteistä kyllä saa irti ja varmasti itse tekemällä pääsee tyydyttävän lähelle alkuperäistä - mikäli prosessi on kunnossa.

Pistetäänpä tähän loppuun vielä linkki kirjoittamaani Punk IPAn arvioon vuodelta 2012: Olutarvio: Brewdog Punk IPA (9-/10)

Pitäisi kai maistaa tätäkin nykyajan klassikkoa joskus uudemman kerran. Raumallakin näyttäisi Alkoissa saldoja olevan.

Alkon käsityöläisoluet 2016: Bryggeri Helsinki Rosé

Rosé

Panimo: Bryggeri Helsinki, Suomi
Oluttyyli: Aromisoitu olut
Alkoholipitoisuus: 8,8%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet (5,95€ / 0,33l)

Bryggeri Helsinki toi Alkon pienpanimokattaukseen viime huhtikuussa Helsinki Beer Festivalilla debytoineen Rosén. Olut on reseptiikaltaan mielenkiintoinen - siinä on käytetty mausteena rypälemehutiivistettä sekä kiinanruusuteetä ja se on käytetty sekä olut-, että valkoviinihiivalla. Humalina on käytetty Nelson Sauvinia ja Citraa, jotka tunnetaan paremmin monien IPA-tyylisten oluiden muotiaromihumalina.

Kirkkaan punertava, vaahdoltaan maltillinen olut. Kauniin värinen. Tuoksussa on rypälemäistä ja hieman kirpakan kirsikkaista hedelmäisyyttä sekä kevyesti happamuutta, joka taittaa lämmettyään hieman lantaisen maanläheiseen suuntaan. Happamuutta ei ole hapanoluen mittoihin, vaan vähemmän ja pehmeämmin. Melko viinimäinen tuoksu kaikessa rypäleisyydessään. Ei huono, jokseenkin viehkeä ja ainakin taatusti erilainen. Maku on myös melko kuohuviinimäinen - rypäleet tulevat päällimmäisenä ja seuraavaksi saan mielleyhtymän hieman liian vahvaksi lantrattuun sekamarjamehuun. Happamuutta taustalla ja pieni hapokkuuden puraisukin, mutta ei mitään suuta supistavaa luokkaa. Katkeruus on maltillista. Kesäinen ja keveän tuntuinen olut - 8,8% ei tässä tapauksessa tarkoita raskautta, eikä myöskään alkoholisuutta. Kepeä, miltei kupliva juotava. Enemmän viinin kuin oluen kaltainen - sellaista oluelle tyypillistä maltaisuutta ei tästä oikein löydä. Mielenkiintoinen tapaus.

Yhteenveto

Viinimäinen olut

ARVOSANA: 8

Kellarin kätköistä: Anchor Old Foghorn 2010

Nyt kellarin kätköistä blogiin ties kuinka monennen kerran Anchorin klassinen vanha sumutorvi. Tämän pullon päiväys on 03/2012 ja se on mitä ilmeisimmin pullotettu vuonna 2010. Ikää nyt siis jossain viiden ja kuuden vuoden välissä. Vahvuutta tässä erässä on ollut 8,8%. Vuonna 2014 maistelin Reittaus-TV pätkällä vuonna 2010 pullotetun 10% version ja vuonna 2009 pullotetun 9,4% version. Tämä nyt kellarista poimimani 8,8% vahvuinen lienee Alkon erikoisvalikoimassa vuonna 2011 myynnissä ollutta erää. Ainahan tämä on hyvää ollut, joten ei erällä sinänsä väliä. Vanhemmiten maltaisuus korostuu ja muuttuu toffeemaisemmaksi, kun taas tuoreeltaan Cascade-humalan runsas aromikkuus on enemmän pinnalla. Tässähän humalaprofiili on 100% Cascadea, eli periaatteessa kyseessä on single hop - sellaista termiä ei tosin tunnettu vuonna 1975, jolloin tämä mahtava olut debytoi. Kyseessä lienee eräänlainen uranuurtaja ja suunnannäyttäjä Barley Wine -tyylissä.

Aiemmin mainitsin hommanneeni kotipanimon laitteistoon hieman uutta rosteria ja nyt olen lisäksi hommannut kotakalustoonkin uutta rautaa - eli kirjoitan tätä suoraan uudella pikkuläppäriltä kodan uumenista. Olen asentanut ja koeajanut tässä Photoshopin ja muut tarvittavat, joten sekä jutun kirjoittaminen, että kuvankäsittely ja säätö sujuu nopeasti suoraan paikan päältä. Viekö tämä sitten tunnelmaa itse kodassa fiilistelyltä, se jäänee nähtäväksi. Nyt ainakin tuntuu siistiltä välittää fiilinkejä suoraan paikan päältä, eikä jälkikäteen esim. seuraavana päivänä sisällä istuen. Toivottavasti tekstistä välittyy tunne paremmin suoraan näin "livetaltiointina". Jatkossa tämä toki mahdollistaa tunnelmien välittämisen paremmin suoraan tienpäältä someenkin itselleni niin tärkeällä järjestelmäkameran kuvanlaadulla - jos nyt joskus satun jonnekin lähtemään... No, tiedossa on ainakin Rauman Olutseuran vierailu Ruosniemen Panimolle maaliskuussa.  

Mutta nyt siis tosiaan Old Foghornin pariin. Oluen seurana minulla on brittiläistä savu-cheddaria, joka toivottavasti sointuu hyvin voimakkaan makuisen oluen kylkeen. Levylautasella pyörii Mokoman sopivan rauhallinen akustinen Varjopuoli -albumi. 

