Olutarvio: Suomenlinnan Svartön Vehnä

0 kommenttia
 

Svartön Vehnä

Panimo: Suomenlinnan Panimo, Suomi (Vantaa)
Oluttyyli: Dunkelweizen (Tumma vehnäolut)
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alko (4,19€ / 0,5l)

Viimeisestä blogimerkinnästä on aikaa viisi päivää. Jännää että niin vähän, sillä aika tuntui jo pitkältä. Otin puolivahingossa miniloman kirjoittamisesta, kun koko viikonloppu meni Raumalle järjestetyn Rantafutisturnauksen parissa pelaillen, tissutellen, saunoen ja rentoutuen. Olutta tuli nautittua litramääräisesti aika reilusti, sehän on hyvää palautusjuomaakin kuulemma, mutta blogimerkintöjä näistä ei siunaantunut. Urquellia taisi eniten mennä, eli aivan Koff-mieheksi en sosiaalisessa paineessakaan alistunut. Reittaajan on toisinaan hyvä rentoutua raskaan blogivelvollisuuden painostuksessa. Nyt olen kuitenkin jälleen täällä ja tällä kertaa arvioinnissa Suomenlinnan Panimon alkukesästä Alkoon tullut tummempi uutuusvehnä.

Helsingin Suomenlinnassa toimiva panimoravintola laajensi tuotantoaan vuonna 2013, kun Vantaan Nikinmäkeen rakennettiin isommat tuotantotilat. Nyt panimolla on siis tuotantoa molemmissa sijainneissa, mutta pullokama tullee käytännössä kokonaan Vantaalta. Panimon kotisivuilta en olutta löytänyt ja Alkon sivutkin ovat oluen raaka-aineista vaitonaisia. Noh, vehnäoluessa nyt yleensä on ohramallasta, vehnämallasta ja ripaus humalaa. Katkeruutta Alko on mitannut tyylinmukaisen vähän, eli noin 22 EBUa.



Sameahko, tummanruskea olut, jonka vaahto jää vehnikselle epätyypilliseen tapaan niukaksi ja katoaakin melko nopeasti. Lasi oli kyllä puhdas, eikä vaahto jäänyt kuplina sen reunoille "roikkumaan". Vaahdon niukkuus kuulunee siis ominaisuuksiin.

Tuoksu on aluksi dunkelweizenmainen - vehnähiivan jopa hieman sahtimaista aromia ja hieman imelää saaristolaisleipää. Tuoksun jälkinosteessa mukaan kohoaa hieman yllättävää portterimaista suklaisuuttakin. Maussakin on paahdetta ja suklaata ja ne kohoavat peräti perusvehniksen piirteiden yläpuolelle. Maun alkupuoli koostuu heti paahtomaltaasta ja suklaisuudesta kevyellä kahvihöysteellä. Keskivaiheilla neilikkaa ja kevyttä banaanimaisuutta, jotka ovat tyypillisiä vehnäoluthiivan tuottamia käymisaromeita. Lopussa suklaa tekee paluun pehmeänä ja hieman kaakaomaisena. 

Katkero on kevyt ja hiilihappojakin normaalisti, vaikka vaahto tekikin katoamistempun. Jännän paahteinen tulkinta dunkelweizenista, mutta sopii hyvin omaan makuuni. Hidasta siemailtavaa hyvän kirjan kera.

Yhteenveto

Jännän paahteinen tulkinta dunkelweizenista.
ARVOSANA: 8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.