Kotiolutta: Rabbit Street Brewery Moukari Stout normi & mustikkaversio

0 kommenttia
 
Suomen Kotiolutmestari 2016 kisassa kakkoseksi Bunny Hop Lagerilla yltänyt Rabbit Street Brewery aka Jussi Kanerva lähetti jälleen setin aina niin mielenkiintoisia oluitaan maistettavaksi. Aloitetaan nyt kuitenkin vielä tästä (melkein) peruskamasta, ennen kuin otan paketista löytyvän porkkanaraasteella maustetun bretta-IPAn tai leipäjuurella käytetyn Hefeweizenin käsittelyyn.

Moukari Stout ihan perus stout maltaiden puolesta (Sahti, Black, Chocolate, Roasted Barley, Crystal 50 & 300 ja vehnä- sekä kaurahiutaleita), 7,7%, mutta 200 IBUa katkeruutta. Chinook, Centennial ja Mandarina Bavaria humalina ja US-05 hiivana. Mustikkaversio on samasta keitosta, mutta käytetty belgihiivalla (Wyeast 3787 Westmalle) ja sekundääriin lisätty mustikoita. 

 
Kegistä pullotettu perus-Moukari maistoon ensimmäisenä. Lasiin valuu mustanpuhuvaa ja tiheästi vaahtoavaa olutta. Kaadoin suoralla kaadolla IPA-lasiin ja sain täydellisen vaahtokukan - ei ole ainakaan ylikarbonoitu, sillä yleensä oluet vaahtoavat tässä lasissa aivan hulluna. Tuoksussa on tietynlaista turvemaista muhkeutta, maitosuklaata ja intensiivisen pihkainen sekä runsaan hedelmäinen humalointi. Mallaspohja vie selkeästi enemmän stoutin kuin Black IPAn suuntaan olemalla runsasmaltainen ja nimenomaan runsaan paahteinen - Black IPAssahan tyypillisesti paahtomallasta on vain väriksi, eikä sen aromeita oikeastaan halutakaan tuoksuun. Suussa olut on yllätys yllätys voimakkaan katkera, mutta runkoakin on riittävästi - maussa on se sama turvemainen muhkeus mikä tuoksussakin ja lievästi maitoista suklaisuuttakin löytyy. Keskivaiheilla on hedelmäinen vaihe ja tymäkämpi paahteisuus yhdessä havuisen humaloinnin kanssa tulee vasta jälkipotkussa. Tyylipuhdasta tavaraa, eikä missään nimessä liian katkeraa - katkeruus ei oikeastaan tunnu esim. Plevnan Siperiaa voimakkaammalta, vaikka laskennallisesti IBU-yksiköitä enemmän olisikin. Voisi jopa kuvailla tasapainoiseksi, mikä on tietysti ekstriimielämyksiä haluaville kotituottajille melkein kirosana. Mallaspohja mielestäni jotenkin brittisuuntainen ja hiutaleet lienevät tuon maukkaan muhkeuden juurisyy. Kegistä saa kyllä pullotettua nätin oluen, pullon pohjalle ei ollut kertynyt yhtään hiivasakkaa. Maistui niin hyvin, että väittäisin kyseessä olevan toistaiseksi paras joulukuussa juomani olut.

Seuraavaksi sitten auki mustikoilla tuunattu ja belgihiivalla käytetty versiointi. Mustikat eivät ole aivan vieras mauste kaupallisissakaan - tästäkin blogista löytyy mustikalla maustettu Põhjala Pesakond, arvioitu helmikuussa 2016.


Bomberiin pullotettu olut lähtee verkkaisesti nousemaan vaahtona ylös pullonkaulaa kun korkin taittaa sivuun. Lasissakin vaahtoaa melkoisesti - tekijä varoittelikin mustikoiden saattavan aiheuttaa jonkinlaista villimpää käymistä. Vaahdon väri ei kunnolla välity kuvasta, mutta se on pinkahtavasti hieman mustikkainen. Tuoksu on hikinen ja tallimainen, eli villihiivaisen lambicmainen. Siinä on myös stoutmaista paahteisuutta, mutta ei mitenkään niin muhkeasti kuin perusversiossa vaan kapeamman tuhkaisesti. Mustikka tuoksuu myös vaimeasti. Mustikkalambicia paahtomaltaalla. Maku on enemmän mustikkainen, katkeruus hautautuu osittain jonnekin villihiivaisen happamuuden ja pehmeästi purevan hapokkuuden alle. Ei siis mitään Cantillon-tason ikenet sulattavaa napakkuutta, vaan lempeämmin hapokas ote - tuhdimpi mallaspohja varmaan vähän tasoittaa ja onhan tässä prosessi täysin eri kuin aidossa lambicissa muutenkin.


Vahingossa hapanta voisi kai todeta, mutta silti varsin juotavaa. Olkoonkin, että perusversio toimi itselleni huomattavasti paremmin. Belgihiivan ja perusversion US-05:n eroista on mahdoton sanoa marjojen aiheuttaman villihiivakäymisen myötä mitään. Humalien hedelmäisyys tästä vaikuttaa myös kadonneen tai hautautuneen jonnekin. Kuinkahan moni kaupallinen hapanolut saa alkunsa tällä tavoin puoliksi vahingossa? Ainahan sitä vitsaillaan, että pilalle menneet erät myydään one-off specialeina festareilla himokkaille reittaajille... noh, itse en tähän jaksa uskoa, mutta legendat elää. 

Mustikka Moukari siis aika veikeä tapaus - toiselta kantilta pilalla, toiselta kantilta jännän mustikkainen sour. Bomberia tyhjentäessä meneekin loppuilta liukkaasti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...