Kellarin kätköistä: Yömyssyjen yömyssy BrewDog Tokyo* 2009

0 kommenttia
 
Jos vietät pitkää viikonloppua ja tuntuu siltä, että haluat päättää lauantain tyylikkäästi, on valittava kunnollinen yömyssy. Jos tilanne on sellainen, että pienistä sateista huolimatta päivää on vietetty perheen kanssa ulkona, putsailtu rännejä, opetettu junnua polkemaan pyörällä ja ahtauduttu viidellä hengellä iltapalalle pieneen grillikotaan - on tilanteen rauhoituttua valittava kunnollinen yömyssy. Omaa aikaa, rentoutuminen. Hyvä kirja, ehkä hyvää musiikkia - aivan varmasti hyvää musiikkia. Oleskelua ilman velvollisuuksia. Ehkä samalla hetki aikaa peilata nykyistä olutharrastusta siihen, mitä se oli silloin kun kaikki oli vielä alkamassa. Paluu Reittausblogin kautta aikojen ensimmäiseen juttuun - BrewDog Tokyo*
"Toinen pullo jäi vielä kellariin odottelemaan seuraavaa maistelua, jonka ajattelin tapahtuvan vasta vuosien päästä, jolloin odotettavissa on vieläkin hienompi maistelukokemus."
Nyt on tämä "vuosien päästä", lähes neljä vuotta on edellisestä maistosta vierähtänyt ja nyt tuntuu siltä, että ilta kaipaa kunnon yömyssyä. Ei mitä tahansa yömyssyä, vaan kunnon yömyssyä. BrewDog Tokyo*, edelleen vahvin olut mitä olen maistanut 18,2% vahvuudellaan. Aikamoinen erikoisuus - Imperial Stout, jossa epätyypillisen vahvuuden lisäksi on käytetty karpaloita, jasmiinia ja tynnyrikypsytystä. Tämä olut on pysynyt elokuusta 2010 asti täysin paikoillaan kellarissa, mutta Reittausblogi on vastaavassa ajassa liikkunut paljonkin. Haluaisin kuvitella, että eteenpäin. Lähes neljään blogivuoteen on mahtunut paljon asioita, paljon juttuja, paljon oluita - hyviä oluita! Reittausblogin aloittamisen aikaan Suomessa ei ollut kovin montaa suomenkielistä olutblogia. Nyt niitä on pitkälti yli kolmekymmentä ja osa on suoraan kertonut minun toimineen jonkinlaisena, jos ei nyt esikuvana, niin ainakin kipinänä oman blogin aloittamiseen - se tuntuu hienolta.

Kun katsoo taaksepäin Reittausblogin historiaa, voi huomata, että alkuaikoina kaikki uusi oluissa oli hienoa. Vielä ei ollut välttämättä muodostunut mielipidettä alkoholipolitiikasta tai Alkosta - ainakaan niin vahvaa kuin nykyään. Sehän oli vielä sitä aikaa, kun Alkosta löysi maistamattoman oluen! My god... Myöhemmin taas tuli poliittisempi vaihe. Nillitystä, mutta useimmiten ainakin ihan aiheesta. Nyt poliittinen uho on vaihtunut oluesta nauttimiseen. Mieliala vaihtui, heti kun tulin Suomen alkoholipolitiikasta riippumattomaksi - kotipanimo hyrähti käyntiin ja nettitilauksetkin tehtiin julkisiksi. Voin tehdä itse omat olueni nyt ja tilata reitattavat herkut netistä. Alkosta haetaan enää kiinnostavimmat uutuudet ja satunnaiset Ayingerin vehnät ja Fuller's ESB:t. Kotivalmistuksen aloittaminen tarkoitti vapautta, täyttä riippumattomuutta. Vaikka kieltäisivät oluen kokonaan, voisin silti tehdä hyvää kamaa kotona. Yli kymmenen ihmistä on ottanut yhteyttä ja kertonut aloittaneen kotivalmistuksen minun ohjeillani, sekin tuntuu hyvältä - ja siinä on vain ne, jotka ovat ottaneet yhteyttä. Toivottavasti nämäkin ihmiset kokevat samanlaisen riippumattomuuden tunteen, vapauden alkoholipolitiikan ikeestä.

Pitäisiköhän kirjoittaa tästä Tokyostakin jotain. Pullo seisoo ylväänä edessäni. Päiväys on 14.12.2019. Parasta ennen on 10 vuotta eteenpäin, joten olut on nyt noin neljän ja puolen vuoden ikäistä.  Olen hinkuttanut pienen lasin ihan sitä varten putipuhtaaksi - jos olut odottaa lähes neljä vuotta nauttimistaan, pitää minulta löytyä sen verran kunnioitusta sitä kohtaan, että hinkutan lasin puhtaaksi. Olen valmistautunut sen korkkaamiseen. En ole muuten hetkeäkään ajatellut, että mitä sitten jos se on pilalla. Miksi se tuli mieleeni nyt, sitä en tiedä...




Sihahdus, nuuhkaus - kunnossa on! Vaahtoakin muodostuu sysimustan oluen ylle. Hiilihappoja on tallessa siis. Tuoksu on jylhän portviinimäinen. Tammea, isosti tammea, mutta pehmeää sellaista. Marjaisuutta, vaniljaa, suklaisuutta. Voimakas tuoksu, mutta alkoholisuus on täysin piilossa. Ei mitään hyökkäävyyttä, vaan juuri sitä portviinimäisen arvokasta tuntua. Olut lämmittää rintaa portviinin tavoin. Tästä otetaan vain pieniä siemauksia, aivan kuin portistakin. Maussa suklaisuus nousee etualalle, tässä on vielä makeuttakin jäljellä - aivan kuten portviineissä. Tynnyrikypsytyksen tammimaiset aromit ovat myös pinnalla, loppumaussa esiin nousee hieman katkeruutta, mutta ei alkoholisuutta. Onpa upeasti säilynyt. Alkuperäisestä ei ole enää tarkkoja muistikuvia, joten mahdoton verrata siihen, mutta todella hyvää tämä on. Todella portviinimäinen, jopa kirsikkaisen makea olut. Hieman kirpeää karpalomaisuuttakin voi löytää, ainakin mielleyhtymissä - se ei välttämättä tulisi mieleen, jos ei tietäisi valmistusaineita, joihin karpalo siis lukeutuu. Olen nauttinut nyt puolet pienestä lasillisesta. Olut on jo huoneenlämpöistä, mutta alkoholisuutta ei silti esiinny, paitsi lämpönä rinnassa ja hyvin mukavalta tuntuvana pienenä hiprakkana. Brewer's Apprentice on jälleen avoina. Erinomainen kirja, siitä lisää myöhemmin. Nyt hiljennyn nauttimaan tästä huikean herkullisesta oluesta.

Kotiolutta: J #6 IPA

0 kommenttia
 
Isoveljen espoolaisyksiön tuotoksia maistelussa jälleen. Nyt pistetään tämä olut siihen kuuluisaan "helppoon paikkaan", sillä iltapäivä meni kokonaisuudessaan talon rännien putsaamiseen ja janohan moisesta tulee. Oluen speksit ovat:

#6 = IPA
ABV: ~7%
Maltaina: Pale Ale, Pilsner, Wheat, Crystal 100 EBC ja Munich (Vehnisraaka-aineiden pussien pohjien tyhjennys)
Humalina: Columbus, Amarillo ja Cascade

 
Hieman utuinen, oranssihtavan amber ja keskirunsaasti vaahtoava olut. Tuoksussa on kevyttä karamellimaisuutta, kuivaa puuta, pippuria ja hieman trooppista hedelmäisyyttä. Alkoholi vilahtaa nuuhkaisun lopussa. Voimakkaat humalien aromit ja niiden terävä iskevyys puuttuvat. Maku on parempi, varsin pehmeä, miellyttävän maltainen, katkeroa kertyy kohtalaisesti ja sekin on pehmeää. Aromihumaloinnista uupuu potkua, mutta hedelmäisyyttä kertyy makuun kuitenkin enemmän kuin tuoksuun. Hiivaisuus vaikuttaa hieman mausteiselta, ei aivan neutraalilta. Ongelma saattaa liittyä käymislämpötiloihin. Omalle uusimmalle IPA-erälleni on käynyt hieman samalla tavalla, nyt kun se on ollut jo pari kuukautta pullossa - humalointi on muuttunut tunkkaisemmaksi. Ehkä humalaa pitäisikin laittaa niin paljon, että sen tasaantumiseen juomakuntoiseksi menisi se kuukausi tai sitten vaan jakaa tai juoda oluet pois nopeammin. Mutta, takaisin tähän olueen - pehmeää ja kohtalaisen hedelmäistä, hieman makeaa nektaria, jonka loppuvetoon kertyy mukavasti katkeroa. Oikein juotavaa ja hyvänmakuista, mutta ei aivan IPAa sellaisena kuin me sen tunnemme. Suutuntuma on ryhdikäs ja pehmeä, jopa silkkinen - ehkä Espoon vesikin vaatisi säätöä, jotta olueen saisi terävämmän katkeron, mene ja tiedä. Hyvää olutta, hyvä maltaisuus, alkoholikin lämmittää hieman. Tyyliltään ehkä enemmän American Strong Ale kuin IPA.

Pisteytys
  • Tuoksu 6 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 14
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 5
  • Happamuus 3
  • Täyteläisyys 3
Kokonaispisteet: 35/50

Maailman kahdeksas Trappist-panimo Stift Engelszell

0 kommenttia
 
Stift Engelszell (kuva luostarin kotisivuilta)
Maailman kahdeksas Trappist-panimo Stift Engelszell julkaisi ensimmäisen oluensa toukokuussa 2012. Nyt panimon repertuaariin kuuluu kaksi vakituista olutta, Gregorius ja Benno, molemmat nimetty luostarin entisten apottien mukaan.

