Pari vinkkiä olutkuvan ottamiseen

4 kommenttia
 
Reittausblogiin ottamistani kuvista tulee monesti hyvää palautetta ja kuvauskaluston peräänkin kysellään aina silloin tällöin. Tässä muutama omaan kokemukseeni perustuva yksinkertainen vinkki olutkuvien ottamiseen. 

Itse otan kuvia järjestelmäkameralla. Minulla on runkona Micro Four Thirds järkkäri eli ns. minijärkkäri Olympus E-PL1 - tämä on jo muutaman vuoden vanha runkomalli, mutta hyvässä kunnossa se on pysynyt runsaasta käytöstä huolimatta. Rungon mukana toimitettu 14-42mm ns. "kittiobjektiivi" palveli viime kesään asti, kunnes sanoi itsensä irti. Tämä oli tavallaan onni, sillä ilman tätä hajoamista, en olisi luultavasti vielä tähän päiväänkään mennessä vielä ostanut nykyistä objektiiviani, joka on yleisesti erittäin hyvänä pidetty Olympus M. Zuiko Digital 45mm f/1.8. Tämä 45mm objektiivi on kiinteäzoominen ns. muotokuva-, eli potrettiobjektiivi ja niitähän tässä otetaan, ainut vaan, että kohteena on ihmisen sijaan olut.

Olutkuvan ottamiseen pätee siis samat säännöt kuin muotokuvan ottamiseen - kohde pitäisi saada fokukseen ja tausta pehmeäksi. Järkkärillä tämä onnistuu parhaiten, kun ottaa käyttöön manuaalisäädöt, tai Aperture Priorityn (kameran valitsimissa A) ja säätää aukon mahdollisimman suureksi eli f-arvon mahdollisimman pieneksi. Omassa tapauksessa pienin arvo, eli suurin aukko on f/1.8. Zoomilla varustetulla objektiivilla, tai peruspokkarilla, taustan sumennusta voi hakea ottamalla kuvan maksimizoomauksella - tässä tapauksessa tarvitset kuitenkin todennäköisesti jalustan, että saat itse kohteen teräväksi, sillä pienikin tärähdys maksimizoomilla tarkoittaa epätarkkaa kuvaa. 

Hyvä kalusto ei automaattisesti tarkoita hyvää kuvaa. Käydäänpä esimerkkien avulla läpi hyvän olutkuvan ideologiaa. Tarvitset siis hieman syvyyttä ja mielellään myös jonkinlaista luovuutta. Otin kuvauspaikaksi tähän esimerkkiin tyypillisen tilanteen, jossa olut korkataan keittiössä ja kuva räpsäistään siinä jonkin tason päällä varsin mielikuvituksettomassa ympäristössä.

Älä koskaan käytä salamaa

Tässä kuvassa käytin salamaa, joka on paha virhe kun olet tekemisissä lasin kanssa - heijastukset eivät ole kaunista katsottavaa. Kuvasta puuttuu myös syvyyselementti kokonaan - pullo ja lasi ovat käytännössä samassa tasossa kuin tausta ja kaikki on fokuksessa. Kuva on tylsä, eikä paljasta oluen todellista väriä.



Kuvassa täytyy olla syvyyttä

Otetaanpa nyt salama pois käytöstä ja "Aperture Priority" käyttöön, eli kameran valitsin kohtaan A. Säädän Aperturen eli aukon mahdollisimman suureksi ja siirrän pulloa ja lasia jonkin verran kauemmas taustasta. Lisäksi haen kuvakulman sellaiseksi, että valo on osittain olutlasin takana - tällöin oluen todellinen väri tulee paremmin esiin. Näyttää jo paremmalta. Pääosan esittäjä on selkeämmin irti taustasta ja olutkin näyttää herkullisemmalta. Tylsähän tuo toki edelleen on ja keittiökin heijastuu olutlasista ilman jälkikäsittelyä. Jälkikäsittelyyn ei tässä tosin mennä, sillä siitä kirjoittaisi jo yhden kirjan omana aiheenaankin.


Kokeile eri kuvakulmia / taustoja

Edellinen kuva oli ihan hyvä, mutta kokeillaampa vielä jotain. Asetetaan ensin taustalle jotain värikästä, tässä tapauksessa nuorimman pojan kerhossa tekemä vesivärityö. Elävöitti ehkä kuvaa hieman, mutta tylsähän tuo meinaa edelleen olla.

Kokeillaampa sitten vielä eri kuvakulmaa. Paranee mielestäni entisestään, eikä lasin heijastuskaan ole enää niin häiritsevä.

Käytä luovuutta

Tämä on sitä tärkeämpää mitä useammin jaat olutkuvan (esim. tässä tapauksessa olutbloggarina). Jos jokainen ottamasi kuva on samasta paikasta ja samasta kuvakulmasta otettu, niin sehän käy tylsäksi hyvin nopeasti. Mene vaikka rohkeasti lähelle ja lisää kuvaan inhimillinen elementti - tässä tapauksessa käsi. Nosta vaikka välillä pullo etualalle, mutta pidä silti olut fokuksessa myös. Yritä joskus tuoda kuvaan jotain yllättävää.

Järkkärillä hyvän olutkuvan ottaminen on suhteellisen helppoa ja huippuobjektiivilla onnistuu vähäisessäkin valossa melko vaivattomasti. Kokeilin mielenkiinnon vuoksi kuvan ottamista myös suht uudella Samsungin älypuhelimella. Yritin välttää aiemmin mainitsemani virheet, eli syvyyden puutteen ja heijastukset. Alla käsittelemätön kuva, jossa yritin pehmentää taustaa menemällä mahdollisimman lähelle kohdetta ja tarkentamalla siihen. Eihän se oikein onnistu ja kuvan laajuuskin hieman häiritsee - fokus ei ole täysin itse kohteessa, kuten kunnon potretissa pitäisi.



Lisätäänpä sitten pientä käsittelyä Googlen ilmaisella Picasalla. Rajataan epäolennaisuuksia hieman pois ja lisätään värikkyyttä. Paranee, mutta tausta on edelleen turhan tarkka omaan makuuni. Huomio kiinnittyy oluen lisäksi leivänpaahtimeen, mikä ei ole tarkoitus.



Tuunataampa kuvaa vielä Picasan pehmeäpiirto-filtterillä. Kännykkäkuvaksi tuo on nyt omaan silmääni ihan tyydyttävä, mutta järkkärin laadusta ollaan tietysti kaukana.


En itsekään läheskään aina suunnittele kuvaskenaarioita sen pidempään, kysehän on kuitenkin vaan oluen nauttimisesta, mutta joskus se vaan osuu kohdilleen...


4 kommenttia:

  1. Mielestäni salamaa voi käyttää olut kuvauksessa, jos se on vaan irrallinen, eikä kameran päällä. Toki salamaa ei saa heijastaa suoraan lasiin vaan vaikka esimerkiksi seinään tai kattoon.

    VastaaPoista
  2. Joo nimenomaan. Ei ole tuosta kokemuksia, niin en osannu sitä tässä mainita.

    VastaaPoista
  3. Puhuit jossakin postauksessa tuosta pikkuläppäristä. Saanen kysellä, että minkälainen se teitillä on? Käsitteletkö myös sillä kuvasi blogiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asus T100HA. Kyllä mulla siinäkin Photoshop on, joten reissussa onnistuu käsittely sillä. Kotona käytän pääasiassa pöytäkonetta.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...