Kotiolutta: Puolikuun Panimo Frisbee All Day Summer Ale

0 kommenttia
 
Hannu Peltosen kotipanimo, Puolikuun Panimo, aloitti oluiden valmistuksen minun pussimäskäysohjeideni innoittamana tämän vuoden helmikuussa. Hannu halusi lähettää olutta maisteltavaksi myös minulle ja toki otin näytteen ilolla vastaan. 

Hannu kertoo oluen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä saatekirjeessään:
Minulle kaikessa gastronomiassa laatu on aina korvannut määrän - ja myös alkoholin määrän juomassa. Halusin tehdä mahdollisimman hyvää olutta. Taloudelliset realiteetit oli kuitenkin otettava huomioon. Braumeisterin kaltaiseen automatiikkaan ei ollut tuolloin eikä ole juuri nytkään vaadittavia varoja. Ajattelin asian siten, että laadukas lopputulos ei voi pienissä valmistusmäärissä olla merkittävissä määrin kiinni laitteiston tekniikasta ja nyt jälkeenpäin olen yhä samoilla linjoilla.

Olut on maistunut juomana aina, mutta merkittävä muutos mieltymyksessä tapahtui maistettuani ensimmäistä kertaa jenkkihumaloitua olutta. Kyse oli massatuotetusta Sinebrychofin toimesta lisenssillä valmistetusta Brooklyn American Alesta. Ihmettelin miten en ollut tällaiseen raikkaaseen, hedelmäiseen ja tuulahduksen greippiä tarjoavaan oluttyyppin törmännyt koskaan aikaisemmin. Mietohan se on kaikin puolin, mutta ero kotimaiseen peruslageriin oli merkittävä. Mietinkin tuolloin, että miten näin hyvä saunajuoma löytyi vasta nyt.

Harrastamista aloitellessani ajatuksenani olikin kopioida kyseinen olut kotipanimossani. Alkuun lähdin kuitenkin kokeilemalla yksinkertaisempia mallas-/humalayhdistelmiä. Hain oppia mistä sitä netistä vain oli saatavilla. Ajattelin, että American Alea kokeilen kloonata sitten kun olen saanut riittävää kokemusta mäskäämisestä ja keitosta prosessina. 

Ensimmäiset pussimäskäykset sitten ylittivätkin odotukseni lopputuotteen laadun osalta. Alkukesästä maistoin mökkireissulla uudestaan tuota Brooklynin markettituotetta ja petyin. Eihän siinä ollut makua lainkaan kuten niissä oluissa joita olin kevään mittaan kotona valmistanut - ja maistellut viimeiset kuukaudet.
Oluen resepti on varsin herkullisen kuuloinen. Mallaspohjassa on 50% Pale Alea, 25% vaaleaa spraymallasta, 15% Pilsneriä ja 10% Caramaltia. Katkerohumalointi on tehty First Wort Hoppingina, eli ensivierrehumalointina, Cascadella. Aromipuolella on Amarilloa, Cascadea, Citraa ja Columbusta. Kuivahumaloinnissa iso määrä pelkkää Columbusta. Kaikki humalat taattua jenkkikamaa. Vaikuttaa erittäin hyvältä paperilla. Vahvuutta oluella on 4,8% ja laskennallista katkeruutta 75 IBUa. Olut on pullotettu reilu kuukausi sitten, 17.7.2014.


All Day Summer Ale... ja aurinko paistaa parin sateisen viikon jälkeen kuin ihmeen kaupalla juuri silloin kun olen aikonut korkata tämän - eli perjantaina pitkän työviikon päätteeksi. Pistän tämän nyt helppoon paikkaa, ensipuraisuksi.

Kruunukorkki suhahtaa iloisesti ja vapauttaa hieman "gun smokea", joka katoaa hentoon tuuleen. Lasiin kaatuu vaaleaa kultaista olutta, joka vaahtoaa pirteästi. Sitten kun vaahto malttaa aloittaa laskeutumisen, jättää se paksua pitsikuviota lasin reunoille. Hyvin kirkastunutta, vain hieman utuista olutta - oikea kaunotar! Hannu olikin lisännyt keiton lopussa Irish Mossia vierrettä kirkastamaan.

Tuoksu on raikas ja sitrushedelmäinen. Vaalea mallasrunko tuntuu tuoksussa miellyttävän viljaisena ja rapean leipäisenä - ei karamellimaisuutta, eikä mitään tunkkaisuutta, vaan raikkaan sitrushedelmäisyyden juhlaa. Maku on myös raikas, puhdas ja pirtsakan sitrushedelmäinen. Todella onnistunut kokonaisuus, sen huomaa heti ensimmäisellä siemauksella ja toki tuoksukin jo antoi siitä osviittaa. Omat humalapläjäykseni ovat olleet aina hieman makeamman ja trooppisemman hedelmäisiä, mutta tässä nimenomaan jenkkisitrus nousee voimalla esiin - vaaleampi runko antaa sille mahdollisuuden, kun karamellisuus ei tule eteen. Katkeruutta kerääntyy kielenpäälle heti kun olutta siemaisee ja se pikkuhiljaa voimiaan keräillen jatkuu pitkään tiukan greippiseen jälkimakuun. Kokonaisuus pysyy kuitenkin jotenkin pehmeänä ja erittäin juotavana. Suutuntuma on kevyehkö ja hiilihappoisuutta on keskiverrosti. Todella siis puhdas ja raikas kokonaisuus - tämä kertonee siitä, että käymislämpötilat eivät ole olleet liian korkeat. Hiivan muodostamat käymisesterit nousevat esille vasta oluen lämmettyä ja silloinkin maltillisina - tämä sama ilmiö tapahtuu yhtälailla kaupallisissakin oluissa.  Nautin tästä suuresti, kuten varmasti Hannukin on tehnyt ja tekee vastakin. Vähintäänkin yhtä hyvää kuin Keisari 66 viime vuonna loistokkaimmilla hetkillään, mutta vielä kuivempana ja terävämpänä.

Onnittelut Hannulle todella hienosta oluesta! Mahtavaa myös kuulla, että olet päässyt laatimillani ohjeilla hyvään alkuun. Tällä reseptillä kelpaa tehdä toistekin.

Yhteenveto

Hienosti onnistunut jenkkityylinen olut
ARVOSANA: 8½

Kotipanijan starttisetti: kaikki mitä tarvitset yksinkertaiseen pussimäskäilyyn

21 kommenttia
 
Kirjoitin alkuvuonna pussimäskäysohjeet, jotka ovat toimineet inspiraationa ja sytykkeenä lukuisille uusille kotipanijoille. Saan kiihtyvällä tahdilla sähköpostiin ja facebookiin kyselyitä panimon tarvikkeista - mitä tarvitaan, mistä niitä saa ja mitä maksaa - tämä kirjoitus pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin.

Jos haluat aloittaa kotiolutharrastuksen, yksinkertaisin tapa on tietysti aloittaa oluiden teko valmiiden uutepurkkien avulla. Uutteiden kanssa pelailu on kuitenkin melko rajoittunutta, eikä niiden kanssa päästä vielä kovinkaan huikeisiin lopputuloksiin. Sanoisinko, että uutteilla pääsee helposti kelvolliseen lopputulokseen, mutta ei edemmäs. Oluiden tekeminen itse mäskäämällä - käyttämällä esimerkiksi kirjoittamiani pussimäskäysohjeita - on hieman työläämpää, mutta lähes yhtä helppoa ja lopputulos on taatusti parempi. Itse mäskäämällä pystyt myös kontrolloimaan lopputulosta aina maltaista lähtien, etkä ole uutepurkin tarjoaman pohjan varassa.

Pussimäskäykseen tarvittava laitteisto:
Huom! linkitän kaikki tarvikkeet vielä erilliseen listaan jutun loppuun.

Ihan ensimmäiseksi tarvitset kattilan ja sopivan keittolevyn. Kattiloissa isompi on aina parempi, sillä maksimi eräkoko määräytyy pitkälti kattilan mukaan, mutta silti kattilaa hankittaessa on otettava huomioon pari realiteettia.

a) Keittolevyn on jaksettava kiehuttaa lähes täyttä kattilallista
b) Jos mäskäät ohjeideni mukaisesti niin, että kattila on uunissa, on kattilan mahduttava uuniin

Ensin pitää löytää siis sopiva kattila. Itse tilasin kattilan Saksan Amazonista. Oikea hakusana saksankielisille kaupoille on "induktionskochtopf" ja hakua voi vielä tehostaa lisäämällä litramäärän perään. Sopiva kattila aloittelijalle peruskeittiöön lienee 15-20 litrainen (jos käytettävissä on induktioliesi). Itselläni on 17-litrainen kattila ja induktioliesi jaksaa hyvin kiehuttaa vaikka täyden kattilallisen. Kattilaa varten on varattava noin 60-70 euron budjetti (kattila + postikulut).

Omiin ja blogiini kommentoineiden kokemuksiin perustuen normaali perusliesi ei jaksa kovinkaan hyvin, jos ollenkaan, kiehuttaa yli kymmenen litran meneviä määriä. Tässä vaihtoehtona on keittää olut useammassa kattilassa yhtä aikaa, mutta ota huomioon, että nestettä myös haihtuu tällöin enemmän haihtumispinta-alan ollessa suurempi. Keraaminen keittotaso jaksaa hieman paremmin, mutta induktioliesi on aivan suvereeni ykkönen. Itselläni on keittiössä induktioliesi, mutta ostin silti oluen tekoa varten erillisen induktiokeittolevyn - se antaa vapauden keittää olutta esim. pihasaunan eteisessä tai ihan missä vaan mihin saa sähköt vedettyä. Keittäminen nimittäin kostuttaa sisäilman aika tehokkaasti - talvella tämä ei niinkään haittaa, mutta kesähelteillä sisällä keittely voi olla aika hikistä ja mahdollisen parisuhteen lujuutta testaavaa hommaa. Induktiokeittolevy taitaa edullisimmin irrota Motonetistä (39,90€)

HUOM! Keittolevyä hankkiessa varmista, että kattila sopii siihen kooltaan!