Stift Engelszellin luostari perustettiin nykyiselle paikalleen Itävallan pohjoisosaan hyvin lähelle Saksan rajaa vuonna 1293. Oluttakin siellä valmistettiin vuodesta 1925 vuoteen 1929 asti, mutta toiminta jouduttiin lopettamaan kun luostarilla ei ollut varaa pitää panimolaitteita toimintakunnossa. Panimotoiminnan loputtua luostari alkoi valmistamaan yrttilikööreitä, joiden valmistus jatkuu yhä. Muutama vuosi sitten luostarissa havahduttiin jälleen siihen tosiasiaan, että rahat ovat vähissä. Evan Rail haastatteli The Wall Street Journaliin luostarin Apotti Marianusta vuonna 2012. Tämä kertoi, ettei panimon perustaminen tullut uutta tulonlähdettä miettiessä edes mieleen. Tilanne kuitenkin muuttui, kun läheisen Brauerei Hofstetten -pienpanimon Peter Krammer ehdotti talousvaikeuksista kuultuaan luostarille oluen valmistamista. Seuraavan vuoden aikana Krammer auttoi munkkeja suunnittelemaan ja asentamaan luostarin tiloihin uudet panimolaitteet  Krammer ja hänen oman pienpanimonsa oluentekijä Max Thaller myös kehittivät luostarin oluiden reseptit - Tämä vaati useita testikeittoja, ennen kuin luostarin munkit ja oluentekijät itse olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Krammer ja Thaller myös auttavat munkkeja valmistamaan olutta luostarin tiloissa.

Luostarin ensimmäinen olut, Gregorius, on tummahko belgityylinen ale. Muista trappist-oluista poiketen sen väri ei tule kandisokerista, vaan pienestä määrästä paahdettuja maltaita. Kandisokerin sijaan sen valmistuksessa on käytetty paikallista hunajaa, jonka sokerit hiiva pystyy käyttämään alkoholiksi. Toinen olut, Benno, on vaaleampi ja siinä on reseptin kehittäneen Peter Krammerin mukaan korostunut humalan maku ja aromi, hieman kuten wallonialaisissa "farmhouse oluissa", joita tyypillisesti saisoneiksi kutsutaan. Molemmat oluet ovat pullossa jälkikäyviä.

Suomesta näitä oluita ei taida saadakaan, ellei sitten jonkun olutravintolan omatuontina. Omat pulloni tilasin Saveur Bieréstä helmikuussa. Ilta ei ole vielä aivan pimennyt. Taidan aloittaa maistelun vaaleammasta Bennosta.

Benno
Belgityylinen Ale, 6,9%

Parasta ennen päiväys 08.05.15, helmikuussa ostettu pullo saattaa siis olla nyt jo yli vuoden ikäinen  - mikäli panimo antaa oluelle päiväyksen kaksi vuotta eteenpäin. Hieman utuinen, kultaoranssi väri ja kuohkea, runsas vaahto. Tuoksu on pippurisen ja yrttisen humalainen, belgihiivaista mausteisuutta, hunajaisuutta ja kuivattuja vaaleita hedelmiä. Kyllähän tämä hyvin saisonmaiselta vaikuttaa. Maussakin on sopivasti humalaa, katkero puree heti alkumaussa ja jatkuu jälkimakuun asti purevana. Keskivaiheilla voimakkaasti hunajaisuutta ja lopussa voimistuvaa hiivaista mausteisuutta ja pippurisuutta. Hunajaisuus on niin leimallista, että piti oikein pullosta tarkistaa, että onko hunajaa käytetty ja kyllähän sitä on. Ei siis ihme, että se maistuu. Runko on keskitäyteläinen ja yleisilme hienoisesti makean puolella, vaikka katkeruus kuivattaakin lopun. Hunaja tulee puhtaana läpi ja alkoholi on täysin piilossa. Kyllähän tämä taidokkaasti pantua ja maistuvaa on. Hiivojen sekaan kaataminen vie hunajaisuutta pois ja tuo tilalle mausteisempaa vetoa. Oli parempaa ilman hiivoja. Hunajaisuus on tässä se juttu, joka tekee pesäeroa perusbelgiin - ai niin, mutta eihän tämä belgialaista olekaan.



Gregorius
Quadrupel/Abt, 9,7%

Tässä päiväys 18.09.2015, eli ilmeisesti viime syyskuussa pullotettua. Noin 9 kuukautta, eli ihan sopiva kypsytysaika quadille. Tummanruskeaa, hieman punertavaa olutta, joka vaahtoaa runsaasti. Kyllä, tuoksu tosiaan on selkeästi suklaavivahteinen, koska väri tulee paahtomaltaasta. Kauas ei kuitenkaan belgipoluilta karata, sillä luumuisuutta ja kuivattuja hedelmiä löytyy myös, sekä tunnistettava mausteinen belgihiiva. Hieman raikkaampaa päärynäistäkin aromia löytyy välillä. Alkoholi ei ainakaan tuoksussa nosta vielä päätään. Maku on hyvä, sopivan tuhtia. Alussa kuivattua hedelmää, rusinaisuutta, hieman sokerista makeutta ja mausteisuutta. Paahteisempi vivahde tuo mukanaan suklaisuutta oluen soljuessa suun takaosaan ja nieluun. Nielaisun jälkeen alkoholin lämpö tuo hehkua rintaan. Makoisaa, miellyttävää. Suutuntuma on melko täyteläinen, mutta runsaahkot hiilihapot tuovat hieman keveyttä - ja pistävät röyhyttämään. Lasia pyörittelemällä saa hiilihappoja hieman pois ja olut tulee paremmin siemailtavaksi. Hunajaa on tähänkin käytetty, mutta se ei tule maussa ollenkaan niin selkeästi esiin kuin Bennossa. Kokeillaas tähänkin hiivoja... Oi, onpa hedelmäinen hiiva. Myös pehmeys lisääntyi positiivisella tavalla. Saattoi hyvinkin jopa parantua hieman. Jälkimaun suklaisuus, trappistissa... jännää! Kyllä tämä hyvää on!

Yhteenveto

Sellaisia olivat siis Stift Engelszellin luostarioluet. Kyllähän nämä sopivasti asettuvat sinne muiden trappistien sekaan - laatutaso ja oluiden makumaailma ovat riittävän korkealla tasolla. Oluilla on muiden trappistien joukossa selkeästi erilainen ilme. Bennon hunajaisuus ja Gregoriuksen paahtomallas ovat sellaisia, joihin muissa trappisteissa harvemmin törmää. Kyllä näistä kannatti hieman maksaakin, jotta pääsi maistamaan. Trappist on aina trappist, siinä on sitä jotain syvällisempää - ainakin alitajuisesti.  Sitäkin jäin oluita hiljakseen siemaillessani miettimään, että mahtoiko tällä reseptit suunnittelemaan päässeellä Peter Krammerilla, joka on siis luostarin ulkopuolinen omaa panimoaan pyörittävä herra, olla kovat paineet kun tiesi, että pääsee luomaan seuraavat uudet trappist-oluet. Voisin kuvitella, että trappist-oluiden normaalisti varsin korkeaksi tiedetty taso samalla sekä hieman hirvitti, mutta antoi myös hyvää potkua ja "positiivista painetta" reseptien kehittelyyn. Hyvin mies onnistui, siitä virtuaalinen hatunnosto hänelle.

Reittaus-TV Episodi 26: Vertailussa BrewDog IPA is Dead Amarillo & Kohatu

0 kommenttia
 
Rinnakkainvertailussa BrewDogin IPA is Dead -sarjan Amarillo ja Kohatu. Kyseessä on siis yhdellä lajikkeella humaloituja, eli single hop oluita. Sarjaan kuuluu neljä olutta, jotka kaikki ovat samanlaisia, ainoastaan humalalajike muuttuu. Oluet eivät olleet mitään spektaakkelimaisia elämyksiä - simppeli mallaspohja ja 75 IBUn semisti katkera katkerohumalointi ja melko runsas aromihumalointi, mutta humalalajikkeiden vertailuun ne sopivat mainiosti. Ajatus oli tehdä nopea viiden minuutin vertailu, mutta vituiksihan sekin meni jaaritellessa.


Kotiolutta: Kouvostoliiton Kölsnerkeller

0 kommenttia
 
Kouvostoliiton Oluen, eli Arto Halosen, kotiolutta on kaatumassa lasiin jälleen kerran. Tällä kertaa arvioinnin alla on Kölsnerkeller, joka on kölsch-hiivalla pantu kellerbierin ja pilsin hybridi. Pintahiivalla, mutta neutraalilla sellaisella, pantua "lageria" siis. Kellerbier on suodattamaton lager ja pils tietysti se aito alkuperäinen Plzenistä lähtöisin oleva vaalea lager, joka tunnetaan reilusta humaloinnistaan. Kölsch taasen on Kölnissä pantava hieman lageria hedelmäisempi pintahiivaolut, eli ale - hyvin lagermainen, koska käymislämpö pidetään matalana ja hiivat ovat neutraaleja. 

