Rinnakkainvertailu: Reittausblogin Perushefe & Snow White Brewery #2 Hefe

0 kommenttia
 
Olen ylpeä saadessani tehdä tämän rinnakkainvertailun. Tässä on, ei vastakkain, vaan rinnakkain oman kotipanimoni Hefeweizen (tsekkaa resepti tästä) ja Musamiehen Oluet -blogin kirjoittajan Markus Lumipuun kotipanimon Snow White Breweryn versiointi minun reseptistäni. Pieniä eroja on, mutta en tiedä vielä mitä. Spekuloidaan niitä sitten myöhemmin. Olen ylpeä, koska Markus on kaverinsa kanssa päässyt alkuun minun pussimäskäysohjeillani ja minun reseptilläni. Käytin pussimäskäysohjeiden tekemiseen kuitenkin huomattavasti aikaa ja vaivaa, joten tuntuu hienolta, että niistä on ollut jollekin hyötyä. Snow White Breweryn ensimmäinen erä oli, uskaltaisinko sanoa, että kuuluisan Reittausblogi IPAn klooni, jota myös sain yhden pullollisen. Annan sen asettua jääkaapissa pari päivää ennen maistamista. Hefessä ei ole niin väliä, koska hiivat kaadetaan ja kuuluukin kaataa oluen sekaan heti kättelyssä.

Oikein kuumottaa päästä maistelemaan paria hefeä rinnakkain. Hetkikin on otollinen - puulaakifutismatsi on takana ja jano kova. Ainut huonompi puoli on se, että ulkona on juuri satanut aika huolella, mutta otettakoon sekin positiivisesti - ainakin ilma on nyt raikas ja kyllähän helteessä jo hikoiltiinkin.

Vasemmalla Reittausblogin Perushefe, oikealla Snow White Brewery #2 Hefe
Oluet kaatuvat laseihin. Molemmat vaahtoavat runsaasti. Väri on selvästi hyvinkin samankaltainen. Snow Whiten versionti on hieman sameamman oloinen, mutta omaan pullooni toki jäi vielä pienet pohjat, vaikka hiivoja sekaan sekoittelinkin. Lasi ei vedä puolta litraa, mutta halusin samanlaiset lasit. Snow Whiten pullo on 0,33-litrainen, siitä syystä pienempi kuppi. Snow Whiten tuoksu on onnistunut, se on hiivaisempi ja sitruunaisempi, enemmän hapan myöskin, kääntyen hieman witbiermäiseen raikkauteen. Omani on enemmän vehnämaltainen ja hieman banaanisempi. Aromihumalointi on molemmissa hyvinkin samanlainen, hieman ruohoa ja hieman lemon-lime meininkiä. Maut ovat pitkälti samankaltaisia, molemmat hyviä! Hienoa työtä siellä Kuopiossa - ei virhemakuja, eli prosessi on kunnossa. Oli tietysti hyvät ohjeetkin... Maussa tulee ensin vehnäinen melko runsas mallaspohja, sitten alkaa rakentumaan kevyttä banaanisuutta ja sitruunaisuutta ja sen jälkeen loppuvetoa kohti mentäessä mausteisempaa ja kuivempaa menoa sekä tyylin normia tiukempi katkerointi. Snow Whitessa on terävämpi happamuus kuin omassani, se lisää raikkautta ja kallistaa tunnelmaa hieman belgian suuntaan. Saimaan Marsalkka Luomuvehnässä oli ensimmäisissä erissä tätä samaa tuntua ja pidin siitä todella paljon. Omani on hieman pehmeämpi, mutta hiilihappoja molemmissa on varsin runsaasti, kuten tyyliin kuuluukin. Selvästi samaa porukkaa, mutta hieman eri reittejä ovat veljet tänne terassini pöydälle kulkeneet. Meininki on mahtava ja olen erittäin iloinen päästessäni vertailemaan näitä. Itse tein tämän oluen kesäkuun alussa ja reseptin pistin linjoille kuun puolivälissä, kun olin todennut oluesta tulleen hyvää. Nyt reilu kuukausi myöhemmin minulla on pöydällä oma olueni, joka on edelleen timangissa iskussa ja Snow Whiten versiointi, joka on hieman erilaista, mutta aivan yhtä hyvää. Tässä vertailussa ei siis ole muita kuin voittajia.

Kiitokset Markukselle ja Snow White Brewerylle tästä oluesta. IPAan palaamme myöhemmin ihan itsenäisen arvion muodossa. Siihen kun ei ole minulla heittää verrokkia rinnalle.

Pussimäskäyksestä mäskäykseen - ensimmäinen vaihe

15 kommenttia
 
Olen tehnyt tässä kaksi viimeisintä kotioluterää niin, että olen mäskännyt kattilassa ilman pussia. Mäskin sekoitteleminen on helpompaa - mela ei tartu pussiin, joten mäskiä pystyy oikein kunnolla hämmentelemään. Pussin koko ei myöskään ole enää rajoite, eli suurempiakin mallasmääriä pystyy mäskäämään kerralla. Myös ulosmäskäyksen (ei pakollinen vaihe) voi suorittaa ilman pelkoa siitä, että polttaisi mallaspussin pohjaan reiän.


Ylläolevista ohjeista poiketen huuhtomisvaihekin pitää tässä suorittaa eri tavalla, kun ei ole pussia, jonka vaan nostaisi kattilasta siivilän päälle. Huomasin, että ihan perus pesuvati istuu nätisti käyttämieni 30-litraisten käymisastioiden päälle. Nämä ovat juuri niitä valkoisia Melkkon pönttöjä, joita jokaisen Prisman nurkasta löytyy. Porailin vatiin runsaasti reikiä pohjaan ja nyt huuhtelu aka siivilöinti suoritetaan niin, että pesuvati pistetään käymisastian päälle ja siihen vielä siiviläpussi, ettei mallasta pääse rei'istä vierteeseen. Mäski läväytetään pesuvatiin ja siihen sitten kaadellaan pikkuhiljaa huuhteluvettä päälle. Nyt pystyy huuhteluvaiheessakin sekoittelemaan oikein kunnolla - tehokkuus paranee ja samasta mallasmäärästä saa vahvemman vierteen. 

Pesussa

In action!
Vahvan vierteen voi sitten myöhemmin laimentaa keitetyllä vedellä, jos kattilan koko tulee vastaan.

Simppeli ja halpa ratkaisu. Toki tässä joutuu edelleen pesemään kattilaa ja käymisastiaa mäskäyksen, huuhtelun ja keiton välissä, eli ei tämä vielä vedä vertoja esim. klassiselle "kylmälaukkumäskäimelle".

Keksin myös helpon tavan lämmittää uima-allasta ja samalla viilentää vierre keiton jälkeen. Viritin pöntön narun avulla kellumaan uima-altaaseen ja kävin välillä huljuttelemassa. Parissa tunnissa viileni, ei tarvinnut odottaa yön yli.


Näin se homma etenee.

Pohdintaa kotipanimon Saisonin tiimoilta

2 kommenttia
 
Päätin korkata oman kotitekoisen Saisonin nurmikonleikkuun päätteeksi. Olen näitä jo useamman pullon maistellut aiemmin kesähelteillä, joten minulle on muodostunut tästä selkeä kuva, enkä ole  tyytyväinen. Käytin maltaina Viking Maltin Pilsner- ja vehnämaltaita. Lisäsokereita ja väriä hain Brewer's Apprentice -kirjan houkuttelemana kevyesti karamellisoidusta luomuruokosokerista (for a slight touch of caramel). Hiivana Danstar Belle Saison ja humalina Magnum (pelkkä katkero) ja Saaz & Hallerthau Mittelfruh - keiton aikana 30 minuutista eteenpäin continuous hoppingina keiton loppuun asti ja lisäksi kuivahumalointi. Alla kuva reseptistä Brewmatessa, huomatkaa kehno tehokkuus - ei tahtonut irrota sokereita kunnolla. Myöhemmin huomasin, että mitä enemmän pussimäskäyksessä tai ylipäätään mäskäyksessä pystyy sekottelemaan ja hämmentelemään lämpötilan kärsimättä, niin tehokkuus paranee ja myös rauhassa valutettu huuhtelu kannataa.




