#AvoinOlut resepti: Panimo Hiisi Iku-Turso (Imperial Stout)

20 kommenttia
 
Tässä #AvoinOlut -haasteen resepti Panimo Hiisiltä! Itse en ole tätä olutta toistaiseksi maistamaan päässyt, mutta se on kuitenkin jäänyt mieleeni Tuopillinen -blogin loistavan Yhdeskuudetta runon myötä. Tässä vaiheessa luovutan puheenvuoron Panimo Hiisin Tatulle, jolta tuli alla oleva alustus ja täydellinen resepti tämän epäilemättä jylhän makuisen oluen valmistukseen. Reittausblogi ja varmasti samalla myös koko suomalainen olutyhteisö kiittää!

Terve!

Mietittiin porukalla sopivaa reseptiä tähän juttuun submitattavaksi. Toisaalta olis helppoa pistää joku viimeisimmistä simppelimmistä tilausolutreseptistä, mutta olisko se nyt sitten ollut kivaa? No ei meistäkään, vaan haluttiin ottaa osaa tähän hommaan vähän henkilökohtaisemmalla oluella. Iku-Turso on 2014 kesällä ekaa kertaa, Hiisin sadanneksi oluteräksi pantu ja vielä imperial stout, ainakin meille aika spessu tuote. Siitä oli imo hyvä lähteä. 

Iku-Tursossa on hyvää tätä haastetta ajatellen myös se, että sen mallaspuolen raaka-aineet ovat melkeinpä kokonaan kotimaista tuotetta, eli kotipanijoillekin helposti saatavilla olevaa tavaraa. Tursoa suunnitellessa tavoitteena olikin näyttää itselle ja muille, että ihan kotimaisinkin maltain voi tehdä hyvää, monivivahteista tummaa olutta ja mun mielestä siinä jopa onnistuttiin. 

Yleisesti ottaen resepti on oikeastaan aika yksinkertainen, vaikka maltaita onkin käytössä useampaa sorttia. Humalalisäyksiä on koko prosessin aikana tasan yksi. Tää on tällainen rauhallisen miehen big beer. :) 

Open-source -terveisin, resepti seuraa alla.  
-Tatu H, Hiisiltä
 

Speksejä
OG 20° Plato / 1.084
FG ~4°P / (1.016) 
Alkoholia 9 til.-%
Katkerot 100 IBU 
Väri 82 EBC

Raaka-aineet:

Maltaat + muut sokerilähteet 
Viking Malt Pale Ale - 55% 
Viking Malt Dark Ale - 18.5% 
Viking Malt Munich - 6% 
Viking Malt Crystal 300 - 3,5% 
Viking Malt Chocolate Malt - 3%
Thomas Fawcett Roasted Barley - 1,5%
Leipomosiirappi - 12,5% (myös taloussiirappi käy)

Humalat
Columbus 100 IBU @ 60 min 
(irish moss / protafloc / tms. @ 10 min) 

Hiiva
US-05 / Muu chico-kanta tai vastaava

Prosessi

Mäskäys
- Infuusiomäskäys 68­°C:ssa. Vesi-mallassuhde suht tiukka 2:1, jotta saadaan riittävän vahva vierre pihalle ja jotta maltaat mahtuvat mäskipyttyyn. 
- 60 minuutin mäskäystauon jälkeen vorlauf, kunnes vierre kirkastuu.
- Vorlaufin jälkeen siivilöinti omaan normaaliin tapaasi. Fly-spargetessa siivilöintivesi 80°C:ssa. Siivilöinnissä maltti on valttia, vierre on melko paksua ja viskoosia, joten hätäilyllä saa vain tukoksia aikaan. 
- Siirappi lisätään keittokattilaan keiton alettua. Yritä tähdätä siivilöinnistä saatavan vierteen vahvuus sellaiseksi, että siirappilisäyksen jälkeen vierteen sokeripitoisuus nousee lähelle lopullista tavoitetta (20°P / 1.084). Jos kaikki on mennyt hyvin, siirappi lisää sokeripitoisuutta noin 2,5°P / 1.010 verran. 

