Olutarvio: Saimaan Kekkonen Juhlaolut

0 kommenttia
 

Kekkonen Juhlaolut

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Suomi (Mikkeli)
Oluttyyli: Vaalea lager (Premium lager)
Alkoholipitoisuus: 4,2%
Saatavuus: Maitokaupat (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Saimaan Juomatehdas lähestyi jo toisella näytepaketilla tämän vuoden aikana. Alkuvuonna paketissa oli Kekkonen Keskiolut, joka on sittemmin tiettävästi myynytkin varsin hyvin. Nyt sitten sarjaa jatkaa Kekkonen Juhlaolut, joka on Keskiolutta vaaleampi, mutta samassa 4,2% vahvuusluokassa. Reseptissä on kotimaista pilsnermallasta ja englantilaista värimallasta. Humalina saksalainen Magnum ja tshekkiläinen Saaz.

Kekkonen virallisessa asussaan (eli lasissaan) keittiössä
Kekkonen kasuaalisti kodassa
Kirkas kuparinen olut keskirunsaalla vaahdolla. Tuoksussa on leipäistä maltaisuutta hieman paahtuneen karamellimaisella otteella. Humalointi on hentoinen, mutta pieni aromikkuus nousee esiin aivan tuoksun lopulla. Yksinkertainen perusoluen tuoksu. Maku on hieman makean maltainen, kevyen paahteikas, leipämäinen ja hyvin kevyen katkeroitu. Laadukas puhtaudeltaan ja raikkaudeltaan, mutta eihän tämäntyylinen perusolut kovempaan kamaan tottuneelta suurempia ylistyksiä kerää. Humaloinnin vähyys aiheuttaa aivan pienen vetisen häiväyksen loppuvetoon, mutta se ei juurikaan vaikuta nautittavuuteen. Miellyttävä ja laadukas perusolut.

Yhteenveto

Miellyttävä ja laadukas perusolut
ARVOSANA: 7-

Olutarvio: Sori Brewing Investor IPA

0 kommenttia
 

Investor IPA

Panimo: Sori Brewing, Viro
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,9%
Saatavuus: Olutravintolat (Arvioitu pullo saatu panimolta)

Jonkunlaisen kohun saattelemana Tallinnaan perustettu suomalaispanimo Sori Brewing aloitti oluiden teon omassa panimossaan keväällä 2015. Ensimmäisten pullotteiden joukossa olivat keväällä arvioimani Garden Wit ja Out of Office IPA, jotka olivat uudelta panimolta heti laadukkaita pelinavauksia. Aiemmin Sori oli tuottanut oluita ostaen kapasiteettia (eli ns. "mustalaispanimona) mm. Teerenpeliltä, jonka panimolaitteiston se ilmeisesti sitten myös osti ja siirsi Lahdesta Tallinnaan. Tätä taustaa vasten laatutaso ei siis yllätä, sillä tekemistä on harjoiteltu jo pidempään mitä Tallinnan panimon historia antaa olettaa. Viime viikolla Sori sitten lähetti muutamalle suomalaisbloggaajalle laatikollisen oluita ja sain itsekin kunnian kuulua tuohon joukkoon.

Panimo on perustettu joukkorahoituksella, jota tahdittamaan pantiin vuoden 2013 loppupuolella Kuninkaankartanon Panimolla Sorin ensimmäinen olut Investor IPA. Nyt tarjolla on siis näytepullo tästä oluesta, mutta tietysti tuoreena ja Sorin omalla Tallinnan panimolla valmistettuna. Pulloni on erää #014 ja päiväys, 18.8.2016, antaa olettaa pullotuksen tapahtuneen 18.8.2015, eli noin viitisen viikkoa ennen nautintahetkeä. Tyylinmukaiset 6,9% vahvuutta ja 70 IBUa ilmoitettuja katkeroita. Humalina saksalainen Magnum sekä tutut jenkit Amarillo, Simcoe ja Cascade.


Kirkkaanlainen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa IPA-lasissa mukavasti. Tuoksu on raikkaan sitrusmainen, mäntyinen, pihkainen ja raikas. Tuoretta aromaattisuutta hyvällä intensiteetillä. Ihan kunnon IPAn tuoksu, kuten toki odottaakin sopi. Tuoksu on siis hyvä, mutta maku... on vielä tuoksuakin parempi! Aluksi tulee maltaan ja kypsän hedelmäisyyden pehmeyttä, joka kestää vain sekunnin ennen kuin voimakas katkero iskee mäntyisyyttä kielelle ja tiukkaa sitrusmaista purentaa kitalakeen. Tiukka katkero, tykkään! Hedelmäisyyttäkin löytyy ilahduttavan runsaasti. Monipuolista tarjontaa raikkaasti ja tuoreena, ilman tunkkaisuutta tai vähäisintäkään laatuongelmaa. Jälkimaussa greippisyys korostuu vielä uudelleen. Mallas luo tarvittavan rungon, mutta enemmän leipäisesti kuin karamellimaisesti ja riittävän vaaleana - humaloinnille jää tilaa ja se tila käytetään hyödyksi kovalla prosentilla. Mallikas tuote! Enemmän katkeroa kuin kotimaisessa benchmarkissa eli Maku IPAssa, mutta ei aivan niin lavea hedelmäpaletti - rankkaan samalle viivalle, molemmat erinomaisia!

Yhteenveto

Tiukka IPA!
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Rekolan Luomu Rölssi

1 kommenttia
 

Luomu Rölssi

Panimo: Rekolan Panimo, Suomi (Fiskars)
Oluttyyli: Kölsch (maustettu)
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Nyt arvioinnin alla Rekolan Panimon ja Mathildedalin Kyläpanimon yhteistyöolut Luomu Rölssi, joka on rosmariinilla maustettu kölsch -tyylinen olut. Tämä on siitä kiinnostava kollaboraatio, että molemmat panimot ovat tehneet samasta reseptistä omilla laitteillaan omat versionsa. Juttelin aiheesta Rekolan Panimon yrittäjän Jari Leinosen kanssa Pub Winstonin olutjuhlilla ja Jari kertoi versioiden maistuvan keskenään yllättävänkin erilaisilta, vaikka resepti on siis prikulleen sama. Erilaisilla laitteilla vaan tulee samalla reseptilläkin käytännössä eri olut - samaa henkeä toki paljonkin, mutta ei kuitenkaan samanlainen. Samasta aiheesta jatkoi Hopping Brewstersin ja Brewcatin Kimmo Kyllönen, jonka mielestä kaikki reseptit voisivat ihan hyvin olla julkisia, koska laitteet ja tekotavat vaikuttavat niin merkittävästi lopputulokseen. Maistoin tätä siis jo samaisilla Winstonin olutjuhlilla ja tykkäsin - sen tarkempaa arviota en festarihumussa yrittänytkään muodostaa, joten kotimaistelu on todellakin paikallaan. 


Utuisen kultainen olut, jonka vaahto rakentuu varovaisellakin kaadolla lasin reunat ylittäväksi höttöpilveksi. Musamiehen blogissa näyttää olleen juuri äskettäin samanlainen tapaus, joten sen voi kai laskea kuuluvan tämän oluen ominaisuuksiin. Vaikeuttaahan se tietysti tavaran nauttimista hieman. Tuoksu on kuitenkin herkullinen ja ainutlaatuinen. Lagermaisen neutraali yleisilme, mutta mukavan hedelmäisellä aromaattisuudella ja sopivalla rosmariinilla. Maustetta on käytetty oikea määrä - se ei lyö yli, mutta on muutakin kuin teksti etiketissä. Onpa upea tuoksu, aivan kuin raikkaan hedelmänkuorimainen yleisilme ja tuo tunnistettava ja oivallisesti tälle oluelle valittu mauste siinä mukana. 