Pidän hyvin tehdyistä saksalaisista perusoluista kyllä erittäin paljon, mutta pieniä epäilyksiä tällaisen kotivalmistukseen tietysti liittyy lämpötilakontrollien ym. kannalta. En silti ihmettele, jos Arto osoittaa tällä oluella kaikki epäilykseni turhaksi haihatteluksi. Vahvuutta oluella on 5,2%, katkeruutta 40 EBUa, eli pilsmäisissä lukemissa, sekä väriä 12 EBC. Mallaspohjassa Pilsner ja Munich -maltaita ja humalina Magnum, Tettnanger & Saaz.


Kultainen, hieman oranssivivahteinen väri ja kaunis, tiivis, tiheäsyinen vitivalkoinen vaahto, joka jättää runsaat pitsit lasin reunoille. Hämärässä otettu kuva ei tee oikeutta oluen kauneudelle. Tuoksu on ale-tyylisen hedelmäinen, tuntuvasti pippurisen ja kukkaisen humalainen. Puhdas ja raikas tuoksu, mutta hedelmäisempi kuin juomani kölschit - saati sitten pilsit tai kellerbierit. Maku on myös hieman hedelmäinen, sellaista hiivan tuottamaa esterimäistä hedelmäisyyttä, mutta vaimeasti. Katkero ei pure pilsmäisen terävästi, vaan rakentuu ja voimistuu hiljakseen - humaloinnin aromit ovat pippurisia ja kukkaisia sekä hieman sitrusmaisia. Ei aivan niin raikasta kuin tuoksu. Kokeillaas kaataa hiivat sekaan. Ulkonäkö tietysti sameutuu. Tuoksusta meni raikkaus ja tilalle tuli hieman hiivaisuutta (no ylläri hei, juurihan sä dorka kaadoit hiivat sekaan), lisäksi hieman tiskirättiaromia. Tuoksu oli parempi ilman hiivoja. Maku tuntuu saavan hieman ryhtiä hiivasta - erittäin pehmeää, kukkaista ja pippurista. Pippurisuus lienee Saazin peruja, tai sitten Tettnangerin, joka on minulle hieman tuntemattomampi. Hyvä mallasrunko, ei makeaa, ei hapanta, sopivasti katkeraa, kuivahkoa - varsin oivallista janojuomaa. Hiilihappoja on melko maltillisesti ja tuntuma on varsinkin hiivat sekaan kaadettuna varsin pehmeä. Miellyttävä olut.

Pisteytys
  • Tuoksu 6 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 6
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 14
Aistiarviot
  • Makeus 4
  • Katkeruus 4
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 5
Kokonaispisteet: 34/50

Kotiolutta: J #2 English Pale Ale

0 kommenttia
 
Keittelin eilen kotiolutta ja samalla maistelin kotiolutta, mutta en omaa, vaan jälleen isoveljeni espoolaisyksiön tuotantoa. Nyt erää numero 2, joka on valmistunut jo alkuvuonna. Tämä on siis hänen kautta aikojen toinen itsetehty olut, eli voidaan pitää vielä harjoitusmateriaalina.
 
Oluen speksit: 
 
#2 = English Pale Ale
ABV: ~4,5%
Maltaina: Pale Ale, Crystal 100 EBC ja Munich
Humalina: Target, East Kent Goldings ja Progress
Hiiva: S-04


Melko kirkas, kuparinen ja mukavan runsaasti vaahtoava olut. Vaahto jättää laskiessaan runsaat pitsikuviot puhtaaksi hinkutetun lasin reunoille. Muutaman kuukauden kypsytys lienee kirkastanut oluen, varsin näyttävää. Tuoksu on selkeän brittityylinen - on siis onnistuttu siinä, mitä on yritettykin. Siinä on hieman karamellista ja hapanleipäistä maltaisuutta. Aika mallaspainotteinen, tulee mieleen Bryggeri Helsinki E.S.P.A. Sitrushedelmiä ja kukkaisuutta nousee esiin maltaan takaa. Maku on kuivahko, puhtaan maltainen ja purevan katkera - tämähän on kunnon bitteriä! Tätä kun saisi baarissa tuopillisen, niin ei olisi valittamista. Hyvin kuiva, leipäinen ja brittityyliin "terävä" maltaisuus. Humalointi on hieman yksiulotteinen, kuten bittereissä on tapanakin ja katkero puree sopivasti. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen. Oikein juotava kuivahko bitter - parempaa mitä omani oli!

Pisteytys
  • Tuoksu 6 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 14
Aistiarviot
  • Makeus 2
  • Katkeruus 5
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 4
Kokonaispisteet: 34/50

Reittaus-TV Episodi 25: Kouvostoliiton Riverside Blond Ale

0 kommenttia
 
"Tulkoon ryssä, me juomme nyt olutta - Kouvostoliiton olutta!"

Arto Halosen panemaa kotiolutta ulkotulen äärellä. Riverside Blond Ale, belgityylinen blondi, jolla 5,5% vahvuutta, 35 EBUa katkeroa ja 12 EBC väriä.

"Yli-ikäinen" Sierra Nevada Torpedo Extra IPA

0 kommenttia
 
Hellepäivän terassiarvioinnissa nyt Sierra Nevadan Torpedo Extra IPA, jonka sain saksalaisesta Bier-Deluxesta hankittua. Näissä nettitilauksissa piilee aina se vaara, että tavara ei välttämättä ole tuoreimmillaan. Tässäkin päiväys on 25.7.2014, eli oletettavasti olut on pullotettu viime heinäkuussa. Eihän se valmistajan ilmoituksen mukaan vielä vanhaa ole, joten kelpaa kyllä myyntiin. IPA tyylissä humalointi on "se juttu" ja ikävä kyllä humalointi on myös se juttu, joka oluessa iän myötä ensimmäisenä kärsii. Tämä olut oli Alkossakin joitakin vuosia sitten, eli on monelle varmasti vanha tuttu. Maistetaanpa miten "yli-ikäinen" Torpedo uppoaa. 


Tämä IPA-lasi muuten oli juuri Sierra Nevadan ja Dogfish Headin suunnittelema, nyt ensimmäistä kertaa kehitystyössä olleiden panimoiden olutta lasiin. Kaunis väri ja ulkonäkö. Tuoksussa heti huomaa, että mallas tulee edellä - humalan aromit ovat jo väistyneet. Runsaan maltainen, jopa brittityyliin toffeemainen, hieman karamellinen ja kreemikuorrutteinen. Humaloinnin sitrussävyt ovat hyvin vaimeina taustalla. Tykkään kyllä tämän tyylisestä maltaisuudesta, mutta IPA:n kanssa tällä on aika vähän enää tässä vaiheessa tekemistä - ainakin nyky-IPA:n, ehkä historiallinen Intiaan meriteitse rahdattu IPA oli tämän suuntaista. Tuoreena tämä oli oikea sitruspommi, näin ainakin muistelisin. Maku on samankaltainen, hyvin hyvin maltainen, ei kuitenkaan kovinkaan karamellinen vaan juuri sitä toffeemaisuutta. Katkeroa kertyy hyvin voimakkaasti, mutta aromipuoli on pitkälti tiessään. Lopussa trooppista hedelmäisyyttä ja jälkimaussa tietysti loputon greippiliuku. Todella hyvää, mutta eri tavalla kuin tuore. Tämä IPA ei siis varsinaisesti mene "pilalle" ikääntyessään, vaan muuttuu jenkkipurennasta perinteisemmän brittisuunnan edustajaksi. Miellyttävä siemailla!

Videokatsaus OlutPosti- ja Oluelle -lehtiin

5 kommenttia
 

Suomessa ilmestyy kaksi pelkästään oluelle omistettua lehteä, OlutPosti ja Oluelle. OlutPosti on Suomen Olutseura Ry:n julkaisema ja seuran jäsenille ilmainen (jäsenmaksu on 25€ / vuosi) ja se ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Mielestäni lehden pystyi tilaamaan ilman jäsenyyttäkin, näin ainakin itse olen tehnyt, mutta en nyt löydä tästä mainintaa olutseuran sivuilta.


Oluelle -lehti on Viini -lehden kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lisänumero, joka on yleensä luettavissa ilmaiseksi netissäkin. Viimeisimpään numeroon pääset tästä linkistä: http://proofer.faktor.fi/epaper/viini-lehti/oluelle-1-2014/


Sellaisia ovat siis maamme ainoat oluelle omistetut lehdet. Itse olen näiden parissa viihtynyt varsin hyvin, joten vahvat suosittelut, kannattaa perehtyä.

Kotiolutta: J #5 Hefeweizen

0 kommenttia
 
Isoveljeni Jake toi Rauman SOPP:n yhteydessä lisää espoolaisyksiössä valmistuneita kotioluitaan. Harrastus alkoi joskus alkuvuodesta, mutta nyt on jo 7 erilaista olutta valmistettuna ja niistä viimeisimpänä tämä Hefeweizen. Hetkeen ei tule lisää, sillä hallitsemattomista ja turhan korkeista sisälämpötiloista johtuen panimo on kesätauolla ja palailee luultavasti vasta syksyn pimeinä iltoina. 

