Olutarvio: Glazen Toren Canaster Winterscotch

0 kommenttia
 
Canaster Winterscotch
  • Panimo: Glazen Toren
  • Maa: Belgia
  • Alkoholipitoisuus: 8,7% 
  • Saatavuus: Ulkomailta
  • Oluttyyli: Scotch Ale

Viikonloppuna tuli velipoikien kanssa testattua myös tämä belgialainen scotch ale. Scotch ale on alunperin Skotlannista (no shit!) lähtöisin oleva oluttyyli, mutta eniten sitä taidetaan nykyisin valmistaa käsityöläispanimoiden toimesta Belgiassa, jonne se rantautui tuontioluena 1800-luvun lopulla. Skotlannissa ei perinteisesti noina aikoina paljoa humalilla mässäilty, koska ne eivät siellä oikein kasvaneet, niinpä scotch alet on tunnettu maltaisuuteen painottuvina oluina. Tämä Canaster Winterscotch on tyylin eräänlainen klassikko, joten oli kutkuttavaa päästä sitä maistamaan. Minulla oli tämä pullo ollut kellarissa odottamassa sopivaa hetkeä jo jonkin aikaa ja se olikin ehtinyt jo melko tarkkaan kahden vuoden ikään (pullotettu  07 NOV 2009). 0,75-litrainen pullo oli kääritty jouluiseen paperiin, jota avatessa pääsi sopivan pikkujouluisiin tunnelmiin. Paperin alla pullo oli jo valmiisti alasti, eli siinä ei ollut minkäänlaisia merkintöjä, paitsi panimon logo korkissa. Korkin avaamisesta seurasi välitön vaahdon purkautumisreaktio eli ejektoituminen, mutta onneksi suurin osa saatiin kaadettua laseihin. 

Lasin täyttänyt vaahto on pöydän luuttuamisen aikana jo ehtinyt laskea

Tummanruskeaa läpinäkymätöntä olutta, joka vaahtoaa runsaasti lasiin kaadettunakin ja vaahto kestää pitkään. Tuoksu on erinomaisen herkullinen - runsaasti rusinaisuutta, kosolti hieman makeaa maltaisuutta ja hieman hedelmäisyyttä. Maku on myös runsaan maltainen, voimakkaasti rusinainen sekä aromaattisen belgihedelmäinen  ja pehmeähkö. Humalointia on niukasti, kuten tyyliin kuuluu ja se sopiikin tähän hyvin, pääpaino on ansaitusti maltaisuudella. Suutuntuma on keskitäyteläisen ja täyteläisen rajalla, hiilihappoa on maltillisesti ja olut on nautinnollisen pehmeä. Ei ikäännytys ainakaan haitaksi ole ollut, sillä mitään virhemakuja tässä ei ole. Kerrassaan nautittava tapaus, ehkä hieman yksinkertainen, mutta ah niin toimiva! Mukava välillä juoda sellaista olutta, jossa maltaisuus on pääosassa.
 
Yhteenveto: Runsaan maltainen ja herkullisen rusinainen belgi.
Nautintasuositukset: Hieman viilennettynä

ARVOSANA: 9

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.