Alkon kesäoluet julki - vain 4 kpl ja kaikki vehnäoluita

2 kommenttia
 
Otsikko kertookin jo kaiken oleellisen, eli Alkon kesän kausioluet tulivat "julki", eli näkyville Alkon sivuille tänään. Oluita on neljä, joka on aivan naurettavan vähän, ja ne ovat kaikki vehnäoluita. Tämä on jotenkin taas niin huikaisevaa suorittamista rakkaalta monopolilta, ettei sitä voi kuin ihmetellä. 

Alkon kesän kausioluita ovat:

Kyllä, siellä on perusvehnää, on hieman tummempaa, on luomua ja on suodatettua - mutta kaikki vehnäoluita. Lisätään siihen vielä se, että Alkon valikoimassa on tällä hetkellä ainakin 13 olutta, joita voi suoraan verrata näihin (saksalaistyylisiä perusvehniä hieman eri tummuusasteilla). Mitä ihmettä? Sitten päälle vielä lähes neljän ja Störtebekerillä jopa lähes viiden euron hinnat. Vertailun vuoksi Nokian Elowehnää, joka on maitokauppojen paras vehnä, saa 2,14€ / 0,5l. Ei se Alkon parhaille vehnille makunsa puolesta pärjää, mutta hinta-laatusuhteessa se on vahvoilla. Eri tyylien ilosanomaa pitäisi julistaa, mutta ei... jotenkin aika aneemisen oloinen listaus. 

Ei tämä kuitenkaan sitä tarkoita, etteikö Alkoon kesän aikana tulisi muitakin oluita. Tulee, mutta ne eivät kuulu kesän kausivalikoimaan, eli osa niistä voi olla kertaerinä ostettuja tai pysyvämpiä vakiovalikoiman tuotteita. 

Muut tänään listatut oluet:


BrewDogin Hello, My Name is -sarjan suomiolut, eli Päivi, tulee siis Alkoon, kuten maahantuoja (Diamond Beverages) aiemmin lupaili. Täsmähaulla, eli tasavertaiset kilpailusäännöt hakuprosessissa sivuuttaen, mutta tulee kuitenkin. Se on hyvä, testaan mielelläni. Toinen uutuus on Greens IPA, joka on myös hyvä listaus. Ei siksi, että se välttämättä olisi hekumallisen huikea West Coast humalajytky, vaikka voihan se olla sitäkin, vaan siksi, että se on gluteeniton. Tämän osalta Alko täyttää sen, minkä sen monopoliasemassa olevana pitääkin täyttää - tarjoaa vaihtoehtoja keliaakikoillekin. Se on ilmeisesti vielä täysin gluteeniton, koska raaka-aineissa ei ole ohraa ollenkaan (Mallastetut hirssit, ruskeat riisinjyvät, mallastetut tattarit ja durrat, sokeri, karamellisoitu sokeri. Simcoe-, Amarillo- ja Nelson-humalat.)

Sellaisia luvassa siis rakkaan monopolin tarjonnassa tänä kesänä. Oikeasti vain neljä olutta ja oikeasti kaikki vehniksiä... hahah, onhan se hauskaa. Voisi vituttaakin, ellei voisi a) tehdä oluitaan itse b) tilata oluitaan ulkomailta.

2 kommenttia:

  1. Onhan tuo aika surullista hommaa. Eilen tosin tuli uutinen, jonka varmaan kuulitkin, jossa Ruotsin mallia käytettäisiin oluiden suhteen. Pieni askel, mutta eteenpäin. Kunhan ei torppaisi pienpanimojen ulosmyyntiä mahdollistavaa lakialoitetta. Lievennyksiä kun ei ihan hevillä myönnetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ei välttämättä ihan ns. Ruotsin mallia, mutta ehkä jotain vastaavaa. Parempi tosin olisi, jos kopioisivat Systemiltä suoraan, eivätkä itse suunnittelisi mitään välimallin ratkaisua. Katsotaan mitä tulee ja kommentoidaan sitten tarkemmin. Hieno homma kuitenkin, hieman valoa tunnelin päähän pienpanimoille.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.