Olutarvio: De Molen Molenbier

0 kommenttia
 
Molenbier
  • Panimo: De Molen
  • Maa: Hollanti
  • Alkoholipitoisuus: 9,5% 
  • Saatavuus: Ulkomailta
  • Oluttyyli: English Strong Ale

De Molenin yksi ensimmäisistä resepteistä on panimon ikään kuin nimikko-olut Molenbier. Tämä English Strong Ale oli aiemmin 9,2%, mutta nykyinen version (toukokuusta 2011 alkaen) on 7,5%. Informatiivinen etiketti kertoo, että humalana on, oluttyylistä huolimatta, käytetty Keski-Eurooppalaista Saaz-lajiketta brittihumalan sijaan.


Valoa vasten tarkasteltuna kauniin rubiininpunainen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto kestää pienen ikuisuuden ja jättää laskiessaan pitsikuvioita lasin reunoille. Tuoksu on hieman karamellimaltainen ja marjaisen hedelmäinen, tuhkainen, hapahko sekä ruohoisen humaloitu. Ei kovin voimakas, eikä järin herkullinenkaan tuoksu. Maku on makeahkon karamellinen sekä happaman marjainen. Hieman neulasmaista ja yrttistä humalointia. Suutuntuma on melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Periaatteessa ihan hyvä, mutta omat makumieltymykseni eivät oikein kohtaa tämän oluen tarjoaman makumaailman kanssa, eikä tätä kovin tasapainoiseksikaan voi sanoa. Sekametelisoppa. De Molenilla on parempiakin, joten tämän voi huoletta jättää maistamatta ja valita jonkin muun.

Yhteenveto: Sekametelisoppa.
Nautintasuositukset: Hieman viilennettynä.
ARVOSANA: 7

    Olutarvio: De Molen Heen & Weer

    0 kommenttia
     
    Heen & Weer
    • Panimo: De Molen
    • Maa: Hollanti
    • Alkoholipitoisuus: 9,5% 
    • Saatavuus: Ulkomailta
    • Oluttyyli: Tripel

    De Molenin oluilla jatketaan, eilen tuli maisteltua varsin hyvä Mooi & Meedogenloos ja tänään vuorossa on tripel-tyyliä edustava Heen & Weer, eli sinne ja takaisin. De Molenilla on panimo ja ravintola toisella puolella kaupungin keskustaa ja varastotilat toisella puolella, eli sinne ja takaisin joudutaan ajelemaan tämän tästä. Tätä ei ainakaan ajovuorossa olevan kuskin kuitenkaan kannata siemailla, sillä alkoholipitoisuutta on tripelille tyypilliset reilut 9%. Oluessa on käytetty mausteena korianteria ja humalana Saazia. 



    Utuisen oranssinen olut, jonka vaahto on massiivinen ja melko kestävä. Todella upean aromaattinen tuoksu, jossa on aprikoosia, appelsiinia ja belgihedelmää sekä herkullista villihiivaista happamuutta ja mausteisuutta. Maku on tuoksun tavoin todella herkullinen ja erittäin hedelmäinen - appelsiinia, tuoreen raikasta päärynää (belgihedelmäisyys) ja upeasti villihiivaista happamuutta, aivan kuten toisenkin hollantilaisen huippupanimon, t' IJ:n, oluissa. Lopussa vielä korianterista maisteisuutta ja pehmeä, mutta tuntuva humalan katkero. Suutuntuma on pehmeä, runsaan keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen. Aivan upea tripel, joka pieksee useimmat belgiveljensä.

    Fuller's Past Masters Double Stoutin ohella paras olut, jota olen tänä vuonna maistanut. Hieno kokemus.

    Yhteenveto: Todella hedelmäinen tripel
    Nautintasuositukset: Hieman viilennettynä
    ARVOSANA: 9+

      Olutarvio: De Molen Mooi & Meedogenloos

      0 kommenttia
       
      Mooi & Meedogenloos
      • Panimo: De Molen
      • Maa: Hollanti
      • Alkoholipitoisuus: 10,2% 
      • Saatavuus: Ulkomailta
      • Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale

      Bold and the Beautiful on jenkkiläinen saippuasarja ja Mooi & Meedogenloos on sen nimi Hollannin televisiossa. Suomessahan sarja tunnetaan nimellä Kauniit ja Rohkeat, eli liekö tämä olut omistettu itse legendaariselle liiterileuka-Ridgelle? Kyseessä on olutarviosivustojen mukaan belgityylinen vahva ale tai quadrupel, ihan miten tämän nyt haluaa kategorioida. Alkoholipitoisuutta on tyylille uskollisesti roimat 10,2%. Oman pulloni olen hankkinut ulkomailta, mutta on tätä Suomestakin ollut saatavilla Olutravintola Pikkulinnusta noin vuosi sitten. Tässäkö kevyt tissutteluolut kaunareita kyttääville kotiäideille ja eläkeläisille?


      Kruunukorkki taittuu sivuun ja mokkainen vaahto täyttää heti pullon kaulan ja valuu nopeasti yli pullon suunkin. Kokenut reittaaja on kuitenkin hereillä ja vetää lasin alle, ennen kuin kallisarvoinen nektari valuu keittiön tasoille ja sitä myötä nauttijan ulottumattomiin. Olut vaahtoaa vielä lasissakin melkoisesti, runsas vaahto on väriltään mokkaista ja jättää pitsiä laskiessaan. Itse olut on tumman ruskeaa, miltei mustaa. Tuoksu on enemmänkin imperial stoutmainen, kuin belgityylinen. Tummaa paahtomallasta on ilmiselvästi käytetty, sillä paahteisuus, suolainen happamuus ja lakritsaisuus ovat tuoksun pääpiirteitä. Niiden lisäksi hieman hedelmäisyyttä, alkoholisuutta ja reiluhkosti humalaa. Maku jatkaa imperial stoutin linjoilla, ollen paahteinen, suolaisen hapan, joskin myös hieman kuivatun hedelmäinen ja melko voimakkaasti humaloitu. Alkoholisuus tuntuu vahvana potkuna, mutta ei maistu ollenkaan. Katkeruutta on varsin reilusti ja hieman suutuntuman tahmaisuuttakin, mutta se istuu tämän tyyliseen raskaaseen olueen ihan hyvin. Ei ihan iltapäivän kaunarikamaa vaan ennemminkin yömyssy x-filesin seurassa.

      Yhteenveto: Katkerahko ja voimakas imperial stoutmainen olut.
      Nautintasuositukset: Ei parane liiemmin viilennellä.

      ARVOSANA: 9-

        Uudentyylistä lambicia Cantillonilta

        0 kommenttia
         
        Amphores (Kuva: Cantillon)
        Lambicin valmistaja Cantillon kertoo kotisivuillaan aloittavansa keraamisissa vaaseissa (amphores) kypsyvän lambicin valmistuksen. Normaalisti lambicit kypsyvät puisissa tynnyreissä, joten kyseessä on nykyaikana aivan uudentyylinen lambic. Kirjoitin nykyaikana, koska varmasti kauan kauan sitten, ennen puisia tynnyreitä olutta valmistettiin keraamisissa astioissa ja spontaanikäymisellä, kuten lambicit nykyäänkin. Kyseessä on siis tavallaan paluu menneisyyteen, mutta kuitenkin uusi juttu siinä lambicien maailmassa jonka me tunnemme. Cantillonilla näyttää facebookissa olevien kuvien perusteella olevan olut jo siinä mallissa, että se on keraamisissa astioissa kypsymässä. Mielenkiintoinen kokeilu ja ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen olut jos ja kun tuota joskus saataville tulee. Siinä voi kuitenkin vierähtää vuosi jos toinenkin, mutta onhan tässä oluita maisteltavana vielä tätä odotellessakin.

        Lue lisää Cantillonin kotisivuilta: http://www.cantillon.be/br/3_22
        Lisää kuvia Cantillonin facebook sivuilla.
        Tsekkaa Reittausblogin Cantillon arviot tästä linkistä.