Pullo suhahtaa kun kruunukorkin narauttaa auki ja ilmoille nousee heti voimakkaan hedelmäinen tuoksu. Kunnossa on kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, sen huomaa heti. Säilytystilana toimii 12-15 asteinen pimeä rintamamiestalon kellari. Väriltään olut on kauniin punertava ja vaahtoaa mukavan runsaasti. Tuoksu on tiivistynyttä hedelmäsoppaa. Cascaden greippisyyttä ja kukkaisuutta, mutta ei enää todellakaan sitä terävintä sitrusta, vaan sellaista mansikkaista ja luumuista, hieman rusinaistakin kiisseliä. Mallaspohja on nyt yllättävänkin karamellimainen, eikä niinkään toffeemainen kuten muistelen aiempien olleen. Oikein sellainen nektarimainen hedelmäpommi. On se maagista, miten olut vuosien saatossa muuttuu, mutta pysyy silti täysin kunnossa. Olut on suussa pehmeä, runsaan maltainen ja edelleen kiisselimäisen hedelmäinen. Alku- ja keskimaku on pelkkää pehmeyttä ja yleistä runsautta sekä maltaan, että hedelmien muodossa, mutta lopussa katkero ilmoittautuu mukaan peliin ja kertoo olevansa yhä voimissaan. Yllättävänkin tiukka purenta. Makeus pyyhkiytyy suurimmaksi osaksi jälkimausta pois, mutta hedelmäisyys pysyy. Hieman yrttisiä sävyjä nousee loppuvetoon. On muuten nautinnollista. Ei mitään huonoa sanottavaa. Tämä on yksi lemppareistani, eikä petä tälläkään kertaa. 

Ai niin, minulla oli sitä juustoakin. Savu-cheddar yksinään ei ole mikään pehmein juustonautinto, mutta savua löytyy ja melko voimakas yleinen "cheddarmaisuus". Ostin Citymarketin juustohyllyltä, joten valmistajaa ei ole tiedossa, muuta kuin tosiaan se, että brittiläistä on. Oluen kanssa toimii hyvin yhteen. Nautin juuston ja oluen yleensä niin, että otan ensin palan juustoa suuhun, makustelen sitä pienen hetken ja hörppään sitten pienen määrän olutta. Juuston savuisuus nousee ensin pinnalle, sitten oluen tullessa mukaan juusto sulaa kermaiseksi ja karamellimaltaiseksi kokonaisuudeksi suuhun, kunnes loppukatkeron jälkeen savuisuus tekee vielä paluun loppuliukuun. Kerrassaan miellyttävää. 

Old Foghornin kanssa ei voi epäonnistua. 

    

Ensikokemukset MattMill EKTP "keittosiivilästä"

Olen nyt tehnyt kaksi olutta aiemmin hankkimallani MattMill "keittosiivilällä". Ostopaikkana toimi tälläkin kertaa aina luotettava Brewcat, jossa kyseinen kattilaan asennettava siivilöintiputki + hana, maksaa 52,50€.

Hommasin tämän, koska halusin saada parannettua siivilöintivaihetta omassa kotipanoprosessissani. Pussimäskäyksessä siivilöinti jää heikoksi, eikä vierrettä kirkastavaa "vorlaufia", eli vierteen kierrätystä saa tehtyä. Toissijainen tavoite oli saada prosessin tehokkuutta nostettua sieltä pussimäskäyksen 65% tehokkuudesta ylöspäin.

Nyt voin ilokseni todeta, että siivilöinnissä vehje toimii kuin unelma! Olen tehnyt nyt siis kaksi olutta, joista molemmat olivat siivilöinnin kannalta kohtalaisen haastavia. Toisessa oli vehnämallasta 50% ja toisessa kauramallasta noin 20%. Vehnällä ei ole siivilöinnissä auttavaa kuorta ja kaura saattaa paakkuuntua ja mennä hyvinkin tahmaiseksi. Molemmat siivilöinnit menivät aivan nappiin ja pääsin niistä eteenpäin noin puolessa tunnissa. Noudatin Randy Mosherin Mastering Homebrew -kirjasta lukemaani ohjetta, että siivilöinnin alussa ei kannata hanaa avata ääriasentoon, vaan aluksi vain hieman, jottei alipaine vedä välipohjaa - tai tässä tapauksessa siivilöintiputkea - tukkoon. 

Ensin tekemässäni vehniksessä toissijainen tavoite, eli tehokkuus jäi 65% tietämiin, mutta se johtui suureksi osaksi tekemästäni virheestä, jossa jätin vahingossa kattilan hanan auki kun aloin kaatamaan vierrettä toisesta kattilasta sinne. Siinä sitten siivoskelin lähes litran vierrettä lattialta... no, se oli ensimmäinen kerta kun teen olutta hanallisella kattilalla ja oppi otettiin kantapään kautta heti kertalaakilla. Toisessa keitossa, joka oli kauramaltaalla höystetty Pale Ale, tehokkuus nousi hienosti 75% tietämiin, prosessin sujuessa suunnitellusti alusta loppuun. Laskin reseptin varmuuden vuoksi 65% mukaan, joten nyt tulossa on odotettua vahvempaa olutta, ellen sitten suorita laimennusta. Vierre on tällä hetkellä jäähtymässä, joten asia on vielä mietinnässä. Laimennuksessa laimenee humalointikin (eräkoon kasvaessa), joten taidan jättää sen tekemättä. 

Kaiken kaikkiaan olen siis hyvin tyytyväinen ostokseeni näin kahden keiton kokemuksella. Tehokkuuden nousun pysyvyydestä en vielä osaa sanoa, saattoihan se olla, että tämänpäiväinen 75% oli joku yksittäinen "suonenveto", mutta sehän tarkentuu jatkossa. 

Näiden kokemusten perusteella voin suositella tuotetta.

Kotiolutta: BBHBC Katajainen Ansa (Reittausblogin reseptillä)

Nyt maistoon lähes paikallista kotiolutta BBHBC:ltä eli Beer Brothers Home Brewing Companyltä. Kyseessä on eurajokelainen mieskaksikko, joka toki kuuluu alati kasvavaan ja yhä aktiivisempaan Rauman kotipanijat -ryhmäämme. Kaverit operoivat nykyään, mm. juuri tätä kirjoitettaessakin, Grainfather kotipanolaitteistoa, mutta tämä Katajainen Ansa on tehty vielä kattilalla ja pesuvatisiivilällä.