Maussa on pehmeää mallasta, terävää hiilihappoisuutta ja rosmariininen loppuliuku. Katkerostakin löytyy sopivaa napakkuutta, vaikkei se jälkimakuun asti kovin voimakkaana kannakaan. Oikein miellyttävä ja tasapainoinen olut. Hyvä raikkauskin. Kuumuudessa hikoileva Herkkujuustolan Sahtivilho tuntuu tosin olevan tälle kevyelle ja herkälle oluelle vähän liian kova pala, mutta miedomman juuston tai vaalean kalan kaveriksi olisi varmasti hyvin paikallaan. Janojuomanakin menee kyllä erittäin hyvin. Ainutlaatuinen ja hallitun tasapainoinen kokonaisuus. Olut, joka yksinkertaisesti vaan toimii.

Yhteenveto

Raikas, miellyttävä, ainutlaatuinen
ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Ruosniemen Työmies RSB (Ruosniemi Special Bitter)

1 kommenttia
 

Työmies

Panimo: Ruosniemen Panimo, Suomi (Pori)
Oluttyyli: Bitter, ESB
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Porin insinööripanimon Ruosniemi Special Bitter tuli nopeasti maistettua jo Pub Winstonin pienpanimojuhlilla, mutta nyt on luvassa oikein ajan kanssa väkerretty arvio samasta tuotteesta. Humalina saksalainen Magnum (luultavasti katkerohumalana) sekä brittiläiset East Kent Goldings ja Fuggles (luultavasti aromipuolella). Vahvuutta siis maitokauppajakelun mahdollistava 4,7%.


Utuinen, kirsikkapuisen punertavan ruskea ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on marjaisen käymisarominen, hieman puumaisen humaloitu ja kevyesti greippinen sekä mausteinen. Brittisuuntaan menee, mutta ei kovin raikkaasti. Maussa on mukavan pureva ja pitkäkestoinen katkeruus, mutta ei juuri hedelmäisyyttä. Makuprofiili on marjainen, mausteinen ja kuivan puinen. Ei oikein lähde lentoon, vaan jotenkin tunkkaista on. Katkero on kyllä miellyttävä, mutta marjaisuudesta jää ikävä jälkimaku. Brittityylisissä oluissa tuntuu monella ei-brittipanimolla olevan vaikeuksia. Aidon brittioluen tuntua ei saavuteta kuin osittain.

Yhteenveto

Katkeroa on, mutta muuten kyykkää
ARVOSANA: 6½

Kotiolutta: Käsityöläispanimo Kapo Robin Männynhavuolut

0 kommenttia
 
Adonis Havu kuusenhavuoluellaan aiemmin tässä blogissa esiintynyt Tampereen Pispalasta ponnistava Kapo lähestyi nyt Robin männynhavuoluella. Olut on tyyliltään brittityylinen pale ale. Vahvuutta peräti 7,1% ja katkeroiksi ilmoitetaan 55 IBU. Pullossa olut on viihtynyt jo reilut 2 kuukautta, eli kypsääkin pitäisi olla. Muuta olennaista ei oluesta sitten tiedossa olekaan, joten maistelemaan vaan!


Oranssihtava, läpinäkymätön ja vaahtoavuudeltaan maltillinen olut. Tuoksu tarjoilee aromikkaan mäntyistä, hieman pihkaista ja ylikypsän trooppishedelmäistä tuntumaa. Mäntyi on selkeästi esillä, kuten kuusi aiemmassa Adonis Havussakin - neulasten määrässä ei ole tiettävästi säästelty. Todella jännä ja hyvällä tavalla normista, eli ainoastaan humalalla maustetusta oluesta poikkeava. Raikas ja hyvä tuoksu, jossa on hieman minttuisen mentholimaista virettäkin. 

Maussa on maltaisuuttakin, mutta ei kuitenkaan liiaksi makeutta. Humalointi on kukkaisen greippistä ja hieman mausteista. Männyn tuntu jää nielaisun jälkeen kitalakeen elämään samalla tavalla kuin kataja joissakin omissa oluissani, joihin olen sitä reilummin laittanut. Mäntyisyys ei kuitenkaan lyö yli, vaan sitä on sopivasti. Balanssi on ihailtavan hyvä. Laadultaan hyvä olut ja tasapainoinen resepti, jossa mänty on hyvänä twistinä muuallakin kuin etiketissä. En usko että tämä uppoaisi suureen yleisöön tai himoreittaajiinkaan huippupisteiden arvoisesti, mutta oluenteosta kiinnostuneelle ja maanläheisten makujen ystävälle tämä on oikein miellyttävä ja mielenkiintoinen. 

Kiitos oluesta Kapolle!

Olutarvio: Weidmann Weissbier Hefeweizen

1 kommenttia
 

Weidmann Weissbier Hefeweizen

Panimo: Privatbrauerei Eichbaum, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,3%
Saatavuus: Alko (2,98€ / 0,5l)

Loppukesästä Alkon valikoimiin tuli tällainen alle kolmen euron tölkkivehnä. Pantu Mannheimissa Saksassa United Dutch Breweries konsernin alaisuudessa toimivalla Eichbaumin panimolla. Vahvuutta 5,3% ja katkeroaineita Alkon mittauksessa hurjat 7,2 EBU. Mitään sen erikoisempaa kerrottavaa tästä ei olekaan. Katsotaan pärjääkö Alkon toiselle tölkkivehnälle, eli Tucherille tai kotimaiselle benchmarkille, eli Nokian Elowehnälle. 


Samea, kultaoranssi ja vaahdoltaan tyypillisen runsas vehnis. Tuoksu on enemmän neilikkainen ja purukumimainen kuin banaaninen. Vehnän perustuoksuja sopivan raikkaasti, mutta ei kovin syvällisesti. Maku on jotenkin hieman jauhoinen, kuten suutuntumakin. Vehniksen perusominaisuuksista banaanisuus, jota itse arvostan, on purukumimaisuuden ja neilikkaisuuden jaloissa. Kohtalaisen raikas perusvehnä, mutta ei kokonaisuutena pärjää Tucherille, eikä Elowehnällekään. Hinta-laatusuhteessa Elowehnä (2,19€ / 0,5l) on edelleen ykkönen. En suosittele, parempiakin on.

Yhteenveto

Kohtalainen perusvehnä
ARVOSANA: 7

Oktoberfestit käyntiin kahdella kotimärzenillä - Panimo Duuni Märzen & Torrvik Bryggeri Pello Jumal Märtzen

0 kommenttia
 
Viime lauantaina polkaistiin Münchenissä käyntiin 16 päivää kestävä Oktoberfest olutfestivaali. Raumalla lähdettiin sesonkiin kuitenkin varjofestivaalin merkeissä jo perjantaina 18.9. Festivaalin käynnisti paikallinen sahtikeisari Harri "Hayke" Metsäjoki ripustamalla Julius Paanasen saksalaista olutkulttuuria ylistävän "Prost 1516" teoksen juhlapaikkana toimivan grillikodan seinustalle. 

Saksalaiset bratwurstit paistettiin ja nautittiin hapankaaleineen päivineen. Oluet olivat puoliksi paikallisia, sillä tarjonnasta vastasi raumalainen Torrvik Bryggeri ja jyväskyläläinen Panimo Duuni - molemmat kahden hengen aktiivisia kotipanimoita. 