        Olutarvio: Nokian Året Runt

        2 kommenttia
         
        Året Runt

        Pienpanimo-oluiden Alkon joukkoryntäystä odotellessa monopolin valikoimiin ilmestyi Nokian Panimon Året Runt, joka on suodattamaton 5,7% tumma lager. Alkossa tämän nimi on jostain syystä muodossa "Keisari Året Runt", vaikkei tämä Nokian Panimon tuttuun Keisari tuotesarjaan kuulu, eikä etiketissäkään Keisari sanaa ole. Ei nimi miestä pahenna, saati olutta, joten ei siitä sen enempää. Året Runtia on valmistettu jo usean vuoden ajan ja Alkostakin sitä on saanut lokakuusta 2007 aina lokakuuhun 2009 asti, jolloin se poistui valikoimasta.

        Året Runt tarkoittaa vuoden ympäri ja etiketissä onkin kuvattu kaikki vuodenajat kellotauluun ympättynä. Nimellä kenties halutaan myös viestittää, että tätä olutta voi nauttia kaikkina vuodenaikoina. Suodattamattomuus näkyy valoa vasten tarkasteltuna erityisen hyvin, sillä pullon pohjalla on melko reilusti hiivasakkaa. Sen voi varovaisella kaadolla jättää pulloon tai halutessaan kaataa mukaankin, ihan miten tykkää. Itse ajattelin testata molemmilla tavoilla. Hinta on edullinen, vain karvan yli kaksi euroa, Hienoa Nokian Panimo.



        Tummahkon ruskeaa, hieman colasta vaaleamman väristä ja ilman hiivojen sekaan kaatamistakin utuinen olut. Vaahto on niukahko ja kestää vain hetken. Ensi nuuhkaisuilla viehättää tuoksun aromaattinen ruohoinen humalointi. Myöhemmin noteraan myös mämmisen maltaisia, makeahkoja ja rusinaisia piirteitä, sekä oluen lämmettyä hieman alkoholiakin. Suutuntuma paljastuu heti ensimaistolla yllättävän kevyeksi, odotin selvästi täyteläisempää kokemusta. Maku ei ole kovin voimakas, mutta nautittava ja tasapainoinen kuitenkin. Siinä on makeahkoa maltaisuutta, hentoa paahteisuutta, hieman hedelmäisyyttä ja lopussa ruohoinen ja kohtuullisen napakka humalan puraisu. Lasin pohja lähenee ja suutuntuma vaikuttaa edelleen oluen heikoimmalta lenkiltä. Hiivojen kaataminen oluen sekaan vaikuttaisi tukevoittavan runkoa hieman ja samalla tuovan hieman mausteisuutta etenkin jälkimakuun. Mielestäni tämä on parempi kaataa reilusti hiivoilla. 

        Nokian Året Runt menee omissa kirjoissani kategoriaan "ihan hyvä". Hinta ei ole paha, joten tullee osteltua satunnaisesti jatkossakin, onhan tämä kuitenkin tasapainoista ja mutkatonta juotavaa. Voisi toimia ruokajuomanakin ihan yleisille kotiruuille.

        Yhteenveto:  Tumma lager rapsakalla ruohoisella puraisulla.
        Nautintasuositukset: Hieman viilennettynä (Itse kaadan myös hiivat pullon pohjalta joukkoon)
        ARVOSANA: 7½

          Olutarvio: Fuller's Brewer's Reserve No. 2

          1 kommenttia
           
          Brewer's Reserve No. 2
          • Panimo: Fuller's
          • Maa: Englanti
          • Alkoholipitoisuus: 8,2% 
          • Saatavuus: Ei enää saatavilla (Ostopaikka: Helsinki, Alko Arkadia)
          • Oluttyyli: English Strong Ale

          Kirjoittelin reilu viikko sitten Fuller'sin Past Masters sarjan oluista, jotka hankin joulukuun alussa Helsingin Alko Arkadiasta. Samalla reissulla mukaan tarttui myös Brewer's Reserve No. 2, joka on tynnyrikypsytetty English Strong Ale. Past Masterseja näyttäisi Arkadiassa vielä olevan, mutta tätä Brewer's Reserveä ei enää Alkon sivuilta löydy, eli 14.2.2011 saapunut 840 pullon erä lienee loppuunmyyty. Melkein vuosi siinä sitten menikin.

          Brewer's Reserve No. 2 on siis tynnyrikypsytetty, sitä on pidetty aiemmin konjakin kypsytyksessä käytetyissä tynnyreissä vuoden verran, ennen kuin se on blendattu, eli sekoitettu tuoreempaan oluterään ja pullotettu. Olut ei ole ainut johon on panostettu, sillä myös pakkaus on tyylikäs - Näyttävä 0,5-litrainen pullo myydään pahvikoteloon pakattuna, samalla tavalla kuin panimon Vintage Aletkin. Tämän minun pullon pullottamisestakin on jo reilun vuoden verran, joten on lupa odottaa hyvin kypsynyttä nautintoa. 


          Brewer's Reserve No. 2 on väriltään kauniisti punertavan kuparinen ja sen keskiverto vaahto on melko nopeasti katoavaa. Hetki kaatamisen jälkeen oluen pinnalla on vaahdosta jäljellä vain pieni kerros. Tuoksu on herkullinen, siinä on makeahkoa karamellimaista mallasta, rypälemäisyyttä ja tuntuvasti alkoholinpotkua. Tynnyrikypsytyksen peruja lienee tuoksusta löytyvä hento vaniljaisuus. Humalointi on hieman aromaattisen sitrushedelmäinen. Tuoksu ei tynnyrikypsytyksestä huolimatta ollut kovinkaan konjakkimainen, minulle tuli mielleyhtymiä enemmänkin madeiran tai vaalean portviinin suuntaan, mutta maussa kaikki on toisin. Maku on kuivahko, puinen, konjakkimaisen rypäleinen, hieman vaniljainen ja lämpimän alkoholinen. Humalointia on lopussa vain tasapainottavasti ja se sopiikin tähän hyvin, sillä nyt humalointi ei peitä tynnyrikypsytyksen tuomia makuja. Suutuntuma on kuivahko, melko täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Onnistunut tynnyrikypsyttely Fuller'silta.

          Yhteenveto: Hitaasti nautittava konjakkimainen olutherkku.
          Nautintasuositukset: Hieman viilennettynä.

          ARVOSANA: 9

            Olutarvio: De Molen Hel & Verdoemenis

            0 kommenttia
             
            Hel & Verdoemenis
            • Panimo: De Molen
            • Maa: Hollanti
            • Alkoholipitoisuus: 10,0% 
            • Saatavuus: Ulkomailta
            • Oluttyyli: Imperial Stout

            De Molen, eli mylly, on Hollannin craft-beer scenen tunnetuin panimo. Ratebeerin ja Olutoppaan huippusijoilla keikkuva panimo suoltaa alvariinsa laatukamaa markkinoille, nauttii kansainvälistä suosiota ja järjestää oman olutfestarin kerran vuodessa. De Molenin oluiden saatavuus on Suomessa rajoitettu maitokauppojen ja olutravintoloiden tarjontaan, sillä tämän huippupanimon oluita ei Alkosta löydy. Maahantuojana on ansiokkaasti häärinyt Pikkulintu, joten jos De Moleneita maistella haluaa, niin suunnaksi kannattaa ottaa Helsingin Puotila ja Olutravintola Pikkulintu.

            Hel & Verdoemenis (Hell & Damnation) on tyyliltään imperial stout. Alkoholipitoisuus omassa ulkomailta hankitussa pullossani on 10,0%, mutta Pikkulintu on tuonut Suomeen myös 11,9% versiota samasta oluesta. Alkoholipitoisuus kenties hieman vaihtelee erä erältä. Panimolle tyypillinen simppeli ja informatiivinen mustavalkoetiketti kertoo oluessa olevan runsas 102 EBU:n humalointi, joka on toteutettu Saaz-lajikkeella.