Kyseessä on minun Reittausblogissa julkaisemallani reseptillä tehty Imperial Porter, joten nyt ollaan todella mielenkiintoisen kokemuksen äärellä. Tutut kaverit panneet omilla laitteillaan minun reseptilläni... kutkuttavaa. Olut on vielä tuoretta, pullotettu 21.12.2015. Minulla on muutama pullo omaakin erää, pantu 4.12.2014, vielä jäljellä, mutta en ota nyt rinnakkaisvertailuun. Vahvuutta pitäisi olla siis noin 8%, humalina brittiläiset East Kent Goldings ja Fuggles sekä mausteena katajanoksia, joiden läpi vierre on suodatettu (perinteiseen sahdintekotyyliin).

Hyvin tummanruskeaa, miltei mustaa olutta kaatuu lasiin. Tuoksu on tuttu ja hyvä - intensiivisen voimakasta suklaisuutta ja suolaista noitapillilakritsia sekä brittityylisen puumaista humalointia. Lievää savuisuutta sekä kevyttä lääkeyrttimäisyyttäkin nousee - jälkimmäinen kenties katajanoksien tuomana. Oikein hyvä ja laadukas tuoksu, josta tunnistan kyllä reseptin. Maku on paahteisempi, hieman kahvimaisempi, eikä niin suklainen kuin tuoksu. Suolaisuus nousee nautinnollisesti hienoisen savuvivahteen kanssa loppuvetoon ja katkeruutta on riittämiin taittamaan alkumaun makeus sivummalle. Täytyy sanoa, että kyllä on kaverit onnistuneet ihan nappiin. Olisiko peräti hiukan kuivemmaksi käynyt kuin omani, koska ei tunnu aivan niin makealta? Itselläni ominaispaino jäi peräti lukemaan 1.028. Tällä kuivemmalla yleisilmeellä kevyt savuisuus pääsee paremmin esiin, samoin kuin katajaisuuden raikas havuinen nostekin. Ehkä siis jopa parempaa kuin oma versioni. Aivan huikea tribuutti, olen otettu ja mielissäni. Kiitos tästä BBHBC!

Lisäys: Varmistin loppuominaispainon oluen tekijöiltä, heillä oli tosiaan käynyt kuivemmaksi, lukemaan 1.017.

Alkon käsityöläisoluet 2016: Lammin Ruisrääkkä

Ruisrääkkä

Panimo: Lammin Sahti, Suomi (Lammi)
Oluttyyli: Ruisolut
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet (5,74€ / 0,33l)

Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo, vuonna 1985 perustettu Lammin Sahti, tuo Alkon käsityöläisolutkampanjaan taas lintuaiheisen ja taatusti omannäköisensä oluen. Ruisrääkkä on todennäköisesti samaa omistuspohjaa omaavan, mutta erillisenä yhtiönä toimivan Bryggeri Helsingin laitteilla pantu. Kyseessä on 7,0% ruisolut, joka on pintahiivalla pantu ja lavealla tyylipensselillä maalaten strong alen yleispätevään kategoriaan piirtyvä. Reseptiä ei sen enempää avata, mutta panimolle uskollisesti katkeruus on pidetty matalalla tasolla. Alkon mittauksissa vain 15,4 EBUa. Lammin Sahdin perustaja ja pyörittäjä Pekka Kääriäinen on mies SOPP-festivaalien takana ja on muutenkin painanut jo pitkän uran suomalaisen oluen hyväksi. Tältä suunnalta irtoaa pelkkää syvää kunnioitusta. Sahtinsa on aina ollut erinomaista ja oluistaankin olen aiemmin tykännyt - miten on nyt?

Kirkkaanlainen tumman punaruskea olut. Vaahtoa muodostuu melko mukava kerros oluen pinnalle. Tuoksu on brittityylisen karamellistoffeisen maltainen, mutta rukiisella päällisellä ja tarjoaa lisäksi doppelbockmaisen limpunkuorimaisiakin tunnelmia. Tyylikäs, simppeli ja puhtaan laadukas tuoksu. Mallasta on! Maku on runsaan maltainen, makeahko ja runsaan sekä rehdin rukiinen. Ruis laskeutuu pehmeän karamellimaisuuden ja leipäisyyden päälle kauniisti ja soljuvasti. Jälkimaku on voimakkaan ruisleipäinen ja limppuinen. Mallas maistuu kirkkaasti sekä puhtaasti ja 7% runko takaa tarvittavan runsauden. Katkerokin nipistää ja humalan kukkaista aromikkuutta nousee varsin mukavasti - en kaipaisi yhtään enempää. Erittäin nautinnollista rukiista "perusolutta". Hiivaisuus on niin kliini, että mennään jopa doppelbockmaisiin tunnelmointeihin. Humalointi taas vie brittien suuntaan, samoin kuin kevyesti toffeinen karamellimaltaisuuskin. Miellyttävää juotavaa. Yksi miinus tässäkin kuitenkin on... ostopäätöksen joutuu nimittäin jälleen perustelemaan itselleen muilla kuin järkisyillä. Lähes 6€ hinta on vaan liikaa.

Yhteenveto

Miellyttävän rukiinen mallasjuoma

ARVOSANA: 8½

Alkon käsityöläisoluet 2016: Ruosniemen Musta Lomittaja

Musta Lomittaja

Panimo: Ruosniemen Panimo, Suomi (Pori)
Oluttyyli: Savuolut (Savusaison)
Alkoholipitoisuus: 6,3%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet (4,96€ / 0,33l)

Viime vuonna porilainen Ruosniemen Panimo julkaisi alkukesästä Lomittajan, joka oli vaalea 6,3% saison-tyylinen olut. Loppukesästä panimon sadannen oluterän kunniaksi pienpanija Jussille annettiin vapaat kädet työstää juhlakeitto ja lopputuloksena oli niin ikään 6,3% saison, mutta tällä kertaa mustana ja savumaltailla höystettynä. Oluen nimi oli silloin Betaversio Musta Savu-saison #100. Nyt betaversio lienee päivitetty lopulliseen muotoonsa ja tulee ulos nimellä Musta Lomittaja. Panimo kertoo mustien maltaiden olevan lisätty vasta mäskäyksen loppupuolella, jolloin niistä on jäänyt vierteeseen enimmäkseen vain väriä paahteisuuden sijaan.