Tässä oluen speksit:

#5 = Hefeweizen
ABV: ~5%
Maltaina: Wheat, Pilsner ja Munich
Humalina: Target
Hiiva: WLP300 Hefeweizen Ale
Lisäksi: hieman sokeria paikkaamaan yllättävän alhaista mäskäystehokkuutta


"Virallisen" ohjeen mukainen vehniskaato, pyöräytellen hiivat mukaan ja kaikki. Näyttää ihan vehnäoluelta! Vaahto kestää kovassa auringon paisteessa pienen tovin. Tuoksukin on aitoa tavaraa. Raikkaasti tuoreen banaanista, hieman sitruunaista ja neilikkaista. Ihan siis täysin tyylipuhdasta tavaraa. Raikas, selvästi enemmän happaman puolella, eikä makean - sekin tyyliin kuuluvaa. Maku jatkaa samaa rataa. Raikas sitruunaisuus, hieman purukumia ja runsaat hiilihapot - jälleen tyylinmukaisesti. Banaanimaisuus ja hiivaisuus nousee loppua kohti. Katkeruutta on sopivasti, sanoisinko, että tyylinmukaisesti. Ei mitään "kotiolutmaisia" sivumakuja tai muita. Ei pystyisi erottamaan kaupallisten tuotosten joukosta sormella osoittaen, että "Haa! Tuossapa onkin kotiolut". Runkokin on tyylinmukainen, kevyt, muttei liiaksi ja runsaine hiilihappoineen miellyttävän raikas. Lasi olisi jo tyhjä, ellei olisi reittauspakotteita - niin tyylinmukainen, eli erittäin juotava vehnäolut on kyseessä. Joudun todellakin suuren haasteen eteen, jos aion itse saada näin hyvää vehnäolutta tässä alkukesän aikana tehtyä alkeellisilla vehkeilläni.

Kokonaisuutena siis tyylinmukainen vehnäolut, vaikka se taisi käydä selväksi jo aiemminkin. Hyvä pohja, jatkossa ehkä jotain twistiä kuten esim. TAP4 Meine Grünesissa (Cascade humalointi)

Pisteytys
  • Tuoksu 7 
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 7
  • Suutuntuma 4
  • Yleisvaikutelma 15
Aistiarviot
  • Makeus 3
  • Katkeruus 4
  • Happamuus 4
  • Täyteläisyys 4
Kokonaispisteet: 37/50

Olutarvio: Rekolan Panimon Ruukin Juhla

1 kommenttia
 

Ruukin Juhla

Panimo: Rekolan Panimo, Suomi (Fiskars)
Oluttyyli: Ale
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Rajoitettu? (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma, 4,90€/0,5l)

Hieman yksi sun toinenkin Rauman SOPP:ssa janoisia kestinnyt panimo oli tuonut mukanaan alle 4,7% pullotavaraa Ruokapuoti Lumon myytäväksi. Kävin eilen noutamassa muutamia maisteltavaksi, niiden joukossa mm. tämä Rekolan Ruukin Juhla, Bryggeri Helsinki E.S.P.A ja Hiisin Lutakko Offroad. Ensimmäisenä Ruukin Juhlan maistoon. Sopivan kevyt olut nurmikonleikkuun jälkeiseen palautteluun.

Bongaa kuvasta Malty-Jarilta SOPP:ssa saatu "korruptiolahja"


Jälleen vaikeasti lokeroitavissa olutta Rekolan Panimolta. Etiketin mukaan suodattamaton, maltainen ja punaruskea olut. Raaka-aineluettelossa mainitaan ainoastaan, että sisältää ohramallasta. Noh, otan tämän haasteena. Tumman punaruskea, utuinen ja todella runsaasti vaahtoava olut. Rekolan Malty-Jari SOPP:ssa varoittelikin tästä vaahtoamisesta, se ei siis välttämättä tarkoitettua. Tuoksussa on jotain hieman dunkelweizeniin viittaavaa, mutta ei loppupeleissä kuitenkaan liiemmin vehnäisyyttä. Jotain hyvin aromirikasta mausteisuutta löytyy, voisi olla inkivääriä tai tähtianistakin... sanotaan inkivääriä! Omenamaista hedelmää myös. Kokonaisuutena varsin raikas tuoksu. Ei mitään peruskamaa, mutta en sitä Jarilta odottanutkaan. Makukin on jotain mausteisen (belgi)alen, dunkelweizenin ja Kosoolan Mämmiweizenin väliltä. Inkiväärin mielikuva voimistuu ja maussa on samaa raikkaan omenaista hedelmäisyyttä kuin tuoksussakin. Ei juuri katkeruutta, joten loppu jää kepeärunkoisena hieman tyhjäksi. Tiedän, että Jari käyttää Rekolan oluissa jonkin verran sahtimallasta, joten veikataanpa vaikka, että tällainen lopputulos voisi syntyä sahtimaltailla, lisäksi hieman vehnää mukaan, vehnäoluthiiva ja inkivääriä mausteeksi. Humalointia vain hieman. Jari voinee kommentoida menikö metsään ja kuinka paljon, tai sitten pitää reseptinsä visusti salaisena - molemmat ratkaisut kelpaavat minulle. Varsin mukava maisteluhaaste arki-illaksi, haaste siis siinä mielessä, jos raaka-aineita haluaa pohdiskella - muutenhan tämä on varsin helposti siemailtavaa ja maukasta olutta. Ei ehkä sitä ominta juttuani tällä hetkellä, mutta kyllä tämä varmasti omat ystävänsä löytää. Ruokaolueksi sopisi taatusti ja siihenhän tämä on tarkoitettukin.

Yhteenveto

Kepeä ja raikas "mysteeriolut"
ARVOSANA: 7½

Tapahtui Rauman SOPP:ssa 17.5.2014

1 kommenttia
 
Mummopyörä puunattu, ilmanpaineet tsekattu, ketjut rasvattu ja äijä tikissä - mikään ei pilaisi tätä loistavaa päivää!

Kuva: Antti Mäkelä


Etualalla Hiisin Hukka, single hop Centennial APA.

Rauman torilla nyt toista kertaa peräkkäin järjestetty Suuret Oluet Pienet Panimot oli jälleen huippumenestys. Kevään ensimmäinen varsinainen hellepäivä oli tosiasia ja sehän tarkoitti sitä, että janoisia raumalaisia riitti kymmenen pienpanimon kestittäväksi. Starttasin Tunturi Pop -merkkisen sinisen mummopyörän kotipihasta varttia vaille kaksitoista, sillä anniskelun oli määrä alkaa puoliltapäivin. Tapahtuman alkupuolella on aina paremmin aikaa jäädä tiskeille juttelemaan, myöhemmin kun väistämättä käy niin, että jengi lisääntyy ja jonoa muodostuu taakse. Aloittelin kasuaalisti naukkailemalla vanhan tutun oluen, lähes paikallisen Vakka-Suomen Panimon Nokkospilsin, jota saa pullotavarana läheisestä Ruokapuoti Lumostakin. Hyvät nokkoset hanastakin, kerrassaan. Kävin tervehtimässä tuttuja pienpanijoita ja nopeasti löytyi muutama tuttu kaverikin, joiden kanssa pääsi vaihtamaan kuulumisia. Arviointivihkoa ei kaivettu esiin, koska sellaista ei ollut - nyt oltiin nauttimassa oluista ja seurasta. Yritin jopa asettaa itseäni täydelliseen reittauskieltoon, mutta ei onnistunut - Bryggeri Helsingin Maibock oli niin hyvää, että oli luonnehdittava sen ominaisuuksia muutamalla rivillä puhelimen muistiin. Mutta, Maibockin aika oli vasta myöhemmin, sillä Nokkospilsin jälkeen oli aika maistaa Hiisin Hukkaa, jonka humalointi on hoidettu pelkällä Centennial -lajikkeella. Tämä oli greippinen ja mäntyinen, sekä varsin raa'an pellettimäisen humaloitu. Taas yksi todiste siitä, että yhdellä humalalla ei tahdo päästä huipputuloksiin, sillä hedelmäisempi puoli puuttui täysin. Tämä olut ei ilmeisesti jatka tällaisenaan panimon repertuaarissa. 

Bryggeri Helsinki Maibock - sesonkiin sopivaa!


Oli mukava huomata, miten torilla asioimaan tottuneet raumalaiset tulivat paikalle perheineen. Kaikki söivät, aikuiset maistoivat pari olutta, jälkiruuaksi torin kioskista jätskit ja matka jatkui. Kukaan ei pahastunut, eikä mistään kaikunut kukkahattutätien "think of the children!" -huudahduksia. Hetken tuntui jopa eurooppalaiselta! Ajatelkaapa, että on arkipäivää, että Saksassa otetaan esim. joulumarkkinoilla glögimuki (herranjumala ihan alkoholipitoinen!) käteen ja lähdetään kiertelemään markkina-aluetta. Suomessa anniskelualue täytyy rajata aidoin ja valvoa tarkasti, ettei kukaan kuljeta alkoholijuomaansa alueen ulkopuolelle... Tottahan SOPP:ssakin oli järjestyksenvalvojat porteilla (pakko olla, jotta tapahtuman voi ylipäätään järjestää), mutta yhtään ongelmatilannetta en nähnyt. Suomalaiset ovat jo tottuneet elämään karsinassa, mutta en liene ainut, joka kaipaisi hieman vapaampaa suhtautumista niinkin luonnolliseen elintarvikkeeseen kuin olut. Loistavaa kuitenkin, että nimenomaan nuoret perheet olivat löytäneet paikalle ja tulivat nauttimaan tapahtumasta niin kuin eurooppalaiset ikään. Kulttuurimme kehittyy! 