            Täysin musta olut, jonka niukahko, mutta tiivis vaahto on näyttävän mokkainen. Jylhän paahteinen ja lakritsainen imperial stoutin tuoksu, jossa myös hieman suolaa ja runsaasti aromaattista humalaa, jonka sitrushedelmäiset sekä kukkaiset vivahteet osin peittyvät paahteisuuden alle. Pehmeähkö, tasapainoinen ja täyteläinen maku on voimakkaan paahteinen, kahvinen, suolaisen salmiakkinen ja erittäin täyteläinen sekä runsaan katkerohumaloitu. Alkoholipitoisuus täydentää makua antaen potkua ja tuntuen runsaana lämmittävyytenä. Runsas humalointi johtaa kuivahkoon ja katkeraan jälkimakuun, jossa on yrttisiä ja paikoin hieman vihannesmaisiakin piirteitä. Täyteläinen runko ei runsasta humalointia kavahda vaan tasapaino on erittäin hyvä. Lämmittävä ja runsaasti humaloitu imperial stout, tykkään!

            Yhteenveto: Katkera ja nautinnollinen imperial stout.
            Nautintasuositukset: Lähes huoneenlämpöisenä

            ARVOSANA:9

              Rinnakkainmaistelu: Kuinka ikääntyy Kasteel Donker?

              0 kommenttia
               
              Kasteel Donker

              Kasteel Donker, joka aiemmin tunnettiin nimellä Kasteel Bier Brune, on Alkossa eräänlainen klassikkotuote. Se on kuulunut valikoimaan jo varmaan 20 vuotta, eli se on nykyvalikoiman yksi pitkäikäisimmistä oluista. Jos jokin olut pysyy valikoimassa pitkään, se kielii siitä että kauppa käy. Ilmeisesti tämä onkin saanut vuosien saatossa paljon "faneja", jotka ostavat sitä säännöllisesti. Olen itsekin hankkinut ja nauttinut tätä monesti aiemminkin, mutta nyt on hieman erilainen maistelu edessä ja aionkin yrittää jotain sellaista mitä en suosittele kenellekkään - nimittäin nauttia kaksi pulloa tätä makeaa ja tujua sokerilientä saman illan aikana.

              Älkää ymmärtäkö väärin, pidän tästä oluesta, mutta makeannälkä talttuu kyllä yhdelläkin pullolla ja itseasiassa siihen riittäisi varmaan puolikaskin. Kyseessä on nimittäin erittäin makea, mutta herkullinen belgiolut, joka on tarkoitettu nautittavaksi harvoin ja ajan kanssa. Legendaarinen Beer Hunter Michael Jackson niputtaa yhdessä kirjassaan Kasteel Brunen Barley Wine tyyliin kuuluvaksi ja mainitsee oluen valmistuksessa käytettävän kolmea eri mallasta sekä tummaa kandisokeria, josta olut saa tumman värinsä. Kuivahumaloinnissa Jackson kertoo käytetyn brittiläistä Kent Goldins lajiketta.

              Olen hankkinut tätä pari vuotta sitten kellariin ikäännyttämistä varten ja tänään olisi siis tarkoitus testata miltä noin 3 vuotta vanha Kasteel maistuu reilun puolivuotiaan yksilön rinnalla. Parin viime vuoden aikana oluen nimi ja etikettikin on ehtinyt vaihtua, vanhemmassa pullossa oluen nimi on Kasteel Bier Brune ja nykyinen nimihän on siis Kasteel Donker. Parasta ennen päivämäärä lienee 5-6 vuotta pullotuksesta eteenpäin, sillä vanhemman pullon etiketissä on teksti "Brewed Anno 2008" ja parasta ennen päivämäärä on 05/2014. Uudemmassa pullossa ei enää panovuotta ole mainittu, mutta parasta ennen on 06/2016, eli ikäeroa maistelun oluilla on joka tapauksessa noin 2 vuotta. Vanhempaa olutta olen siis varastoinut noin kahden vuoden ajan kellarissa, jossa lämpötila vaihtelee 10-15 asteen välillä ja tuoreemman olen ostanut eilen Laitilan Alkosta.

              Vasemmalla vanhempi etiketti ja vanhempi olut. Oikealla uudempi.


              Ulkonäkö
              Oluet kaatuvat lasiin ja yksi seikka, jota tosin tiesin odottaakin, pistää heti silmään. Ikääntynyt olut vaahtoaa selkeästi vähemmän. Tuoreemman vaahto on runsas ja sen laskemista saa odotella hyvän tovin. Molemmat oluet ovat väriltään tumman ruskeita ja beigevaahtoisia.

              Tuoksu
              Oluissa on selkeästi erilaiset tuoksut. Tuoreemmassa yksilössä hedelmäisyys on päärynäistä ja omenankuorimaista, kuivattujen hedelmien pysyessä taustalla. Ikääntyneen tuoksussa on kypsän ja kuivatun hedelmäisiä, jopa banaanisia vivahteita. Molemmissa on taustalla se tuttu hieman sokerinen ja runsas maltaisuus, joskin ikääntynyt vaikuttaa tuoksun perusteella hieman kuivemmalta.

              Maku
              Tuoreen yksilön maku on tutusti sokerisen makea, sen hedelmäisyys on aromaattista, päärynäistä ja hieman kirsikkaistakin. Alkoholi lämmittää taustalla tuntuvasti ja kitalaki jää nielaisun jälkeen tahmaiseksi, kuten huuletkin, jos niitä sattuu nuolaisemaan. Ikääntyneen maku on samankaltaisesti sokerisen makea, mutta sen hedelmäisyys on enemmän esim. Chimay Bluesta tuttua kuivattua hedelmää ja rusinaisuuttakin. Lisäksi suutuntuma on selvästi kuivempi ja pehmeämpi, eikä niin tahmainen. Oluiden hedelmäisyys on siis selkeästi erilaista, mutta runsas ja täyteläinen maltaisuus taustalla on sama. Ikääntynyt sopii hieman paremmin omaan makuuni, mutta kyllä tuoreempikin erittäin hyvää on.

              Suutuntuma
              Molemmat ovat täyteläisiä ja melko maltillisen hiilihappoisia. Ikääntynyt on hieman pehmeämpi, eikä niin tahmainen kuin tuoreempi.

              Yhteenveto
              Ikääntynyt voittaa tämän rinnakkainvertailun. Omaan makuuni sopii paremmin ikääntymisen mukanaan tuoma kuivempi suutuntuma ja kuivatun hedelmäinen, vivahteikkaampi ja "syvempi" maku. Tuoreempi Kasteel on edelleen hyvää, mutta ikäännytetty parempaa. 

              Jatkan kellarikokeiluja Kasteelin parissa. Seuraava yksilö saa ikääntyä selvästi pidempään ja odotettavissa on, että sillekin saa vielä vaikka viiden vuoden päästä ostaa Alkosta (jos monopoli vielä pystyssä on) tuoreen yksilön rinnalle.

              Olutarvio: Marsalkka Portteri

              0 kommenttia
               
              Marsalkka Portteri

              Saimaan Juomatehtaan valmistama Marsalkka Portteri on Alkon tämän viikon uutuuksia. Resepti on alunperin Saimaan Juomatehtaan kanssa samaan yhtiöön kuuluvan Panimoravintola Bruuverin kehittämä. Bruuverissa olutta valmistettiin "Sportteri" nimellä. Alkoholipitoisuutta on tymäkästi 8,6%, eli tämä niputettanee Imperial Porter tyyliin kuuluvaksi. Ennakkoon olut vaikutti jo sen verran hyvältä, että tilasin omaan lähialkooni 6 pulloa. Ne eivät ole ehtineet vielä sinne saapua, mutta löysin olutta jo tänään työmatkani varrelta Laitilasta. Olihan sitä heti ostettava pari pulloa, koska hintakin on hyvä. Seuraavaksi otamme selvän, onko olutkin hyvää. Lue arvio alta.