Musta olut melko runsaalla vaahdolla. Tuoksu on hedelmäisen belgihiivainen, mutta samalla kahvimaisen paahtomaltainen. Savuisuutta nousee nokipannukahvin voimin, mutta ei palvikinkkuisesti, kuten saksalaisissa. Hieman suklaisuuttakin taustalla. Paahtomallasta lienee muutakin kuin vain väriksi. Maku on kitkerämmän paahteinen ja kovemman kahvimainen kuin tuoksu. Belgihiiva ei ole enää niin selkeästi esillä, vaikka lopussa mausteisena esiin nouseekin. Katkeruutta on dupontmaisen runsaan pippurisesti. Hiilihappoisuutta on runsaasti, hieman liikaakin. Loppuvedossa savuisuus on voimakkaimmillaan. Harmi ettei belgihiiva ole maussa yhtä voimakkaana kuin tuoksussa. Kokonaisuutena melko kuiva ja katkera, osin kitkeräkin olut. Ei helppo yhdistelmä tekijälle, eikä nauttijallekaan. Nyt ei mennä sieltä, missä aita on matalin.

Yhteenveto

Savuinen saison, mustana

ARVOSANA: 8

Alkon käsityöläisoluet 2016: Beer Hunter's Mufloni Imperial Stout

Mufloni Imperial Stout

Panimo: Beer Hunter's, Suomi (Pori)
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 10,0%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet (4,95€ / 0,33l)

Kotimaista Imperial Stoutia alle vitosen pullo Alkosta. Milloin viimeksi on nähty vastaavaa? En ala nyt tarkistamaan, mutta ulkomuistista heitettynä menee vuoteen 2013 ja Plevnan Siperiaan, joka silloin maksoi 4,50€. Silloin toki valmistaja myönsi, että kyse oli enemmänkin kädenojennuksesta kuluttajille, kuin varsinaisesti bisneksestä, vaikka omat toki varmasti pois otettiinkin. Porissa pari vuotta sitten Herralahteen tuotantoaan laajentanut Beer Hunter's tekee nyt myös kovan tempun ja painaa kuningasoluensa hinnan alle vitoseen. Eipä tarvi kauaa Alkon hyllyllä miettiä ottaako sen korkeammalla litrahinnalla varustetun ei niin kiinnostavan "perusoluen" vaiko yhden Suomen kovimman panimon oletettavasti herkullisen "big beerin". Näin se vuosittainen "näyteikkuna" Alkossa otetaan haltuun, kuten jo eilen Hiisin Loviatarin arviossanikin vihjailin.

 

 

Musta olut, mokkaisella ja runsaan pitsikkäällä tiheällä vaahdolla. Tuoksussa on maltaan mahtia - voimakas suklaisuus karamellistoffeisessa pohjassa ja paahteisen kahvisella päällyksellä. Sitrusmainen humalointi pyrkii esiin taustalta, mutta haluan keskittyä nyt enemmän suklaisuuteen, joka on herkullisella tasolla. Varsin oppikirjamainen tuoksu. Maku on makeahko, runsaan maltainen ja pehmeä. Karamellimaisuutta, toffeeta ja suklaata - sellainen terävin tuhkainen ja kahvimainen paahde on hyvin pienessä roolissa tässä impissä. Nyt mennään maltainen pehmeys edellä, vaikka toki loppumaussa melko voimakkaan katkeruuden myötä päädytäänkin täydelliseen makean maltaan vastapariin, eli suolaiseen lakritsiin. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeän hiilihappoinen. Paras suomalaisolut vähään aikaan. Täysin oppikirjamainen suoritus runsasmaltaisesta Imperial Stoutista. Miksi en hakisi lisää? 

Yhteenveto

Runsaan maltainen huippu-IS

ARVOSANA: 9½

Alkon käsityöläisoluet 2016: Hiisi Loviatar Rye Wine

Loviatar

Panimo: Panimo Hiisi, Suomi (Jyväskylä)
Oluttyyli: Rye Wine (rukiinen Barley Wine)
Alkoholipitoisuus: 10,5%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet (5,99€ / 0,33l)

Synnystänsä rummuteltu
vasaraksi vainotuksi
perkeleestä seuraavaksi
pahan perkeeks pohjolasta.

Näillä sanoin panimo kotisivuillaan avaa nautiskelijan matkan Loviatar oluen pariin. Hiisi on tässä oluttyylistä ja pullon ulkonäöstäkin päätellen lähtenyt sellaisella asenteella liikkeelle, että nyt tarjotaan Alkon vuotuiseen settiin paitsi panimon parasta osaamista, myös jotakin hieman erikoisempaa. Se onkin mielestäni juuri oikea tyyli, jolla tähän settiin kannattaa mukaan lähteä. Keskitien olut keskivertoa kovemmalla hinnalla harvemmin houkuttelee, mutta jykevästä Rye Winestä maksaa jo maistaakseen mieluusti hieman enemmän.

Raaka-aineiksi Alkon sivuilla kerrotaan: Pale ale-, ruis- ja karamellimaltaat, Columbus-, Chinook- ja Cascade-humalat. Lisäksi tumma leipomosiirappi.

 

Punertava, mahonkisen ruskea ja ilman hiivoja melko kirkas olut. Vaahtoa muodostuu maltillisesti, mikä on tyypillistä näin vahvoille oluille. Tuoksu on mansikkaisen hedelmäinen, hieman luumuinen ja runsaan karamellimaltainen. Mansikkaisuus on jännästi pinnalla ja korkea vahvuus yleisen intensiteetin peittämänä täysin piilossa. Ruismallas tulee oluen lämmetessä karamellisuuden rinnalle tuoksussakin - samalla mansikkaisuus pysyy, mutta sen rinnalle tulee rusinaisuuttakin. Monipuolinen ja voimakas tuoksu, mutta kaikki ei skulaa yhteen - mansikkaisuutta tuntuu olevan liikaakin. Liekö hiivan käymisestereitä? Maku on runsaan ruismaltainen, karamellistoffeinen, rusinaisen ja mansikkaisen hedelmäinen sekä lopussa karkeahkon mausteinen. Alun makeus kääntyy lopussa kuivempaan, mutta yhä tahmaavan toffeiseen tuntumaan. Mansikkaisuus häilyy taustalla herukkaisen marjaisuuden kera. Jännä suutuntuma - ruis on jotenkin niin framilla maussa, että se tulee pienoisena karkeutena muuten niin tahmaavan makean runsauden sekaan. Olen kahden vaiheilla onko se hyvä vai huono asia. Barley Winen karamellimaltaisuudesta se ainakin poikkeaa radikaalisti, mutta aivan niin nautittavaa se ei tunnu olevan. Tarjoaa kovan haasteen kokeneemmallekin maistelijalle. Omanlaisensa olut - ei täysin napakympissä, mutta omanlaisella suomalaisella rankalla ja raa'alla tavallaan varsin nautittavakin. Hitaasti tosin, mutta kuitenkin.