Sameahko, kultaoranssi ja mittavasti vaahtoava olut. Ulkonäössä ei moitteen sijaa. Tuoksu on saisonhiivalle tyypillisesti mausteinen ja hieman hapahko. Siinä on appelsiinimaista hedelmää ja tangeriinimaista hieman kirpeän greippimäistä happamuutta. Hyvä tuoksu, kuiva ja happaman puoleinen. Tuo kirpeähkö greippisyys on todennäköisesti Hallerthau Mittelfruhin aikaansaannosta, sillä sitä on myös vehnäoluessani Hop Burst Hefessä, jossa oli tämän saisonin tavoin voimakas aromi- ja kuivahumalointi juuri samalla lajikkeella. Se on tuoksussa hyvä, mutta maun puolella happamuus nousee yli äyräiden - nimenomaan se greippityylinen, tangeriinimainen osasto - belgihiivaista happamuutta tai villihiivaista se ei ole. Jenkkihumalat tekevät erilaisen, pehmeämmän greippisyyden, tämä on sellainen terävä. Maku on kuitenkin kehittynyt kokonaisuutena nautittavaksi. Se on kuiva ja katkera sekä miellyttävän appelsiinimainen. Mausteisuutta nousee esiin jälkimaussa ja alkoholikin vilahtelee varsinkin oluen lämmettyä. Käytin tässä kevyesti karamellisoitua luomuruokosokeria, joka ohensi ja kuivensi runkoa liikaa - tästä syystä alkoholi tulee hieman läpi. Jatkossa ei sokereita saisoniin, kyllä näissä pitäisi ennemmin maistua viljava maltaisuus, eikä kevyt karamellimaisuus. Parannusehdotukset on siis jo mietittynä. Ei Mittelfruhia, eikä sokeria, vaan täysmallasta ja humalaksi jotain perinteisempää, vaikka Styrian Goldingsia. Belle Saison hiiva vaikuttaisi ihan toimivalta, käytti ainakin todella kuivaksi. Attenuation 94% eli melkoinen peto hiivaksi! Kokonaisuutena siis hieman turhan ohut tai vahva, koska alko puskee lämmenneenä läpi, ja turhan greippi- tai tangeriinimainen. Pisteiksi reitatessa perstuntumalta 33/50 tai blogin asteikolla 7½/10.

Ps. En pistä varsinaista reseptiä erikseen blogiin (tuon kuvan lisäksi), koska haluan julkaista vain reseptit, jotka ovat hyviä ja toimivia.

Kotiolutta: J #7 tarpeettoman tumma English IPA

1 kommenttia
 
Isoveljeni loihti toukokuun puolivälissä ns. kaapintyhjennysoluen, eli käytti jäljelle jääneet maltaat tällaiseen englantilaistyyliseen India Pale Aleen. Maltaina on käytetty Pale Ale, Crystal 100 EBC ja Munich -maltaita sekä hieman sokeria. Kaapintyhjennyksen merkeissä Crystalia on tyyliin nähden tarpeettoman paljon - tästä siis nimitys "tarpeettoman tumma". Vahvuutta oluella on 7,5% ja humalaa on käytetty noin 12 grammaa litraa kohti - se on kohtalaisen runsaasti se. Humalalajikkeet ovat brittiläisiä - Target, East Kent Goldings ja Progress. Hiivana Wyeastin nestehiiva 1318 - London Ale III. Arvioin tämän muiden kotioluiden tavoin Olutoppaan 5-50 pisteen asteikolla.
 

Lasiin kaatuu tummahkoa, mutta ei aivan niin tummaa olutta kuin odotin. Vaahto on mittava ja jättää reilusti pitsiä laskiessaan. Tuoksu on paahtoleipäinen, karamellimainen ja hieman marjainen. Humalointi nousee esiin hieman sitrusmaisena, saippuaisena ja tammimaisena - jotenkin brittityylisen hillittynä. Alkoholisuuttakin voi havaita, jos nenän vie lähelle. Maku on runsaan humalainen - katkeroa alkaa kertymään heti ja loppua kohti se vaan voimistuu yltäen miellyttäviin suuta kuivattaviin IPA-meininkeihin. Hienoista kirpeyttäkin heti alkumaussa, mutta se nopeasti katoaa. Runko on runsas, mutta se jopa hieman horjuu IBUjen ja alkoholipitoisuuden vyöryessä päälle. Keskivaiheilla maussa on pientä paahteisuutta ja marjaisuutta - mielessä häivähtää tässä kohtaa Fuller's 1845, mutta aivan niin hekumalliseen ja tasapainoiseen suoritukseen tässä ei ylletä. Alku- ja erityisesti loppumaussa humaloinnin takaa tulee esiin tuttuja brittityylisiä marmeladimaisia sävyjä, joista erityisesti pidän. Haluaisin tietää onko se joku tietty humala, hiiva vai mallas joka tuon tekee - sitä pitäisi sitten ehdottomasti hommata itsekin. Jälkimaussa marmeladit siirtyvät kuivuvan paletin myötä syrjemmäs greippisen happamuuden tieltä. Tämä olut oikeastaan vaan paranee lämmetessään, vaikka alkoholi hieman läpi hehkuukin. Loppujen lopuksi asettuu ehkä enemmän English Strong Ale -sektoriin, kuin English IPA -sektoriin, mutta oli miten oli, niin rosvosektorista pysytellään hyvinkin kaukana. Jonkinlaisena summauksena siis karamellinen, hieman paahteinen ja marjainen sekä runsaan katkeroitu täysin brittityylinen olut. Laadullisesti täysin kunnossa, kuten aiemmatkin samalta tekijältä maistetut. Lyhyellä luonnehdinnalla "winter warmer" - takkatuliolut.

Pisti muuten päänsisäisen reseptienkehitysyksikön raksuttamaan aika huolella - jotain brittityylistä olisi tehtävä, eikä karamellimallastakaan soisi säästeltävän. Tämä hiivakin vaikutti toimivalta, ei ainakaan mitään häiritsevää esterisyyttä, vaan oikeastaan päinvastoin - toimivaa tavaraa. 

Pisteytys
  • Tuoksu 7 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 8
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 5
  • Katkeruus 7
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 6
Kokonaispisteet: 38/50

Olutarvio: Hopping Brewsters Powder Monkey

0 kommenttia
 

Powder Monkey

Panimo: Hopping Brewsters Beer Company, Suomi (Akaa)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,4%
Saatavuus: Olutravintolat

Käväisin siis eilen Hopping Brewstersilla hyvin pikaisella visiitillä. Antoivat pullon Powder Monkey American Pale Alea, jonka nyt sitten ajattelin narauttaa auki. Korruptiolahja siis, eli kaikkien anonyymien kommentoijien mielestä tätä seurannee täysin puolueellinen arvio, jossa olutta kehutaan silmittömästi. Salaliittoteoreetikot voivat lopettaa lukemisen jo tähän. Olutta on tai ainakin on ollut saatavilla olutravintoloissa kuten Ukkometsossa Tampereella tai Old Brick's Innissä Jyväskylässä. Olutoppaan ja Ratebeerin mukaan olut on 6,2% vahvuista, mutta panimolla Pete sanoi speksejä kysyessäni 6,4%. Sekaannus, tai erien välistä vaihtelua - ihan miten vaan. Kyseessä taitaa olla ensimmäinen tämän panimon kaupallinen tuote ellei Hiisin kanssa yhteistyönä tehtyä (ja Hiisillä pantua) D-Day Double IPAa lasketa. Ratebeerissä Powder Monkey on saanut hieman sellaisen vaihtelevan vastaanoton, ei suunnatonta ylistystä, jos nyt ei lyttäystäkään - mutta älkööt reitatessanne koskaan tukeutuko toisten pisteisiin tai mielipiteisiin vaan kuunnelkaa omaa sydäntänne. Tuttu nimimerkki lusikka kertoo Ratebeer-arviossaan oluen humalat (Magnum, Perle, Cascade, Ahtanum, Citra), en tiedä mistä tieto on peräisin, mutta tuskinpa mies tällaisia päästänsä randomilla heittää. Panimo on (toistaiseksi) pistänyt oluitaan pulloihin lähinnä sen takia, että voisivat jakaa niitä näytteiksi ja tästä syystä pullossa ei ole etikettiä, mutta korkki sen sijaan on tyylikäs. Maistakaamme.
  

Pullo sihahtaa auki ja lasiin kaatuu tummahko, hieman mahonkinen ja keskiverrosti vaahtoava olut. Jätän hiivat kaatamatta. Heti huomaa, että olut on keskiverto APAa selvästi tummempi. Tuoksu on jykevän maltainen, toffeemainen, hieman kukkainen, trooppisen hedelmäinen ja yllätyksellisesti hennon karpalomainen. Ei anna sitä purevaa sitruksisuutta, vaan enemmänkin brittityylistä mallaspohjaa tukevan ESB:n tavoin - tätä värikin hieman uumoili. Kuitenkin oikein hyvä tuoksu, joskaan ei aivan sitä mitä APAlta odotin. Maussa on enemmän purentaa - katkeruus ei kuitenkaan hyökkää, vaan rakentuu rauhassa keräten voimia vahvaan greippiseen loppuvetoon. Maltaisuus on pehmeää, toffeista ja karamellista, todella vankka runko. Sitruspurenta ja hedelmät jäävät kuitenkin toffeen taakse, eikä jenkkifiilistä kunnolla synny. Sokkona kääntäisin nuolen todennäköisesti osoittamaan ennemmin brittien kuin jenkkien suuntaan. Suutuntuma on täyteläinen, tyylin normia tuhdimpi ja hyvinkin pehmeä. Hiilihappoja on keskivertoa hieman maltillisemmin. Tasapainoinen, pehmeytensä vuoksi erittäinkin siemailtava ja kokonaisuutena maukas olut - ja toki myös laadullisesti virheetön. Tykkään kyllä, mutta jos lokeroida pitää, niin en laittaisi APA-tyyliin - omasta mielestäni turhan tuhtirunkoinen ja makea siihen - vaan ennemminkin ESB-tyyliin. Kiitokset pullosta Hopping Brewstersin pojille (miehille/äijille). ESB-fanaatikkona nautin suuresti ja leikkisästi voisin todetakin, ettei Suomessa toista näin hyvää ESB:tä tehdäkään.