              Syvän ruskeaa, lähes mustaa olutta, jonka muutaman sentin paksuinen mokkavivahteinen vaahto jättää pitsikuvioita hiljalleen laskiessaan. Lasia pyöritellessä vaahto ikään kuin tarttuu lasin reunoihin, se kertoo vahvasta alkoholipitoisuudesta. Tuoksu on yhdistelmä paahteisuutta ja humalan hedelmäisyyttä sekä asiaankuuluvaa lämmittävää alkoholinpotkua. Taustalta löytyy myös paahteiselle oluelle ominaisia kahvin ja tumman suklaan vivahteita. Suussa olut ei tunnu aivan niin täyteläiseltä kuin saattaisi olettaa, mutta keskitäyteläisen mittoihin tämä yltää leikiten. Pitkään lämmittävä, makeahko maku on paahteinen, karamellinen ja humalaisen hedelmäinen - sitruksisia ja greippisiä piirteitä. Alkoholi tuntuu lopussa ja jälkimaussa on yrttisyyttä. Maku ei ole aivan niin monimuotoinen kuin tuoksu antaa olettaa ja suutuntuman lievä tahmaisuus karsii pikkuisen pois nautittavuudesta, mutta varsin nautittava ja hinta-laatusuhteeltaan hyvä olut tämä kuitenkin on.

              Yhteenveto: Makeahko ja hedelmäinen portteri suomalaiselta pienpanimolta.
              Nautintasuositukset: Vain hieman viilennettynä.

               ARVOSANA: 8

                Alkoon iso kattaus kotimaisia pienpanimo-oluita

                11 kommenttia
                 
                "Rakas" alkoholimonopolimme Alko täyttää 80 vuotta tämän vuoden huhtikuussa. Toivottavasti Alkon elinkaari on ihmisen kaltainen eli elo alkaisi olemaan jo ehtoopuolella. Kenties viimeisillä voimillaan monopolimme kuitenkin vielä ilahduttaa meitä tuomalla tarjolle ison kattauksen kotimaisia pienpanimo-oluita. Juhlavuoden olutvalikoima tulee myymälöiden tilattavaksi 25.1 ja se on seuraavanlainen:
                  
                Olut - Pullokoko - Hinta  (linkit oluen nimissä olutoppaaseen)

                Laitilan Kukko Pils Kellariolut - 0,33 - 2,73€
                Lammin Sahti Juhlaolut - 0,33 - 4,57€
                Stadin American Amber IPA - 0,33 - 4,73€
                Saimaan Marsalkka India Pale Ale - 0,33 - 3,71€
                Nokian Keisari Juhla Ale - 0,33 - 2,76€
                Beer Hunter's Mufloni IPA - 0,33 - 5,65€
                Vakka-Suomen Prykmestar HunajaBock - 0,5 - 4,55€
                Stallhagen India Pale Ale - 0,5 - 4,88€
                Malmgård Huvila X-Porter - 0,5 - 5,06€
                Teerenpeli Kaurakaapo - 0,33 - 3,96€

                Erittäin toivottu kattaus Alkolta, sillä pienpanimo-oluilla on monopolin valikoimassa ollut selkeä vajaus jo pidemmän aikaa (lue: aina). Kaikki oluet ovat ensimmäistä kertaa Alkon vakiovalikoimassa. Beer Hunter'sille ja Stadin Panimolle tämä on tietääkseni ensimmäinen kerta, kun he saavat oluensa vakiovalikoimaan. Toivottavasti kauppa käy ja tämän jälkeen pienpanimoille aukeaa latu Alkoon helpommin. 


                Oluet ovat kausiolut nimikkeellä valikoimassa, niitä ilmeisesti ostetaan 3000-10000 pullon erä kutakin ja käsitän asian niin, että kun erä loppuu niin lisää sitä olutta ei enää tule. Kannattaa siis olla ajoissa liikkeellä ja vaikka erikseen tilata omaan lähi-Alkoonsa heti 25.1 ne listan oluet jotka haluaa.

                Fuller's Past Masters

                1 kommenttia
                 
                Lontoolainen Fuller's on laadukas panimo ja Past Masters sarja heidän tuotekattauksensa mielenkiintoisimmasta päästä. Sarjan oluet on pantu aina mallastamisesta lähtien mahdollisimman tarkasti panimon vanhoista reseptikirjoista valittujen reseptien mukaan. Past Masters sarjan oluita on markkinoilla toistaiseksi vasta kaksi, ne ovat XX Strong Ale, jonka resepti on vuodelta 1891 ja Double Stout, jonka resepti on vuodelta 1893. Näiden oluiden saatavuus Suomessa rajoittuu Alko Arkadian erikoisvalikoimaan. Katso alta panimon julkaisema video sarjan taustoista ja ensimmäisen oluen, eli XX Strong Alen synnystä.


                Ostin joulukuun alussa Arkadiasta pullon sarjan kumpaakin olutta ja kävipä vielä niin hyvä tuuri, että joulupukki, tuo ihana karvaturrikka, toi minulle yhden pullon kumpaistakin joululahjaksi. Itse ostamani pullot nautin viime lauantaina ja lahjaksi saadut kiikutin kellariin kypsytystä varten. Pidin molemmista sarjan oluista erittäin paljon, aivan loistavia ja upean tasapainoisia oluita. XX Strong Ale jakaa olutarviosivuistoilla mielipiteitä, mutta minun makuuni se sopi kuin nakutettu ja Double Stout ylitti vielä senkin ollen todella herkullinen kautta linjan. 

                Tarvinneeko erikseen mainita, että suosittelen hakemaan maisteluun, mikäli pääkaupunkiseudulla liikuskelette. Alla arviot viime lauantailta.


                Fuller's Past Masters XX Strong Ale (7,5%)

                Kauniin kuparista ja hieman punertavaa olutta, jonka vaahto on tiivis, runsas ja kestävä. Tuoksu on voimakas ja portviiniin sekä madeiraan vivahtava, alkoholikin potkii samalla tavalla. Päällimmäisenä siinä ovat aromaattiset kuivahedelmät aprikoosista persikkaan ja takaisin. Karamellinen maltaisuus tukee taustalla, mutta tuoksu on hedelmäisyyden show. Olut on suussa pehmeää ja täyteläistä. Maku on makeahkon karamellinen, kuivatun hedelmäinen, hieman puisen sekä pähkinäisen humaloitu ja lämmittävän alkoholinen. Alkoholi tuntuu selvästi, mutta se sulautuu makuun sitä liiemmin häiritsemättä. Hitaasti nautittava, mukavan täyteläinen herkku. 

                Arvosana: 9+


                Fuller's Past Masters Double Stout (7,4%)

                Läpinäkymättömän mustaa olutta tiiviillä beigellä ja kestävällä vaahdolla. Mahtavan suklainen tuoksu, jossa suklaan lisäksi jylhää paahteisuutta, kermakahvia ja Fuller'sin tavaramerkki, eli tunnistettava brittihumalointi. Kermaisen pehmeä, hieman makea ja imperial stoutmainen maku on voimakkaan paahteinen, suolaisen lakritsainen, sopivasti hapan ja varsin tuntuvasti humaloitu. Suklaa ja kahvi pääsevät parhaiten esiin vasta jälkimaussa. Suutuntuma on täyteläinen, melko maltillisen hiilihappoinen ja hieman tahmainen, oluen yleisilme on kuitenkin kuivahko ja pehmeä. Erittäin nautittava olut.

                 Arvosana: 9½

                Olutarvio: Neuzeller Original Badebier

                0 kommenttia
                 
                Kuva: Wikipedia

                Original Badebier

                Saksalaisen Neuzelle "luostaripanimon" oluita on Alkon valikoimissa ollut aiemminkin ja maitokaupoissakin moiseen ilmestykseen on saattanut törmätä. Useimmiten heidän oluensa ovat olleet yltiömakeita tai jollain puolivillaisella hedelmävirityksellä "pilattuja" tai pahimmillaan molempia. Tämä Original Badebier, joka tuli Alkoon uutuutena marraskuun lopulla, on omasta mielestäni hieman paremmin onnistunut. Genre on mustaolut, eli schwarzbier ja alkoholia tyylille tyypillisesti reilut 5%.  Hinta on yleiseen hintatasoon verrattuna melko kohtalaisella tasolla.


                Tumman ruskea olut, jonka keskiverto vaahto on beige ja hieman pitsinen. Tuoksussa on paahteista maltaisuutta, siirappia, pähkinää sekä maitokahvia. Mukava, melko voimakas tuoksu. Maku on pehmeän paahteinen, makeahko, hieman sokerinen ja hennon kahvinen. Suutuntuman sanoisin olevan keskitäyteläinen, pehmeähkö ja melko maltillisen hiilihappoinen. Mukavan mutkatonta ja hyvää, niille jotka eivät kaihda pientä makeutta.