Nyt on hankittuna kattila ja keittolevy. Niiden lisäksi tarvitset vesilukollisen käymisastian, jonkinlaisen siivilän/lävikön, siiviläpussin (mäskipussiksi), lapon, korkituslaitteen, keittiövaa'an ja muita mittavälineitä.

Suurin osa näistä välineistä löytyy helpoiten Viinitalo Melkkon myymästä "Olutpanimosta", joka maksaa kirjoitushetkellä 39,80€. Nämä tarvikkeet ovat samoja, joita myydään Prismoissa ym. erikseen ja kalliimmalla.

Settiin kuuluu:
  • Käymisastia 
  • Vesilukko tiivisteineen
  • Lappo
  • Nestelämpömittari 0-100 ºC, 
  • Ominaispainomittari, 
  • Korkituslaite ja n. 80 kpl kruunukorkkeja. 
Lähestulkoon kaikki mitä tarvitaan siis - erinomainen setti hinta-laatusuhteeltaan. Ei mitään huippuvälineitä, mutta riittäviä. Kyllä noilla alkuun pääsee. Itse ostin vastaavan setin noin neljä vuotta sitten uuteolutta tehdäkseni ja mm. sama korkituslaite ja sama lappo on minulla käytössä vieläkin - ja kotipanimoni oluet ovat olleet varsin pidettyjä, ei jää siis näistä kiinni.

Tämän setin lisäksi tarvitset siiviläpussin (pussin jossa uitat maltaita), sen voit tilata myös Melkkosta samalla jos tilaat tuon tarvikesetin. Yhden siiviläpussin hinta Melkkolla on 4,80€, mutta niitä saa myös mm. Prisman kotiviiniosastolta, hinta siellä muistaakseni 7,80€. Siiviläpusseja on hyvä olla kaksi tai kolmekin.

Näiden tarvikkeiden lisäksi tarvitset ison siivilän/lävikön, johon lasket mallaspussin huuhtelun ajaksi. Lukijavinkin perusteella hankin itse IKEAn Idealisk-lävikön, johon olen ollut varsin tyytyväinen. Hintaa läviköllä 7,99€, mutta sellainen pitää hakea IKEAsta - katso, että menet yksin, etkä puolison kanssa. Jos puoliso on nainen, kestää sinulla IKEAssa puolipäivää ja köyhdyt vähintään kolminumeroisen summan. Siivilänvirkaa ajaa myös käymisastian päälle asetettu uuniritilä (huom. pitää olla puhdas!) tai sitten voit tehdä siivilän itse pesuvadista.

Näiden lisäksi on hyvä olla vielä mm. litran mitta, maltaiden sekoittamiseen sopivan tukeva kauha tms. ja keittiövaaka raaka-aineiden punnitsemista varten. Keittiövaakoja nyt saa hieman mistä vain, esim sieltä IKEAsta, joten en ala niitä tähän linkittelemään ja useimmilta sellainen nyt löytyy keittiöstä jo muutenkin.

Näillä tarvikkeillä pääset siis ainakin alkuun. Yksikään panimolaitteisto ei kuitenkaan koskaan ole valmis, eli varaudu siihen, että innostus vie jossain kohtaa voiton ja päädyt loputtomaan päivityskierteeseen. Mutta sama asiahan se tulee vastaan jokaisessa harrastuksessa - aina löytyy rahareikiä.

Näiden tarvikkeiden lisäksi tarvitset siis ainoastaan desinfiointiainetta (suosittelen Star Sania) ja raaka-aineet (suosittelen Brewcatia). Tyhjiä pulloja kertyy olutta juomalla. Huom! Pullot kannattaa huuhdella heti oluen lasiin kaatamisen jälkeen hyvin, niin vältyt kuivuneiden hiivajämien hinkkaamiselta.

Toimivia olutreseptejä ja muita lisävinkkejä löytyy blogin yläpalkin "Kotioluen valmistus" -linkin takaa.

Linkkilistaus ja budjettilaskelma:

10-20 litrainen kattila esim. Amazonista (~65€)
Induktiokeittolevy esim. Motonetistä  (optionaalinen, 39,90€)
"Olutpanimo" perustarvikkeet esim. Melkkolta (39,80€)
Pari siiviläpussia esim. Melkkolta (á 4,80€)
Lävikkö esim. IKEAsta (7,99€)

YHTEISHINTA: 
  • ilman keittolevyä 122,39€ (+Melkkon postikulut 7€)
  • keittolevyllä 162,29€ (+Melkkon postikulut 7€)
Siinä siis aloituskustannukset yksinkertaiselle pussimäskäyslaitteistolle - pitkälti samanlaiselle, jota itsekin käytän. Kommentit ja kuumimmat hintavinkit tuohon alle, kiitos!


Olutarvio: Hiisi Lumooja

0 kommenttia
 

Lumooja

Panimo: Panimo Hiisi, Suomi (Jyväskylä)
Oluttyyli: Vehnäolut
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Maistelin viime lauantaina Kukko Pils -olutnakkien höyrystelyn päälle tällaisen mainion vehnäoluen. Tyyliltään tämä on kai lähinnä witbieriä, mutta humalaa on tykisti. Olutkellari mainitsee myös mausteena käytetyn ripauksen mustapippuria, mutta tästä ei etiketissä tainnut mainintaa olla. Tämä 4,3% vahvuinen olut on niputettu väritykseltään varsin seksikkääseen pakettiin - näyttää oikein kutsuvalta ainakin meikäläisen silmään. Hiisi ihastutti jo taannoin maistelemallani Lutakko Offroadilla maitokauppavahvuisten vehnäpohjaisten oluiden kategoriassa ja samaan "hittiputkeen" solahti tämäkin. 


Kultaorassi, ilman hiivoja kirkkaanlainen ja runsaan ilmavasti vaahtoava olut. Tuoksu on hekumallisen humalainen, tarjoten kiivin, männyn ja sitruksen sävyjä. Vehnäinen runko ja taustalla vaikuttava hiivaisuus vievät belgian suuntaan. Maku on erittäin hedelmäinen ja katkera. Belgihiiva tuo päärynäisyyttä ja mausteisuutta. Humalat antavat trooppisen hedelmäisiä vivahteita ja terävän sitruksisen puraisun. Suutuntuma on kevyehkö ja runsaanlaisesti hiilihappoinen. Turboahdettu belgiblond, menee Ruosniemen Sihteerin kanssa samaan karsinaan, mutta humalapommina eri nurkkaukseen. Kumpiko on parempi? Sanoisin, että molempi parempi.

Yhteenveto

Humaloitu belgivibainen vehnis
ARVOSANA: 8½

Reittaus-TV special: Kukko Pils -olutnakki

0 kommenttia
 

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tiedotti Kukko Pils -olutnakista:

Olut ja nakkihan kuuluvat yhteen kuin huutokauppakeisari ja rikkinäinen rukki. Meillä on suuri riemu julkistaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ja Perniön Lihan yhteistyön kaunis hedelmä: supisuomalainen olutnakki.
 
Kukko Pils -olutnakki on kahden laadultaan ylivoimaisen tuotteen yhdistelmä: vuosien mittaan lukuisia palkintoja kahminut ja makutestejä voittanut Laitilan suosikkiolut Kukko Pils saa siinä kumppanikseen herkkusuiden hyvin tunteman Perniön premium-makkaran. Tämä hyvin humaloidun oluen ja suussa napsahtavan nakin liitto soittelee suomalaisen sielusta suloisimpia säveliä!

Luonnonkuoreen pakatun Kukko Pils -olutnakin pääraaka-aineet ovat suomalainen sianliha ja suomalainen naudanliha, ja reseptissä on luonnollisesti myös Kukko Pils -olutta. Tuotteen lihapitoisuus on erittäin korkea, 83%. Se soveltuu erinomaisesti grillaukseen, höyrykypsytykseen ja erilaisiin gourmet-ruokiin. Nakkiin ei ole käytetty kamaraa eikä mekaanisesti erotettua lihaa. Tuote on laktoositon ja gluteeniton.

Tämähän oli toki testattava ja ruokajuomaksi valikoitui luonnollisesti Kukko Pils.

Maistelussa Rönnvikin vaalea ja tumma

1 kommenttia
 

Rönnvikin Viinitilalla on käynnistelty panimotoimintaa Olutpajan toimesta jo usean vuoden ajan. Aika on käsittääkseni pitkälti kulunut oikeanlaisen panimolaitteiston hankkimiseen. Yhdysvalloista hankittu keittokooltaan 2000-litrainen laitteisto saatiin tänä keväänä asennettua ja ensimmäinen olut - Rönnvikin vaalea - julkaistiin kesäkuussa. Heinäkuussa myyntiin saatiin myös Rönnvikin tumma. Nämä Rönnvik -nimen alla kulkevat tuotteet ovat panimon perustuotteita, haastavammat oluet tullaan julkaisemaan Olutpaja -nimen alla. Tulossa on käsittääkseni ainakin jenkkityylisiä pintahiivaoluita.