Ensimmäisenä lasiin kaadettiin Panimo Duunin Märzen, joka on aitoon tyyliin keittomäskäyksellä valmistettu lager. Tässä oluesta tekijöiden omin sanoin:
Märzen, eli Panimo Duunin ensimmäinen lager. Melko tummaksi ja maltaiseksi tuo lipsahti, saattas olla pikemminkin Münich Dunkel kyseessä, jos aletaan hifistelemään... Vaan joo, tämä on todellinen käsityöolut. Tuli tilattua epähuomiossa murskaamatonta mallasta, eikä löytynyt siihen hätään myllyä, niin päätettiin luottaa sauvasekoittimeen. Se toki päästi savut pihalle, joten puolet maltaastakin piti hakata käsin nuijan kanssa. Mäskäyksessä myös mentiin perinteisellä linjalla, eli kolmikeittomäskäys oli käytössä. Kaiken kaikkiaan hirveän aikaavievä homma, joten saattaa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi keittomäskäykseksi. Kämpässä on 2 jääkaappia, eli kesän alussa kun tämä tehtiin, niin se meni ensin 10 asteeseen käymään ja sitten toiseen kaappiin 3 asteeseen lageroitumaan. Maltaat: Pilsner, Caravienne, Munich II Humalat: Hallertau Perle, Hallertau Mittelfrüh Hiiva: WYEAST XL 2308 Munich Lager Alc.vol: 5,9%

Korkki suhahtaa avatessa ja vaahto alkaa heti nousta pullonkaulaa ylöspäin - verkkaisesti tosin, joten ehtii hyvin ottaa lasin ja aloittaa kaadon. Lasissakin vaahto nousee voimakkaasti. Olut on hieman utuista ja kauniin punaruskeaa. Tuoksu on hieman omenankuorimaisen hedelmäinen - käymisaromeita ehkä - ja miellyttävän maltaisen oloinen. Hieman karamellimaisuutta ja hieman kevyttä paahtoakin yleisen leipäisyyden rinnalla. Hyvä puhtaus ja raikas hedelmäisyys tuoksussa. Maussa on sama hennon omenainen yleisvire. Maltaisuus on asiaankuuluvan makeahkoa - tuoksun tavoin hieman karamellia ja paahdettua leipää. Loppu kuivuu kivasti ja lämmittää hieman. Katkeroa on mukavan runsaasti, ehkä rahtusen runsaammin kuin märzeneissä yleensä ja aromikkuuttakin nousee kukkaisena ja yrttimäisenä. Alkoholi on täysin piilossa. Varsin tyylikäs ja puhdaspiirteinen lager, ottamatta sen suuremmin kantaa tyylilokerointiin. 

Toisena oluena maistoon paikallisen äijäkaksikon kaunis duetto Pello Jumal, jonka tyylilajina on raumlaisittain Märtzen. Maltaina Sahtimallas, Cara Plus 10, Vienna, Caramünich III ja Pilsner. Humalina Perle, Saaz ja Hallerthau Mittelfruh. Hiivana kiintoisasti belgityylinen alehiiva Safbrew T-58, mutta tämä ilmeisesti aikataulun pakottamana, sillä lageria ei sadonkorjuujuhlaan enää olisi ehtinyt kypsytellä. Mielenkiintoinen kombinaatio. 

 
Tämäkin suhahtaa voimakkaasti avauksessa, mutta pysyy kuitenkin rauhallisesti sisällä pullossa. Tuopissa vaahtoa sen sijaan kertyy, eikä se meinaa millään laskeakaan. Tämä on siis ale ja tuoksussa onkin T-58:n tuttua mausteista ja hieman anismaista vibaa - olen käyttänyt tätä muutaman kerran itsekin ja sen kyllä tunnistaa heti. Maltaisuus hallitsee runsaan leipäisenä ja päärynänkuorimaista hedelmäisyyttäkin on. Maussakin belgihiiva on anismaisine ja mausteisina vivahtein pinnalla, mutta belgialeista poiketen suutuntuma on täyteläisen maltainen. Hedelmäisyyttä kehissä päärynänkuorimaisesti ja jälkimaussa hieman alkoholin lämpöä ja pippurisuutta. Täyteläinen ja maukas - märzenin tuntua vahvasti mallaspuolella, mutta hiiva vie kyllä aivan vastakkaiseen suuntaan. Jännä hybridi, joka osaltaan alleviivaa sitä, että hiiva pitkälti määrittää oluen tyylin. Tämä voisi olla belgi-märzen, onhan sitä belgi-IPAt yms. olemassa myös. Laatutaso on korkea, mutta en voi välttyä ajatukselta, että lagerhiivalla tai neutraalimmalla alehiivalla tulos olisi ollut autenttisempi ja parempikin. Toimii tämä näinkin ja on oikein miellyttävä ja lämmittävä siemailla, mutta jättää hieman sijaa jossitteluille.

Kiitokset Duunille ja Torrvikille oluista, voin kertoa, että nautin olostani kodan lämmössä!


...ja jotta kulutusjuhla olisi varjofestivaalille sopivaan tapaan autenttinen, niin sapuskoinnin oheen aukesikin sitten ihan aitoa saksalaista. Tästä löytyykin arvio jo viime vuodelta. Rennot saksalaisiltamat toimii, jos ei nyt jatkuvasti ihan ympärivuoden niin ainakin näin sesongin aikaan. Suosittelen.

Maistelussa 2/2014 pantu Nøgne Ø #500

0 kommenttia
 
Maistelussa jälleen veljeni Timon Nøgne Ø:n panimolta tuomaa olutta. Tämä Double IPA tehtiin alunperin panimon 500 oluterän kunniaksi ja tuli Alkoonkin tuoreeltaan vuonna 2011, jolloin annoin sille arvosanaksi 9½ - todella huikeaa oli ja iski silloin tuoreeltaan lujaa. Nyt tarina on erilainen - olut on tuotannossa pysyvästi ja tämäkin pullo on pantu tai pullotettu jo helmikuussa 2014. Oli miten oli, niin ikää on yli puolitoista vuotta ja olut taatusti erilainen kuin tuoreena. Reseptissä ohra-, vehnä-, kaura- ja ruismallasta. Neljän viljan olutta siis. Humalina Simcoe, Pacific Gem, Centennial ja Nelson Sauvin.



Sameahko, hieman punertavan oranssi olut, jonka vaahto on melko maltillinen. Tuoksu on lämpimän marmeladimainen, luumuhilloinen, rusinainen ja ylikypsän trooppishedelmäinen ... ja herkullinen! Yllättävä kombinaatio toimii pihkaisen havuisten humalien säestäessä. Maku on tuhti ja jylhä. Tuoreen version muistikuvat elävät otsalohkossa sitruksisen terävinä, mutta tämä on kääntynyt ylikypsän hedelmänektarimaiseksi, jopa kiisselimäiseksi. Pehmeyttä on silti turha odottaa, sillä katkeruus hyökkää kielelle heti alkumausta ja jatkuu siitä koko nielun ja suun peittäväksi loputtomaksi liu'uksi. Ei ole muuten katkerossa säästelty, ei todellakaan. Miten tällaisen tunnun saa olueen? Paljonko pellettiä tarvitaan? Tämä katkero on todella hekumallisella tasolla - alkaa heti ja jatkuu loputtomiin kovalla intensiteetillä, mutta ei silti tunnu peittävän makuja alleen, koska nekin ovat niin voimakkaita. Paljon on kaikkea ja suutuntumakin on jylhän täyteläinen. Makeutta jää kaikesta huolimatta kielen päälle, joten ehkä tavara on kuitenkin Barley Wineen kallellaan. On tämä selvästi, siis kristallinkirkkaasti, voimakkaammin humaloitu tapaus kuin saman panimon #100, joka sekin jo tuoreeltaan oli melkoinen jytky. Onko tällaisessa humaloinnissa mitään järkeä? Kyllä on, katkeron hyväily on siitä pitäville hekumaa parhaimmillaan - ei ole toista, juomaa samanmoista.

Ensimaistossa kotipanimon Roggenbocken

0 kommenttia
 
Tempaisin tuossa elokuun lopulla yhden oluen tulemaan ihan vaan muuten vaan, koska kyseisenä päivänä ei ollut muutakaan sen kummempaa tekemistä. Pilsner-, vehnä-, münich ja ruismallasta reseptiin. Mallasvaraston tilanne vaati sen, että vehnän osuus jäi alemmaksi kuin 50% (sitä nyt ei vaan ollut enempää) joten en tiedä onko enää oikein kutsua olutta Weizenbockiksi, mutta siihen suuntaan ajattelin hiivavalinnalla makua vetäväni. Mauribrewn Weisse hiivaa olisi jääkaapissa ollut, mutta halusin tähän banaania ja hieman jotain kokeilua - ainahan pitää kokeilla - joten vedin pönttöön reilun nokareen pullahiivaa, eli Suomen Hiivan perinteistä leivinhiivaa, jota joka kaupassa myydään noin 20 sentin hintaan. Samaa mitä sahdintekoonkin yleisesti käytetään. Humalointiin pistin vain pienen tujauksen katkeroa, koska jos luotat pullahiivan taikuuteen, niin pieni tujaus katkeroa on kaikki mitä tarvitset.