                Yhteenveto: Makeahko (mutta ei yliampuvan!) mustaolut.
                Nautintasuositukset: Viilennettynä
                ARVOSANA: 7+

                  Uutta Sinebrychoffilta - Musta Hevonen

                  1 kommenttia
                   
                  Sinebrychoff, joka parhaiten tunnetaan Koff tuotemerkistään, on tuonut markkinoille kaksi uutta lageria. Tuotemerkki tällä kertaa on Musta Hevonen, josta on sekä tumma, että vaalea variantti. Myyntipakkaus on 0,5 litrainen tölkki ja omani ostin Rauman Citymarketista hintaan 2,49€ / tlk.

                  Sinebrychoffin tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:
                  Musta Hevonen on Porin Oluen tuotemerkki 1970-luvulta. Sen kehittäjä oli panimomestari Georg Orlow. Musta Hevonen oli kevyt vaalea keskiolut, jota varten kehitettiin ihan oma vaaleampi mallas, sillä tuohon aikaan maltaat olivat yleensä tummempia. Jotta mallas ei saanut liikaa väriä, se kuivattiin matalammassa lämpötilassa. Näin syntyneestä vaaleasta pilsner-maltaasta pantiin myöhemmin myös muita oluita.
                  "Tammikuussa markkinoille tuleva Musta Hevonen on kuitenkin maultaan lähempänä 90-luvun Musta Hevonen -hanaolutta. Tätä tsekkiläistyylistä, kantavierteeltään korkeaa tummaa lageria myyntiin noin 200 ravintolassa eri puolilla Suomea", panimomestari Tapio Kangas-Heiska toteaa.
                  Alkoholipitoisuutta on kummassakin 4,0%.  Ainesosaluettelo kertoo karua kertomaa, sillä kummassakin oluessa on käytetty ohratärkkelystä ja "aromia", josta ei tarkemmin kerrota, että mitä se on. Tyypillisiä ison panimon lisäaineilla höystettyjä matalien valmistuskustannuksien oluita siis, mutta makuhan tunnetusti ratkaisee ja sitä lähdetäänkin nyt seuraavaksi selvittämään. Aloitan vaaleasta.


                  Kultaista, kirkasta olutta. Ei mielestäni aivan niin vaaleaa kuin esim. Koff III. Vaahto on niukka ja nopeasti katoava. Tuoksu on neutraali, hieman maissimaisen maltainen ja hyvin kevyesti humaloitu. Maku on neutraali, hieman metallinen ja hieman diasetyylinen, eli voinen. Diasetyyli kuuluu tyypilliseen vaaleaan tsekkiolueen, eli sitä tässä on luultavasti haettukin. Kylmänä metallisuus haittaa nautittavuutta melkoisesti, mutta oluen hieman lämmettyä se heikkenee ja olut muuttuu nautittavammaksi. Metallisuuden jos saisi vaihdettua ruohoisuuteen, niin käsillä olisi eri tason tuote. Suutuntuma on kuin Koff III:ssa, eli kevyt ja melko hiilihappoinen. Ainoastaan diasetyylin häivähdys erottaa tämän siitä perus Koffista.

                  Vaalea ei siis pettänyt, koska odotuksiakaan ei ollut, eikä myöskään yllättänyt. Seuraavaksi tumma.


                  Tumma, punertavan ruskea ja kirkas olut. Vaahtoaa aluksi melko mukavasti, mutta vaahto kuitenkin todella nopeasti katoaa. Tuoksu on hieman paahteisen maltainen ja siirappinen. Hieman voimakkaampi tuoksu kuin vaaleassa. Maku on makea, jopa sokerinen ja hyvin kevyen paahteinen. Samaa metallivivahteista humalointia kuin vaaleassakin ja suutuntumakin on samankaltainen. Kyllä tämä tumma hieman vaaleaa miellyttävämpää on ja voisi maistua makeiden tummien lagereiden, esim. tumman Velkopopovickyn ystäville.

                  Yhteenvetona voisi todeta, että nämä uutuudet ovat Sinebrychoffin linjan mukaisia, eli kovin neutraaleja ja suurelle yleisölle suunnattuja. Parempia oluita on markkinoilla vaikka millä mitalla, mutta kai tällekin kohderyhmänsä on, ostinhan itsekin... En suosittele, enkä ennusta kovin pitkää ikää.

                  Olutarvio: Fuller's Ascot Tercentenary

                  0 kommenttia
                   
                  Ascot Tercentenary

                  Tätä lontoolaisen Fuller'sin Golden Alea saa ainoastaan Alko Arkadian erikoisvalikoimasta Helsingistä. Olut on valmistettu noin 20 kilometriä Lontoosta länteen sijaitsevan Ascot hevosradan 300-vuotisjuhlaolueksi. Fuller's on vallan laadukas panimo. Kaikki panimolta maistamani ovat olleet tasapainoisia ja tasalaatuisia oluita. Lue muut Reittausblogissa olevat Fuller'sin olutarviot tästä linkistä.


                  Utuisen kultainen olut, joka muodostaa tuoppiin tiiviin parisenttisen valkoisen vaahdon. Tuoksussa pinnalla on hedelmäisyys, joka tuo mieleen persikan ja aprikoosin, aivan kuin Piltti sosepurkeissa. Lisäksi hieman hunajaisuutta ja maltaisuutta. Maku on yllättäen melko neutraali, ei läheskään niin hedelmäinen kuin tuoksu, hieman kuitenkin sitruksisuutta ja kuvittelen löytäväni myös hieman kiiviä. Taustalla on maltaisuutta. Humalaa on käytetty mukavasti, sillä yleisilme on kuivahko ja melko katkera. Jälkimaussa on happamuutta. Suutuntuma on aluksi melko ilmava, jopa vaahtoava ja hieman hyökkäävän hiilihappoinen. Pehmeys toimisi ainakin minulle paremmin. Tämä olut on pettymys, ei lähellekään sitä parasta Fuller'sia. Maitokaupan Fuller's Discovery on mielestäni parempi vaihtoehto tähän tyyliin, kunhan muistaa ennen ostamista tarkistaa että pullo on tuore. Aivan kelvollinen olut tämä Ascot Tercentenarykin on, mutta odotin parempaa.

                  Yhteenveto: Kuivahko ja melko katkera. Golden Bitter? 
                  Nautintasuositukset: Viilennettynä
                  ARVOSANA: 7+

                    Olutarvio: Stone Levitation Ale

                    6 kommenttia
                     
                    Levitation Ale
                    • Panimo: Stone Brewing
                    • Maa: Yhdysvallat
                    • Alkoholipitoisuus: 4,4% 
                    • Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket Sello, Espoo. hinta: 4,15€ / 0,355l)
                    • Oluttyyli: Amber Ale

                    Kuva: Stone Brewing Co.
                    Olutravintolan pyörittämisen lisäksi Pikkulinnun porukka toimii myös oluiden maahantuojana. He ovat taas tehneet yhden hienon ja olutkulttuuria edistävän teon maassamme, nimittäin tuoneet jenkkiläisen kulttipanimo Stonen oluita tarjolle tänne kylmään pohjolaan. Isoin osa oluista on tietysti jo alkoholipitoisuudenkin vuoksi tarjolla ainoastaan olutravintoloissa (lista nähtävillä täällä), mutta Levitation Alea, joka on 4,4% vahvuinen, saa myös valikoiduista maitokaupoista. Omani löysin tuurilla Espoon Sellon Citymarketista noin viikko sitten, kun satuin pyörimään kulmilla veljen muuttoapuna.