Panimotoiminnoista vastaa kotiolutkilpailuissa ansioitunut ja vuosina 2004-2005 Stadin Panimollakin keittohommia tehnyt Timo Jukka. Suomalaiset Pienpanimot -kirjan haastattelussa Jukka paljastuu paitsi verrattomaksi huumorimieheksi, niin myös hyvin paljon oluen puhtautta (eli prosessin onnistumista) painottavaksi oluentekijäksi. Huumorimieheksi muun muassa siinä mielessä, että Rönnvikin vaaleasta ja tummasta puhuttaessa mies lohkaisee lakonisen "nimien keksimiseen ei mennyt kauaa" kommentin.
"Hyvät olutreseptit ovat yksinkertaisia, en ymmärrä oluita, joissa on 10 eri mallasta ja 8 eri humalaa. Kun kaikki vesivärit sotkee yhteen, on tuloksena tylsää harmaata." -Timo Jukka
Samaisessa haastattelussa mies mainitsee käyttävänsä kuivahiivoja ja arvostavansa yksinkertaisia olutreseptejä. Tätä vannoututeena "keep it simple"-sahtimallasmiehenä arvostan itsekin. Keittokooltaan Olutpaja menee heti kättelyssä Malmgårdin panimon kokoluokkaan, eli aivan lilliputtipanimosta ei ole kyse - tämä on hyvä, sillä kysyntää luulisi riittävän ja isompi keittokoko tarkoittaa usein edullisempaa hintaa.

Oluen ulosmyynnissä Rönnvikin Viinitilan myymälästä on yksi surkuhupaisa pointti, joka alleviivaa nykyisen alkoholipolitiikan mielettömyyttä. Viinitilan 13% viinejä saa myydä, mutta samasta kaupasta on laitonta myydä Olutpajan yli 4,7% oluita. Työn orjat sorron yöstä nouskaa...

Kuulin tässä viikolla, että Rönnvikin vaalea ja tumma olivat rantautuneet Ruokapuoti Lumoon, joten kävin hakemassa yhdet maistoon. Nämä ovat siis niitä panimon perustuotteita, mutta eivät kuitenkaan vaalea ja tumma lager, vaan vaalea on Kölsch ja tumma on Altbier. Kölsch ja Alt ovat saksalaista alkuperää olevia pintahiiva-, eli ale-oluita. Vahvuutta molemmilla on 4,2% eli ne alittavat komeasti tämän ultimaattisen pahuuden rajan (4,7%). Ensin maisteluun vaalea.

 
Kultainen, kirkas ja vaahdoltaan tiheäkuplaisen tiivis ja varsin pitsikäs olut. Tuoksu on lagermaisen neutraali, mutta herkullisella miedolla aromikkuudella tarjoten hunajamelonia, kukkaisuutta ja ruohoisuutta. Kokonaisuutena mieto, mutta puhdas, selvästi laadukas. Maussa on hieman enemmän särmää. Viljava kevyt maltaisuus saa seurakseen pientä sitruspuraisua, kukkaisuutta ja hunajamelonimaista tuntua. Keskivaiheilla puraisee lyhyt, mutta tässä kontekstissa kohtalaisen napakka katkero, joka johdattelee kohti kuivaa ja hieman ruohoista jälkimakua. Suutuntuma on kevyt, mutta ei kuitenkaan vetinen. Laadullisesti aivan priimaa - puhdas, raikas ja erittäin juotava ale. Tässä ei ole "normaalikuluttajaa" häiritseviä elementtejä, mutta silti se tarjoaa vihkiytyneemmälle pintaa johon tarttua, vaikka yleinen mietous vähän vaivaakin.

Seuraavaksi tumma.



Väriltään punertavan mahonkinen ja vaahdoltaan tiheä ja pitsikäs olut. Tuoksussa on kosolti leipäisyyttä, hieman luumuisuutta ja marjapuskaa sekä tuoretta puuta - puuvajan tuoksu. Maku on hyvä, oikein maukas. Siinä on puhdasta maltaisuutta, hitunen herukkaisuutta ja hedelmäistä esterisyyttä. Lopussa pieni napakka puraisu, joka putsaa paletin. Puhdas, raikas ja maukas tämäkin. Timo Jukka on virittänyt prosessin huippuiskuun. Runko on sopiva ja hiilihappoisuus keskivertoa. Oikein siemailtava olut, sopii niin saunaan kuin ruokapöytäänkin.

Molemmat oluet olivat oikein hyviä ja laadullisesti priimaa, hienoa! Jään todella suurella mielenkiinnolla odottamaan, josko Timo Jukka pläjäyttäisi Olutpaja nimen alla oikein kunnollisen kliinisen puhtaan ja räväkästi humaloidun jenkki-IPAn. Sitä odotellessa saatan hyvinkin ostaa toisen ja viidennenkin kerran näitä miedompia, erinomaisia juomia.

Kotiolutta: Sivullinen IPA #2

0 kommenttia
 
Kotiolutta maistelussa jälleen. Tällä kertaa porilaista IPAa, jonka on valmistanut Olutoppaan nimimerkki Sivullinen. Järjestimme vaihdon Winstonin Olutjuhlille. Sain häneltä tämän IPAn ja lisäksi mysteerisemmän "x"-pullon. Vaihdossa annoin pullollisen oman IPAn tuoreinta erää. Sivullisella, kuten minullakin, on harrastus vielä alkutekijöissään, mutta into on kova.

Speksit:
Vahvuus: 8,6%
Katkeruus: 72,9 IBU
Maltaat: Pale, sahti, cara 150 ja kaurahiutale. Lisäksi muscovadoa.
Humalat: Amarillo, Pacific Jade ja Warrior

Mielenkiintoinen kattaus eri maltaita. Kaurahiutaleiden pitäisi tuoda pyöreyttä ja runsautta. Muscovadosokeria olen käyttänyt ammoisina aikoina yhdessä uutteista tehdyssä Imperial Stoutissa, mutta siinä oli niin paljon muutakin, etten muscovadon vaikutuksista liiemmin tiedä. Vahvuutta on haettuun tyyliin hieman runsaasti. Minulle itselleni käy usein niin, että en osaa arvioida keiton aikana haihtuvaa määrää oikein, jolloin vierteeni on keiton jälkeen vahvempaa kuin oli tarkoitus. Joudun sitten laimenteleman keitetyllä vedellä, jotta pääsen haluttuun ominaispainoon.


Sameahkoa. Oranssihtavan meripihkainen väri ja mittava erittäin runsaasti pitsikuviota lasin reunoille jättävä vaahto. Tuoksussa on karamellimaisuutta ja hieman lakritsajuurimaista tuntua, jonka uskoisin tulevan muscovadosta. Eksoottista hedelmäisyyttä ja alkoholin lämpöä nousee taustalta. Mielestäni enemmän mallas- kuin humalapainotteinen. Lakritsaisuus on jännässä paikassa karamellimaltaan ja humalien rinnalla, istuu kuitenkin kokonaisuuteen. Suutuntuma on runsas ja täyteläinen. Hiilihappoisuutta on hieman runsaasti. Alkumaussa tulee hienoisesti makeutta ja karamellia, sitten sitä lakritsaista tuntua, hieman hiivan hedelmäisiä käymisestereitä ja loppumaussa humalien eksotiikkaa ja katkeroa. Alkoholi häivähtää maussa ja lämmittää loppuvedossa. Pitkään jälkimakuun jää greippisyyttä ja lakua. Maku on siis myös karamellimaltaan ja tuon jännän lakritsaisuuden leikittelyä, humalien hedelmäisyys jää hieman taustajoukkoihin, mutta katkero puree varsin tykisti lopussa. Mielestäni enemmän American Strong Ale kuin IPA. En välttämättä itse käyttäisi muscovadoa, jos tämä lakritsajuurimaisuus siitä tulee. Humalien aromikkuus ei pääse ihan kunnolla esiin, tuntuu siltä, että hiivan käymisesterit ja jopa hienoinen mausteisuus tulevat humalien eteen - tämä saattaisi kieliä hieman korkeista käymislämpötiloista. En tosin tiedä missä lämpötilassa tämä on käynyt, enkä käytettyä hiivaakaan. Kokonaisuutena kuitenkin varsin mielenkiintoinen ja lämmittävä siemailuolut. Miinusta hienoisesta tunkkaisuudesta ja alkoholisuudesta.

Pisteytys
  • Tuoksu 7 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 6
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 12
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 6
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 32/50

Maistelussa Iso-Kallan Panimon oluita

2 kommenttia
 
Olen tässä viime aikoina päässyt maistamaan kolme eri olutta tältä uudelta savolaispanimolta. Panimo perustettiin vuoden 2013 lopulla Pielavedelle, mutta ensimmäinen muutto isompiin tiloihin tapahtui jo tänä keväänä kun panimon pannut ja vermeet kärrättiin Kuopioon.