Yhteenveto

Tyylin normia tummempi näkemys APAsta.
ARVOSANA: 8+

Parola - Tuulos - Akaa: Tankkeja, sahtia ja olutta

1 kommenttia
 
Mahtava päivä. Aamuvarhaisella herätin vanhimman pojan, heitimme rytkyt niskaan ja starttasimme auton kohti Parolaa ja Panssarimuseota. Kumpikaan meistä ei ollut panssarimuseossa ennen käynyt, mutta molemmat pidämme isoista teräspedoista ja itse olen vielä kiinnostunut historiasta ja sotahistoriastakin, joten kohde oli varsin otollinen. Suurin innoittaja reissulle lienee kuitenkin ollut ilmainen World Of Tanks -verkkopeli, jota olen jo pidempään hakannut välillä aktiivisemmin ja välillä hieman vähemmän aktiivisesti - nimimerkki on Olutoppaasta tuttu Hayke. Peliä pelaaville (meitä on paljon) mainittakoon, että hangaarini kirkkaimmat helmet ovat Jagdtiger, T-54, IS-8, Lorraine 40t ja tietysti mahtava ISU-152. Toinen innoittaja reissulle oli Lammin Sahti - kyllä, aivan oikein. Sahtiahan ei nyt tietenkään panssarimuseosta saa, mutta kun ajaa noin 30 kilometriä itään, Tuulokseen, niin on Lammin Sahdin ulosmyyntipisteessä Pekan Puodissa. Entä reissun kolmas kohde Akaa, mitä siellä on? No tietysti oluen raaka-aineita ja tarvikkeita myyvä Brewcat ja omistajiensa oma panimo Hopping Brewsters.

ISU-152 Parolan Panssarimuseossa
Kahden ja puolen tunnin ajo Parolaan, yhdellä kaffepaussilla, ja olimme perillä tasan klo. 10.00, jolloin museo aukeaa. Pari tuntia tankkien tiirailua ja tutkiskelua aivan paahtavan kuumassa säässä. Museon ulkona olevat kohteet kun ovat kangasmaastoisessa rinteessä, johon aamupäivän aurinko porotti armotta. Onneksi sisälläkin oli paljon katseltavaa, oikeastaan jopa enemmän kuin ulkona. Tästä sitten suunta kohti Tuuloksen kauppakeskusta, jossa Lammin Sahdin ulosmyyntipiste sijaitsee Kotipizzan yhteydessä. 

Pekan puoti, kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Lammin Sahdin logot näkyvät heti pääovelta, joten löytäminen ei ole vaikeaa. Samassa toimitilassa ulosmyyntipisteen ja Kotipizzan kanssa toimii myös Sipen Saluuna, pieni baari tai pub, jossa on A-oikeudet. En perehtynyt valikoimaan sen tarkemmin, mutta eittämättä sahtiakin olisi saanut ja pullokaapissa oli ainakin Bryggeri Helsingin oluita (Lammin Sahdilla ja Bryggeri Helsingillä on samaa omistajapohjaa). Söimme paikalla pizzat ja sen jälkeen ostin pari kolmen litran tonkkaa sahtia - pienempiä pakkauskokoja ei tällä kertaa olisi ollutkaan. Yhden kolmen litran kannun hinta oli 22 euroa, eli litrahinta on kohtuullinen 7,3€ - siihen hintaan taitaa esim. SOPP:ssa tällä hetkellä irrota 0,4-litran annos. Vertailun vuoksi mainittakoon, että litran pullo olisi maksanut 12 euroa, josta panttia 0,50€. Mehumaijalla toki saisi halvempaa, mutta kun ei ole kesällä sopivaa kylmätilaa (alle 8 astetta) kypsytykseen. Toki lammilainenkin on aina maistunut erinomaiselle. 

Speidelin kiiltäviä tankkeja Hopping Brewstersilla


Kun sahtitonkat olivat kylmälaukussa niin auton nokka kääntyi paluumatkalle Akaan suuntaan. Ajoimme tästä ohi jo tulomatkalla, eli kohde oli niin matkan varrella kuin olla ja voi. Eilen ex-tempore tätä reissua suunnitellessani huomasin, että perskutarallaa Brewcat ja samoissa tiloissa toimiva pienpanimo Hopping Brewsters sopisi matkaan kuin nenä päähän. Otin nopeasti yhteyden siihen suuntaan, kysyin pienen vierailun mahdollisuutta ja tein samalla verkkokauppaan tilauksen, jonka voisin seuraavana päivä paikan päältä noutaa ja täten säästää heiltä postituksen vaivan ja itseltäni postikulujen maksamisen. Parin pienen mutkan kautta paikka löytyikin aivan normaalilta yritysalueelta, aivan normaalista yritysalueelle tyypillisestä "peltihalli" -tyylisestä rakennuksesta. Meille oli kotiin tulossa vieraita ja olimme enemmän kuin aavistuksen aikataulusta myöhässä, joten vierailuaika laskettiin minuuteissa. Ehdimme kuitenkin hetken tutustua. Ensin nostimme tilaamani kotipanimon raaka-aineet auton takakonttiin (mm. säkki sahtimallasta, tietysti!) ja sitten ehdin vielä maistamaan kolme hyvin pientä näyteannosta (kuskin ominaisuudessa) Hopping Brewstersin oluista. 


Erittäin mielenkiintoista, sillä en ollut panimon tuotteita ennen maistanutkaan. Ensimmäisenä uusin Warthog IPA, joka näytteen perusteella oli katkeruudeltaan tiukka ja hyökkäävä (kuulemma 100 IBUa) ja makuprofiililtaan mäntyisen pihkainen ja greippinen. Hyvää IPAa. Näyte tosin, kuten jo mainittua, pieni ja kypsytystankin lämpötilassa, eli kylmänä - näissä lämmöissä hedelmäisyys jää aina vähän kinttuihin. Toisena maistoin näytteen kevyemmästä hunajalla maustetusta oluesta. Sen maku oli kukkainen ja hunajainen - varsin maibockmainen tyyliltään. En kiireessä huomannut kysyä oliko pinta- vai pohjahiivaa, mutta maku oli ainakin kohdillaan. Hunajaa tunnistettavasti, mutta ei liiaksi, kuten monissa vastaavissa yrityksissä. Tämä oli menossa johonkin paikalliseen hunajatapahtumaan, eli paikallisuus on täälläkin tärkeää ja varmasti yksi aloittelevan panimon elinehtoja, kuten muuallakin. Kolmantena Pale Ryeder (mainio nimi btw) Ruis-IPA, jossa ruis toi runkoon sitä tiettyä leipäisyyttä ja runsautta. Kaikki näytteet hyviä, mutta annokset ja nautintatilanne siis kaukana siitä normaalista. Hyvä kuva panimon toiminnasta kuitenkin jäi. Brewcat verkkokauppa toimii siis samoissa tiloissa panimon kanssa ja kyllähän siellä monenmoista panemiseen liittyvää sälää ja raaka-ainetta olikin. Kauppa ja panimo eivät ole mitenkään erityisesti erillään, vaan kamat ovat siellä missä tilaa on ja sitähän ei pienpanimoissa tunnu koskaan olevan mitenkään erityisen riittoisasti. Jostain on kuitenkin aloitettava. Sain mukaani vielä näytepullon Powder Monkey APAa, jonka tulen tässä joku päivä maistelemaan blogiin kaikella sen ansaitsemalla hartaudella. 

Se oli sellainen kesälomapäivä se, yksi parhaista.

Olutarvio: Chouffe Soleil

0 kommenttia
 

Chouffe Soleil

Panimo: Brasserie D'Achouffe
Oluttyyli: Belgityylinen ale
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Ulkomailta (Ostopaikka: Belgian Beer Factory)

Tutun tonttupanimon tuote klikattiin sen enempää kyselemättä ostoskoriin Belgian Beer Factorysta. Chouffe on hieman kuin Fuller's - se ei vaan petä. Kyseessä on panimon kesäsesonkia varten valmistama belgityylinen ale. Etiketin mukaan oluessa on ohramaltaiden rinnalla käytetty vehnää, ruista ja sokeriakin. Lisäksi mausteita, joita ei sen tarkemmin eritellä. Päiväyksestä päätellen olut olisi pullotettu huhtikuussa, eli kohtalaisen tuoretta - vai pitäisikö belgioluen ollessa kyseessä todeta, että vain hetken kypsynyttä? Etiketissä tontut ovat kesäisellä piknikillä ja aurinko paistaa - "Belgian sunshine ale" - luonnehdinta ei juuri poikkea tästä nautintahetkestä.





