Olutarvio: O'so Brewing Hop Whoopin! IPA

4 kommenttia
 

Hop Whoopin!

Panimo: O'so Brewing Co
Oluttyyli: India Pale Ale (IPA)
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (4,30€ / 0,355l)

Ämeriikan ihmemaan pohjoisosista Wisconsinin osavaltiosta on roudattu Suomeen spekseiltään melkoisen tykki IPA. Etiketti lupailee 7,5% vahvuutta ja 95 IBUn katkeruutta. Oluen on tuonut maahan Brew Seeker ja se on tilattavissa Alkon tilausvalikoiman kautta yksittäispulloina - tämä on ilahduttava suuntaus, aiemminhan tilausvalikoiman oluet olivat tilattavissa lähes pelkästään laatikoittain. Oluen etiketistä näkee siihen käytetyn humalalajikkeen. Asia selviää, kun etiketistä etsii missä kohtaa on viilto ja vertaa sitä panimon kotisivuilta, tai tästä alta, löytyvään kuvaan.

Itselläni viilto on vasemmassa alalaidassa, eli minun pulloni on erää, jossa humalana on käytetty kovin suomalaiselta kuulostavaa Pekkoa. Kyseessä on kuitenkin jenkkiläinen lajike, mutta se on nimetty suomalaisessa mytologiassa esiintyvän Pellonpekon, eli ohran suojelijan mukaan. Mielenkiintoista. Etiketissä ei ole päiväystietoja, mutta maahantuoja on lätkäissyt oman infotarran varsinaisen etiketin kylkeen, jossa päiväykseksi annetaan 31/10/2016 - en lähde arvailemaan ikää, mutta eikös sentään maisteta?


Kultaoranssi, kirkas ja vaahdoltaan runsaan pitsikäs olut. Tuoksussa on kylmänä raikas kukkean sitrusmainen ja hieman parfyymimäinen ote, mutta jo hieman lämmettyään taustalla lymyävä alkoholisuus tulee pikkuisen esiin. Lämpeneminen tuo esiin myös aprikoosisosemaisuutta. Kokonaisuutena kuitenkin varsin hyvä tuoksu - ei pelkkää perus sitrushuttua, vaan jotain syvempää. Maku on terävän katkeroitu ja viehkeän kukkaisen sekä edelleen aprikoosimaisen hedelmäinen - katkeroa on riittävästi taltuttamaan vahvuus ja sen myötä tuleva varsin ryhdikäs runko. Oikein miellyttävää, ei mitään horjahtelua tai tunkkaisuutta, mutta vahvuus tulee kyllä loppuvedossa hieman makuunkin - pidän sitä näissä vahvuuksissa jo ihan ymmärrettävänäkin, eikä se sinänsä itseäni haittaa. Tykkään. Tuoreenoloinen, rungoltaan vahva, mutta sopivan vaalea ja katkeruudeltaan riittävä.

Yhteenveto

Ryhdikäs amuriikan IPA
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Maku Brewing Black IPA

0 kommenttia
 

Black IPA

Panimo: Maku Brewing, Suomi (Tuusula)
Oluttyyli: Black IPA
Alkoholipitoisuus: 6,1%
Saatavuus: Olutravintolat (arvioitu pullo saatu panimolta)

Tuusulan ensimmäinen pienpanimo Maku Brewing lähetti joku aika sitten pienen näytepaketin, josta otin jo aiemmin maistoon ensi viikolla Alkoon myyntiin tulevan ESB:n. Maku on siis Tuusulan ensimmäinen, mutta ei kohta enää ainoa pienpanimo, sillä saman tien varressa ollaan lähiaikoina käynnistämässä Cool Head Brew -nimistä panimoa. Maistoin tätä Black IPAa jo Porissa Pub Winstonin pienpanimojuhlilla viime elokuussa, tosin silloin jo pienessä maistissa, ja tykkäsin kovin. Nyt katsotaan miten olut uppoaa normaalia rauhallisempana lauantai-iltana oman kotisohvan uumenissa. 

Reseptiikka panimon kotisivuilla:

Tumma ja suodattamaton Black IPA on sekoitus paahteista mallasta ja katkeraa humalaa ja jatkaa Makun IPA-perinteitä. Sopii tummien sekä katkerien oluiden ystäville hartaasti nauttien.

Ainekset: Vesi, ohramallas, humala, hiiva
Maltaat: Pale ale, Cara Pale, Crystal 100, Carafa Special 3, Carafa 1
Humalat: Columbus, Mosaic, Chinook
Katkeruus: 80 EBU
Väri: 140 EBC

 
Musta, valoa vasten lasin reunoilta hieman rusehtava olut, jonka vaahto on runsas ja jättää laajat pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksussa on sitrusmaista humalaa trooppisen hedelmäisellä sivuvireellä ja sopivasti suolaisuutta, mutta vain hennosti paahteisuutta - juuri oikein, sillä stoutit on erikseen. Black IPAn pitää olla kuin IPA, mutta mustassa ulkokuoressa. Pientä tuhkaisuuttakin tosin paahtomaltaasta sekaan hiipii, mutta aromihumalointi pelittää siitä huolimatta. Maku on runsaan katkera, eikä niin aromikkaan humalainen kuin tuoksu. Loppuvedossa vilahtaa ensin jopa kylmä espresso, jonka jälkeen yrttinen ja ruohoisen kuiva katkeruus jää vielä suuhun elämään. Yleisilme on kuivan suolainen, jopa hieman mineraalimaisen "liitulakuinen" ja katkera - hedelmäisyys on tuoksun monipuolisuuteen verraten kutistunut maussa pelkkään nopeasti vilahtavaan sitrukseen. Hyvin toimii, katkeruus ei ota taka-askelia ja runko pysyy IPAmaisen kevyenä - niin suloisen katkeraa, omalla brutaalilla tavallaan. Hyvä, mutta ei kaikkein monipuolisin Black IPA.

Yhteenveto

Tiukkaa katkeron jyystöä
ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Linden Brewery Tallinperän APA 4,7%

0 kommenttia
 
Nyt maistoon perjantain ensipuraisuksi raumalaista kotiolutta. En ole tältä tekijältä vielä olutta maistanutkaan, joten tilanne on siinäkin mielessä jännittävä. Linden Breweryssä operoi kotiolutkurssillani tällä hetkellä oleva Mikko Linden, joka on tehnyt olutta jo noin vuoden verran, eli osaa homman, mutta tuli kuitenkin kurssille - saahan siellä lisää näkemyksiä ja tapaa samanhenkistä porukkaa.

Reseptistä en tiedä tarkemmin, mutta kyseessä on American Pale Ale, jonka vahvuus on tarkoituksella haettu maitokaupparajaan. Tuorettakin tavaran pitäisi olla.


Pullon ulkoa tarkasteltuna hyvin siisti, melko kirkas ja hyvin vähän sakkaa pullon pohjalla. Lasiin kaatuu utuinen, oranssihtava ja vaahdoltaan melko runsas olut. Tuoksu on raikkaan sitruksinen, greippinen sekä hieman pihkainen - paino kuitenkin selvästi hedelmäisemmällä humalalla kuin havuisemmalla. Hiivaprofiili on jenkkiläisen neutraali ja maltaisuus pysyttelee taustalla. Raikas, puhdas ja laadukas tuoksu. Maku on raikkaan terävästi katkeroitu, edelleen sitrusmainen ja greippinenkin. Loppuvedossa nousee esiin hieman karviaismarjaakin. Maltaisuus pysyy taustalla ja humala on tuoreena kauniisti framilla. Runkoa on silti riittävästi, niin että runsas katkero pysyy tasapainoisesti ruodussa. Maitokauppavahvuus ei tule mitenkään negatiivisesti esille, kevyt runko toki on, mutta ei liian kevyt. On kyllä tyylipuhdas APA. Terävän sitruksinen raikkaus ja makujen puhtaus - yleinen laadukkuus - tästä päällimmäiseksi muistoksi jää. 

Kiitokset Mikolle pullosta!

Maistelussa venäläiset Hamovniki oluet

1 kommenttia
 
Otin tuossa viime viikolla vastaan näytepaketin venäläisiä Hamovniki oluita maahantuovalta UNiPAC Oy:ltä. Kauppavahvuisia oluita on ilmeisesti jonkin verran saatavilla pääkaupunkiseudulla. 

Hamovniki Venskoje oli Ruokala.netin viikon olut viime syyskuun alussa, jolloin Kari Ylänne kirjoitti seuraavasti:  
"Hamovniki on vanha venäläinen tuotemerkki. Nimellä on kaupattu olut noin 150 vuotta. Vuonna 2010 Moscow Brewing Company hankki itselleen Hamovniki-tavaramerkin oikeudet. Venäläisellä ja yhdysvaltalaisella rahalla pystyyn pantu panimo aloitti toimintansa 2008 Moskovan reunamilla. Yhtiö mainostaa olevansa Venäjän nykyaikaisin panimo. Se panee omien tuotemerkkiensä ohella lisenssisopimuksella useita muita oluita, kuten Oettinger, Faxe ja Carling. Panimon premium-oluet pakataan upeasti. Linjakkaissa pulloissa on tyylitellyt repäisykorkit."
Otin oluet maistoon viikonlopun aikana. Tässä mietteeni niistä. 
 