                    Stone Brewing sijaitsee Kalifornian Escondidassa lähellä Meksikon rajaa. Panimon oluet arvostetaan erittäin korkealle olutarviosivustoilla, joten monet harrastajat ovatkin kieli pitkänä odotelleet niitä näppeihinsä Pikkulinnun marraskuisen uutisoinnin jälkeen. Osa maahantuoduista oluista tuli ravintoloihin saataville heti joulun jälkeen ja joistakin olutravintoloista oluet ovat jo loppuneet, mutta mm. Oulussa vielä odotellaan kuumeisesti, että Oluthuone Leskinen ottaisi pullot kellarista myyntiin. Stone on etsinyt Euroopasta sopivia tiloja panimolle jo useamman vuoden ajan, toivottavasti nyt saisivat sen jo pikkuhiljaa pykättyä, niin voisi olla mahdollista saada näitä Alkoonkin. Luotan näissä asioissa siihen Alkon kuuluisaan "makupruuviin" kuin entinen vanha rouva Auervaaraan.

                    Leviation Ale on 4,4% Amber Ale, pullo on erittäin tyylikäs ja herättää jo ulkonäöllään mielenkiinnon olutta kohtaan. Tämä on ensimmäinen olut tältä panimolta, jota pääsen maistamaan. Jenkeille tyypillinen 0,355 litrainen pullo aukeaa vaivatta ja olut kaatuu lasiin...


                    Tumman kuparinen olut, joka luo päällensä muutaman senttimetrin vahvuisen vaahdon. Vaahto laskee jättäen pitsikuvioita ympäri lasin reunoja. Humala dominoi tuoksua pihkaisen mäntyisine ja eksoottisen hedelmäisine piirteineen. Taustalla on karamellimaista maltaisuutta ja sitruksisia piirteitä. Amerikan meininkiä, ei epäilystäkään siitä. Maku alkaa mäntyisen ja havuisen katkerana sekä hedelmäisenä, mutta hedelmäisyys ei ole maussa niin voimakkaasti esillä kuin tuoksussa. Maltaisuutta ei mausta mainittavasti löydy vaan pääpaino on runsaassa ja katkerassa humaloinnissa. Katkeruus lisääntyy vielä loppua kohti ja johdattelee nauttijan pitkään, happaman greippiseen ja edelleen havuiseen jälkimakuun. Suutuntuma on kevyehkö ja melko pirteän hiilihappoinen. Runko kantaa runsaan humaloinnin paikoin yskähdellen, mutta kyllä tämä näihin prosentteihin nähden on ihan hyvä ja ennenkaikkea tasapainoinen suoritus. Erittäin katkera olut, suosittelen humalan ystäville.

                    Yhteenveto:  Kevyttä ja katkeraa jenkkilästä. 
                    Nautintasuositukset: Viilennettynä
                    ARVOSANA:8

                      Alkon tammikuun uutuuksia

                      0 kommenttia
                       
                      Tuiskun korkki
                      Alkon valikoimiin tipahtelee uusia oluita heti alkuvuodesta ja sehän kelpaa. Yksi uutuuksista on viime vuodeltakin tuttu Lapin Kulta Tuisku, jota saa Alkon lisäksi maitokaupoistakin, sillä oluen alkoholipitoisuus on maagiset 4.7%. Kyseessä on Hartwallin ja Teerenpelin yhteistyönä panema pintahiivaolut, jossa on käytetty siankärsämöä mausteena. Olut on pakattu numeroituihin ja patenttikorkilla suljettuihin 0,5 litran pulloihin. Valmistuserä on tiettävästi 80 000 pullon suuruinen. Tuisku löytyy jo Alkon sivuilta ja myymälöistäkin kenties loppuviikolla. Viime vuonna hinta oli 3,98€, tänä vuonna 4,43€. Katsasta arvio viime vuotisesta: Olutarvio: Lapin Kulta Tuisku.

                      Luotettavat lähteet Olutoppaan hienosta yhteisöstä tietävät kertoa, että ensi viikolla (11.1.) valikoimaan saapuu Saimaan Juomatehtaan Marsalkka Portteri. Alkoholipitoisuutta on tymäkät 8,6% ja pakkauksena luultavasti 0,33 litran ruskea lasipullo. Epäilen oluen olevan aiemmin "Bruuveri Sportteri" nimellä tunnettu ja arvioissakin varsin pidetty olut. Ehkä jopa hieman Imperial Stoutmainen portteri. Kotimaisten pienpanimoiden oluet ovat aina ehdottoman tervetulleita Alkon valikoimiin ja otankin tämän ehdottomasti testiin. Arvio löytyy blogista kunhan saan oluen lasiini.

                      Samat lähteet kertovat, että 16.1, eli parin viikon päästä saadaan lisää pienpanimo-olutta, kun Nokian Panimon suodattamaton tumma lager Året Runt tulee myymälöiden tilattavaksi. Alkoholipitoisuus 5,7% ja pakkauksena 0,33 litran ruskea lasipullo. Hinta on kuluttajaystävällinen, vain 2,14€. En ole Året Runtia aiemmin maistanut, mutta voit olla varma, että arvio löytyy tältä sivustolta oluen valikoimaantulon jälkeen. Sitä ennen voit ottaa alkulämpöä lueskelemalla oluen arvioita Olutoppaasta.

                       
                      Kuva: Nokian Panimo

                      Tämä viimeinen "huhu" ei koske enää tammikuuta, mutta helmikuun alkupuolella valikoimaan pitäisi vihdoin tulla kunnon Imperial Stout jenkeistä, nimittäin Brooklyn Black Chocolate Stout. Nautitaan nyt sitä odotellessa ensin näistä muista (no ehkä ei Tuiskusta enää tänä vuonna).

                      Oluen hinta vuodenvaihteen jälkeen

                      0 kommenttia
                       
                      Oluen ja mietojen alkoholijuomien valmistevero nousi noin 15 prosenttia vuoden 2012 alussa. Samalla Alko yllättäen laski hinnoittelukerrointaan, eli pienensi katteitaan. Alkon osalta oluiden hinnoissa ei tapahtunut dramaattisia muutoksia, suurimmalla osalla oluista hinnat nousivat muutamia senttejä pulloa kohti, mutta pieni osa oluista jopa halpeni muutamia senttejä. Lopputulema on kuitenkin se, että keskimäärin joudumme pulittamaan jo valmiiksi kalliista oluista taas muutaman sentin lisää.

                      Maitokauppojen osalta hinnat vaihtelevat kaupasta tai ketjusta riippuen, mutta veikkaisin lähes kaikkien tuotteiden kohdalla hinnan nousseen. Parhaiten hinnannousu näkyy monipakkauksissa, esim. 24 tölkin "salkku", saattoi kallistua jopa parin euron verran. Monipakkausten hinnat eivät minua juuri liikauta, vuonna 2011 en tainnut ostaa yhtäkään, mutta pelkään tämän(kin) veronkorotuksen johtavan verottoman tuonnin lisääntymiseen. Tällöin eurot, sekä kauppiaiden, että valtion veroina keräämät valuvat Suomen ulkopuolelle.

                      Ravintolat joutuvat varmasti myös nostamaan hintojaan, eli jälleen kulutusta suunnataan ns. "valvotusta ympäristöstä" kohti kotisohvia. Normikansalaisen (ei siis olutharrastajan) ajatusmaailmassa tämä tarkoittaa sitä, että veronkorotuksella ohjataan vetämään hirveät naamat kotona pohjiksi ennen ravintolaan siirtymistä.