Utuinen, kultainen ja näyttävän runsaasti vaahtoava olut. Todellinen kaunotar. Tuoksu on todella kesäinen - huumaavaa niittymäistä kukkaisuutta, ruusupuskaa, hunajaa, sitruunaisuutta ja päälle vielä hieman mausteisuutta. Mahtava raikkaus! Tämänkaltainen tuoksu saa todella veden kielelle... Mmm... ja se myös maistuu hyvälle - ja raikkaalle! Rungossa on jotain samankaltaista syvyyttä kuin Tripel Karmelietissa, tämä johtunee siitä, että vehnää ja ruistakin on käytetty. Karmelietissa on edellä mainittujen lisäksi vielä kauraakin. Runko ei silti ole raskas, vaan päinvastoin kepeä ja lennokas, mutta silti jotenkin syvä ja riittävä kantaakseen maun ja vahvuuden kunnialla. Alkumaussa on kukkaisuutta, ja hunajaisuutta, sitten tulee belgihiivan maustesessio johon loppuvedossa yhtyy kepeä katkerointi ja jälkimaussa jälleen paluun tekevä hunajaisuus. Miellyttävää ja erittäin kesäistä juotavaa. En olisi parempaa voinut tähän hetkeen oikein valitakaan.

Yhteenveto

Kesäisen kepeä, mutta silti monimuotoinen belgiolut
ARVOSANA: 9

Rinnakkainvertailu: Chimay Dorée & Westmalle Extra - munkkien päiväkaljat

5 kommenttia
 
Oi Ukko ylijumala,
taatto taivahan valtia,
nosta pilvi luotehesta,
toinen kohti koillisesta,
syrjin yhtehen syseä,
lomitellen laukkajele.
Pirota vettä pilvistäsi
orahille kasvajille,
toukoilla tomisiella.
Ukko jyrähti, taivas repesi ja vettä pieksi niin, että Pellonpekkokin tuli tyytyväiseksi. Ukon syöksemät salamat säästivät perheeni, taloni ja mikä tärkeintä - grillikotani. Nyt Ukon kunniaksi,  koska hän säästi meidät, aion uhrata trappist-munkkien valmistamaa olutta ja juustoa. Chimay Dorée ja Westmalle Extra ovat alunperin munkkien omaan käyttöön valmistamia oluita. Niiden vahvuus on selvästi panimoiden muita oluita alhaisempi, molemmat ovat vahvuudeltaan 4,8% - normaalistihan luostareiden oluet ovat 6-9% vahvoja. 



Chimay Dorée, joka tunnetaan myös nimellä Chimay Gold, on Alkon vakiovalikoiman viimeisimpiä uutuuksia. Hintaa sillä 3,99€ / 0,33l. Tämä pintahiivaolut oli alunperin vain munkkien omaan käyttöön, myöhemmin sitä tarjottiin myös vieraille ja luostarin alaisuudessa työskenteleville. Ulkopuolisille olutta myydään jälleenmyyntiin rajoitetusti. 

Westmalle Extra on Doréeta selvästi harvinaisempi, sitä ilmeisesti valmistetaan kaksi kertaa vuodessa ja myydään ainoastaan suoraan panimolta. Nyt sattui käymään tuuri ja olut valikoitui ostoskoriin Belgian Beer Factory -nettikaupasta. Hintaa pullolla 3,15€ + toimitus. Tämäkin olut on pintahiivaolut ja pullossajälkikäyvä, kuten Chimaynkin "päiväkalja". 

Ukon kunniaksi uhraan myös roiman palan Chimayn trappist-juustoa, jonka ostin aiemmin tänään Ruokapuoti Lumosta. Kyseessä on luostarin A la Chimay Rouge aka Chimay á la Biére -juusto, jota kuvaillaan näillä sanoin: A unique cheese washed with Chimay Trappist beer, it is produced using the good fresh and creamy milk of the Chimay countryside. It presents a delicious apricot-peach taste enriched by a hint of bitterness. Otin juuston hyvissä ajoin temperoitumaan (hieno sana, ihan oikeaa juustotermistöä), jotta se olisi maistellessa maukkaimmillaan.

Ulkona on hurjan kaatosateen jälkeinen raikkaus ja raukeus. On niin hiljaista, että keskustasta - yli viiden kilometrin päästä - kantautuu terassille Happoradion keikan vaimea ääni. Upea ilta uhrata jumalille pari olutta ja hieman juustoa.

Avataanpa Westmalle ensimmäiseksi. Hieman utuinen, kultainen ja vaivattomasti hennollakin kaadolla vaahtoava. Yhdellä sanalla kaunis. Tuoksussa on mausteisuutta ja omenankuorimaisuutta, yrttisyyttä ja melko voimakasta yleisen humaloinnin tuntua, jota voisi kuvailla lähinnä kukkaiseksi tai niittyiseksi.  So far so good - maistetaan. Pehmeä, tyylikäs hunajainen maltaisuus heti alkumaussa, sitten purevaa mausteisuutta, katkeruutta ja yrttistä sekä kukkaista humalan aromikkuutta. Varsin tyylipuhdas, maukas belgi. Avataanpa sitten Chimay. Hieman syvemmän kultainen kuin Westmalle, vaahtoaa runsaasti ja pitsikkäästi. Tyylikkäitä molemmat, Chimay väriltään hieman näyttävämpi. Oh my - tuoksu on ehtaa Chimayta. Siinä on sitä tiettyä hieman korianterista ja pippurista mausteisuutta sekä tunnistettava päärynäinen hedelmäisyys. Tässäkin melko voimakas ja hyvin kukkainen, erittäin aromikas humalointi. Tyylikästä tavaraa. Maku muistuttaa paikoin jopa La Chouffea, keveämpänä ja humaloidumpana tosin. Hyvin kukkainen, hieman hunajainen ja päärynäinen sekä korianterinen maku. Lopussa yrttinen, hieman kukkainen ja pehmeästi pureva katkero. Tyylipuhdasta belgiolutta tämäkin. Oikein maukasta. Kumpikaan ei myöskään tunnu yhtään liian kevyeltä, eli ei vetisyyttä.

Happoradio vetää viimeisenä Leevi and the Leavings coveroinnin, jonka itsekin tunnistan. Nyt kuuluu enää puista tippuvien pisaroiden ääniä, tunnelma on harras ja fiilis nousussa.



Verrataanpa rinnakkain. Westmallen tuoksu on selvästi vaimeampi ja hienovaraisempi, mutta humalien kukkainen aromikkuus pääsee siinä paremmin esiin. Chimayssä jyrää tunnistettava mausteinen hiivaisuus - etiketin mukaan mausteita ei kuitenkaan ole käytetty, vaikka korianteria voisi helposti uskoa joukossa olevankin. Chimay voittaa tämän vertailun, mutta marginaali on aika pieni. Tykkään talon aromista ja se on selkeänä tässä.

Chimay on maultaankin voimakkaampi, purevampi ja mausteisempi. Westmalle taasen hienovaraisempi, hennosti kukkainen ja tyylikkäästi hunajainen. Westmalle pehmeä - Chimay hieman pureva. Makuasioita kumpi on parempi, mutta sanotaanko vaikka niin, että Westmallea voisi ottaa parikin litran steinia, mutta voimakasmakuisempaa Chimayta saattaisi riittää yksikin.

Älkäämme unohtako juustoa, tuota loistavaa juustoa - valehtelisin, jos väittäisin etten olisi napsinut jo muutamaa palasta maistelun lomassa. Aivan huikeaa juustoa, pehmeää ja kermaista, hedelmäistäkin. Parasta siten, että nappaa juuston suuhun, muutama puraisu ja pieni siemaus olutta perään. Westmallen hennompi maku jättää juuston kanssa yhdessä suuhun kermaisen kuorrutuksen ja Chimayn terävämpi maku taasen pyyhkäisee paletin juustonkin kanssa puhtaaksi. Makujen kirjo on molempien oluiden kanssa herkullinen.

En tiedä onko Ukko nyt tyytyväinen näistä uhrilahjoiksi nautituista herkuista, mutta minä olen. Nämä oluet eivät juuri päihdytä alkoholipitoisuudellaan, mutta erinäiset maut juustolla ja ilman nostavat tunnelman korkeisiin sfääreihin.

Pulloissa on vielä hieman oluita jäljellä, joten kaadan pohjat ja jään seuraamaan ympäristöä. Sumu laskeutuu, koirat seuraavat pihaa ympäröivää metsää herkeämättä. Rapinaa kuuluu, mutta mitään ei näy. Kahdenkymmenen metrin päässä on useita peurojen tallaamia polkuja, sen tiedämme, mutta tiheän kasvillisuuden läpi emme näe illan vieraita. Räystään alta lentoon vilahtaa yksi lepakko. Seurasin räystästä tarkoituksella, koska viime yönä huomasimme, että siellä oikeasti asuu ainakin viiden lepakon "yhteiskunta". Lentoon pyrähtänyt lepakko jää kiertelemään noin 20 metrin korkeuteen. Nyt tiedän mistä kärpästen ja muiden hyönteisten huomattava vähäisyys tänä vuonna, ainakin osaksi, johtuu. Minun puolestani saavat asua siellä niin kauan kuin haluavat. En aio häiritä heidän rauhaansa, koska hekään eivät häiritse minun. Talvehtimiseen paikasta ei kuitenkaan ole, joten syksyllä viimeistään on etsittävä toinen koti.