Keitto
- Keitetään 60 minuuttia.
- Humalat sisään heti kun kiehuminen alkaa.
- Siirapin voi lisätä keittokattilaan periaatteessa heti katkerohumalien jälkeen.
- Vierrevahvuus kannattaa mitata 15-20 minuuttia siirapin lisäämisen jälkeen, jolloin se on ehtinyt liueta ja todellinen vaikutus OG:yyn on selvillä.
- Jos käytät keittokirkastetta, sen voi lisätä omaan normaaliin tyyliin eli yleensä about 10 minuutin paikkeilla. 

Flameout, whirlpool, siirto, hiivaus
- Jos vierteen vahvuus on yli tavoitteen, voit säätää kantavierteen sopivaksi lisäämällä pienen määrän vettä. Jos mahdollista, käytä keitettyä, kuumaa vettä mikrobiologisen puhtauden turvaamiseksi. 
- Keiton jälkeen voi whirlpoolata rosterilusikalla tms. noin minuutin-kahden ajan rivakasti pyoritellen, jonka jälkeen 15 minuutin seisotus kuumaruvan laskeuttamiseksi 
- Vierteen siirto & jäähdytys normaaliin tapaan, itse hapetan vierteen siirron yhteydessä linjassa, mutta jos se ei ole mahdollista, ainakin suosittelisin ilmastamaan suodatetulla ilmalla. 
- Hiivaa tuoreella, neutraalilla jenkkihiivalla. US-05 käy hyvin. Tai WLP001. Tai Wyeast 1056. Tai mikä nyt vaan chico-strain tai vastaava. Hiiva ei ole tässä pääosassa. 

Käyminen & paketointi
- Anna käydä rauhassa hieman alle 20 asteessa (18°C paikkeilla) 5-6 viikon ajan. FG pitäisi asettua 4° platon (1.016) paikkeille. 
- Pullokäyminen voi olla 9-prosenttisella oluella vähän kituliasta, joten suosittelen force-carbaamista jos mahdollista. Jos ei, lisää pullotussokeri / vierre / muu normaaliin tapaan ennen pullotusta ja anna oluiden kypsyä rauhassa, kuukauden tai kahden verran. Ei hätäilyä! 

Alla vielä esimerkkinä raaka-aineiden määrät 20 litran satsia varten, olettaen noin 75% tehokkuuden. 

Maltaat + siirappi
Pale Ale: 4 kg 
Dark Ale: 1,35 kg 
Munich: 0,45 kg 
Crystal 300: 0,25 kg 
Chocolate: 0,22 kg 
Roasted Barley: 0,1 kg 
Leipomosiirappi 0,9 kg 

Humalat
Columbus (13,5%): 81 g

Hiiva
US-05: 2 x 11,5g pss

20 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti!Tätä kokeillaan varmasti.T:masafi

    VastaaPoista
  2. Kiitos reseptistä! Tarvittavat ainekset jo hankittu ja sopivaa panopäivää odotellaan. Saa nähä miten onnistuu näin vasta toisena kotioluena. On kyllä ihan suosikki Imperial Stoutteja tämä vaikka vain kerran olen tastingissä päässyt maistamaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos reseptistä. Ainekset tuli tilattua ja panopäivä on toivottavasti ensi viikolla.
    Reseptissä pisti silmään 60 minuutin mäskäystauko. Mitä tällä tarkoitetaan? Onko maltaita tarkoitus keittää 68­°C tunti ja tämän jälkeen antaa vielä levätä tunti lämpötilan laskiessa vai jotain muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se mäskäystauko on yhtä kuin mäskäys. Eli ihan normisti 68 asteessa tunti mäskäystä ja sen jälkeen prosessissa eteenpäin.