Panimomestari Pasi Pelkonen kiteytti Iso-Kallan Panimon ideologian Ylen haastattelussa helmikuun alussa sanoin: 
Ei liikaa kikkailuja ajatellen sitä, että tehdään olutta vain harrastajille, jotka etsivät erikoisia makuja. Mieluummin tehdään olutta niin, että ihminen baariin mennessään voi ottaa toisenkin tuopin, kertoo Iso-Kallan Panimon panimomestari ja toinen yhtiökumppani Pasi Pelkonen.
Tällaisia perusoluita panimon repertuaarissa ovat ns. "Savo-sarjalaiset" eli oluet joiden nimessä on etuliite Savo. Löysin näistä Savo -oluista kaksi - Savo Wheat Beerin ja Savo Special Bitterin -  Ruokapuoti Lumosta pari viikkoa sitten. Ostopäätös syntyi välittömästi. Uuden pienpanimon tuotteiden maistaminen on aina spesiaalitapaus. Ensivaikutelma kun syntyy vain sillä kerralla. Iso-Kallan tapauksessa kävi sinänsä hyvin, että ensivaikutelma oli varovaisen positiivinen. Panimon kotisivut kertovat oluiden raaka-aineet ja speksit varsin esimerkillisellä tavalla, vastaavaa toivoisi enemmän muiltakin panimoilta.


Maistelin ensin Special Bitterin, josta luonnehdin Olutoppaaseen seuraavanlaisen arvion: Sameahko, väriltään oranssihtavan kuparinen ja vaahdoltaan runsas, peräti aggressiivinen. Kaato piti suorittaa hyvin varovaisesti ja silti kolmessa erässä, että sai lasin täyteen. Tuoksu on kevyen sitrusmainen, hieman saippuainen, puumainen ja maltaisuudeltaan lähinnä pähkinäinen kevyellä karamellihöysteellä. Ei hullumpi, tunnistettavan brittityylinen ja tyylilleen uskollisesti aika mieto ja tasapainoinen. Maku on pehmeän katkera ja aromikas. Varsin ryhdikäs, bitteriksi jopa runsas. Aidot britit ovat monesti suoraviivaisempia, mutta tässä on hiivan hedelmäisiä estereitä, sitruksisuutta ja pehmeää appelsiinimaisuuttakin, ennen kuin loppuvedon katkero nipistää. Suutuntuma on kevyehkö ja hiilihappoisuudeltaan miellyttävän pehmeä - enimmät tosin taisivatkin haihtua jo kaadossa kun olut vaahtosi valtoimenaan. Kokonaisuutena hyvä ja miellyttävä. Pisteitä 34/50.

Seuraavaksi illan jo pimennyttyä perään vielä Wheat Beer, jonka panimo kertoo olevan hieman tyylin normia ronskimmin humaloitu. Lajikkeina Belma, Cascade ja Perle, joten kenties jonkinlaista aromihumalointiakin on haettu. Katkeruus 27 IBU.

Tästä oluesta kirjailin Olutoppaaseen seuraavanlaiset kommentit: Vaalean oranssi, samea ja keskiverrosti vaahtoava olut. Tuoksu on yhdistelmä happamuutta ja hedelmää. Siinä on mansikkaa enemmän kuin vehniksille tyypillisempää banaania - sitruunaisuuttakin löytyy. Happamuutta on kuin Marsalkka Luomuvehnän ensimmäisessä erässä aikanaan, eli sopivasti. Maku on alussa varsin hapan ja vehnäinen, keskivaiheilla hedelmäisyyttä - lähinnä sitruunaa - ja sitten päälle iskee tyylille ominainen runsas hiilihappoisuus, joka luo hetkellisen mielleyhtymän sitruunasoodaan. Katkeruuskin hieman nipistää. Happamampi, katkeroidumpi ja kuivempi kuin "Ye Olde Standard"-vehnäinen. Humalan greippinen loppuveto lisää happamuuden tuntua entisestään. Virkistävä ja raikaskin, mutta hieman kovahko ja happamuudeltaan karkeahko - kyllä sitä pientä kypsän banaanin pehmeyttä aina vehnään kaipaisi. Pisteet 33/50.

Näiden jälkeen olikin sitten parin viikon tauko ennen kuin kohtasin seuraavan Iso-Kallalaisen Pub Winstonin Pienpanimo olutjuhlissa, josta panimon Saisonia sai ostaa Hiisin tiskiltä. Saison ei siis kuulu Savo -sarjaan vaan on panimon kausioluita. Vahvuutta 6,2% eli toistaiseksi ainoastaan ravintolajakelussa ja tietysti siis myös festareilla.

Kirjailin festaritunnelmaa ammentaessani tästä oluesta kännykkään seuraavat lyhyet lausahdukset: Kultaoranssi, utuinen olut. Tuoksu on varsin tyylinmukainen - sopivasti happamuutta, brettaisuutta, hedelmiä ja mausteista belgivibaa. Maku on myös kohtuullisen hapan, kuivahko ja pureva. Hyvää ja raikasta, suutuntuma on riittävän täyteläinen ja hieman turhan runsaasti hiilihappoinen. Kyllä tällä jano lähtee. Pisteet 34/50.

Sellaisia olivat siis ensikosketukseni tämän savolaispanimon tuotteisiin. Laadukkaita oluita, mutta kuitenkin sellaisia, jotka eivät suuremmassa mittakaavassa nouse massasta erityisemmin esiin. Ensiaskeleet on nyt otettu ja prosessikin vaikuttaa olevan hanskassa, itselleni ei ainakaan virheellisiä pulloja sattunut. Tärkeintä kuitenkin on, että nyt kuopiolaisillakin on oma paikallinen panimo, jonka tuotteita maistella ja josta olla ylpeä.

ps. jäämme nyt odottelemaan limpun sisään leivottua kalakukko-olutta tai jotain muuta vastaavaa paikallista erikoisuutta, vai jäämmekö?

Pub Winstonin Pienpanimo olutjuhlat 16.8.2014

2 kommenttia
 

Pub Winston järjesti nyt toisena vuonna peräkkäin Pienpanimo olutjuhlat. Tapahtuma on ajoitettu hyvään väliin - SOPP-tapahtumien jälkeen, mutta ennen syksyn sadonkorjuujuhlia. Kaksipäiväinen tapahtuma alkoi jo perjantaina 15.8, mutta itse olin paikalla ainoastaan lauantaina. Heti kärkeen festareille saavuttuani sain kuulla, että kunnianhimoinen 1500 kävijän tavoite oli täyttynyt jo avauspäivänä. Alue oli ollut ääriään myöden täynnä ja kauppa oli käynyt hyvin. Mahtavaa! Tämä edelleen alleviivaa sitä viestiä, että erilaisten oluiden kokeilu on todellakin nouseva trendi. Pienpanimotuotteet ja maistelu kiinnostavat oikeasti, kun Porissa ja jopa Raumallakin järjestettävät tapahtumat vetävät aivan sikana yleisöä - esiintyjistä (kuten allekirjoittanut) huolimatta ;)

Stallhagen LemonAle - maukas maustettu olut Ahvenanmaalta.


Lauantaina pienpanimojuhlia saatiin viettää aurinkoisessa säässä. Tapahtuma-alueena on Pub Winstonin viereisen Ravintola Kulttuurikulman sisätilat ja sisäpiha, sekä tavallaan myös itse Pub Winston, jonne oli Kulttuurikulman puolelta ovi auki ja esteetön kulku. Winston on ilahduttavan lähellä Porin kauppatoria, johon saavuin linja-autolla klo. 13.20. Tästä viitisen minuuttia myöhemmin olin jo pikkutuoppi kätösissä nauttimassa Iso-Kallan Panimon Saisonia, joka oli varsin tyylinmukaisen kuivakka ja rapsakka. 

Oluita sai ostaa juomalipukkeilla, jotka maksoivat 3 euroa kappale. Yhdellä lipukkeella sai kahden desin pikkutuopillisen ja pullotuotteita sai koko pullon kahdella lipukkeella. Joiltain tiskeiltä sai myös pullo-oluita kahden desin maisteluannoksena. Lipukkeilla ostaminen on tapahtuman selkeä vahvuus esim. SOPPiin verrattuna - jonot liikkuvat nopeammin, kun ei tarvitse räknätä kolikoita ja odotella vaihtorahoja. Juomalipukkeita taasen sai ainakin kahdesta pisteestä ja koska tapahtuma on ravintolan yhteydessä, niin korttimaksukin onnistui. Tämäkin selkeä etu, koska itse en yleensä käteistä mukana kanna. SOPP tyylistä lasinpesupistettä ei ole, vaan jokaisen oluen saa aina uuteen puhtaaseen lasiin. Tarjoilijaneitoset keräilivät tyhjiä pois pöydistä kiitettävällä tahdilla. Pikkutuoppi on muutenkin, jos ei nyt aivan optimaalinen, niin 0,4-litraista SOPP-lasia selvästi parempi, koska nenän saa lähemmäs nesteen pintaa pienilläkin annoksilla. Positiivisina pointteina nostan esiin vielä sisävessat ja tietysti aivan huikean juomavalikoiman sekä hyvät safkat.

Sorsahodari, parhautta!


Tapahtumassa oli reilusti yli 130 erilaista olutta, aivan huikea valikoima siis. Pienpanimoista paikalla olivat Nokian Panimo, Ruosniemen Panimo, Finlandia Sahti, Pyynikin Käsitylöispanimo, Beer Hunter´s, Vakka-Suomen Panimo, Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Panimo Hiisi, jonka tiskiltä sai myös Rekolan ja Iso-Kallan oluita. Lisäksi Stallhagen, Teerenpeli ja Saimaan Juomatehdas olivat Rauman SOPP:n tapaan edustettuina Hartwallin tiskillä. Panimoiden lisäksi paikalla oli eri maahantuojia - reilusti italialaisia, virolaisia, jenkkiläisiä ja brittejäkin. Beer Hunter'sin tiskilläkin oli omien oluiden lisäksi kolme hanaa Diamond Beveragesin maahantuomille oluille, esimerkiksi sellaisia panimoita kuin Founders ja Evil Twin, eli ei mitään ihan pilipalikamaa. 