Ruokapuoti Lumon juustolautaset


Ruokatoimijoilla oli monipuolisempia ja isompia annoksia kuin viime vuonna. Hodaria kunnon nakilla, juustolautasta, suklaajälkkäriä ja jopa sellaisia normipizzan ja pikkupizzan välimalleja, joita paistettiin ihan oikeassa siirrettävässä pitsauunissa. Iltapäivän mittaan lavalla kuultiin hanurimusiikkia ja panimoiden edustajatkin kävivät välillä lavalla kertomassa panimoistaan ja oluistaan. Ei uutta alaa seuranneille, mutta suurelle yleisölle kuultiin hyvä infopaketti panimoista. Neljältä oli aika hypätä itse lauteille kertomaan hieman oluesta. Pyörittelin tarinaa aiheen "Juomme olutta koska siitä tulee hyvä olo" ympäriltä. Kerroin oluen valmistuksesta verraten sitä jääkiekkojoukkuen rakentamiseen (kiekkokaupunki hei!) ja lopuksi vielä havainnollistin Rekolan Amerikan Enoa apuna käyttäen miten olutta nautitaan kaikilla aisteilla - ei ainoastaan juoda, vaikka voi sitä ihan vaan juodakin, jos niin haluaa. 

Kuva: Jarkko Metsäjoki
 Tässä pari lyhyttä otetta jorinoista:
"Juomme, koska meille tulee siitä hyvä olo. Rentoudumme. Me jäyhät lounaissuomalaisetkin tulemme sosiaalisemmiksi. Elämä on toisinaan mukavampaa pienessä hiprakassa - se on totuus, jota niin kutsutut alkoholitutkijat eivät koskaan tule myöntämään."
"Mutta miksi olemme täällä? Miksi olemme kokoontuneet tänne yhteen paikkaan? Olemmeko täällä päihtyäksemme? Olemme tulleet tänne a) nauttimaan hyvästä seurasta b) nauttimaan ja kokeilemaan erilaisia oluita - kippis! c) kokemaan elämyksiä - Uusi oluthan on aina uusi elämys. Se on matka, joka tarjoaa meille enemmän kuin makunsa, ravinteensa ja vaikutuksensa. Se tarjoaa muiston hetkestä jolloin se on nautittu, paikasta, seurasta ja tunteista joita siihen liittyy."
 Olutta ja jääkiekkoa:
"Erilaiset erikoispelaajat, kuten nyt esim. hyökkäävät pakit tai puhtaat snaipperit ovat mausteita, jotka lisätään perusrungon päälle.  Niistä ei voi muodostaa koko olutta tai joukkuetta, sillä ne eivät yksinään pärjää, mutta sopivasti käytettynä ne toimivat kyllä. Oluissa käytettyjä mausteita ovat perinteisesti mm. kataja, korianteri, inkivääri ja skotlannissa esim. kanerva."
"Niin oluen raaka-aineita, kuin jääkiekkopelaajiakin on tuhansia erilaisia - mutta oikein roolittamalla ne saadaan pelaamaan hyvin yhteen ja tuloksena on ns. voittava joukkue, eli olut joka yksinkertaisesti toimii."
Kun puheet oli pidetty oli aika siirtyä valitsemaan oluita "sokkomaistatukseen". Olin järjestävän tahon pyynnöstä lupautunut myös juontamaan ohjelmanumeron, jossa kolme raumalaista julkkista maisteli kolmea eri olutta. Valitsin mahdollisimman laajalta skaalalta, joten kattaukseksi muodostui ensimmäisenä maistettu Ruosniemen Sihteeri, sitten seuraavaksi Lammin Sahti ja viimeiseksi palkintoja niittänyt mustanpuhuva Laitilan Kievari Imperiaali.

Sihteeri, Sahti ja Imperiaali

Maistajina toimivat karikatyyreistään tunnettu taiteilija Teuvo Salminen, taiteilija Anu Sukanen ja viihteen moniosaaja Toni "Protoni" Järvinen. Jokainen löysi kaikista jotain hyvääkin. Teuvo piti Sihteeriä hyvänä, mutta turhan pliisuna omaan makuunsa. Sahdin hän sen sijaan tunnisti heti ja kertoi rakastavansa sitä. Lakritsainen Imperiaali oli naiselliseen makuun ja Toni veikkasi Sihteeriä vehnäpohjaiseksi. Kaikki saivat peukku ylös - peukku alas -tyylisessä äänestyksessä täyden kolmen rivin ylöspäin. Raumalaiset ovat niin mukavaa sakkia.

Virallisten osuuksien jälkeen olikin aika keskittyä enemmän sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin mihinkään muuhun. Hyvää seuraa ja maistuvia oluita. Kuulin mm. sen, että Bryggeri Helsingin erinomainen vehnäolut, ytimekkäästi Weizen, on tulossa Alkon valikoimiin heinäkuussa. Myös viime kesän puulaakifutisotteluiden highlightit käytiin läpi, ehkä jopa useampaan kertaan ja illan viimeiset sahditkin nautittiin kahdesti. Ensin isona ja sitten pienenä! Osasin rytmittää naukkailua hyvin ja fiilis pysyi tasaisesti pitkällä iloisen puolella. Samoin näytti toimivan suurin osa juhlijoista. Jonoja ei pahemmin kertynyt, paitsi ehkä vessoille ja lasinpesuun, mutta ei niissäkään kauaa joutunut omaa vuoroaan odottamaan. Rauman SOPP:ssa voisikin todeta parasta olleen sen, että paikalla oli niin paljon tuttuja. Omaa äitiäkään harvoin oluttapahtumissa näkee, ellei sitten Raumalla. Hyvin maistui äidille Bryggeri Helsinki Maibock ja Rekolan Metsän Henki. Itselleni illan kohokohtia olivat Hiisin Humulus Lupus DIPA ja jo aiemminkin mainittu Bryggeri Helsinki Maibock.

Kiteytettynä siis järjestelyt pelasivat erinomaisesti, sää oli erinomainen, oluet ja ruoka olivat erinomaisia ja se tärkein, eli seurakin oli erinomaista. Emme keksineet yhtään syytä, miksei tapahtuma voisi saada jatkoa ensi vuonnakin. Moni ottaisi varmasti uudestaankin, sen verran hieno ilmapiiri torilla illalla oli. 

Tässä vielä lyhyet luonnehdinnat joistakin maistetuista oluista ja perstuntumalta heitetty arvosana asteikolla 1-5:

Hiisi Hukka, hieman raa'an pellettimäinen ja yksiulotteinen single hop APA, 2/5

Mufloni Polaris IPA, kirpeän greippinen "kevyt-IPA", jossa myös hieman pellettimäisyyttä, 3/5

Mufloni Säppi APA, tämä Alkoonkin kohta tuleva APA oli tasapainoinen ja maukas. Hyvä hedelmäisyys, 4/5

Bryggeri Helsinki Maibock, tasapainoinen, hunajaisen maltainen, mukavan raikas vaikka vahvuuttakin 6,8%, yksinkertaisesti hyvää! 5/5

Rekolan Amerikan Eno, Alkossa olleesta versiosta poiketen nyt 100% Cascade-humaloituna, tasapainoinen ja erittäin juotava IPA/APA. Cascadesta pienet Liberty Ale -vibat. 4/5

Bryggeri Helsinki Weizen, raikkaan sitrusmainen vehnäolut, ei horjahtele, toimii joka osa-alueella, 5/5

Ruosniemen Piirimyyjä, hyvässä iskussa, raikas humalointi ja pureva katkero. Tasapäinen Amerikan Enon kanssa 4/5

Mufloni Pils, niin hyvää ettei meinannut ehtiä edes maistamaan, aurinkoisella torilla olisi väärin antaa muuta kuin 5/5

Hiisi Humulus Lupus DIPA, mestariteos, jylhän maltainen, mutta ei kuitenkaan karamellimaisesti vaan MALTAISESTI, hitaasti rakentuva pitkäkestoinen ja tiukka katkero. Hyvät hedelmät. 5/5

Lammin Sahti, sahtihan nyt maistuu aina, tykkään lammilaisen katajaisuudesta. 4/5.

Nauttikaahan ensi viikonloppuna Tampereella vastaavasta tapahtumasta! Toivon yhtä mahtavaa säätä ja yhtä toimivia järjestelyjä teillekin!

Olutarvio: Laitilan Kievari Ameriikan Ale

1 kommenttia
 

Kievari Ameriikan Ale

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi (Laitila)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Päivittäistavarakaupoista kautta maan

Pre-SOPP mainingeissa Mallaskosken APAn perään oikein west-coast kamaa Laitilasta, läheltä Suomen länsirannikkoa. Tuotekuvauksessa rehvastellaan amerikan meiningillä ja humalakattaus on varsin mukava: Millenium, Amarillo ja Cascade. Katkeruutta, eli IBUja, on 35. Olut on suodattamaton, joka on pelkkää plussaa - miksi yrittää humaloida olutta, jos sitten suodatat siitä särmät pois? Mallaskoski vs Laitila tarkastelussa Laitila vie speksit, mutta kyllä seinäjokelainen parempi olut sitten kuitenkin oli. Voisiko Wirvoitusjuomatehdas kaatua jälleen siihen vihannesmaiseen talonmakuun, voisiko, edelleen, vuonna 2014?



Upean näköinen olut! Utuisen kultaoranssi väri ja runsas, pitsikäs vaahto. Tuoksu on kukkaisen humalainen, tuoreen ruohoinen ja hivenen yrttinen. Tuoreenoloista humalaa, mutta ei aivan iske jenkkisuoneen ja hieman pliisultakin vaikuttaa. Maku on varsin laitilamainen, siinä on vihannesmaista ja yrttisruohoista humalaa, eikä ameriikan meiningeistä ole lopun greippiliukua lukuunottamatta tietoakaan. Mannermaista kukkaisuutta ja kepeän karamellista maltaisuutta löytyy ja tuoreeltakin tuntuu, mutta miksi taas tätä vihanneskeittoa? Nautittavuus menee, ei tämä ole jenkkityylistä, tämä on laitilalaistyylistä. Hyvä tuoreus, miellyttävä runko, mutta... ei näin. Varsinainen kesäkeitto. Tuokaa eteeni kolpakollinen vihanneksista riisuttua versiota, niin arvioin mielelläni uudelleen.