                      Alkon olutvalikoiman hinnasto 1.1.2012 alkaen:

                      Kopioin tähän alle Olutoppaan foorumilta sayravain tekemän taulukon, jossa on Alkon olutvalikoiman oluiden vanha hinta, uusi hinta ja prosentuaalinen muutos. Valikoiman oluista 33 saa nyt halvemmalla, mutta 138 oluella hinta nousi. Prosentuaalisesti suurin pudottaja oli Cantillon Kriek ja eniten nousi Olvin Tuplapukin hinta. Tämä hinnasto pitänee kutinsa helmikuun alkuun asti, jolloin maahantuojilla on mahdollisuus muokata omia hintojaan. Hintoja voi tietysti muokata joko ylös- tai alaspäin, mutta käytännössä hinnat tulevat kuitenkin jälleen nousemaan suurella osalla oluista. Suurin syy on oluen valmistuskustannuksien, lähinnä maltaan (viljan) hinnan nouseminen ja energian hinnannousu, eli maahantuojat joutuvat nostamaan hintojaan, koska oluenvalmistajatkin ovat niin tehneet. Näillä mennään kun ei muuta voida.
                      Oluen Alko-nimi ja pakkaus;vanha hinta;uusi hinta;muutosprosentti
                      Cantillon Kriek 100% Lambic Bio (375 ml lasipullo);846;827;-2,25 %
                      Norwegian Wood (500 ml lasipullo);630;621;-1,43 %
                      Nørrebro New York Lager økologisk (400 ml lasipullo);523;516;-1,34 %
                      Lindemans Kriek (250 ml lasipullo);266;263;-1,13 %
                      Huvila E.S.B. (500 ml lasipullo);457;452;-1,09 %
                      Imper Ale Ego (500 ml lasipullo);945;935;-1,06 %
                      Hom Mali Rice (330 ml lasipullo);283;280;-1,06 %
                      OriginAle (500 ml lasipullo);633;627;-0,95 %
                      Teerenpeli Luomuolut (330 ml lasipullo);333;330;-0,90 %
                      Weizenguss (330 ml lasipullo);238;236;-0,84 %
                      Mikkeller Not Just Another Wit (750 ml lasipullo);1099;1090;-0,82 %
                      Arctic Circle Ale (500 ml lasipullo);499;495;-0,80 %
                      Green's Discovery (330 ml lasipullo);543;539;-0,74 %
                      Marsalkka Vehnä (330 ml lasipullo);277;275;-0,72 %
                      Urbankeller's Steinbier (330 ml lasipullo);281;279;-0,71 %
                      Orval (330 ml lasipullo);428;425;-0,70 %
                      Nils Oscar Imperial Stout (330 ml lasipullo);445;442;-0,67 %
                      Höss Allgäuer Ökobier (500 ml lasipullo);449;446;-0,67 %
                      5 a.m. Saint (330 ml lasipullo);300;298;-0,67 %
                      Emelisse Barley Wine (330 ml lasipullo);465;462;-0,65 %
                      Lindemans Gueuze (250 ml lasipullo);311;309;-0,64 %
                      Saison de Dottignies (330 ml lasipullo);474;471;-0,63 %
                      Nøgne Ø India Pale Ale (500 ml lasipullo);621;618;-0,48 %
                      Nøgne Ø Imperial India Pale Ale (500 ml lasipullo);829;825;-0,48 %
                      Svaneke Classic (500 ml lasipullo);415;413;-0,48 %
                      Catch 22 (500 ml lasipullo);422;420;-0,47 %
                      Achel Bruin (330 ml lasipullo);476;474;-0,42 %
                      Red Ale (330 ml lasipullo);295;294;-0,34 %
                      Luostari Dubbel (330 ml lasipullo);298;297;-0,34 %
                      Hoegaarden Witbier (330 ml lasipullo);321;320;-0,31 %
                      Nøgne Ø # 100 (500 ml lasipullo);771;769;-0,26 %
                      Liefmans Cuvée-Brut (375 ml lasipullo);489;488;-0,20 %
                      Fuller's Vintage Ale 2011 (500 ml lasipullo);856;855;-0,12 %
                      Pilaarbijter Dark Ale (330 ml lasipullo);332;332;0,00 %
                      N'Ice Chouffe (750 ml lasipullo);899;899;0,00 %
                      Samuel Smith Oatmeal Stout (355 ml lasipullo);376;376;0,00 %
                      Ridgeway IPA (500 ml lasipullo);393;393;0,00 %
                      Estrella de Navidad (330 ml lasipullo);229;229;0,00 %
                      Svyturys Baltijos (500 ml lasipullo);250;250;0,00 %
                      Nøgne Ø Underlig Jul (500 ml lasipullo);633;633;0,00 %
                      Weihenstephaner Pilsner (500 ml lasipullo);319;319;0,00 %
                      Midnight Sun (500 ml lasipullo);399;399;0,00 %
                      Jouluolut (330 ml lasipullo);173;173;0,00 %
                      Keisari Elowehnä (330 ml lasipullo);254;254;0,00 %
                      Stallhagen Dunkles (330 ml lasipullo);259;259;0,00 %
                      Prykmestar Luomu Pils (500 ml lasipullo);390;390;0,00 %
                      Stallhagen Julbock (500 ml lasipullo);460;460;0,00 %
                      Stallhagen Winter Porter (500 ml lasipullo);506;506;0,00 %
                      Prykmestar Savukataja (500 ml lasipullo);676;676;0,00 %
                      Jingle Bells Ørbæk (500 ml lasipullo);418;418;0,00 %
                      Jule Spektakel (500 ml lasipullo);602;602;0,00 %
                      Mikkeller Santa's Little Helper 2011 (375 ml lasipullo);619;619;0,00 %
                      Mikkeller From Via To (750 ml lasipullo);1091;1091;0,00 %
                      Samuel Adams Boston Lager (355 ml lasipullo);279;279;0,00 %
                      Anchor Christmas Ale (355 ml lasipullo);349;349;0,00 %
                      Westmalle Trappist Dubbel (750 ml lasipullo);949;951;0,21 %
                      Hardcore IPA (330 ml lasipullo);414;415;0,24 %
                      Prykmestar Wehnäbock (500 ml lasipullo);412;413;0,24 %
                      Laitilan Kievari Talvi Savuruis (500 ml lasipullo);387;388;0,26 %
                      Goose Island India Pale Ale (355 ml lasipullo);386;387;0,26 %
                      Mongozo Quinua (330 ml lasipullo);348;349;0,29 %
                      Guinness Draught (440 ml tölkki);335;336;0,30 %
                      Stella Artois (330 ml lasipullo);266;267;0,38 %
                      Corona Extra (355 ml lasipullo);254;255;0,39 %
                      Gouden Carolus Classic (750 ml lasipullo);739;742;0,41 %
                      Blackfriar (500 ml lasipullo);425;427;0,47 %
                      Herold Bohemian Black Lager (330 ml lasipullo);200;201;0,50 %
                      Herold Bohemian Wheat Lager (330 ml lasipullo);198;199;0,51 %
                      Herold Premium Czech Pils (330 ml lasipullo);186;187;0,54 %
                      Leffe Blonde (330 ml lasipullo);340;342;0,59 %
                      Leffe Brune (330 ml lasipullo);340;342;0,59 %
                      Sierra Nevada Pale Ale (350 ml lasipullo);337;339;0,59 %
                      Anchor Porter (355 ml lasipullo);338;340;0,59 %
                      Anchor Steam Beer (355 ml lasipullo);329;331;0,61 %
                      Original Badebier (500 ml lasipullo);322;324;0,62 %
                      Aecht Schlenkerla Rauchbier Märzen (500 ml lasipullo);319;321;0,63 %
                      Noir de Dottignies (750 ml lasipullo);1413;1422;0,64 %
                      Kilkenny Draught Irish Beer (440 ml tölkki);307;309;0,65 %
                      Innis & Gunn Rum Cask Finished (330 ml lasipullo);409;412;0,73 %
                      Budweiser (330 ml lasipullo);245;247;0,82 %
                      Anchor Liberty Ale (355 ml lasipullo);339;342;0,88 %
                      Samuel Adams Winter Lager (355 ml lasipullo);338;341;0,89 %
                      Ayinger Weizen-Bock (330 ml lasipullo);324;327;0,93 %
                      Innis Gunn Oak Aged Beer (330 ml lasipullo);298;301;1,01 %
                      Kuohu Vahva Amber (330 ml tölkki);199;201;1,01 %
                      La Chouffe (330 ml lasipullo);379;383;1,06 %
                      Wells Bowman Stout (500 ml lasipullo);378;382;1,06 %
                      Fuller's Old Winter Ale (500 ml lasipullo);371;375;1,08 %
                      Gauloise Brune (750 ml lasipullo);723;731;1,11 %