Siinä sai raumanmies ihmetellä mitä seuraavaksi ottaisi - en kuitenkaan mennyt lukkoon vaan luotin intuitioon ja otin seuraavaksi sitä mikä ensimmäisenä tuli mieleen. Lähdin festareille samalla meiningillä kuin Rauman SOPPiin, eli nauttimaan oluista ja sosiaalisista tilanteista - en niinkään reittaamaan tai arvioimaan. Pari arviotakin kirjoitin, mutta päivän kääntyessä iltaa kohti meni homma enemmän ja vähemmän tissutteluksi. Yksi olut oli niin hyvää, että otin sitä kahdesti, tai oikeastaan kaksi ja puoli kertaa - toisella kerralla kun sain puolillaan olevaan tuoppiin täydennyksen aivan pyytämättä - kannatti ilmeisesti notkua tiskillä. Tämä herkullinen olut oli Beer Hunter'sin Mufloni Aprikoot Pale Ale - tuoreella aprikoosilla maustettu pale ale. Aprikoosi oli tuoksussa ja maussa selkeästi esillä, oikein miellyttävä ja todella hedelmäinen olut. 

Mufloni Aprikoot Pale Ale - I love it!
Pyynikin oluentekijä Tuomas Pere haastattelussa Vahvaportterin voiton tiimoilta
Ehdin myös maistamaan Pyynikin Käsityöläispanimon palkittua Vahvaportteria ennen kuin se loppui. Oli kyllä oikeasti kaiken hypen arvoinen. Samettisen pehmeä, täyteläinen, runsaan suklainen ja lopuksi vielä melko reilusti humaloitu olut. Ei ollut sattumaa, että olut voitti näidenkin festareiden yhteydessä järjestetyn skaban ja oli lisäksi yleisönkin suosikki, vaikka kesken loppuikin. Kisassa toiseksi tuli Hiisin Lutakko Liekeissä, inkiväärillä maustettu IPA ja kolmanneksi Ruosniemen Panimon Pikkupomo. Yleisöäänestyksessä Vahvaportterin jälkeen toiseksi tuli yhden äänen erolla Ruosniemen Panimon Vapaaherra Keskimäen Maalaispassio - joka on siis paahdetulla punajuurella ja raparperilla maustettu villihiivaolut. Maistoin sitäkin ja täytyy sanoa, että oli spekseihin nähden yllättävän juotava, ehkei kuitenkaan siltikään aivan oma suosikkini. 

Lehe Välke India Pale Ale 2,7% virolainen "pikkuIPA" - hyvää tämäkin, toki kevyttä, mutta hyvää.
Yksi odotettu erikoisuus oli tätä tapahtumaa varten valmistettu Pyynikin ja Finlandia Sahdin yhteistyönä syntynyt Berliner-vadelmasahti, jonka kegi saapui paikalle noin puoli kuudelta itse Pyynikin Tuomas Peren vankkojen käsivarsien kannattelemana. Oli sitä muuten odoteltu ja kyselty pisin päivää, että milloin se oikein tulee - muutkin kuin minä! Tässä sahdissa oli pohjana 8% Finlandia Sahti, johon oli kegiin lisätty - Tuomas Peren sanoin - hänen vaimonsa vähän käytettyjen sukkahousujen sisään tuoreita murskattuja vadelmia ja yrttiseos, jossa mm. chiliä ja merisuolaa. Juu ja ne sukkahousut olivat vitsi, ehkä. Mausteita emme tästä maistaneet, emmekä liiemmin sukkahousujakaan, mutta vadelma tuli kyllä voimakkaasti esiin - mielenkiintoinen ja onnistunut tuunaus Finlandia Sahtiin. Tällaiset spessuoluet sopivat mainiosti juuri festareille. Mainittakoon vielä yksi olut joka iski yllättävän lujaa kaikkien erikoisuuksien ja humalapommien jälkeen. Otin nimittäin ex-tempore Vakka-Suomen tiskiltä aivan tuoretta Oktoberfest-olutta ja suun täytti miellyttävä täyteläinen ja makeahko maltaan maku - oikein nestemäistä leipää. Muistutus taas siitä, ettei oluen tarvitse olla erikoista ollakseen hyvää - taidokkaasti pantu saksalaistyylinen olut pitää edelleen pintansa, vaikka craft-scene velloo vahvana ympärillä. 

Finlandia Sahti, ihan se perusversio, oli timanttisessa iskussa.
Lyhyesti siis loistavat festarit. Järjestelyt pelaa, väkeä on, mutta jonot liikkuvat nopeasti. Jääkylmää vettä saa halvalla. Sisävessat. Todella hyvä valikoima ja maltillinen hintataso. Ei sisäänpääsymaksuja, eikä turhaa kikkailua. Ensi vuonna uudelleen!

Olutarvio: Duckstein Weizen Cuvée

2 kommenttia
 

Duckstein Weizen Cuvée

Panimo: Mecklenburgische Brauerei Lübz (Carlsberg), Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,7%
Saatavuus: Ulkomailta (Ostopaikka: Bier-Deluxe)

Sain tällaisen vehnäoluen viime sunnuntaina eräältä blogini lukijalta. Vaihdossa annoin ihan pyytämättä itsetekemääni IPAa. Tyylikäs kohokuvioitu pullo kätkee sisälleen Perle ja Saphir lajikkeilla aromihumaloidun vehnäoluen. Runsaampi aromihumalointi on vehnäoluessa tänä päivänä (varsinkin Saksassa) jonkinlainen erikoisuus. Tämä on tietysti suodattamaton, kuten tyyliin kuuluu. Alkoholipitoisuutta on 5,7% ja pullon parasta ennen 03/2015 - lienee siis maaliskuussa pullotettua tavaraa. Humalointi ei ehkä enää parhaassa terässä, mutta tällä mennään.


Hieman rusehtavan oranssi, vehnikselle tyypilliseen tapaan sameahko ja varsin mallikkaasti vaahtoava. Vaahto on melko lyhytikäinen. Tuoksu on enemmän perusvehnäinen kuin "hopfenweissemainen", eli vehnäinen maltaisuus ja hiivan tuottamat hieman banaaniset käymisesterit ovat enemmän pinnalla kuin humalat. Maltaisuus on varsin leipäistä ja runsasta. Rusinaisuuttakin on. Taustalta nousee hunajaisia ja kukkaisia sekä hieman trooppisen hedelmäisiäkin aromeita - kyllä siellä humalaa on, mutta saksalaiseen tyyliin balansoituna, ei jenkkityylisen hyökkäävästi. Maku jatkaa tuoksun linjoilla, vehnäinen maltaisuus ja rusinaisuus ovat pinnalla, sitten hieman hunajaa ja kukkaisuutta - lopussa vasta humalan ruohoisuutta, häivähdyksittäin esiin tulevaa trooppista hedelmäisyyttä ja pieni nipistävä katkero. Ei ollenkaan hullumpi olut, oikein juotava ja miellyttävä siemailtava. Kyllä saksalainen tasapainoisen vehniksen osaa tehdä, ei siinä mitään. Tyylikäs pullo ja hyvä kokonaisuus - ei vaan kovinkaan rohkea. Odotin kyllä hieman rohkeampaa humalointia, mutta toisaalta Saksa on Saksa.

Yhteenveto

Tasapainoinen ja maukas "aromivehnä".
ARVOSANA: 8

Haastattelu Satakunnan Kansassa 9.8.2014

0 kommenttia
 
Satakunnan Kansan toimittaja käväisi kotipihalla haastattelemassa minua pari viikkoa sitten. Haastattelu julkaistiin viime lauantaina Satakunnan Kansan Enemmän -liitteessä. Tuosta on nyt kulunut sen verran aikaa, että lienee jo soveliasta pistää lehtijutusta valokuva näkyviin tännekin. 

Klikkaa kuva suuremmaksi


Olutarvio: Scheldebrouwerij Hop Ruiter

0 kommenttia
 

Hop Ruiter

Panimo: Scheldebrouwerij, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Ulkomailta (Ostopaikka: Belgian Beer Factory)

Kesäkuussa Belgian Beer Factory kaupan oluita selaillessani törmäsin muutamiin Schelden oluisiin. Mielikuvat hyppäsivät aiemmin nauttimani Oesterstoutin muisteloihin. Pidin tuosta stoutista jotenkin erityisesti. Klikkailin sen enempää googlettelematta 9 erilaista Schelden olutta ostoskoriin ja niistä sitten ensimmäisenä lasiin päätyi tämä Hop Ruiter. Olut on näitä uudemman aallon belgejä, jotka on paitsi reilummin humaloitu, niin myös kuivahumaloitu. Humalalajikkeita ei panimon kotisivuilta tässäkään tapauksessa löydy, mikä on toisaalta harmi - harvemmin viiniäkään myydään niin, ettei käytettyjä rypäleitä kerrota missään. Etiketti kertoisi kuivahumalointiin käytetyn kahta jaloa (noble) lajiketta. Vanhan mantereen, eli Euroopan, perinteisimpiä humalajikkeita kutsutaan usein termillä "noble hops", tämän nimityksen alle mahtuu mm. Saaz, Styrian Goldings ja Hallerthau useine alalajikkeineen.

Schelden valikoimaa.
 

