Resepti: Reittausblogin Aprikoosi Wit

18 kommenttia
 
Tässä resepti erittäin kesäiselle ja raikkaalle witbierille. Innoituksen tämän reseptin kehittelyyn sain Pub Winstonin Pienpanimo-olutjuhlilla vuonna 2014, jossa Beer Hunter's tarjoili Apricot Alea, joka oli aprikooseilla maustettu pale ale. Tykkäsin aivan sikana. Sen verran haastattelin tekijää, että aprikoosit oli tosiaan lisätty keiton loppupuolella ihan sellaisenaan kattilaan ja määräkin oli hulppea, en nyt enää muista paljonko litraa kohti, mutta paljon. 


Ajattelin aprikoosien sopivan mainiosti kesäiseen witbieriin, joten kehitin alla olevan reseptin. Mallaspohja on suoraan sama kuin kehittelemässäni Testowitissä - toimivaa ei ole syytä vaihtaa. Myös hiiva on sama kuin Testossa. Humalaksi valitsin pelkkää Cascadea, jonka rooli oluen makupaletissa on kuitenkin pieni, koska halusin mausteiden maistuvan kunnolla.

Olut on raikas ja witbierille ominaisen makuinen - kuin Hoegaardenia, mutta selkeällä aprikoosimaisella vivahteella, joka korostuu loppu- ja jälkimaussa. Tästä oluesta tuli yksi lemppareistani kertaheitolla ja tulen varmasti toistamaan reseptin useita kertoja. Harmittavasti pistin ensimmäisen erän kokonaan kegiin, joten en ole saanut pulloja läheteltyä blogitovereille maistettaviksi, mutta kenties seuraavasta erästä sitten.
 
Aprikoosi Wit
 (Witbier)

Speksit:
Original Gravity (OG): 1.050
Final Gravity (FG):    1.010
Alcohol (ABV):         5.24 %
Colour (EBC): 8.4
Bitterness (IBU):  26.6

Maltaat:
51.79% Wheat Malt
41.43% Pilsner
3.46% Kaurahiutale
3.31% Viking Munich 18 EBC

Humalat:
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 15 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)

Mausteet:
11.1 g/L Aprikooseja @ 0 Minutes (Boil)
1.0 g/L Korianterin siemeniä (murskattuna) @ 0 Minutes (Boil)
1.4 g/L Sweet Orange Peel (Appelsiininkuori) @ 0 Minutes (Boil)

Mausteet lisätään "flameoutissa" eli samalla kun keittolevy sammutetaan ja annetaan uuttua kannen alla 30 minuuttia, jonka jälkeen mausteet siivilöidään pois ja vierre jäähdytetään. Aprikooseina käytin säilykeaprikooseja, joista valutin sokeriliemen pois ennen kattilaan laittamista. Korianterin siemenet murskataan.



Aprikoosit

Mäskäys:
60 minuutin mäskäys 69°C.

Käyminen:
Hiivana WLP400 - Belgian Wit Ale ja lämpötila 20-22 astetta. Annetaan käydä loppuun ja pullotellaan. Jälkikäymissokeria oman maun mukaan, itse käytin 5,5g / litra.

18 kommenttia:

  1. Jätitkö aprikoosit käymisastiaan pullotukseen saakka vai sen puolituntinen jälkeen pois?

    VastaaPoista
  2. Tätä olis tarkoitus kokeilla mahdollisesti jo ensi viikolla ja samalla kokeilen myös nestehiivaa ensimmäistä kertaa. Omat eräkoot jäävät kattilan takia 8-10l tienoille, joten pohdin mahdollisuutta käyttää whitelabsin hiivoja kahdessa erässä. Koitin heidän sivuiltaan ja googlailemalla kattoa tuloksetta, sattuisiko olemaan parempaa tietoa hiivojen säilyvyydestä avattuna?