Stolovoje
Hamovniki Stolovoje 3,7%
"pastöroitu ja suodatettu pöytäolut"

Humalat: Mandarina Bavaria, Polaris and Melon

Kultainen, kirkas ja valkealta vaahdoltaan pils-tyylisen pitsikäs. Tuoksu on kevyen diasetyylinen ja kukkaisen humalainen - tshekkiin vivahtaa, hyvällä tavalla. Diasetyyli tuo näinkin kevyeen olueen toivottua runsautta. Maku on viljaisen ja hienoisesti diasetyylisen (voin makuisen) maltainen sekä raikkaan terävästi katkeroitu. Loppumaku kuivuu katkeron voimasta yrttisen ruohoiseen jälkiliukuun. Matala alkoholipitoisuus ei tule mitenkään negatiivisesti esiin, vaan runkoa on riittävästi ja kokonaisuus toimii. Tshekkipilsin makumaailmaa raikkaasti ja laadukkaasti tarjoiltuna.

Venskoje


Hamovniki Venskoje 4,5%
Vienna Lager

Maahantuoja kertoo sivuillaan seuraavaa: 
"Hamovniki Venskoje on keitetty (pantu) käyttäen erikoismaltaita, jotka ovat tyypillisiä wieniläisille pohjahiiva- eli lageroluille. Valmistuksessa käytetyt maltaat ovat: vaalea, wieniläinen, Carared ja karamelli. Hamovniki Venskojen valmistuksessa käytetään ainoastaan hienoaromista, jaloa saksalaista humalaa:  Saphir ja Tettnanger, mikä antaa oluelle herkän kukkaisen tuoksun ja erittäin pehmeän katkeruuden."

Syvän kultainen, hieman kuparivivahteinen olut, jonka vaahto on erittäin tiheäkuplainen ja pumpulimaisen näköinen. Tuoksussa makean leipäistä, hieman karamellimaista ja kevyesti pähkinäistä maltaisuutta. Humalaisuus on kevyen kukkaista. Maku on mukavan runsasmaltainen vahvuuteen nähden, mutta hiilihappoja on aavistuksen liikaa - pehmeämpi tuntuma tukisi maltaisuutta paremmin. Aromikkaan kukkainen humalointi toimii hienosti ja katkeruuttakin on sopivan näykkäisyn verran, niin ettei kokonaisuus karkaa mitenkään turhan makeaksi. Laatutaso tässäkin täyttä priimaa, ei mitään metallista tai pahvista bulkin tuntua, vaan aidon keskieurooppalaisen oluen puhdas maku.

Pšenitšnoje


Hamovniki Pšenitšnoje 4,8%
Hefeweizen

Olut on suodattamaton, kuten kunnon vehnän pitääkin. Kultaoranssi, hiivat sekaan kaatamalla asianmukaisen samea ja vaahtoava. Tuoksu on banaanimainen ja sitruunankuorimaisen hedelmäinen. Raikasta neilikkaisuuttakin mukana. Hyvä tuoksu, aidon saksavehnän tuntuinen ilman mitään kikkailua. Olut on suussa kuohkea, hiilihapoiltaan runsas, mutta pehmeähkö. Hyvin kevyt katkero lopussa, joten jälkimakuun jää hieman makeutta ja purukumimaisuutta. Hyvin tyylipuhdas saksalaistyylinen vehnäolut, jota on mukava juoda, vaikka se ei ylläkään tyylin parhaiden monimuotoisuuteen.

Irish Stout


Hamovniki Irish Stout 4,1%
Irish Stout

Guinness ilmeisesti venäläisillä hakusessa, mutta tämä ei yllätyksellisesti olekaan mustaa, vaan punertavan tumman ruskeaa. Vaahto tässäkin melko runsas ja pitsikäs. Tuoksu on paahteinen, hieman kahvimainen ja varsin suolainen - mukavan runsas ja ryhdikäs tuoksu. Runko on kevyt ja hiilihapot jälleen hieman turhan kohollaan. Maku on pääpiirteittäin melko paahteinen, mutta ei Guinnesmaisen kuiva, vaan makeampi ja hyvin kevyesti kahvimainen. Katkeruus jää turhan pliisuksi ja se antaa jälkimakuun tilaa, joka rungon keveydestä johtuen muuttuu nyt hieman vetiseksi. Toistaiseksi heikoin näistä Hamovnikeista, mutta ei kuitenkaan huono - realiteetti on se, että maitokauppastout on vaan maitokauppastout.

English Ale


Hamovniki English Ale 6,2%
English Ale

Suodatettu, joten kristallinkirkas, väriltään hieman kuparihtavan kultainen. Vaahto on tiivis ja jättää jälleen tiheät, peräti paksut pitsit lasin reunoille. Tuoksu on karamellistoffeisen maltainen, brittityylisen kukkean sitrusmaisesti humaloitu ja hieman puumainen. Hyvä aidon brittityylinen tuoksu. Maku on aluksi melko makea ja kohtalaisen katkeroitu. Keskivaiheilla humaloinnin aromikkuus alkaa rakentumaan, mutta ei pääse kunnolla puhkeamaan kukkaansa, sillä alkoholisuus valtaa maun rajusti ennen loppuvetoa. Hyvä brittioluen tuoksu vaihtuu maun keskivaiheilla viinalagermaisiin tunnelmiin, mikä on harmi, sillä se torpedoi nautittavuuden ja sitä myötä koko oluen idean.

Kiteytettynä siis lagerit oikein maukkaita, puhdaspiirteisiä ja raikkaita. Tykkäsin paljon. Harva saa 3,7% oluen toimimaan noin ryhdikkäästi. Pintahiivaoluista vehnäolut oli hyvä, mutta ei erotu vehnisten runsaasta massasta erityisesti edukseen. Brittityyliset, tai britti- ja irkkutyyliset, olivatkin sitten hieman heikompia. Olen todennut aiemminkin niiden olevan vaikeita valmistettavia muille kuin paikallisille brittipanimoille ja sama trendi näyttää jatkuvan näissä venäläisoluissa.

Lagereille vilpittömät suositteluni, mikäli sopuhintaan irtoaa - sopii nimittäin toivoa, ettei "premium-pakkaus" tarkoita "premium-hintaa", niin kuin usein vaikuttaa käyvän. Tuollaista 3,7% Stolovojea kun saisi lähikaupasta ympäri vuoden siksarin noin kympillä niin kelpaisi kyllä. 

Olutarvio: Robinsons Trooper 666

0 kommenttia
 

Trooper 666

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 6,66%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima / BOTW.fi (3,98€ / 0,33l)

Beers of the Worldin kautta Alkon tilausvalikoimaan tullut Trooper 666 jatkaa heviyhtye Iron Maidenin ja perinteikkään brittipanimo Robinsonsin yhteistyötä. Keväällä 2013 julkaistiin 4,7% versio, jonka nimi oli pelkkä Trooper. Tämä vuonna 2015 julkaistu Trooper 666 on vahvempi versio samasta reseptistä - tai niin ainakin panimon kuvaus tuotteelle kuuluu: "We’ve created TROOPER 666, charged with even more flavour and more alcohol,but brewed to the same great recipe of the original TROOPER."

Pistän tähänkin juttuun saman linkin kuin aiempaan Trooper -arviooni - Olutkirjailija Pete Brown haastatteli Maiden-vokalisti Bruce Dickinsonia toukokuussa 2013

Samaten voisin tässäkin yhteydessä ihan taustatietona mainita, että itselleni Iron Maiden ei ole ykkösbändi, vaikka NWOBHM -tyylisuuntaus maistuu kyllä. Rankkaan edelle ylivoimaisiksi ykkösiksi Judas Priestin ja Acceptin, joiden jälkeen Maidenin eteen kiilaa lisäksi vielä Saxon. Ei siinä, olen kyllä monta ja monituista lasillista ja tölkillistä aikoinaan nauttinut Maidenin Rock in Rio DVD:tä katsellessa.


Kirkas, kuparinen ja vaahdoltaan pitsikäs olut. Tuoksu on kukkaisen humalainen ja toffeisen maltainen. Vahvuus tuntuu tuoksussa kevyen alkoholisena nosteena. Maitokauppaversion veroista raikkausta tähän ei ole saatu, tuntuu hieman raskaalta. Maku on makeahko, karamellistoffeinen ja lämpimän alkoholinen. Katkerointi jää kevyeksi ja kokonaisuus tuntuu sen myötä hieman raskaalta ja tasapainottomalta. Pidin aiemmasta kevyestä versiosta enemmän. Se oli hyvä ja tasapainoinen brittiale. Sellainen helposti juotava, niin kuin ne yleensä tuppaavat olemaan. Samaa ei valitettavasti voi sanoa tästä - aromihumalointi toimii kohtuudella, mutta juotavuus kärsii raikkauden puutteesta. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävästi, jos ollenkaan, runsasmakuisempi kuin se kevyempi, joten on vaikea nähdä lisätystä vahvuudesta olevan mitään hyötyä - ilmeisesti oli vaan pakko se 6,66% tähän saada.

Yhteenveto

Se raskaampi Trooper
ARVOSANA: 7

Olutarvio: Baltika 4 Original

0 kommenttia
 

Baltika 4 Original

Panimo: Baltika, Venäjä
Oluttyyli: Tumma Lager / Vienna
Alkoholipitoisuus: 5,6%
Saatavuus: Alko (3,28€ / 0,5l)

Venäjän suurin panimo Baltika on edustettuna Alkossa tällä hetkellä kahden oluen voimin. Baltika 9 on vahva vaalea lager ja tämä nyt arvioinnissa oleva Baltika 4 on tyyliltään tumma lager tai vienna. Carlsbergin konserniin kuuluvalla Baltikalla on Venäjällä kahdeksan panimoa ja kaksi omaa mallastamoa. Bulkkilagerin lisäksi Baltika valmistaa maistuvaa Baltika 8 vehnäolutta ja Baltika 6 Porteria, joita olen päässyt maistamaankin. Tämä Baltika 4 on vielä entuudestaan tuntematon. Oluessa on ohramaltaan lisäksi ruismallastakin. 