Kultainen, utuinen ja runsaasti vaahtoava olut. Lasissa leijailee pieniä partikkeleita, vaikken kaatanut edes läheskään pohjia myöten. Tuoksu on odotettua vaisumpi, lähinnä perusbelgimäinen. Siinä on vaaleaa maltaisuutta, hieman hunajaisuutta ja belgihiivan hedelmäisyyttä tripelin tyyliin. Humalointi nousee vaimeasti esiin kukkaisena ja hieman trooppisen hedelmäisenä. Maussa humala tulee todella herkullisesti esiin - nyt on hekumaa! Mangomaista ja ananasmaista tropiikkia, belgityylin pippurisuutta ja yrttisyyttä sekä pitkä - maun alusta loppuun liukuva - katkeruus. Tripel, jossa herkullista aromi- ja kuivahumalaa, sopivasti sekä jenkkiläistä, että mannermaista. Kokonaisuutena hedelmäinen, runsas, pehmeähkö ja tasapainoinen. Chouffe Houblonin tyylinen, mutta pehmeämpi. Tykkään kovasti.

Yhteenveto

Aromaattisen hedelmäisesti humaloitu belgi
ARVOSANA: 9

Olutarvio: Troubadour Westkust

0 kommenttia
 

Westkust

Panimo: Brouwerij The Musketeers, Belgia
Oluttyyli: Black IPA
Alkoholipitoisuus: 9,2%
Saatavuus: Olutravintolat, Ulkomailta (Ostopaikka: Belgian Beer Factory)

Aiemmalla viikolla maistetun huikean Magman jälkeen oli mukava kaataa lasiin saman panimon Westkust - 9,2% Black IPAksi luokiteltu olut. Harmittavasti valmistaja ei kotisivuillaan kerro valmistusaineista sen enempää, humalat nyt eniten kiinnostaisivat. Katkeroita kerrotaan olevan 45 IBUa, sillä nyt ei mielestäni ihan IPA-luokkaan vielä ponnisteta, mutta väliäkös näillä lokeroinneilla. Olut oluena ja maku makuna - spekseihin tuijottamatta. 



Tummanruskea, hieman punertava olut. Vaahtokukka kasvaa mittavaksi ja jättää tiheäsyistä pitsiä lasin reunoille. Tuoksu lirkuttelee hekumallisin kielin - suklaata, paahdetta, pihkaisuutta ja havuja - ei mitään Libertine Black Alen karkeuksia vaan pehmeää ja herkullista aromaattisuutta täydellisessä tasapainossa. Tuoksusta jo tietää olevansa hyvän äärellä. Maku... Mmm.. Se on huikea! Vahvaa ja pitkäkestoista katkeruutta, sitruksisuutta, paahdetta ja suklaisuutta - kuten Siperia, mutta hieman makeampi ja tuhdimpi. Vähemmän Black IPA kuin Siperia (joka on siis Imperial Stout), mutta enemmän Imperial Stout. Aivan kuin näiden oluiden luokittelut olisivat mennee ristikkäin. Oli miten oli, mutta maistuu. Suutuntuma on täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Suuhun jää nielaisun jälkeen pieni kuorrute, jota voi jälkimaun rinnalla maiskutella pitkään. Ei voi muuta kuin suositella! Kannattaa klikkailla ostoskoriin jos Belgian Beer Factorya selailemaan eksyy.

Yhteenveto

Suklaa ja aromihumala täydellisessä harmoniassa
ARVOSANA: 10-

Ensimaistossa Reittausblogin Sahtibelgi #2

3 kommenttia
 
Nyt vielä maistoon Sahtibelgin erä #2. Tässä olen alkuperäiseen noin 9% vahvaan olueen tehnyt pieniä muutoksia. Mallaspohjassa on nyt Viking Sahtimaltaan lisäksi Viking Crystal 150 EBC:tä. Sokeria on edelleen käytetty keventämään runkoa, mutta tällä kertaa lähes puolet vähemmän kuin alkuperäisreseptissä. Tavoitteena vielä tuhdimpi ja makeampi runko, sekä vielä voimakkaampi alkoholipitoisuus. Humalina tässä tälläkin kertaa Magnum (katkero) ja Saaz (kuivahumalointi). IBUja on BrewMaten mukaan noin 30 (kuten alkuperäisessäkin reseptissä), mikä on belgioluelle ja erityisesti sahdille jo paljon - näin kuitenkin halusin. Hiivana edelleen belgityylinen T-58.
 

Tummahko, punertava ja varsin varovasti vaahtoava olut - näin pitääkin, sillä pistin jälkikäymissokeria vain 3g/litra sahtimaisia piirteitä korostaakseni. Vertailun vuoksi mainittakoon, että IPA ja DIPA saivat jälkikäymissokeria 6g/litra. IPA-lasi ei ehkä optimaalinen tämän nauttimiseen, ainakaan fiiliksen pohjalta, mutta sillä mennään nyt. Tuoksu on selvästi enemmän maltainen kuin aiemmin - karamellimaisuutta ja toffeeta on nyt mukana enemmän mitä 100% sahtimaltaisessa versiossa. Voisi luulla brittityyliseksi Barley Wineksi - alkoholikin puskee läpi. Taustalla velloo mausteisuutta ja katajaa. Ei ole selvästikään asettunut vielä uomiinsa. Maussa on samankaltainen karamellimainen ja makea runko mitä tuoksu antoi olettaa - paksua ja makeaa, kuten tietysti sahtikin. Tämän suuntaista tuhtia ja täyteläistä halusinkin, mutta kataja ei nyt ainakaan vielä nouse esiin samalla tavalla kuin ensimmäisessä erässä - ehkä senkin määrää olisi pitänyt lisätä. Toivotaan, että lisäkypsyksellä se tulisi sieltä vielä selkeämmin. Vaatii rutkasti lisäkypsyttelyä, mutta paranee varmasti kuten aiempikin erä teki. Pitää ottaa syksymmällä helmikuussa pullotetun erän kanssa rinnakkain. Ei tätäkään hävetä tarvitse.

Ensimaistossa Reittausblogin DIPA #1

2 kommenttia
 
DIPAa tehdessäni halusin poiketa IPAsta siinä mielessä, että tein oluesta tarkoituksella tuhtirunkoisempaa. Nimitinkin sitä jo alusta asti facebookissa DIPA/Barley Wine hybridiksi. Tavoite oli valmistaa tuhtirunkoinen hieman makea hedelmänektari - sellainen hidas siemailtava. IPA on jo tiukan sitruksinen, joten halusin DIPAlta jotain muuta. Mallaspohja tässä 84% Vikingin Sahtimallasta, 9% Viking Crystal 150 ja 7% Dextroosia, eli panimosokeria runkoa ohentamaan.

Katkerohumalana tässäkin Columbus ja aromi- sekä kuivahumalina Cascade, Centennial, Citra, Columbus ja Simcoe. Täysin jenkkikamaa siis. IBUja BrewMaten mukaan jopa 200. Humalaa on 13-litran satsiin uponnut 250 grammaa, eli n. 19 grammaa per litra. Vahvuutta on noin 9,2% ja jos kahdeksan päivää sitten tapahtuneen pullotuksen yhteydessä maistettuun näytteeseen on uskominen, niin aika hedelmänektaria pitäisi olla luvassa.
 

Meripihkaisen punertavaa olutta, varsin tummaa IPAan verrattuna - kuten pitikin. Vaahto muodostuu IPAa verkkaisemmin, mutta muodostuu kuitenkin ja laskiessaan jättää pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on jälleen hedelmänektarimainen - samoja piirteitä kuin IPAssakin, koska samat humalatkin ovat pitkälti käytössä. Karamellimainen ja hieman toffeemainen mallas nousee myös selkeästi esiin, juuri tätä tuhtia ja tummempaa menoa tähän halusinkin, kunhan sitä ei nyt vaan olisi liikaa. Aika tymäkkää havuisuutta ja pihkaisuuttakin, menee jopa hieman humalapellettimäiseksi - tästä ominaisuudesta olen kaupallisia oluita viime aikoina hieman parjannutkin, mm. Hello My Name Is Päivissä oli tätä samaa tuntua. Katsotaan mihin suuntaan kehittyy. Makukin on hyvä. Tuhti runko, jonka päälle rakentuu hedelmäsokerinen nektarimainen humalointi - ehkäpä tähänkin kehittyy vielä tiukempi sitrusmaisuus parin viikon lisäkypsytyksellä. Katkeruutta on selvästi IPAa enemmän jo nyt, mutta runko pitää kyllä homman kasassa. Maussa ei pellettimäistä karkeutta ainakaan vielä ole. Aika huisia, toivottavasti kehittyy vielä tiukemman katkeroiseksi, mutta pitää silti tämän nektarimaisen hedelmäisyytensä. Voisi pidemmällä ikäännytyksellä ihan hyvin kääntyä myös US Barley Winen suuntaan - ei tämä kaukana siitä ole nytkään. Aika lähellä sitä mitä hain, lisäkypsytyksellä voi osua jopa napakymppiin.

Tohtisikohan maistaa vielä pari viikkoa pullossa olleen Sahtibelgi #2:n...

Ensimaistossa Reittausblogi IPA #4

0 kommenttia
 
Pullottelin viime perjantaina oman  IPAn neljännen version ja ensimmäisen kokeiluversion DIPA/Barley Wine hybridistä. Tänään ne ovat siis olleet kahdeksan vuorokautta pulloissa jälkikäymässä ja toivon mukaan hiilihappojakin olisi muodostunut. Otan ensiksi maisteluun IPAn.