Käyminen oli aggressiivinen ja nopea.  Pöntöstä nousi varsin sahtimaiset banaanin ja rukiin tuoksut. Pullottelin oluen tämän viikon maanantaina eli 5 vuorokautta sitten. Mikäli pullahiiva on pullossakin yhtä aktiivinen kuin pöntössä niin hiilihappoja pitäisi olla mukavasti jo nyt. Erittäin suurella mielenkiinnolla maistoon tämä todellinen tuoreolut. Mitään suuria en tältä odota, riittää kunhan olisi miellyttävän juotava lämmike pitkän syksyn ratoksi. Teen tässä samalla toki pientä omakohtaista tutkimusta siitä, miten hyvin pullahiivalla käytetty olut säilyy.


Suhahtaa aukaistaessa - hiilihappoja siis on! Lasiin kaatuu dunkelweizenin näköistä likaisen punaruskeaa olutta. Tuoksu on sahtimaisen banaaninen ja rukiinen. Ihan totta, aivan kuin sahtia! Erotuksena pieni mausteinen käymisaromien vivahde, jota ei asianmukaisesti ja riittävän pitkään kylmäkypsytetyssä sahdissa ole, eikä kuulukaan olla. Sahtiolutta siis, heh, no niinpä tietysti. Meinasin pistää katajaakin, mutta jätin sen sitten pois, koska halusin maltaan olevan framilla. Sekään ei tosin onnistunut, sillä tämä on ainakin tuoksun perusteella enemmän pullahiivan showta. 

Maku on enemmän weizenbockmainen kuin sahtimainen, koska se ei ole niin makean täyteläinen ja hiilihappojakin on. Weyermannin CaraRye on kyllä huikea mallas - rukiinen meininki alkaa rakentumaan alkumaussa hitaasti ja voimistuu sitten nielaistaessa koko suun täyttäväksi tuntumaksi. Sahtimainen banaanimaisuus on pinnalla alkumaussa ja loppuvedon voimakas rukiinen tuntuma vetää makua enemmän mausteiseen suuntaan. Onko tuo mausteisuus nyt hiivan käymisesteri vai liittyykö se ruismaltaaseen? Vastaan itselleni hetken pohtimisen jälkeen, että sen on tultava hiivasta, koska esim. US-05:llä käytetyssä Katajaisessa Ruis Alessani sitä ei ollut. 

Runkoa on keskitäyteläisesti, samaan tapaan kuin weizenbockeissa yleensä, ja pieni makeus jää suuhun pyörimään banaanin ja mausteisen rukiisen jälkimaun kanssa. Sesonkiolutta syksyyn suoraan tekijän sydämestä. Tämä on minun näköiseni, eli sahtimainen, olut. Tällaista tykkään juoda. Vaikuttaa siltä, että ihan sama mitä sinne olueen laittaa, niin hyvää tahtoo tulla. Jokainen pystyy tähän, eikä todellakaan ole vaikeaa. Litrahintaa tälle reseptille tulee pitkälti alle euro eli ei ole kallistakaan. Tekemään pääset kun klikkaat yläpalkista "kotioluen valmistus" ja perehdyt listattuihin artikkeleihin.

Seuraavaksi sitten seuraamaan kauanko pysyy hyvänä. Säilytystilana toimii tällä hetkellä 17,4 asteinen kellarikäytävän ylähylly.


Ensimaistossa kotipanimon Aprikoosi IPA

0 kommenttia
 
Meillä piti tänään olla Rauman kotipanijoiden saunailta, mutta tuli pari peruutusta ja todettiin, että siirretään toiseen ajankohtaan. Tein iltamia varten tämän Aprikoosi IPAn, jonka otan nyt sitten maisteluun kotosalla. Mallaspohja on hieman eksoottinen ja ehkä ainakin paperilla hieman tarpeettoman tuhti, mutta Biscuit -mallastakin nyt sattui olemaan 500g jäljellä ja Sahtimallasta 590g, eikä muuta käyttöä näköpiirissä, joten löin sekaan. 

Tässä on ehkä vähän sellaisen huolettoman välityön fiilistä - jotain piti maisteluiltamaan tehdä ja mallasvaraston tilanne oli mikä oli. Piti taas jättää tekeminenkin niin myöhäiseen, ettei ehtinyt enää mitään tilaamaankaan. Toisaalta monet muutkin taideteokset ovat osin vahingossa ja pakottavan tarpeen myötä syntyneitä, joten miksei tämäkin sitten voisi olla sellainen? Aprikoosit vedin sekaan erinomaisesti onnistuneen Aprikoosi Witin innoittamana, koska en halunnut ihan peruskamaakaan tehdä. 

Tässä resepti Brewmaten ruudulla:



Kuvassa ei näy kaikkia humalalisäyksiä, mutta lopussa kattilaan meni vielä 0 min kohdalla Cascadea ja Mosaicia, sekä kuivahumaliksi Amarilloa ja Mosaicia. Aprikoosit pistin keiton päätyttyä kattilaan uuttumaan puoleksi tunniksi, jonka jälkeen siivilöin ne pois ja jäähdytin vierteen.

Mukava avata pitkästä aikaa tuore IPA omasta kotipanimosta. Edelliset satsit tuli keitettyä 1.1 tänä vuonna, jolloin valmistui Jenkkihop ja Brittihop IPAt. Tämä Aprikoosi IPA on nyt ollut pullotettuna 14 vuorokautta, eli pitäisi olla just eikä melkein bueno. 



Oranssihtava väri ja mukava vaahtokin IPA-lasiin kertyy. Varsin hyvä kirkkauskin on saavutettu - läpi näkyy, mutta asiaankuuluvan utuista on. Tuoksussa on pihkaa, nektarimaista hedelmäisyyttä ja Mosaicin mustaherukanlehtimäistä tuntumaa. Kun Mosaicin huomaa, alkaa se peittämään muita aromeita alleen. Aprikoosia en tuoksusta pysty erittelemään. Witbierissä se tuli selkeästi, mutta tässä on nyt niin paljon muutakin, että se peittyy yleisen hedelmäisyyden joukkoon. Hyvä aromaattinen hedelmäpommi ja intensiivisyyskin on hyvällä tasolla - humala läiskäisee kasvoihin. Ei nyrkkiraudalla, mutta sellaisella kevyellä bitch slapilla. 

Maku on odotetun hyvä - nyt jälkimaussa tulee aprikoositkin esiin, joskin greippiverhoiltuna ja katkeron syleileminä. Mallaspohjassa on makeutta ja leipäisyyttä kohtalaisen täyteläisesti. Loppuveto kuivattaa ja katkeroa on riittämiin, mutta sellainen pieni öljyinen tahmakuorrute jää kitalakeen. Se voi tulla humalien öljyistäkin kyllä, sillä erityisen makealta olut ei maistu. Mosaic vaikuttaa vahvalta ja dominantilta humalalta, sillä maussakin on ehkä selkeimmin tuota mustaherukanlehtimäistä eksotiikkaa. Greippivetoa ja sitruspurentaakin kyllä löytyy, mutta Mosaic on jatkuvasti läsnä ja se on ihan hyvä juttu, sillä tämä maistuu nyt selvästi erilaiselta mitä aiemmat suoraviivaiset sitruspommini. Oikein miellyttävä ja laadukas olut. Kehtaa kyllä tarjota kavereillekin.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Prosessi on jälleen onnistunut eikä välityön henki välity mausta. Aprikoosi jää tässä kyllä enemmän sellaiseksi kuriositeetiksi. Kyllä sitä sieltä aistia voi, mutta tuntuu siltä, että jos sen jättäisi pois, niin kokonaisuus ei oleellisesti muuttuisi suuntaan taikka toiseen. Seuraavaksi sitten sitä täydellistä IPAa metsästämään ihan tosissaan - vaaleampi mallaspohja ja vielä enemmän humalaa erityisesti katkeropuolelle. 