Punertavan mahonkinen, kirkas ja vaahdoltaan keskiverto. Kaunis olut. Tuoksu on makean maltainen, hieman limpunkuorimainen. Miellyttävä tuoksu, jossa on jopa runsasmaltaisen bockin piirteitä. Maku on tasapainoinen ja sopivan runsas. Hyvä, makeahko, limppuisen leipäinen ja loppupuolella myös hienoisen paahteinen sekä kevyen, mutta tyylille ominaisen katkeroitu. Laadukas, sopivan täyteläinen ja miellyttävän pehmeä tuntuma. Runsaan maltaisena toimii erityisen hyvin ruokaoluena perinteiselle lihaisalle kotiruualle ja makkarankin kanssa menee myhäillen alas.

Yhteenveto

Runsaan maltainen lager
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Laitilan Kukko IPA

0 kommenttia
 

Kukko IPA

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi (Laitila)
Oluttyyli: India Pale Ale (Session IPA, maitokauppa IPA)
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket Rauma, 2,20€/0,33l)

Olin eilen Rauman kansalaisopistolla opettamassa oluentekemistä ja siinä mäskin tekeytyessä ja vierrettä keitellessä kun on luppoaikaa, niin tuli puheeksi, miten eräs oppilaista oli aiemmin päivällä nähnyt kun paikallisessa Citymarketissa lyötiin Kukko IPAa hyllyyn. Olin siinä hieman huuli pyöreänä, koska en ollut tällaisesta oluesta aiemmin kuullutkaan, mutta toden totta tänään Citymarketissa käydessäni itsekin kyseiseen olueen törmäsin. Pullossa ei muita speksejä mainita kuin 4,7% vahvuus. Olut ei luultavastikaan ole gluteeniton, sillä siitä ei ole mainintaa tekstin eikä merkin muodossa. Päiväys on 03092016, voisikohan olla 9kk pullotuksesta eteenpäin. Olut on mitä luultavimmin suodatettu, koska pohjalla ei ole minkään sortin hiivasakkaa ja olut näyttää täysin kirkkaalta. 


Täysin kirkas, hohtavan kuparinen olut, jonka vaahto on melko runsas ja tiheää pitsiä jättävä. Tuoksun tunnistaa heti laitilalaiseksi hernemäisestä ja kevyen maksalaatikkoisesta pohjatuoksusta. Tämän päälle rakentuu sitten kukkaisuutta, kevyttä sitruksisuutta ja hieman jo Laitilan Pale Aleakin vaivannutta saippuaisuutta. Maku on melko raikkaasti hedelmäinen, selvästi tuore, mutta katkeron puraistessa mukaan tulee metallisuuttakin. Runko on varsin hyvä, enemmän leipäisen maltainen kuin karamellimainen - ei ole itsestäänselvyys, että näin kevyessä oluessa mallas maistuu näin selkeästi. Laitilan "talon maku", ilmeisesti hiivasta johtuva sivujuonne hieman jokaisessa heidän oluessaan, toimii tässäkin vedenjakana - joko pidät tai et. Mielestäni se hieman tunkkaisena vie huomiota pois itse pääasialta, eli tämän IPAn tapauksessa humalalta. Metallisuuden yhdistän jotenkin suodattamiseen - pullokäymisellä, eli luonnollisella karbonoinnilla en ole vastaavaan ainakaan törmännyt. En näe syytä ostaa toiste, parempaakin on tarjolla samassa hintaluokassa.

Yhteenveto

IPA Laitilan tyyliin.
ARVOSANA: 6½

Olutarvio: Hiisi & Ukonmalja Protacon XXV (mukana myös resepti!)

0 kommenttia
 

Protacon XXV

Panimo: Panimo Hiisi, Suomi (Jyväskylä)
Oluttyyli: Rye Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 5,7%
Saatavuus: Ei saatavilla

Jyväskyläläinen Ukonmalja -blogia kirjoittava Tommi Särkkä on innokas kotipanija, jonka oluita olen ilokseni saanut arvioida useampiakin. Tommi on työelämässä Protaconin leivissä ja pääsi sielläkin toteuttamaan olutvisioitaan henkilöstölle joululahjaksi valmistetun oluen muodossa. Tässä oluesta Tommin omin sanoin:
"Eli kyseessä on Protacon-konsernin 25 v. -juhlavuoden kunniaksi pantu olut. Protaconista tietoa esim. kotisivuilta http://www.protacon.com/. Olut suunniteltiin Protaconilla ja lopullisesta reseptistä vastasi allekirjoittanut (Hiisillä sitä myös katselmoitutin). Olut pantiin Panimo Hiisillä lokakuussa ja valmista tuotetta lahjoitettiin henkilöstölle joululahjaksi. Olutta pantiin n. 1000 litran satsi.

Reseptistä:
Koska Protacon työllistää yli 250 hlöä ympäri Suomen, oli tavoitteena loihtia sopivan yksinkertainen ja tasapainoinen, mutta samalla maukas ja "perusoluesta"  hieman erilainen jouluaterian painike. Tyyliksi valikoitui rukiinen American amber ale. Ruista haluttiin mukaan paitsi tuomaan pientä särmää mallaspohjaan, myös pienen hiisimäisen efektin takia -- he ovat omissa oluissaan monesti ruista käyttäneet ja myös panimon ominaista jälkeä haluttiin mukaan. Ruista on. n. 10 % mallaspohjasta.

Humalina toimivat Cascade, Willamette, Mosaic ja Hercules. Humaloinnissa tavoitteena oli hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta, mutta sopivalla maanläheisyydellä varustettuna -- ei mitään pilvilinnoja, eikä myöskään ylilyövää humalointia, tasapaino tässäkin oli avainroolissa.Humaloinnissa käytettiin reseptin mukaisesti katkerohumalointia sekä yhtä isompaa lisäystä n. 10 min kohdalla. Lisäksi tuli kevyt kuivahumalointi Cascadella ja Willamettella Hiisin ehdotuksesta.

Alk.pitoisuus sen verran että Alkon kautta kierähti toimitus. Yhdessä tuumin todettiin ettei maitokaupparajalla saada toivottua lopputulosta aikaan.

Palaute mitä oluesta on kuulunut on ollut pelkästään positiivista. Siinä mielessä onnistui erinomaisesti. Myös itse olin tyytyväinen lopputulokseen."
Ohessa vielä #AvoinOlut haasteen hengessä Tommin kehittämä ja Hiisin tuunaama resepti - ottakaa huomioon, että reseptistä puuttuu Hiisin lisäämä kevyt kuivahumalointi ja alkoholipitoisuuskin on eri, lopullisen oluen vahvuus on 5,7%.


Oranssihtava, kuparivivahteinen ja utuinen olut. Tuoksu on herkullisen aromihumalainen, mutta mallaspohjastakin löytyy syvyyttä.  Humalien kukkaisuutta, greippisyyttä ja pehmeämpää mandariinimaistakin hedelmäisyyttä - sanotaan nyt, että hyvin tuttuun Hiisimäiseen tapaan tarjoiltuna. Maltaisuus tulee tuoksussa esiin karamellimaisena, mutta sopivan kevyellä, ei sokerisen imelällä tavalla. Rukiin rouheampaa tuntumaa nouseen esiin nuuhkaisun lopussa. Onkohan se tuo Willamette -humala, joka tekee tuon herkullisen kukkaisuuden? Maku alkaa rukiisen ja hieman karamellistoffeisen maltaisena - ruismaltaan rustiikkisuus tulee kuitenkin edellä. Sitten humalat puskevat sisään, greippisyyttä, katkeruutta... paahtoleipäisyyttä keskivaiheilla ja lopussa taas ruista. Kukkaisuus nousee jälkimakuun - tuoksu oli aromaattisemman humalainen kuin maku, mutta maussa ruis toimii hienosti ja kokonaisuus istuu oikein hyvin minun makuuni. Kiteytettynä siis maku tulee runko edellä ja tuoksu taas humala edellä. Makua riittää, eli "tasapainon" nimissä ei ole mitään pliisuilua lähdetty tekemään, enkä sitä toki tältä tekijätiimiltä olisi odottanutkaan. Erittäin hyvä!

Yhteenveto

Aromikas ruisolut
ARVOSANA: 9-

Täydellisen IPAn metsästys osa 2: Reseptiikan puintia

2 kommenttia
 
Täydellisen IPAn metsästys osa 1: "The Battle of IPA" päättyi ja käteen jäi nippu parannuskohteita sekä haaste blogistikollega Arto "Tuopin Ääressä" Haloselta lähteä kehittämään reseptiikkaa yhdessä eteenpäin. 

Seuraavaksi siis kenties pääsemme Arton kanssa yhteisymmärrykseen yhteisestä reseptistä, valmistamme kumpikin oluet samalla reseptillä tahoillamme ja vaihdamme taas pulloja. Tästä päästäisiinkin mielenkiintoiseen rinnakkainvertailuun - samalla reseptillä, mutta eri laitteilla ja eri vedellä valmistetut oluet rinnakkain. Kutkuttava tilanne.
 
Lähtötilanne, eli "The Battle of IPA" oluiden maistot ja fiilikset niiden jälkeen luettavissa Reittausblogista, Tuopin Ääressä -blogista ja vielä ulkopuolisen kokemana Arde arvioi -blogissa.