Yhteenveto

Mansikkainen ruispuuro

ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Pollyanna Lexical Gap

Lexical Gap

Panimo: Pollyanna Brewing Co., Yhdysvallat
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 7,3%
Saatavuus: Alko (5,99€ / 0,473l)

Nyt lasiin Brew Seekerin maahantuomaa jenkkiläistä Pollyannan tölkki-IPAa. Kuuden euron tölkki on jenkkikokoa, 0,473-litrainen. Alkon mittauksissa katkeruutta, eli IBUja on 80 yksikköä. Humalina tölkissä mainitaan klassiset Citra, Centennial, Simcoe ja Columbus. Päiväys, 31/10/2016, ilmeisesti vuodeksi eteenpäin. Ikää olisi siis reilut 3 kuukautta. Ei aivan tuoretta, mutta ei ikäloppuakaan. Tölkissä pitäisi ainakin säilyä hyvin.

Utuisen  kultaoranssi olut, joka vaahtoaa IPA-lasissa asiaankuuluvasti. Tuoksu on intensiivisen humalainen - greippiä, pihkaa ja pellettimäisyyttä voimakkaasti. Maltaisuutta kevyen karamellisesti taustalla. Maku alkaa heti kiven kovalla katkerolla - pieni makeus nousee vasta loppuvedossa mukaan. Pihkaa, greippiä ja rankkaa pellettimäisyyttä, joka ei nyt kuitenkaan ole karkeaa. Runkoa on sen verran, että kokonaisuus on erittäin nautittava. Tässä ei ole mitään karkeutta tai tunkkaisuutta, vaan kaikki on yhtä pihkan ja greipin suloisen katkeraa tykitystä. Todella hyvää. Humalointikin tuntuu tuoreelta. Pehmeämpää, mutta yhtä suloisen katkeraa kuin omat kotipanimoni vastaavat. Parempi näin, sillä pieni pehmeys sopii hyvin kuvioon, jos se ei ole katkeruudesta pois. Pihkaisuus jää kitalakeen napsumaan hörpyn jälkeen ja jälkimaku on loputon. Mielettömän öljyinen tuntuma. Kyllä kelpaa! 

Yhteenveto

Pihkaa ja greippiä!

ARVOSANA:9+

Olutarvio: Stallhagen Cérémonie

Cérémonie

Panimo: Stallhagen, Suomi (Ahvenanmaa)
Oluttyyli: Shampanjahiivalla käytetty hedelmäolut
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Olutravintolat

Olin tässä yksi ilta menossa tapaamaan muutamaa kaveria. Tarkoituksenamme oli keskustella rekisteröidyn yhdistyksen perustamisesta jo 15 vuotta pyörineelle futis- ja salibandyporukallemme. Olimme aiemmin sopineet, että menemme Rauman uusimpaan (?) olutkuppilaan Old Copper'siin, jonne sitten päättäväisesti sadesäässä suuntasinkin. Vuonna 1912 valmistuneessa jugend-tyylisessä talossa operoiva Old Copper's on nimensä veroisesti Rauman vanha poliisilaitos. Poliisilaitos oli rakennuksessa aina vuoteen 1991 asti, jonka jälkeen rakennus toimi Lönnströmin taidemuseona viime vuoteen asti.

Menin siis Copper'siin ja itse nyt ensimmäistä kertaa. Heitin takin hiljaisessa pubissa tuolin selkänojalle ja totesin olevani kaveriporukasta näemmä ensimmäisenä paikalla. Ei siinä mitään. Lähdin kyselemään mitä juotavaa löytyisi. Laitilan oluita tarjolla laajalla skaalalla ja perus Franziskanerit ym. jotka muistakin paikallisista ns. olutravintoloista löytyy. Hartwallin jakelussa olevia tuotteita hanoissa. Peruslapparia ja pari ahvenanmaalaista Stallhageniakin. Valinta osui tietysti Suomen ahvenanmaalaisimman pienpanimon eli Stallhagenin tuotteisiin, joista Mielensäpahoittaja Pilsin ja Cérémonien välillä päädyin jälkimmäiseen. Istuin pöytään olutta tutkiskelemaan. Istuin hetken ja toisenkin, mutta kavereita ei kuulunut. Tuoppi oli jo puolillaan, joten tartuin puhelimeen ja kyselin mikä meininki. "Joo me ollaan täällä meillä kotona - näinhän sitten lopuksi sovittiin"... puhelun jälkeen tsekkasin viestittelyt ja näin tosiaan oltiin sovittu. En ollut jotenkaan rekisteröinyt sitä, koska olin kokoajan ollut menossa vaan Copper'siin. Ei siinä mitään. Kietaisin oluen huiviin - olihan se jo puhelimeen reitattukin - ja jatkoin matkaa sateisen Rauman katuja pitkin. Pääsin lopulta pelipaikalle ja Ry asiatkin saatiin sovittua, joten kai tämä oli sellainen win-win tilanne.

Cérémonie on 6% vahvuinen ja ilmeisesti shampanjahiivalla käytetty. Ratebeerissä se on luokiteltu hedelmäolueksi. Reseptistä ei sen suurempaa tietoa ole, eikä panimon kotisivutkaan olutta tunne. Tämähän on melko yleinen vaiva, ettei sitä ainoatakaan markkinointikanavaa - eli nettisivuja ja somea - tahdota oikein kunnolla ylläpitää.