                      Palm Speciale (330 ml lasipullo);269;272;1,12 %
                      Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock (500 ml lasipullo);358;362;1,12 %
                      Strong Suffolk Vintage Ale (500 ml lasipullo);434;439;1,15 %
                      Velkopopovicky Kozel Dark (500 ml lasipullo);258;261;1,16 %
                      Newcastle Brown Ale (330 ml lasipullo);244;247;1,23 %
                      Asahi Super Dry (330 ml lasipullo);242;245;1,24 %
                      Ayinger Altbairisch Dunkel (500 ml lasipullo);320;324;1,25 %
                      Singha (330 ml lasipullo);236;239;1,27 %
                      Forst Premium Lager (330 ml lasipullo);225;228;1,33 %
                      Fuller's London Porter (500 ml lasipullo);368;373;1,36 %
                      Red Stripe (330 ml lasipullo);218;221;1,38 %
                      Young's Double Chocolate Stout (500 ml lasipullo);357;362;1,40 %
                      Franziskaner Hefe-Weissbier (500 ml lasipullo);351;356;1,42 %
                      Gulden Draak (330 ml lasipullo);415;421;1,45 %
                      Franziskaner Weissbier Kristallklar (500 ml lasipullo);341;346;1,47 %
                      Beck's (330 ml lasipullo);199;202;1,51 %
                      Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel (500 ml lasipullo);329;334;1,52 %
                      Double Dog Double Pale Ale (355 ml lasipullo);459;466;1,53 %
                      Spaten München (500 ml lasipullo);318;323;1,57 %
                      ESB - Fuller's Extra Special Bitter (500 ml lasipullo);372;378;1,61 %
                      Old Empire India Pale Ale (500 ml lasipullo);368;374;1,63 %
                      Old Tom (330 ml lasipullo);369;375;1,63 %
                      Erdinger Schneeweisse (500 ml lasipullo);367;373;1,63 %
                      Grimbergen Blonde (330 ml lasipullo);295;300;1,69 %
                      Vahva Kukko Pils IV A (330 ml tölkki);176;179;1,70 %
                      Chimay Blue (330 ml lasipullo);399;406;1,75 %
                      Fuller's India Pale Ale (500 ml lasipullo);339;345;1,77 %
                      Fuller's 1845 (500 ml lasipullo);391;398;1,79 %
                      Victory Ale (500 ml lasipullo);388;395;1,80 %
                      Paulaner Hefe-Weissbier (500 ml lasipullo);331;337;1,81 %
                      Hacker-Pschorr Hefe Weisse (500 ml lasipullo);330;336;1,82 %
                      Ayinger Winter-Bock (500 ml lasipullo);384;391;1,82 %
                      Laitilan Kievari Portteri (500 ml lasipullo);329;335;1,82 %
                      San Miguel Especial (330 ml lasipullo);219;223;1,83 %
                      Westmalle Trappist Tripel (330 ml lasipullo);379;386;1,85 %
                      Young's Special London Ale (500 ml lasipullo);377;384;1,86 %
                      Hofbräu Original (500 ml lasipullo);319;325;1,88 %
                      Zhujiang Beer (330 ml lasipullo);212;216;1,89 %
                      Belhaven Scottish Stout (500 ml lasipullo);419;427;1,91 %
                      Memminger Premium Pils (500 ml lasipullo);301;307;1,99 %
                      Chouffe Houblon Dobbelen IPA Tripel (750 ml lasipullo);798;814;2,01 %
                      Sol (330 ml lasipullo);198;202;2,02 %
                      Heineken (500 ml tölkki);294;300;2,04 %
                      Hofbräu Münchner Weisse (500 ml lasipullo);293;299;2,05 %
                      Foster's (330 ml tölkki);191;195;2,09 %
                      Weltenburger Kloster Asam Bock (500 ml lasipullo);378;386;2,12 %
                      Pilsner Urquell (500 ml lasipullo);278;284;2,16 %
                      Pilsner Urquell (500 ml tölkki);269;275;2,23 %
                      Kasteel Donker (330 ml lasipullo);399;408;2,26 %
                      Nikolai Vuosiolut 2012 (330 ml lasipullo);174;178;2,30 %
                      Gourmet Tumma Ruokaolut (500 ml lasipullo);260;266;2,31 %
                      Gourmet Vaalea Ruokaolut (500 ml lasipullo);260;266;2,31 %
                      Sandels Tumma (568 ml tölkki);299;306;2,34 %
                      Nikolai Premium Pils (330 ml lasipullo);170;174;2,35 %
                      Karhu III (500 ml tölkki);246;252;2,44 %
                      Paulaner Salvator (330 ml lasipullo);279;286;2,51 %
                      Weihenstephaner Hefeweissbier (500 ml lasipullo);317;325;2,52 %
                      Litovel Premium (500 ml lasipullo);274;281;2,55 %
                      Theresianer Strong Ale (330 ml lasipullo);304;312;2,63 %
                      Novopacke Pivo Special (500 ml lasipullo);265;272;2,64 %
                      Koff IV A (500 ml tölkki);264;271;2,65 %
                      Olvi Export IV A (500 ml tölkki);258;265;2,71 %
                      Lapin Kulta IV A (500 ml tölkki);258;265;2,71 %
                      Karjala IV A (500 ml tölkki);256;263;2,73 %
                      Karhu A (568 ml tölkki);328;337;2,74 %
                      Weihenstephaner Vitus Weizenbock (500 ml lasipullo);398;409;2,76 %
                      Aventinus Weizen-Eisbock (330 ml lasipullo);398;409;2,76 %
                      Marston's Owd Rodger (500 ml lasipullo);397;408;2,77 %
                      Karhu A (330 ml tölkki);177;182;2,82 %
                      Sandels IV A (330 ml tölkki);175;180;2,86 %
                      Saku Porter (500 ml lasipullo);340;350;2,94 %
                      Saku Hele (500 ml lasipullo);267;275;3,00 %
                      Holba Premium (500 ml lasipullo);261;269;3,07 %
                      Bohemia Regent Prezident (500 ml lasipullo);293;302;3,07 %
                      Aldaris Porteris (500 ml lasipullo);308;318;3,25 %
                      Koff Portteri IV B (330 ml lasipullo);212;219;3,30 %
                      Saku Tume (500 ml lasipullo);299;309;3,34 %
                      Schmucker Rose Bock (500 ml lasipullo);375;388;3,47 %
                      Lapin Kulta IV A (330 ml tölkki);173;179;3,47 %
                      Olvi Export IV A (330 ml tölkki);173;179;3,47 %
                      Carlsberg Elephant Beer (330 ml lasipullo);228;236;3,51 %
                      Koff III (330 ml lasipullo);140;145;3,57 %
                      A. Le Coq Porter (500 ml lasipullo);307;318;3,58 %
                      Karhu Ruis (330 ml lasipullo);189;196;3,70 %
                      Karhu A (330 ml lasipullo);161;167;3,73 %
                      Lapin Kulta A (330 ml lasipullo);156;162;3,85 %
                      Karjala Terva (330 ml lasipullo);181;188;3,87 %
                      Schneider Weisse Unser Aventinus (500 ml lasipullo);349;363;4,01 %
                      Karhu Tosi Vahva (330 ml tölkki);217;226;4,15 %
                      Karhu III (330 ml lasipullo);141;147;4,26 %
                      Karhu Tosi Vahva (568 ml tölkki);373;389;4,29 %
                      Lapin Kulta Premium III (330 ml lasipullo);137;143;4,38 %
                      Baltika 6 Porter (500 ml lasipullo);297;310;4,38 %
                      Saku Taurus (500 ml lasipullo);297;310;4,38 %
                      Karhu Tosi Vahva (330 ml lasipullo);202;211;4,46 %
                      Kalnapilis (500 ml lasipullo);286;299;4,55 %
                      Karjala IV B (330 ml lasipullo);196;205;4,59 %
                      Karjala IV B (500 ml tölkki);308;323;4,87 %
                      Olvi III (330 ml lasipullo);135;142;5,19 %
                      Karjala IV A (330 ml lasipullo);133;140;5,26 %
                      Koff Extra Brew (330 ml lasipullo);133;140;5,26 %
                      Olvi Export IV A (330 ml lasipullo);132;139;5,30 %
                      Olvi Tuplapukki IV B (500 ml tölkki);319;336;5,33 %
                      Olvi Tuplapukki IV B (330 ml lasipullo);204;215;5,39 %