Itsehän jäin kaipaamaan tietynlaista tasapainoa, jota eri hiiva tai hieman korkeampi käymislämpötila voisi aromikkuudellaan tuoda. Viimeisen oman versioni "Hayke's IPAn" käytin US-05 kuivahiivalla 15-16 asteessa ja se teki mielestäni jopa liian neutraalia jälkeä. Arto käytti IPAnsa lämpimämmässä ja S04 hiivalla - en ole sitä aiemmin ajatellut, mutta nyt kun maisteli oluitamme rinnakkain, huomasin selvästi kaipaavani omaltani samanlaista kevyttä esteristä hedelmäisyyttä ja runsautta humalien hedelmäisyyden tueksi.

Hayke's IPA
Pizza Port Swami's IPA

Toinen mikä itseäni hieman ihmetytti omassa oluessani oli oluen väri, eli mallasprofiili. 95% Pilsner ja 5% Cara Pale mallasta teki olueen oranssihtavan ja yllättävänkin "tumman" värin. Arton reseptissä oli 80% Pale Ale, 10% Kaurahiutale, 5% Cara Pale ja 5% Biscuit maltaita - siis saman verran Cara Palea ja perusmallaskin jo lähtökohtaisesti Pilsneriä hieman tummempaa Pale Alea ja silti oluidemme värit olivat lähes identtiset! Jännä homma. Itsehän lähdin hakemaan Pizza Port Swami's IPAn tyylistä vaaleaa kultaista väriä ja samalla kuivemman karheaa lopputulosta. Ei olutta nytkään toki makeaksi väittää voi, eikä voi toki Arton oluttakaan - IPA todellakin onnistuu monenlaisella mallaspohjalla, mutta mikä nyt sitten olisi se paras?

Miten tätä nyt kehittäisi eteenpäin? Lisäisikö jotain, ottaisiko jotain pois vai lähtisikö samantien täysin puhtaalta pöydältä liikkeelle? Heitän tähän nyt joitain omia ehdotuksiani reseptiikan suhteen ja Arto vastatkoon tahollaan sitten kun kerkiää. 

Puhtaalta pöydältä, mutta vanhat opit takaraivossa lähteminen vaikuttaa mielestäni parhaalta ratkaisulta - varsinkin nyt, kun tätä reseptiikkaa tehdään yhdessä. Ilman Arton verrokkiolutta (kiitos siitä!), olisin luultavasti vaan vähentänyt alkuperäisestä reseptistäni Cara Palen määrää ja jättänyt turhat humalakikkailut (mäski & ensivierre) pois sotkemasta - en näe niistä saatavan juuri mitään hyötyä.

Hiiva on tärkeä, ehkä jopa tärkein ja nestehiiva lienee ilmiselvä ratkaisumme jatkossa. Klassinen WLP001 California Ale lienee ilmiselvä valinta, mutta toisaalta satsin voisi hiivoja vertaillakseen myös puolittaa ja käyttää toisen puolen jollain muullakin. Tämä toki lisää kustannuksia ja hävikin määrää - kaksi hiivakakkua yhden sijaan.

Mallaspohja... Keep it simple sanoi kiekkoleijona. Lähden ehdottamaan nyt aiempaan kokemukseen perustuen simppeliä ja luotettavaa perustaa - 90-100% Maris Otteria. Mitä loput vai tarvitaanko edes muuta? En osaa sanoa. Kaurahiutaleet eivät tuntuneet Arton IPAssa haittaavan... voisiko pieni määrä vehnää toimia myös? Arto on tutkinut maltaita enemmän kuin minä (vannoutuneena sahtimallasmiehenä), joten jätän tähän mieluusti tilaa Artolle soveltaa. 

Humalointi. Välillä tuntuu, että ihan sama mitä sinne laittaa, kunhan on jenkkiläistä, niin suht samanlaista siitä tulee. Hieman on jotain fruittia enemmän kuin toista ja välillä pihkaa, mutta IPAlta se maistuu yhtä kaikki. Mäskihumaloinnit ja ensivierrehumaloinnit voi jättää pois, palataan tässäkin perusasioiden äärelle. IPAan kuuluu tietty sitruksisuus, joten Citraa kiitos. Tällä kertaa ottaisin peliin myös mäntyisyyttä tuovan ja täten Citraa hyvin komppaavan Simcoen. Liikaa greippisyyttä pitäisi ehkä pyrkiä välttämään ja tuoda jotain eksoottisempaa siihen tilalle - voisiko keiton loppuun painottuva Mosaic olla oiva valinta tähän? Artolla myös lienee Mosaicista hyviä kokemuksia Kaiku APAn tiimoilta. Liian montaa lajiketta keittoon ei kannata heittää, mutta ehkä tällainen trio toisistaan erottuvia lajikkeita voisi aromi- ja kuivahumaloinnissa toimiakin... Lajikkeita tärkeämpää onkin ehkä se, missä vaiheessa ne keittoon lisätään ja kuinka kuivahumalointi suoritetaan - maksimaalinen hedelmäisyys lienee tavoitteemme, mutta katkeropuolelle pitää panostaa vahvasti myös.

Mukavahan näitä on pyöritellä aikansa kuluksi. Mielenkiinnolla Arton vastausta odotellen :)

Olutarvio: Hopping Brewsters Red Tails

0 kommenttia
 

Red Tails

Panimo: Hopping Brewsters, Suomi (Akaa)
Oluttyyli: American Stout
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Olutravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Hopping Brewstersin lähettämän näytesetin viimeinen pullo menossa maistoon. Oluen nimi, kuten Arden blogista saatoin lukea, viittaa toisen maailmansodan mustiin amerikkalaislentäjiin, jotka maalasivat koneidensa pyrstöt punaisiksi. Etiketissä, joka jatkaa panimon tyylikästä linjaa, on kuitenkin punaisiin pukeutunut leidi - ei huono sekään. Etiketti kertoo humaliksi Magnumin, Cascaden ja Glacierin. Glacier hieman harvinaisempi lajike, jenkkiläinen, tietää google. Katkeruutta luvataan 65 IBUa. Pullo on panimon erää #53, päiväys 07/2016.


Tumma, colanruskea olut, joka vaahtoaa mukavan runsaasti. Vaahto jättää runsaat pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on intensiivisen paahtomaltainen - toffeemaista rungokkuutta löytyy ja ajoittain turvesavuista tuntumaakin. Humalointi on lähinnä kukkaista ja hieman greippistä, mutta maltaan intensiteetti ja runsaus on se, joka tuoksua vie. Ensivaikutelmalta muistutti brittiläistä imperial porteria, mutta pidempään tuoksutellessa jenkkivivahteet nousevat selkeämmin johtotähdeksi. Maussa katkeruus liidaa ja maltaisuus saa selvemmin stoutin kahvimaisen paahteisia sekä kuivemman liitumaisia sävyjä. Cascaden sitrus vilahtelee, mutta ei nouse framille - katkeruus sen sijaan on tuntuvaa ja pitkäkestoista. Kun hiivat kaataa sekaan, tulee tuoksussakin esille noussut kevyt turvesavuisuus mukaan kuvioihin - lienee jokin mielleyhtymä, joka nyt vaan kertoo aivoille, että tää on hei turvesavua, vaikkei sitä tietysti hiivasta olueen tulla voi. Miellyttävää juotavaa - tuoksu kertoo hieman eri tarinaa kuin maku, mutta kokonaisuus toimii.

Yhteenveto

Runsas katkerojysäys
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Maku Brewing ESB

0 kommenttia
 

Maku ESB

Panimo: Maku Brewing, Suomi (Tuusula)
Oluttyyli: ESB (Extra Special Bitter)
Alkoholipitoisuus: 5,4%
Saatavuus: Alkosta 1.2.2016 alkaen (arvioitu pullo saatu panimolta)

Maku Brewing katsoi asiakseen lähettää minulle kolme näyteputelia uutta Extra Special Bitteriään, eli tuttavallisemmin ESB:tä. Taisi olla maanantai kun tulin töistä kotiin ja olin kompuroida eteisessä olevaan Maku Brewing laatikkoon - en edes tiennyt sellaista olevan tulossa, mutta panimon äijät kai arvelivat oluiden maistuvan. Oikeassa olivat, ei käy kiistäminen. Tempaistaan tänne nyt arvio heti ensimmäisestä pullosta - ensivaikutelma on kuitenkin aina ensivaikutelma. 

Fuller's ESB, tyylin kantaisä, julkaistiin vuonna 1969 kausioluena "Winter Bitter" -nimellä, mutta oli sitten niin suosittu, että panimo otti sen ympärivuotiseen tuotantoon ESB (Extra Special Bitter) -nimellä. Fuller's käytännössä loi tällä yhdellä oluellaan uuden oluttyylin - bitterin, jossa on kaikkea hieman enemmän. Se on maltaisempi (usein makeampikin), se on humalaisempi ja se on vahvempi kuin perusbitterit. Moni panimo on sen jälkeen tehnyt oman ESB:n, mutta kukaan ei ainakaan omissa kirjoissani ole toistaiseksi yltänyt alkuperäisen hekumallisuuteen. 