Kultaoranssi, hieman utuinen olut. Hanasta laskettuna ei paljoakaan vaahtoa tuopissa. Tuoksu on hedelmäpastillimainen, hieman punaherukkaisen marjainen ja hunajainen. Makeaa maltaisuutta taustalla. Maku on pehmeän maltainen, ei  kuitenkaan kovin täyteläinen, vaan enemmän sellainen loppua kohti kuivuva. Jotain jännää mynthonimaista kurkkupastillisuutta maussa on. Sellaista hieman herukkaisen marjaista ja hunajaista "yleistä pastillimaisuutta". Toimii tuopin ekalla puoliskolla ihan ok, mutta alkaa sitten tökkimään. Katkeroa on hyvin niukalti ja loppuveto jääkin hieman tyhjäksi ja vajaaksi. Ei nyt huono, josko ei mikään järin hyväkään. Sellaista "ihan jeesin" tai "melko mitäänsanomattoman" tasoa. Stallhagen pystyy kyllä parempaankin.

Yhteenveto

Oudon herukkainen

ARVOSANA: 7-

Alkon käsityöläisoluet 2016: Teerenpeli Julmajuho

Julmajuho

Panimo: Teerenpeli, Suomi (Lahti)
Oluttyyli: Savuolut (Savuportteri)
Alkoholipitoisuus: 7,7%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet 2016 (4,43€ / 0,33l)

Lahtelaisen Teerenpelin syksyllä 2015 julkaisema Julmajuho on itselleni yksi Alkon tämänvuotisen pienpanimokattauksen odotetuimmista oluista. Runsaasti kehuja harrastajien foorumeilla kerännyt savuinen portteri olisi tietysti omiaan grillikodan synkkiin iltamiin. Toissavuonna laajennettu Lahden Lotilassa sijaitseva panimo tuottaa jo sellaisia litramääriä, että hintakin on saatu painettua suht järkevälle tasolle - ainakin jos verrataan suurimpaan osaan muita käsityöläisvalikoiman oluita. Se lähes 6€ pikkupullosta on nimittäin aivan hirvittävä hinta.

Raaka-aineet. kuten panimo kotisivuillaan ne ilmoittaa:
mallas: Savumallas, Suklaamallas, Crystal 100, Ohrahiutaleet
humalat: American Nugget, English Fuggles

Tummanruskea, kirkkaanlainen, vaahdoltaan mukavan runsas olut. Tuoksu on paahteisen karamellimaltainen ja lempeän savuinen. Mallasta on runsaasti ja taustalta huokuva vahvuus tukee vaikutelmaa. Hedelmäisyyttäkin tulee kohtalaisen raikkaasti maltaan takaa. Selkeä ja puhdas tuoksu, jossa eri elementit ovat selkeinä esillä ilman mitään tunkkaisuuksia. Yhdellä sanalla siis laadukas. Olut on suussa täyteläinen, runsaan maltainen ja makeahkokin. Paahtomallas ja leipäisyys tasapäisesti pinnalla ja savuisuus siinä taustalla. Katkeruuttakin löytyy sopusuhtaisesti. Yleisvaikutelma ei ole niinkään julma, vaan enemmän pehmeän runsas ja lempeä. Kerrassaan miellyttävä kotakaveri. Maltaisuus on vahvana hänessä - todella lähes doppelbockmainen tuntuma ja pehmeillä hiilihapoilla. Nautittavuus on tapissa. Nyt maistuu!

Yhteenveto

Lempeän savuinen, mutta jykevä portteri

ARVOSANA: 9

Olutarvio: Põhjala Pesakond Black IPA

Pesakond

Panimo: Põhjala, Viro
Oluttyyli: Black IPA
Alkoholipitoisuus: 5,4%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (4,49€ / 0,33l)

Alkon tilausvalikoimaan tuli hiljattain Beers of the Worldin välityksellä taas pari virolaisen huippupanimon Põhjalan olutta. Nyt arvioinnissa oleva Pesakond Black IPA ja toisena Pime Öö Imperial Stout, joka lienee vahvempi ja hivenen tuunattu versio panimon mainiosta Öö:stä. Pesakond on virolainen sarjakuva ja tämä Black IPA on pantu sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi. Vahvuus on sessioluokkaa 5,4% ja mausteina on käytetty tuoretta kuusenkerkkää ja mustikoita. Tuore kuusenkerkkä herättää tietysti heti epäilykset oluen tuoreudesta - olisiko peräti viime keväänä kuusenkerkän "sesonkiaikaan" valmistettua? Pullon päiväys on 01.06.2016, joka voisi tukea teoriaa, mikäli on vuodeksi pullotuksesta eteenpäin.

Maltaat: Pale malt, Cara pale, Crystal 150, Black malt, Carafa type 2 special

Humalat: Columbus, Chinook, Mosaic

 

Tumman punaruskea, miltei musta olut. Tuoksu on paahteisen maltainen ja pellettimäisen karkeasti humaloitu. Ai perkule, taas tämä yhdistelmä paahtomallasta ja humalaa, joka omaan nenääni tuoksuu palaneelta kumilta. Sellaiselta, että joku olisi kesäkuumalla suditellut parkkiksella muutamat donitsit ja olisit itse jäänyt siihen viereen pölyä nielemään.  Ei tämä tavantonta tässä tyylisä ole, eikä laatuongelmakaan. Se on vaan oma mielleyhtymäni tästä aromista, eikä se ole kovin mieleinen. Brewdogin Libertine Black Ale tarjoili aikanaan samanlaista tuntumaa. On tuoksussa lisäksi metsäisen sammalemaista kostean mättäänkin tuoksua, siitä pidän. Runko on suussa kepeähkö ja katkerointi semikovaa. Loppuvetoon nousee mustikkaisuutta ja havuista öljyisyyttä. Hieman mitäänsanomattomaksi kokonaisuus jää - runko on jotenkin vajaa ja humalointi varsin yksiulotteisen karkeaa. Hedelmäisyys, jos sellaista on ollut, lienee kadonnut ajan rattaisiin. Möh... karkea ja tuhkainen, en ymmärrä ollenkaan. Ei toimi mulle.