Yhteenveto

Kesäkeittoa
ARVOSANA: 6+

Olutarvio: Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pale Ale

0 kommenttia
 

Kuohu Valioluokka Pale Ale

Panimo: Mallaskosken Panimo, Suomi (Seinäjoki)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Päivittäistavarakaupat ympäri maan

Eilen pre-SOPP tastingissä maistelin sekä Mallaskosken, että Laitilan uudet American Pale Alet. Molemmat olivat karkeita pettymyksiä. Ensimmäisenä mietteet tästä seinäjokelaisesta. 

Jenkkilipun väreissä liihottava kotka etikettiin ja Chinook-humalaa olueen. Näillä eväillä Mallaskoski yrittää haastaa Nokian Keisari 66:n maitokauppojen hyllyillä. Valitettavasti vaan vuosi liian myöhään, Keisari sai jo jalansijaa, eikä sitä tällaisilla pliisummilla versioinneilla haasteta. 


Kirkas, kultaoranssi ja melko maltillisesti ihan suoralla kaadolla vaahtoava olut. Se vaahto mitä muodostuu, jättää kyllä kauniit tiheät pitsit lasin reunamille. Tuoksu on mallaspainotteinen, hieman hämmentävästikin, koska tässä tyylissä pitäisi olla lähinnä humalien harmonista sinfoniaa. Maltaisuus on toffeemaista ja siinä on hieman tshekkipilsmäistä voimaisuutta. Jotain greippisyyttä tulee maltaisuuden takaa, mutta ei tätä American Pale Aleksi uskoisi. Sokkotestissä väittäisin luultavasti pilsiksi. Maku on varsin runsaan maltainen, samankaltaista miellyttävää maltaisuutta kuin Mallaskosken muissakin oluissa, mutta hei... missä humalien aromit? Katkeruutta kertyy sopivasti, mutta aromit ovat kateissa. Jälkimaussa kuitenkin greippiliukua kohtuullisesti. Raikkautta tuova sitruspuraisu uupuu ja tilalla on runsasta, hieman makeahkoa maltaisuutta. Runko on hyvä, mutta jotain puuttuu - suodattamisenkin olisi minun puolestani saanut jättää tekemättä. Kehottaisin panimoa miettimään reseptiä uudelleen - runko keveämmäksi ja raikkaammaksi ja lisää humalaa pönttöön, kiitos.

Yhteenveto

Katkera ja runsaan maltainen, ei oikein löydy sitä amerikkaa.
ARVOSANA: 7

Resepti: Reittausblogin APA

34 kommenttia
 
Tässä kotipanijoille suhteellisen toimivaksi havaittu yksinkertainen American Pale Ale resepti. Tällä reseptillä syntyy suhteellisen katkera ja vahva APA tai mini-IPA, miten sen nyt ottaa. Hienoisella laimennuksella oluesta syntyisi enemmän tyylinmukainen, mutta vähemmän omaan suuhuni sopiva versio. Tässä on ihan hyvä alku lähteä tuunaamaan. Tällä kertaa pistän reseptiin raaka-aineiden määrät prosentteina, jotta se on helposti sovitettavissa oman kotipanimon kokoluokkaan sopivaksi.

Muiden maistelut tästä oluesta:

Reittausblogin APA 
(American Pale Ale)

Speksit:
Original Gravity (OG): 1.051 
Final Gravity (FG): 1.007 
Alkoholipitoisuus (ABV):  5.81 %
Väri (EBC): 11.7
Katkeruus (IBU): 80.3 

Maltaat:
87.5% Pale Ale Malt
12.5% Viking Cara Plus 10

Humalointi:
1.1 g/L Magnum (15% Alpha) @ 60 Minutes (Keitto)
0.6 g/L Amarillo (8.6% Alpha) @ 10 Minutes (Keitto)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 10 Minutes (Keitto)
0.6 g/L Amarillo (8.6% Alpha) @ 5 Minutes (Keitto)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 5 Minutes (Keitto)
0.9 g/L Amarillo (8.6% Alpha) (Kuivahumalointi)
0.9 g/L Cascade (7.8% Alpha) (Kuivahumalointi)

Mäskäys:

Infuusiomäskäys 66-asteessa 90 minuutin ajan.

Hiivaus n. 20-asteessa Safale US-05 kuivahiivalla. Käyminen 2 vko, jonka jälkeen kuivahumalointi 5 vrk. Pullotukseen jälkikäymissokeria 6g/litra.


Kirja: Suomalaiset Pienpanimot (Santtu Korpinen - Hannu Nikulainen 2014)

0 kommenttia
 

Sain viime viikon lopulla Kirjakaarelta luettavakseni sähköisen version tästä uudesta suomalaisesta olutkirjasta, joka ilmestyy toukokuun lopulla. Kirjan suomenkielinen painos on juuri tänään mennyt painoon, joten kohta sen saa ihan fyysisesti käteensäkin - itse kun en e-kirjoista juurikaan välitä, vaan paperin rapina on oleellinen osa lukuelämystä. Sitäkin taustaa vasten olen hämmästynyt, että olen tuijottanut ruutua usean tunnin ajan menneenä viikonloppuna. Kirja todella tempaa mukaansa, se on viihdyttävä ja samalla todella informatiivinen. Nyt tiedän muun muassa sen, että tyttäreni katsomassa Pieni merenneito elokuvassa prinssi Erikin suomenkielisen ääninäyttelyn hoitaa Mallaskosken Panimon Panimomestari Jyri Ojaluoma. Mitä tekemistä tällä on oluiden kanssa? Ei oikeastaan mitään, mutta kirja painottaakin suuresti persoonia näiden nauttimiemme oluiden takana. Moni olut saa tämän kirjan jälkeen makuunsa tietynlaista syvyyttä. Nyt tietää mistä ne kumpuavat ja minkälaiset ihmiset niitä tekevät.

Kirja alkaa olutkirjalle hyvin tyypilliseen tapaan luennolla oluen historiasta, siirtyen sitten jouhevasti kotimaisten pienpanimoiden historiaan ja oluen valmistukseen sekä erilaisiin oluttyyppeihin. Alen ja lagerin erot puidaan ja eri oluttyyleistä kerrotaan tärkeimmät pääspeksit ja toisinaan pieni pala historiaakin. Kirjan alkupuolen yleissivistävän "olutkoulun" summaa pieni pätkä olutsanastoa. Tästä kirjan alkuosiosta vastaa Hannu Nikulainen, jolta ei kokemusta puutu - hän oli ensimmäinen suomalainen 10 000 olutta arvioinut reittaaja, joka on arvioinut ja seurannut olutalaa jo pitkään. Hannulla vaikuttaisi lisäksi olevan erityinen taito kirjoittaa asiapitoisuudeltaan korkeaa tekstiä ilman turhaa jaarittelua, vain oleellisiin asioihin panostaen. Kokeneet konkarit voivat tämän osion selailla nopeasti läpi, mutta tuoreemmille harrastajille tai vasta oluisiin tutustuville on tarjolla kyllä sellainen tietopaketti, että sillä pärjää jo pitkälle.

Tämä ensimmäinen puolisko on vasta alkusoittoa vieden noin 40 sivua kirjan reilun kahden ja puolensadan sivun mitasta. Jälkimmäinen puolisko on omistettu Santtu Korpisen tekemille panimoiden infosivuille ja panimotoiminnoista vastaavien henkilöiden haastatteluille. Kirjaan on kerätty 35 Suomessa toimivaa pienpanimoa - se on laajin ja ehdottomasti ajantasaisin katsaus siihen, mitä pienpanimokulttuuri tässä maassa tällä hetkellä on. Panimoiden lisäksi tutustutaan Viking Malt -mallastamoon ja Teerenpelin sekä Beer Hunter'sin tislaamoihin. Jokaisesta panimosta on lyhyt kuvaus ja infoboksi, jossa luetellaan tyypillisimmät tiedot omistajista, sijainnista, laitteista jne. Kuviakin on runsaasti ja kirja on miellyttävän visuaalinen. Mutta, näiden kiinnostavien ja oleellisten tietojen jälkeen päästään siihen osioon, jota itse toistuvasti lueskelin pitkin viikonloppua - oluen kanssa ja ilman - henkilöihin näiden oluiden takana. Jokaisen panimon avainhenkilöitä (=oluentekijöitä) on haastateltu. Ei mitään lyhyitä haastatteluja ja kysymyksetkin ovat sellaisia, jotka valoittavat haastatellun henkilön taustaa ja olutmaailman mieltymyksiä. Siinä samalla avaten katsauksen myös panimoiden taustoihin, ja niihin syihin, miksi nämä miehet ja naiset tätä tässä maassa ajoittain hyvinkin haastavaa työtä tekevät.  Tämä oli minulle ilman muuta se mielenkiintoisin osio. Jokaisen haastattelun päätteeksi on panimoilta poimittu kolme nykyhetkellä jonkinlaisen saatavuuden omaavaa tuotetta, joista Hannu on kirjoittanut olutarviot asianmukaisine makukommentteineen. Näiden suurin arvo lienee aloittelevien harrastajien omien maisteluiden tukena toimiminen - samalla tavalla kuin itsekin arviointia aloitellessa lueskelin muiden olutarvioita netistä ja bongailin makuja ja tuoksuja siinä samalla. Arvokasta oppimateriaalia harjoittelun tueksi. 