Uusin yrittäjä kotimaisista on nyt siis Maku Brewing, jonka ESB:n etiketin kuvasto vie nauttijan brittitunnelmaiseen pubiin. Olen aiemmin blogissa väittänyt, että aitoon brittifiilikseen on oluessa hankala päästä ilman brittimaltaita, mutta Maku kertoo nyt heti oluessa käytetyn suomalaisia maltaita - käytännössä siis Viking Maltin maltaita, jotka toki ovat laadukkaita, mutta... mielestäni aito brittifiilis tulee vain aidoista brittimaltaista. Tässä on nyt siis Makulla tilaisuus todistaa oma teoriani vääräksi ja toki toivonkin näin tapahtuvan. Humala tovat tietysti kaikki briteistä. Raaka-aineet kokonaisuudessaan, kuten panimo ne kotisivuillaan ilmoittaa: 

Ainekset: Vesi, ohramallas, vehnämallas humala, hiiva
Maltaat: Pale Ale, Vehnä, Crystal 150, Crystal 100, Dark Ale ja Chocolate
Humalat: Ekg, Challenger ja Fuggle
Katkeruus: 35 EBU
Väri: 31 EBC



Olut kaatuu lasiin utuisen kuparisena. Vaahtoa joutuu hieman rakentamaan, mutta niinhän panimo kotisivuillaan sanookin, että hiilihapoiltaan maltillinen. Vaahto kestää pitkään. Tuoksu on karamellimaisen ja toffeemaisen maltainen, hieman kukkainen, yrttimäinen ja kuivan puumainen. Hiivan hieman mausteinen ja kevyen marjainen käymisesterisyys tuo mieleen Safalen S-04 hiivan. Käymisaromeita ja hiivaista tuntumaa on enemmän kuin Fuller'sin terävässä ja kliinisessä esikuvassa - ja kyllä, halusitte tai ette, niin kaikkia ESB:ksi itseään kutsuvia oluita tullaan siihen aina vertaamaan. Maku ei ole kovin makea, mutta ei toisaalta kuivakaan - katkero näykkäisee, mutta terävyys uupuu. Toffeemainen mallas ja kukkainen humalaisuus jäävät käymisesterien kevyen mausteisuuden ja pienen marjaisuuden lomassa altavastaajaksi. Hiiva tuntuu olevan kuskin paikalla, vaikka ennemmin ottaisin tässä tyylissä veturiksi maltaan ja raikkaan humaloinnin. Ei tämä niin makea ja tunkkainen ole kuin Saimaan ESB, mutta aidosta alkuperäisestä jäädään kyllä kauas. Jotenkin tulee sellainen olo, että muutaman kuukauden kypsytyksellä olut saattaisi huomattavasti parantua, kuten eräs paikallinen kotitekoinenkin. Kotimaisista paras ESB on, omasta mielestäni, Malmgård Dinkel. Oluena ihan nautittava ja siemailtava, mutta vertailu esikuvaan on väistämätöntä ja silloin on pakko todeta, että välimatkaa vielä löytyy.

Yhteenveto

Parannettavaa löytyy vielä
ARVOSANA: 7+

Olutarvio: Pihamaan Tuiske

0 kommenttia
 

Tuiske

Panimo: Pihamaan Panimo
Oluttyyli: Ale
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Tsekkaa jälleenmyyjät kotisivuilta (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Heinolassa on vuodesta 2000 alkaen valmistettu tilaviinejä. Vuonna 2008 toiminta laajeni sahtiin ja nyt viime vuonna myös olueen. Tuotanto on erittäin pienimuotoista. Vuonna 2014 julkaistu Suomalaiset Pienpanimot -kirja kertoo panimon laitteiston koostuneen tuolloin 160 litraisesta mäskäimestä ja yhdestä sadan litran käymistankista. Kirjan kirjoitushetkellä eivät tosin olleet vielä varsinaista kaupallista oluenpanotoimintaa aloittaneet, joten nykyään laitteisto saattaa olla erilainenkin. 

Nyt maistoon tuleva Tuiske on 4,6% olut, jossa on ohramaltaan lisäksi mukana myös ruismallasta, aivan kuten Pihamaan Sahdissakin. 


Läpinäkymättömän tummanruskea olut, joka vaahtoaa melko niukasti. Tuoksu on mämmimäinen, hieman kotikaljamaisen Tuoppi-ruismaltainen ja hieman suklainen. Hyvä intensiteetti tuoksussa näinkin kevyelle oluelle. Maku on hieman tuoksua pliisumpi, edelleen jatkaen jokseenkin mämmimäisen makeaan ja kotikaljamaisen ruismaiseen tyyliin. Hieman paahteisuuttakin joukosta löytyy. Katkero on hyvin kesy ja jättää loppuvedon liian tyhjäksi, jolloin vetisyys pääsee pilkahtamaan esiin. Ihan OK kokonaisuus ja laatukin on moitteeton. Maitokaupparaja se tämänkin torpedoi - vahvempirunkoisena toimisi varmasti paremmin. Ei tarjoa mitään ihmeellisyyksiä, mutta mielelläänhän tämän joi.

Yhteenveto

Ruista ja kevyttä paahdetta
ARVOSANA: 7-

Olutarvio: De Dochter van de Korenaar Sans Pardon Russian Imperial Stout

4 kommenttia
 

Sans Pardon

Panimo: De Docter van de Korenaar, Belgia
Oluttyyli: Imperial Stout
Alkoholipitoisuus: 11,0%
Saatavuus: Nettikaupat (Ostopaikka: Saveur-Bière)

Hollannin rajojen sisällä, mutta Belgian mailla Baarle-Hertogin enklaavissa sijaitseva De Dochter van de Korenaar on panimo johon pitää tutustua tarkemmin - se kävi selväksi kesällä loistavaa Extase Double IPAa maistellessa. Nyt maistossa toinen 66 senttilitrainen puteli tältä panimolta. Koko pakkaus paperikääreineen ja infolappuineen huokuu tyylikkyyttä. Kyseessä on oluiden kuningas, eli Imperial Stout. Mausteena on käytetty rooibos-teetä. Noh, nyt kun luin tuon wikipedia artikkelin, niin mainittakoon, ettei rooibos-juoma ole teetä, vaan teen tapaan haudutettavaa yrttijuomaa... Ominaispaino ennen käymistä 1.100 ja käymisen jälkeen 1.017. Väri 130 EBC, katkeruus 45 IBU. Päiväys marraskuu 2018. Ei voi olla kolmea vuotta pullotuksesta eteenpäin, koska hankin pullon jo viime kesänä. Olisikohan sitten viisi vuotta, koska kuka nyt neljää vuotta laittaisi? Tällöin oluella olisi ikää jo parisen vuotta, mikä ei ole näin vahvalle oluelle välttämättä ollenkaan huono.




 
Tummanruskea, vaahdoltaan kohtalaisen runsas olut. Tuoksu on paahteisen kahvimainen ja suklainen sekä hieman tupakkamainen ja kevyen savuinen. Vienoa merisuolaisuuttakin nousee tuoksun loppuun. Maltaisuus ei ole niin intensiivisen paahteista kuin tyylin tykeimmissä oluissa, mutta jotain kiehtovaa vetovoimaa tässä on. Ensivaikutelma on se, että maussakin voisi olla enemmän voimaa - maltaisuus ei tule niin voimakkaasti kuin 11% oluelta olettaisi. Pidemmän aikavälin nautiskelu, jonka 0,66-litrainen pullo hienosti mahdollistaa, kietoo kuitenkin nauttijan otteeseensa. Kahvia, suklaata, tupakkaa ja suolaisuutta tyylikkäästi tasapainossa. Loppumaussa on yrttisempää teelehtimäistä otetta, jossa on hieman minttuisen raikasta tuulahdustakin mukana - tämä lienee juuri se elementti, joka tekee tästä jollain tavalla yllätyksellisen nautittavan. Runko ei ole täyteläisin, mutta 11% vahvuus on silti täysin piilossa. Tunnelmallinen olut pakkausta myöden.

Yhteenveto

Rooibos teellä maustettu tyylikäs imperial stout
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Zundert Trappist

0 kommenttia
 

Zundert Trappist

Panimo: Trappistenbrouwerij de Kievit, Hollanti
Oluttyyli: Tripel
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Nettikaupat (Ostopaikka: Saveur-Bière)

Lisää trappistia lasiin! Nyt ensimaistossa hollannin tuoreimman trappist-panimon ainut olut Zundert Trappist, joka on 8% tripel. Abdij Maria Toevlucht -nimisessä luostarissa toimiva Trappistenbrouwerij de Kievit on maailman yhdeksäs trappist-panimo ja Hollannin toinen. Se toinenhan on legendaarinen La Trappe. Panimon ensimmäinen, ja toistaiseksi siis ainoa, olut julkaistiin 6.12.2013. Panimo sijaitsee eteläisessä Hollannissa, lähellä Belgian rajaa. Oluessa on perusaineksien lisäksi käytetty myös mausteseosta, jonka sisältöä ei sen suuremmin missään avata. Ostin tämänkin Saveur-Bièrestä jo viime kesänä. Oluen päiväys on 10/07/16 - ikää on mahdoton sanoa. Periaatteessa voisi olla viime heinäkuussakin pullotettua, mikäli Saveur on saanut erän heti tuoreeltaan myyntiin.