Monivaihemäskäys savuvehnäbockille

0 kommenttia
 
Hommasin viime viikolla Randy Mosherin uuden Mastering Homebrew eepoksen ja sen innoittamana päädyin koittamaan monivaiheista mäskäysohjelmaa vehnäoluelle. Olen näistä toki aiemminkin lukenut eri kirjoista ja netistäkin, mutta toistaiseksi on kotipanolassa menty hyvin pitkälti yksivaiheisella mäskäyksellä. Tässä kirjassa on niin juurta jaksain selitetty mitä missäkin lämpötilassa tapahtuu, ettei enää voinut olla kokeilematta. Isot suosittelut muutenkin tuolle kirjalle, siinä on kaikki mitä ihminen tarvitsee.




Lähdin tekemään savuvehnäbockia kuvan mukaisella reseptiikalla, mutta monivaihemäskäyksellä. BrewMate -ohjelmahan ei monivaiheista mäskäystä tue, mutta mäskäysohjelman voi kirjoittaa vaikka Notes -nappulan takaa aukeavaan muistioon. 

Tähtäsin tällaiseen mäskäysohjelmaan:
43 astetta 15 min
63 astetta 40 min
72 astetta 20 min
Ulosmäskäys lämmittäen noin 80 asteeseen 15 min. Sitten siivilöinti, keitto jne. normaalisti.
43 asteessa tapahtuvan ensimmäisen vaihe on  "ferulic acid rest". Tässä vaiheessa maltaissa tapahtuu reaktio, joka vapauttaa neilikkaisia aromeita olueen tuovaa "4-vinyl guiacolia" - siinä termi, jota en edes yritä suomentaa, saati ymmärtää tarkemmin. Kirja myös selventää, että mäskäysvaihe 37-45 asteessa saattaa auttaa erityisesti runsaasti vehnää, kauraa, ruista tai mallastamatonta ohraa sisältävissä resepteissä. Ohramaltaasta poiketen nämä sisältävät runsaasti beta glucania, joka on tahmeaa ja saattaa myöhemmin haitata mäskin huuhtelussa. Pitämällä mäskin 37-45 asteessa beta glucan hajoaa. Ajattelin ekassa vaiheessa siis yhdistää termit "ferulic acid rest" ja "beta glucanase rest". Neilikkaa ja kenties helpompi huuhtelu - ei paha. 

63 asteisessa vaiheessa ollaan jo niin sanotulla "sokeroitumisalueella" eli maltaiden entsyymit muuntavat sokeria hiivan ymmärtämään muotoon. Alle 60-65 asteessa puhutaan "beta amylase" vaiheesta. Tässä vaiheessa tapahtuu suurin osa maltaiden sokeroitumisesta ja sitten lämpötila nostetaan 72 asteeseen "alpha amylase" vaiheeseen, jossa sokeroitumista tapahtuu vielä lisää - "alpha amylase attacks starch molecules in random locations, rapidly lowering mash viscosity and providing many new ends for beta amylase to work on".

Viimeinen vaihe on ulosmäskäys, jossa mäski lämmitetään 80 asteeseen. Maltaiden entsyymiaktiivisuus, eli mm. sokeroituminen loppuu 77 asteen paremmalla puolella. Lämmittämisen sijaan tämä voidaan tehdä myös vesilisäyksellä. Tarkoitus on helpottaa vierteen siivilöintiä, jotta mahdollisimman paljon maltaiden sisältämistä sokereista saataisiin irti.

Miten onnistui? No, sanoisin että ihan kohtalaisesti. Jos haluaa tasaisen lämpötilan induktioliedellä kattilassa mäskätessä, niin pitää vierrettä sekoittaa koko ajan. Itse en sekoitellut ihan koko aikaa, mutta lämpötilat pysyivät keskimäärin hehtaarilla. Saantoa tai tehokkuutta, miksi sitä nyt kukakin kutsuu, tämä mäskäysohjelma ei parantanut. Laitteistoni perustehokkuus nykyisillä metodeilla on 65% ja tasan siihen päädyttiin nytkin. Vaikutuksista oluen makuun en vielä tiedä, mutta sen voin sanoa, että Weyermannin tammisavustettu vehnämallas maistui erittäin hyvältä. Pikkuisen palvikinkkua ja tuntuva savuisuus, eiköhän se oluessakin maistu, kun puolet maltaasta oli kuitenkin sitä. Pönttö on tällä hetkellä 23 asteisessa tilassa ja hiiva työstää raivokkaasti. Palaillaan aiheeseen sitten kun tavara on valmista.

 

Kellarin kätköistä: De Dolle Oerbier 2011

0 kommenttia
 


Kellarista noukittu Oerbier tervehtii iloisesti ja - mikä tärkeintä - tyylikkäästi rusetti kaulassa. Pari vuotta yli-ikää jo korkin päiväykseen nähden, mutta tyylikkyys on ja pysyy. De Dolle on jännä belgialainen pienpanimo ja Oerbier on jännä olut. Dolle aloitti tuotannon vuonna 1980 ja ensimmäinen olut oli, kuten se niin monesti on, tekijöiden kotipanoista tuttu resepti. Vuoteen 2000 asti tekijät hommasivat olueen käytetyn hiivan hapanolutpanimo Rodenbachilta. 2000 - 2005 hiiva kasvatettiin itse, koska Rodenbachilta ei enää irronnut. Vuodesta 2005 eteenpäin oluen käymiseen on lisätty lactobactillusta. 
"Oerbier is brewed from all different malts, Poperinge Golding hops in flowers and a special yeast which makes it a little tart, especially with aging. After a couple of years Oerbier tastes like it has been blended with wine…" 
Ostin tätä neljä pulloa aikoinaan vuonna 2011 ja tämä on nyt kolmas, jonka setistä maistan. Yksi rusettikaula jäi siis vielä kellariin odottelemaan. Aiemmista maistoista ei ole muistijälkiä blogiin jäänyt, mutta aina on ollut hyvää. 

 

Kirkkaanlainen, viininpunainen ja nyt vaahdoltaan varsin niukka – tuoreempana muistelisin yhden yksilön puskeneen peräti lähes pullosta ulos vaahtoineen päivineen. Pullokohtaisiakin eroja toki voi olla. Tuoksu on yhdellä sanalla mainiten herkullinen – marjaviinimäisen tanniininen sour ja karamellinen vahva belgiale samassa paketissa. Ei negatiivisia iän merkkejä. Belgialen karamellisuus tuntuu jotenkin ”tiivistyneen” jättäen sour-puolelle nyt enemmän tilaa makupaletissa. Maku on makeahko, kirsikkainen ja samalla loppua kohti happaman kuiva. Alkoholikin lämmittää. Viinimäisyyttä ja tammisia tanniineja. Huikeaa olutta, ei mitään valittamista. Tuoreen kovahkot hiilihapot ovat nyt asettuneet ja kaikki on harmoniassa. Maku ei ole liiemmin elänyt, mutta on siis vähintään yhtä hyvä kuin aina ennenkin – nyt vaan ehkä vielä nautittavammassa kontekstissa.

Kotiolut: Panimo Duuni Jussi Brown

0 kommenttia
 
Rauman kansalaisopistolla pitämäni kotiolutkurssi polkaistiin tänään käyntiin laitteistoon tutustumisen ja reseptin suunnittelun merkeissä. Illan teemaan sopii hyvin kaivella jo toissa viikonloppuna maistetun Panimo Duunin Jussi Brownin reittausvihkoseen hämärässä kodassa, mutta vakain ottein, kirjailtu arvio esiin. 

Duunin jyväskyläläisduon Brown Alen perusversio maistui keväällä erinomaisen hyvin ja nyt tarjolla juhannusta varten koivunlehdillä ja pyökkisavumaltaalla tuunattu versio. Ehkä pienoisia eroja reseptissä muutenkin, mutta pohjimmiltaan siis samalla teemalla. Keväällä maistettu perusversio oli 5,1% vahvaa, tämä 5,5%.