IPAn neljänteen versioon tein hieman kokeiluja. Mallaspohja on edelleen Vikingin Sahtimallasta, mutta tällä kertaa en tehnyt runkoa keventävää pientä sokerilisäystä, vaan nyt on kyse täysmallasoluesta. Tätä kompensoidakseni ja edelleen oluen iskevyyttä lisätäkseni pumppasin myös humaloinnin määrää reilusti ylöspäin - tällä kertaa oluessa on BrewMaten mukaan noin 150 IBUa, kun aiemmin oli noin 100. Myös humalia on nyt enemmän - alkuperäinen resepti on syönyt Magnumia, Centennialia ja Citraa, joista saksalainen Magnum katkerona ja Centennial ja Citra aromi- sekä kuivahumaloinnissa. Nyt katkerohumalana toimii Columbus ja aromihumaloinnissa Cascade, Citra ja Simcoe, sekä kuivahumaloinnissa Cascade, Citra, Simcoe ja Centennial. Kaikki humalat siis jenkkikamaa. Cascadea olen käyttänyt kotioluissani jo aiemminkin, mutta Simcoe on täysin uusi tuttavuus omissa oluissani. Vahvuutta on noin 6,8%.


Yllättävän kirkas, vaikka on ollut vasta 8vrk pullossa. Selvästikin kannatti huolella "eritellä" humalamuhjut siiviläpussien avulla, kun kaatoi vierteen kattilasta käymisastiaan. Aika pitkään meni valutellessa kolmen päällekkäin ladotun siiviläpussin läpi, mutta lopputulos on nyt tässä. Aiemmin olen tehnyt tämän hieman lepsummin. Tuoksu on hedelmäsokerinen ja trooppisen hedelmäinen - aivan kuin aiemminkin näin tuoreena. Aiempiin kokemuksiin pohjautuen tämä vaatii vielä pari viikkoa kypsytystä, jotta sitrus pomppaa esiin - mistä lie sekin johtuu. Kokonaisuutena herkullisen nektarimainen tuoksu. Maku on puhdas, maukas ja onnistunut. Tuntuu taas hyvältä. Mansikkaisuutta, tropiikkia ja hitaasti rakentuen kertyvä runsas katkeruus. Jännästi sitrus ja terävä katkeropuraisu tosiaan muodostuvat vasta parin viikon pullokypsytyksen jälkeen. Näin on nyt ollut jokaisessa tekemässäni IPAssa. Löin tähän runsaammin humalaa kuin koskaan aiemmin, mutta ei ainakaan vielä vaikuta ylihumaloidulta. Tekee niin gutaa kun tietää onnistuneensa.

Seuraavaksi ensimaistoon DIPA #1, siitä tarinaa myöhemmin.

Olutarvio: Zlatý Bažant Tmavé 10%

5 kommenttia
 

Zlatý Bažant Tmavé 10%

Panimo: Heineken Slovensko, Slovakia
Oluttyyli: Tumma lager
Alkoholipitoisuus: 3,8%
Saatavuus: Ulkomailta (tuliaispullo Slovakiasta)

Pikkuveli ja äiti tekivät pikkureissun Itävaltaan ja Slovakiaan. Slovakiasta tarttui mukaan tuliaispullo tummaa lageria, jonka nyt otan maistoon. Kiitos tästä. Taitaa olla ensimmäinen slovakialainen olut minulle. Sain pullon käteen ja hetken katsoin, että ei perkule jotain 10% tummaa myrkkyä, mutta sitten muistin, että Tshekissä vahvuus ilmoitetaan usein vierteen vahvuutena Platoissa. Takaetiketissä mainitaan pikkupräntillä alkoholipitoisuuskin, se on 3,8% eli sama kuin kaikkien tuntemassa tummassa Velkossa. Olisi mukava nähdä minkälaista hämmennystä tällainen etiketti, jossa seisoo isolla fontilla 10%, aiheuttaisi suomalaisissa marketeissa - tuskin edes pääsisi hyllyyn, kai joku asetus senkin kieltäisi harhaanjohtavana. Tämä olut on näemmä ollut Alkossakin 4,5% versiona nimellä Golden Pheasant, mutta se poistui jo vuonna 2007. Hinta tällä Slovakiassa kuulemma noin 15 senttiä pullo - aivan käsittämättömältä tuntuu, mutta lähempänä se on normaalia kuin perusvehniksen neljän euron hinta täällä.




Tummanruskea, hieman reunoilta punertava olut, jolla on tiivis kermainen vaahto. Tuoksu on hieman tshekkihumaloitu, paahdetun sokerinen, limppuinen ja maltainen. Maku on varsin perinteinen tumma tshekki, eli hyvä. Siinä on sokerista makeutta, tummaa leipäisyyttä ja runsaan kukkea tshekkihumalainen aromi. Jos lopun humalointia ei oteta huomioon, niin muistuttaa jonkin verran kotikaljaa. Suutuntuma on pehmeän kermainen, eikä ollenkaan vetinen. Miksi bulkkipanimoiden perustuotteet ovat muissa maissa näin hyviä? Yksikään suomalainen (ison panimon) tumma lager ei pysty tähän makumaailmaan tai suutuntumaan. Tämä on sopivasti makea ja siitä syystä suutuntumakin on paksumpi - ei pahvinen, eikä ylihiilihapotettu, kuten suomalaiset. Humalaa on käytetty suomalaisia verrokkeja enemmän, katkeruutta ei juuri ole, mutta aromipuoli on vähintäänkin kunnossa. Näemmä Slovakiassakin osataan ainakin tshekkityylistä tehdä oikein hyvin. Hiljattain raumalaisen ravintolan terassilla maistamani tumma Budvar ei yltänyt lähellekään tämän maukkautta.

Yhteenveto

Tasapainoinen, tyylinmukainen ja miellyttävä.
ARVOSANA: 8

Kirja: Kuohuvaa Historiaa (Mika Rissanen & Juha Tahvanainen)

0 kommenttia
 
Aiemminkin historia-aiheisten kirjojen parissa työskennelleet Mika Rissanen ja Juha Tahvanainen saivat keväällä julkaisukuntoon uutuusteoksensa Kuohuvaa Historiaa, jonka kustantaja Atena minulle ystävällisesti arvosteltavaksi antoi - kiitos siitä. Kyseessä siis jälleen korruptiolahja, joten salaliittoteoreetikot tai muuten vain köyhälle bloggaajalle kateelliset voivat tässä vaiheessa virittää puolueellisuuslaseja ja foliohattua päähän tai lopettaa lukemisen.

Kuva: Atena
Kerrottakoon heti alkuun, että kyseessä on viihdyttävä kirja, jota on miellyttävä lukea (näettekö, heti kehutaan ilmaista prkl!). Otin tavakseni lukea tätä kesälomalla aamuisin ulkona kahvia siemaillen ja toki välillä iltaisinkin tuoppi kädessä. Kahvikupin tai tuopillisen nauttimiseen tämä kirja onkin omimmillaan, koska tässä on 24 kohtalaisen lyhyttä - eli kupillisen tai tuopillisen - mittaista lukua, jotka kaikki toimivat itsenäisinä katsauksina historian eri vaiheisiin. Perinteinen olutkirja tämä ei siis ole, vaan ennemmänkin katsaus kiehtoviin historiallisiin tapahtumiin, joissa olut on oleellisena osana mukana. Joissain luvuissa hieman enemmän ja joissain hieman vähemmän. Esimerkiksi kirjan ehkä mielenkiintoisimmassa luvussa, jossa kerrotaan norjalaisten Fridtjof Nansenin ja Hjalmar Johansenin aikeista valloittaa pohjoisnapa, ei olut oikeastaan toimi muuta kuin pienenä sivujuonteena Rignesin panimon toimiessa retken rahoittajana. Joissakin luvuissa kuvataan hienosti sitä, mihin kaikkeen ihminen on valmis ja kuinka pitkälle ihminen venyy saadaakseen tuopillisen kuohuvaa esim. sotaoloissa. Ymmärrän hyvin, onhan se hieno juoma se olut. Vaikka kyse on historiasta, ei teos ole kuivakka lukea, vaan ennemminkin hieman pilke silmäkulmassa tyylinen. Luin oikein mielelläni ja täten voin suositella muillekin ainakin kertalukemiseksi - Rauman Kirjastostakin näyttäisi löytyvän. Tämän jälkeen muistaa ja ymmärtää taas paremmin sen, että olut on oikeasti historian kenties merkittävin juoma ja täten ihmisille tärkeä vaalittava nykyäänkin - selvittäkööt nykyiset päättäjät  tai virkamieskoneistot mitä tahansa.

Olutarvio: Troubadour Magma

0 kommenttia
 

Troubadour Magma

Panimo: Brouwerij The Musketeers, Belgia
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 9,0%
Saatavuus: Olutravintolat, ulkomailta (Ostopaikka: Belgian Beer Factory)

Tyhjentelin kesäloman loppumetreillä viime viikonloppuna Belgian Beer Factoryn kuormaa ja törmäsin siinä muun muassa tällaiseen huippuolueen. Magma on Double IPA, jossa on tekijöidensä mukaan IPAn katkeruus, jota belgityylisen tripelin hedelmäisyys tasapainottaa. Itse pidin tätä varsin selkeästi maltaisuudeltaan Double IPA -tyylisen karamellisena ja humaloinniltaan jenkkilän ja mannermaisen tyylin fuusiona. Lisäksi joukkoon mahtui myös belgialaisia mausteisia ominaisuuksia. Ratebeer kertoo oluen olevan katkeroitu tshekkiläisillä lajikkeilla ja kuivahumaloitu amerikkalaisella Simcoella. Olen aiemmin maistanut panimolta hyvän Obscura -stoutin ja nyt kun tämä Magmakin oli huikea, niin kellariin jääneet Westkust ja Blonde taitavat myös päästä kohtapuoliin maistettavaksi. Tämän Magman päiväys oli 20/02/17, josta päättelisin oluen pullotetun helmikuussa ja päiväys 3 vuotta eteenpäin. Ikää siis noin 5kk ja rapiat.