Ja oluet, ne ovat edelleen erittäin hyviä kumpainenkin.

Reittaus-TV Episodi 31: Rinnakkainvertailussa Duvel ja Duvel Tripel Hop 2014

0 kommenttia
 
Duvel on Belgian Golden Strong -tyylin arkkityyppi ja kiistaton klassikko. Vuodesta 2012 alkaen siitä on joka vuosi tehty eri humalalajikkeella tuunattu versio. Tänä vuonna tuo humalalajike on Mosaic. Miten tuunattu vertautuu perusduveliin?

Saison Dupont on parhautta

3 kommenttia
 

Saison Dupont, se yksi ja ainoa. Tyylinsä, ellei nyt kuningas, niin vähintäänkin klassikko. Suorastaan maaginen kesäjuoma, josta minulla on ollut nyt ellei kahden, niin ainakin yhden kesän tauko. Tätä parhautta kun ei kansallinen monopoliyhtiömme Alko millään viitsi valikoimiinsa ottaa. Belgiassa tämä on halpaa kuin saippua. Ei maksa enempää kuin bulkkikura meillä paikallisessa Salessa. Halvasta hinnastaan huolimatta se on tyylinsä arvostetuimpia oluita. Tämä on sitä, mihin kaikkia maistamiani saisoneita vertaan, eikä yksikään niistä tahdo oikein yltää sen tasolle. Tämä on yksinkertaisesti huippuolut. Sen tunnistaa siitä, että siiinä on paljon kaikkea, mutta se on tuoksultaan ja maultaan aina ja jatkuvasti tasapainoinen. Viljainen maltaisuus on tuoksussa runsas, samoin hiivan mausteinen esterisyys. Taustalta nousee hienovaraisen kukkaista aromihumalointia. Maku on runsaan maltainen, pippurisen mausteinen, reilun humalointinsa vuoksi varsin katkera ja lopussa janonsammuttavan kuiva. Mikään ei häiritse. Mikään osa-alue tai yksittäinen tekijä ei nouse esiin muiden yli, vaan kaikki on tasaista parhauden harmoniaa. Tämä on kuin loistava musiikkikappale. Sävellys on loistava ja toteutus on 100% nuotilleen - yksikään kitarakuvio, vokaalisuoritus tai rummun isku ei ole poissa nuotista tai tahdista ja lisäksi toteutuksesta huokuu vahva tunnetila. Klassikko-oluen tunnistaa myös siitä, että se on aina paras olut maailmassa juuri silloin, juuri siihen hetkeen ja juuri siihen mielentilaan. Screw you ulkopuolinen maailma aikatauluinesi ja muine kiireinesi, nautin nyt Dupontistani pitkään ja hartaasti.

Kellarin kätköistä: De Dolle Extra Export Stout 2011

0 kommenttia
 
Maistoin tätä olutta viimeksi 4.8.2011 ja pidin siitä todella paljon. Ostin näitä pulloja vuonna 2011 saksalaisesta nettikaupasta (oluita tilailtiin siis jo silloin!) kaksi kappaletta ja se toinen etsiytyi lasiini nyt. Olut on pullotettu tammikuussa 2011, eli sillä on ikää noin kolme ja puoli vuotta. 



Muistin jo vanhastaan. että tämä olut kuohusi ja vaahtosi lasissa kovasti, eikä kaatamisesta meinannut tulla mitään. Nytkin suhahdus avatessa on kova ja vaahto alkaa hiljalleen kohota pullon kaulaa ylöspäin - tällä kertaa tosin verkkaisesti, niin verkkaisesti, että ehtii helposti ottamaan lasin käsiin. Ei tämä kaataessakaan nyt vaahtoa niin vimmatusti, vaikka runsaasti vaahtoaakin. Tuoksu ei vastaa nyt aivan täysin muistikuvia eikä ensimmäisen maistelun tunnelmia - ainakaan kirjoittamani arvion perusteella. Se on selvästi marjaisempi (kirsikkaa) ja suklaisempi - ei niin paahteinen. Pehmentynyt siis, kuten ikäännytetyillä usein tapana on. Ei merkkejäkään pilaantumisesta. Suutuntuma on runsaan hiilihappoinen ja olut tuntuukin tällä kertaa vaahtoavan enemmän suussa kuin lasissa... pakko pyöritellä lasia ja antaa näin oluen luovuttaa enimmät hiilihapot pois. Ensimmäisessä arviossa kirjoitin tämän olevan pehmeää - jota se varmasti olikin, sillä enimmät hiilihapot lähtivät heti kaadossa pois. Taisin tällä kertaa kaataakin varovaisemmin. Maussakin on todella leimallinen marjaisuus. Paahteisuus jää nyt täysin sen jalkoihin, nousten kunnolla esiin oikeastaan vasta jälkimaussa. Katkeruutta kertyy loppuun myös runsaasti. Ei ollenkaan hullumpaa, mutta ei nyt iske kuten tuore, ainakin muistikuvissa, teki. Täysin kunnossa kuitenkin, mutta ehkä ikäännytys ei ollut tätä olutta varten. Itse toki ottaisinkin stoutini mieluummin paahteisena kuin marjaisena.

Olutarvio: Greens IPA (100% Gluteeniton)

3 kommenttia
 

Green's IPA

Panimo: Green's (Pantu Belgiassa De Proefilla), Englanti
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alko (5,24€ / 0,5l)

Green's on englantilainen panimo, joka tuottaa täysin gluteenittomia oluita. Jo ennen maistamista on sanottava, että tämä oli Alkolta hyvä haku - monopoliasemassa kun on, on tarjottava jokaiselle jotakin, myös keliaakikoille. Koska tämä on täysin gluteeniton, tarkoittaa se sitä, ettei valmistuksessa ole käytetty ollenkaan ohraa. Oluen mallaspohja muodostuu seuraavista: mallastetut hirssit, ruskeat riisinjyvät, mallastetut tattarit ja durrat, sokeri, karamellisoitu sokeri. Sokerit ja riisi eivät tuo olueen muuta kuin käymiskelpoisia sokereita, ne eivät siis luo runkoa vaan ohentavat sitä. Mallastetusta hirssistä, tattarista tai durrasta en sitten tiedä. Todella mielenkiintoinen tapaus maistettavaksi jo näiden valmistusaineidenkin puolesta. Humalina Simcoe, Amarillo ja Nelson Sauvin, eli hedelmätykitystä pitäisi löytyä. Olut on pantu Belgiassa De Proefilla, eli samalla "vuokrapanimolla", missä iso osa Mikkellerinkin oluista pannaan (siitä ei siis jää kiinni). Hinta on harmillisen korkea, mutta niinhän se taitaa valitettavasti olla kaikilla muillakin gluteenittomilla tuotteilla.



Tummahkon kuparinen ja vaahdoltaan keskiverto olut - väriä on ainakin erikoisesta pohjasta huolimatta saatu ja toki karamellisoitu sokerikin sitä tuo. Tuoksu on ihan kunnon IPAmainen - karamellisuutta, sitruksisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Hieman tuhkaisuuttakin. Maun maltaisuus on hieman jotenkin valjua - suutuntuma on tuoremehumainen. Humalointi on varsin aromikasta, tarjoillen greipin, aprikoosin, mangon ja kiivin makuja. Katkeruutta ei ole APA-tasoa enempää, mutta eipä runkokaan toisaalta enempää enää kannattelisikaan. Samasta syystä myös vahvuus lienee jätetty vain viiteen prosenttiin - runko ei taipuisi vahvempaan ilman viinaisuutta. Humalamehumainen meininki, sellainen normaali maltaisuus ja runko puuttuu. Hyvää, mutta jotain kuitenkin uupuu - siinä mielessä muistuttaa vähä-alkoholisia "humalamehuja", kuten Brewdogin Nanny Statea. Gluteenittomana vaihtoehtona hyvä ja uskoakseni melko ainutlaatuinenkin. Keliaakikkojen kannattaa ainakin testata, jotta saa kuvan miltä kunnon humalointi oluessa maistuu.

Yhteenveto

Maailman toistaiseksi parhain gluteeniton IPA?
ARVOSANA: 7½

Reittaus-TV Episodi 30: Rinnakkainvertailussa Anchor Old Foghorn BBE 2011 & 2015

0 kommenttia
 
Maistelin eilen MM-finaalin alla vanhaa tuttua suosikkiani, klassikkostatuksen omaavaa Old Foghornia ja voi veljet millaista nektaria se taas olikin! Pistin rinnakkain kellarissa jo vuosia odottaneen vuonna 2011 "vanhaksi" menneen pullon ja tänä keväänä Bier-Deluxesta tilatun uudemman BBE 2015 pullon.



