Oman Bitterin pullotus ja Reittausblogin IPAn toinen maisto

11 kommenttia
 
Sain viikolla yhteydenoton Lappeenrannan suunnalta. Hesan SOPP:ssa tapaamani ja minulle aiemminkin kotiolutta lähettänyt nimimerkki Gleb, joka panee armottomasti kotiolutta Huhtiniemi Brewery & Bakeryn nimissä, kertoi ajelevansa Rauman ohi huomenna lauantaina. Samalla kuulemma olisi paikallaan pieni kotioluiden ja kuulumisten vaihtaminen. Minulla on IPAa ja Glebillä on jotain. Alunperin ajattelin, etten ehdi bitteriäni pullottaa ennen Glebin vierailua, mutta päätin sitten tänään päivätöiden jälkeen kuitenkin tsempata sen verran, että saan bitteriä pulloon ja yhden yksilön Glebin matkaan. Kaveri on sen verran hyviä oluita minulle aiemmin lähettänyt, että koen olevani tähän velvollinen. Melko myöhäiseen meni pulloja hinkatessa, desinfioidessa, täyteen lapotessa ja korkittaessa, mutta nyt sekin on tehty.

Herkullisen näköinen bitter käymisastiassa


Bitter sekondääriin lapotessa.

Pullottaminen on kotioluen tekemisessä ehkä se työläin vaihe, tai ainakin minulle se kaikkein vastenmielisin. Ensin hinkkaat tarvittavan määrän pulloja puhtaaksi, desinfioit ne, huuhtelet ne (ellet käytä StarSania, jota minulla ei vielä ole) ja kuivattelet ne. Sitten toisen astian ja lapon desinfiointi ja huuhtelu. Sen jälkeen liuotat tarvittavan määrän jälkikäymissokeria kiehautettuun veteen ja jäähdytät sen huoneenlämpöiseksi ja kaadat toisen astian pohjalle. Kun nämä vastenmieliset pesuhommat on tehty, lapotaan olut siihen toiseen desinfioituun astiaan sokeriliemen päälle, niin että suurimmat hiivamuhjut jäävät pääkäymisastiaan. Tästä toisesta astiasta se sitten lapotaan pulloihin ja sen jälkeen vielä korkitetaan pullot. Aivan lopuksi vielä joutuu pesemään sekä käymisastian, että sen toisen astian, lapon ja kaikki. Ainut hyvä puoli tässä on se, että nyt se on tehty ja se, että pullotuksen yhteydessä otetaan tietysti näyte maisteltavaksi. Tälläkin kertaa näyte vaikutti hyvältä. Avokätisesti Fugglesilla höystetty, hyvin brittimäinen ja purevan katkera olut lienee tulossa. Voi olla, että tulee maltaisuudeltaan jopa liian kuiva, mutta se jää nähtäväksi. Vienee kuitenkin janon mennessään, kuten tarkoitus on. 

Bitter pulloissa.

Bitter näyte

Bitterin pullotuksen päälle otan nyt maistoon kaksi viikkoa pullotettuna olleen ensimmäisen täysmäskäykseni Reittausblogin IPAn. Päätin nimetä tämän oluen blogini mukaan, koska resepti on kaikkien nähtävillä ja jo ensimmäisen maiston perusteella pystyn seisomaan sen takana. Tämän IPAn raaka-aineet tulivat maksamaan noin 80 senttiä / 0,5-litraa. Työn osuutta ei kotioluissa oikein mukaan voi laskea, koska omaksi huviksi (ja säästöksi) tätä kuitenkin teen. Helppoa ja halpaa. Tehkää perässä!
 
Reittausblogin IPA
Hieman utuinen, kultaoranssi ja keskiverrosti vaahtoava olut. Tuoksu on nyt iskevämmän sitruksinen kuin viikko sitten. Maisteltiin viime lauantaina yksi pullo pikkuveljen kanssa ja silloin veljen kommentti tuoksusta oli "tämähän on kuin mangomehua". Nyt yleisfiilis on aivan erilainen - sitrus iskee kovemmin ja trooppiset hedelmät mangoineen ovat taaempana. Citraa! Kahden tai kolmen viikon suositus pullossa kypsyttelyyn ei ole mitään potaskaan, sillä tämä on nyt vielä selvästi viikon takaisesta parantunut. Maussakin katkero iskee alussa selkeämmin ja voimakkaammin kuin viikko sitten, joskin maun jälkipuolella se hieman taantuu, mutta kyllä sinne tuntuva greippiliuku kuitenkin rakentuu. Tyylin huipuissa katkero kantaa loppuun ja jälkimakuunkin asti vielä hieman voimallisemmin ja pidemmin. Maku on parempi mitä saatoin tältä toivoa. Puhdas, iskevä sitrus, ei juuri makeutta, hyvät hedelmät ja neutraali hiivaisuus. Tämä on onnistunutta tavaraa, nyt on hyvä fiilinki! 

Otin yhteyttä valtakunnalliseen IPA-guruun, eli tietysti Ari Juntuseen aka Ardeen. Arde on kiertänyt jenkkien länsirannikon parhaat olutbaarit ja panimot tuoreita tyylin huippuja maistellen, joten hän kyllä tietää mistä huippu-IPA on tehty. Ari lupasi ottaa näytepullon tätä minun IPAani vastaan, joten tulevaisuudessa saamme lukea myös hänen kommenttinsa tästä. Toivottavasti tulee rehti mielipide ja joitakin kehityskohteita - niitä odotellessa... voisi korkata vaikka toisen!