    Suunnitelmissa olisi siis käyttää puolet hiivasta tuota tehdessä, ja jos uuden erän tekisi parin viikon sisällä niistä lopuista. Tai vaihtoehtoisesti pitchata oikea määrä ekaan satsiin, heittää loput mäkeen ja käyttää hiiva käymisastiasta uudestaan. Eiköhän tuo toki myös kokeilemalla selviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse tehnyt tätä nyt kaksi erää ja molemmat samalla hiivalla. Ekaan kaadoon koko putkilon, jonka sitten heti pesin ja desinfioin. Otin sitten oluen valmistuttua samaan putkiloon pöntön pohjalta hiivat talteen. Putkilo jääkaappiin ja parin kuukauden päästä toinen satsi tulille. Hienosti kävi ja onnistui yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin satsi.

      Poista
  3. Kuinka kauan kesti, että kävi loppuun käymisastiassa? Kuinka kauan pidit kegissä ennen nauttimista? Tai milloin oli mielestäsi parhaimmillaan?

    VastaaPoista
  4. Viikossa kävi loppuun, mutta taisin antaa olla pöntössä yhteensä kaksi viikkoa. Kyllähän tällainen on heti kuosissa kun siinä on hiilihapot, ainakin omasta mielestäni. Ei ole syytä kypsytellä.

    VastaaPoista
  5. Moi!
    Osaatko sanoa, miten systeemi muuttuu, jos nestemäisen hiivan korvaa vastaavanlaisella Belgian Wit -hiivalla? Esim. Mangrove Jack's Belgianilla? Vaikuttaako oleellisesti makuun tms.? Kiitos loistavasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän hiivan rooli maun tuottajana tässä reseptissä on merkittävä, mutta eiköhän kuivahiivakin homman hoida ihan yhtä hyvin.

      Poista
  6. Voiko käyttää kaupasta saatua korianterijauhetta?
    Ps. Ei tarvitse vaiheittain mäskäystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai sitäkin voi käyttää, mut en tiedä miten vaikuttaa annostukseen. Sitä ehkä riittää pienempiki määrä.

      Monivaihemäskäyksen voi kopsata jostain toisesta wit-reseptistä jos kokee tarpeelliseksi, omassa prosessissani se on hankalaa.

      Poista
  7. Moro!
    Onnistuuko tuolla hiivalla jos kaataa vain vierteen sekaan vai tarvitaanko startterin teko? Teen noin 9 litran erän.

    VastaaPoista
  8. Terve, tätä reseptiä olisi huomenna tarkoitus lähteä kokeilemaan. Hiivan tiimoilta löysin White Labsin oman taulukon annosteluun, mutta myönnettäköön etten ymmärrä siitä juuri mitään:
    https://www.whitelabs.com/sites/default/files/sizingchart.png
    Ostin 40 ml:n pussin. Ensimmäinen olutkokeiluni onnistui muuten, mutta vehnäoluesta tuli aivan liian hiivainen, kun laitoin kuivahiivaa koko pussin enkä tajunnut mitata tarkkaa määrää. Miten olet tässä reseptissä hiivan suhteen tehnyt?
    Korianterinsiemenet myöskin tilasin kokonaisena, lieneekö suurta merkitystä murskaako ne ennen lisäystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Vetäsin omaan noin 13 litraiseen satsin tuon koko määrän hiivaa ja se toimi hyvin. Laittaisin koko määrän, ellei satsin koko ole sitten huomattavasti pienempi (pitkälti alle 10 litraa).

      Korianterinsiemenet murskattuna, sanoo ohje :)

      Poista
  9. Olisikohan ihan hullua jos tätä ohjetta kokeilisi kuivatuilla aprikooseilla, sellaisilla tahmeilla? Niitä olisi kaapissa ja omaisivat kenties hieman "aidomman" aprikoosin maun kuin sokeriliemessä olevat serkkunsa

    VastaaPoista
  10. Terve! Hyvä kuuloinen resepti ja viinein tuli tehtyä itsekin. Braumeisterilla keiteltiin ja kaurahiutaleita ei laitettu, muuten reseptin mukaan. OG oli 1.050. Mutta ihmetystä herätti kun se kävikin niin pitkälle: FG 1.004 noin 3 viikon jälkeen. Mistäköhän tuo johtui?
    Nyt pullossa ja parin viikon päästä maistellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa a, vaikea sanoa, mahdollisuuksia on monia mäskäyslämmöistä ja käymislämmöistä infektioon asti. Maku ratkaisee, eikös siitä hyvää tule.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.