Todella ansiokas ja viihdyttävä niputus maamme nykyisestä pienpanimoskenestä siis. Pari aivan uunituoretta toimijaa kuten Iso-Kallan Panimo tai Hopping Brewsters jäi kirjasta puuttumaan, mutta tämähän onkin vasta ensimmäinen painos. Parin vuoden kuluttua tilanne on toivottavasti sellainen, että taas saa lisätä 50 sivua timangia tavaraa toiseen painokseen - uusia toimijoita kun alalle putkahtelee tasaiseen tahtiin. 

Loppuun vielä yksi poiminta, jonka facebookin puolelle jo postasinkin:

Onko paneminen tekniikkaa vai taidetta?
Pienpanimoissa taidetta, suurta taidetta. Nykytaiteen museossa pitäisi olla oluthanat esillä. -Mika Heikkinen, Beer Hunter's

Kirja tulee Raumalla saataville ainakin Ruokapuoti Lumoon (alustavan tiedon mukaan viikolla 23). Muiden paikkakuntien saatavuuksia voi väijyä Olutoppaan foorumilta TÄSTÄ LINKISTÄ. Kiitos Kirjakaari tästä lukuelämyksestä. Vahvat suosittelut!

Reittaus-TV Episodi 24: Kouvostoliiton Kesäkaiku koeversio 2.0

0 kommenttia
 
Kouvostoliiton Oluen, eli Arto Halosen aka Tuopin Ääressä -blogistin, kotiolut Kesäkaiku koeversio 2.0 maistelussa. Speksit: 4,6%, 45 EBU, 18 EBC. Humalina Citra ja Mosaic.

Kyseessä on Kymijoki Beer Festivalin tulevan kesäoluen testiversio, jonka reseptiikasta vastaava Arto on kotonaan valmistanut. Sitä en tiedä onko lopullisen tuotteen resepti tämä vai joku muu, mutta väliäkös sillä. Tämä oli ainakin erittäin hyvä kauppavahvuinen pale ale. Kaupallinen versio valmistetaan muistaakseni Suomenlinnan Panimolla ja jos se on ollenkaan tämän suuntainen, niin aika tykkiä kamaa on tulossa. Haastaa tasaväkiseen taistoon Founders All Day IPAn ja huippukuntoisen Keisari 66:n.

Olen Arton kotioluita maistanut nyt yhteensä kolme, kaksi viime syksynä ja tämän yhden nyt. Kaikki varsin timangia tavaraa - tekijämies! 

Reittaus-TV Episodi 23: BrewDog #MashTag

0 kommenttia
 
Nopean Facebook-äänestyksen myötä lasiinin päätyi olutta, joka oli kaupallista ja varsin demokraattista. Vaihtoehtoina olivat: 

1) Engelszell Gregorius Trappistenbier
2) Abbaye Des Rocs Brune
3) BrewDog ‪#‎MashTag‬
4) Thornbridge Bracia
5) ’t IJ Speciale Vlo

BrewDog #MashTag oli näistä oluista suosituin, vaikka Engelszellin trappist seurasikin lähellä takana. Lisäksi arviosta toivotiin videomuotoista.

Panimo Open Ruosniemen Panimolla

0 kommenttia
 
Panimoliitto järjesti nyt toisena vuotena peräkkäin Panimo Open -nimisen "kampanjan", eli päivän, jolloin useat suomalaiset panimot avasivat ovensa yleisölle. Tapahtuman henki on se, että se on maksuton, mutta jokaiselle yleisökierrokselle on ilmoittauduttava etukäteen. Itse ilmoittauduin visiitille porilaiselle Ruosniemen Panimolle, jolla olikin vain yksi klo. 17.00 alkava kierros tarjolla.



Ruosniemen Panimo on nykyisellään yksi Suomen pienimmistä panimoista n. 600-litran keittokoollaan. Panimo on rakennettu vanhan ja jykevän kiviseinäisen navetan sisään Ruosniemeen, Porin pohjoispuolelle. Alue, jolla panimo sijaitsee on varsin normaalia kaupungin läheistä pientaloaluetta ja navetasta itsestään ei ulkoapäin pystyisi kertomaan, että siellä valmistetaan käsityönä hemmetin maukasta olutta.



Astelin minuutin yli viisi panimon ovesta sisään. Noin parikymmenpäinen joukkio sekalaisia oluenystäviä oli jo asettunut panimolla työskentelevän kaksikon lisäksi navettaan ja "kierros" oli juuri alkamassa. Lyhyen esittäytymisen jälkeen tai oikeastaan jo sen aikana halukkaille tarjottiin maistettavaksi testierä Amarillo ja Simcoe humalilla siunattua IPAa. Olut oli runsaan aromikas ja pehmeämmän puoleinen IPA, jonka mallaspohja oli miellyttävän viljaisa. Siis puhtaan ja viljaisen maltainen, mutta toki hienoisella makeudella. Varsin juotavaa, etten sanoisi! Lisääkin olisi saanut, mutta autollisena nautin vain pienen annoksen.


Amarillo & Simcoe IPA testierä
Vasemmalla hoituu keitto ja oikealla mäskäys.
Laitteistona on vanha meijerilaitteisto, joka on pienin modauksin saatettu oluen valmistukseen sopivaksi. Laitteisto ei poikkea yksinkertaisesta kotipanimolaitteistosta oikeastaan muuten kuin kokonsa puolesta. Panimon sälleillä on lisäksi pienemmät vehkeet noin 30-litraisten testierien tekemiseen tai muuten vain reseptien kanssa kikkailuun. Nykyisellään panimo pystyy yhdellä keitolla valmistamaan n. 550-litraa olutta, mutta kapasiteetti tulee syksyn mittaa lähes nelinkertaistumaan, kun uudet 2000-litraiset laitteistot saapuvat ja saadaan asennettua. Samalla käymistankkien määrää lisätään niin, että nykyiset tilat meijerissä ovat lähes ääriään myöden täynnä. Jos he aiemmit saivat tehtyä 10000 litraa olutta vuodessa, niin uusilla laitteilla he voivat tehdä jopa 8000 litraa kuukaudessa. Varsin muikea lisäys kapasiteettiin siis. Hieno juttu, joka tarkoittaa oluenystävien kannalta sitä, että jatkossa Ruosniemen oluita tullaan näkemään ehkä jopa Alkon hyllyillä. Pullotusyhteistyötä Beer Hunter'sin kanssa kuulemma myös jatketaan. Toistaiseksi ainoastaan panimon ainut maitokauppavahvuinen olut, Sihteeri, on ollut saatavilla pullotettunakin. Omaa pullotuslinjaa ei kyllä tähän navettaan saisi mahtumaankaan. Oluen raaka-aineet otettiin puheeksi ja esiin nostettiin Cascade -humalapellettejä, sekä Styrian Bobek -kukkia haisteltavaksi ja miksei maisteltavaksikin (en välttämättä suosittele), sekä maltaita ja Sihteerissä käytettävää korianteriakin. Siitäkin juteltiin, että nykyisellään Ruosniemen Panimon kaikki tuotot ovat menneet panimoon, eikä yksikään osakkaista ole vielä nostanut yrityksestä palkkaa. Jokainen on tehnyt panimohommaa ns. harrastusmielessä, oman päivätyönsä jatkeeksi. Jatkossa tilanne on ehkä eri, kun kapasiteetti nousee.



Pikkulaitteisto testikeittoja varten
Hyvää olutta tankissa!
Kegit pinoissa ja maltaat säkeissä.
Testikeitto, 30 litrassa 500 grammaa humalaa
Tunnin verran turistuamme paikalla oli yleisöstä enää noin kuuden hengen HC-ryhmä, jota hemmoteltiin kaikkien testikeittojen testikeitolla. Tässä 30-litran erään oli laitettu 500 grammaa humalaa - siis noin nelinkertaisesti tai vähintään kolminkertaisesti mitä normaaliin IPA-satsiin laitettaisiin. Miksi? Siksi koska se on mahdollista! Tällainen keitto tehdään tietysti empiirisessä tutkimusmielessä tai muuten vain omaksi huviksi. Humalan hintatasosta jotain tietäville on heti selvää, että kaupallisessa mielessä tällainen olut ei olisi mitenkään järkevää eikä välttämättä muutenkaan. Maku oli erittäin raikkaan aprikoosimainen, todella katkera ja pellettimäinen. Lopussa mentholimaiseksi nousevaa yrttistä ja ruohoista humalaa. Jälkimaku kestää Raumalle asti. Oli tämä huomattavasti juotavampi kuin Brewdogin Jack Hammer, koska tässä oli aromipuoltakin varsin stydisti. 

Semmosta meininkiä siis. Kannatti ajella Raumalta paikalle toteamaan panimon nykytila. Syksyllä näkymä navetan oven takana lienee täysin erilainen. Kiitos panimolle ja Panimoliitolle tapahtumasta! 

Ruosniemen Panimon maukkaita oluita on maisteltavissa Raumalla reilun viikon päästä Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumassa.


Alkon kevään & kesän uutuusoluita

3 kommenttia
 
Valtiollinen viinamonopoli suo kevään korvalla ja kesällä jälleen muutamia "tarkkaan valittuja" oluita ostettavaksi - ei välttämättä nautittavaksi, mutta ostettavaksi. Alkoholin juominenhan on pahasta, erityisesti oluen, koska se ei ole Altian valmistamaa.