11 kommenttia:

  1. Oliko tuo kuvan olut ihan jääkaappikylmänä kuvattu? On muuten kirkkaan näköistä 2 viikkoa vanhaksi olueksi, jos näin on. Vaikka itse olen käyttänyt Irish mossia ja yrittänyt saada mahdollisimman hyvän kylmäsaostuman nopealla jäähdyttämisellä, niin vaatii ainakin kuukauden päivät kellarilämpötilassa, ennen kuin olueni on noin kirkasta. Käytätkö mitään kirkastusaineita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkaappikylmänä joo. En ole käyttänyt irish mossia, enkä muutakaan, eli tämä on ihan tuurilla tullut näin kirkkaaksi. Tuo bitter sen sijaan on huomattavasti sameampi kuin tämä IPA oli reilun viikon pullossaolon jälkeen. Ei käynyt samanlainen munkki toistamiseen, vaikka prosessi oli samankaltainen.

      Poista
    2. Höh, jokin minun valmistusprosessissa sitten mättää, kun no-chill metodilla ja ilman lisäaineita saat kirkkaampaa olutta aikaiseksi :) Ensi kerralla kokeilen vielä antaa viikon verran kylmähoitoa+liivatetta ennen pullotusta ja jos ei sillä ala kirkastumaan, niin sitten pysyköön sameana. Toki tuo hiivakin voi vaikuttaa...ei ole tuosta West Coast Ale-hiivasta kokemusta.

      Poista
    3. Tuossa minun bitterissäni hiivana toimi tosiaan S-04. En tiedä olisiko tuo Danstarin West Coast Ale ollut sitten jotenkin erityisen hyvin laskeutuvaa tms. Sellainen ero tuli prosessista mieleen, että IPAa tehdessä huuhtelin maltaita selvästi vähemmän kuin Bitteriä tehdessä.

      Samoin IPAa tehdessä kaadoin pussin pois nostamisen jälkeen kattilassa olevan vierteen käymisastiaan (jonka päällä pussin huuhtelen). Kaadoin varovasti, enkä kaatanut joukkoon mäskäyastiana toimivan kattilan pohjalla olevaa pientä määrää mallasmuhjua. Bitteriä tehdessä jätin pussin pois nostamisen jälkeen kattilassa olevan vierteen sinne kattilaan ja huuhtelin pussin tyhjään käymisastiaan. Keittoa varten sitten kaadoin käymiastiasta sinne huuhtelussa kertyneen vierteen kattilassa jo olevan vierteen päälle. Nyt mahdolliset muhjut jäivät siis keittoon.

      En ole käymisen päätteeksi tehnyt mitään cold crashingiä, vaan laponnut suoraan käymislämpötilasta ensin sekundääriin ja sitten pulloihin.

      Aloittelijan tuuria :)

      Poista
  2. Hyviä huomioita. Itse nimittäin huuhtelen reippaasti ja runnon mäskäyspussia vielä perunasurvimella viimeistenkin mehujen tiristämiseksi. Pääosa mäskistä on myös koko ajan mäskäys/keittokattilassa, joten pohjalla saattaa olla melkoista muhjua, josta en ole edes tietoinen. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä millaista tuosta bitteristäsi tulee muutaman päivän jääkaapissa olon jälkeen. Itse nimittäin tein äskettäin brittiläistyylistä pale-alea juurikin S-04 hiivalla ja huoneenlämpöisenä olut on erittäin kirkasta (kaupan lagereiden tasoa), mutta jääkaapista otettuna näyttää lähinnä tuorepuristetulta omenamehulta, eli hyvin samealta.

    Huuhtelusta puheen ollen, en tiedä kuinka hyvin tuo uuniritilä toimii mäskin huuhtelussa, mutta itse törmäsin Ikeassa tällaiseen http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50103755/ ja on muuten mainio työkalu tuohon tarkoitukseen sekä humalamuhjun suodatukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Vaikuttaa aika mainiolta tuo IKEAn lävikkö. Jaksaako hyvin kannatella semmosta 8 kiloista säkkiä?

      Poista
    2. Kyllä varmaan jaksaa. Itsellä oli viimeksi valumassa 5,5 kiloa (kuivapaino) sahtimaltaita, lisäksi painelin vielä survimella aika reippaasti ja hyvin näytti kestävän. Ajattelin kokeilla vielä sihdin päällystämistä tiheäsilmäisellä suodatinkankaalla, jotta saisi humalamuhjut ja saostumat vieläkin paremmin suodatettua pois.

      Poista
    3. Ostin lävikön ja toimi hienosti tuossa kun maanantaina tein toisen erän IPAa. Taittelin siiviläpussin nelinkerroin lävikö päälle ja kaadoin keiton jälkeen vierteen siitä läpi käymisastiaan. Keräsi muhjut mukavasti. Pussi ja lävikkö toki tässä vaiheessa desinfioituina varmuuden vuoksi. Tuli vielä mieleen, että siihen voisi tuoretta humalaakin heittää ennen kuin kaataa tavaran läpi. Eräänlainen köyhän miehen hopback :)

      Poista
  3. Jokos bitteriä on maisteltu? Olisi kiva kuulla millaista siitä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä. Ihan juotavaa tuli, mutta ei ollenkaan niin huikeaa kuin IPAsta. Toki bitter on tyylinäkin maltillisempi. Jälkikäymissokeria tuli varmasti liikaa, koska hiilihappoja on turhan paljon ja bitter jäi myös sameammaksi kuin IPA. Voisin heittää maistelukommentit blogiin jossain vaiheessa.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.