      Poista
    2. Se mäskäystauko on yhtä kuin mäskäys. Eli ihan normisti 68 asteessa tunti mäskäystä ja sen jälkeen prosessissa eteenpäin.

      Poista
  4. Nyt on käymispöntössä. Tuota leipomosiirappiahan ei sitten löytynyt mistään joten laitoin 7dl tummaa siirappia ja 400g muscovadonsokeria. Tulee pitkä 6 viikkoa odotella........

    VastaaPoista
  5. Loistavaa pakkas tulemaan, tätä täytyy koittaa toinenkin satsi!

    VastaaPoista
  6. Mitenhän paljon mahtaa tulla huuhteluvettä? Samalla 2:1-suhteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran pitäs huuhdella, että saa kattilaan tavoitteen mukaisesti tavaraa.

      Poista
    2. Tervehdys! Sun reitti-ipaan mulla on jo raaka-aineet hankittuna ja sen jälkeen kiinnostaisi tämä olut panna. Paljonkohan tuolla esimerkin 20l ohjeella tulisi olla vierrettä kattilassa keiton alussa, huuhtelun jälkeen?

      Poista
    3. Tämän halutun reseptin tavoitearvoineen kun syöttelee brewmateen tai varmaan johonkin muuhunkin sopivaan apuohjelmaan niin se kertoo tämän asian. Brewmatessa saa vielä säädettyä haihtumisprosenttiakin, se kun on eri laitteilla tietysti erilainen. Mutta jos nyt tulee vähän vähemmän keiton jälkeen vierrettä niin sitä voi tosiaan säätää lisäämällä vettä, mutta ominaispainot kannattaa tsekata tietysti ensin että onko päästy tavoitteeseen koska sekin tietysti laskee vettä lisätessä.

      Poista
    4. Kiitos vastauksesta! Pitää siis alkaa perehtymään sovelluksiin!

      Poista
  7. Terve! Ensinnäkin täytyy kiittää mahtavasta blogista, kattavista ohjeista kotioluen valmistuksen maailmaan sekä huipuista resepteistä, joita blogistasi löytyy.

    Tehtiin kaverin kanssa tällä reseptillä is:ää. Maku on täysin puhdas, mutta happoja ei ole muodostunut reilun 2kk pullokäymisellä yhtään. Lasiin kaadettaessa ei muodostu yhtään vaahtoa. Jälkikäymissokeria laitettiin n. 5g/litra. Voisiko tätä yrittää pelastaa lisäämällä pulloihin sokeria ja jos voi niin millähän annoskoolla kannattaa yrittää?

    VastaaPoista
  8. Moi ja kiitokset! Kuulostaa ikävä kyllä siltä, että hiiva on täysin nuukahtanut raskaan taakan alla, jolloin siinä ei enää lisäsokerikaan tietysti auta, koska hiiva ei sitäkään käyttämään pysty. Haasteellisempi homma... itselläni ei ole vastaavaa käynyt, joten en osaa oikein neuvoakaan antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, harmillista. Pitää yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on ja hapottaa sodastreamilla suoraan pulloon, jonka jälkeen siivotaan sotkut.

      Poista
  9. Tällä reseptillä tuli kyllä erittäin maukas keitto. Jouluna pitäisi olla valmiina.

    VastaaPoista
  10. Tämä lähtee testiin. Iso kiitos. Täytyy kokeilla siirapin tilalle omatekoista kuusenkerkkäsiirappia.

    VastaaPoista
  11. Mistä tollasta Viking maltin Dark malti löytyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi poistuneen valikoimista, enkä nyt suoraan osaa sanoa millä sen voisi korvata. Tässä linkki Dark Ale maltaan datasheettiin, etsii jonkun vastaavan ja kokeilee sillä: https://www.beerewine.it/media/catalog/product/p/r/products_vm_brewer_s-special_dark_ale-id-1071.pdf

      Poista
  12. Tuolta toiselta foorumilta suositus, että simpsons imperial malt olisi aika korvaava.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.