Vanhempi pullo lienee pullotettu 2009, jolloin sillä olisi ikää hieman yli viisi vuotta. Uudempi pullo taasen olisi pullotettu elokuussa 2013. Aprikoin kyllä videolla, että josko laittavat päiväyksen vuoden päähän pullotuksesta, mutta sehän tarkoittaisi sitä, että uudempi pullo olisi pullotettu elokuussa 2014... eli ellei Anchorilla ole Deloreania, niin päiväys on kahden vuoden päässä pullotuksesta. 

Olutarvio: König Ludwig Weissbier

0 kommenttia
 

König Ludwig Weissbier

Panimo: Schloßbrauerei Kaltenberg, Saksa
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,5%
Saatavuus: Alkon kesän kausiolut (3,75€ / 0,5l)

Lähes neljä euroa perusvehnäisestä Alkon kesäolutvalikoimassa, hurjaa on touhu. Ostin kuitenkin, koska kyseessä on uusi tuttavuus ja koska, kuten tiedetään, olen suuri vehnäisten ystävä. Saksalaisissa etiketeissä usein mainittava Hell ei muuten suinkaan tarkoita helvettiä, vaan vaaleaa. Tähän voisi jaaritella, että König Ludwig teki aikoinaan sitä ja tätä tai mainita, että Kaltenbergin panimo lienee nykyään Warsteinerin omistuksessa, mutta se olisi hieman turhaa - perusvehnää perinteiseltä saksalaispanimolta, eiköhän maisteta jo. 


Sameahko, keltaoranssi ja tiiviin kermaiselta vaahdoltaan varsin kestävä. Ihan vehnäoluelta näyttää. Nenällä voi poimia runsasta neilikkaisuutta ja purukumia, sekä vehnäistä mallasta - mukavan raikas yleisilme. Maku jatkaa samalla tavalla, ollen vain hienoisesti banaaninen eikä juuri mausteinen - pääpaino siis runsaalla neilikkaisuudella raikkaalla purukumimaisuudella, jota taustalla vaikuttava vehnäinen happamuus tukee. Suutuntuma on melko hiilihappoinen ja siten hieman "ilmava", eli röyhyttää. Raikas vehnä, oikein juotava. Jos useampia meinaa kaataa, niin ylimääräiset hiilihapot kannattanee pyöritellä pois, ettei täyty vatsa pelkästä ilmasta. Saksalaista laatua.

Yhteenveto

Laatuvehnä, ei mitään erikoista.
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Laitila & Yalobusha Mississippi Beer

0 kommenttia
 

Mississippi Beer

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi (Laitila)
Oluttyyli: Höyryolut (Steam Beer)
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Olutravintolat (Ostopaikka: Mr. Jones, Rauma, 7,00€ / 0,4l)

Kesälomapäivä 5. Ajaudun täysin arvaamattomasti mainonnan uhriksi. Lähden lehtijutun perusteella pyöräilemään kohti keskustaa ja Mr. Jones ravintolaa. Tavoitteena on maistaa lehdessä mainittua Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan uutta Mississippi Beeriä, jota on perinteistä Rauma Blues -festivaalia varten pantu 10 000 litran erikoiserä, ja jota on nyt tarjolla myös ravintola Mr. Jonesissa. Oluen ovat yhteistyössä kehittäneet Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Juha Kylä-Kaila ja Yalobusha Brewing Companyn Amos Harvey. Harvey on tehnyt Rauma Blues -festivaalin kanssa yhteistyötä jo vuodesta 1998 alkaen, mutta nyt miehen taidot pääsevät musiikkipuolen lisäksi ensimmäistä kertaa näytille festivaalin omassa oluessakin. Tässä on panimon tiedotteen mukaan käytetty viittä eri humalaa, jotka ovat Nugget, Cascade, Citra, Centennial ja Simcoe. Olut on lisäksi kuivahumaloitu sekä suodattamaton. Tyylinä on amerikkalainen Steam Beer, eli Höyryolut. Höyryoluet ovat oluita, jotka käytetään lagerhiivalla, eli matalissa lämpötiloissa käyvällä pohjahiivalla, mutta lämpimissä alen eli pintahiivaoluen käymislämpötiloissa. Se on siis tavallaan hybridi alen ja lagerin välillä. Tällaiset oluet olivat hyvin suosittuja Amerikassa ja erityisesti San Franciscossa aikoinaan, mutta nykyään ne ovat harvinaisempia. Tyylin tunnetuin olut nykyään on Anchor Steam Beer. 

Kysyn viime hetkellä TV:stä tuttua Tero Suhosta mukaan "yhdelle". Teron työpäivä Ruokapuoti Lumossa on juuri päättymässä, joten menemme oluelle kaksin. Jonesin tiskille kerääntyy jonoa, meidän lisäksi muutkin tilaavat Mississippiä. Myöhemmin, kun olemme jo ravintolan terassilla tovin olutta maistelleet, istuu viereiseen pöytään sattumalta Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka, joka kertoo, että olut on ollut pari viimeistä päivää Mr. Jonesin ostetuin - lehtijuttu on luonut kivasti kysyntää. Aarikka, joka toki tiesi maistelijat, kysyi myös kommentteja itse oluesta - onneksi kyseessä oli maistuva olut, josta oli helppo antaa positiiviset kommentit.



Kultainen ja suodattamattomaksi varsin kirkas olut, joka on vaahdoltaan kestävä ja tiheä. Tuoksussa on sitruksisuutta, saippuaisuutta (citron fairy) ja hieman tunkkaisuutta - mutta ei kuitenkaan hernekeittoa! Jokseenkin Kukko Pilsmäinen, mutta selvästi hedelmäisempi. Maussa on kevyttä maltaisuutta, mutta pääpaino on kuitenkin pitkällä greippisellä vedolla, joka jatkuu keskimausta jälkimakuun. Loppuun tulee vielä sopiva katkeropuraisu, joka kuivattaa maun. Hedelmäisyyttä ei ole järin runsaasti, ehkä hitusen persikkaisuutta ja mangoa, mutta maku on kuitenkin kliini, ei hernaria. Suutuntuma lähes keskitäyteläinen ja hiilihappoja on keskiverrosti. Kukko Pilsiä hieman pehmeämpi suutuntuma kruunaa kokonaisuuden. Onnistunut omassa tyylissään. Ei niin makea ja maltainen kuin Anchor Steam Beer, mutta humalointi on paremmin esillä. Yllätyksellisen hyvää, sillä mainittakoon, että olin hieman skeptinen Laitilan suhteen. Onneksi epäilykseni olivat turhia. Hyvä olut on hyvää olutta - ei erikoista, mutta hyvää ja hemmetin juotavaa, kuten festivaaleille sopiikin.

Yhteenveto

Peruslageria hedelmäisempi ja katkeroidumpi höyryolut
ARVOSANA: 8-

Olutarvio: Stiegl Pils

0 kommenttia
 

Stiegl Pils

Panimo: Stiegl, Itävälta
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 4,9%
Saatavuus: Alko (3,78€ / 0,5l)

Alkon todella laihasta uutuusvalikoimasta maisteluun tällä kertaa Stiegl Pils. Tästä tekee erikoisen lähinnä se, että tämä tulee Itävallasta. Stiegl on Itävallan suurin yksityisomisteinen panimo. Sen vuosituotannon kerrotaan olevan yli miljoona hehtolitraa, eli kyseessä on melkoisen suuri panimo - kymmenen kertaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kokoinen. Etiketti kertoo humalointiin käytetyn tshekkiläistä Saazia, joka lienee se kaikkein klassisin lajike juuri tähän tyyliin. Alkoholipitoisuus on harmittavasti 0,2 prosenttiyksikköä liian suuri maitokauppoihin, joten olutta saa ainoastaan Alkosta ja lähes neljän euron hintaan. Se ei siis mitenkään voi olla hintansa väärti, koska esim. todella hyvä ja klassinen Pilsner Urquell irtoaa lähes jokaisesta pikkumarketistakin alle kolmen euron hintaan. Ostin nyt kuitenkin, koska... noh... raters gonna rate. 



Haalean kultainen ja kirkas olut. Tyylin normia hieman hailakampi väri. Vaahto on ilmavaa ja melko suurikuplaista. Tuoksu on hyvä ja tyylinmukainen. Siinä on miedosti sitruunaisuutta ja viljaista maltaisuutta sekä aavistus diasetyyliä. Puhdas ja selkeäpiirteinen. Maussa on tyylille ominainen humalanpuraisu, mutta se ei tule terävästi vaan rakentuu hitaammin - tämä lienee sitä etiketin lupailemaa "hellyyttä"... Sitruunaisuutta, jonka yhdistäisin aromihumalointiin, on tyylin normia enemmän, mutta kuitenkin maltillisesti. Jälkimaku kuivuu tyylille uskollisesti ruohoiseen meininkiin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeähkön hiilihappoinen - ei tässä oikein valittamista ole. Puhdas, raikas ja selkeä pils. Tyylinmukainen perussuoritus, ei sen enempää.