Tässä listausta:

Ovat jo tulleet valikoimaan (linkistä Alkon sivuille):


Oluet, joiden valikoimaantulon ajankohta on tiedossa (linkistä Ratebeeriin):


Oluet, joiden valikoimaantulon ajankohta ei ole tiedossa (linkistä Ratebeeriin):


Oluthörhön näkökulmasta, ja erityisesti Ruotsin monopolin tarjontaan peilaten, Alkon tarjonta on jälleen suppeaa ja tasoltaan hyvinkin keskinkertaista (jos mittarina käytetään Ratebeer-pisteitä). Itseäni eniten tästä setistä kiinnostaa kotimaiset Stadin ja Beer Huntersin jenkkityyliset vetäisyt sekä Amagerin ja Brewdogin humalamäjäykset. Erityishuomiota saa myös trappist-panimo Chimayn kevein olut Dorée, joka on pakko testata.

Olutarvio: Emelisse Saison

0 kommenttia
 

Emelisse Saison

Panimo: Emelisse, Hollanti
Oluttyyli: Saison
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Saison, lausutaan [sɛ.zɔ̃], eli suomalaisittain ehkä sesöön ja härmäläisittäin saisoni, on oluttyyli jonka juuret ovat belgialaisilla maatiloilla. Saisonia pantiin janojuomaksi kesällä pelloilla töitä painaville duunareille. Humaltumaan ei päässyt, sillä tyypillinen vahvuus asettui 3-4% väliin. Sittemmin tyylin oluiden keskimääräinen vahvuus on tuntuvasti noussut, tyypillisen edustajan ollen vahvuudeltaan noin 6% luokkaa. Hollantilaisen Emelissen Saison asettuu nykyisellä mittapuulla sinne alempaan vahvuusluokkaan ja hyvä niin, sillä nyt sitä saa myydä Suomessa Alkon ulkopuolellakin. Saison toimii kyllä näissäkin vahvuuksissa, sen on osoittanut Beer Hunter'sin upea Saison De Randonneur. Saison on tyylinä erittäin toimiva juuri kesällä ja kiinnostaa nyt erityisesti, sillä kotipanimoni seuraava olut tulee todennäköisesti olemaan saison, ellen sitten innostu vehnäoluen tekoon ennen sitä. 


Utuisen kellertävä ja mittavan kumpuilevasti vaahtoava olut. Pohjahiivat ovat suurehkoina partikkeleina pullossa, jätän ne aluksi kaatamatta. Tuoksussa on kunnon belgityylinen "yeastfeast" meininki, sopivasti happamuutta, mausteisuutta ja raikas sitrusmainen humalointi. Ei jenkkiläistä, vaan mannermaista, hieman kukkaista tyyliä. Oikein mallikasta. Maku on kuiva, hapan, raikas ja runsaan katkeroitu - upeaa! Lopussa vedetään jo heinäisen kuivaan jälkimakuun ja yrttisruohoinen humala komppaa. Kesän makuja, aiai. Suutuntuma on runsaan hiilihappoinen, eikä ollenkaan liian kevyt. Mallikas saison ja vieläpä matalilla prosenteilla.

Yhteenveto

Kuiva, raikas ja kepeä - oikein mallikas Saison.
ARVOSANA: 8

Reittaus-TV Episodi 22: Voetto American Blond Ale

0 kommenttia
 
No niin, nyt on oikea tallennusväline löytynyt ja niinkin läheltä kuin omasta taskusta. Älypuhelinten kamerat vaikuttavat nykyään pieksevän viitisen vuotta vanhan videokameran 100-0 ainakin päivänvalossa kuvatessa. Jalusta piti tosin askarrella itse, mutta hyvin vaikuttaa sekin pelittävän. 

Tekniset aspektit sikseen, nyt lasiin kaatuin konneveden kotipanimosta American Blond Ale. Kevyt jenkkityylinen ale. Vahvuutta 4,1%, humalina Cascade ja Centennial. 

Reittaus-TV Episodi 21: Voetto ESB

0 kommenttia
 
Maistelin eilen lisää kotiolutta konneveteläiseltä Voettolta. Lasiin kaatui ESB, jolla oli vahvuutta 5,7% ja katkeruutta 26 IBUa. Humalina Fuggles ja Tettnang. Tämä oli paras maistamistani puhtaasti Bitter/ESB -tyylisistä kotioluista. Vaikuttaa haastavalta tyyliltä kotona valmistettavaksi. Testasin tässä samalla eri tallennusvälinettä kuin mitä yleensä käytän ja siitä syystä audiovisuaalinen taso ei yltänyt Reittausblogin vaatimalle tasolle. Tällä vehkeellä ei enää jatkossa videoida mitään. Sisältö on kuitenkin yhtä rautaista kuin aina ennenkin.

Reittaus-TV Episodi 20: Maistelussa Kaunis Humala olutblogin kotiolut

0 kommenttia
 
Kauniista kuvistaan tunnetun Kaunis Humala olutblogin kaverusten valmistamaa kotiolutta maistelussa Reittausblogin terassilla tänään. Tällä kertaa hieman valoisimmissa merkeissä ja paremmilla välineillä. Kiitokset Lasse ja Sammeli tästä opettavaisesta oluesta.

Kellarin kätköistä: Nørrebro Little Korkny Ale 2005

4 kommenttia
 

Little Korkny Ale 2005

Panimo: Nørrebro Bryghus, Tanska
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 12,0%
Saatavuus: Kellarin kätköistä

Vappupäivän kunniaksi lasiin kaatuu nyt hieman spesiaalimpaa kamaa. 9-vuotta ikää, 12% vahvuutta ja lahjapullo. Sain tämän pullon Olutoppaan "isältä" Seppo Äyräväiseltä viime vuoden pikkujouluissa Vuoden Olutarvioijan palkinnon yhteydessä. Etiketti kertoo oluessa käytetyn jenkkihumalia ja eurooppalaisia maltaita. Onko 9-vuotias olut vielä kunnossa? Voiko se olla kunnossa? Lähdin tekemään videoarviota iltahämärissä, mutta Olympus minijärkkäri yritti tehokkaasti kampittaa tätä perfomanssia - ei vaan potku riitä HD-videon tallentamiseen. Aurinkokin laski kohtalokkaasti maistelun aikana. Tässä kuitenkin se mitä "nauhalle" jäi.


Todellakin siis hieno olut. Täyteläinen, pehmeä ja kaikinpuolin iso. Runsaasti luumuhilloa, rusinaisuutta ja kuivattua hedelmää. Alkoholi lämmittää portviinimäisesti, mutta ei maistu ollenkaan. Melkoiset mallaskasat lienee tähän runkoon käytetty. Etiketin mukaan jenkkihumalaa, mutta siitä nyt ei yhdeksän vuoden jälkeen ole jäljellä muuta kuin lopussa esiin nouseva pieni katkero. Tasapaino on se, mikä erottaa oluen huippuoluesta. Tässäkin, vielä yhdeksän vuoden jälkeenkin, kokonaisuus on tasapainoinen. Mikään osa-alue ei yritä puskea itseään esiin, vaan kyse on kokonaisuudesta. Tämä on kuin joukkueurheilua - yksilöillä ei pitkälle pötkitä, vaan menestykseen päästään tiimityöskentelyllä. Kiitokset Sepolle tästä, erinomainen olut!

Yhteenveto

Tyylikkäästi ikääntynyt, jylhä olutnautinto

Olutarvio: Sinebrychoff Olutmestarin Vehnä

1 kommenttia
 

Olutmestarin Vehnä

Panimo: Sinebrychoff, Suomi (Kerava)
Oluttyyli: Hefeweizen
Alkoholipitoisuus: 5,8%
Saatavuus: Olutravintolat (Nautittu Bar Maffissa, 7,00€/0,5l)

Juha Sorsa
Gastropub Tuulensuussa Tampereella leipänsä tienaava Juha Sorsa valittiin Suomen Olutmestariksi 2014. Olutmestari pääsee valmistamaan omanlaisensa oluen Sinebrychoffille ja se tuodaan tarjolle ainoastaan olutravintoloihin. Viime vuonna tittelin vei Mirva Kylmäkorpi, jonka "kynästä" kirjailtiin pidetty 777 IPA. Liekö sattumaa, että viime vuonna maisteltu 777 IPA ja nyt myös tämä Olutmestarin Vehnä, vaikuttivat molemmat olevan hieman pois parhaastaan - kenties ravintoloiden hanoissa häikkää. Olutmestarin Vehnä on 5,8% vehnäolut, joka on normia reilummin humaloitu ja tyylin normista poiketen myös kuivahumaloitu, eli humalia on lisätty myös käymisen aikana tai käymisen jälkeen. Kuivahumalointiin on käytetty itselleni tuntematonta saksalaista Smaragd-lajiketta. Olut nautittiin Bar Maffissa vappuaaton kunniaksi ja ensipuraisuna heti rankan työpäivän päätteeksi.


Hieman "likaisen" keltainen, samea ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on vehnäinen, sitruunainen, omenainen ja hieman hapan. Alkaakohan kääntymään etikkaiseksi? Ehkä hanassa jotain häikkää. Ei kuitenkaan leimallisesti hapan, vaan hivuttautumalla, mutta tuskin sitä tähän haettu on. Maku on enemmän sitruksinen ja sitruunainen kuin banaaninen. Vehnäistä happamuutta ja hieman sitä etikkaista taustatekijääkin. Varsin raikas ja lopussa kuivan mausteinen ja melko katkeroitu. Ihan ok, vaikkei kenties siis terävimmässä kunnossa. Ilman tuota lievää etikkaisuutta olisi kenties karvan verran parempi.

Yhteenveto

Raikas ja hedelmäinen vehnä, ei ehkä aivan kunnossa
ARVOSANA: 7½
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...