OO-pikkujoulujen reittaukset ja valinta vuoden 2010 Olutarvioijaksi

3 kommenttia
 
Blogi on viettänyt pari viikkoa hiljaiseloa, mutta ei hätää, täällä ollaan edelleen. Olutoppaan vuosiäänestykset päättyivät 28.11 ja nuo pirulaiset (=Olutoppaan käyttäjät) äänestivät minut, aloittelevan amatöörireittaajan, vuoden 2010 olutarvioijaksi! Valinta tietysti lämmittää sydäntä, kiitos vielä äänestäneille. 

Suomalainen olutguru, olutoppaan perustaja ja ylläpitäjä Seppo Äyräväinen (oik.) luovutti kunniakirjan blogistille (pulisong.)
(kuva S. Huuskonen)

Olutoppaan pikkujoulut pidettiin 4.12, paikkana Helsingin Puotilassa sijaitseva Olutravintola Pikkulintu, joka on pari kertaa valittu samaisissa vuosiäänestyksissä Vuoden Olutravintolaksi. Tänä vuonna tosin kyseinen pysti meni Tampereelle, Gastropub Tuulensuulle. En ollut Pikkulinnussa aikaisemmin käynyt, mutta paikka oli maineensa veroinen. Tupa täynnä, tunnelma kohdallaan ja valikoima huikea. Paikalla oli palkintonsa noutamassa myös Malmgårdin Panimomestari Markku Pulliainen (Paras suomalainen olutpanimo), Nokian Panimon Ari Järvi (Elowehnä vuoden tulokas maitokaupoissa) ja Markku Ristevirta Juomatalo Pikkulinnusta (Vuoden maahantuoja). Kaikkia pääsi halutessaan jututtamaan ja keskustelua käytiin mm. pienpanimoja piinaavasta ulosmyyntikiellosta, jota panimoiden edustajat, kuten me harrastajatkin, pitävät todella ikävänä ja liiketoimintaa selvästi haittaavana. Nokian Panimon edustaja tarjosi koko porukalle maistiaiset Nokian uudesta suodattamattomasta luomu-pilsistä, joka on viralliselta nimeltään Keisari Luomu, maistui! Tulossa maitokauppoihin lähelle sinua.

Illan aikana tuli reitattua seuraavat (kiitos jakajille!):
  • Grassroots Triple IPA (Belgia, Double IPA)
  • Plevnan Siperia (Suomi, Imperial Stout)
  • Amager Hr. Frederiksen Portvinslagret (Tanska, Imperial Stout) 
  • Struise Pannepøt 2006 (Belgia, Vahva Belgiale)
  • Harvey's Imperial Extra Double Stout 2003 (Englanti, Imperial Stout)
  • Nokian Keisari Luomu (Suomi, pils)
  • Amager Dicentra Cucullaria (Tanska, Hapan Ale)
  • Green Flash Brewing West Coast IPA (USA, India Pale Ale)
  • Struise Black Damnation Mocha Bomb (Belgia, Imperial Stout)
  • Det Lille Bryggeriet Columbus Ale (Tanska, India Pale Ale)
  • Mikkeller Nelson Sauvignon (Tanska, Vahva Belgiale)
Arviot näistä naputtelen olutoppaaseen, kunhan saan tarvittavan ajan ja inspiraation siirtää vihkoon käsinkirjoitetut kommentit digitaaliseen ja toivottavasti ymmärrettävään muotoon.  Pistetään loppuun vielä muutama kuva ja lyhyet kommentit joistakin maistetuista: 

Plevnan Siperia: Harrastajien joukossa suurta "kulttisuosiota" nauttiva Siperia on ehdottomasti Suomen parhaita oluita. Todella runsaasti humaloitu (100 IBUa!), jykevän maltainen, lakritsinen, paahteinen, kuiva ja kunnioitusta herättävä. Tämä kannattaa testata!

Harvey's Imperial Extra Double Stout 2003: Imperial Stout vuosimallia 2003, luultavasti vanhin olut, jota olen maistanut. Käsittääkseni tässä on haettu tyylin alkuaikojen makumaailmaa (1800-luku?). Mielenkiintoinen, hieman hapan, lakritsainen, kellarintuoksuinen, suolainen. Jännä kokemus. Luultavasti iästäkin johtuen melko vähähiilihappoinen.

Amager Dicentra Cucullaria: Hapan, marjaisen hedelmäinen, puumainen ja tallimainen sour ale. Maku oli aluksi mukavan hapan ja marjainen, mutta jäi täysin kesken. Happamuus katosi lähes jälkiä jättämättä yks kaks yllättäen, eikä jälkimakuun jäänyt juuri mitään.

Struise Black Damnation Mocha Bomb: Belgialaista Imperial Stoutia en ole muistaakseni aiemmin nauttinutkaan. Tämä oli Siperian ohella illan parhainta antia. Nimensä mukaisesti kahvinen, paahteinen, paikoin jopa hieman palaneen maltainen ja suht ronskilla kädellä humaloitu. Alkoholipitoisuus 12%, mutta sitä ei kyennyt aistimaan millään tavalla (no kyllä se nyt lämmitti!). Tyylikäs etiketikin, hui kauhia, Örrrr!

Mikkeller Nelson Sauvignon: Illan viimeinen oli pakattu tyylikkääseen mustaan kääreeseen. Ennen pikkujouluja toivoin, että pääsisin tätä maistamaan ja se onneksi toteutui. Anchor Humming Alen maistamisen jälkeen olen halunnut maistaa jotain toistakin olutta, jossa on käytetty nelson sauvin humalaa,  sillä sen verran hyvää se oli. Eikä pettänyt tämäkään - todella aromikas, täynnä trooppista hedelmäisyyttä (passion/persikka osastoa) ja pehmeä, mutta melko runsas humalointi. Elegantti ja vähäeleinen humala tuo nelson sauvin, siinä ei ole sellaista räjähtävää sitrus/mänty meininkiä, mitä monissa on, vaan rauhallisempaa kukkaista ja hedelmäistä, hieman rypäleistä (=valkoviinimäistä) tuntua, ei pistävyyttä vaan pehmeyttä. Varsin virkistävä kaikkien noiden imperial stouttien jälkeen ja kepeä juotava, vaikka 9% oli tähänkin piilotettu. 

Mukavaa oli, ens vuonna uusiks!

3 kommenttia:

  1. Kiitos hyvin paljon näistä arvosteluista!

    Aamupalapöydässä kaurapuuron kera nautittuna Siperia oli loistava tuttavuus. Päivälenkille retkipulloon eksyi mukaan Nokian keisari, joka toi uskomattoman turvallisuuden ja isänmaallisen tunteen metsäpolkuja tarpoessa syvissä kinoksissa.
    Jatka maistelua, olet siinä asiassa loistava!

    T. Markkusen Pete

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, en muista olenko onnitellut "kilpakumppania" valinnasta, mutta kuitenkin: Onneksi olkoon, toivottavasti bloggaaminen jatkuu näitä on ihan miellyttävä lukea.
    t. Johnny Rio

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Mietiskelin tuossa, että blogi tod.näk edesauttoi valintaa. En jäänyt ns. kasvottomaksi vaihtoehdoksi, koska esiinnyn blogissa kuitenkin omalla nimellä.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.