Auringonlaskun kanssa kauneuskilpailussa hienosti pärjäävä ja runsaasti sekä pitsikkäästi vaahtoava olut. Yhdellä sanalla kaunis. Tuoksu on karamellimaltainen, hedelmänektarimainen ja peräti kevyen chilimäinen. Mausteista ja yrttistä vetoa nuuhkaisun lopussa. Maltaisuus selvästi jenkkityylistä DIPAa, loput jotain ihan omanlaista. Maku synkkaa tuoksun kanssa - alussa karamellinen, hieman toffeinen ja tuhti runko, keskivaiheilla vahvaa katkeruutta ja hedelmänektaria, kuivassa lopussa alkoholinpotku, mausteisuutta ja ruohoisuutta. Jälkimaussa makeahko hedelmänektari tekee vielä yllätyspaluun. Varsin nautittavaa tavaraa. Runko on tuhti ja kantaa vahvuuden vaivatta, hiilihappoisuus keskivertoa hieman maltillisempi. Kokonaisuutena tasapainoinen, on karamellia, katkeruutta, aromikkuutta ja vahvuutta.

Yhteenveto

Hedelmänektaria tiukalla katkerolla ja pienellä twistillä
ARVOSANA: 9

Alkon elokuun uutuuksia

1 kommenttia
 
Rakas Monopolimme™ vaikuttaa jo luovuttaneen olutkaupan ulkomaan tuonnin ja nettikauppojen harteille - sen verran surkeaa on uutuuslistausten lueskelu ollut jo pidemmän aikaa. Alle on listattu elokuussa hyllyille pölyttymään saapuvat uutuudet. Kiitokset näistä Olutoppaan nimimerkille Juhani. Oluiden nimissä on linkki Ratebeeriin ko. oluen sivulle (jos löytyy).

Peak Organic Hop Blanc (White IPA, 4.8. tulossa)
Jagtol (Premium lager, 11.8. tulossa)
Coors Light (Karbonoitu vesi, 11.8. tulossa)
De Koninck (Belgityylinen ale, 4.8. tulossa)
Holba Serák Special (Tsekkityylinen pils, 11.8. tulossa)
Bukke Pral (?, 11.8. tulossa)

Huumoriarvon vuoksi muutamia kommentteja Olutoppaan foorumilta:
Tuo lista on jo niin säälittävä, ettei se edes herätä minkäänlaisia ketutuksen tunteita. -Brettanomyces

Onneksi paketit kulkee sujuvasti Euroopasta kotiovelle.  -Kasparaittis

Olisi mielenkiintoista tietää, että onko Alkon makupaneelin tms. jäsenillä kenelläkään yhtään makunystyrää tallella? Vai istuuko siellä Arska, Reiska ja Jokke? -Sivullinen

Coors Light... -jussituulikki

De Koninck on riittävän suodatettu ja pastöroitu, ettei belgioluen ominaisuudet pääse häiritsemään...? Big Grin  -sayravai
Itse kyseenalaistan sen, onko järkevää tuoda jenkeistä yhtä ratebeerin surkeimmista oluista (Coors Light) - jota saa jo Alkojen viereisistä maitokaupoista muutenkin - Alkon hyllyiltä tilaa viemään. Eikö ennemmin vaikka jotain kotimaista? Ostaisko keskinkertaista vai tilaisko jotain parempaa suoraan kotiovelle kannettuna?

Kotiolutta: Snow White Wreittaus IPA (Reittausblogi IPA -klooni)

0 kommenttia
 
Maistelin aiemmin Markus Lumipuun ja hänen ystävänsä Mr. Whiten (hence the name Snow White?) vehnäoluen, joka oli minun perushefen reseptiä mukaillen valmistettu. Se oli hyvää se. Nyt maistelussa on miesten ensimmäinen olut, joka on valmistettu Reittausblogi IPAn reseptillä. Äijät joutuivat keittämään tämän kahdella kattilalla, jolloin nestettäkin haihtui pinta-alan lähes tuplaantuessa reilusti enemmän kun yhdellä kattilalla keitettäessä. Osittain tästä syystä oluesta tuli vahvempaa, noin 8% vahvuista, kun alkuperäinen resepti kellottuu 7% lukemiin. Humalaprofiili ja hiiva on täysin sama kuin reseptissäkin, mutta koska olutta tuli suunniteltua vähemmän on se vahvempaa ja tiukemmin humaloitua. Olut on 18.6 pullotettua, eli varsin tuoretta. Mallaspohja on sama kuin American Pale Alessani, eli 90% Pale Ale ja 10% Cara Plus 10 EBC -maltaita. Ei siis aivan sahtimallasta, mutta hieman sinne päin. Nyt suurella ylpeydellä ja ilolla maisteluun tämä kuopiolainen versiointi tästä ensimmäisestä (ja parhaasta) reseptistäni. Tämäkin tulee lähes suorana terassilta tabletin välityksellä ja fiilispohjalta, kuten aina.


Ruskeahko ja samea, sekä vaahdoltaan melko niukka olut. Ei muistuta ulkonäöltään esikuvaansa juurikaan, mutta tuoksusta löytyy samoja piirteitä - humalointi on tiukan sitruksista ja mansikkaista. Mallaspohja vaikuttaa selvästi tuhdimmalta ja makeammalta. Tuoksun perusteella ikään kuin DIPA-versio, kuten toki 8% vahvuuskin jo ennakoi. Vahvuus ei kuitenkaan väriin vaikuta, joten se tulee tähän jostain muusta. Maku on makeahko, karamellinen ja hedelmänektarimainen, hyvin DIPAmainen, ei muistuta paljoakaan alkuperäistä reseptiäni. Tässä on ananasmaista ja trooppista pehmeän kypsää hedelmäisyyttä. Maukasta ja hitaasti kerryttäen erittäin voimakkaasti humaloiduksi muodostuvaa olutta. Katkeraa, pehmeää, makeaa, hedelmäistä... On se hyvää, ei mitään virhemakuja tai muutakaan häiritsevää. Ei kyllä juurikaan muistuta esikuvaansa, vaan on paljon tuhdimman maltaisempi ja makeampi sekä pehmeämpi. Lyhyempi käymis-/kypsymisaika saattaa olla makeuden syy, mene ja tiedä, mutta hyvää on. Selvästi tuhdimpaa ja katkeroidumpaa, mutta silti (vahingossa?) tasapainoista ja maukasta - kuten esikuvansakin. Kiitos Snow Whitelle tästä elämyksestä. Nämä ovat opettavaisia oluita.

Kellarin kätköistä: Laitilan Kievari Barley Wine 2012

2 kommenttia
 
Arvioin tämän oluen viimeksi vuonna 2012, heti tuoreeltaan syyskuun alussa. Oluen päiväys on 22.8.2015, ja se on pullotettu 22.8.2012. Ikää siis hieman vajaat kaksi vuotta. Ulkona on jo niin pimeää, että on siirryttävä kynttiläkuvien pariin - syksy tulee siis nopeasti ja ikävästi lomakin loppui tänään. Nautin aiemmin erinomaisen Troubadour Magman, josta kirjoitan blogiin myöhemmin, mutta nyt "suorana" terassilta tämä hieman jo ikääntynyt Kievari Barley Wine. Tuoreeltaanhan tämä oli aika jännä sekametelisoppa, jossa oli weizenbockin, sahdin ja erittäin tunnistettavan Nelson Sauvin humalan piirteitä iloisesti sekaisin. Repäisykorkki auki, reilu suhahdus ja olutta lasiin. 



Lasiin kaatuu viininpunaista, kirkkaanlaista ja erittäin runsaasti sekä pitsikkäästi vaahtoavaa olutta. Todellinen kaunotar, näin punaista Barley Winen tulisikin olla. Tuoksu on jännästi herukkaisen viinikumimainen - siis sokerisen makean oloinen ja hieman liköörinen selkeällä Nelson Sauvinin herukkapuskaisella otteella. Maltaisuus on saanut runsaasti toffeisia piirteitä, joita en muista parissa tuoreemmassa maistamassani yksilössä olleen. Aiemmin tänä vuonna totesin myös Sierra Nevada Torpedo Extra IPAn muuttuneen samankaltaiseen suuntaan - karamellista toffeeseen. Kyllähän tätä Barley Wineksi tohtii kutsua, sen verran portviinimäinen tuoksu on. Makukin on viinikumimainen. Siinä on makeutta, toffeen suuntaan kääntyvää karamellisuutta, tummaa hedelmäisyyttä ja sitä herukkapuskaa. Pehmeää ja nautinnollista - en kuitenkaan muista tuoreen olleen näin makeaa. Yleensähän ikäännytys vie makua vielä kuivempaan suuntaan makeuden väistyessä. Jälkimaussa on kirpeämpi, hieman katajainen vivahde, jonka tuoreestakin olin maistanut. Mitään muuta weizenbockiin tai sahtiin viittaavaa ei tällä kertaa löydy. Muuttunut sekametelisopasta makeaksi ohraviiniksi... vaikea uskoa, mutta näin se nyt on. Parempaa vai huonompaa kuin tuore? En osaa sanoa, mutta kliseisesti todettakoon, että erilaista ainakin on.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...