Tuoksujen aistimisen vaikeus ja sen harjoittelu

11 kommenttia
 
Mikkeller From Via To 2011
Tuoksujen aistiminen tai pikemminkin niiden aistimusten siirtäminen tekstimuotoon paperille tai arviosivustolle tuntuu varsinkin aloitteleville harrastajille olevan yksi olutarvioinnin vaikeimpia etappeja. Se oli sitä minullekin aluksi, mutta sitten aloin harjoittelemaan. Harjoittelu ei tässä tapauksessa tarkoita harjoittelua pelkästään oluita nuuhkimalla, vaikka sitäkin toki tapahtui, vaan harjoittelua jatkuvasti kaikkialla ympäristössä. Kotona, kodin ulkopuolella, jatkuvasti.

Keittiö on hyvä paikka aloittaa. Kaapit auki ja haistelemaan kaikkea mahdollista, maustehylly on otollinen kohde, samoin leivät ja hedelmät - oikeastaan aivan kaikki. Itse olen oppinut suurimman osan hedelmien tuoksuista vauvojen hedelmäsoseita haistelemalla, niissä on vielä lisäksi samankaltaista hedelmäsokerista tuntua kuin joissain oluissakin - siinä hyvä vinkki kaikille isukeille ja äitsykeille. Aina ruokaa laittaessa ja syödessäkin on hyvä haistella kaikkea mahdollista.

Keittiö on kuitenkin vasta alkua ja haistelua pitää jatkaa kodin ulkopuolellakin. Kaupasta löytyy vaikka mitä, samoin puutarhasta ja metsästä. Ruuhka-aikoina haistelua kannattaa ehkä välttää, ettei leimaudu sivullisten silmissä aivan täysin hörhöksi - mikäli se enää on mahdollista. Yhtenä hyvänä esimerkkinä voisi mainita vaikka sen, kun olin viime viikolla appiukon kanssa puuhommissa, sirklattiin ja klapitettiin sekalaisia puita. Oli haapaa, koivua, mäntyä ja kuustakin. Siinäkin oli monenlaista tuoksua rekisteröitäväksi.
Jos se ei oo helppoo niin se on vaikeeta (2010)

Loppujen lopuksi harjoittelussakin palataan kuitenkin aina sen oluen ääreen ja silloin apuvälineiksi on hyvä ottaa kynä ja paperia. Oluesta löytyviä tuoksuja voi aluksi listata ihan vaikka ranskalaisin viivoin, mutta ei väkisin vääntämällä, vaan kirjaamalla ne tuoksut jotka jostain harjoittelun aikana saaduista mielleyhtymistä tai vaikka lapsuuden muistoista ponnahtavat esiin. Toinen hyvä vaihtoehto tai ehkä pikemminkin tuki tälle harjoittelulle on muiden kirjoittamien olutarvioiden lukeminen samalla kun olutta haistelee. Muiden rekisteröimiä tuoksuja vertaillaan sitten omiin ja ehkä jonkun muun arviossa lukee juuri se tietty tuoksu, jonka olet koko ajan haistanut, mutta et ole vaan "keksinyt" mikä se on. Monestihan käy juuri niin, että se jokin tuoksu on aivan kielen päällä, mutta sitä ei vaan saa yksilöityä ja siirrettyä paperille. Pitää kuitenkin myös aina luottaa omiin aisteihin - ihmiset ovat erilaisia ja aistivat eri tavoin.

Nuuhkaus kannattaa pitää sopivan lyhyenä, ihan sellainen sekunnin mittainen vetäisy riittää, eli koko keuhkoja ei tarvitse, eikä kannata vetää täyteen. Nenän etäisyyttä lasista kannattaa vaihdella ja kokeilla mistä tuoksuja parhaiten löytyy. Dippausta en kuitenkaan suosittele, se ei palvele tätä harrastusta ja olut maistuukin paremmalta suun kautta nautittuna - kokemusta on. Kannattaa huomioida myös se, että tuoksussakin on eri vaiheita - alku, keskiosa ja loppu, joissa esiintyy usein eri aromeita.

Ei muuta kuin harjoittelemaan!

11 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Itselläni tuppaakin olemaan melkoista toistoa aina tietyntyyppisten oluiden kohdalla, vaikka joitain eroja löytyisikin. Tietyt tuoksut ja maut tuovat niin usein mieleen samoja assosisaatioita, vaikkeivat ne aina ehkä niitä parhaimpia tunnelmaa kuvaamaan olisikaan. Vaikeaa ja haastavaa, mutta tässähän sitä oppii. Jostain syystä mausteet, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ovat vaikeita erotella ja "mausteisuus" voi tarkoittaa niin montaa erilaista tuoksua/makua. Hyviä vinkkejä. Kiitoksia!