Valmistajan ilmoittama resepti: 
Maltaat: Pale Ale, Chocolate, Cara Belge, Cara Amber ja Pyökkisavustettu Pale 
Humalat: EKG, Centennial, Chinook ja bonuksena Koivunlehtiä (joskin niin vähän, ettei ne taida sieltä edes maistua) 
Hiiva: WYEAST 1469 West Yorkshire Ale

Kaunis, syvän punaruskea ja kirkas olut. Hienoiset hiivasakat jätin ensi alkuun kaataessa tietysti pulloon, kuten tapana on. Tuoksussa on hyvä kevyen paahteinen, leipäinen ja maitosuklainen maltaisuus. Pyökkisavua ja koivunlehtiä siis reseptissä, mutta ei en niitä erityisemmin tuoksusta noteeraa - enkä varsinkaan löytäisi, ellen tietäisi niitä olevan. Centennialin kukkeaa greippiä sen sijaan tulee kauniisti aromiin. Kokonaisuus on oikein hyvä, kuten perusversion perusteella odottaa saattoikin.  Maku on myös hyvä ja jälkivedossa voi ainakin kuvitella aistivansa pientä "saunavihtaa". Savuisuutta löytyy myös - sitäkin maun loppupuolella. Ainoassa tuntemassa koivunlehtioluessa, eli Vakka-Suomen Prykmestar Suvissa lehtimäisyys tulee myös makuun selkeimmin esiin nielaisun jälkeen. 

Tämä mallasrunko on kyllä oluen tähti! On karamellia, on paahteisuutta, on vivahde suklaata, on leipäisyyttä, mutta mitään ei liikaa eikä liian vähän. Humalointi tekee myös hyvän työn ja tasapainottaa kokonaisuuden. Toimii kuten perusversiokin aiemmin. Uudet "tuningmausteet" ovat enemmän kuriositeettina mukana eli eivät liiemmin vahvista, mutta eivät heikennäkään toimivaa kokonaisuutta. Resepti siis erinomainen ja toteutus tuttua briljanttia tasoa. Kiitos tästä Jyväskylän suuntaan!

Olutarvio: Nøgne Ø India Pale Ale

0 kommenttia
 

Nøgne Ø India Pale Ale

Panimo: Nøgne Ø, Norja (Grimstad)
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 7,5%
Saatavuus: Arvioitu pullo saatu panimolta

Kuten eilen raportoitiin, kävi veljeni Timo vierailemassa tällä norjalaisella huippupanimolla ja treidasi sieltä mukaansa pullollisen tätä veret seisauttavaa India Pale Alea. Veret seisauttavaa siksi, että tämä oli aikanaan minulle se ensikosketus siihen, mitä kunnon tuore IPA on ja sehän on tietysti sitä itteään, eli hekumaa! Humalamehuneitsyys meni joskus 2007 kieppeillä eikä paluuta ole ollut. Nykyään tosin perspektiiviä on aivan eri tavalla, kun tyylin edustajia on maistettu pisin ja poikin ja tehty reilut sata litraa hyvää kamaa itsekin. Nyt kysymys kuuluukin, että iskeekö tämä ensirakkaus vielä niin lujaa kuin aikanaan? Tuoreudesta iskevyys ei ainakaan jää kiinni, sillä velipoika kiikutti pullon, joka on 17.8, eli alle kuukausi sitten pullotettu. Kuvasta päiväykset näkyy huonosti, mutta livenä zoomailtuna saa jotenkin selvää.


Resepti lienee pysynyt samana läpi vuosien. Brittiläistä Maris Otter ohramallasta säestettynä münich- ja karamellimaltailla sekä vehnällä. Humalalajikkeina jenkkiläiset Chinook ja Cascade. Hiivana brittityylinen ale-hiiva. Vahvuutta on 7,5% ja katkerot ilmaiseva IBU-arvo on 60.


Utuisen läpinäkymätön olut, joka on vaahdoltaan runsas ja pitsikäs. Tuoksussa on Cascaden tuttua tuoretta sitrusmaisuutta ja kukkaketoa sekä runsaan pihkaista mäntymetsän meininkiä. Mallaspohja ei erityisemmin ota roolia, mikä on IPAssa hyvä ennusmerkki - humalille osataan antaa tilaa, kuten pitääkin. Maku on pihkainen, havuinen, hieman toffeinen ja sitten vasta sitrusmainen. Hedelmäisyys ei ole aivan muistikuvien kaltaisen pirteää, mutta vastavetona havuista purentaa löytyykin sitten hamaan tappiin asti. Suutuntuma on öljyinen, keskitäyteläinen ja sopivan maltillisen hiilihappoinen. Hyvää on, mutta ei nyt nostata samanlaista hekumaa kuin aiemmin - näiden humalapommien yllätysmomentti on toki kadotettu jo aikaa sitten, joten ei olisi reiluakaan odottaa ensihuuman kaltaista efektiä. Hyvää tämä on, peräti erinomaista, mutta ei siis enää kaikkien aikojen kovinta.

Leuat loksauttavaan "touhutippa housuun" tasoiseen IPA-nautintoon on kaupallisistä viimeksi yltänyt kesällä nautittu ja vain facebookiin "arvioitu" Pizza Port Swami's IPA. Harmittavasti facebook näyttää kadottaneen kaikki postaukset, joihin olen liittänyt useamman kuin yhden kuvan. Kuvat kyllä löytyy timelineltä, mutta ei enää alkuperäistä postausta teksteineen. Noh, Swami's oli kuitenkin aivan todella brutaalisti katkeroitu, mutta silti hedelmäinen. Extremekamaa, mutta puhtaasti sitruspedillä tarjoiltuna. Tämä Nøgne Ø:n IPA on tasapainoisempaa suuntausta ja asettuu omalla arvoasteikollani sinne Maku IPAn rinnalle. Varmasti ostelisin silloin tällöin jos Alkosta saisi.

Kiitos Timolle pullosta!

Yhteenveto

Tasapainoinen IPA
ARVOSANA: 9-

Vieraskynä: Veljeni Timo panimovierailulla Nøgne Ø:llä

0 kommenttia
 
Panimo on tässä rakennuksessa.

Veljeni Timo lomaili Norjassa ja vieraili maan suurimmalla pienpanimolla Nøgne Ø:llä, joka tunnetaan lukuisista huippuoluistaan. Seuraavaksi tarinaa panimovierailusta miehen omin sanoin.

Timo ja tuliaiset Raumalla

Päivällä puhelu Nøgne Ø:n suuntaan, että olisimme ystäväni Jounin kanssa tulossa mielellämme tutustumaan panimoon, panimon toimintaan ja tietysti panimon tuotteisiin. Meidät toimitettiin lämpimästi tervetulleiksi jo puhelimessa. Vierailupäiväksi valikoitui samainen soittopäivä eli 8.9, jolloin tarkoituksemme oli myös ajaa Norjan Kristiansandista Tukholmaan rapiat 10 tuntia. Tämä luonnollisesti vaikutti myös siihen, että maistelu tulisi panimovierailulla jäämään hyvin ohkaiseksi.



Nøgne Ø:n panimo sijaitsee Grimstadissa eli käytännössä matkamme varrella, joten panimovierailu oli tietyllä tavalla myös itsestäänselvyys. Saavuimme panimolle noin kolmen tunnin varoitusajalla. Tulimme panimolle virallisen aukioloajan jälkeen, koska olimme kevyesti myöhässä päivän aikataulustamme. Tämä ei kuitenkaan panimolla haitannut, sillä heillä oli keittopäivä menossa ja päivä tulisi Toalla (Rolf Tore), Tore Nybølla ja Brock Bennettillä venymään iltaan joka tapauksessa. Saavuimme panimolle 17.00 aikoihin ja näimme Toan työntouhussa panimon puolella. Infossa oli Toren ja Edvardin puhelinnumerot, joista soitimme Torelle ja hän lupasi olla takaisin panimolla alaskalaisten panimohenkilöiden kanssa noin 20 minuutin sisään. Kehitteillä on siis yhteinen olut ja Tore oli hakemassa näitä henkilöitä lentokentältä. Tästä projektista emme kuitenkaan kuulleet enempää, emmekä viitsineet liiaksi myöskään udella. Kertovat enemmän kun kerrottavaa on. 