Yhteenveto

Raikas peruspils.
ARVOSANA: 7½

Kotiolutta: Kouvostoliiton Imperial Black Ale II

2 kommenttia
 
Keisari 66:n pettymykset huuhdottiin eilen pois todella upealla oluella. Halusin jotain isoa, jotain spektaakkelimaista. Valitsin kellarista Arto Halosen panemaan Kouvostoliiton kotiolutta. Imperial Black Ale II, 10,8%, 110 EBU, jenkki ja NZ -humalia. Oioi!



Pikimusta olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto muodostaa tiiviin ja hitaasti laskevan kermavaahtomaisen kerroksen oluen ylle. Vaahto jättää reilut pitsit lasin reunoille laskiessaan. Oluen seassa leijailee pieniä hiivapartikkeleita. Tuoksu on jylhä, niin jylhä kuin speksit antavat olettaakin. Se on paahteisen maltainen, lämmin ja hieman marjaisen hedelmäinen. Sitruksisuutta vilahtelee ajoittain ja runsas tumma suklaisuus vaihtuu tuoksussa eri nuuhkaisuilla suolaiseen lakritsiin ja takaisin. Alkoholi on täysin piilossa. Voimakas, hedelmäinen, mutta jylhän paahteinen tuoksu. Olut on suussa pehmeää, jopa kermaista. Suutuntumasta voisi luulla kauraakin käytetyn, mutta näin ei siis ole. Alkumaussa on makeutta ja runsaasti suklaisuutta. Keskivaiheilla runsaan humaloinnin sitrusvaihde iskee silmään terävällä puraisulla ja taustalta nousee karamellimaltaisuutta. Lopussa kuivempaa suolaisen lakritsaista, noitapillimäistä vetoa ja runsas katkero. Jälkimaussa tumma, katkera ja suloinen suklaisuus nousee jälleen esiin. Onhan tämä melkoinen tapaus. Alkoholikin on täysin piilossa. Suutuntuma on täyteläinen, mutta runsas humalointi pitää huolen siitä, ettei makeus lyö yli, eikä suutuntuma tahmaa. Se on paksu, mutta ei sokerinen. Hiilihappoja on melko maltillisesti, mikä sopii hyvin näin ison oluen arvolle. Todella upea olut, yksi parhaista tänä vuonna toistaiseksi - kuin Stone Imperial Russian Stoutin ja Siperian 50/50 blendaus.

Pisteytys
  • Tuoksu 9 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 9
  • Suutuntuma 5
  • Yleisvaikutelma 17
Aistiarviot
  • Makeus 6
  • Katkeruus 7
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 8
Kokonaispisteet: 44/50

Ps. Jos kiinnostaa miten Arto tällaisia herkkuja kotonaan tekee, niin tsekkaa miehen kaksiosainen videotutoriaali: Osa 1 ja Osa 2

Keisari 66 ja laatuongelmat

12 kommenttia
 

Olen poissa tolaltani. En saa ajatuksiani koottua. Kuljen levottomana miettien menneitä - niitä hyviä aikoja. Meidän piti olla erottamattomia... mies, grillikota ja Keisari 66. Eroaminen on vaikeaa, mutta nyt se on tehtävä. Kauan pidättelin sitä, viivyttelin, halusin väistää sen, ohittaa vääjäämättömän, mutta nyt se on tehtävä. Minä ja Keisari olemme eronneet ja eroaminen on vaikeaa.

Keisari 66 oli viime keväänä todellinen hittiuutuus. Se tuli ja valloitti. Kehuin sitä estoitta ensimmäisessä arviossani, joka taisi olla peräti ensimmäinen arvio oluesta suomalaisessa olutskenessä ylipäätään - Olutoppaassa ja blogeissa nyt ainakin. Rakastuin. Vein Keisarin radioonkin, sillä halusin ylistää sen mahtia kaikelle kansalle.

Keisari tänään
Tänä vuonna 66 on kuitenkin muuttunut. Se ei ole raikasta, sen sitruspurenta ja huumaavan hedelmäinen humalointi on pelkkä muisto vain. Tänään viimeksi maistoin tölkillisen (parasta ennen 01/15, Erä: 3 25 14) ja se oli tuoksultaan kostean ruohoista ja toffeemaista. Maussa oli saippuaisuutta ja humalointi nousi esiin vasta jälkimaun greippisyytenä. Hedelmäisyys, raikkaus ja katkeruuskin olivat kateissa. Olut maistuin greippimehulla jatketulta kellerbieriltä. Useimmat tänä vuonna ostamani tölkit ovat olleet samanlaisia. 

Tämä on todellinen harmi! Halusin pitkittää ja välttää tämän tekstin kirjoittamista. En haluaisi dissata panimoa, jonka oluita kenties eniten kulutan. Mutta nyt on jo pakko nostaa kissa pöydälle. Tätä on jatkunut liian kauan. Tuote ei ole enää samanlainen kuin ennen.

Tammikuussa Nokian Panimo twiittasi, että joutuivat hävittämään erän 66:sta:


Tämä oli ehkä alkusoittoa ongelmille. Alkuvuodesta alkoivat myös pitkät keskustelut aiheesta Olutoppaan foorumilla. Pistän tähän muutamia kommentteja oman näkemykseni tueksi.

No nyt tuli aika heikko 66 vastaan. Väri on vaaleampi kuin normaalisti, ja hedelmäisyys/sitruksisuus aikalailla kateissa. Voi rähmä! (Tupla-V 16.2.2014)

Omalle kohdalle on osunut nyt kaksi lähinnä tiskiaineen makuista kuuskutosta. Päiväystä kyllä oli kumpaisessakin ja ostotapahtumien välilläkin oli yli viikko aikaa sekä toistasataa kilometriä matkaa... Tölkistä join molemmat, että väriä ei tullut huomioitua :/ (Tonimerkki 17.2.2014)

Kieltämättä viime aikoina nautitut Keisari 66:set ovat olleet tunkkaisempia kuin aiemmin. Harmi homma. Eniten Suomesta ostamani olut viimeisen vuoden aikana kyseessä. Hetkiseen en aio kuuskutosta nyt kyllä ostaa. Niin monta pettymystä on viime ajoilta plakkarissa. Sääli. (Heinz H 20.2.2014)

Nimimerkki mc@ oli lähettänyt Nokian Panimolle palautetta laatuongelmista, hän sai helmikuussa panimolta vastauksen:

"Kun lanseerasimme Keisari ale 66:n oli meillä usko, että se tulee olemaan menestystuote. Näin todellakin kävi, mutta suosio olikin tuplasti isompi, kuin ennustimme. Tästä johtuen humalat, jotka siihen oli varattu, loppuivat ennen uuden sadon valmistumista. Cascade tuntui olevan loppuvuodesta kiven alla, ja niinpä jouduimme hankkimaan sitä pikkueriä sieltä täältä, mistä vain sitä saimme. Tästä johtuvat humala-aromin vaihtelut. Lisäksi käyttämämme hiivakanta alkoikin kaikista laadun eteen tekemistämme ponnisteluista huolimatta oikkuilla. Se ei suostunutkaan laskeutumaan entiseen malliin vaan oluen kirkkaudessa oli ajoittain ongelmia.

Nyt nämä molemmat ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää, uutta loppuvuodesta valmistuneesta humalasadosta meillä on nyt varastossa varmasti koko vuodeksi riittävä määrä. Hiivan oikkuilutkin ovat nyt hallinnassa."
Keskustelut jatkuivat:

Kyllä kevään ensimmäiset vuonna 2013 olivat puhtaamman humalaisia kuin nykyiset. Sellaisia kuin Founders All Day IPA. Humala iskee puhtaasti, ilman tunkkaisuutta, jota nykyään 66:sta löytyy. Kirkkaus on myös kärsinyt tässä matkan varrella. Toivottavasti tämä on ollut noista humala- ja hiivaongelmista johtuvaa, joista panimo tuossa vastauksessaan kertoo. Eli tuoreemmilla humalilla ja paremmin laskeutuvalla hiivalla tuoreempaan lopputulokseen. Tätä todella toivon, sillä 66 on omassakin tuopissa säännöllisesti.(Hayke 21.02.2014)
Erittäin samea 66 APA tuli juotua tuossa viikonloppuna, maku ei sinällään ollut huono, muttei niin hyväkään kuin esim. viime kesänä. Hieman "jauhoisa". Harmillista että tämän kanssa on ongelmia. (jussituulikki 3.3.2014)

Huh. Lasiin on taas eksynyt 66 apa joka on poikkeuksellisen samea, flätti ja maistuu vihanneksiltä. Eihän tätä uskalla enää edes ostaa. Pe 09 14 (Olutmaakari 25.3.2014)

Lasissa Keisari 66:n erää "PE 10 14". Viljainen tuoksu, humalasta ei tietoakaan. Makukin on enemmän leivän puolella, ja humalointi tuntuu aika karkealta. Vähän on metalliakin mukana. Aivan eri olut kuin vuosi sitten. (lusikka 29.03.2014)