Kuva: bierista.nl
 

Kultaoranssi, hieman kupariin vivahtava väri ja runsas tiheää pitsikuviota jälkeensä jättävä vaahto. Tyylikäs olut. Tuoksu on hyvä ja moniulotteinen. Siinä on kuivatun hedelmäisiä, päärynäisiä ja pippurisen mausteisia piirteitä, mutta maltaisuuskin erottuu joukosta. Lämmetessään mausteisuus nousee enemmän esiin ja hedelmäiset piirteet jäävät taka-alalle. Tuoksu toimi viileänä paremmin. Maku on viileänäkin jo mausteinen - pippurista ja yrttistä otetta, jonka alta kuivatun hedelmäinen belgiviba yrittää puskea esiin. Jälkimakuunkin jää mausteista puristusta, pippuria ja korianteriakin kenties sekä jotain teelehtimäistä vivahdetta. Alussa on hieman maltaan makeutta, joka kuitenkin nopeasti mausteisuuden ja kohtalaisen katkeruuden voimasta kuivuu. Alkoholi lämmittää hieman, mutta ei tule negatiivisessa mielessä makuun. Mausteet jäävät suuhun elämään pitkäksi aikaa. Sellainen tietynlainen "wow-factor" puuttuu ja mausteet alkavat loppua kohti jo tökkimäänkin. Jonkun hyvän juuston kanssa voisi toimia paremmin, näin yksinään ei ole mikään täysosuma minun makuuni. Tyylimääritelmä mielestäni enemmän belgityylinen vahva ale kuin tripel - tämä tyylihifistelijöille kerrottakoon.

Yhteenveto

Mausteinen belgiale
ARVOSANA: 7+

Olutarvio: Stift Engelszell Nivard Trappistenbier

0 kommenttia
 

Nivard

Panimo: Stift Engelszell, Itävalta
Oluttyyli: Belgityylinen ale
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Nettikaupat (Ostopaikka: Saveur-Bière)

Nivard on maailman kahdeksannen trappist-panimon Stift Engelszellin kolmas julkaistu olut. Julkaisu tosin tapahtui jo vuoden 2014 puolella, jolloin nimi oli aluksi "Nivard Jubiläumsbier" - olut pantiin aluksi luostarin kirkon 250-vuotisjuhlaolueksi, mutta jäi sitten pysyvästi "ohjelmistoon". Maistelin panimon kaksi aiempaa olutta Bennon ja Gregoriuksen keväällä 2014 ja tykkäsin kovin. Ne olivat hieman tätä Nivardia vahvempia ja niissä oli molemmissa käytetty luostarin omaa hunajaakin. Tämän Nivardin etiketti ei hunajaa mainitse. Päiväyskin on näemmä jo mennyt umpeen - se oli 08.10.15. Ostin pullon kesällä Saveur-Bièrestä, mutta se on jäänyt nauttimatta muiden uutuusoluiden vyöryessä vasemmalta ja oikealta - nämä on näitä ihmiselämän isoja ongelmia. Olut on toki pullossa jälkikäyvä ja sinänsä kellarointikelpoinen, mutta 5,5% vahvuus voi olla hieman turhan alhainen pidempiaikaiseen säilytykseen. Olisikohan tämä nyt sitten noin 15 kuukauden ikäinen? 

Mikäli trappist-panimot kiinnostavat, niin kaikkien kymmenen trappist-panimon historia on hienosti kuvattu I Think About Beer -blogissa (englanniksi).


Kultainen, kirkas ja vaahdoltaan belgityylisen runsas. Tuoksu on huomattavan kukkaisen hunajainen - ihme, mikäli hunajaa ei ole käytetty. Lisäksi löyty aprikoosimaista kuivahedelmää ja belgihiivaista mausteista otetta. Hunajaisuus on kyllä pinnalla ja ihan aidon hunajaisena. Ei löydy negatiivisia ikääntymisen merkkejä vielä ainakaan tuoksusta. Maku on aluksi myös tuntuvan hunajainen, mutta kuivuu loppua kohti kohtalaisen näykkäävän katkeroinnin ja belgihiivan happamamman mausteisuuden myötä. Hunaja hieman raskauttaa kokonaisuutta, mutta kokonaisuus pysyy kohtuullisen raikkaana. Pakko tässä on hunajaa olla mausteena - olen muutaman hunajaoluen maistanut ennenkin ja pari omaakin tehnyt, joten uskon kyllä tunnistavani sen. Tämä on kyllä maistamistani hunajaoluista siellä aivan terävimmässä kärjessä, koska hunajaisuus on aitoa ja belgihiiva tasapainottaa sen hienosti kokonaisuuteen istuvaksi - eli maussa on muutakin kuin sitä hunajaa. Hyvä olut, vaikka päiväys onkin jo paukkunut. Oliskohan tuoreempi ollut vielä terävämpi ja raikkaampi? Tämä tuntuu 5,5% olueksi jopa hieman raskaalta.

Yhteenveto

Hunajainen vaalea belgi
ARVOSANA: 8

Kotiolutta: Tuopillinen All-In Barleywine

0 kommenttia
 
Loistavaa Tuopillinen -blogia kirjoittava Jouni Koskinen lähetti tekemäänsä kotiolutta maakuntaan hörhön maisteltavaksi. Syyskuun alussa pantu ja marraskuussa pullotettu jykevä Barley Wine on nyt kypsynyt maistokuntoon.

Oluen speksit:
All-In Barleywine 
OG: 1.094 
FG: 1.030 (Alkoholia siis n. 8,3%)
IBU: n.50 

Maltaat: Pale Ale, München, Vehnä, Caramalt, Crystal 50 ja vehnähiutaleet. 

Humalat: East Kent Golding ja pussi mistä oli irronnut etiketti, mutta se on aika varmasti Centennial. Jos ei niin sitten Citra. :) 

Hiiva: Mangrove Jack's Craft Series M03 - UK Dark Ale Pantu 5.9., sekundääriin 20.9. ja sieltä pulloon 12.11. 
Maltaat on valikoitu varastotilanteen mukaan ja siitä myös nimi "All-In" - tämä on siis klassinen kaapintyhjennysolut, johon perusmaltaan päälle tuupataan kaikki jämäpussien pohjat. Jokainen kotipanija tietää mistä on kyse. Jouni kertoo, että aiemmissa kotiolutsatseissa on hänellä taso heitellyt jonkin verran, mutta nyt pitäisi prosessin olla asettunut uomiinsa. Oluessa on tavoiteltu tukevaa karamellista brittityylin alea ja siinä on tekijän mielestä onnistuttukin. 

Kerroin Jounille heti oluen speksit joulukuun alussa nähtyäni, että tämähän näyttää aivan rapsakkaan pakkassäähän sopivalta grillikotaoluelta. Eilen lämpötila näytti -17 astetta kun lähdin kotioveltani luonnonvoimia uhmaten korpivaellukselle - grillikotaa kohti tietysti. Susia, karhuja ja äärimmäistä kylmyyttä vastaan taistellen vaelsin raskaine kantamuksineni, kunnes 15 metriä myöhemmin saavuin kodan ovelle. Tulta pesään ja lämpöä tupaan. Ennen Barley Winen nauttimista polkaisin valurautapannulla perinteiset bratwurstit ja hapankaalit, jotka nautin oman kotipanimon savuvehnän kera. Jälkiruuaksi aukesi sitten kovin odotuksin jo sopivasti lämmennyt Jounin ohraviini. 




Väriltään tumman punaruskea, läpinäkymätön ja vaahdoltaan maltillinen olut. Tuoksu on tyylikkään brittityylinen ja miellyttävä. Maltaisuutta on tuntuvasti ja se tuoksuu karamellistoffeiselta, hieman jopa marenkiselta. Makeaa ja jälkiruokaisaa - oikeasti, tuoksuu melkein leivokselta! Maltaisuuden lisäksi tuoksussa on kuivattuja hedelmiä ja hieman humalan kukkaisuutta. Tämä voi kuulostaa nyt naurettavalta, mutta saan tuoksusta vahvoja mielleyhtymiä myös lakritsijäätelöön. Suussa olut on erittäin täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Maku on aluksi makean karamellimaisen ja leipäisen maltainen, kääntyen loppua kohti enemmän toffeisuuden puolelle. Mangove Jackin hiivan käymisestereissä on jotain hyvin brittityylistä ja se kun yhdistetään EKG:n hentoon kukkaisuuteen niin ainahan se toimii. Jenkkihumalan greippisyyttäkin maun loppupuolella pilkahtelee, mutta katkeruus on vahvan rungon painostuksessa kesyä ja olut on ilman muuta reilusti mallasvetoinen, kuten tässä tyylissä pitääkin. Alkoholi lämmittää lopussa kevyesti toimien hyvänä tasapainottajana maltaan makeudelle. Tuoksun tavoin yleisilme on jälkiruokaisen kuivahedelmäinen ja makea. Hyvää! Sahtimiehenä tykkään kyllä makeudestakin - makea olut on vaan osattava nauttia oikealla hetkellä, kuten esim. juuri nyt jälkiruuaksi. Laatumielessä olut vaikuttaa onnistuneelta, en löydä mitään negatiivista huomautettavaa. Loppu- ja jälkimaussa hiivan käymisesterisyys hieman korostuu tuoden anismaisiakin vivahteita, mutta ne sopivat kokonaisuuteen. Olisin kyllä tyytyväinen tähän, mikäli olisin tämän itse tehnyt - runsasmakuinen makea jälkkäriolut.

Olutarvio: Alahovin Talviolut

0 kommenttia
 

Alahovin Talviolut

Panimo: Alahovin Panimo, Kuopio
Oluttyyli: Ale (Brown Ale?)
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Kuopiolainen Alahovin Viinitila on itselleni vielä tuntematon valmistaja. Löysin tämän heidän Talvioluensa joulukuun alussa Lohjan ABC:n yhteydessä toimivasta Deli Baker's herkkukaupasta. Hinta ei ole muistissa, mutta jonnekin noin neljän euron tietämiin se asettui. Kyseessä on pintahiivaolut, eli ale, joka on maustettu vaniljalla.