Toren ollessa lentokenttäkeikalla rupattelimme paikalla käymään tulleen panimon oppaan Stefanin kanssa, joka sattui paikalle sattumalta vain hakemaan kotiinsa hieman tarvikkeita kotioluen valmistukseen. Haku onnistuu kuulemma vain siten, että kirjoittaa lapulle mitä ottaa ja homma on selvä – free of charge siis. Keskusteluun liittyi myös Kurabito Brock Bennett, joka maistatti Jounilla juuri työstämäänsä Sakea. Itse olin kuskin roolissa ja maistaminen jäi pelkän haistamisen tasolle. Toiminta oli siis leppoisaa keskustelua ja valmistuksen seuraamista itse pomoa odotellessa. 



Tore saapui paikalle ja hän tokaisi alaskalaisille vierailleen, että palaa asiaan heidän kanssaan kohta, sillä hän haluaa jutella lyhyesti meidän kanssamme. Pidimme keskustelun hänen kanssaan aivan tarkoituksella lyhyenä. Tuli jotenkin huono omatunto, että ihmiset lentävät Alaskasta asti Etelä-Norjaan ja kun he saapuvat panimolle, niin me menemme heidän edelleen. Tosin kertoohan tämä siitä, että hän on kovin kiinnostunut asiakkaiden mielipiteistä ja kokemuksista. Tullessaan hän tiesi jo, että itse blogisti ei ole paikalla vaan blogistin veli ja hänen ystävänsä – tämä ei silti näkynyt missään. Lämmin vastaanotto ja kyselin hieman panimon historiasta ja nykymenosta, mutta toivotimme hänelle melko pian hyvää onnea ja ohjasimme tuttavallisesti työntouhuun alaskalaisten kanssa. Mukaan hän antoi kuitenkin 4 pulloa olutta, joista kaksi veljelleni ja yhdet meille molemmille. 

Sake -panija Brock Bennett

Olin jo aiemmin saanut kuulla ystävältäni, jonka luona olimme Norjassa viikon ajan, että Nøgne Ø on kovin kiinnostunut laajentamaan markkinointiaan Suomeen ja he ovat kiinnostuneita kaikenlaisista mahdollisuuksista saada tuotteitaan esille. Tore totesi myös heti alkuun, että kiertäkää, kuvatkaa, kysykää ja tutustukaa kaikkeen mihin haluatte aivan vapaasti, sillä heillä ei ole mitään salattavaa. Kiersimme siis omatoimisesti panimossa ja katselimme paikkoja. Samaiselle norjalaisystävälleni olin myös ottanut Suomesta mukaan erilaisia panimotuotteita, joista jäljellä oli panimovierailun aikaan muutama Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko (Pils, Lager) sekä Oiva siideri. Nämä tuotteet päätimme jättää Torelle ns. vastalahjana. Näitä kahta panimoa yhdistää se, että molemmat ovat omien maidensa suurimmat pienpanimot. 
 
Panomies Rolf Tore (Toa)

Toa (panija) teki juuri oluiden pohjia, joista olisi tarkoitus jatkaa alaskalaisten kanssa sitten huomenna. Hänen kanssaan juttelimme lähinnä Stouteista ja Portereista (joista itse kovasti pidän), mutta kysäisin häneltä myös mitä mieltä hän on Hansaan yhdistymisestä (Hansa Borg osti Nøgne Ø:n enemmistön vuonna 2013). Hän näki sen ennen kaikkea hyvänä asiana. Hansa omistaa muistaakseni noin 53 % Nøgne Ø:stä, mutta ei vaikuta Grimstadin panimon toimintaan juuri mitenkään. Tämä pienpanimo on nyt ja tulevaisuudessa Nøgne Ø:n oma leikkikenttä, jossa he voivat testata ja tehdä juuri sellaisia oluita kuin he itse haluavat. Hansa mahdollistaa vain suuremman volyymin ja jakeluketjun. Muutamia oluita Hansan Kristiansandin panimolla tullaan varmasti myös tekemään, sillä ovathan astiat paljon suurempia siellä. Tulevaisuus näyttää, onko sillä vaikutusta makuun. 



Yleisesti ottaen Nøgne Ø:n panimolla on äärettömän ystävällistä väkeä, joka vaikuttaa myös äärettömän motivoituneelta. Laki valvoo ja määrää Norjassakin panimoja hyvin rankalla kädellä ja en tosiaan harmikseni pystynyt ostamaan panimon Imperialeja mukaani. Haluaisivat myydä ja antaa, mutta eivät vain voi, koska joutuvat vaikeuksiin. ”Vastalahjapolitiikkana” vaihdoimme kuitenkin parit tuotteet ja sen pitäisi olla ihan ”all fine” -tyylistä toimintaa.

Olutarvio: Kukko Tuima

1 kommenttia
 

Kukko Tuima

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi (Laitila)
Oluttyyli: Vahva lager
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (2,49€ / 0,33l)

Olvi Tuplapukki ja Karhu Tosi Vahva ovat Alkon myydyimpien oluiden listauksissa aina top vitosessa. Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tunkee nyt samoille markkinoille uutuusoluellaan Tuimalla. Vaalea lager, eli niin sanottu viinalager on kyseessä, mutta on tämä sentään täysmaltainen tuote. Reseptissä pelkkiä pilsnermaltaita, mutta panimo kuvailee tuotetta kotisivuillaan meripihkanpunaiseksi... Panimon mukaan katkeroita 27 EBU, mutta Alkon mittauksessa 12,6 EBU - näissä on aina heittoa ja usein tosiaan niin, että Alkon labrassa mitattu arvo on pienempi. Humalina Magnum ja Saaz. 


Kirkas, vaahdoltaan maltillinen olut. Eikä se nyt ihan meripihkanpunaiselta lasissa tosiaan näytä. Tuoksussa on puhdasta viljavaa mallasta ja hieman alkoholin makeaa tuntua, mutta ei kuitenkaan viinaisuutta. Ei ollenkaan huono tähän tyyliin, mutta toisaalta ei kyllä paljoa annakaan. Olut on suussa melko täyteläinen, mallas maistuu, samoin alkoholin vieno lämmittävä makeus. Paletissa ei oikeastaan ole mitään muuta, mallasta ja alkoholia. No, kyllä siellä pieni katkeron näykkäisykin tulee, mutta runko peittää siitäkin terävimmän kärjen. Puhdaspiirteinen, peräti harmiton, mutta toki rungoltaan tuhti, eli ei ihan vaivattomin janojuoma. Plussaa puhtaudesta, miinusta siitä, ettei oikeastaan maistu kuin maltaalta.

Yhteenveto

Yksinkertainen
ARVOSANA: 6½

Olutarvio: Baladin Nazionale 2014 - täysin italialainen olut

0 kommenttia
 

Nazionale 2014

Panimo: Le Baladin, Italia
Oluttyyli: Blond Ale
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Ostopaikka Saveur-Biére

Baladin on mielenkiintoinen italialaispanimo, joka kasvattaa ison osan käyttämistään mallasviljoista ja humalista itse. Panimosta tarkempaa tietoa tässä aiemmassa jutussani. Keskitytään tällä kertaa enemmän tähän olueen, joka on täysin italialaisista raaka-aineista valmistettu - tähän tietysti nimi ja italian lipun väreihin verhottu etikettikin viittaavat. Resepti panimon mukaan tarkoituksellisen simppeli - ohramallasta, humalaa, vettä, hiivaa ja mausteina bergamotti ja korianteri. Bergamotti on itselleni hieman oudompi, joten piti tutkia. Kyseessä on sitruspuu, jonka kuoresta saadaan öljyä: "Tämä hedelmän kuoresta puristettu bergamottiöljy on väriltään keltaista tai vihreää, kitkerän makuista ja sitrukselta tuoksuvaa." Tarina ei kerro, onko oluessa käytetty itse hedelmää, sen kuorta vai tätä öljyä, mutta väliäkös sillä - nippelitietous kun ei vaikuta oluen makuun. Pullon päiväys on 2/2017. Kenties siis pullotettu tämän vuoden helmikuussa ja nimessä oleva 2014 saattaisi olla raaka-aineiden satovuosi.