Laaduntarkkailu jatkuu. Lasissa Keisari 66 erä "PE 11 2014" ja tölkitetty viikolla 14 (n. kaksi viikkoa sitten). Kaikenkaikkiaan parempi kuin edellinen erä kun humala puree, mutta vähän tässä on vihanneksisuuttakin havaittavissa. Ei tuohon viime vuoden tasolle tälläkään päästä. Harmi. (lusikka 16.4.2014)

Keskustelun provosoimana nappasin tänään maitokaupasta matkaan tölkillisen Keisari 66 APAa PE 12 14 / 1 20 14. Maltaista vihanneskeittoa jolle on näytetty aromihumalaa. Koska en usko makuaistini vinksahtaneen vuodessa näin pahasti, täytyy vika olla tuotteessa.(Merdalazio 25.5.2014)

Eilen ostamani 66 01/15 oli kamalan makuinen. Tunkkainen ja tuhkainen. Vaimolla maistatin ja luonnehdinta oli villasukka. Viemäriin meni. Jotain vikaa oli ja pahasti. Ostopaikka Kampin K-Market. (Molder 5.7.2014)
Siinä noita noin muutamia mainitakseni. Tämä on minulle valtavan suuri harmituksen aihe. Tuote on niin erilainen, että se on ollut pakko huomata normaalissa laaduntarkkailussa jo panimolla. Sitten tuote vielä lasketaan, oletettavasti, kaupallisten paineiden takia kauppojen hyllyille. Kauppakin on ilmeisesti käynyt, vaikka tuote ei maistu samalta kuin ennen. Viime kesän menestys taisi tehdä brändistä niin vahvan, että sitä ei ihan nopeasti heilauta mikään. Toisaalta ymmärrän panimon toiminnan tässä, mikäli ongelma on ollut oikeasti koko ajan tiedossa. Eihän sitä voi puoleksi vuodeksi dumpata koko tuotetta, jos on ongelmia. Mutta jos ongelmat eivät ole olleet tiedossa, niin aistinvarainen laadunvalvonta on pettänyt pahasti. Tuotehan on täysin myytävä ja juotava - mutta ei sitä perkule vieköön tahdo edes American Pale Aleksi tunnistaa. Se ei ole samanmakuinen kuin aiemmin. Ei sellainen kuin silloin kun se julkaistiin. Sehän harmittaa kuluttajaa, se harmittaa aivan vietävästi.

En oikeasti tule muuttamaan mielipidettäni ennen kuin joku kaataa lasiini oikeasti terävän sitruksisen, hedelmäisen ja raikkaasti puraisevan Keisari 66:n - sellaisen, jollaisena rakkaani muistan.

Olutarvio: Mufloni Säppi APA

0 kommenttia
 
Nyt kirjoitetaan Reittausblogin historiaa. Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta, kun kirjoitan blogiin jutun täysin mobiilisti. Kesäloma alkoi perjantaina ja jo samana päivänä ajelimme Pohjanmaalle perhonjokilaakson maisemiin. Kaikki arjen rutiinit jäivät Raumalle, joten fiilis on jokseenkin raukea. Täällä mökillä on nautittu jo hieman kaikenlaista parina viime päivänä, mutta nyt sunnuntaichillailun merkeissä aukeaa porilainen Mufloni Säppi APA. Olut on siis tyyliltään APA, eli American Pale Ale. Vahvuutta sillä on 6% ja humalointi on hoidettu Nugget, Chinook ja Columbus -lajikkeilla. Olut kuuluu Alkon vakiovalikoimaan.



Utuinen, hohtavan oranssi ja runsaan pitsikkäästi vaahtoava olut. Tuoksusta löytää pihkaisuutta ja runsaalla sitruspurennalla varustettua greippisyyttä. Karamellimaltaisia ja hieman pähkinäisiäkin sävyjä tulee runsaan aromihumaloinnin alta esiin tuoksun lopussa. Oikein mainio ja raikkaan hedelmäinen tuoksu. Maku alkaa pehmeän karamellimaltaisena, mutta muuttuu sitten rapsakasti puraisevan sitrushumaloinnin juhlaksi - että on hyvää!  Todella kliinisen puhdas aitoon jenkkityyliin, ei ole Keisari 66:n viimeisten erien tunkkaisuudesta, saati Laitilan Ameriikan Alen vihannesmaisuudesta tietoakaan. Tämä on puhdasta hekumaa! Tasapainoinen, sitruksiseen puraisuun painottuva APA.

ARVOSANA: 9/10

Rinnakkainvertailu: Brewdog Ipa Is Dead Comet & Exp 366

0 kommenttia
 
Kesäloma paukahti päällensä ja sehän tarkoittaa sitä, että loputon rillaus on alkanut. Ensimmäiseksi lasiin päätyi Brewdogin IPA Is Dead 2014 -sarjan Comet ja EXP 366. Ipa Is Dead -sarjassa on kyse humalalajikkeista - kaikki sarjan oluet on pantu samalla mallaspohjalla, samalla hiivalla ja samalla tavalla, ainoastaan käytetty humalalajike muuttuu. Maistelin aiemmin videolla tämän neliosaisen sarjan kaksi muuta olutta, Amarillon ja Kohatun. 

Comet on  vanha jenkkiläinen lajike, jota on hiljattain alettu kasvattaa kaupallisesti uudelleen 40 vuoden tauon jälkeen. EXP 366 taas on uusi, vielä nimetön humalalajike, jota ollaan vasta kehittämässä. Toistaiseksi se kulkee virallisellä nimellä HBC Experimental 366. En muistaisi kumpaankaan näistä törmänneeni maistelu-urallani aiemmin. 

Molemmat oluet ovat siis 7,2% IPA-oluita - toinen on humaloitu 100% Cometilla ja toinen 100% EXP 366:lla.


Ulkonäkö on molemmissa sama, eikä se tässä oikeastaan kiinnostakaan.

Tuoksu:

Comet: Yrttinen, pellettimäinen ja ruohoinen tuoksu. Mentholimaista, runsaan humalaista tuntua, pihkaa, havua ja hieman passionhedelmää.

Exp 366: Ananasmainen, litsimäinen, mandariinimainen. Selvästi Cometia hedelmäisempi ja parempi tuoksu.

Maku: 

Comet: Havua, pihkaa, yrttisyyttä ja pitkä greippisen hapan loppu. Sitä pellettimäisyyttäkin maussa vilahtelee, mutta nyt yhdistän sen ennemminkin pihkaan ja havuihin kuin humalapellettiin. Mielikuvien leikkiä. Katkeruus on kova ja pureva. Pihka ja greippi kestävät jälkimaussa loputtomiin.

Exp 366: Pehmeämpi, aromaattisempi kuin Comet. Mandariinimaista ja anasmaista hedelmäisyyttä. Tuttu sitruksinen greippiveto loppu- ja jälkimaussa. Miellyttävämpi juoda kuin Comet. Katkero on pehmeämpi ja pidempi. Suutuntumakin on öljyisempi. 
 
Yhteenvetona voisi jälleen todeta maistelun olleen kotipanijan näkökulmasta varsin mielenkiintoinen, mutta nautiskelijan  näkökulmasta aika peruskauraa - nämä oluet kun eivät valitettavasti ole mitään IPA-tyylin riemujuhlaa, vaan varsin keskinkertaisia tyylinsä edustajia.

Jos joutuisin valitsemaan ottaisinko Reittausblogi IPAan Cometin vai EXP 366:n, niin ottaisin Citran. Tähän faktuaaliseen puujalkaan päättyyköön tämä vertailu.

Olutarvio: Fuller's Wild River

1 kommenttia
 

Wild River

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Prisma, Rauma 3,99€/0,5l)

Vanha olutviidakon sananlasku kuuluu - jos siinä lukee Fuller's, ostat sen. Näin myös tapahtui, kun tämän loisteliaan panimon uusi tuttavuus Wild River tuli yllättäen Prismassa vastaan. Suhtauduin ensin vähän skeptisesti tähän panimon uuteen ilmeeseen, mutta kyllähän se vaikuttaa toimivan, sillä pullomalli erottui heti hyllystä. Etiketti mainostaa oluen olevan "Double Hopped" eli tuplahumaloitu, mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan - kenties sekä keitto, että kuivahumalaa, joka on tyylin normi muutenkin. Humalina jenkkilajikkeet Liberty, Willamette, Cascade ja Chinook.


Kirkas, kultainen ja varsin vaivattomasti vaahtoava olut. Tuoksussa on keksimäistä maltaisuutta ja kiwimäistä sekä greippistä humalaa. Erittäin raikas, pirtsakka tuoksu. Maku on kuiva ja mallaspohja keksimäinen - ei siis jenkkityylistä karamellia eikä makeutta, vaan bittermäistä kuivuutta. Kiwimäistä ja greippistä hedelmäisyyttä. Kuivaa ja napakkaa, kitalakeen purevaa, iskevää katkeruutta. Onpa raikas, oikein kunnon janojuoma. Jälkimaussa greippimehuun verrattavaa karvautta ja kukkaisuutta. Hyvää, enemmän ehkä britti- kuin jenkkityylinen humalalajikkeista huolimatta.

Yhteenveto

Kuiva ja rapsakka pale ale
ARVOSANA: 8½