Panimo ei kotisivuillaan paljoa itsestään kerro, mutta viime vuonna julkaistusta mainiosta Suomalaiset Pienpanimot kirjasta tietoa löytyy. Panimo on perustettu vuonna 2012 ja toimii osana Alahovin Viinitilaa. Panimotoiminnoista vastaa Sigismund Hallman, joka keittelee 200 litran keittoastialla. Panimon kapasiteetti on 600 litraa viikossa ja pullotus tapahtuu vastapainepullottimella (oletettavasti) täysin käsipelillä. Viinitila tuottaa pääasiassa viiniä ja siideriä ja toimii lisäksi matkailukohteena, olut on mukava lisä siinä sivussa. Hyvin pienimuotoista tuotantoa siis ja siitä syytä saatavuuskin on aika rajoitettua.


Tumman punaruskea väri ja vitivalkoinen pitsiä jättävä vaahto. Tuoksu on varsin hillitty, tarjoten vain hentoista paahteisuutta ja hiivan käymisessä synnyttämää marjaisuutta. Maku hieman hakee itseään - maltaisuus on kevyen paahteista ja hieman leipäistä, mutta runko on ohkainen. Katkero näykkäisee hyvin kevyesti ja suurimmat maut tulevat hiivan käymisestereistä, jotka ovat hieman marjaisia. Jälkimaussa pilkahtelee mausteena käytetty vanilja, mutta sitä ei ehkä noteeraisi, ellei etiketti sitä kertoisi käytetyn. Kokonaisuus ei täysin toimi, sillä olut on hieman turhan pliisu kaikilla osa-alueilla. Laatutaso on kunnossa, mutta reseptissä olisi omaan makuuni vielä viilattavaa.

Yhteenveto

Makuja on, mutta harmonia hakusessa
ARVOSANA: 6½

Olutarvio: Hopping Brewsters Porco Bianco

1 kommenttia
 

Porco Bianco

Panimo: Hopping Brewsters, Suomi (Akaa)
Oluttyyli: Vehnäale (American Wheat Ale)
Alkoholipitoisuus: 4,9%
Saatavuus: Olutravintolat (arvioitu pullo saatu panimolta)

Hopping Brewsters lähetti minulle näytepullon Plucky Penny bitteriä ja samassa paketissa tuli pari muutakin olutta maistettavaksi. Porco Bianco on jenkkityylinen vehnäolut, eli jenkkihumalaa, vehnämallasta ohramaltaan seurana ja oletettavasti jenkkityylisen neutraali hiiva. Vahvuutta 0,2% yli ultimaattisen pahuuden, eli 4,7%, maitokaupparajan. Tästä syystä me kuolevaiset joudumme nauttimaan tätä olutta ainoastaan olutravintoloissa - tai näytepullojen suomien tilaisuuksien tullen. Etiketin hahmo tuo mieleen Carl Barksin Roope Ankka sarjakuvien sikapahiksen, mikä ei ole huono juttu. Takaetiketti paljastaa humalalajikkeet, jotka ovat Centennial, Amarillo ja Simcoe - klassista osastoa all the way. Katkeruutta melko maltilliset, mutta tyylille ominaiset 30 IBU.


Vaalea, utuinen olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Tuoksu on appelsiinimainen tai oikeastaan makeamman mandariinimainen. Maltaisuus tulee hieman happaman vehnäisesti ja käymisaromit ovat jenkkiläisen neutraalit. Humalat tarjoilevat tuoksuun myös kukkeaa greippiä ja kesäistä kukkaniittyä. Maku on puhdas ja raikas sekä tasapainoisen katkeroitu. Suutuntuma on vehnäoluelle tyypillisesti sopivan kuohkea. Katkeroa on, mutta ei ylilyövästi - monestihan nämä kompastuvat ohueen runkoon, liialliseen katkeroon ja sitä myötä karkeaan kuivuuteen. Aromihumalointi tulee puhtaan raikkaasti esiin. Tämä on pehmeä ja runsaan hedelmäinen alusta loppuun. Oikein mainio ja tasapainoinen jenkkivehnä.

Yhteenveto

Runsaan hedelmäinen jenkkivehnä.
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Sori Brewing Coffee Gorilla Baltic Porter

0 kommenttia
 

Coffee Gorilla

Panimo: Sori Brewing, Viro
Oluttyyli: Balttityylinen portteri
Alkoholipitoisuus: 7,0%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (4,40€ / 0,33l)

Sori Brewing lähetti minulle muutamia näytepulloja viime syyskuussa. Muut paketin oluet on jo kauan sitten nautiskeltu, mutta tämä Coffee Gorilla oli hautautunut muiden uutuusoluiden taakse ja jäänyt hieman jo unholaan, kunnes sitten jokunen viikko sitten se pääsi erään tv-esiintymisen jälkeen Alkon valikoimiin tilaustuotteeksi ja "paikallisvalikoimaan". Silloin muistin, että tuohan on vielä juomatta. Kyseessä on espressolla maustettu balttiportteri. Ilmeisesti pintahiivalla käytetty. Pulloni näyttää olevan panimon viidettä valmistuserää, eli tehty ihan panimon alkutaipaleella viime keväänä. Päiväys, 15.05.2016,  viittaa samaan suuntaan, mikäli se on asetettu vuodeksi eteenpäin. Ikää olisi nyt siis noin 7 kuukautta.


Musta, vaahdoltaan painovoimaa uhmaava ja mokkainen. Tuoksu on tiukan tumman kahvimainen, suolaisen lakritsainen tai oikeastaan kuivahkon liitulakuinen ja mineraalimainen. Terävä ja iskevä tuoksu. Hyvä intensiteetti. Maku on hyvä, kuin export stoutia - kuivaa ja iskevää. Kahvia on lisätty, mutta kahvisuus ei mitenkään lyö yli, vaan voisi melkein yhtä hyvin olla maltaidenkin aikaansaamaa. Katkeruus on kohtalaista. Loppumaku päättyy kaiken kuivakkuuden jälkeen makeammalla otteella, kun hieman runsaampi runkoinen poljento tulee lämmittävän alkoholipitoisuuden myötä enemmän framille. Tasapainoinen kokonaisuus. Espresso korostuu jälkimaussa tyylikkäästi, mutta sitä ennen mennään maltaan ja humalan johdolla - kuten pitääkin. Kahvioluet, joissa on pelkkää kahvimaisuutta, eivät ole koskaan toimineet, mutta tämä ohittaa sen miinan hienosti. Maittaa kyllä!

Yhteenveto

Tasapainoinen kahviolut
ARVOSANA: 8½

Reittausblogin vuosi 2015

2 kommenttia
 
Nyt on Reittausblogin perinteisen vuosikatsauksen aika. Juttujen valossa vuosi 2015 oli jälleen varsin aktiivinen. Juttuja kertyi 245 kappaletta, joka on saman verran kuin vuonna 2013. On tähän taas muutama tunti tullut aikaa uhrattua ja muutama olunenkin. 



Tammikuussa aloitettiin heti isolla jytkyllä - Fuller's Imperial Stout ja 10/10 pistettä. Vuoden parhaita oluita ehdottomasti. Kauas ei jäänyt muutama päivä myöhemmin nautittu Thornbridge Bracia, jolle annoin 10-/10 pistettä. Yksi tammikuun ehdottomia tähtihetkiä oli Ruokapuoti Lumon omaoluen Testowitin ensimaisto, Testowit pantiin Pyynikin Käsityöläispanimolla minun ja Tero Suhosen kehittelemän reseptin pohjalta. 

Helmikuussa tuhtien ja tummien huippuoluiden nautiskelu jatkui, kun Põhjala Öö sai 9½/10 pistettä. Põhjalan vuosi oli muutenkin vahva ja virolaispanimo ansaitsikin Olutopas.infon vuosiäänestyksissä Vuoden Panimon tittelin. Kotipanimossani tein helmikuussa uuden nopeusennätyksen, tehden vehnäoluen "from grain to glass" vain yhdeksässä vuorokaudessa - ja hyvää oli!

Stadin Grand Cru Brune Pacques




Maaliskuussa Testowit ylitti uutiskynnyksen paikallislehdessä otsikolla: "Testovoimaa myös naisille sopivalla maulla". Samoihin aikoihin ensimmäinen Rauman kansalaisopistollani pitämä kotiolutkurssi päättyi hyvän palautteen saattelemana. Myöhemmin syksyllä pidin vielä toisen kurssin. Kurssin pitämisestä saa toki palkkaakin, mutta mikä tärkeintä, kursseilta on jäänyt uusia ystävyyssuhteita ja Raumalle on muodostunut hyvä ja elinvoimainen kotiolutskene. Maaliskuussa nautittiin myös Alkon käsityöläisoluita, joista parhaaksi nousi Malmgårdin massiivinen Barley Wine, 10-/10 pistettä. Myös Alkon pääsiäisoluet tulivat, niistä parhaiten itselleni maistui Stadin Grand Cru Brune Pacques, 9/10 pistettä.

Huhtikuussa sain jälleen nauttia pussimäskäysohjeideni satoa minulle lähetetyn näytepullon muodossa. Kallio-Pahkavuori IPA maistui kevään korvalla erittäin hyvin. Muutenkin kotioluita virtasi postin kautta tasaisesti koko vuoden ajan. Kiitos vaan kaikille lähettäneille - yhtään laadullisesti huonoa pulloa en ole vieläkään saanut.