Yhteenveto

Mielenkiintoiset mausteet jäävät karkeuden alle

ARVOSANA: 6

Olutarvio: Malmgård Emmer IPA

Emmer IPA

Panimo: Malmgårdin Panimo, Suomi (Pernaja)
Oluttyyli: India Pale Ale (IPA)
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Alko (5,06€ / 0,5l)

Malmgårdin olutta ei ole tänä vuonna Alkon käsityöläisvalikoimassa, vaikka kuuleman mukaan yrittivät sinne kyllä päästä - lähettivät tarjouksen, mutta Alko hukkasi sen... käsittämätöntä. Tämä Emmer IPA tuli käsityöläissetin kanssa samoihin aikoihin myyntiin, mutta kuuluu ihan Alkon vakiovalikoimaan eli on tarjolla jatkuvasti. Käsityöläisoluethan ovat hyllyssä kertaeränä.

Panimo on käyttänyt tässä omilla pelloillaan kasvanutta muinaisviljalajike emmervehnää. Humalana ilmeisesti pelkästään amerikkalainen Columbus, kuten panimon maitokauppavahvuisessa Columbus Pale Alessakin. Tykkäsin muuten tuosta Pale Alesta, oli todella hyvä. Katsotaanpa miten tämä "isoveikka" maistuu.

LISÄYS: Malmgård kommentoi facebookissa, että humalina Columbus, Cascade ja Citra. Alkon sivuilla oluen tiedot on muutenkin puutteelliset, mm. maininta vehnästä puuttuu.

Hieman utuisen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa IPA-lasissa totutun runsaasti. Tuoksu on raikkaan sitrusmainen ja tiukan greippinen... hetken päästä mukaan tulee pehmeämpää nektariinimaisuuttakin. Humalan aromikkuus tykittää pinnalla ja maltaisuus on tuoksussa täysin toissijainen asia. Maussakin sitrusmainen pinkeä greippisyys on pinnalla. Taustalta nousee aprikoosimaista ja nektariinimaista pehmeämpää etelän hetelmää. Vehnän käyttö tehnee suutuntumasta mukavan runsaan ja pyöreän, mutta ilmaan minkään sortin raskautta. Soljuu kauniisti suussa, erittäin miellyttävä juoda. Katkeruus on melko tiukka, mutta aromihumalointi tuntuu nyt hieman turhankin suoraviivaiselta sitrusgreipiltä - humalaosastolle voisi vielä lisätä varianssia ja sitä kautta lähestyä kansainvälistä huippua. Hyvä ja raikas olut, tykkäsin kyllä. Suutuntumasta erikoismaininta.

Yhteenveto

Raikas tiukan greippinen IPA.

ARVOSANA: 8½

Alkon käsityöläisoluet 2016: Mathildedalin Pirske

Pirske

Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo, Suomi (Mathildedal)
Oluttyyli: Belgityylinen ale
Alkoholipitoisuus: 6,9%
Saatavuus: Alkon käsityöläisoluet 2016 (5,94€ / 0,33l)

Alkon käsityöläisoluet ovat täällä taas ja yhtä kalliina, ellei peräti kalliimpina kuin aina ennenkin. Lähdin nyt varovaisesti liikkeelle ja ostin 19 oluen kattauksesta ainoastaan neljä olutta. Tämä Mathildedalin Pirske pääsi tuohon etukäteen ajateltuna TOP-4:n otantaan sillä perusteella, että kyseessä on belgityylinen ale. Niitä ei suomipanimoilta niin usein kuitenkaan nähdä. Sekin vaikutti, että Mathildedal on ensimmäistä kertaa nyt tässä Alkon vuosittaisessa kattauksessa mukana, enkä ole heiltä vielä yhtään maitokauppavahvuista vahvempaa aiemmin maistanut. 

Reseptiikka Alkon sivuilta: Pilsner- ja carapilsmaltaat, kandisokeri, Saaz- ja Savinjski Golding -humalat.

 

Utuisen keltaoranssiolut, joka vaahtoaa mukavasti. Ilman hiivoja olut on läpinäkyvä, peräti kaunis. Tuoksu on aidon belgityylinen. Päärynänkuorimaista, raikkaan pirskahtelevaa "belgihedelmää" ja mausteisuutta pippuriseen sekä korianteriseen tyyliin - hiivan käymisestereitä, koska mausteita ei ole käytetty. Tyylikästä, herkullista, hienoa! Maku on raikas ja tuntuma pirteän hiilihappoinen. Sopii hyvin oluen nimeen. Mukavasti hedelmäisyyttä heti alussa. Keskivaiheilla makeus meinaa nousta esiin, mutta katkero näykkäisee kohtuullisesti ja loppuveto kuivuu mausteiseen, hieman happamaan ja hivenen ruohoiseenkin vetäisyyn. Kyllä sinne hivenen makeuttakin jää ja kitalakeen tarttuu pieni kuorrute, mutta yleisilme on silti raikas. On kyllä hieno olut. Belgityylistä blondea aidoimmillaan. Ei ole montaa näin hyvää belgityylistä Suomesta vielä tullutkaan. Positiivinen olut ehdottomasti. Harmi, että belgiasta vastaavaa saa alle 2€ pullo ja eikä hinta kotiovelle tilattunakaan juuri sen kovempi ole. Lähes kuuden euron hinnan joutuu itselleen perustelemaan maaseuturakkaudella ja kotimaisten pienpanimoiden tukemisella.

Yhteenveto

Raikas ja aidon belgityylinen

ARVOSANA: 9

Kotiolutta: Sun Brew Kutteri, Cave ja Suksi

Tänään maistelussa kolme olutta Mika Pirisen Sun Brew -kotipanimosta. ESB-tyylinen Kutteri Ale, Cave Dark Stout ja Suksi Imperial Stout.

Nokialla kiukaiden ja takkojen parissa toimiva, mutta Raumalla majaansa pitävä Pirinen on itse rakentanut 80-litraisen HERMS-panimon (heat-exchange recirculating mash system), joka on nimeltään "Paksu-Bertta".