    VastaaPoista
  2. Jos ihmiset eivät osaa kuvailla oluen tuoksua, tuskin he myöskään paljon kostuvat tuoksun yksityiskohtaisen kuvailun lukemisesta. Eli jos et luontevasti tunnista erilaisia tuoksuja, et myöskään pysty niitä mielessäsi kuvittelemaan. Entä lisääkö tuoksujen tunnistaminen olutnautintoa (onnistumisen/itsetyytyväisyyden tunnetta ei lasketa), vai helpottaako se ainoastaan arvion kirjoittamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksujen tunnistaminen ei välttämättä lisää olutnautintoa, riippuu vähän mitä olueltaan hakee, mutta oluen tuoksuttelu, tai ihan suoralla suomella haistelu mielestäni lisää. Nenän ja suun reseptorit pelaavat paljonkin yhteen. Tuoksu on lähes yhtä tärkeä osa oluen kokonaisuutta kuin makukin.

      Poista
    2. Pitänee paikkansa. Toisaalta ehkä erityisen tuoksuttelun merkitystä vähän liioitellaan, sillä kuten kaikki kokemuksesta tiedämme, maistaminen ilman haistamista esimerkiksi flunssan ja tukkoisen nenän aikana onnistuu huonosti. Näin ollen jos maistat oluen, olet samalla myös haistanut sen. Tuoksuttelu voinee kuitenkin korostaa makua.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus ja itse olen aloittanut juuri tuolla muiden arvioiden lukemisella ja sitä kautta niitä mielleyhtymiä tulee. Arvioitakin kirjottamalla hajujen aistiminen kehittyy melko kauan, itsellä meni noin 350 arviota ennen kuin rupesi selvemmin löytämään ne nyanssit. Jossainhan oli tutkimus, jossa sanottiin, että kestää noin 400 arviota oman tyylin löytämisessä. Sanoisin kyllä, että tuoksujen tunnistaminen lisää nautintoa, olut kun on ainakin itselle sellainen kokonaisvaltainen elämys (ulkonäkö, tuoksu, maku, tuntuma ja miljöö) ja haju kuuluu siihen olennaisena osana.

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus. Itselläni juuri tuoksut ovat se reittauksen ongelmallisin kohta. Alussa se tuotti suuriakin vaikeuksia, mutta pikku hiljaa rupeaa saamaan enemmän ja enemmän irti myös tuoksuista. Olen itselläni huomannut parhaaksi keinoksi oppia, niin ensiksi itse nuuhkin ja kirjaan kaiken mitä irti saan, niin paperille. Sitten tutustun toisiin blogikirjoituksiin ja Olutoppaan arvioihin. Näin sitten vähitellen oppii. Joskus se tuoksu on aivan kielen päässä, mutta sitä ei vaan saa paperille. Sitten eikun katsoo mitä muut ovat kirjanneet ja monesti se kateissa ollut tuoksu sitten selviää.

    VastaaPoista
  5. Hyvä teksti tosiaan. Tuoksut ovat kovin hankalia lyödä kohdalleen ja tuntuvat olevan aika olosuhteiden armoillakin monesti, usein tulee ihmeteltyä miten joku muka on löytänyt tuoksun x oluesta ja sitten seuraavan kerran maistaessaan se on jopa ilmiselvä. Lisäisin tuohon Fantin 350-400 arviota huomion, että nimenomaan sanallisia muistiinkirjoitettuja arvioita, että kokemuksiin saa yhdistettyä sanat. Itselläni kesti monta sataa olutta, ennen kuin tajusin ruveta kuvailemaan niitä myös itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys, niiden tosiaan täytyy olla kirjotettuja. Sillon tulee muutenkin keskityttyä enemmän myös tuoksuun, kun kirjottaa ylös.

      Poista
  6. Kiitos kaikista kommenteista.

    Nyt otetaan gallup - Oletko dipannut nenäsi sinne olueen? ja oletko vetänyt ns. "nasaalinautinnon", eli ehtinyt imaisemaan ennen kuin olet tajunnut, että nenä on sukeltanut?

    Olen itse suorittanut nämä molemmat, tietysti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on kumpikin testattu ja on se niin ainutlaatuinen tunne, että piti ihan siihen kertaan jättää :)

      Poista
    2. Heh. Molemmat on koettu, juu. Jälkimmäinen vain kerran, mutta ensimmäinen vähän turhankin useasti.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.