Toukokuun ehdoton highlight oli jälleen SOPP kauden avannut Rauman oma yksipäiväinen "mini-SOPP", jossa vedin lavalla lonkalta panimoiden esittelyt ja haastattelut sekä yhden olutmaistelun. Toukokuun parhaasta oluesta vastasi Stadin Panimo, jonka American Imperial Porter maistui taivaalliselta. Toukokuun viimeisenä päivänä järjestettiin myös Rauman kotipanijoiden ensimmäinen kokoontuminen, saunaa lämmiteltiin kuutisen tuntia olutta maistellen, ennen kuin löylyihin viimein päästiin.


Kesäkuussa sain ensikosketuksen Sori Brewingin oluisiin, maistelin ajatonta klassikkoa Sierra Nevada Pale Alea ja tein kotipanimossani muinaisolutta, Taaria, jota sitten juhannuksena oikein videolla maistettiin

Heinäkuu oli voimakkaasti humaloitujen oluiden juhlaa. Potin räjäytti ensin De Dochter van de Korenaar Extase Double IPA ja myöhemmin Brewdogin Born To Die 04.07.2015. Reittausblogin ensimmäinen kilpailu, Reinheitsgebot 500 vuotta, polkaistiin käyntiin. Kilpailun palkinnot, 3 kpl 11 olutta ja olutlasin sisältäviä olutlaatikoita, tarjosi Biershop-Bayern. Kilpailussa sai luoda ihan minkä tahansa taideteoksen aiheesta Reinheitsgebot tai saksalainen olutkulttuuri.



Elokuussa Reinheitsgebot kilpailu päättyi, osallistujia oli paljon ja voittaneet teokset näet täältä. Elokuun alussa pääsin myös kutsutuomarina Rauman sahtikarsintoihin, tänä vuonna lupasin mennä paikalle ihan kilpailijanakin. Pub Winstonin pienpanimojuhlat kuuluivat elokuun vakiokalustoon viime vuonnakin, menimme paikalle Rauman Olutseuran voimin ja nautimme olostamme. Founder'sin Backwoods Bastards sai rennossa maistelussa täyden kympin. Vielä aivan kuun loppupuolella oli spesiaalimman oluen vuoro, kun maistoon pääsi yksi lajinsa viimeisistä - Hiisin ja Kosoolan Panimon yhteistyönä valmistama Pohjoisen Jättiläinen, aivan huikea elämys ja ehdottomasti yksi viime vuoden tähtihetkistä.

Syyskuussa pääsin maistelemaan Nøgne Ø:n huippuoluita, jotka veljeni Timo toi minulle suoraan panimolta vierailunsa päätteeksi. India Pale Ale ja jo hieman ikääntynytkin #500 olivat molemmat erittäin mainioita. Oktoberfestit käynnistyivät perinteisesti Saksassa ja Raumalla hyökättiin asian äärelle varjofestareiden voimin - oluina kaksi kotimärzeniä, toinen jyväskyläläiseltä Panimo Duunilta ja toinen raumalaiselta Torrvik Bryggeriltä.



Lokakuun alussa polkaisin käyntiin #AvoinOlut haasteen suomalaisille panimoille. Haastoin panimot julkaisemaan jonkin reseptinsä ja reseptejä tulikin kiitettävä määrä. Suurimman suosion on tainnut tavoittaa Panimo Hiisin jakama Iku-Turso Imperial Stout, josta on jo muutamia klooneja valmistettukin. Kävimme Rauman Olutseuran viisihenkisellä iskujoukolla tutustumassa Finlandia Sahdin toimintaan. Loppukuussa ulkosella grillatessa maistui Ruosniemen Diplomi-Insinööri DIPA, 9/10 pistettä.

Marraskuussa käynnistyi "The Battle of IPA", jossa Tuopin Ääressä blogia kirjoittava Arto Halonen haastoi minut kotioluttaisteluun. Julkaisin reseptini ja valmistin olueni marraskuun alussa. Sittemmin olen kisaoluita jo maistanutkin, joskin tämä tapahtui tietysti aivan hiljattain ja tietysti joulukuun puolella. Marraskuussa julkaisin oman arvosteluni vuoden kovimmasta kirjasta, joka oli tietysti Sahti - Elävä muinaisolut. Loppukuusta kovin juttu oli kun Plevnan Siperia teki paluun Alkoon - hain kellarista vuonna 2013 tehdyn pullon ja pistin uuden ja vanhan Siperian rinnakkaisvertailuun.



Joulukuu oli hieman hiljaisempi kuukausi, juttuja ei tullut kuin 16. Joulunpyhät menee tietysti aina hiljaiselona blogin, tietokoneen ja somen puolella muutenkin. Perheen parissa pelaillaan pelejä ja nautitaan sahtia mahdollisuuksien mukaan. Huikeita oluita mahtui silti tähänkin kuukauteen. Alkukuusta pistin rinnakkain Pyynikin eri-ikäiset Vahvaportterit, pitkälti marraskuun Siperia-vertailun tavoin. Alkon jouluoluista parhaiten itselleni toimi Shepherd Neame Double Stout, joka ei varsinaisesti joulun kausiolut ole, mutta tuli Alkoon nyt kausituotteena. Joulun jälkeen kinkkua sulateltiin jälleen loistavalla virolaisen Põhjalan oluella - tällä kertaa erittäin hyvin toimi rommitynnyrissä kypsytelty Imperial Stout Taara Avita! Kuukausi ja vuosi päättyi korkeaan nuottiin olutbloggaajien yhteispostauksella Sinebrychoff Porterista, joka lukumäärien perusteella on kiinnostanut muitakin kuin juttujen kirjoittajia.

Vuosi 2015 oli  Reittausblogille ja minulle itsellenikin hyvä - työteliäs, mutta hyvä. Kotipanimossa oli pannut kuumana, mutta ehdin silti mielenkiintoisten oluiden äärelle. Maitokauppaoluet jäivät ehkä hieman vähemmälle huomiolle, eikä uutuuksien perässä juostu aiempien vuosien malliin. 2015 oli myös eräänlainen käännekohta näytepullojen kohdalla. Maahantuojat ja oluiden tuottajat lähettivät selvästi enemmän näytepulloja kuin ennen. Otin myös vastaan enemmän kotiolutlähetyksiä kuin aiempina vuosina - useimmat lähettäjistä olivat aloittaneet minun pussimäskäysohjeillani tai sitten tehtiin pullovaihtoa niiden paikallisten kanssa, jotka olivat olleet kansalaisopiston kursseillani. En ole tehnyt tilastoja, mutta kotiolut vs kaupallinen menee noin perstuntumalta litramäärinä noin 50-50. Eli kotona tehtyä, joko omasta tai muiden toimesta, olen nauttinut suunnilleen saman verran kuin ostettua tai saatua kaupallista olutta. Se on paljon se - kahdessa vuodessa lähes 100% kaupallisesta 50% tietämiin. Se näkyy tietysti blogin jutuissakin, joista iso osa on ollut kotiolutjuttuja, joko muiden oluita arvioiden tai omien tekemistä tai ensimaistoja kommentoiden. Mikä parasta, nauttimieni oluiden mielenkiintoisuus tai laatu ei ole tästä mitenkään kärsinyt - keskinkertaiset maitokauppaoluet ovat vaan jääneet vähemmälle.

Reittausblogin Kesäpils Rauman kotipanijoiden miitissä


Raumalle muodostunut kotiolutskene on yksi viime vuoden kovimmista hommista  - nyt tekijöitä on jo toiselle kymmenelle ja lisää on tulossa. Lienee vain ajan kysymys, että saadaan tänne oma pienpanimo myös. Itselleni kovin juttu edelleen on se palaute, jota olen kotiolutohjeista, resepteistä ja kirjoituksista saanut - moni vaikuttaa saaneen niistä kipinää oman harrastuksen aloittamiseen ja se on hienoa. Se on vaan käsittämättömän hieno tunne, kun joku ilmoittaa aloittaneen oluen tekemisen minun innostamani. Mieleeni tulee silloin aina se tunne, kun itse maistoin ensimmäistä tekemääni olutta... sitä ei voi ylittää, se ensimmäinen ensimaisto... Tehdessä on pientä epätietoisuutta tuleeko tästä mitään, miten tämä homma nyt menee... vesilukko sitä ja tätä... ja sitten maistaessa lasissa on kuitenkin ihan oikeaa hyvältä maistuvaa olutta.


Eikö kaupallinen olut sitten enää tunnu miltään? No kyllä se tuntuu ihan samalta kuin aiemminkin, laatuolut on laatuolut tekopaikasta riippumatta. Viime vuonnakin muutama suora kymppi tuli jaettua ja kuitenkin melko harvassa ne huonot arvosanat olivat, kun kaupallisen ääreen mentiin. Etukäteisscouttaus tietysti vaikutti tähän, mutta kuitenkin. Sanotaanko, että rajanveto kaupallisen ja kotioluen kesken on käynyt mahdottomaksi - maistamalla ei pysty erittelemään kumpaa kastia lasissa oleva olut edustaa - eikä niitä toisaalta eritellä tarvitsekaan.

Vuosi 2016 on vielä suuri tuntematon. Olutarvioita tulen julkaisemaan ja kotipanimossakin varmasti tapahtuu. Kesällä on sattuneesta syystä taatusti luultavasti hiljaisempaa ja ehkä syksylläkin, mutta sahdin SM-kisojen Rauman karsintaan on elokuun alussa osallistuttava oli miten oli. Jatketaan laatuoluiden äärellä tänäkin vuonna - haluan toivottaa kaikille tämän massiivisen messun loppuun lukeneille hyvää uutta vuotta 2016!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...