Paksu-Bertta

Bertan ohjauspaneeli

Rauman kotipanijat ryhmässäkin vaikuttava Pirinen kävi pari viikkoa sitten tuomassa muutaman oluen tänne meikäläisen kotipihalle. Vaihdettiin siinä muutama sananen itse oluistakin. Kutteri Ale on ESB-tyylinen brittityylinen olut. Imperial Stout taasen on tarkoituksellisen kevyt, vain 6,8%, jolloin se vastaa paremmin tekijän omia mieltymyksiä. Reseptiikasta minulla ei ole mitään tietoa, joten nyt näihin on arvioidessa helppo suhtautua samoin kuin kaupallisiinkin tuotoksiin. Maistetaanpa millaista nektaria Paksu-Bertta on laulanut.

Kutteri Ale
(ESB, 5,2%, pullotettu 21.10.2015)

Utuinen, tummahkon kuparinen, hieman punertava olut. Tuoksu on aidon brittityylinen - mallaspuolella on toffeista karamellimaisuutta ja humalapuolella tammipuumaista, hieman mausteista ja kukkeaa brittihumalaa. Toimii hyvin. Maussa on alussa hieman paahteinen, toffeinen ja pähkinäinen mallaspohja ja keskivaiheilta loppuun edetessä mukaan tulee mausteista, hieman teelehtimäistä ja kuivan puumaista humaalaa. Suutuntuma on runsaan maltainen ja pehmeä - hiilihappoja on sopivan maltillisesti. Katkeruutta on riittävästi, se vie maltaan orastavan makeuden sivummalle ja jättää loppumakuun miellyttävän tunnun. Aidompi ja parempi brittituntuma tässä on kuin esim. Ruosniemen Työmiehessä tai Maku ESB:ssä -  liekö avain onneen sitten pidemmässä kypsytyksessä? Tämähän on nyt ollut jo 4 kuukautta pullotettuna. Maussa on jotain hieman punaisen marjaista, miltei herukkaista hedelmäisyyttä, jonka yhdistän Safalen S04 kuivahiivan käymisesterisyyteen. En siis tiedä reseptiä, mutta jos pitäisi veikata, niin S04 olisi veikkaukseni. Oikein miellyttävä ja maukas brittityylinen ale - ei tarjoa mitään sensaatiomaista, mutta toimiva resepti ja erinomainen toteutus.

Cave Dark Stout

(Stout, 6,2%, pullotettu 18.12.2015)

Musta olut, joka on voimakkaasti vaahtoava. Vaahto jättää myös paksut pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on paahteisen maltainen, hieman kaakaomaisen kahvimainen. Aivan kuivakan paahteiseksi ei tuoksu kuitenkaan vedä, vaan seassa on makeamman maltaan ja suklaankin sävyjä. Aromihumalointi ei varsinaisesti hypi nenille, mutta pientä greippisyyttä sieltä on erottuvinaan. Maku on kuivakampi kuin tuoksun perusteella oletin - asianmukaisen stoutmainen. Niin runko kuin makuprofiilikin jää kuitenkin hieman ohkaiseksi - paahteisuutta, suolaisuutta  (noitapillilakua), liituisuutta ja kevyttä kahvimaisuutta löytyy. Savuisuuttakin aistin aivan loppuvedossa. Katkero näykkäisee lopuksi keskiverrosti, mutta humalien aromikkuutta ei liiemmin erotu. Runkoon kaipaisin lisää potkua. Intensiivisempää paahteisuutta ja jonkinlaista runsautta, jota voisi hakea vaikka kaurahiutaleilla tai pienellä määrällä vehnämallasta. Hyvin puhdaspiirteinen ja varsin tasapainoinenkin, mutta sellaisella perisuomalaisella turhankin hillityllä tavalla. Huipputasolle päästäkseen pitäisi loihtia kehiin lisäksi jonkinlaista runsautta ja räväkkyyttäkin. 

Suksi Imperial Stout

(Imperial Stout, 6,8%, pullotettu 8.12.2015)

Syvän tummanruskea, vaahdoltaan hieman mokkavivahteinen olut. Tuoksu on pehmeämmän ja runsaamman tuntuinen kuin aiempi Cave, myös aromihumalaa on nyt tuntuvammin ja se on selvästi jenkkityylistä. Intensiivisyys ei tietysti 6,8% oluella ole 10% jytkyn tasoa, mutta samoja runsaan maltaisia, hieman karamellimaisia ja suklaisia piirteitä löytyy. Maussa on alussa nokipannukahvia ja hienoista tuhkaisuuttakin - jälleen iso kontrasti tuoksun pehmeyteen. Vasta keskivaiheilla esiin nousee pehmeämpää suklaisuutta ja sitten taas lopussa kahvisuus tekee comebackin. Jenkkihumalien greippisyys komppaa taustalla mukavan tanakasti ja hiivan esterisyys sekä kenties siirappikin tekevät pientä kuivahedelmäisyyttä tai rusinaisuutta taustalle. Tämäkin on Caven tapaan enemmän suolainen kuin makea, sillä  maltaisuus jää taas tuoksun antamaa odotusarvoa kevyemmäksi. Runkoa saisi olla omaan makuuni lisää - kyllä Imperial Stout vaan mielestäni kaipaa sitä vahvuutta, jyhkeyttä ja öljyistä suutuntumaa. Oluessa ei toki ole mitään vikaa, vaan se on oikein hyvän makuinen ja nautittava. Imperial Stout nyt vaan on sellainen oluiden kuningas, että sellaiselta odottaa aina jotain hieman enemmän. Istuttaisin tämän ennemmin perinteisen portterin lokeroon ja sellaisena se hyvin toimiikin - juotavuus on nimittäin kunnossa ja syvyyttäkin löytyy, mutta se tietty jykevyys siis puuttuu.

Hyviä oluita kaikki. Parhaiten omaan makuuni osui Kutteri Ale, joka oli hieno osoitus siitä, että kyllä sen aidon brittiviban kotiolueenkin hyvällä reseptillä ja toteutuksella saa - ja kenties muutaman kuukauden kypsyminenkin on auttanut. Tummiin oluisiin jäin molempiin kaipaamaan tiettyä lisävaihdetta, vaikka laadukkaita ja nautittavia olivatkin.

Kiitokset Mikalle ja Paksu-Bertalle oluista!