Läpinäkyvä, väriltään kultainen ja vaahdoltaan runsas olut. Tuoksu on ehtaa belgiblondea - päärynäistä hedelmäisyyttä, korianteria ja bonuksena kukkaista aromihumalointia. Oikein raikas ja miellyttävä. Hyvä meininki jatkuu maunkin puolella - tunnistettavan belgityylinen hieman mausteinen hiivaisuus, päärynäisyyttä, korianteria ja kukkaisuutta. Katkeroa on, mutta vain kepeän puraisun verran. Hyvä kokonaisuus ja erityisen hyvä raikkaus - yleisilme on miellyttävän kuivahko eikä makeus pääse raskauttamaan. Tykkään!

Yhteenveto

Raikas belgityylinen blonde
ARVOSANA: 8½

Olutarvio: Weihenstephaner Korbinian

0 kommenttia
 

Korbinian

Panimo: Weihenstephan, Saksa
Oluttyyli: Doppelbock
Alkoholipitoisuus: 7,4%
Saatavuus: Alko (4,49€ / 0,5l)

Saksalaiset laatuoluet ja syksyn pimenevät illat kuuluvat omalla kohdallani jotenkin automaattisesti yhteen. Saa olla vahvaa, saa olla tummaa ja saa nauttia isosta mukista. Maailman vanhimmaksi yhä toiminnassa olevaksi panimoksi itseään tituleeraavan Weihenstephanin Korbinian näyttää olevan Alkon syksyn uutuuksia. Täytyy myöntää, että en ole ollut täysin kartalla Alkon olutuutuuksista vähään aikaan ja tämänkin pullon ostin vahingossa! Silmäilin siinä hyllyllä vahvempia vehnäisiä, Aventinuksia ja mitä näitä nyt on, päätyen sitten kuitenkin pitkästä aikaa tähän Weihenstephanilaiseen, joka oli siinä muiden joukossa. Ajattelin siis ostavani weizenbockia, mutta Weihenstephanin vehnäbock on tietysti vanha tuttu Vitus. Sitäkin olisi hyllyssä ilmeisesti ollut. Kotona sitten kaatelin oluen fiilistellen vehnislasiin ja katselin, että onpas kirkasta tavaraa - etiketin silmäily paljasti erheen tietysti heti. Dunkles Starkbier, Doppelbock. No niin... totesin, että erehtyyhän sitä meikäläinenkin joskus, mutta tämä erehdys oli toisaalta varsinainen onni - kyseessä on nimittäin aivan pirun hyvä olut! Ostan uudestaankin ja silloin kyseessä ei ole vahinko.


Tumman punaruskea, läpikuultavan kirkas ja vaahdoltaan runsas olut. Tuoksu on runsaan maltainen - suklaisuutta ja saaristolaisleipää todella nautinnolliseen tapaan. Yllättävän paljon erottuu myös aromikkaan kukkaista humalaa. Oijoi! Huikean hyvä tuoksu - mallas, mallas über alles! Suussa olut on täyteläinen, makeahko ja runsaan maltainen. Oikein makeaa imelälimppua kevyellä paahteella ja suklaisuudella. Pikkunäppärä katkero ja mukavan aromikas humalointi siihen kylkeen niin avot. Loppuliuku lämmittää lempeästi. Erittäin nautinnollinen olut. Olen tätä aiemminkin maistanut, enkä ole silloin osannut täysin arvostaa, mutta nyt toimii ja toimii hyvin! Syksysesonkiin todellakin enemmän kuin paikallaan. Makeaa on, eli makeuskammoiset välttäkää. Ei sovi myöskään katkerohakuisille, mutta jos mallas maittaa niin tässä nestemäistä ja ravitsevaa leipää sinulle.

Yhteenveto

Runsaan maltainen, tasapainoinen ja lempeän lämmin
ARVOSANA: 9

Kotiolutta: Käsityöläispanimo Kapo Finéjovický Finvar Limited Citra Edition

0 kommenttia
 
Tampereen Pispalasta ponnistava kotipanimo Käsityöläispanimo Kapo toimitti muutaman kotioluen meikäläisen maistettavaksi. Otin setistä viime perjantaina videomaistoon Ritari Porterin ja nyt seuraavaksi käsittelyyn Citralla humaloitu vaalea lager, jonka esikuvaa ei tarvitse etiketin perusteella kauaa miettiä. Takaetiketissä mainitaan Saaz, mutta oluessa on kuitenkin käytetty vain Citraa.

Vahvuutta etiketin mukaan 5,2% ja katkeroa maltilliset 26 IBUa, joka toki on vaalealle lagerille tyylinmukainen lukema. 
 


Kultainen, absoluuttisen kirkas ja vaahdoltaan keskiverto olut. Tuoksu ei valitettavasti ole aivan kondiksessa. Siinä on tiskirättimäistä ja juustomaista aromia, joka tekee siitä tunkkaisen. Sitrusmaista humalointia tulee hieman, mutta kokonaisuus on virheellinen. Juustomaiset aromit saattavat johtua vanhentuneesta humalasta. Tiskirättimäiseen tuoksuunkin olen kaupallisissa törmännyt, mm. parissa witbierissä. Maku on parempi. Siinä on hieman diasetyylimäistä tshekin tuntua ja maltaisuutta, mutta sitten kun humaloinnin pitäisi iskeä aromit tiskiin, tarjotaan tätä tuoksusta tuttua juustomaista ja tiskirättimäistä tuntumaa. Humalissako sitten vika? Näin kirjallisuus juustomaisuudesta väittäisi, mutta omaa kokemusta asiasta ei ole. Kirkasta on ja nättiä kotiolutta, mutta ei nyt viallisuutensa vuoksi toimi kunnolla.

Reittaus-TV Episodi 41: Maistelussa kolme tummaa kotiolutta

0 kommenttia
 
Synkkä on Huuhkajien "kaikkien aikojen karsinta". Synkkä on syyskuinen ilta ja synkkiä ovat oluetkin. Otin samalla rysäyksellä maistoon kolme eri olutta. Kaikki kotivalmisteisia ja kaikki tummia.

Maistelussa mukana Sun Brew Velvet (Rauma/Nokia), Käsityöläispanimo Kapo Ritari Porter (Tampere) ja Panimo Duuni Kahvistout (Jyväskylä).

Olutarvio: Abbaye des Rocs Triple Impériale

0 kommenttia
 

Triple Impériale

Panimo: Brasserie de l’Abbaye des Rocs, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 10,0%
Saatavuus: Ostopaikka Saveur-Biére

Abbaye des Rocsin Brune iski aikanaan lujaa. Sen jälkeen on panimon olut ollut aina varma valinta joko lasiin olutravintolassa - silloin harvoin kun oikeasti käyn jossain - tai ostoskoriin nettikaupassa. Kerran sitten Saveuria selatessa vastaan tuli tämä Triple Imperiale, jota ei siis todellakaan harkittu kahta kertaa. Ostin samalla kertaa heti kaksi pulloa, joista toinen kypsyy nyt rauhallisesti kellarissa. 10% belgiale kyseessä. Panimon kaikki oluet ovat kotisivujen mukaan ilman sokeria pantuja, eli siinä mielessä jopa hieman epätyypillisiä - vahvoissa belgeissä kun on usein erilaisia sokereitakin mukana.


Tumman punaruskea, lasin alaosasta läpinäkyvä ja vaahdoltaan runsas, mutta nopeasti katoava – vain pieni kerros jää koristamaan oluen pintaan. Tuoksu on runsaan rusinainen, kuivahedelmäinen, aavistuksen banaaninen ja anismaisen lämmittävä. Mukana on myös pieni maalaismainen kuivuneen lannan vivahde. Maku on makeahko, lämmin ja mausteinen. Rusinaa, hieman portviinin vivahteita, kevyesti anista ja banaania. Hieman oman sahtibelgireseptini tunnelmia. Jälkimakuun jää edelleen makeutta , kuivahedelmäisyyttä ja runsasta rusinaisuutta. Lienee yksi rusinaisimmista maistamistani, kenties. Voimakkuus pelastaa paljon – makeus ei tahmaa ja kun alkoholikin pysyy peitossa niin kokonaisuus on varsin hyvä. Onneksi ostin toisenkin pullon, sillä kypsytyspotentiaalia mielestäni on.

Yhteenveto

Lämmin, makea, miellyttävä
ARVOSANA: 8½
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...